lauantai 31. joulukuuta 2011

Mokomakin hikimaja

Joulun ja vuodenvaihteen väliset vapaapäivät tarjosivat mahdollisuuden hakeutua lumisille seuduille, joten auton nokka kääntyi taas sujuvasti kohti pohjoista. Kohteeseemme Saariselälle oli aiempien vuosien tapaan saapunut myös runsaasti ulkomaisia turisteja, varsinkin Japanista. Ja mikäs siinä, kaikista kansallisuuksista nimenomaan japanilaiset ovat kenties miellyttävimpiä vieraita: hiljaisia, rauhallisia ja hyvin käyttäytyviä.

Kolmen vuorokauden mittaisen Saariselkä-vierailun aikana olen päivittäin käynyt hiihtämässä ja sen jälkeen saunonut hotellin saunassa, seuranani lähes yksinomaan japanilaisia. Tämähän ei sinänsä ole erikoista, koska löytyyhän Japanistakin saunoja; olkoonkin, että heidän kulttuurissaan taidetaan enemmän suosia kylpyläpohjaista puhdistautumista. Joka tapauksessa yksi japanilaisista vieraista kertoi ihastuneensa suomalaiseen saunaan niin, että oli rakennuttanut sellaisen kotiinsakin.

Kohteliaisuus on japanilaisten tunnusmerkki, ja sitä riittää saunatiloihin asti. Varsinkin vanhemmilla miehillä oli tapana löylyhuoneeseen tullessaan kumartaen tervehtiä lauteilla jo istuvia. Suomalaisin silmin käytäntö näytti aluksi vähän hassulta, mutta... onhan siinä jotain pahuksen tyylikästä!

Hiihtoladuilla japanilaisia näkyi vähemmän, mutta muuten menijöitä oli runsaasti. Tällä erää hiihtelin ainoastaan luistelutyylillä, vaikka mukana olivat myös perinteisen tyylin välineet. Ajatus karkailee helposti jo aurinkoisille keväthangille, ja ehkä alitajuisesti haluan varmistaa, että jalat ovat parin kuukauden päästä luisteltavassa kunnossa.

On mukava huomata, miten luistelu sujuu jokaisen lenkin jälkeen entistä paremmin. Vaikka reidet menisivät välillä hiukan hapoille, pieni lepotauko ladun varrella saa ihmeitä aikaan. Kaikkein pisimmät mäet (Kaunispäälle tai Palopään yli) jäivät tosin tällä kertaa luistelematta, mutta pienempiä mentiin senkin edestä.

Nyt pitäisi saada lunta eteläänkin, jotta harjoituksiin ei suotta jää pitkää taukoa. Hiihtelin toissa keväänä Pallakselta Hettaan perinteisellä tyylillä, ja mieleen puskee ajatus toistaa sama luistelutyyliä käyttäen. Auringonpaistetta ja kauniita maisemia, alla luistavat sukset ja selässä repullinen evästä... Sitä reissua on mukava odottaa.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Väliaika

Syksyt ovat nykyisin kovin pitkiä, tai siltä ainakin tuntuu. Ulkona on harmaata ja märkää, mikä vähän latistaa intoa harrastaa ulkolajeja. Juosta ja kävellä toki voi, mutta märkään metsään ei erityisesti tee mieli. Ja aika tyhmältä tuntuu katsella mc-ampumahiihtoviestiä, joka hiihdetään Itävallan lumisissa maisemissa. Saisi sitä lunta tulla tännekin... Onneksi jouluksi on sentään luvassa hiukan pakkasta.

Yritän taas piristää itseäni katselemalla talvisia kuvia takavuosilta. Kyllähän Kuopiossakin on hiihdetty kevätjäillä viimeistään maaliskuussa, mutta sinnekään ei ole enää kuin kolme kuukautta, joten hiihtokausi uhkaa jäädä lyhyeksi. Olen kateellinen pohjoisempana asuville!

Muistan kun meillä oli lapsena (80-luvulla) tapana rakentaa talvisin pieni luistelukenttä talon takapihalle. Yleensä jäädytyshommiin päästiin lokakuussa, ja marraskuun alkupuolella kenttä oli jo pelikunnossa. Siinä sitten 5 - 10 kaverin kanssa pelattiin monet talvet ja kivaa oli - paitsi ehkä naapurista, jonka talon seinä oli kiekonkantaman päässä maalikehikoista.

Eipä ole enää vuosikausiin ollut sellaista syksyä, että ulkojäille olisi marraskuussa ollut asiaa. Toisaalta Ilmatieteen laitoksen tilastoista käy ilmi, että vuosina 1960 - 1990 kymmenvuotisjaksojen keskilämpötilat olivat ainakin Pohjois-Suomessa matalampia kuin edeltävinä vuosikymmeninä. Ehkä siis olen etuoikeutettu, kun sain 80-luvulla seistä pakkasessa vuotava puutarhaletku kädessä.

No, ehkä tämä tästä vielä talveksi muuttuu. Ja jos talvi ei tule hiihtäjän luo, hiihtäjä voi aina pakata autonsa ja ajaa sinne, missä lunta on.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Taas mennään

Hiihtokausi on viimein avattu! Matkustin pojan kanssa Saariselälle viettämään itsenäisyyspäivän minilomaa ja koemaistamaan uuden talven hiihto-olosuhteita. Lapin hiihtokeskukset kärsivät edelleen lumipulasta, mutta Saariselällä lunta on riittävästi niin, että ainakin luistelu-uraa on avattu jo kymmenien kilometrien verran. Hiihtäjiä onkin sitten aika paljon... Onneksi hiihtokeskuksen ja Laanilan välinen latupohja on leveä, joten väkimäärä ei ihan heti ala ahdistamaan.

Otin mukaani sekä perinteisen että luistelutyylin sukset. Tuoreessa muistissa oli viime alkutalven reissu, jolloin myös ajelin Saariselälle harjoittelemaan minulle uutta luisteluhiihtoa. Homma tuntui silloin kovin vaikealta, ja jännitin nytkin, miten luistelu alkaa puolen vuoden tauon jälkeen sujua. Epäilin myös sitä, olisiko jaloissa tarpeeksi voimaa mäkien nousemiseksi luistellen. Eihän tässä puolta vuotta ole sohvalla makoiltu, mutta luistellessa kuitenkin tarvitaan eri lihaksia kuin vaikkapa juostessa.

Huoli oli turha! Homma alkoi toimia jo alkumetreiltä lähtien ja varsinkin luistelurytmi löytyi nopeasti. Osittain jäinen latupohja johti aluksi ongelmiin tasapainon kanssa, mutta niistäkin pääsin eroon lyhyen harjoittelun jälkeen. Tänään latupohja oli hiukan eilistä lumisempi, joten luistelu oli senkin vuoksi helpompaa.

Myöskään jaksaminen ei tuottanut vaikeuksia. Ei näillä jaloilla vielä Pallaksen rinteitä noustaisi, mutta pienemmät mäet menivät ihan hyvin. Kovin pitkiä matkoja en tosin vielä luistellut; eilen kertaalleen Laanilaan ja takaisin ja tänään sama reitti kahdesti. Huomenna ehkä hiihdetään pojan kanssa Kiilopäälle, jossa on tarkoitus ruokailla ja tulla sitten hiihtobussilla takaisin. Sinne ajattelin lähteä perinteisen tyylin suksilla, jotta molemmilla on samanlaiset välineet alla.

Ainoa kohtaamani vastoinkäyminen liittyy edelleen kipeään ranteeseeni, joka ei selvästikään tykännyt sauvojen käytöstä. En kuitenkaan enää jaksa murehtia asiaa, koska olen tehnyt aika paljon hoitaakseni käden kuntoon. Ehkä se joskus paranee tai sitten ei.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Lämpö nousee

Saariselän nettisivusto kertoo, että Laanilan ja Kiilopään välinen latu on pohjattu luisteluhiihtoa varten! Ja ainakin web-kamera näyttäisi myös Saariselältä Laanilan suuntaan menevän ladun olevan ihan hiihdettävässä kunnossa. Ensi viikolle on Pohjois-Suomeen luvattu lumisateitakin, joten isompaa takapakkia tuskin enää on tiedossa.

Näin alkutalvesta on kätevää, kun omistaa sukset myös luistelutyyliä varten. Lunta on toistaiseksi vähän, eikä perinteisen tyylin latu-uria voida heti kaikille reiteille ajaa. Luisteluhiihtoa tämä ei haittaa, koska riittää, että lunta on kantavan kerroksen verran. En vuosien jälkeenkään ole oppinut voitelemaan suksia oikein, joten luistelutyylin omaksuminen vähentää myös voiteluun liittyvää problematiikkaa.

Tunnettua on, että ahkerimmilla hardcore-hiihtäjillä voi olla 5 - 10 suksiparia, joista sitten valitaan paras yhdistelmä hiihtotyylin, ulkolämpötilan, maaston muodon ja ties minkä parametrin mukaan. Voi olla, että olen itsekin matkalla samaan suuntaan, mutta toistaiseksi harrastukseni on pysynyt varsin tolkullisena: varastosta löytyy vain kolme suksiparia.

Perinteisen tyylin suksia (Fischer) käytän nykyään aika vähän; lähinnä kylmällä kelillä, kun luistelu ei suju. Tai sitten, kun edessä leppoisa laturetki ja tarkoitus on lähinnä nauttia ulkona olemisesta. Perinteisellä tyylillä on mielestäni mukavinta edetä hidasta vauhtia, jolloin matka voi olla pidempikin.

Viime talvi meni enimmäkseen luistelusuksilla (Atomic) sutien, mikä johtui siitä, että uusi tyyli tuntui aluksi hankalalta, joten halusin harjoitella sitä enemmän. Ja harjoiteltavaa riittää alkavalle talvellekin, koska tekniikkani on vieläkin kaukana hyvästä, täydellisyydestä nyt puhumattakaan.

Kolmas suksisettini sekoittaa omalla tavallani perinteistä tyyliä ja luisteluhiihtoa. Laskettuani muutamana keväänä sydän kurkussa alas jäisiä tunturirinteitä pitkin päätin lopulta investoida teräskanttisiin suksiin (Madshus Kollen). Sittemmin havaitsin, että teräskanttinen suksi toimii yllättävän hyvin myös keväthangilla luistellessa, jopa tavallisten pertsamonojen kanssa... Mutta kaipa jäykempi luistelumono olisi vielä parempi? Tämä pähkäily johti lopulta siihen, että hankin Madshusien kaveriksi paljon parjatut hybridimonot, jotka tukevat nilkkaa luistelumonon tavoin, mutta taipuvat silti päkiän kohdalta mahdollistaen näin myös perinteisen tyylin käytön.

Kyseinen varustekombinaatio on parhaimmillaan loppukevään tunturiretkillä, joten sen järkevä käyttöaika on varsin rajallinen, mutta silloin se täyttääkin omat tarpeeni mainiosti. Lähtiessäni aamupakkasella liikkeelle voin aluksi luistella sen ajan, kun hanki kantaa. Kun keli pehmenee tai jos voimat hiipuvat, jatkan matkaa perinteisellä tyylillä, mikä ei onnistuisi luistelusuksien ja -monojen kanssa. Ja jos ajaudun valmiilta latupohjalta ylemmäksi tunturiin, teräskanttinen suksi lisää turvallisuutta tyylistä riippumatta.

Haaveilen silti jo neljännestä suksiparista... Nykyiset välineeni (ehkä Madshusit poislukien) soveltuvat lähinnä valmiilla latupohjilla käytettäväksi, mutta haluaisin hiihtää enemmän myös avotunturissa latureittien ulkopuolella. Tätä varten olisi tarvetta hiukan leveämmille, teräskanttisille tunturisuksille, joissa mahdollisesti olisi pitopohja (Madshus Voss Multigrip?). Hankintaa ennakoiden ostinkin jo alennusmyynnistä NNN BC -monot, mutta siteet ja itse sukset puuttuvat vielä. Onneksi asialla ei ole kiire, koska tämäkin haave liittyy lähinnä keväthangilla hiihtelyyn.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Älämölöä ja muuta

Tulipa sitten vierailtua SkiExpossa, joka pidettiin Helsingin messukeskuksessa 4. - 6.11. Pelkästään hiihtomessuista ei kuitenkaan ollut kyse, koska saman katon alla oli esillä myös lautailuun ja jäälajeihin liittyviä juttuja samoin kuin DigiExpo, jonka tarjonta keskittyi viihde-elektroniikkaan ja muuhun tekniseen hifistelyyn. Vielä 10 - 15 vuotta sitten olisin ollut innoissani kaikesta tekniikkaan liittyvästä, mutta enää se ei oikein kiinnosta, ainakaan ylenpalttisella älämölöllä kuorrutettuna.

Talvimatkailukeskukset ympäri Suomea olivat pystyttäneet osastonsa Ski-puolelle. Kiertelin kojuja lähinnä arvontalippuja täyttääkseni, koska suurin osa Pohjois-Suomen hiihtokeskuksista on jo ennestään tuttuja, ja ajatus lähteä suksimaan johonkin etelän kohteeseen tuntuu hiukan vieraalta. Tosin eihän siitä ole pitkäkään aika, kun eniten lunta satoi Etelä-Suomeen. Ehkä tulevana talvena pitäisikin tutustua Etelä- ja Keski-Suomen hiihtokeskuksiin?

Myös vaate- ja retkeilyliikkeet olivat näkyvästi esillä. Varsinkin Halosen osastolla oli rekkikaupalla ulkoiluvaatteita 50%:n alennuksin, mutta kaikki hankintayritykseni tyssäsivät lopulta "Tarvitsenko todella tätä?" -tyyppiseen analyysiin. Ja hyvä niin, koska minulla ei oikeastaan ole vaatekaapin täyttämiseen liittyviä ongelmia.

Yksi messujen hauskimmista uutuuksista taisi olla sisähiihtolaite. On olemassa soutulaitteita, miksei siis hiihtolaitekin? Tämä malli oli tarkoitettu lähinnä käsien vahvistamiseen, mutta ehkä siihen voisi yhdistää myös jalkoja harjoittavia toimintoja? Joku stepperin tapainen laite voisi toimia ainakin niillä, joilta jäivät kesän rullaluisteluharjoitukset tekemättä.

