Hyvää ja kaunista

Matrokanharjulta poistuttuamme ajattelimme ensin ajella Sallaan, mahdollisesti Sallainen-caravan-alueelle, jossa olemme aiemminkin pari kertaa mökkeilleet. 

Pikku hiljaa aloimme kuitenkin epäillä ajatuksen järkevyyttä. Oli nimittäin juhannusta edeltävä torstai, ja alueella saattaisi jo olla paljon väkeä. Kannattaisiko sittenkin etsiä joku vähäisempi paikka?

Suunnitelma muuttui nopeasti, kun koukkasimme Hirvasvaarantieltä kohti Lammasrovaa. Osittain parturoidun mäen kupeesta löysimme miellyttävän levikkeen, jossa olisi hyvä käsitellä sitä tosiasiaa, että päivä alkaa taas lyhentyä. 

 

Ulkona oli tuulista, mikä aluksi vei hyönteiset mennessään. Illan myötä sää kuitenkin tyyntyi, ja hyttysiä alkoi kerääntyä auton ympärille. Yöllä ne tunkeutuivat myös auton sisälle, mikä alkoi todella ärsyttää, ehkä eniten koko kesänä.

Yleensä nukun retkeilyautossa pitkään, mutta nyt heräsin huonosti nukutun yön jälkeen jo ennen kuutta. Edellisen päivän pilvinen sää oli onneksi muuttunut aurinkoiseksi, mikä kannusti aamupalan aikana keksimään päivälle jotain ohjelmaa. 

Reissun aikana retkikohteita ei yleensä ole vaikea löytää, mutta nyt kartasta ei tuntunut pomppaavan esiin mitään erityisen kiinnostavaa. Tämä huomioiden olisi ehkä kannattanut jäädä yöksi Kotaselän liepeille, koska se olisi saattanut mahdollistaa retken Kaitalamminharjulle.

Kotaselän suuntaan ei viitsinyt enää lähteä, koska olimme juuri ajaneet sieltä edellisenä päivänä pois. Lopulta tajusimme, että yöpaikkamme ympärillähän on paljon hyvää ja kaunista, eikä meidän tarvitse retkeilymaastoa löytääksemme ajaa yhtään minnekään.

Niinpä pakkasimme eväät reppuun ja lähdimme aavistuksen päämäärättömästi kulkemaan rovalla olevia traktorinjälkiä pitkin. Sopivasti harvennettu metsä oli kaunista, ja tuuli vei jälleen mukanaan hyttyset.

Hetken hortoiltuamme päädyimme Pyhäjoen rantaan. 

Kirkasvetinen joki näytti aavistuksen syvältä, mutta pari kilometriä ylempänä olisi ollut karttaan merkitty kahlaamo. Malttanemme silti odottaa uuden sillan valmistumista.

Sopivaa taukopaikkaa etsiessämme ajauduimme suon ja hakkuuaukean laitaan. Siellä kohtasimme otuksen, jota ensin luulin hiideksi, vaikka eihän sellaisia juuri Lapissa ole; hiidet kun viihtyvät enemmän tiheissä kuusimetsissä.

Avoimella paikalla netti onneksi toimi välttävästi, ja pienellä googlettamisella selvisi, että kyseessä taisi olla kesäturilas (Melolontha hippocastani). Kerättyäni hieman rohkeutta menin tekemään tuttavuutta tuon melko suurikokoisen hyönteisen kanssa. 

Olimme aurinkoisen sään toivossa pyrkineet venyttämään matkamme Lappi-osuutta, mutta autolle palattuamme oli pakko lähteä ajamaan kohti Kuopiota. 

Yhtä soittoa ei koko matkaa silti viitsisi ajaa, joten aluksi etenimme vain Taivalkoskelle, josta olisi viimeisenä matkapäivänä kohtuullinen matka kotiin. Käytännössä valinta tarkoittaisi jälleen BestParkia, jonka palveluita jo menomatkallakin hyödynsimme.

