sunnuntai 30. elokuuta 2015

On mentävä

Viimeinen kesälomajakso painaa päälle kuin raivo härkä. Totta puhuen jatkuva lomailu väsyttää jo hiukan, mutta ehkä muutama paikka on hyvä vielä katsastaa ennen kuin lumi taas peittää maan.

Pohjois-Karjalaan emme silti päätyneet, vaan ajelimme Kajaanin kautta Paltamoon, josta löysimme infokartta.fi:n avustuksella Iso-Melasen ulkoilureitistön. Kyseessä ei ole Metsähallituksen ylläpitämä kohde, joten polkujen, reittimerkintöjen ja reittien varrella olevien rakenteiden tasosta ei ollut tietoa.

Lähdimme liikkeelle Iso-Melasen rannalla olevan leirikeskuksen pihasta kiertääksemme infokarttaan merkityn reitin. Sateiden jälkeen maasto oli aika märkää, ja varsinkin suo-osuuksilla sai kahlata tuon tuosta. Vaelluskengillä kyllä selvisi, mutta kumisaappaatkaan eivät olisi olleet liikaa. Reitin vieressä olevan Kivimäen kautta kulkeva polku oli saattanut olla kuivempi.

Polun varrelta löytyi hyväkuntoinen kota samoin kuin lintutorni, josta pystyi kiikaroimaan Matalansuolla olevia lintuja. Suo tosin vaikutti melko autiolta, mutta tornin läheltä lentoon rymistellyt metso piti mielenkiintoamme yllä.

Melasen jäätyä taakse jatkoimme matkaa kohti Puolangalla sijaitsevaa Saarijärveä. Kyseessä ei ole Suomen ainoa Saarijärvi, mutta ainakin paikka oli nimensä veroinen, koska pienehkö järvi oli onnistunut haalimaan itselleen monta pientä saarta. (Vain paria tuntia myöhemmin tosin jo ihmettelimme Saarivaara-nimisen paikan merkitystä.)

Järven ympäri kiertävä polku eteni enimmäkseen mukavaa hiekkakangasta pitkin. Kosteikoilla olevat pitkospuut olivat hauskasti sammaloituneet ja paikoin jopa veden alla, mutta tämä ei menoa haitannut, kun kengät olivat jo ennestään aika märät.

Saarijärvi lähilampineen lienee ensisijaisesti kalastajien suosima paikka, mutta soveltuu lukuisine nuotiopaikkoineen myös päiväretkikohteeksi. Alue on helposti tavoitettavissa 800-tieltä erkanevaa, hyväkuntoista soratietä pitkin.

perjantai 28. elokuuta 2015

Minä halusin tavata Annelin

Subaru on asunut meillä kolmisen viikkoa, ja olemme pärjänneet aika hyvin. Muiden kanssa on kuitenkin ollut harmia.

Tässä eräänä päivänä ajelin aamulla töihin ja pysäköin auton työpaikan P-taloon. Kun puolen päivän aikaan lähdin ruokatunnille, huomasin Subarun vasemmassa takaovessa jotain autoa. Siinä oli pieni, mutta terävä lommo. Hemmetti!


Oven pelti oli painunut sisään noin kolmen sentin matkalta, ja painauman pohjalla oli mustaa maalia. Valkoisen auton kyljessä oleva jälki oli niin selvä, ettei se todellakaan voinut olla siinä vielä aamulla.



Samalla huomasin, että Subarun viereen oli aamun jälkeen ilmestynyt musta VW Golf.


Asiaa tutkiessani havaitsin myös, että Golfin kuljettajan oven ulkoreunan maalipinta oli rikki, ja siinä näytti olevan valkoista maalia. Kyseisessä Golfissahan ei ole mitään kylkilistoja, vaan uloimpana on vain terävä peltikulma.


Asia vaikutti selvältä. Viereisen auton kuljettaja on autosta noustessaan tyrkännyt ovensa Subarun kylkeen, ja vieläpä melkoisella vauhdilla.