Lautalajeja esitteleville osastoille oli vaikea päästä, koska sinne mennäkseen piti ensin selviytyä sukupolvien välisen kuilun yli. Itselleni laskettelu eri muodoissaan on hiukan vierasta, mutta pidän silti ainakin vapaalaskua ihan kunniallisena harrastuksena verrattuna sellaisiin alppilajeihin, joiden sankarit täytyy kerta toisensa jälkeen hinata mäen päälle konevoimin.

Kaiken kaikkiaan messuille oli tänä vuonna taidettu varata enemmän lattiapinta-alaa kuin aiemmin, mikä oli hyvä juttu. Messualueen keskellä ollut K18-anniskelukarsina tosin näytti edelleen kovin ahtaalta, mutta niin kai ne aina?

lauantai 5. marraskuuta 2011

Takakesä

Talvi taitaa tänä vuonna olla vähän myöhässä. Lunta tai pakkasta ei ole siunaantunut edes pohjoiseen, minkä johdosta Levin maailmancup-kisakin on näemmä peruttu. Itseäni laskettelu ei kiinnosta, mutta onhan kisojen peruuntuminen silti harmillista paikallisten yrittäjien ja tapahtuman eteen työtä tehneiden kannalta.

Vaikka talvi antaakin vielä odottaa itseään, tunnen silti, kuinka hiihtohulluus nostaa jo päätään... Tunnelmaan päästäkseni olenkin selaillut kuvia edellisvuosien hiihtoreissuilta.



Innostuin hiihtämisestä vasta muutama vuosi sitten, ja varsinkin luisteluhiihto oli minulle vieras laji viime talveen asti. Olen siis tyystin hukannut elämästäni 15 talvea, ja nyt asia korpeaa minua! Ehkä hiihto olisi tuntunut nuorempana vieläkin paremmalta? Toisaalta kyse ei ole pelkästään hiihtämisestä, vaan kaikesta muustakin, mitä siihen liittyy. Itse olen addiktoitunut ainakin runsaisiin puuroaamiaisiin, keväiseen auringonpaisteeseen, suksen rapinaan yöpakkasen kovettamalla hangella, hiihtämisestä aiheutuvaan väsymykseen, suklaa- ja herukkamehutankkauksiin, hiihtolenkin jälkeisiin ensilöylyihin ja saunomista seuraavaan euforiaan.

Näin talven edellä minua silti mietityttää se, kuinka luisteluhiihto mahtaa lähteä vetämään... En aikeistani huolimatta ole rullaluistellut kesällä metriäkään, mikä käytännössä tarkoittaa, että olen luistelurapakunnossa. No, onneksi talvi on kaikesta huolimatta pitkä, ja palkinnot jaetaan vasta huhtikuussa Pallaksella!

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Back to life

Onpa hienoa olla taas terveiden kirjoissa, ainakin flunssan osalta... Sairastaminen on enimmäkseen aika tylyä hommaa, vaikka joskus onkin kiva lorvailla ilman että tarvitsee mennä töihin tai huolehtia fyysisestä kunnostaan. Toisaalta viikonkin löhöily johtaa jo varsin merkittäviin henkisiin paineisiin, joita ei voi purkaa kuin juoksemalla.

Lapaluutkin taitavat olla paranemassa, tai ainakaan en aktiivisesti enää kiinnitä niihin huomioita. Meillä on kotona jostain marketista hankittu hierova istuin, joka sattumoisin pyörittää kuuliaan juuri selässäni olevan kipukohdan ympäriltä. En tiedä, onko hieromisesta mitään terveydellistä hyötyä, mutta ainakin hieronta paljastaa sen, miten paraneminen etenee. Aiemmin hieronta teki kipeää, mutta nyt kuulien liike tuntuu lähinnä ylimääräisenä muljahteluna lapaluiden alapuolella.

Ranteessa olevaa tulehdusta yritän nyt päättäväisesti hoitaa kylmägeelin avulla. Lääkekuurin lopettaminen johti siihen, että ranteessa oleva kipu on entistä polttavampaa laatua, mutta en halua syödä lääkkeitä pelkästään kivun lievittämiseksi. Käytän kylmägeelipakkausta ranteen alla aina tietokoneella työskennellessäni ja pyrin välttämään sellaisia liikeratoja, joista ranne ei tykkää.

Kaikenlaiset syysloma-aktiviteetit jäivät nyt sairastelun vuoksi väliin, joten täytyy kai alkaa miettiä tulevaa talvea... Reilun viikon päästä pidetään Helsingissä SkiExpo 2011 -messut, jossa ajettelin poiketa. Olen monena vuotena vieraillut paitsi SkiExpossa myös keväisin järjestettävässä samanhenkisessä Retki & Bike & Fitness & Golf -tapahtumassa. Messut ovat kerta toisensa jälkeen aika identtiset, mutta tuovat silti vaihtelua arjen rutiineihin. Ja löytyyhän sieltä joskus ale-hintaista tavaraakin, reppuja tai jotain!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Elpyminen epäonnistui

Kuntoutuminen ei oikein etene... Lapaluun vieressä oleva kipupiste ei tosin tunnu yhtä pahalta kuin ennen, mutta tämä taitaa johtua vaan siitä, että nyt sain flunssan, ja kaikkiin lihaksiin koskee yhtä paljon. Rannekin on ihan entisellään, vaikka olen syönyt tulehduslääkkeitä liki kuukauden ja pitänyt töissä rannetukea. Kun nyt olen kotona, yritän vielä hoitaa sitä pyyhkeeseen käärityllä kylmäpakkauksella. Lääkkeitä en enää syö, niistä ei ollut mitään apua.

On syyslomaviikko, ja olosuhteiden johdattamana tarkoitus oli poikkeuksellisesti suunnata etelään, pääkaupunkiseudulle. Niinpä alkuviikosta tutkin Nuuksion kansallispuiston karttaa, koska en ole aiemmin käynyt sillä suunnalla. Kartan seliteosaa silmäillessäni näin ensi kerran elämässäni sanan "varaustelttapaikka" (vrt. varaustupa). Tunsin itseni maalaistolloksi, kun mieleeni ei ollut juolahtanut, että telttapaikkakin olisi puoliurbaanissa ympäristössä syytä varata etukäteen... Tarkempi tutkimus paljasti, että varaustelttapaikat on tarkoitettu isompien ryhmien käyttöön, ei niinkään yksittäisille majoittujille. Olipa hyvä, etten ehtinyt mitään pellonpuolikasta itselleni varaamaan!

Kaiken kolotuksen keskellä tosin on selvää, että ei tässä mihinkään Nuuksioon olla menossa. Vaikka kyllähän pienestä flunssasta paranee joskus nopeastikin - itse olen monesti selvinnyt yhden vuorokauden sairastamisella. Toisaalta säästyvät lomapäivät voisi käyttää ensilumien aikaankin vaikkapa Saariselällä, jonne edellisenä alkutalvenakin suunnistin. Oma mielekkyysrajani Lapin autoreissun pituuden suhteen on 4 - 5 päivää. Käytännössä toimin yleensä niin, että lähden liikkeelle Kuopiosta keskiviikkona iltapäivällä, ja ajan illan aikana Kuusamoon, josta jatkan torstaina määränpäähän. Perillä ehtii olla kolme kokonaista päivää, kunnes sunnuntaina on aika palata kotiin. Vaikka ajamista on paljon, homma jotensakin toimii. Tosin logistisesti ajatellen minun epäilemättä kannattaisi hankkia tukikohta jostain pohjoisesta.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Yritän elpyä


Talvi lähenee hyvää vauhtia, mutta minä se vaan läträän hyttysmyrkkyjen kanssa... Ranteessa ja yläselässä olevat ongelmat eivät siis ole hävinneet mihinkään; tosin ihan viime päivinä selässä oleva kipukohta on hiukan laantunut. Pitkään tuntui siltä, että vasemman lapaluun alapuolella on pingispallo, josta törröttää naula. Nyt naula sentään on kadonnut, mutta nuljahtelevasta pingispallosta en ole päässyt eroon.

Myös ranteessa oleva tulehdus pitää sitkeästi pintansa. Mikä ihme sitä ruokkii? On mahdollista, että käden pitäminen täydellisessä lepotilassa 2 - 3 viikon ajan poistaisi ongelman, mutta vaikeaahan sellaista on toteuttaa. Tulehduskipulääkkeen syöminenkin kyllästyttää, koska vatsani ei selvästikään pidä siitä. Toisaalta kohta alkaa hiihtokausi, enkä välittäisi rimpuilla kipeän käden kanssa koko talvea.

No, aika pienestä vaivastahan tässä silti on kyse; mahtuuhan sitä ihmisen elämään isompiakin ongelmia. Kipuileva käsi ei haittaa juoksemistakaan, mikä on hyvä juttu. Tänään olikin kiva juosta, kun ilmassa oli sateiden jälkeen paljon happea, ja pari välipäivää terävöitti menoa muutenkin. Huomaan silti hiihtoajatutusten jo pikku hiljaa tunkevan mieleen...

Saariselälle onkin näemmä ilmestynyt 2.7 km mittainen ensilumenlatu. Jos asuisin lähempänä, menisin ilman muuta kokeilemaan sitä, mutta ihan niin sekaisin en ole, että ajelisin nyt Kuopiosta asti Saariselälle hiihtämään. Marras-joulukuussa tilanne on varmaan jo toinen!

lauantai 1. lokakuuta 2011

Fetissejä

Luin jostain jutun siitä, miten hassuja fetissejä ihmisillä voi olla. Joillakin naisilla esimerkiksi on pakonomainen tarve hankkia komerot täyteen kenkiä... Siis kenkiä, voitteko kuvitella! Sitten kaapeissa on kymmeniä kenkäpareja, joita useimpia hädin tuskin koskaan käytetään. Tosi outoa sellainen.

Minäpä ostin tänään uuden rinkan! Tai oikeastaan kutsun sitä repuksi, sillä vaimoni on kieltänyt minua ostamasta uusia rinkkoja, koska meillä muka on niitä jo tarpeeksi. Lielahden Sportia-Pekan (Tampereella) alennusmyynnistä mukaan tarttui Osprey Exos 46, joka on kevyt (1 kg) kantolaite lähinnä päiväretkiä ja parin yön kesäretkiä varten.

Kovin ihmeitä ei 46-litraiseen säkkiin mahdu, mutta asiaa tarkemmin tutkimatta arvioisin Exosin syövän ainakin Voimaliskon, Haglöfs Goga 1S:n ja Thermarest ProLite Smallin. Kaikki yhteensä vain hiukan yli 3 kg! Lisäksi vähän ruokaa, vaatetta, keitin ja maltillisesti muita varusteita. Helposti alle kymmenen kilon paketti, sanoisin.

Exos pääsee hyvään kotiin ja olen varma, että se tulee viihtymään tulevilla retkillämme! Niitä odotellessa Exosille komerossa pitävät seuraa sen uudet kaverit Halti Zero 3, Halti Zero 30, Deuter Futura Vario Pro 38, Haglöfs Matrix 60, Haglöfs OXO 65, Fjällräven Råstu 65, Fjällräven Kajka 85, Haglöfs OXO 70, Haglöfs OXO 70 Q ja Osprey Kestrel 68. Ja varmaan muutama muukin, jonka olen jo unohtanut...

Exosia hiplatessani sain hyvän vireen päälle, joten ostin samalla myös Esbitin spriipaloja käyttävän todella kevyen polttimen sekä Gerberin miniveitsen. Lisäksi hankin Thermarest ProLite Smallista paksumman (3.8 cm vs. 2.5 cm) version, jonka löysin erinomaisen laajan retkeilytuotevalikoiman omaavasta Kalevan Prismasta. Paksummalla alustalla en niinkään tavoittele lämpimyyttä - se on helppo saavuttaa ylimääräistä solumuovia käyttäenkin - vaan pehmeyttä, koska kova nukkuma-alusta saattaa olla yksi syy tämänhetkisiin niskakipuihini.

Voi olla, etten enää tänä syksynä ehdi kokeilla Exosia yöretkillä, mutta jääpähän sitten testattavaa ensi kesällekin. Tosin onhan koululaisillakin vielä lokakuussa syyslomansa, ehkä samassa yhteydessä voisi itsekin huilata pari päivää.

perjantai 30. syyskuuta 2011

Kipukohtia

Olen hiukan rikki... Tai tarkemmin sanoen minun vasen käteni on rikki, useammastakin kohdasta. Olen onnistunut hankkimaan käteeni sitkeän tulehduksen, josta en meinaa päästä eroon.

Ranteessa on niveltulehdus, jonka muistan ensi kerran oireilleen jo viime talvena. Kävin vaivan johdosta lääkärissä jo kesäkuussa, mutta tällä viikolla jouduin menemään uudestaan, kun tauti vaivasi edelleen. Nyt popsin tulehduskipulääkkeitä ja sudin ranteeseeni hyttysmyrkyn hajuista geeliä, jonka pitäisi helpottaa oireita. Lisäksi käytän jäykkää rannetukea, joka estää rannetta liikkumasta.

Rannetuki tuntuukin hyvältä välineeltä! Tosin kirjoittamista se ei rajoita, vaikka syytä ehkä olisi. Työskentelen paljon tietokoneella, minkä johdosta lääkäri ehdotti sairaslomaakin, mutta hylkäsin ajatuksen. Olisin kotonakin päivät pitkät naputellut koneella, joten lomasta ei olisi ollut mitään hyötyä. Ranne kuitenkin tuntuu muutaman päivän tukea pidettyäni hiukan paremmalta, mikä yli puolen vuoden kärvistelyn jälkeen on mukavaa.

