Lähemmä mäkeä

Huh, kohmelo alkaa viimein hellittää. Ei pitäisi lainkaan lähteä mukaan noihin partiotouhuihin.

Lumettoman alkutalven harmaus kyllästyttää hieman. Eipä tässä ole suuria hiihtotoiveita elätelty, vaikka ensilumenladulle pääsisikin jo - tosin senkin oli joku vandaali hiekoittanut. Mieli vetäisi pohjoisemmaksi, mutta työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen ei aina ole helppoa.

Lauantaina lähdin kuitenkin tapaamaan vanhempiani. Päätin matkalla poiketa Lähemäen luontopolulla, jonka ohi on pysähtymättä ajettu monia kertoja. Kyseessä ei ole maailmanluokan nähtävyys, mutta täyttänee yhden nuhruisen päivän tarpeet.

Lähemäki sijaitsee Riistavedeltä Kaaville menevän 566-tien varressa. Metsässä lunta oli sen verran, että muutenkin vähän kuljettu polku ei oikein erottunut maastosta. Puissa olevat keltaiset kolmiot viitoittivat reittiä, mutta niitäkin piti paikoin etsiä.

Polku oli melko ryteikköinen, mitä kaatuneiden puiden ja lumen alla lirisevä vesi vielä korosti. Lopulta 1,24 kilometrin mittaisen lenkin kiertämiseen menikin hapuiluineen miltei kolme varttia. Ajan olisi ehkä voinut käyttää laadukkaamminkin.

Olen viime päivinä pähkäillyt, että pitäisiköhän lumitilanteesta huolimatta kaivaa sukset varastosta. Voisi olla terapeuttista huoltaa kalusto valmiiksi talvikelejä varten. Hommaa tosin vaikeuttaa se, ettei vielä ole tiedossa, tarvitaanko suksia ensi kerran nollakelissä vai -20 asteen pakkasessa.

Toisaalta vielä ehtisi myös hoitaa kesäkauden rästihommat pois. Mennyt kesä taisi olla ensimmäinen, jonka kuljin kokonaan talviturkki niskassa. Uimaan pääsisi vielä, mutta kutsumus ei ole kovin vahva. Taidan sittenkin odottaa latukoneen paluuta.