Ruuhkaa ei tälläkään kertaa ollut, mutta yleisten tilojen siisteys jätti hieman toivomisen varaa. Alle kahden kympin hinnan vastineeksi ei voi toivoa kuuta taivaalta, mutta kaipa roskikset joskus täytyisi tyhjentää?

Tämä oli ensimmäinen pidempi reissumme retkeilyautolla. Viikon majoituskulut olivat kaikkiaan vain 67 euroa, kun hotelleja suosittaessa maksettavaa on yleensä kertynyt hyvinkin kymmenkertainen määrä.

Hotelliympäristössä hyönteisongelma on pienempi ja siivoaminen säntillisempää, mutta jos kaikki retkeilyyn liittyvät parametrit huomioidaan... kyllä autossa asuminen silti monessa suhteessa vie voiton.

Harvinaista herkkua

Kotkanmetsästyksemme eteni Matrokanharjulla hyvin, sillä kotkahavainto oli jo kesän toinen. Meille se on harvinaista herkkua, sillä retkillä bongaamamme linnut ovat yleensä vain kottaraisen kokoisia.

Linkki videoon

Jängän laitaa

Savukosken Matrokanharju on pyörinyt mielessä toissasyksyisestä Kaunisvaaran retkestä lähtien. Viime kesänä harjulle ei jostain syystä päästy, mutta nyt voisimme korjata virheen, kun olimme jälleen samoilla kulmilla.

Harjun lähellä olevalle poroerotukselle vievä Hirvasvaarantie on aiemmilla kerroilla ollut hyvässä kunnossa, mutta retkeilyautolla sitä tuskin voisi edetä kovin reipasta vauhtia. Tärinöitä olisi tiedossa, vaikka Fiatin rengaspainesuosituksista hiukan tinkisikin. Mutta kiirekös tässä, kunhan hampaat vain pysyvät suussa.

Vajaan tunnin jälkeen olimme perillä, ja jätimme Reiskan parkkiin poroaitauksen kupeeseen.

Kännykkä ei näillä kulmilla oikein toimi, mutta kartalla reitti harjulle näytti yksinkertaiselta ja helposti muistettavalta. Paluumatkalla voisimme kenties oikaista suon yli Aartojängältä tulevaa moottorikelkkareittiä pitkin, ja näin saada aikaan rengasreitin.

Aluksi lähdemme kuitenkin talsimaan poroerotukselta itään, harjun suuntaan.

Lähempänä harjua mönkkäriura kapenee, muuttuu sitten poluksi ja lopulta katoaa pienempien poropolkujen sekaan. Harjun päällä menee silti selvä karttaankin merkitty kulku-ura.

Lapissa kesäkuu on korvasienten sesonkiaikaa. Itse en juuri sienistä välitä ja etenkin korvasienet kierrän kaukaa, koska korvasienen ja teerenpaskan välinen ero on usein kuin veteen piirretty viiva. Miksi ottaa riski?

En kirkkopolkua kulkiessamme onnistunut samaan kunnon kotkakuvia, mutta Matrokanharjulla mahdollisuus revanssiin tarjoutui, kun muutaman kymmenen metrin päästä lähti lentoon peräti kaksi kotkaa. Kuten aina, tilanne aukesi yllättäen ja kuvat meinasivat tälläkin kertaa jäädä ottamatta. 

Onneksi toinen kotkista kuitenkin malttoi kaarrella ilmassa sen verran, että sain napattua edes yhden kuvan. Seisaaltaan ja käsivaralta puiden välistä tähystäen lopputulos ei taaskaan ole kovin hyvä, mutta nähtävästi kyseessä oli maakotka. 

Matrokanharjua pohjoiskärkeä lähestyttäessä polku muuttui yllättävän väkeväksi. Mahtaisiko harjun katkaisevan puron yli sittenkin mennä silta, vaikka sellaista ei kartassa näy? Ajatusta tuki myös se seikka, että kartan mukaan vastakkaisesta suunnasta joelle tulee myös polku. 