Tällä hetkellä eloa haittaa enemmänkin vasemman hartian ja yläselän välissä oleva kipukohta, joka heräsi henkiin reilu vuorokausi Jeageloaivin reissun jälkeen. Ehkä sielläkin on joku tulehdus, joka vaikeuttaa ainakin housujen kiskomista jalkaan. Hetkittäin minusta tuntuu, että kipeä kohta etenee kohti kaulaa ja päätä... Jos siis kirjoitteluni yllättäen lakkaa, se johtuu päässä olevasta tulehduksesta!

Kipugeeliä kaupitteleva televisiomainos antaa ymmärtää, että tällaiset tulehduksenomaiset kipuongelmat ovat ihan tavallisia, mutta minulle ne eivät ole sitä. Jos viime syksyn sääritulehdus jätetään pois laskuista, en muista aikapäiviin kärsineeni mistään nivel-, rusto- tai lihaskivuista. Olenkohan alkanut tehdä jotain väärin?

Mieleeni on hiipinyt epäilys, että ranteessa oleva niveltulehdus on saanut alkunsa, kun vuosi sitten heinäkuussa vaihdoin autoa. Uudessa vaunussa on F1-tyyliset rattivaihteet (pitäähän ne 1.6-litraisessa dieselissä olla...), ja myös radion säätimet sijaitsevat ratissa. Arvelen, että vasemman käden lisääntynyt sormityö on rasittanut tottumattomia niveliä niin, että se on aikaansaanut tulehduksen. Vaihtoehtoinen teoria on se, että vaiva on syntynyt raplatessani juoksulenkillä vasemmassa kädessä pitämääni miniradiota... Kanavanvaihtokynnykseni on verraten matala, mistä syystä peukaloni joutuu joskus koville.

Hartiakivun alkulähteen taas sijoitan mielessäni Jeageloaivin rinteille. Muistelen, että muhkean makuupussin vuoksi minulla oli alkuyöstä kuuma, joten vähensin vaatetusta ja taisinpa hetkittäin nukkua makuupussin ulkopuolellakin. Ehkä hartiat eivät tykänneet kylmästä ilmasta? Makuualustakin oli aika kova, mutta samaa alustaa käytän aina. Tuskin ongelma sentään uudesta rinkasta voi johtua? Painoa oli kuitenkin aika vähän.

Oli miten oli... Nyt syön pillereitä, hieron hyttysmyrkkyä itseeni ja pyrin pääsemään tulehduksista eroon.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Varusteanalyysin paikka

Muotkan miniretkellä mukanani oli varusteita, joita en ollut aiemmin käyttänyt. Etukäteen minua kiinnosti varsinkin se, miltä Osprey Kestrel tuntuisi taakkaa kannettaessa. Kuorma toki oli varsin kevyt, mutta enpä juurikaan muista kulkiessani ajatelleeni kantolaitetta! Toisaalta Kiilopäälle patikoidessani rinkka ei ollut aivan täynnä, jolloin se ilmeisesti painui kasaan niin, että löystyviä remmejä piti jatkuvasti kiristää. Myös Kestrelin vetoketjut ovat aika kevyen oloiset; toivottavasti ne eivät aiheuta harmeja jatkossa.

Otsalamppuna käytin tällä kertaa Black Diamond Ionia. Ion on pieni mutta yllättävän terhakka lamppu, mikä selittynee voimanlähteenä käytetyllä kuuden voltin paristolla. Kahdesta valaisutehosta suurempi riittää satunnaiseen kulkemiseenkin (tai ainakin sen avulla löytää telttansa tunturista...), kun taas pienempi soveltuu paremmin puuhasteluun leirissä. Ionin käyttämän pariston kapasiteetti on kuitenkin aika pieni, joten järeämpi lamppu on tarpeen, jos puskissa on tarkoitus rymytä tuntitolkulla. Telttavalona käytän edelleen Retki Camping Lantern -tyyppistä valaisinta, jonka saa kätevästi roikkumaan teltan kattoon.

Joku aika sitten hankkimani Esbitin 0.5-litrainen keitin oli myös tulessa. Kattila itsessään toimi odotetusti, mutta kotiin jääneen tuulisuojan merkitys korostui kylmällä ilmalla keitellessä. Isomman 230-grammaisen kaasupullon kanssa käytän yleensä Primuksen suojaa, joka ei kuitenkaan pakkaudu kovin näppärästi Esbitin kattilan ja 100-grammaisen pullon kanssa. Toki tuulisuojan voi tarvittaessa viritellä melkein mistä vain, mutta mieluiten kantaisin mukanani toimivaksi todettua vaihtoehtoa.

Abiskon kesäreissulla en löytänyt käyttöä Finnsvalan verkkoalusasulle, mutta syysretkelle se oli hyvä valinta! Verkkoalusasu ei ole liian kuuma 5 - 10 C asteen lämpötiloissakaan, mutta on mukava verkottomien kuorihousujen alla estäen niiden liimautumisen ihoon kiinni. Ehkä paras piirre verkkoalusasussa on, että se ei juurikaan kerää kosteutta, joten sitä ei oikeastaan tarvitse riisua koskaan... Jos siis haluaa suoraviivaistaa retkipukeutumistaan, riittää kun yön tullen kiskoo verkkoalusasun päälle joko toisen kerraston tai fleece-asun (makuupussin lämpöarvoista riippuen).

Iltanuotiolla istuessani käytin ensimmäistä kertaa fleecen sijasta ohutta untuvatakkia, mikä oli hyvä valinta nollakelille. Tällöin on eduksi, jos kuoritakki on sen verran väljä, että untuvatakki sopii sen alle. Ja voihan untuvatakkia käyttää nukkuessakin, jos mukana oleva makuupussi osoittautuu säätilaan nähden riittämättömäksi. Kosteasta untuva ei tunnetusti tykkää, mikä pitää huomioida ainakin aamuisin matalassa teltassa istuttaessa (hartiat kastuvat helposti).

Jeageloaivilla viettämäni yö oli jo toinen Voimaliskon seurassa. Kokemus ei olennaisesti eronnut ensimmäisestä kerrasta Suomun Ruoktulla: vähän ahdasta oli, ja aamulla kostean nihkeää. Ehkä liskoon voisi kuitenkin tottua, ja epäilemättä tunnelma keskikesän lämpiminä, sopivasti tuulisina öinä on erilainen. Lähinnä epämukavuutta aiheuttaa matala istumakorkeus, joka kiusaa jo tällaista 176 cm mittaista miestä. Leveys- ja pituussuunnassa tilaa on riittävästi, ja tavaratkin saa helposti ulkoteltan helmojen alle suojaan.

Uusia vaelluskenkiä hankkiessani tulin ihmetelleeksi sitä, kuinka lyhyen aikaa kaksi edellistä Gore-Tex -kenkäpariani ovat kestäneet. Toki molemmilla pääsee edelleen eteenpäin, mutta vettä ne eivät enää 1 - 3 vuoden käytön jälkeen pidä. Erikoista on se, että molemmat kenkäparit ovat menneet rikki samasta kohdin: kengän ulkosyrjästä päkiän kohdalta. Tämä herättää epäilyksen, että kalvo vaan kengän taittuessa pikku hiljaa hiertyy rikki. Jos kengässä on vielä rikkinäisen kalvon kohdalla sauma tai irvistävä kivirantti, vesi kyllä löytää tiensä kengän sisälle. Nyt hankkimani Meindl Tunturihaukat ovat jäykemmät kuin aiemmat kenkäni, eikä niissä ole saumoja päkiän lähellä, joten toivoa sopii, että ne kestävät edellisiä pidempään.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Kevyt rinkka, parempi mieli

Muotkan Ruoktulta palattuani majoitun jälleen Saariselälle. Tarkoitukseni oli huilata siellä päivän verran ja jatkaa sitten etelää kohti, mutta aurinkoinen sää ja toisaalta etelästä myöhemmin lähestyvät vesisateet saivat minut jäämään Saariselälle vielä toiseksikin yöksi.

Keksin uudeksi päiväksi kivaa ohjelmaakin! Tiistaisin Kiilopäällä lämpiää savusauna, joten päätin patikoida sinne saunomaan ja palata illalla linja-autolla takaisin Saariselälle. Tällainen retki soveltuisi hyvin myös varustetestaukseen, koska olin juuri hankkinut Saariselän Partioaitasta uudet vaelluskengät. Entiset alkoivat vuotaa, mitä epäilin jo heinäkuisen Abiskon reissun aikana. Asia varmistui lopullisesti Jeageloaivilta märässä maastossa laskeutuessani: oikean jalan sukka kastui läpimäräksi jo viiden kilometrin matkalla kosteassa varvikossa kulkiessani.

Uudet vaelluskengäthän on aluksi syytä "sisäänajaa" (vai uloskävellä?), jotta ne muokkautuvat jalan muodon mukaan. Samalla varmistuu, että ne todella käyvät omaan jalkaan eivätkä aiheuta ongelmia pidemmillä vaelluksilla. Kymmenen kilometrin pyrähdys Saariselältä Kiilopäälle sopii tähän tarkoitukseen hyvin.

Matkalle lähtiessäni otin selkääni Kestrelin, jonka Jeageloaivi-konfiguraatiosta olin tiputtanut pois teltan, makuupussin ja -alustat sekä hiukan eväitä. Myös muutamista vaatekappaleista (untuvatakki, yövaatteet) luovuin, mutta toisaalta lisäsin rinkkaan sadevarusteet, termospullon ja ison pyyhkeen. Halusin kokeilla, mitä Kiilopään rinkkavaaka näyttää Kestrelin painoksi, jotta tiedän, kuinka kaukana 10 kg:n tavoitepainosta olen. Vaaka näytti sittemmin yhdeksän kilograman lukemaa (sisältäen reilun litran vettä), joten ainakin kesävarusteiden kanssa tavoite alkaa häämöttää!

Menomatka Kiilopäälle eteni Laanilaan asti latupohjaa pitkin, mutta sen jälkeen poikkesin Ruijan polulle, jonka sattumalta havaitsin erkanevan pian Savottakahvilan jälkeen. Ruijan polkua pitkin matka oli hiukan pidempi, mutta kangasmetsä oli latupohjaa miellyttävämpää kävellä.

Kiilopäälle päästyäni odottelin hetken savusaunavuoron alkamista (klo 15), minkä jälkeen nousin ensimmäisenä kylpijänä lauteille. Ohjelmaan tietysti sisältyi myös pulahtaminen lähellä virtaavassa Kiilo-ojassa, jonka noin seitsemänasteinen vesi virkistää kehon parissa sekunnissa.

Paluumatkan olin suunnitellut kulkevani linja-autolla, joka ajaa Kakslauttasen ohi noin klo 19. Aikataulussa lukee, että kyseinen vuoro poikkeaa Kiilopäällä "tarvittaessa", mutta tässä on kyse ainoastaan Kiilopäälle tulevien tarpeista; sieltä lähtevien toiveilla ei ole niin väliä. Bussiin varmasti päästäkseni minun siis olisi pitänyt kävellä Kiilopäältä kuusi kilometriä Kakslauttaseen. Ajattelin, että kaipa sitten voin yksintein patikoida takaisin Saariselällekin, eikä minun tarvitse odotella bussia saapuvaksi.

Paluumatkan tein nopeampaa reittiä Ahopäiden yli. Hieman ennen Saariselkää pysähdyin parfyymilatupohjan varrelle tekemään ruokaa, mikä herätti hilpeyttä ohikulkijoissa. Tosin kulkijat saattoivat olla jo valmiiksi hilpeitä muutenkin.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Analyysin paikka

Lomamatka etenee, mutta säätämistä on riittänyt... Leviltä lähdettyäni päätin lopulta ajella Kiilopäälle ja ponnistaa sieltä maastoon - tietämättä kovin tarkasti suuntaa tai kohdetta. Näinhän homma on usein aiemminkin edennyt. Miksei siis tälläkin kertaa?

Kiilopäälle päästyäni säädin rinkkani 4 - 5 päivän vaellusta varten. Käytännössä se tarkoitti, että valitsin teltaksi Nallon (ajatus viiden päivän reissusta Voimaliskon kanssa ei kiehtonut), makuupussiksi Hypna 3S:n (jotta mahdollisesti pakastuva kelikään ei haittaisi) ja rinkaksi Kajkan (saadakseni kaikki varusteet kyytiin).

Liikkeelle päästyäni kävelin muutaman sata metriä Kiilopään parkkipaikalta Suomun Ruoktun suuntaan ja käännyin takaisin... Ei tuntunut hyvältä. Häh, mitä nyt taas? Säästääkseni lääkärikulut analysoin tilanteen itse ja päädyin seuraavaan diagnoosiin:

1. Rinkka oli tarpeettoman painava. Olin koko menneen kesän hartaasti tuunannut rinkkaani kevyemmäksi, mutta nyt syysvarusteiden kanssa - ja kantaessani kaiken pitkästä aikaa itse - otin hirmuloikan taaksepäin. Itse asiassa rinkka ei edes ollut erityisen painava, 15 - 20 kg ehkä, mutta omat odotusarvoni olivat epärealistiset.

2. Maasto oli liian tuttua. Olin perheen kanssa Saariselällä kesäkuussa ja tein vielä elokuussakin lyhyen retken Suomun Ruoktulle. Liika on liikaa ja sillä selvä. Ukselmapää on edelleen näkemättä, mutta voin mennä sinne myöhemmin vaikka vaimon kanssa. Tuttujen polkujen tallaaminen ei tunnu tylsältä, jos joku toinen on mukana.

Lopulta majoituin Saariselän Holiday Clubiin, kävin juoksemassa Kuutamolenkin, ja aloin työstää uutta suunnitelmaa. Keventääkseni rinkkaani päätin rajoittaa retkeäni niin, että kaikki varusteeni mahtuisivat aiemmin hankkimaani 68-litraiseen Osprey Kestreliin. Ensisijaisesti tämä tarkoittaisi sitä, että minun pitäisi luopua Nallosta ja vaihtaa se Voimaliskoon. Myös ruokatarvikkeiden määrää olisi syytä vähentää, koska Kestreliin ei tulisi mahtumaan 4 - 5 päivän aterioita (2 - 3 päivää ehkä).