Selvitin Trafista ajoneuvon omistajan nimen; kutsuttakoon häntä vaikkapa Anneliksi. Puhelinnumeroa palvelu ei kertonut, mutta vakuutusyhtiö näytti olevan sama kuin omanikin.

Koska en sillä hetkellä voinut tavoittaa Annelia puhelimitse, soitin vakuutusyhtiöön ja kerroin tapahtuneesta. Sanoin, että voisi olla hyvä, jos Golfin omistaja tulisi saman tien paikalle, jotta asia saataisiin selvitettyä.

Vakuutusyhtiön virkailija yritti soittaa Annelille, mutta ei saanut häntä kiinni. Niinpä jätin Golfin tuulilasiin lapun, jossa sanoin arvelevani, että Subarun kyljessä oleva ruttu on peräisin Golfin ovesta, ja pyysin Annelia soittamaan antamaani numeroon.

Odotin koko iltapäivän, että puhelin soi, mutta se oli hiljaa. Viiden aikoihin lopulta kyllästyin ja menin autolle huomatakseni, että Golf oli poistunut paikalta.

Parin päivän päästä soitin uudestaan vakuutusyhtiöön tiedustellakseni, onko Annelia tavoitettu. Yrityksistä huolimatta näin ei ollut tapahtunut. Vein Annelin autoon uuden lapun.

Seuraavana aamuna puhelimeni soi. Se oli Anneli. Juttelimme kymmenisen minuuttia, jonka aikana kävi ilmi, ettei Anneli mielestään ollut aiheuttanut vahinkoa. Sen sijaan hän kertoi, että ennen häntä samalta paikalta oli lähtenyt toinen tumma auto. Sen kuljettajako lopulta olisikin syyllinen?

Aihetodisteiden pohjalta näytti edelleen siltä, että Subarun kyljessä oleva jälki saattaisi olla peräisin Annelin Golfista. Toisaalta Anneli vaikutti puhelimessa vilpittömältä, enkä itse pystynyt todistamaan väitettäni yhtään paremmin.

Tilanteen rekonstruointi olisi saattanut tuoda asiaan lisävaloa, mutta koska kärsitty vahinko oli aika pieni, en halunnut paisutella sitä liikaa. Tällä näkymin lommo ainakin pienenee sadalla eurolla. En haluaisi maksaa sitä itse, mutta vaihtoehdot taitavat olla vähissä.

Onneksi edessä sentään on kesäloma!

Minä lähden Pohjois-Karjalaan
vaihdan farkut verkkarihousuun
kotiseudulle Pohjois-Karjalaan
juon kaljaa auringon nousuun

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Onko louhi kotona?

Louhi on vähän hassu sana, koska sitä käytetään niin monessa yhteydessä. Porttilouhi kuitenkin on Pohjois-Juuasta löytyvä kivinen rotko, louhikko. Kesää tuntuu vielä riittävän, joten lähdimme päiväretkelle Juukaan.

Autolla Porttilouhelle pääsee lähinnä kahta reittiä: 75-tieltä (Siilinjärvi-Nurmes) Palojärven suunnasta tai 6-tieltä (Juuka-Nurmes) Kiteenpuron kohdasta. Itse päädyimme lähestymään louhea 75-tien suunnasta ja poistumaan 6-tien kautta.

Matkalla on aika monta risteystä, joten etukäteen tulostettu kartta ja asialleen omistautunut kartanlukija ovat eduksi. Soratien kunto ei 75-tien puolella ole aivan maailmanluokkaa, joten henkilöautolla louhen tavoittaa helpommin 6-tieltä käsin.

Pysäköimme auton ilmakuvien pohjalta valittuun paikkaan, koska sen läheltä näytti lähtevän Porttilouhelle menevä polku. Polkua emme kuitenkaan löytäneet, joten lompsimme louhelle maastossa hyvin erottuvaa hakkuureittiä pitkin. Olisikohan Tervavaarantien päästä päässyt kohteeseen vielä kätevämmin?

Polkua etsiessämme kuljimme hetken metsässä siksakkia, minkä jälkeen odotusarvot Porttilouhea kohtaan eivät olleet korkealla. Perille päästyämme paikka kuitenkin yllätti positiivisesti.

