torstai 31. joulukuuta 2015

Kun päässä on vikaa

Joulu tuli ja joulu meni. Ehkä enemmän kuin joulua itseään odotin sitä, että pääsemme tien päälle ja jonnekin lumisemmille seuduille. Kun viimein saimme lomavaihteen päälle, ajelimme ihan aluksi Kuusamoon, jossa olisi hyvä pohtia jatkoa.

Meillä molemmilla on ollut pientä hässäkkää terveyden kanssa. Vaimo joutuu tarkkailemaan ylös ja alas heittelevää verenpainettaan. Onneksi pieni verenpainemittari kulkee helposti mukana, joten mittailu on vaivatonta.

Itse taas olen kärvistellyt toistuvien migreenikohtausten kanssa. Useimmiten ne iskevät yöllä, mikä tarkoittaa valvomista ja johtaa siihen, että sitä on seuraavana päivänäkin ihan kuutamolla.

Kuusamossa ollessamme heräsin taas yöllä siihen, että otsaa jomotti ilkeästi. Kun päässä oikein jyskytti, aloin jo miettiä, että onko se kuolema, joka siellä koputtaa.

Syötyäni Aspirinin ja 600 + 400 mg Buranaa kropassa olleet muut kolotukset lakkasivat, mutta päähän sattui edelleen. Normaalia pystympi nukkuma-asento hiukan helpotti oloa, joten hotellin tarjoamat kaksi tyynyvaihtoehtoa tulivat kerrankin tarpeeseen.

Kuusamosta lähdettyämme päädyimme Sallaan, jonne onkin monta vuotta yritetty. Hiihtämisen kannalta ratkaisu oli kätevä, koska ladut kulkevat aivan Revontuli-hotellin vierestä.

Hyväkuntoisia ja sopivan vaihtelevia latuja oli auki 60 - 70 km. Vaikka hotellissa oli aika paljon ulkomaalaisia vieraitakin, hiihtoreiteillä ei ollut tungosta haitaksi asti. Miellyttävä paikka!


Sallan vierailumme kestänee lopulta pari päivää, vaikka alunperin tarkoitus oli pysähtyä yhdeksi vuorokaudeksi. Huomenna jatkamme ilmeisesti Saariselän suuntaan.

Migreenikohtaukset tuntuvat nyt harvenevan, tosin vielä eilen illalla nukahdin Aamupala-juustopaketti otsallani. Revontuliakaan ei ole ollut ikävä, koska niitä on viime päivinä näkynyt aina, kun on laittanut silmät kiinni. Mutta ehkä tämä tästä.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Pieni rantaloma

Talvella ei tunnu tänä vuonna olevan mikään kiire. Mutta jos lunta ei tule, sittenhän voi lähteä vaikka biitsille!

Kallaveden ympärillä hiekkaisia rantoja on melko runsaasti. Yksi sellaisista löytyy Ritoniemestä, jossa takavuosina toimi jonkinlainen lomakyläkin.

En ole aiemmin käynyt Ritoniemessä, mutta nyt rannalle ainakin mahtuu, kun lomakylää ei enää ole. Joulukuussa alueella lienee muutenkin rauhallista, joten voi olla ihan mukavaa puristella hetki hiekkaa varpaillaan.

Kuopiosta Ritoniemeen hurauttaa kolmessa vartissa. Jos ajaa Vehmersalmen kautta, voi matkalla tihrustaa Puijon mäkeä 536-tien sillalta käsin.


Niemen kärjessä puhalsi raikas tuuli, mutta se ei tuntunut vaivaavan laulujoutsenperhettä, joka vietti laatuaikaa rantavedessä.


Lomakylän poismenon jäljiltä alueen infrastruktuuri on rempallaan, eikä ole kunniaksi muuten viehättävälle paikalle.



Pitkät hiekkarannat kuitenkin ovat entisellään. Tätä kai kutsutaan Savon Rivieraksikin, mutta tähtiä ei kannattane jakaa joulukuussa. Jäähile voi johtaa virhearviointeihin.