Päästäkseni hiukan vieraampaan (mutta silti helposti tavoitettavaan) maastoon palautin mieleeni alkuperäisen ajatukseni lähteä Muotkatuntureille. Voisinhan uuden suunnitelman puitteissa poiketa vaikkapa Peltotunturin suunnalla ilman että minun tarvitsee valloittaa koko Muotkaa yhdellä kertaa. Mutta siis tunturiin, Voimaliskon kanssako? No miksipä ei, kyllähän jotkut kulkevat tunturissa koirankin kanssa.

Siispä säädin varusteeni vielä kerran uudelleen. Lopputulokseni oli setti, jonka kantolaitteena oli Osprey Kestrel 68, telttana Vaude Power Lizard, makuupussina Haglöfsin Hypna 3S ja joka sisälsi muonaa 2 + 1 päivän tarpeita varten. Rinkka oli aika täynnä, mutta arvelisin sen alkupainon olleen 11 - 12 kg:n paikkeilla (sisältäen n. litran vettä). Valitsemalla makuupussiksi Goga 2S:n olisin säästänyt vielä 300 - 400 grammaa, mutta halusin tältä osin pelata varman päälle, koska luottamukseni Voimaliskoa kohtaan ei ollut parhaalla tasollaan.

Näillä eväillä porhalsin kohti Muotkan Ruoktua, josta lähdin tallustamaan Jeageloaivin suuntaan.
Ensin ajattelin pyrkiä Peltoaiville asti, mutta tunturissa tovin hortoiltuani päädyin lopulta pystyttämään telttani jo Jeageloaivin rinteessä olevan lammen rannalle, jonne myös Jeageloaivin kodalla tapaamani pari helsinkiläistä vaeltajaa olivat matkalla. Fyysinen laiskuus yhdistettynä laumasieluisuuteen selvästikin johdattivat valitsemaan helpon vaihtoehdon.

Iltanuotiolla aika kuluikin mukavasti. Yöllä satoi ajoittain vettä, mikä vaikeutti nukkumista ainakin siihen asti, kunnes päätin kaivaa rinkastani korvatulpat. Tuuli tyyntyi yön aikana, minkä johdosta olosuhteet Power Lizardissa olivat aamulla liki trooppiset (ainakin lämpötilaa lukuunottamatta). Useampi sateinen yö Voimaliskon kanssa voisi ottaa koville.

Hiukan lyhyestä matkasta (~15 km) huolimatta reissusta jäi hyvä fiilis. Minulla on joskus taipumusta turhaan suorittamiseen, mikä vaellusreissuilla ilmenee ylipitkinä päivämatkoina ja tarpeettomana kiireenä. Tällä reissulla ei ollut kiire ja päämäärätön kulkeminen tuntui oikeastaan hauskalta. Oli myös mukavaa ulkoilla syksyisessä luonnossa ja vieläpä tunturissa!

perjantai 16. syyskuuta 2011

Kesän jämiä

Viimeinen viikko kesälomaa on sitten menossa. Kuten tavallista, hyppäsin taas auton ja lähdin ajamaan kohti pohjoista ajatuksella rynnistää maastoon heti kun kelit ovat suotuisat. Viivästytin jo kertaalleen lomalle lähtöäni siksi, että Katia-myrskyn rippeet toivat mukanaan jatkuvia sateita. Nyt lähipäivien sää näyttää hyvältä, joten kaikki on siltä osin kunnossa, mutta vaeltaminen ei jostain syystä maistu. Mitä ihmettä?

Ylläksellä yhden yön vietettyäni ajelin Leville, josta tarkoituksenani on jatkaa vielä pohjoisemmaksi ja suunnistaa Muotkatuntureille, jossa ajattelin kiertää muutaman päivän. Muotkahan on hienoa seutua ja siellä saa kulkea aika rauhassa, mutta... onkohan siellä vähän liiankin rauhallista?

Olen mennyt suurimman osan reissuistani yksin, eikä se koskaan ole ollut minulle ongelma (paitsi kerran Stora Sjöfalletissa, jossa luulin loppuni tulleen, kun ajauduin ikävään pöpelikköön). Nyt ajatus lähteä polkemaan yksin tunturiin tuntuu kuitenkin etäiseltä. Luulen tämän johtuvan siitä, että olen viimeisen vuoden aikana tehnyt monta hyvää reissua perheen kanssa, ja kynnys vaeltaa omin päin on saattanut nousta korkeammaksi. Jonkin sortin mukavuudenhaluisuutta kenties?

Kävin iltapäivällä juoksulenkillä Levin latureiteillä, ja täytyy sanoa, että juokseminen kyllä maistui hyvältä! Ehkä minun pitäisikin keskittyä siihen, mikä juuri nyt on mukavaa. Mutta silti minusta tuntuu, että huolella pakkaamani Kajka tuijottaa minua.

torstai 8. syyskuuta 2011

A little less conversation, a little more action

Kuopio Maraton on jälleen kerran ohi... Suoritus toistuu vuosi toisensa jälkeen aika lailla samanlaisena, mutta ehkä tapahtuman parasta antia onkin tunne siitä, että kuuluu johonkin isompaan, samanhenkisten ihmisten joukkoon. Ja juoksun jälkeen on joka tapauksessa kiva mennä savusaunaan! Tosin saunomiseen liittyvä suorituskykyni on tainnut vuosien myötä heikentyä - tai sitten saunan lämmittäjä on vaan petrannut omaa suoritustaan.

Itse juokseminen tuntui kohtuullisen helpolta. Viime vuosien tapaan menin tälläkin kertaa vain puolimaratonin, yhdessä vaimon kanssa. Mietin siinä juoksun jälkeen, että puolimaratonilla ja kokonaisella on kyllä aika iso ero. Puolikas menee helposti, mutta kokomaratonin loppupuolella jalat ovat usein kuin puusta veistetyt. Ehkä mukavin matka olisikin 3/4-maraton? Matka ei tuntuisi loppuvan kesken, mutta turhat tuskat jäisivät kokematta.

Olen mielessäni aina liittänyt Kuopio Maratonin syksyn alkamiseen. Jos nyt siis on syksy, pitäisi varmaankin lähteä ruskaretkelle! Tunnen vetoa sekä Muotkaa että Kungsledeniä kohtaan - ja olen jo pakannut rinkankin valmiiksi - mutta varsin sateisiksi muuttuneet sääennusteet eivät oikein kannusta lähtemään mihinkään suuntaan. Pitäisiköhän minun hakea hoitoa tähän vesiallergiaani?

Edistääkseni retkiasiaa edes jotenkin tutustuin Esbit-nimisen yrityksen tuotetarjontaan. Sen johdosta laajensinkin varustearsenaaliani keittimellä, jolla ajattelin korvata nykyisen 1.0-litraisen pannuni, joka yksinvaelluksilla vie rinkasta ihan liian ison tilan. Esbit CS585HA vaikuttaa sopivalta yhden hengen tarpeita ajatellen. Tilavuus ~0.5 l, paino alle 200 g, kansi ja eristetty kahva... Toimii niin kaasulla kuin sprii-tableteillakin (ja epäilemättä risuillakin). Enpä itse osaa juuri muuta kaivata!

torstai 1. syyskuuta 2011

Marathónas

Kreikasta on viime aikoina kuulunut lähinnä ikäviä juttuja, mutta on kreikkalaisilla sentään kunniakas maraton-perinteensä, jota sopii huonoina aikoinakin muistella. Itse en ole juurikaan ottanut osaa maraton-tapahtumiin, mutta paikallisella Kuopio Maratonilla olen sentään ollut mukana monta kertaa. Useimmiten olen tosin hölkännyt vain puolikkaan matkan, mutta juoksua seuraavaan savusaunomiseen olen suhtautunut sitäkin vakavammin!

Puolimaraton on siitä kiva matka, että juoksua muutoinkin harrastava suoriutuu siitä helpohkosti ilman suuria valmisteluja. Tai ainakin niin, että valmistautumiseksi riittää syöminen ja parin päivän lepäily. Omat kokemukseni täydeltä maratonilta rajoittuvat kahteen kertaan, mutta selvää on, että kokomaratonille lähdettäessä täytyy energiatankkaukseen kiinnittää enemmän huomiota. Itselläni on tosin ollut tapana ottaa riemu irti myös puolimaratonia edeltävistä tankkauspäivistä!

Tänä kesänä juoksuharjoittelu on pidempien matkojen osalta jäänyt aika vähiin; en ole tainnut kertaakaan juosta 15 - 20 kilometriä pidempää lenkkiä. Onneksi jalat sentään ovat terveessä kunnossa, mikä ei ollut tilanne esimerkiksi vuosi sitten. Tuolloin kärsin reilun kuukauden ajan säärissä olevasta tulehduksesta, joka sai alkunsa, kun keksin kokeilla päkiäaskeltavaa juoksutyyliä. Yleensähähän maratonille valmistautuvan kannattaisi lopettaa harjoittelu noin viikkoa ennen tapahtumaa, ja sitten vaan lepäillä energiavarastoja täydentäen. Itse jouduin ensin kuukauden ajan lepäilemään, kunnes sitten viikkoa ennen tapahtumaa pääsin viimein aloittamaan harjoittelun...

Vaikka päkiäaskeltamiseen liittyvä testini ei ollutkaan menestys, mietin toisinaan, pitäisikö hommaa kokeilla varovasti uudelleen. En ole vakuuttunut avojaloin tai ohutpohjaisillä kengillä juoksemisen ihanuudesta, mutta jalkaterää ja -kaarta vahvistava juoksutapa kiinnostaa. Tekniikkahan lienee tuttu ainakin sandaaleissaan juokseville tarahumaroille! Ehkä uutta tyyliä voisi opetella hissukseen, aluksi vaikkapa varpaillaan kävellen. Jos tämä tapahtuu hallitusti, voisi ajatella jalkojenkin pysyvän ehjinä.

No, lauantaina juostava puolimaraton ainakin mennään vielä turvallisesti kantapää edellä... En yleensä innostu suurista massatapahtumista, mutta onhan isossa juoksijajoukossa oma tunnelmansa. Ja vaimon kanssa hölkätessä matka joka tapauksessa etenee mukavasti ilman että kummankaan tarvitsee juosta itseään näännyksiin!

lauantai 27. elokuuta 2011

Punnittua asiaa

Saariselälle suuntautunut, lähinnä varusteiden testailuun käytetty retki osoittautui ainakin rinkan tuunauksen suhteen hyödylliseksi. En pidä itseäni grammanviilaajana, mutta tavoitteenani on silti minimoida kantamani repun paino. Toistaiseksi olen lähinnä keventänyt varusteita ja pienentänyt niiden pakkauskokoa, mutta voi olla, että jatkossa rinkasta täytyy myös kyetä jättämään jotain pois.

Teltta

Itseäni eniten etukäteen kiinnosti se, voisiko lähinnä hätävaraksi hankkimaani Vaude Power Lizard UL -telttaa käyttää vaelluksella myös ensisijaisena majoitteena. Yhden nukutun yön pohjalta ei voi tehdä kovin syväluotaavaa analyysiä, mutta jonkinlainen tuntuma Vaudeen kuitenkin syntyi.


Power Lizard on kohtuullisen tilava teltta yhdelle keskimittaiselle ihmiselle. Kyseessähän itse asiassa onkin 1 - 2 hengen majoite, mutta varsin lämminhenkinen suhde täytyy kahdella ihmisellä olla, jos tarkoitus on samaan telttaan sulkeutua. Yksin nukuttaessa pieneen absidiin saa mahtumaan paitsi kengät myös keskikokoisen rinkan, ja sisälle jää hyvin tilaa muille nyssäköille.

Tilalla on kuitenkin rajansa, eikä Power Lizardia voi tässä suhteessa verrata esimerkiksi kaksikaariseen Nalloon. Yksikaarisen teltan päätila on yleensä matala, minkä huomaa viimeistään silloin, kun nousee huolimattomasti makuuasennosta ylös: pää osuu herkästi ulkoteltan kattoon, mikä helposti johtaa vesivahinkoon.

Power Lizardin ilmanvaihtoa on kehuttu, mutta omasta mielestäni tuuletusräppänät ovat aika pienet. Ehkä ulko-oveakin täytyisi ymmärtää pitää hiukan raollaan? Toki Suomunruoktun metsäinen jokivarsi on vaikea paikka mille tahansa teltalle, mutta Vaude oli yhden hengen kuormallakin aamulla aika kostean oloinen. Tunturissa tuuletus epäilemättä toimii paremmin, jos teltta vaan pysyy maassa kahdeksan pienen kiilan avulla. Itse sujautin kaiken varalta kiilapussiin pari järeämpääkin vaarnaa.

Varsinaista sadetta ei kohdalle osunut, mutta kiinnitinpä silti huomiota myös Power Lizardin matalahkoon sadereunukseen, varsinkin oviaukon kohdalla. On mahdollista, että se tuottaa ongelmia märällä kelillä.

Arvelisin, että omassa käyttöprofiilissani Power Lizardin paikka löytyy nimenomaan hätämajoite-osastolta. Vaikka en harrasta mitään extreme-retkeilyä, teltta on kuitenkin turvapaikka, jonka pitää toimia, vaikka itse sähläisikin. PL ei täysin täytä näitä toiveita, mutta tarjoaa kuitenkin suojaisan tilan ja säilyttää käyttäjänsä kuivana. Osan kilon painoisen rääpäleen puutteista voi antaa anteeksikin.

Rinkat

Olin matkalle lähtiessäni ottanut mukaani kaksi rinkkaa: Haglöfs Matrix 60:n ja Haglöfs OXO 70:n. Ajatukseni oli, että käytän Matrixia aina kun voin, ja OXO:a vain pakon edessä - eli siis silloin, kun tavarat eivät mahdu Matrixiin.