Ei rotko toki Kevon kanjonin veroinen ollut, mutta paikallisesti ihan merkittävä nähtävyys kuitenkin. Ja mikä parasta, rotkossa ei tullut vastaan yhtään F-18-hävittäjää! Onko kukaan koskaan ollut Kevolla ilman, että rinkasta on täytynyt kolmen sekunnin varoitusajalla löytää korvatulpat?

Rotkon reunamat vaikuttivat hiukan petollisilta. Kallioisilta rinteiltä ei yleensä putoa, koska selvästi erottuvia jyrkänteitä ymmärtää varoa. Porttilouhella reunat kuitenkin olivat sammaleiden ja muun kasvillisuuden peitossa, joten lähelle reunaa mennessään piti olla tavallista tarkempi.

Porttilouhen kautta kulkee UKK-reittikin, joka kuitenkin on patikoijien vähäisen määrän vuoksi vaipumassa unholaan. Etelästä tuleva polku sentään näytti erottuvan maastosta, mutta pohjoiseen Saarilammelle jatkuva osuus ei enää ollut parhaimmillaan.


Louhelta jatkoimme Juukaan, ja sieltä Kaavin kautta kotiin. Matkalla ihmettelimme pellolla olevia kurkia, joita itse ensin luulin... hirvenvasoiksi. Huh!


Subarussahan on kamerajärjestelmä, joka monin tavoin havainnoi ympäristöä. Eikö se voisi auttaa eläinten tunnistamisessa silloin, kun kuljettaja ei siihen itse pysty?

"Sir, törmäsitte juuri metsäpeuraan. Mikä oma vointinne on?"
"Sir, kolina taka-akselin luona johtuu alle jääneestä rusakosta. Ehdotan, että vähennätte hetkeksi nopeutta."
"Sir, tuulilasin oikeassa reunassa oleva tahra ei irtoa pyyhkimiä käyttämällä, koska kyseessä on koppelo."
"Sir, osuitte karhuun. Haluatteko, että lukitsen ovet ja kytken peruutusvaiheen puolestanne?"

maanantai 17. elokuuta 2015

Pelkoa ja ahdistusta

Pikaisen majoitustiedustelun ohjaamana jatkoimme Kylmäluomasta yöksi Iso-Syötteelle. Hotelli Iso-Syöte sijaitsee paikalla, josta selkeällä säällä avautuu yksi Suomen hienoimmista maisemista. Ja mikä parasta, samoista näkymistä voi nauttia aamiaispöydässäkin!

Lomamatkamme oli samalla kääntymässä loppusuoralle, jota myös viitostieksi kutsutaan. Loman loppumiseen liittyy tunnetusti pelkoa ja ahdistusta, jota lievittääksemme otimme vielä kerran suunnan kohti Säynäjäsuota, jonka muutama päivä aiemmin ohitimme.

Kohteen virallisesta nimestä - Säynäjäsuo - Matalasuon soidensuojelualue - huolimatta alueella kiertävä rengasreitti ei etene pelkästään suonsilmäkkeestä toiseen. Suuri osa polusta kulkee metsäisillä saarekkeilla, ja sen varrelle osuu liki parin kilometrin pätkä hienoa harjuakin.

Kaiken kaikkiaan polku on siis maastonsa puolesta melko monipuolinen. Myös matkan varrelle osuva nuotiopaikka on kiva, ja soveltuu katettuine nuotiopaikkoineen tulisteluun, vaikka säätila ei olisikaan aivan optimaalinen.

Reitin luoteiskulmassa oleva, Säynäjärven vierestä kulkeva osuus on kevättulvien aikaan hiukan kärsinyt, kuten luontoon.fi-sivustollakin mainitaan. Järven rannassa olevat pitkospuut ovat edelleen rempallaan, mutta kyllä niiden yli kuivin jaloin pääsee, kun varovasti menee. Huonokuntoinen pätkä on muutenkin aika lyhyt.