No, ei sieltä mitään siltaa löytynyt, mutta joskus sellainen lienee ollut, koska joen varteen oli kerätty sillan jäänteiltä näyttävää puutavaraa.

Veden syvyyttä oli heinien vuoksi vaikea arvioida, mutta eipä tuosta ollut pakottavaa tarvetta päästä yli. Suon ylittävä moottorikelkkareittikin oli yhä märän oloinen, joten päätimme palata autolle samoja jälkiä kuin mitä olimme tulleetkin.

Metsässä risteili aika paljon pienempiä polkuja, ja reittiä piti paluumatkalla vähän hakea, kun kännykästä ei verkon puuttuessa ollut apua.

Hetken harhailtuamme löysimme kuitenkin tutulle polulle, jota kipitimme takaisin lähtöpaikkaamme.

Autolle palattuamme lähetin Mallan tutkimaan Pyhäjoen yli menevää siltaa, joka Hirvasvaarantien varressa olleen kyltin mukaan on huonokuntoinen ja käyttökiellossa. Toivoin, että kielto koskisi vain ajoneuvoliikennettä, koska sillan takaa lähtevä Kaitalamminharjun suuntaan lähtevä polkukin kiehtoo mieltä. 

Sittemmin on kuitenkin käynyt ilmi, että koko silta on purettu heinäkuussa 2023, ja sen paikalle rakennetaan uusi kevytsilta. Mahtaakohan tuo jo olla paikoillaan?

Syksyistä Suomea

Otetaanpa tähän väliin pieni syksyinen väripala ennen kuin talvi tulee ja sotkee kesäiset matkakertomukseni. Tämä on kokoelma otoksista, jotka olen viime vuosina kuvannut eri puolilla Suomea.

Linkki videoon

Radiorakkautta

Kirkkopolun varresta ajelimme Iso-Syötteen BestParkiin yöksi. Se ei sijainnistaan ja kalliimmasta hinnastaan huolimatta ollut aivan yhtä modernin oloinen kuin Taivalkosken parkki paria päivää aiemmin, mutta ihan kelpo silti. Osa autopaikoista tosin on hiukan viistossa rinteessä, mutta kiiloilla ongelma tietysti ratkeaa.

Iso-Syötteellä ollessamme alkoi sataa, eikä sateesta näyttänyt tulevan loppua. Umpimärkä metsä ei houkutellut, joten päätimme seuraavaksi hakeutua sellaiseen suuntaan, jossa todennäköisimmin olisi lähipäivinä poutaa.

Tässä tapauksessa se tarkoitti Savukoskea, jonne kuitenkin oli ärsyttävän pitkä matka, ainakin 250 kilometriä. Toisaalta edessä joka tapauksessa olisi yksi sateinen ajopäivä, ja niinpä käänsimme Fiatin keulan kohti Posiota.

Posiosta tulee monille ensimmäisenä mieleen Pentik, joka yhä valmistaa ja myy tuotteitaan Pentik-mäellä taajaman pohjoispuolella. Jos rehellisiä ollaan, Pentikin tuotteet eivät ole aivan oman mielenkiintoni keskiössä, mutta ehdotin silti - vaimoa miellyttääkseni - että poikkeaisimme matkalla Pentikin myymälään.

Taukopaikan valinta oli hyvä. Vaikka keramiikka ja tekstiilit eivät herättäisikään suuria tunteita, myymälän yläkerrassa on myös pieni kahvio ja... museo!

Museosta ei löydy autoja tai panssarivaunuja, mutta tarjolla on muuta jännää, kuten esimerkiksi messevä kokoelma radioita! Ja kaikki tämä aivan ilmaiseksi, jos ei ajattele pääsymaksun sisältyvän Pentik-tuotteiden hintaan.

Kahvion puolella särvinvalikoima oli aavistuksen niukka, mutta kahvin ja pullan voimallakin jaksaa vähän matkaa. 