Lukuisten pakkausyritysten jälkeenkään tavarat eivät lopulta mahtuneet Matrixiin, mistä syystä kävin Suomunruoktullakin OXO:n kanssa. Tämä on harmillista, koska Matrix painaa vain 1.7 kg (vs. OXO 2.8 kg), ja olin ajatellut, että riittävästi varusteita tuunattuani saan Matrixista kaverin lyhyemmille reissuille. Aluksi suunnittelemani viiden päivän retki Ukselmapäälle olisi siis ollut ylimitoitettu Matrixin kapasiteettiin nähden, mutta alle kolmen päivän tavaratkin mahtuivat rinkkaan vain, jos valitsin teltaksi Power Lizardin (enkä Nalloa) ja makuupussiksi Haglöfs Goga 1:n (lämpimämmän Goga 2:n sijaan).

Kantolaiteproblematiikan ohjaamana päädyin lopulta hankkimaan Matrixin tilalle uuden repun: Osprey Kestrel 68. Kestrel on olennaisesti Matrixia tilavampi, mutta silti lähes yhtä kevyt (1.91 kg). On selvää, että keveyden saavuttamiseksi jostain on täytynyt tinkiä, mikä Kestrelin tapauksessa tarkoittaa kantomekanismia, jonka säätömahdollisuudet ovat varsin rajalliset. Yhtä varmaa on, että kovin suuria taakkoja Ospreyllä ei kanneta, mutta siitähän ei tässä tapauksessa ole haittaa. Muutoin Kestrel on monipuolinen melko pelkistettyyn Matrixiin verrattuna ja tuntui ainakin kaupan painoilla lastattuna mukavalta selässä.

Muut varusteet

Tunkiessani varusteita Matrixiin mietin samalla, kuinka tavaroiden pakkauskoosta voisi edelleen tinkiä, ja voisiko kenties osan tärkeinä pitämistäni tavaroista jättää kokonaan pois. Tämä pähkäily kannattikin, koska vaihdettuani ensiapupussin puolet pienempää versioon siihen edelleen mahtuivat miltei kaikki EA-varusteeni. Myös hygieniatarvikkeita sisältävä pussukkani koki saman kohtalon ilman että minun tarvitsi deodoranttia lukuunottamatta luopua mistään.

Kaasukeittimen kanssa kävin melkoista ajatuspainia. Olen tähän asti kantanut mukanani Primuksen titaniumkattilaa, jonka sisälle mahtuu hyvin 230-grammainen kaasusäiliö sekä pieni poltin. Yhdistelmä on kätevä, mutta yksin kuljettaessa litran vetoinen kattila on niin painon kuin tilavuudenkin suhteen ylimittainen.

Miettiessäni korvaajaa litraiselle keittimelle kävin läpi ainakin seuraavat vaihtoehdot:

1. Luovun keittimestä kokonaan. Jos vietän illan tuvan lähistöllä, voin hyödyntää tuvassa olevaa keittomahdollisuutta, mutta kauempana telttaillessa syön vain kylmämuonaa.

2. Otan mukaani vain pienen peltimukin mutta en kaasua. Pyrin hyödyntämään tupien keittomahdollisuutta, mutta hätätilassa voin kuumentaa vettä peltimukissa risuja polttaen.

3. Otan mukaani pienen peltimukin ja kaasupullon polttimoineen.

Lopulta päädyin 3-vaihtoehtoon, koska löysin kaupasta juuri sopivan 0.5 litran kokoisen peltimukin, jonka sisälle mahtuu 100-grammainen kaasusäiliö polttimen kera. Tarkoitus on, että hyödynnän tupien kaasua aina kun mahdollista, mutta jos tupaa ei ole (tai en teltassa yöpyessäni viitsi aamulla kolistella tupaan keittämään vettä), saan veden kuumennettua omin välinein.

Lisäksi hankin myös pienen 0.25-litraisen termospullon. Ajatus tietysti on, että omia kaasuvarastoja säästääkseni kaadan kerran keittämäni veden termariin, jolloin voin hyödyntää sitä myöhemmin. En ole vielä testannut, kuinka kauan tuollainen pieni termospullo pitää veden lämpimänä niin, että se soveltuu vaikkapa puuron valmistamiseen. Yön yli ehkä? Termari painaa parisataa grammaa, mutta toisaalta se helpottaa aamutoimia, jos puurovesi on valmiina heti kun on saanut selkänsä suoristettua.

Ja vaikka termoksessa oleva vesi yön aikana jäähtyisikin, se on joka tapauksessa niin lämmintä, että sen kiehauttaminen on nopeaa. Ehkä jopa niin nopeaa, että tehtävään ei välttämättä tarvita edes keitintä vaan hommaan riittää... sytkäri? :)

perjantai 26. elokuuta 2011

Lisää loma-ajatuksia

Kesälomareissu on taas tältä erää ohi... Saariselältä poistuttuani ajelin hissukseen Inarin ja Muotkan kautta Karigasniemelle, josta edelleen jatkoin Kautokeinon ohi Hettaan. Hetassa yövyttyäni suuntasin kohti Pallasta pysähtyäkseni matkalla Ketomellassa, jossa hiippasin Pippovuoman luontopolun eli "suopolun". Ja kyllähän sitä suota riittikin... Ehkäpä mieluummin tunturia pitkin seuraavalla kerralla!

Valtaminen jäi muuten tällä erää aika vähälle. Osittain tämä johtui huonosta matkasuunnittelusta, mutta toisaalta yksi vaihtoehtoni olikin vain matkailun ohessa testailla uusia varusteita. Taisin myös tunturissa juostessani hiukan vilustua, koska sain kurkkuni kipeäksi, mikä sittemmin muuttui nuhaksi. Ei se kulkiessani isommin vaivannut, mutta tarkkailinpa silti aamuisin vointiani normaalia enemmän.

Mitä reissusta sitten jäi käteen? Maisemathan olivat jo ennestään tuttuja, mutta varusteisiin - lähinnä teltta, rinkka, makuupussi ja vaatetus - liittyviä kokemuksia kertyi ihan mukavasti. Kun kulkee yksinään, voi mennä omien mieltymystensä mukaan ja tehdä kokeiluja, jotka eivät perheen kanssa reissatessa olisi mahdollisia.

Tällä kertaa keskityin lähinnä keventämään kantamusten painoa ottamalla mukaan 60-litraisen rinkan (Haglöfs Matrix 60) sekä pienen teltan (Vaude Power Lizard UL) ja kevyen makuupussin (Haglögs Goga 1S). Tavoitteeni oli saavuttaa kolmen päivän varusteille alle 10 kg:n lähtöpaino, missä en kuitenkaan vielä onnistunut. En edes saanut tungettua kaikkia tavaroitani Matrixiin, vaan lähdin lopulta testimatkalle kiloa painavamman Haglöfs OXO 70:n kanssa. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, kyllähän romppeet Matrixiinkin mahtuivat, mutta rinkka oli niin turvonneen näköinen ja paha kantaa, että en halunnut lähteä sen kanssa liikkeelle. Jo pähkinäpussin kaivaminen rinkan sisuksista oli tavattoman vaikeaa!

OXO:n kanssa Kiilopään rinkkavaaka näytti lähtöpainoksi 13 kg (sisältäen litran vettä), joten Matrixin paino ilman vettä olisi ollut 11 kilon tienoilla. Ei paha, mutta parannettavaakin vielä jäi. Tältä pohjalta jatkoinkin varusteideni tuunaamista ja tein jotain uusia hankintoja. Toivottavasti seuraavalla reissulla olen taas pykälää kevyemmän taakan kanssa liikkeellä! Tosin ihan helppoa se ei tule olemaan, koska jos syysreissusta on kyse, joudun ottamaan takapakkia ainakin tuhdimman makuupussin muodossa. Jo nyt kärsin hiukan koleasta yöstä, mikä tosin saattoi johtua vilustumisestakin.

Muutenhan Lapissa on kiva ajella ja varsinkin Pallakselle on aina kiva mennä; olkoonkin, että Pallas-Yllästunturin kansallispuisto ei pohjoisosiltaan enää suuria yllätyksiä tarjoile. Toisaalta koko Inarin pohjoispuolinen Lappi on minulle varsin vierasta aluetta, joten kyllähän kuljettavaa riittää tästä eteenpäinkin! Jatkossa täytyy kuitenkin reissuja suunnitellessa olla hieman määrätietoisempi. Jos kohteesta ei vielä tielle lähdettäessä ole selvyyttä, homma menee helposti haahuiluksi.

maanantai 22. elokuuta 2011

Loma-ajatuksia

Se on sitten kesäloma... Tuttuun tapaan lomamatka suuntautui taas pohjoiseen, aluksi Saariselälle. Alunperin vaihtoehtoja oli useampiakin, mutta tällä kertaa kohteen valinta oli sääennustusten pohjalta helppoa. Ruotsiin ja Länsi-Lappiin oli luvassa vähintään epävakaista, kun taas Saariselän ennuste näytti päiväkausiksi poutaa ja aurinkoisia kelejä.

Olen ennenkin huomannut, että loman alkaessa on joskus vaikea hankkiutua eroon kiireestä, joka arkea usein vaivaa. Niin tälläkin kertaa. Aluksi oli kiire päästä tien päälle, koska matka pohjoiseen kestää kauan. Ensimmäisenä iltana ajelin lopulta Luostolle asti, jotta ehtisin seuraavana päivänä aikaisin Kiilopäälle ja pääsisin hyvissä ajoin maastoon.

Kovin tarkkoja reittisuunnitelmia minulla ei ollut, mutta jotain keksiäkseni päätin lopulta patikoida Ukselmapään suuntaan, koska se jäi kesäkuun reissun yhteydessä väliin. Niinpä Luostolle päästyäni pakkasinkin rinkkaani tavarat viiden päivän retkeä varten: Kiilopää - Lankojärvi - Sarvioja - Luirojärvi - Suomunruoktu - Kiilopää.

Kiilopäälle ajaessani suunnittelma aikoi kuitenkin epäillyttää. Epämääräistä kiireen tunnettani ei varsinaisesti vähentäisi se, että käyttäisin viikon lomastani viisi päivää turhankulkemiseen sellaisia reittejä pitkin, jotka enimmäkseen olivat jo minulle tuttuja. Ihan alkuperäinen ajatuksenihan oli kevytretkeillä ja testailla uusia varusteita; unohtamatta etäistä haavettanikaan lähteä joskus juoksuvaellukselle, mitä varten olin pakannut mukaani myös maastojuoksukengät ja pienen selkärepun.

Niinpä Kiilopäälle päästyäni luovuin Ukselmapää-haaveistani, otin itselleni huoneen ja siirryin loma-moodiin... Nyt kun minun ei tarvitsisi tavoitella Ukselmapäätä, aikaa riittäisi vaikka mihin! Siispä hetken huilattuani kiskoin jalkaani lenkkarit, pakkasin pieneen juoksureppuuni juomaa, suklaata ja tuulitakin, ja lähdin hölkkäämään Kiilopään rinnettä kohti Luulampea.

Luulammelta jatkoin edelleen Rumakuruun, josta käännyin takaisin Kiilopään suuntaan. Parin tunnin lenkin aikana olin viidesti kaatua nenälleni, mutta kenties vastatuulen ansiosta pysyin pystyssä ja selvisin lopulta ehjin nahoin takaisin huoneeseeni. Joka tapauksessa kokemus oli pääosin asfaltilla ja kävelyteitä juosseelle virkistävä, eikä ajatus juoksuvaelluksesta tuntunut enää kovinkaan etäiseltä. Pitäisi vaan keksiä, mitä pikkuruiseen reppuunsa pakkaisi!

Juoksemisen jälkeen oli taas aikaa ajatella kävelemiseen liittyviä asioita. Autossa makasi kärsimättömänä Vaude Power Lizard UL, jota olin ajatellut testata lomani aikana. Mutta mihin VoimaLiskon kanssa lähtisin? Ukselmapää oli liian kaukana, eikä ajatus jo liiankin tuttujen lähipolkujen tallaamisesta yksin viehättänyt.

Sitten karttaa tutkiessani huomasin, että Ruijanpolulta pääsee kätevästi Kopsusjärvelle, josta edelleen menee polku Suomunruoktuun. Ruijanpolkua en ollut aiemmin mennyt, joten se alkoi kiinnostaa kovasti. Niinpä tuunasinkin rinkkani uudestaan kahden päivän lähiretkeä varten ja kuljin lopulta reitin Kiilopää - Kopsusjärvi - Tammakkolampi - Suomunruoktu - Kiilopää. Varsikin Ruijanpolku oli positiivinen kokemus, vaikka reitti ei tunturimaisemissa kuljekaan.

Parhaillaan majailen Saariselällä ja mietin loppuviikon ohjelmaa... Pari lepopäivää voi olla paikallaan, mutta ehkäpä Länsi-Lappi vetää sitten puoleensa!

tiistai 16. elokuuta 2011

Valkoinen Hevonen

Vaikka juokseminen on parhaimmillaan erittäin nautinnollista, on juoksulenkistä helppo kehittää itselleen pakkosuoritus, joka täytyy vaan säännöllisesti hoitaa alta pois. Minulle käy aika ajoin juuri näin. Yleensä syynä on kiire (todellinen tai keksitty), joka estää lähtemästä lenkille silloin, kun periaatteessa olisi mukavinta mennä. Sitten sitä yrittää löytää päiväohjelmastaan tunnin mittaisen aukon, jotta pääsee juoksemaan, vaikka vatsa on täppösen täynnä, silmät hädin tuskin pysyvät auki tai olo ei muuten ole juoksemiselle otollinen. Kun tämä toistuu riittävän monta kertaa, juoksemisen ilo karkaa jonnekin huitsin nevadaan, josta sen tavoittaminen voi olla hankalaa.

Minä olen viime päivinä löytänyt juoksemisen riemun uudestaan. Sain merkkipäivänäni lahjaksi Christopher McDougallin kirjoittaman kirjan "Syntynyt juoksemaan". Kyseessä on faktaa ja fiktiota sekoittava romaani, jonka tarina pyörii paljolti Meksikossa asustavan Tarahumara-nimisen heimon ympärillä. Tarahumarat ovat saaneet julkisuutta (noh, ainakin ultra-juoksijoiden keskuudessa...) erinomaisten juoksijanlahjojensa vuoksi. Lähinnä maissioluella elävät, vain sandaalit jalassa askeltavat tarahumarat ovat menestyneet monilla ultra-maratoneilla, mikä on herättänyt mielenkiintoa heidän elintapojaan ja juoksutekniikkaansa kohtaan. Tarahumaroiden lisäksi tarinaan on liitetty muitakin todellisia henkilöitä, kuten ultra-juoksijat Ann Trason ja Scott Jurek, sekä Caballo Blanco - Valkoinen Hevonen - joka on tarinan keskeisimpiä hahmoja.