Pysäköintipaikalla oleva opastaulu kertoo, että alueella tavataan silloin tällöin suurpetojakin. Kai se pitää paikkansa, mutta karhulla täytyy olla rautaiset hermot, koska 9110-tie kulkee aivan suoalueen vieressä. Suurempien autojen ääni kantautuu suon yli, joten kovin erämaista tunnelmaa Säynäjäsuolta ei muutenkaan löydy.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kala-apaja

Voisi ehkä ajatella, että sana "Kylmäluoma" tarkoittaa kylmää ja tuulista paikkaa, mutta oikeasti kyse on hyvästä kalapaikasta.

Olemme joskus kiertäneet Kylmäluoman opastuskeskuksen luota lähteviä lyhyempiä reittejä. Petäjävaaran kautta menevä lenkki oli kuitenkin meille vieras, joten nyt oli sen vuoro. Alkumatka kuljettaisiin Moukkuvaaran kautta Petäjävaaranpolulle, siltä edelleen Aarnialueen polulle, ja lopulta Valkeisenharjua pitkin takaisin autolle.

Kylmäluomassa saa telttailla laavujen luona sekä Kylmäluomajärven kodalla. Oli epäselvää, millaisia telttapaikkoja laavujen läheisyydestä löytyy, mutta arvelimme maaston olevan samankaltaista kuin Hossassakin. Vaimo tiedusteli opastuskeskuksesta, mahtaisiko joku paikka soveltua telttailuun muita paremmin tai huonommin. Opastuskeskus ei osannut neuvoa asiassa. Höh!

Niinpä lähdimme liikkeelle ajatuksenamme yöpyä ensimmäisenä yönä joko Kolkkojärvellä tai Kattaisenjärvellä. Alkumatkasta polku oli helppokulkuista, ja saavuimmekin Kolkkojärvelle hyvissä ajoin. Muutamia teltan kokoisia tasaisia plänttejä näkyi siellä täällä, mutta koska kello oli vähän, päätimme vielä jatkaa eteenpäin.

Kattaisenjärven laavulla tilanne oli huonompi. Teltan olisi voinut pystyttää aivan laavuun kiinni, mutta se ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Jatkoimme edelleen Petäjävaaran polulle ja kohti Iso-Ahvenista.

Tässä vaiheessa maasto muuttui metsäisemmäksi ja ikävämmäksi kulkea. Polku oli monin paikoin veden alla, ja pitkospuutkin olivat huonossa kunnossa, eikä niitä kaikilla suo-osuuksilla ollut lainkaan. Pari kilometriä rämmittyämme saavuimme Iso-Ahvenisen laavulle.

Hyvistä telttapaikoista ei edelleenkään ollut ylitarjontaa. Paikka kuitenkin vaikutti muuten mukavalta, joten päätimme leiriytyä. Aluksi kaavailimme nukkuvamme laavussa, mutta tuulen tyyntyessä paikalle ilmestyneet hyttyset saivat meidät toisiin aatoksiin. Telttapaikkakin oli loppujen lopuksi ihan kelpo.


Seuraavana aamuna ylitimme Petäjävaaran ja laskeuduimme Petäjälammelle, minkä jälkeen kulkeminen helpottui. Kylmäluomajärven rannalla olevat leiriytymispaikat olivat edellisiä hienompia. Varsinkin Kylmäluomajärven kota oli kauniilla, joskin aika tuulisella paikalla. Olisi selvästikin kannattanut kiertää Petäjävaaran lenkki myötäpäivään ja yöpyä kodalla.


Kodalta seuraavalle laavulle olikin sitten kymmenen kilometrin matka. Pidimme Valkeisen rannalla lepotauon, mutta koska opastuskeskukselle oli enää pari kilometriä, jatkoimme autolle asti.

Telttailuun liittyvät pulmat palauttivat mieleen sen, miksi tunturissa oikeastaan on mukavampaa. Tosin ei Kylmäluoma ollut tässä suhteessa erityisen hankala paikka; jokaisen laavun läheltä kyllä löytyi 1 - 2 välttävää telttapaikkaa. Mutta jos useampi retkeilijä ilmestyy telttoineen samalle laavulle, osa porukasta saattaa päätyä kanervikkoon yöksi.