Pelkosenniemellä alkoi kuitenkin tuntua siltä, että ajaminen riittää jo. Matkamme yliarkkitehtinä kehitin suunnitelman, joka pohjautui joskus aiemmin kartasta löytämäni Kokonaavan ympärille. 

Minua on jo pitkään kiinnostanut aavan itäpuolella oleva lintutorni laavuineen. Tornille menee ilmeisen huonokuntoinen tie, jolle Fiatilla tuskin olisi asiaa, mutta ehkä Pelkosenniemeltä lähtevän Vuotoksentien varresta löytyisi Reiskalle sopiva paikka. Olin silti laatinut myös varasuunnitelman, joka sisälsi pysäköintioption Kuikkavaaran ohi menevän tien varteen. 

Suunnitelmani alkoivat kuitenkin pettää jo Vuotoksentiellä, joka oli varsin kuoppainen. Ei tie ajokelvoton ollut, mutta painavalla autolla jokaista kuoppaa täytyy lähestyä hieman varovaisemmin, joten matka lintutornille vievän tien risteykseen - tai edes Kuikkavaaran risteykseen - tuntui vievän ikuisuuden.

Reilun kilometrin kynnettyämme päätimme kääntyä takaisin. Se oli sikäli harmi, että alkuperäisen kaavailuni mukaan olisimme seuraavana päivänä jatkaneet Vuotoksentietä ja Serrikoskentietä pitkin Viitarantaan ja sieltä edelleen Savukoskelle.

Yöpaikastakaan ei vielä ollut mitään tietoa. Sitten muistin, että Savukosken taajaman lähellä on etenkin kalastajien suosiossa oleva Miekkakoski-niminen paikka. Ehkä sieltä löytyisi autolle joku pilttuu.

Niinpä ajelimme isoa tietä Pelkosenniemeltä Savukoskelle ja sieltä edelleen Miekkakoskenharjulle. Myös harjulle johtavan tien viimeinen osuus oli Reiskalle liikaa - lähinnä sateiden vuoksi tosin - mutta onnistuimme kuitenkin löytämään soramontun kupeesta ihan kelvollisen yöpaikan.

Päivä oli ollut pitkä ja sisältänyt lähinnä autossa istumista. Kun illalla viimein oli poutaa, lähdimme vielä päivän päätteeksi kävelylle Kemijoen rantaan, Miekkakoskelle. 

Joen länsirannalla on kiva kota, ja samanlainen näkyi olevan myös itäpuolella jokea. Sinne olisi ehkä saattanut päästä autolla paremmin, mutta tässä vaiheessa päivää B-suunnitelmavarastoni oli jo ehtynyt.

Miltei Loukusa

Matkalla Loukusanjärvelle kohtasimme muutaman hyttysen, mutta hirviöitä ei kaikesta huolimatta tullut vastaan.

Linkki videoon

Hirviöriskistä

Kesäkuinen aamu Kovavaaran kupeessa oli harmaampi kuin sitä edeltänyt ilta. Vaikutti kuitenkin siltä, että vettä ei ainakaan aamupäivän aikana sataisi, joten voisimme nyt mahdollisesti tutustua Kirkkopolun viimeisimpään, meille yhä vieraaseen kulmaan. Etenkin Mähkyränkunnas ja Moskaharjun seutu näyttivät kummallisista nimistään huolimatta kartassa hyviltä.

Strategia muodostui sellaiseksi, että ajamme Martinkankaan ohi menevältä metsäautotieltä kääntyvää pienempää tietä niin pitkälle, kuin Reiskalla kohtuudella pääsee, ja jalkaudumme sitten tavoittelemaan Paavinkorven liepeiltä lähtevää polkua.

Tie oli meille ennestään tuttu, koska menimme sitä Subarulla viime syksynä. Mielikuvani mukaan tie oli kohtalaisen hyväkuntoinen, mutta Fiatia ajatellen ongelmia saattaisi tuottaa tien keskikohta, joka oli paikoin hieman korkea. 