Kyseessä ei varsinaisesti ole tietokirja, mutta kirjoittajan mukaansatempaava tyyli on saanut minutkin ahmimaan kirjan sivuja, ja samalla avannut uusia näkökulmia omaankin juoksemiseen. Jopa siinä määrin, että olen miettinyt, pitäisikö kohta koittavalla lomaviikolla kokeilla juoksuvaellusta... Tulin itse asiassa jo muutama vuosi sitten hankkineeksi maastojuoksukengät ja pienen juoksurepun, koska ajattelin lähentää juoksu- ja vaellusharrastusta toisiinsa, mutta paria metsäjuoksulenkkiä pidemmälle en tässä asiassa edennyt. Pitäisiköhän yrittää uudelleen?

En ihan helposti näe itseäni juoksemassa sandaalit jalassa 160 kilometrin mittaista vuoristopolkua, mutta joku paikallinen sovellus lyhyemmin etapein saattaisi olla toteutettavissa. Pallakselta Hettaan ehkä? Tai Nikkaluoktasta Abiskoon? Aluksi voisi yrittää mennä 20 - 30 kilometrin päivämatkoja, jos pidemmät pätkät tuntuvat liian häijyiltä.

Ehkäpä varustaudun tulevaan reissuun myös (maasto-)juoksuvälinein... Ja jos jostain sattuu löytymään maissiolutta, tankkaanpa sitä ensin ja juoksen sitten tunturiin!

perjantai 12. elokuuta 2011

Parasta aikaa

Vietinpä eilen 42. syntymisen jälkeistä vuosipäivääni! Aloin siinä sitten aihetta sivuten miettiä, mikä mahtaa olla ihmisen "paras ikä"?

Onko se nuoruus, kun kaikki on vielä edessä ja ihminen on fyysisesti vahva, mutta tekee joskus hölmöjä juttuja? Vaiko keski-ikä, jolloin pohkeissa ei enää ole voimaa entiseen tapaan, mutta toisaalta sitä aika tarkasti tietää, mitä elämältään haluaa ja osaa arvostaa oikeasti tärkeitä asioita? Tai kenties vanhuuden päivät, jolloin "kaikki oli ennen paremmin", mutta elämä kuitenkin on mukavan yksioikoista ja rauhallista.

Muistelen alle parikymppisenä ajatelleeni, että onpa hienoa olla nuori. Tunsin sääliä 40 - 50 -vuotiaita kohtaan, jotka olivat jo menettäneet nuoruutensa ja ilmeisesti vaan odottivat vanhuutta ja siihen liittyviä hankaluuksia. No nyt olen itse samassa jamassa, mutta eihän tämä elämä yhtään hullummalta tunnu! Toisaalta ikääntyminen huolettaa minua hiukan lähinnä siksi, että 10 - 20 vuoden päästä ainakin fyysinen kunto on heikompi kuin tällä hetkellä - ja nytkin eron 10 - 20 vuoden takaiseen huomaa jo selvästi. Miten sitä sitten jaksaa, kun jalka ei enää nouse? Ehkä on viisainta suhtautua vanhenemiseen niin, että iästä riippumatta paras aika on juuri nyt!

No joo... Oikeastaan tarkoitukseni ei ollut tässä pähkäillä mitään elämää suurempia juttuja. Tekstin otsikkoa valitessani mietin pikemminkin vuodenaikoja ja sitä, mikä mahtaisi olla vuoden hauskin kuukausi! Tulin siihen tulokseen, että huhtikuu ja elokuu ovat omia suosikkejani.

Huhtikuussa talven selkä alkaa viimeistään taittua, mutta talvilajeja ja varsinkin hiihtämistä ajatellen olosuhteet ovat parhaimmillaan, ainakin pohjoisemmassa Suomessa. Valoa on paljon ja talven jälkeen myös lisääntyvä lämpö tuntuu mukavalta. Elokuu taas on kesälajien suhteen mainiota aikaa: päivät ovat yleensä lämpimiä, mutta iltojen ja öiden viileys tekee selvää ötököistä, jotka keskikesällä vielä kiusaavat luonnossa liikkujaa. Myös pimenevät illat ovat valoisan kesän jälkeen jotenkin jännittäviä, vaikka pimeydestä on tietty joskus haittaakin.

Nyt eletään siis TOP 2 -kuukautta... Ja minulla on vielä kesälomaakin jäljellä! Ehkäpä lähden taas repun kanssa jonnekin, mutta kohteesta ei vielä ole selvyyttä. Tunturi-Ruotsi kiehtoo suuresti, mutta sinne on aika pitkä matka. Jos kuitenkin meinaan toteuttaa "helikopterivaelluksen", sen aika selvästikin olisi nyt, koska elokuun jälkeen päivittäisiä vuoroja ei juurikaan enää lennetä.

Pohjois-Suomi tuntuu Ruotsia helpommin saavutettavissa olevalta kohteelta, mutta se on vaan harhaa, koska ainakin linnuntietä mitaten etäisyydet ovat jokseenkin samat. Toisaalta esimerkiksi Saariselkä on alueena tuttu, joten kynnys ajaa vaikkapa Kiilopäälle on matala, ja löytyyhän sieltäkin pienellä vaivalla itselleni uusia maisemia. Esimerkiksi patikointi Raja-Joosepista Kiilopäälle kuulostaa oikeastaan aika hyvältä ajatukselta, vaikka alkukesästä sillä suunnalla jo liikuttiinkin.

Hetkittäin puntaroin myös mielessäni ajatusta lähteä Karhunkierrokselle. Olen joskus päiväretkeillyt Juumasta Rukalle, mutta reitin alkuosa Hautajärveltä tai Ristikalliolta Juumaan on enimmäkseen näkemättä. Karhunkierros voisi hyvin soveltua suunnittelemani kevyen retkivarustuksen testailuun, mutta melko metsäistä maisemaahan siellä on tarjolla, mikä ei raapaise omaa sieluani kovin syvältä.

Yksi vaihtoehto voisi myös olla tehdä useampia pieniä retkiä. Muotkanruoktusta käsin parin yön reissukin voisi onnistua; ainakin jos tarkoitus on keskittyä lähinnä kulkemiseen. Myös Saariselälle voisi tehdä lyhyemmän vierailun, jos lähtisi liikkeelle Aittajärveltä, mutta ymmärtääkseni Aittajärven tie on vähän huonokuntoinen. Kolmenkymmenen kilometrin ajomatka muhkuraista soratietä pitkin ei kuulosta hyvältä - ja pitäisihän sieltä vielä tulla takaisinkin. Toisaalta onhan taksikin keksitty, ja tuskin kuljetus Aittajärvelle sen enempää maksaa kuin helikopterikyyti Ritsemistä Staloluoktaankaan... Hmm. [Lisäys: Löysinpä Seppo Suomisen ansiokkaista retkikuvauksista tiedon, jonka mukaan taksi Aittajärveltä Kiilopäälle on vuonna 2000 maksanut 400 mk. Eli lentäminen voi hyvinkin olla kairassa autoilua edullisempaa...]

No, vielä on viikko aikaa suunnitella reissua. Tosin voi olla, että Foreca jälleen kerran valitsee kohteen mun puolestani, joten ehkä asialla ei vielä kannata vaivata päätään liikaa.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Vaelluksen jälkilöylyjä

Vaellusreissun jälkeen tulee usein mietittyä, mikä reissussa oli hyvää ja mikä ei toiminut toivotulla tavalla. Kun asioita käy läpi, etenee seuraavan reissun suunnittelu jo alkumetreillä oikeaan suuntaan. Omalla kohdallani tällainen pohtiminen liittyy lähinnä siihen, mitä mukana oikeasti tarvittiin ja mitä ei.

Abiskon reissu meni pääpiirteissään hyvin, mutta jotain uuttakin tuli sentään opittua:

  1. Verkkoaluspaita ja -housut eivät oikein toimi kesävaelluksella. Pitkiä kalsareitahan ei tarvitse kuin yöllä ja verkkopaitaa (joka vain takertuu pajuihin) parempi kulkupaita on auringoltakin suojaava pitkähihainen juoksupaita. Mustat verkkokalsarit tietty näyttävät hyvältä päällä ja ovat ihan OK verkottoman kalvohousun alla, mutta joku lyhyempikestoinen urheilusuoritus tai ehkä syysvaellus lienee niille sopivampi käyttökohde. Oikeastaan tiesin tämän jo etukäteen, mutta kun olin tullut verkkokuteet hankkineeksi, niin pitihän niitä testata.
  2. Nuudeleita meni nyt vähemmän kuin aikaisemmin. Lähinnä kai siksi, että päivällä kulkemisen lomassa keittely tuntui jotenkin ylimääräiseltä hommalta. Tiedän, että jotkut pystyttävät teltankin lounastaukoa varten, mutta itse olen hiukan hätäisempää tyyppiä eikä oikein malta viettää pitkiä taukoja, varsinkaan sateen uhatessa. Luulenpa, että jatkossa siirrän nuudelit suosiolla iltaruoksi ja syön päivällä vain fast foodia (leipää, keksejä, suklaata, ...). Samalla illalla valmistettavia valmispussejakaan ei tarvitse varata jokaiselle päivälle.
Tämä pohdiskelu taitaa olla johtamassa siihen, että seuraavalle reissulle lähden aiempaa vähäisemmin varustein. Kesäloma alkaa enimmäkseen olla jo takana, mutta 1 - 2 vapaata viikkoa voisi vielä syksymmällä olla käytettävissä. En ole ihan varma, onko järkevää rampata kaikki lomat pitkin tuntureita, mutta enpä toisaalta keksi vapaa-ajalleni parempaakaan käyttöä. Kotona istuminen ei tule kyseeseen ja kaupungin hälinää en erityisesti kaipaa, joten tunturi ei ole vaihtoehdoista huonoimpia.

Itse asiassa olen jo hiukan varustautunut syysretkeen hankkimalla uuden... öhhöh... teltan! Abiskon matkan jälkeen pohdin mahdollisuutta toteuttaa loppukesällä "ruotsalainen tupavaellus", jonka perusajatus on kulkea kevyen repun kanssa ja yöpyä tunturituvissa niistä hankittaviin ruokatäydennyksiin luottaen. Toisaalta ihan ilman hätämajoitetta en mielelläni lähde matkaan, joten aloin etsiä vaihtoehtoa kaksi kiloa painavalle Nallolle, ja lopulta haaviin tarttui kilon painoinen Vaude Power Lizard UL.

Teltan lisäksi ajatukseni on tinkiä muistakin varusteista niin, että saan kannettua kaiken mukanani kaapista jo ennestään löytyvällä Haglöfs Matrix 60:llä. En vielä tiedä, kuinka realistinen tavoitteeni lopulta on, mutta jos se toteutuu, painonsäästö aiempiin reissuihin nähden on merkittävä.

Perussetti hiukan kevyemälle syysvaellukselle voisi siis olla seuraava:
Arvelisin, että nämä varusteet menevät 60-litraiseen Matrixiin helposti. Selvää kuitenkin on, että joudun tinkimään myös vaatetuksesta ja muonasta, jos mielin kantaa kaiken Matrixilla, jossa ei edes ole sivutaskuja. Ruotsin puolella homma voi toimia, jos kokonaan heittäydyn tupamyymälöiden tarjonnan varaan, mutta Suomessa ainakin retken pituus lyhenee. Toisaalta viikon aikataululla ei kovin pitkää reissua tehdä muutenkaan.

Yllä mainittujen perusvarusteiden yhteenlaskettu paino on 4 - 5 kg, joten muut tarvikkeet lisättyänikin kokonaispaino jäänee alle 10 kilon, mikä ei kuulosta pahalta. Yleensä rinkkani lähtöpaino on ollut 17 - 19 kilon paikkeilla, mikä ei ole kohtuutonta sekään, mutta ihan tarpeeksi 70-kiloiselle miehelle.

torstai 28. heinäkuuta 2011

Asiaa Abiskosta

Eipä toteutunut Ljungdalenin reissumme niin kuin alunperin tavoittelimme... Varsin sateisiksi muuttuneet sääennusteet saivat meidät optimoimaan retkikohdetta, ja niinpä ajelimmekin Haaparannasta Jämtlandin sijasta Abiskoon! Mutta ei ollut huono valinta sekään, sillä Abiskon maisemat ovat hienoja ja polkuja riittää tallattavaksi useammankin reissun verran.

Retkemme alkoi Abiskon turistiasemalta, josta patikoimme viitenä päivänä rengasreitin Abisko - Abiskojaure - Alesjaure - Unna Allakas - Abiskojaure - Abisko. Vaikka reittimme kulki tunturitupien kautta, kannoimme silti telttaa mukanamme, koska tarkoituksemme oli pääsääntöisesti yöpyä tupien pihapiirien ulkopuolella.

Alkumatka Alesjaurelle asti kulki Kungsledeniä pitkin, mikä tietysti tarkoitti sitä, että vastaantulijoista ei ollut puutetta. Toisaalta ei kulkijoiden suuri määrä meitä isommin haitannutkaan; jossain vaiheessa mietin jopa mahdollisuutta kätellä kaikki vastaantulijat... Tiedossa myös oli, että Alesjaurelta Unna Allakasin suuntaan käännyttyämme väki joka tapauksessa vähenee.