Kylmäluoman alueella on paljon hienoja harjuja ja lampia, mutta etenkin Petäjävaarassa on myös metsäistä maastoa, josta en itse erityisemmin pitänyt. Ja vaikka UKK-reitti on ansainnut paikkansa suomalaisessa retkeilysanastossa, Kattaisenpolku on kyllä liiottelua.

lauantai 15. elokuuta 2015

Harjuja ja könkäitä

Rimpuiltuamme itsemme irti metsänhaltijan ikeestä matkamme jatkui kohti Suomussalmea. Alun perin tarkoituksemme oli poiketa vielä Jumalissärkillä ja Säynäjäsuon-Matalasuon reitillä, mutta jälkimmäisestä täytyi tällä erää luopua. Särkille kuitenkin ehtisimme.

Kuten nimestä voi päätellä, Jumalissärkkien alue on pääosin mukavaa hiekkakangasta. Koska tarkoituksemme ei ollut kääntää jokaista kantoa ympäri, lähdimme liikkeelle Jumalisenrannasta kävelläksemme sinne tänne muutaman kilometrin verran.


Harjuilla on yleensä kaunista, eikä Jumalissärkät ollut tässä suhteessa poikkeus. Särkkäalue jatkuu itään kilometrikaupalla, joten kuljettavaa riittää hyvinkin yhden päivän tarpeiksi. Pari laavua tai keittokatostakin löytyy.

Yöksi ajelimme Ukkohallaan, Hotelli Gasthallaan. Hotellihuone oli hiukan karu, mutta muuten perusasiat olivat kunnossa, ja varsinkin aamupalan monipuolisuus yllätti.

Seuraavana aamuna oli aika tehdä ilmansuuntaan liittyviä päätöksiä: Salamajärvelle, Rokualle, Kylmäluomaan vai Hossaan?

Salamajärvellä emme ole koskaan käyneet, mutta kiviseksi sanotun maaston telttailukelpoisuus mietitytti. Rokuan alue taas on aika pieni, ja kansallispuistossa telttailua on muutenkin rajoitettu. Hossassa on käyty useammankin kerran, joten Kylmäluoma alkoi tuntua parhaalta vaihtoehdolta.

Matkalla Kylmäluoman suuntaan poikkesimme Komulankönkäällä, joka olikin yllättävän hieno paikka. Miten tänne ei ole aiemmin osuttu? Vesi ei ryöppyä aivan yhtä korkealta kuin Hepokönkäällä...


... mutta toisaalta putouksia on kaksi, joten stereovaikutelma paikkaa puutteita.


Komulanköngäs on kätevästi aivan Paljakan suuntaan menevän Hallanmaantien vieressä, eikä Hyrynsalmelta ja 5-tieltäkään kerry matkaa kuin parisenkymmentä kilometriä.

tiistai 11. elokuuta 2015

Ihmesuo

Jämäsvaaralta poistuttuamme ajelimme Vuokattiin yöksi. Olemme joskus aiemminkin yöpyneet Hotelli Vuokatissa, joten sinne oli helppo tälläkin kertaa mennä.


Hotellin pihapiiriin on sitten viime vierailun noussut erillinen huoneistohotelli samoin kuin "elämyssauna", jota tietysti piti kokeilla. Kyse on kaksikerroksisesta saunarakennuksesta: pukuhuone sekä pesutilat alhaalla, ja löylyhuone yläkerrassa.

"Elämys" tarkoittanee sitä, että löylyhuoneen suurista ikkunoista avautuu mukava näköala vieressä olevalle Jäätiönlahdelle. En tosin tullut tarkistaneeksi, näkyykö ikkunoista myös sisälle saunaan. Tällöinhän kyse voisi olla myös ulkona oleville tarjoiltavasta elämyksestä. No, hieno paikka joka tapauksessa.