Lopulta kuitenkin pääsimme tietä varsin pitkälle. Vieläkin edemmäksi olisi ehkä voinut ajaa, mutta en halunnut koetella onneamme liikaa.

Varsinaisen reitin alkuun ei jäänyt käveltävää kuin puolisen kilometriä. Taisimme taittaa sen aika reippaasti, sillä loikimme ensin vahingossa polun lähtökohdan ohi. Aavistuksen pusikoitunut yleisilme ei ainakaan edesauttanut oikean kohdan havaitsemista.

Metsässä polku ja siihen liittyvät maalimerkinnät näkyivät paremmin. Pitkospuiden tekninen käyttöikä oli selvästi jo takana, mutta eivät ne vielä kulkukelvottomassa kunnossa olleet.

Vaimo oli kuitenkin huolissaan siltojen kantavuudesta ja etenkin siitä, miten Visaojan ja Paavinojan yli päästäisiin. Huoli oli enimmäkseen aiheeton, sillä vaikka Paavinojan silta oli osittain romahtanut...

... Visaojan silta oli vielä kelpo kunnossa. 

Metsäosuudella puusta lennähti lintu, joka vaimon mukaan näytti huuhkajalta. Itse en ehtinyt nähdä lintua, saati kuvata sitä. Harmi, koska ei huuhkajiakaan ihan joka päivä kohtaa.

Mähkyränkunnaalle saapuessamme kohtasimme jälleen ison linnun, joka vaimon arvion mukaan saattoi olla kotka. Itse hieman epäilin tätä, mutta sitten lintu tuli uudestaan esiin puiden lomasta.

Tällaiset äkkitilanteet ovat vaikeita kuvattavia P900:lla, jossa ei ole mitään pika-asetuksia. Jos kameran asetukset ovat hetken koittaessa väärät, niitä ei kyllä ehdi säätää kohdalleen. 

Puiden välistäkin on hankala kuvata, enkä tälläkään kertaa onnistunut kovin hyvin. Nähtävästi kyseessä kuitenkin oli kotka, kenties merikotka.

Taukopaikka löytyi Moskaharjun ylärinteestä. Rinne oli siinä määrin jyrkkä, että reppua asetellessaan piti varoa, ettei omaisuus lähde vierimään mäkeä alas.

Puiden välistä avautui hieman näkymää Uudentalonjärvelle. Tämä kuva tosin on Mallan ottama, mutta siinä näkyy järvelle kurottava, parin kilometrin mittainen niemi. Jostain syystä niemelle ei ole karttaan merkitty yhtään rakennusta. Se on outoa, koska yleensähän tällaiset niemet rakennetaan ensimmäisenä täyteen.

Asia saattaa selittyä sillä, että wikipedian mukaan Uudentalonjärvellä (eli Loukusanjärvellä)...

"... väitetään tehdyn 1950-luvulta vuoteen 1989 useita havaintoja vedestä nousevasta valtavasta sileästä selästä, joka katoaa nopeasti takaisin veden alle. Eräät silminnäkijät ovat kertoneet oliolla olevan krokotiilimainen suu." 

Kukapa haluaisi mökkinsä sellaiseen rantaan, jolla täytyy jokaisen illan päätteeksi miettiä, että mitähän sieltä järvestä taas yön aikana ryömii esiin? Asiasta on ollut juttua myös iltapäivälehdissä, joten sen todenperäisyyttä ei ole syytä epäillä.

Reiska odotti meitä kohtuullisella turvaetäisyydellä järvestä, mutta ilmeisen hirviöriskin emme voineet kuvitellakaan jäävämme samoille kulmille toiseksi yöksi.

Yksi retkeilyautoilun hyviä puolia kuitenkin on se, että retken jälkeen ei ole pakko lähteä hikisenä rattiin. Yllä vilvoittelen suihkunraikkaana Särkiperänahoon menevän metsäautotien varressa.

Soiperoisten maa

On kuulemma soiperoisten maata tämä, mutta yhtään emme silti kohdanneet.

Linkki videoon