Ruotsin tunturimaisemat ovat kyllä hienoja, enkä olisi pahoillani, vaikka Suomestakin löytyisi Kungsledenin kaltaisia reittejä - vaikka kaikkine kulkijoineenkin. Käsivarren suunnalla sentään on tarjolla jotain samantapaista, mutta muutenhan meillä on aika tasaista. Toisaalta suuret korkeuserot tarkoittavat myös sitä, että kulkeminen on raskaampaa. Tämä lienee yksi syy sille, että ruotsalaisista tunturituvista on kehittynyt monipuolisia "huoltoasemia", joita hyödyntäen tunturissa voi halutessaan kulkea hyvinkin kevyen repun kanssa. Ihan halpaa hupia tupayöpyminen ei kuitenkaan ole, sillä monissa tuvissa alennettu STF-jäsenhintakin on sesonkiaikana 300 - 400 SEK eli kahdelta hengeltä helposti 80 € / yö. Suomessahan samalla summalla pääsee jo hotelliin, jossa tarjoillaan aamupalaakin.

Vaikka tupaverkosto on kohtuullisen tiheä - tuvat ovat pääsääntöisesti päivämatkan päässä toisistaan - voi tuntureilla silti ajautua ongelmiin. Näin kävi sille ruotsalaispariskunnalle, jonka tarkoitus oli kulkea Kungsledeniä Abiskosta etelään. Abiskojaurella raskaana olevan tytön ja hänen poikakaverinsa polut jostain syystä erosivat, kun tyttö lähti kulkemaan kartan (ja teltan?) kanssa edellä, ja pojan oli tarkoitus tulla hiukan myöhemmin perässä. Tyttö löysi oikean reitin kohti Alesjaurea, mutta poika harhautui seuraamaan Unna Allakasille menevää talvireittiä... Hän oli kulkenut vuorokauden eksyksissä, kunnes tapasi meidät reilun kilometrin päässä Unna Allakas -tuvilta. Poika oli väsynyt, mutta onneksi sen verran tolpillaan, että opastettuamme hänet oikeaan suuntaan hän viimein selvisi Unna Allakasille, josta sitten pelastushelikopteri kävi hänet hakemassa.

Ehkä tarinan opetus on, että jonkinlainen hätämajoite olisi aina syytä olla matkassa. Meidän mukanamme kulki uusi Kaitum, joka osoittautuikin kelpo majoitteeksi kahdelle hengelle. Ehkä mukavin piirre Kaitumissa on se, että miltei tasakorkean katon vuoksi sisätilat ovat erinomaisen väljät. Symmetrisyydestä seuraa myös, että maaston kaltevuus ei vaikuta teltan pystytykseen, koska kumpaa tahansa päätyä voi käyttää pää- tai jalkopäänä. Kahdesta absidista saavutettava hyöty sen sijaan on näennäisempi, koska ainakin perus-Kaitumissa rinkat tulee yleensä heitettyä toiseen absidiin, josta ei sitten enää mahdukaan kulkemaan. Tuuletuksen suhteen kaksi avointa päätyä sen sijaan on loistojuttu ainakin kesähelteillä!

Kaitumin vedenpitävyyttä tuli testattua Alesjauren rantamilla, jossa tuuli puski vettä järven yli aika navakasti. Vesi pysyi muuten teltan ulkopuolella, mutta hetkittäin lähes vaakasuoraan edennyt sade työntyi teltan absidiin tuuletusaukon vetoketjun saumakohdista. Suurempaa haittaa tästä ei ollut, koska käytännössä asia ilmeni vain pieninä vesiläikkinä absidissa olleiden kuoriasujen päällä. Ehkä tuuletusaukkoa muotoilemalla tästäkin vaivasta olisi päässyt eroon? Enemmän yöaikaan kiusasi sateesta ja tuulesta johtuva meteli, josta siitäkin selvittiin korvatulppia käyttämällä.

Hyttystilanne oli reissun aikana varsin siedettävä. Ensimmäisenä päivänä hyttysiä ei näkynyt juuri lainkaan, vaikka kuljimme alavilla mailla ja vesistöjen läheisyydessä. Toisena päivänä taas tuuli karkotti ötökät, jos niitä ylipäänsä jossain oli. Vasta kolmannen päivän iltana hyttysistä oli ensimmäisen kerran kiusaa, vaikka tuolloin telttailimme liki kilometrin korkeudessa. Sää oli kuitenkin tyyni, joten sytytimme ulkoruokailun ajaksi hyttyssavun ja käytimme muita asiaankuuluvia karkotteita.

Luulenpa, että palaamme vielä jossain vaiheessa Pohjois-Ruotsin maisemiin; ehkä Abiskoa, Nikkaluoktaa tai Ritsemiä lähtöpaikkana pitäen. Eikä Ljungdaleniakaan ole kokonaan unohdettu...

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Kaitum tuli taloon

Taisin aiemmin Varustelua-otsikon alla arvella, että retkivarustetilanteemme on siinä määrin hyvä, ettei uusia hankintoja ihan heti tarvitse tehdä. No, eihän se homma ihan niin mennyt... Pari makuupussia tulin jo UKK-reissua varten ostaneeksi ja eilen posti toi tullessaan uuden Kaitum 2 -teltan. Ehkä on niin, että varusteista löytyy aina jotain säätämisen varaa.

Mutta mihin sitä Kaitumia nyt sitten tarvitaan? Ihan vaan kaveriksi varustekomerosta jo ennestään löytyville Cavitylle, Nallo 2:lle, Nammatj 2:lle ja Akka R/S 3:lle?

Arvelen, että tässäkin asiassa tarve syntyy halustani löytää mahdollisimman tarkoituksenmukaiset varusteet kaikenlaisia reissuja varten. Joskus olen liikkeellä yksin, toisinaan vaimon kanssa ja satunnaisesti myös perillisemme täydentää retkeilevää ryhmäämme. Yksinvaelluksilla kannan mieluiten Nalloa, koska se on kevyin, ja ollessamme kolmistaan liikkeellä mukana kulkee Akka, koska se on ainoa kolmen hengen majoite.

Kun liikun vaimon kanssa kahdestaan, mikä tahansa komerosta esiin kaivettava teltta periaatteessa ajaa asian. Nalloon mahdutaan molemmat, mutta ilman GT-absidia tavaroiden säilytystilat ovat kahdelle vähän niukat. Akka R/S 3 taas on ylenpalttisen tilava, mutta kolmen ja puolen kilon paino tuntuu selässä raskaalta, kun tietää, että hiukan pienempikin teltta riittäisi.

Kaitum 2 täyttää näppärästi Nallon ja Akkan väliin jäävän aukon. Sen sisäteltta on lähes Akka R/S 3:n kokoinen, mutta painoa on vain 2.8 kg. Lisäksi siinä on kaksi sisäänkäyntiä ja kaksi pientä absidia, jotka yhteensä vastaavat yhtä suurempaa eteistilaa.

Sopivaa telttaa etsiessäni silmäilin myös Helsportin Fjellheimen 2 Camp- sekä Fjällrävenin Abisko Lightweight 2 -malleja. Niissäkin on - jopa Kaitumia paremmin - paino kohdallaan, mutta tämä on osin saavutettu sisätilavuuden kustannuksella. Varsinkin Abisko näytti aika tiukkaan leikatulta teltalta, vaikka se taitaakin olla edeltäjäänsä Akka Shapea väljempi. Fjellheimenissä puolestaan epäilytti "helmatuuletusjärjestelmä", joka käytännössä tarkoittaa ylempänä olevien tuuletusräppänöiden puuttumista. Helsportin nettisivuilta löytyvissä olevissa kuvissa tosin näkyi tuuletusaukollisia mallejakin; uudempaa tuotantoa kenties? No, hyviä telttoja kaikki, mutta Kaitum tuntui parhaiten täydentävän aiemmin hankittuja telttoja.

Vaan mitäpä teen Cavityllä? Se oli ensimmäinen hankkimani "oikea" vaellusteltta eikä ihan huonokaan, mutta aika pieni kuitenkin. Yksi rinkka toki mahtuu Cavityyn sisällekin, mutta teltan mataluus alkoi ajan myötä kiusata. Varsinkin kipeän selän kanssa suoritettava aamupukeutuminen otti voimille, kun teltassa ei mahtunut kunnolla istumaan. Lisäksi Cavitylle on ominaista, että sisäteltta pystytetään ennen ulkotelttaa, mikä ei varsinaisesti kannusta lähtemään retkelle muutoin kuin 100% poutaisella säällä. Tällä hetkellä Cavitylle ei oikein ole käyttöä, koska pienuudestaan huolimatta se painaa liki saman verran kuin Nallo.

Entäpä Nammatj sitten? Alunperin ajatus oli, että Nammatj soveltuisi sekä yhden että kahden hengen reissuille, koska teltan paino on maltillinen (2.8 kg) ja toisaalta sen tasakorkea katto tuo sisätelttaan ilmatilaa, mikä on kahden hengen majoittuessa eduksi. Käytännössä Nallo on silti vieläkin kevyempi eikä Nammatjin pienehkö absidi ole kahden hengen käytössä parhaimmillaan. Toisaalta Nammatj on ainakin Hillebergin asteikolla tämän telttakatraan vahvin yksilö, joten eipä siitä tohdi luopuakaan. Mikäli joskus ajaudun retkelle lumeen ja pakkaseen, Nammatj on todennäköisesti se teltta, joka tuolloin lähtee mukaan.

On joka tapauksessa hyvä, että majoitteen suhteen on hiukan valinnanvaraa, koska kaikista yöpymisvaihtoehdoista teltta on minulle mieluisin vaihtoehto. Ihan taivasalla tai laavussa en tykkää nukkua (ainakaan hyttysaikaan), enkä toisaalta ole oikein tupaihminenkään. Arvostan sitä, että voin valita yöpaikkani sieltä, mihin jalat milloinkin sattuvat kulkemaan.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Evästä matkalle

Näin reissujen lomassa on aikaa pähkäillä retkiruokailuun liittyvää problematiikkaa... Millaista purtavaa reppuun siis kannattaisi pakata? Selvää on, että tavaran täytyy olla energiapitoista, mutta toisaalta se ei saisi kuitenkaan painaa liikaa. Ruoan pitäisi myös olla helposti valmistettavaa, joten on syytä välttää kaikkea sellaista, jota täytyy keittää minuuttikaupalla.

Itse suosin retkiruoissani mahdollisimman valmiita ratkaisuja. En siis ole sellaista tyyppiä, joka käyttää päiväkausia retkiruoan valmisteluun (jauhelihan kuivaaminen yms.), vaan yleensä poimin tarvitsemani suoraan kaupan hyllyiltä. Oma perussettini onkin ajan myötä muotoutunut seuraavanlaiseksi:

Elovena-pussipuurot sekä Blå Band -kiisselit ja -keitot. Näitä menee lähinnä aamuisin, mutta pienet pussit eivät paina paljoa, joten kannan muutamia ylimääräisiä mukanani myös hätävarana. Erilaisia makuja sekoittamalla saa vaihtelua aamiaiseensa, ja jos on tarve loihtia tuhdimpi aamupala, pusseja voi käyttää useammankin.

Pikakahvi. Pikakahviin olen päätynyt ihan käytännön syistä: kahvin keittäminen on vaivalloista ja ainakin Nescafen Red on ihan riittävän hyvää.

Pikanuudelit. Näitä löytyy kaupasta montaa sorttia, mutta itse suosin sellaisia, joita ei tarvitse erikseen keittää (ts. pelkkä kuuma vesi + haudutus riittää; esim. "Mama"-merkkiset). Nuudelit eivät paina juuri mitään ja erilaisia makuvaihtoehtoja on runsaasti, mutta toisaalta ne ovat myös ravintosisällöltään on aika köykäisiä. Nuudelilounasta on kuitenkin helppo jatkaa muilla elintarvikkeilla. Kyllästymisen estämiseksi pyrin välttämään nuudelien syömistä kotioloissa.

Pikamakaroni. Makaroneja täytyy yleensä keittää vähintään 3 - 4 minuuttia eivätkä ne yksistään maistu oikein miltään, mutta sopivan kastikkeen kera ne kuitenkin tuovat vaihtelua leiriruokailuun.

Valmisateriat (Reiter, Real Turmat, Blå Band, Mx3). Yleensä varaan yhden tällaisen annoksen jokaista vaelluspäivää kohden. Nämähän ovat aika tuhtia tavaraa, ja soveltuvat käytettäväksi esimerkiksi silloin, kun on tarkoitus syödä itsensä uneen. Oma suosikkini on Real Turmat, mutta väsyneenä tuskin huomaan eroa muihin.

Näkkileipä. Näkkileipä lienee itseoikeutettua retkievästä keveytensä vuoksi. Minä rouskutan mieluiten Wasa Solruta -näkkäreitä (sesam / spelt), koska ne sisältävät näkkileiväksi aika paljon rasvaa (8 - 9%). Yksi paketti riittää omassa käytössäni kahdeksi päiväksi.

Koskenlaskija-juusto. Tämä tuote löytynee monen retkeilijän repusta rasvaisuutensa ja hyvän säilyvyytensä vuoksi. Itse ostan yleensä Koskenlaskijan sulatejuustoversiota, joka on helppoa levittää, mutta ei silti laske alleen niinkuin vetisemmät sulatejuustot tapaavat tehdä.

Metwursti. Ehkä vähän outoa, mutta tulen usein hankkineeksi Kevyt Linja -metwurstia, koska se on näppärän pakkauksensa vuoksi helppoa käsitellä.

Kuuma Kuppi. Näitä minulla on puurojen ohella hätävarana. Melko kevyttä ravintoa, mutta kuuma juoma leivän kera menee aina kurkusta alas. Varsinkin Tomaatti-Basilika -kuppi toimii hyvin paitsi sellaisenaan myös makaronin kastikkeena. Siinä on myös sopivasti valkosipulia, jonka sanotaan karkottavan punkit tiehensä...

Pesto. Silloin tällöin nappaan mukaani pienen Pesto-purkin (esim. Sacla Peso Genovese). Pestopurkki säilyy avaamattomana ties kuinka pitkään ja avattunakin kohtuullisen hyvin. Lasinen pieni purkki painaa n. 200 g, mutta toisaalta aine on varsin monikäyttöistä, koska se soveltuu ainakin makaronin kastikkeeksi ja leivänpäälliseksi.