Vuokatin jälkeen matkan jatkoa piti taas vähän miettiä. Tunturiin ei nyt taideta päästä, joten valitsimme toiseksi parhaan vaihtoehdon: suo. Lajiaan pääsi tällä kertaa edustamaan Moisiovaaran itäpuolelta löytyvä Tulisuon-Varpusuon alue.

Suolle päästyämme patikoimme Matalaniemen laavulle, jossa kahvittelimme hienon sään vallitessa. Reitti oli aika mukava sekoitus suota ja metsäisiä saarekkeita.

Paitsi kaunista, laavulla oli myös hyvin rauhallista. Isoja teitä ei ole aivan vieressä, eikä suojärvien rannoilla näy mökkejä tai edes veneitä. Paikka on siis hyvin erämainen.

Ollessamme jo poistumassa Tulisuolta autossa tapahtui vähän kummia. Yhtäkkiä auton radio nimittäin meni itsestään päälle ja alkoi soittaa muistikortilla olevaa musiikkia:

I was there when you needed me most
I was there when you wanted me least
I was your father, your son, and your holy ghost and priest


Vielä oudompaa oli se, etten saanut radiota sammumaan. Kun hetkeä myöhemmin pysähdyimme tien varteen tutkimaan karttaa, radio lopulta hiljeni sammuttaessani auton moottorin.

En aluksi miettinyt asiaa tämän enempää, mutta kun illalla etsin netistä lisätietoa Tulisuon-Varpusuon alueesta, näytölle pomppasi seuraavanlainen teksti:

"Vielä yksi maaginen tarina Kainuusta. Tarina on Hyrynsalmelta, Moisiovaaralta.

- Kysyin paikalliselta mieheltä, mikä on ihanin luontopaikka ja maisema, jossa hän on käynyt. Hän totesi heti: Tulisuo, Varpusuo. Se oli hänelle läheinen erämaa. Hän kertoi, että jokaisella metsällä on oma sointinsa. Tällä alueella asui hänen kertoman mukaan metsänhaltija, joka antaa ja ottaa.

- Ja jos menee tähän metsään helatorstaina, voi nähdä monenlaista ihmettä: siellä on nähty metso laulamassa puussa, joka syttyi tuleen. Vaikka tätä metsoa ampui, niin se vain lauloi. Ja vaikka linnussa oli jo reikä, niin se lauloi vieläkin.
"

Metsänhaltija... Olisihan se pitänyt arvata! Mikä muu edes voisi saada autoradion käyttäytymään tuolla tavalla?

"Se vain lauloi... vieläkin."

maanantai 10. elokuuta 2015

Kopiotavaraa

Olihan meillä sellainenkin ajatus, että voisimme poiketa Herajärvellä, Kolilla. Tulimme kuitenkin lähteneeksi Kolvananuurolta Joensuun suuntaan, mikä johti siihen, että päädyimme seuraavana päivänä joensuulaiseen kopiotavaraan. Se löytyi Tuupovaaran kupeesta, Ilomantsiin menevän tien varresta.

Joensuun Herajärvi on Natura-alue, jolla kulkeva reitti näyttää kartassa kivalta, rantaa myötäilevältä polulta. Enimmäkseen polku kuitenkin etenee sekametsässä, eikä lyhyitä harjanneosuuksia lukuun ottamatta herättänyt meissä suuria tunteita. Aluetta vartioineet lampaat onneksi toivat kävelyyn vähän vaihtelua.

Retken parasta antia oli itse Herajärvi, jonka hiekkapohjaiset rannat näyttivät aurinkoisena päivänä hienoilta. Järven liepeiltä löytyykin kallioinen alue, jolta Herajärveä voi ihailla. Kallioiden nimeksi on tietysti annettu... Aivan, Koli.

Päivän toinen retkikohteemme oli Patvinsuon luoteispuolella oleva Pieni Ritojärvi. Se oli maastonsa puolesta mukavampaa kävellä, ja järven ympäri kulkevan reitin varrella oleva laavukin oli aika kiva. Myös Ritojärveltä Lieksan suuntaan menevä, harjua pitkin kulkeva tie oli hauska.