Vaikka Kallavesi oli edelleen sula, jää oli viimein alkanut hiipiä maalta kohti avovettä. Kohta se valloittaa koko järven selän.



Mutta kyllähän se mietityttää, että neljän kuukauden päästä rannalla kasvavat taas leskenlehdet, ja sitä ennen pitäisi ehtiä hiihtääkin.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Buddy

Selasin tässä eräänä päivänä nettiä entiseen tapaan sohvalla lojuen. Kuuntelin samalla musiikkia, mutta kun on makaavassa asennossa, niin unihan siinä tulee. Ja niin minä nukahdin.

Well it was early in the morning, but it could have been late at night
I was lookin' for something I've been lookin' for all my life
Been so long never thought Id see the day
Been so long took my breath away

When the sun goes down everybody lose control
Thats when the devil come round said buddy I need your soul

Well the devil came down and he looked me in the eyes
He said son this should come as no surprise
When you shake that thing and you rattle it to the bone
You'd be best to leave well enough alone



Hetken torkuttuani havahduin siihen, kun tuttu ääni kutsui minua.

- Terve. Mitäpä kuuntelet?

- Huh, mitä, täh, kuka puhuu? Tuota noin... Lautasella on Men Without Hats, Devil Come Round.

- Vai niin. Onko läppäri toiminut?

- Kyllä vaan. Tämä on Acerin 2-in-1 -tabletti, jonka pari vuotta sitten hankin. Kaksi gigatavua RAM:ia ja 64 gigatavun SSD-levy!

- Vähän hitaalta se vaikuttaa.

- No prossu voisi olla nopeampikin.

- Kuule Ismo, sinä tarvitset uuden tietokoneen. Tiesitkö, että Microsoftin uudet Surface 4 Pro -läppärit ovat hiljattain tulleet kauppoihin? Sellainen mahtuisi reppuunkin aika mukavasti.

- Hmm... Olenkin oikeastaan haaveillut uudesta matkakoneesta. Mistähän tuollaisen Surfacen löytäisi?

- Mene vaikka Giganttiin, siellä on hyvä valikoima. Laitan asialle yhden nuoren myyjän, joka tuntee tietokoneet hyvin. Kaveri tosin on yli-innokas ja yrittää todennäköisesti myydä sinulle puolet liikkeestä, mutta kieltäydyt sitten vaan kaikesta ylimääräisestä.

- Ahaa. Mutta mikä Surface-malli minun kannattaisi hankkia? Niitähän taitaa olla aika monta.

- Mallin saat selvittää itse. Minulla on nyt vähän kiire, perhepiirissä on pientä juhlaa tiedossa.

- Ymmärrän kyllä.



Vaihtoehtoja punnittuani loikin seuraavana päivänä Giganttiin ja ilmoitin tarvitsevani Microsoft Surface 4 Pro:n (4 Gt / 128 Gt / Intel Core i5) ja siihen näppäimistön.

Minua tosiaan palveli hiukan yli-innokas myyjä.

- Tarvitsetko erillisen hiiren?

- Ei kiitos.

- Onko nettiyhteys kunnossa? Pitäisikö kaapelimodeemi uusia?

- Ei kiitos.

- Laitetaanko virussuoja pakettiin mukaan?

- Ei kiitos.

- Entä pilvipalvelu?

- Ei kiitos.

- Tuoteturvamme on kätevä, jos laite vahingon vuoksi rikkoontuu. Saako olla sellainen?

- Ei kiitos.

- Haluaisitko maksaa aktiivirahalla?

- Ei kiitos.

- Asennetaanko laite valmiiksi käyttökuntoon? Asennuspalvelumme sisältää...

- Ei kiitos.

- Huolenpitopalvelumme...

- Ei kiitos!