Ridderheims-makkarat. Nämä ovat siis niitä 50g tankoja, joita monissa marketeissa myydään: tiivistä energiaa, säilyvät hyvin, täydentävät kivasti nuudeli- tai leipäateriaa. Ja jos päätä alkaa huimata tai jalat kramppaavat, makkara pelastaa päivän.

Rainbow California -kuivahedelmä/pähkinäsekoitus. Näitä syön kulkiessa kaiken aikaa. Yhdestä tuotepussista (200 g) täyttää kaksi MiniGrip Mini -pussia, joista kumpikin riittää omassa käytössäni päiväksi. Näihin tosin kyllästyy aika nopeasti, joten välillä täytyy nappailla jotain muutakin.

Suklaa. Viileämmällä kelillä rinkasta löytyy aina muutama Mars/Snickers/Twix -patukka, joka päästää pälkähästä, jos sellaiseen joutuu.

Myslipatukat. Ei ehkä ihan suklaan veroista tavaraa, mutta hyvää kuitenkin ja toimii myös helteiden aikaan.

Keksit. Vohvelit eivät paljoa paina ja maistuvat kahvin kanssa. Mutta mistähän tähän saisi vaihtelua?

Salmiakkipastillit ja purukumi. Salmiakista saa suolaa ja purukumi taas lisää syljeneritystä, mikä voi helpottaa oloa, jos vesi on tilapäisesti loppu.

Energiajuoma. Jostain syystä kannan yleensä mukanani 60 ml:n Battery Shot -pulloa. Olen kerran tai pari sellaisen nauttinut havaitsematta siitä mitään hyötyä, mutta usko tuotteeseen on kai edelleen kova, koska tuo ihmepullo silti rinkkaani päätyy.

200 ml vahvaa alkoholia (mieluiten kirkasta, E60/E80, muovipullossa). Tällä puhdistan haavat, sytytän nuotion ja viihdytän itseäni, jos satun telttautumaan liian aikaisin johonkin sateiseen näreikköön.


Seuraavista elintarvikkeista minulla ei vielä ole kenttäkokemusta, mutta olen ajatellut testata niitä tulevilla reissuilla:

Minibix-murot. Vaihtelua ja täydennystä aamupuuroon?

Perunalastut. Ihan päreiksihän nämä rinkassa menevät, mutta väliäkös sillä, kun lusikka on keksitty. Ehkä näillä voisi täydentää jotain Kuuma Kuppia.

Ligurialainen vehnäleipä. Tätä varsin energiapitoista leipää myydään satunnaisesti ainakin Lidlissä ("Ital d'Oro Ciappe Classiche").

Popcorn. Kaipa nämä kaasullakin valmistuisivat pienen öljytilkan kera? Soveltuvat muutenkin hyvin kaltaiselleni yläkarppaajalle.

Yllä olevasta voinee päätellä, että pyrin ruokatavaroidenkin osalta pitämään rinkkani kohtuullisen kevyenä. Yksi tapa vähentää (rinkan) painoa on tietty syödä hyvin juuri ennen reissua: iltapäivällä nautittu iso pitsa ei juuri illallista peräänsä kaipaa!

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Ei tuu mittään

Ei tästä mitään Kebnekaise-viikkoa taida tulla... Tai edes Abisko-viikkoa. Pohjois-Ruotsin sääkartasta katoaa yksi aurinkosymboli aina kun selainikkunan päivittää! Ehkäpä siis harjoittelen tämän viikon paikallaanoloa ja alan henkisesti valmistautumaan heinäkuussa olevaan lomajaksoon. Silloin kohteina (toivottavasti) ovat ainakin Jämtland ja Sylarna!

Jämtlandiin on tarkoitus lähteä yhdessä vaimon kanssa. Meistä kumpikaan ei ole liikkunut sillä suunnalla lyhyttä Åren kesävierailua lukuunottamatta. Luvassa on lähinnä avotunturia, mikä sopii meille molemmille. Tavallaan kyseessä on myös tutustuminen ruotsalaiseen vaelluskulttuuriin, joka on lähempänä keski-eurooppalaista tuvalta-tuvalle -tyyliä kuin omaamme. Kyllähän Ruotsissakin teltan kanssa kuljetaan, mutta miehitetyt ja varustetäydennyksiä myyvät erämaatuvat ovat sellaista, mitä Suomesta ei löydy.

Ilmeisesti tupavahdeille maksetaan Ruotsissa jonkinlaista korvaustakin? Voisi olla aika leppoisaa kesäduunia se!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Kebnekuumetta

Ensimmäistä lomajaksoa on viikko jäljellä. Mitä tehdä? Tekisi mieli kiivetä Kebnekaiselle, mutta sinne ajaakseen pitäisi olla aika varma, että huiputus on säiden puolesta mielekäs. Sääennuste kertoo, että keskiviikosta perjantaihin on poutaa ja jopa aurinkoista. Periaatteessa torstaikiipeily voisi siis onnistua, mutta toisaalta aavistelen, että huomenna aamulla meteorologien mieli on muuttunut ja tarjolla on pelkkää sumua ja sadetta. Toinen epäselvä asia on se, onko Kebnelle kipuaminen ennen juhannusta järkevää muutenkaan. Vastassahan todennäköisesti on vielä aika paljon jäätä, lunta ja vettä.

Nikkaluoktaan on jonkin verran matkaa, joten sinne ei viitsisi matkustaa turhaan. Ajatus siitä, että ajaa 1000 km (ja selkään sattuu), kävelee rinkka selässä 20 km (ja hyttyset syö), nukkuu huonosti teltassa (koska tunturiasema on kallis), herää koleaan aamuun (sadepisaroiden takoessa Nallon kattoon) lähteäkseen koko päiväksi kiipeämään vuorelle (jossa on kylmä ja tuulee) ja kääntyy lopulta puolimatkassa takaisin (koska sohjoa on nivusiin saakka) ei herätä suuria intohimoja.

Toisaalta myös kotona nyhjääminen on tyhmää. Vietän 11 kuukautta vuodesta hiipien töihin joka arkiaamu ennen kahdeksaa. Mahtaisiko sateinen teltta-aamu sittenkään olla huono vaihtoehto? Vaikeita asioita.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Matkailua itärajalla

Kesä on alussa ja ensimmäinen vaellus takana... Tällä kertaa kuljettiin vaimon ja pojan kanssa Saariselän maisemissa. Matka ei ollut ylen pitkä, mutta kun itse kantaa kolmen hengen telttaa rinkassaan, on turha ahnehtia liikaa. Joka tapauksessa tärkeintä on, että reissusta jää hyvä jälkimaku, ja siinä onnistuttiin.

Hyttyset olivat jo paikoin heränneet talviuniltaan, mutta ne olivat jotenkin saamattoman oloisia. Ehkä niidet kärsät olivat vielä vähän pehmeitä? Suurempaa kiusaa niistä ei ollut.

Raja-Jooseppi on kiva lähtöpaikka Saariselän vaellukselle, mutta itärajaa pitkin sieltä ei maisemien toivossa ole syytä lähteä kulkemaan. Ennemmin kannattaa suunnata askeleensa Lutto- ja Suomujoen rantamille, joilta löytyy kivoja nuotiopaikkoja ja joita pitkin on muutenkin kiva tallustaa.

Jos ajelee Ivalon leveyksille asti, voi saman tien kiertää Lappia enemmänkin. Niinpä mekin vaellukselta palattuamme majoituimme hotelli Ivaloon ja automatkailimme seuravana päivänä Suomi-neidon pään ympäri seuraten reittiä Ivalo - Sevettijärvi - Tana Bru - Utsjoki - Ivalo. Täytyy sanoa, että vaikka Suomen Lappi on viehättävää seutua, kyllähän meille silti muutama vuononäkymä mahtuisi.

Autokierroksen jälkeen majoituimme vielä toiseksi yöksi Ivaloon, minkä jälkeen suuntasimme kotia kohti. Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana, ja mielessä välkkyvät jo uudet reissut!

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Asia selvä

Kesälomasuunnitelmat alkavat vähitellen hahmottua... Alkukesästä ajeltaneen pohjoiseen, kuten niin monena kesänä on aiemminkin tehty. Ajatus on ponnistaa koko perheellä muutaman päivän retkelle, joka suuntautuu johonkin helppoon kohteeseen niin, että jälkikasvukin selviää urakasta ja hommasta jää hyvä mieli.

Tällä hetkellä ainakin Saariselkä, Muotka, Kevo ja Hetta-Pallas tuntuvat kiinnostavilta. Eniten taitaa kiehtoa Saariselkä, jossa maasto on helppokulkuista, joet pääosin aika pieniä (isoimpien yli pääsee siltaa pitkin) ja erilaisia reittivaihtoehtoja on runsaasti. Lisäksi Saariselällä on paljon kulkemista helpottavia polkuja.

Lähtöpisteeksi näyttäisi valikoituvan Raja-Jooseppi, josta voi suunnata askeleensa kohti Kiilopäätä tai sitten kiertää rengasreitin, jos se tuntuu mielekkäämmältä. Olen pari vuotta sitten kulkenut Saariselän länsipuolella, joten itäinen suunta kiinnostaa nyt joka tapauksessa enemmän. Raja-Jooseppi on hyvä lähtöpaikka myös siksi, että sinne on helppo päästä niin omalla autolla kuin julkisilla kulkuneuvoillakin.

En silti ole kovin innokas laatimaan tarkkoja reittisuunnitelmia etukäteen. Tämä johtuu siitä, että oman vaellusharrastukseni pääasiallinen tarkoitus on:

1. Ylläpitää fyysistä kuntoa
2. Tuottaa positiivisia tuntemuksia
3. Opettaa liikkumaan luonnossa

Näistä varsinkin 2-kohdan toteutuminen edellyttää, että säätila edes jossain määrin suosii ulkona elämistä. Päiväkausien vaeltaminen sateessa ei juurikaan tuota hyviä fiboja, joten pyrin välttämään sellaista. Tämä on ajan myötä johtanut siihen, että suunnitellun reissun lähestyessä tuijotan aktiivisesti sääennusteita, ja jos luvassa on huonoa keliä, säädän herkästi reittisuunnitelmaa, kohdetta tai retken ajankohtaa. Nyrkkisääntöni siis on, että siellä missä paistaa aurinko, on mukavampaa. Perheretkeilyssä tämän asian merkitys entisestäänkin korostuu.

Pohjoismaissa retkeily on tässä suhteessa helppoa, koska hyvää kulkumaastoa on paljon, ja jostain suunnasta löytyy yleensä poutainen kolkka. Jos on liikkeellä omalla autolla, voi suunnitelmiaan optimoida nopeastikin tarkentuvien sääennusteiden mukaan.

tiistai 31. toukokuuta 2011

Kopterilla korpeen?

En erityisemmin pidä lentämisestä. Osittain siksi, että en luota lentäviin laitteisiin, ja toisaalta siitä syystä, että varsinkin vapaa-ajanviettoon liittyvä lentäminen on tyhmä tapa haaskata luonnonvaroja, jotka pitäisi säästää parempia käyttötarkoituksia varten. Toki samoja resursseja tuhlataan muitakin kulkuvälineitä käytettäessä, mutta lentoliikenne on tältä osin aivan omassa haittaluokassaan jo yksin siitä syystä, että lentäen matkataan yleensä kauemmas kuin muilla kulkuvälineillä. Tarvitseeko ihmisen rentoutuakseen päästä lomalle 5000 km päähän? Ei tarvitse.

Taidan siis olla vähän hölmö, kun kaikesta huolimatta haaveilen lentämisestä... Tai ihan tarkalleen ottaen pohdin mahdollisuutta hyödyntää helikopterikuljetusta osana kesäistä vaellusta. Ruotsin kansallispuistoista Padjelanta, Sarek ja Stora Sjöfallet muodostavat yhdessä niin suuren alueen, että niissä riittää käveltävää viikkokausiksi. Mutta entä jos esimerkiksi Padjelantaan haluaisi tehdä muutaman päivän mittaisen vierailun?

Svenska Turistföreningen - Laponia - Karta

Ongelma liittyy lähinnä sellaisiin reissuihin, jotka tehdään koko perheen voimin tai vaimon kanssa kahdestaan. Tällöin olisi mukava kulkea enimmäkseen valmiita polkuja ilman että tarvitsee parin kilometrin välein miettiä, kuinka selvitään ehjin nahoin seuraavan joen yli. Padjelanta sopisi tällaiseen retkeilyyn hyvin eikä maaston profiilikaan olisi kohtuuton perheen teinin pohjelihaksia ajatellen.

Ruotsin puolelta Padjelantaan pääsee lähinnä Kvikkjokkin ja Ritsemin suunnasta, mutta varsinkin Kvikkjokkista saa kävellä tovin verran ennen kuin on lähelläkään Padjelantaa. Toisaalta molemmista paikoista lennetään päivittäinen helikopterivuoro Staloluoktaan, josta patikointi vaikkapa Ritsemiin kuulostaa reunaehdot huomioiden ihan hyvältä vaihtoehdolta.

Mutta kynnys astua helikopteriin on aika korkea. Ruotsalaiset ovat selvästikin tottuneet tällaiseen palveluun - siinä määrin yleisesti helikoptereita ymmärtääkseni käytetään - mutta itse en asiaa ihan yskimättä niele. On vaikea kuvitella, että esimerkiksi Kiilopään ja Vongoivan välillä alettaisiin lentää päivittäisiä kopterivuoroja... Joku minussa sanoo, että jos kohde ei syystä tai toisesta ole kävellen saavutettavissa, sitten valitaan joku läheisempi kohde.

Vaan vaihtoehtojahan tässä vasta kartoitetaan. Jos Pohjois-Ruotsin kansallispuistot vetävät puoleensa, voihan Ritsemistä käsin tehdä myös Änonjalme-Sallohaure-Vaisaluokta -tyyppisen rengasmatkan, jolloin pelkkä venekyyti riittää ja maailma pelastuu!