Lieksassa tapasimme tuttuja ja jatkoimme seuraavana aamuna kohti Kuhmoa. Tässä vaiheessa matkan suunnittelemattomuus alkoi hiukan haitata, mutta onnistuimme jotenkin luovimaan itsemme Jämäsvaaralle.

Jämäsvaaralla ei ole kunnollista rengasreittiä. Lähdimme kuitenkin liikkeelle vaaran itäpuolella sijaitsevalta P-alueelta, josta patikoimme Kaksilampisen laavulle ja sieltä takaisin Hiekan nuotiopaikalle.

Ihmettelin siinä hetken, että mistä paikan Hiekka-nimi oikein tulee, koska ranta oli pikemminkin kallioinen. Asia selvisi, kun tapani mukaan liukastuin märillä kivillä ja putosin polviani myöten veteen. Järvessä oli hiekkapohja.

lauantai 8. elokuuta 2015

Jääkauden jäljillä

Kesälomakausi on jo kääntymässä ehtoopuolelle, mutta pientä lähimatkailua ehtisi vielä harrastaa. Nyt on viikko vapaata, jonka ajattelimme käyttää itäisessä Suomessa pyörien.

Loman alkajaisiksi ajoimme Kontiolahdelle tutustuaksemme Kolvananuuroon, 6-tien itäpuolelta löytyvään rotkolaaksoon. Uuron ympärillä menee reilun viiden kilometrin mittainen ympyräpolku, jota lähestyimme Uuronvaaran puolelta.

Pysäköintipaikan opastaulu kertoo, että reitti on hankalakulkuinen, ja sen kiertämiseen kannattaisi varata 4 - 6 tuntia. Siis viiden kilometrin patikointiin? Millaista viidakkoa siellä oikein on tarjolla?

Olimme ajatelleet käyttää uuron reittiin pari tuntia. Olisiko parempi ajaa polku Subbella, ja pysähtyä vain reitin olennaisimmissa kohdissa? Lopulta kuitenkin lähdimme lompsimaan kohti Koirilammen nuotiopaikkaa.

Ensimmäinen kilometri oli muuten helppo, mutta rotkoon johtava alamäki oli jyrkkä. Nuotiopaikan jälkeen polku muuttui juuri niin hankalaksi, kuin opastaulu oli antanut ymmärtää. Kivikkoa, louhikkoa, juurakoita ja mutaa, hetki sitten ohimenneen sateen kastelemana.

Rotkon pohjalla ei siis ollut hehkeää kulkea. Vaikka rytöä ei ollut kuin kilometrin matkalla, harkitsimme kertaalleen kääntyvämme takaisin. Tiukkaa olisi tehnyt Subbellakin.


Kiersimme kuitenkin lenkin ympäri siinä toivossa, että ylempää rotkon reunalta paikka näyttäisi hienommalta. Vaan eipä toive toteutunut, koska tiheähkö puusto peitti näkyvyyden. Polku sentään oli paluuosuudella helpompaa kulkea.

Reitin varrella oli opastauluja, joissa kerrottiin muun muassa paikan geologisista taustoista. Kallioissa kuulemma on jälkiä 2,5 miljardia vuotta sitten vallinneesta jääkaudesta.

Ehkä 4 - 6 tunnin kiertoaikakin oli ilmoitettu jääkaudella vallitsevat olosuhteet huomioiden. Kyllä polun sulan maan aikaan kiertää 2 - 3 tunnissa, vaikka välillä vähän kahvittelisikin.

tiistai 4. elokuuta 2015

Subbella mä ratsastan

Vatulointi loppui nyt. Tänään minä menin kauppaan ja ostin Outbackin. Oliko se järkevää, selviää lähikuukausien aikana.

Auto ei lopulta ollut ihan sellainen, jota aluksi kaavailin. Kyseessä nimittäin on bensakoneella varustettu, Base-tasoinen vaunu, eli aivan karvalakkilinjalla mennään. Samalla mustat nahkapenkit vaihtuivat valkoiseen ulkoväriin (ei, tämä ei ole rasismia).