Surfaceen esiasennettu Windows 10 ei ollut julkaisunsa aikaan mikään jumalainen tuote. Niinpä päätinkin ensi töikseni päivittää koneen käyttöjärjestelmän, mihin lopulta menikin yksi ilta ja puolet seuraavasta aamusta.


Päivityksellä pääsi eroon ikävimmistä lastentaudeista, joita pakasta revityllä Surfacella olisi saattanut olla. Jotain känkkäränkkää jäi silti jäljellekin. Laite on pari kertaa jäänyt jumiin niin, että se on täytynyt käynnistää uudelleen. Myös näppäimistön tunnistuksen kanssa oli aluksi pientä häikkää.

Onneksi pulmat vaikuttavat sellaisilta, että ne ovat korjattavissa softapäivityksillä. Olen kiertänyt ongelmia pitämällä näppäimistön aina kytkettynä. Taustavalaistu näppäimistö toimii myös näytönsuojana, joten irrottamiseen ei varsinaisesti olekaan mitään syytä.


Näppäimistön kirjoitustuntuma on varsin hyvä, oikeastaan parempi kuin mitä 17"-läppärissäni on. Ylä- ja alanuolinäppäinten pieni koko vaatii totuttelua, mutta muuten näppäinten mittasuhteetkin ovat kohdallaan. Kosketuslevy on miellyttävä käyttää.

Tablettina 12,3-tuumainen laite on ilman näppäimistöäkin melko painava (786 g), joten sitä ei ole mukava kannatella käsien varassa, ainakaan sohvalla maaten. Toisaalta näyttöosaan liitetyn tuen avulla katselukulman saa sopivaksi, vaikka itsensä olisi vääntänyt millaiseen asentoon tahansa.


i5- tai i7-suorittimella varustetut mallit sisältävät tuulettimen, joka edullisimmasta M3-pohjaisesta mallista puuttuu. Mietin aluksi, että mahtaako huriseva tabletti tuntua oudolta, mutta huoli oli turha. Tuuletin ei ole Windows-päivitysoperaation jälkeen pyörähtänyt kertaakaan, tai ainakaan en ole sitä huomannut.

Microsoftin markkinoima ajatus siitä, että 2-in-1 -hybridi voisi korvata "oikean" tietokoneen, saattaa hyvinkin toimia. Surface on tietokoneena tehokas ja venynee ulkoisen näytön ja muutaman USB-lisäportin kanssa melkein mihin tahansa. SIM-korttipaikkaa laitteessa ei tosin ole, joten tien päällä nettiyhteys täytyy järjestää kännykän avulla.

Näyttöosan kylkeen magneettisesti tarttuva kynä on kätevä, samoin kuin itsensä paikalleen imaiseva latausjohdon liitin. Sen sijaan volyyminsäätöpainikkeiden sijoittaminen aivan virtakytkimen viereen ei ole kuningasajatus.

Mutta kyllä meistä vielä hyvät kaverit tulee.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Pontikkapannun äärellä taas

Viime toukokuussa poikkesimme Juuassa tutkimassa lumen alta paljastuneita polkuja. Kiersimme läpi useampiakin kohteita, mutta viimeisimpänä tavoitettua Muurahaisenpolkua rapsutettiin vain kevyesti.

Ei ole tavallista, että joulukuussa pääsee kulkemaan lumettomassa metsässä. Nyt se kuitenkin voisi onnistua, joten päätimme ottaa Muurahaisenpolun uudelleen työn alle.


Iisalmen koillispuolelta löytyvän Volokin polun pohjoispäätäkin harkittiin, mutta siitä luovuttiin pidemmän ajomatkan ja hiukan epäselvän lumitilanteen vuoksi. Juuasta parikymmentä kilometriä Kaavin suuntaan sijaitseva Muurahaisenpolku ainakin olisi lumirajan eteläpuolella.

