lauantai 21. tammikuuta 2012

Lähiladuilla

Lunta on sitten viimeinkin saatu myös Kuopion leveyksille. Vaikka kaupungin latuinfo-palvelu ei jostain syystä näytä reittejä ajetuiksi, ladut ovat kuitenkin hyvässä kunnossa.

Olen kuluneen viikon aikana käynyt jo monta kertaa hiihtämässä, lenkit tosin ovat olleet aika lyhyitä. Vaikka omat kulkemiseen ja hiihtämiseen liittyvät suosikkikohteeni löytyvät pääosin Pohjois-Suomesta, täytyy sanoa, että Kuopiostakin löytyy kivoja reittejä. Ainakin täällä on hyviä mäkiä, joiden kiipeäminen suksilla tekee kropalle hyvää. "Ylämäki on ystävä", kuten usein vaimollekin toistelen.

Luulenpa, että olen pysyvästi siirtynyt käyttämään luistelutyyliä perinteisen tyylin sijasta. Mietin joskus hiihtäessäni, mikä tähän on johtanut, ja keksin ainakin seuraavat syyt:

  • Kun tekniikan on auttavasti omaksunut, luistelutyylillä on nopeuteen suhteutettuna kevyempi edetä.
  • Jos vauhtia lisää, suorituksen teho kasvaa ja syke nousee helposti samalle tasolle kuin juostessakin. Ylämäkeen mentäessä tämä entisestäänkin korostuu.
  • Luistelusuksien voitelu on yksinkertaista ja nopeaa.
  • Koska pitovoiteita ei tarvita, sukset kuljetuspusseineen pysyvät puhtaampina, jolloin niitä on mukavampi käsitellä.
  • Pieni lumikerros latupohjan päällä haittaa luistellessa vähemmän kuin tukkoinen latu-ura perinteisellä tyylillä.
  • Luistelumonot ovat nilkasta tukevat, mikä on eduksi alamäkiä laskettaessa.

Kovalla pakkasella luistelu ei silti ole suurta juhlaa, joten kokonaan en aio perinteisen tyylin suksista luopua. Odotan joka tapauksessa jo järvilatujen valmistumista, mikä tosin voi vähän kestää, koska jään päälle kertynyt vesi haittaa latujen kunnostamista - eikä sitä jäätäkään taida vielä kovin tuhdisti olla.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Via Dolorosa

Maastohiihdon maailmancupiin sisältyvä Tour de Ski on taas ohi. En ole kovin ahkera televisionkatsoja, mutta kyseiseen tapahtumaan liittyviä lähetyksiä tulee kyllä seurattua. Varsinkin viimeisen päivän kilpailu loppunousuineen Alpe Cermisille on mielenkiintoista katsottavaa. Punnertaminen yli 400 metriä ylempänä sijaitsevalle maalialueelle vaatii paljon kovakuntoiselta kilpahiihtäjältäkin. "Via Dolorosa", kuten juontajatkin useaan otteeseen muistivat mainita.

En itse tykkää hiihtää veren maku suussa - ja ehkä sitä ei tässä iässä kannata muutenkaan tavoitella - mutta jollakin tapaa omien rajojen etsiminen silti kiehtoo. Tasaisella varmaan hiihtäisi pitkällekin, mutta jyrkkään ylämäkeen luistelu on sen verran työläämpää, että rajat voisivat löytyä aika nopeasti.

Pohdinkin Tour de Ski:n loppunousua seuratessani, mahtaisiko Suomesta löytyä yhtä häijyä maastohiihdettävää rinnettä... Ehkä ei. Alpe Cermisin 400 vertikaalimetrin nousu jakaantuu alle kolmen kilometrin matkalle, mikä tarkoittaa, että mäki on keskimäärinkin aika jyrkkä. Kun mietin itselleni tuttuja hiihtoreittejä, mieleen tulevat lähinnä seuraavat pätkät:

  • Vuontisjärveltä Nammalakuruun (Pallas): nousua 280 m / 4 km
  • Kesänkijärveltä Varkaankuruun (Ylläs): nousua 220 m / 3.5 km
  • Särkijärveltä Särkitunturille (Muonio): nousua 230 m / 4 km
Lisäksi loivempia, pidemmälle matkalle jakaantuvia nousureittejä ovat esimerkiksi:

  • Sieppijärveltä Nammalakuruun (Pallas): 200 m / 10 km
  • Ounasjärveltä Haaravaarankuruun (Hetta): 200 m / 10 km
Näistä kahdesta varsinkin Nammalakuruun nouseva latu on vähän kavala, koska nousu jyrkkenee loppua kohti. Myös Kaunispään ja Palopään rinteiltä (Saariselkä) löytyy mukavaa latupätkää, mutta niissä nousumetrit taitavat jäädä reilusti alle kahden sadan. Tosin yleensä sekin riittää...