En ole vielä saanut autoa, mutta vaihto uuteen merkkiin jännittää vähän. Tämä olikin oikeastaan yksi syy sille, miksi päädyin kaikista edullisimpaan Outback-vaihtoehtoon.

Vaikka koeajoin Outbackin liki kymmenen kertaa, edessä todennäköisesti on yllätyksiä. Mitään megaluokan kauheuksia en odota kohtaavani, mutta jotain pientä voi aina ilmetä.

Lastentautejakin saattaa ensimmäisenä mallivuotena esiintyä. Onneksi uudessa autossa on takuu, Subarun tapauksessa kolme vuotta.

Pähkäilin autonvaihtoasiaa aika pitkään, vaikka eihän tässä omaa tytärtä sentään oltu myymässä. Volkkarista luopuminen tuntui silti kolmen VW:n jälkeen oudolta.


Tästä tekstistä taisi tulla vähän mollivoittoinen, mutta se ei oikeastaan ollut tarkoitukseni. Lisätäänpä siis loppuun muutama iloinen asia:

  • Subaru Outback on iso ja turvallinen auto.
  • Subarun nelivetotekniikka on yksi maailman parhaita.
  • Outbackin varustelu on jo perusmallissa melko runsas.
  • Outback on hiljainen auto.
  • Subarun Eyesight-tekniikka on hyvä. Se voi havaita sellaista, mitä kuljettajan likinäköiset silmät eivät näe.
  • Jänistä pienemmät tien ylittäjät todennäköisesti arvostavat Outbackin korkeaa maavaraa.
  • Jos löytyy tie, jota Outbackilla ei pääse, ei sitä kannata ajaa muutenkaan.
  • Kun männät liikkuvat vaakatasossa, ne eivät voi tulla konepellistä läpi.
  • Oman autopaikkamme vieressäkin on Subaru. On siinä muilla ihmettelemistä.
  • Subaru on nouseva merkki. Todennäköisesti kaikki muutkin nelivetoisten Audien, Volkkareiden ja Volvojen kuljettajat tulevat lähivuosina vaihtamaan Subaruun.

maanantai 3. elokuuta 2015

Subbea mä metsästän

Olen kuluneen vuoden aikana hieronut tuttavuutta aika monen auton kanssa. Hiukan pintapuolisesti ehkä, mutta tositarkoituksella kuitenkin.

  • Audi A4 Allroad
  • Seat Leon X-Perience
  • Subaru Outback
  • Volvo XC60
  • Volkswagen Golf Alltrack

Audin kanssa tulin hyvin juttuun. Se oli ihan sievä ja sporttinenkin, mutta yksi asia minua harmitti: peräkontti oli kovin pieni. Eihän hommasta tule mitään, jos rojut eivät mahdu sisälle.

Seatin mallit eivät ole koskaan kiinnostaneet minua, eikä X-Perience tehnyt tässä suhteessa poikkeusta. Se oli aika karu vehje; en taitaisi haluta sellaista pihaani seisomaan.

Subarun kanssa olen viettänyt paljon aikaa, ja täytyy sanoa, että mukavaa on ollut. Se tunne, kun ensimmäisen kerran koskettaa mustaa nahkaa... Tykkään myös Subarun jyhkeistä muodoista.

Volvo XC60 ei ole lainkaan minun tyyppiäni, mutta kävinpä polkemassa sitäkin, kun sisarmalli ei ollut käytettävissä. Tarjosihan se hyvät kyydit, mutta nyt Volvo on jo unohtunut mielestä.

Golf on oikeastaan vanha tuttavuus, koska liikuimme aikoinaan yhdessä parin vuoden ajan. Exän kanssa kaikki olisi tuttua ja turvallista, mutta en ole varma, kannattaako vanhaa juttua enää lämmittää uudelleen.

Pelkäänpä, että olen tainnut ihastua Subaruun. Mutta onko Subbe se oikea?

Valinta tuntuu vaikealta. Mitä jos päätyy yksilöön, joka pettää jo ensimmäisen vuoden aikana? Tai syö perheen kaikki rahat?