Juuassakin lumen määrä vaihteli. Paikoittain lunta ei ollut lainkaan, mutta pienen matkan päässä sitä saattoi olla jo reilusti. Leuto alkutalvi kuitenkin näkyi siinä, että maasto oli keskimäärin aika märkää, ja luonnonsuojelualueella mutkitteleva puro tulvi iloisesti.

Kolmen kilometrin mittainen Muurahaisenpolku oli enimmäkseen helppokulkuinen ja ihan viehättäväkin, jopa harmaana lauantaipäivänä. Reitille mahtui niin metsää, kallioisia harjanteita kuin suo-osuuksiakin.

Polun varrella olevissa opasteissa kerrottiin lähinnä suojelualueen luonnosta, mutta myös paikallisten ihmisten elämää sivuttiin. Juuka on kuulemma 1950-luvulla ollut Suomen vilkkaimpia viinankeittoalueita. Kuin todisteeksi tästä polun varrelle oli jätetty vanhan pontikkapannun raato.


Alueella asustaa myös majavia, ja puronuomassa näkyikin siellä täällä epämääräisiä puukasoja.


Olisi hauskaa tavata majava luonnossa, mutta eipä noita ole eteen osunut, vaikka Savon suunnalla todennäköisyys kohtaamiselle lienee verrattain suuri.

Autolla pääsee helposti Muurahaisenpolun kumpaankin päähän, mutta polun ainoa nuotiopaikka sijaitsee sen eteläpäässä. Reilusti katettu laavu tarjoaa tarpeen tulleen suojaa sateeltakin.


Me emme tehneet tulia, vaan tyydyimme vain hörppimään termoskahvit. Samalla vaimo pääsi koeponnistamaan uuden kuksansa, jonka olin antanut syntymäpäivälahjaksi. Luukoristeista deluxe-mallia tuskin olisin raaskinut itselleni ostaakaan.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Lähemmä mäkeä

Huh, kohmelo alkaa viimein hellittää. Ei pitäisi lainkaan lähteä mukaan noihin partiotouhuihin.

Lumettoman alkutalven harmaus kyllästyttää hieman. Eipä tässä ole suuria hiihtotoiveita elätelty, vaikka ensilumenladulle pääsisikin jo - tosin senkin oli joku vandaali hiekoittanut. Mieli vetäisi pohjoisemmaksi, mutta työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen ei aina ole helppoa.

Lauantaina lähdin kuitenkin tapaamaan vanhempiani. Päätin matkalla poiketa Lähemäen luontopolulla, jonka ohi on pysähtymättä ajettu monia kertoja. Kyseessä ei ole maailmanluokan nähtävyys, mutta täyttänee yhden nuhruisen päivän tarpeet.

Lähemäki sijaitsee Riistavedeltä Kaaville menevän 566-tien varressa. Metsässä lunta oli sen verran, että muutenkin vähän kuljettu polku ei oikein erottunut maastosta. Puissa olevat keltaiset kolmiot viitoittivat reittiä, mutta niitäkin piti paikoin etsiä.

Polku oli melko ryteikköinen, mitä kaatuneiden puiden ja lumen alla lirisevä vesi vielä korosti. Lopulta 1,24 kilometrin mittaisen lenkin kiertämiseen menikin hapuiluineen miltei kolme varttia. Ajan olisi ehkä voinut käyttää laadukkaamminkin.


Olen viime päivinä pähkäillyt, että pitäisiköhän lumitilanteesta huolimatta kaivaa sukset varastosta. Voisi olla terapeuttista huoltaa kalusto valmiiksi talvikelejä varten. Hommaa tosin vaikeuttaa se, ettei vielä ole tiedossa, tarvitaanko suksia ensi kerran nollakelissä vai -20 asteen pakkasessa.

Toisaalta vielä ehtisi myös hoitaa kesäkauden rästihommat pois. Mennyt kesä taisi olla ensimmäinen, jonka kuljin kokonaan talviturkki niskassa. Uimaan pääsisi vielä, mutta kutsumus ei ole kovin vahva. Taidan sittenkin odottaa latukoneen paluuta.