sunnuntai 28. elokuuta 2016

Lähes tasapainossa

Ostinpa pitkästä aikaa ihan tavalliset lenkkarit. Yleensä hankin niitä varastoon aina, kun satun edullisesti saamaan, mutta nyt kenkäresurssit olivat päässeet ehtymään.

Olen vuosikausia juossut kesäisin Nike Skyloneilla. Niiden saatavuus on kuitenkin viime aikoina ollut huono, liekö mallin valmistus kokonaan lopettu? Itsellänikin on jo työn alla viimeinen hyllystä löytyvä pari.

Etsiessäni Skyloneille korvaajaa päädyin lyhyen harkinnan jälkeen New Balance -merkkisiin töppösiin. NB on minulle uusi juttu, joten jonkinlaisesta syrjähypystähän tässä puhutaan, mutta löytämäni malli ainakin oli samankaltainen Skylonien kanssa.

Lenkkikenkien ostaminen on aina vähän arpapeliä. Vaikka kenkiä kuinka koepolkisi kaupassa, vasta ensimmäisellä lenkillä selviää, ovatko ne oikeasti hyvät. Kaupassa käy korkeintaan ilmi se, ovatko kengät täysin sopimattomat.

Vääränlaisilla kengillä juokseminen tuottaa helposti murheita. Itse olen enimmäkseen säästynyt juoksuvammoilta, mutta muuten kaikenlaisia pieniä vaivoja tuntuu syntyvän kuin sieniä sateella.

Viime syksynä ilmaantunut päkiäongelma vaivaa edelleen, ja alkukesästä myös toinen kantapää alkoi oireilla. Keväällä narskumaan alkaneet leuatkin pitävät edelleen meteliä. Onkohan tämä normaalia vanhenemista, vai podenko mä jotain rappeumaa?

Mietin jo kertaalleen, että pitäisiköhän leukojen vuoksi käydä hammaslääkärillä. Sitten kuitenkin löysin nettireferenssejä samasta vaivasta kärsivien ihmisten tuskaisista hoitoprosesseista.

Lukemieni väkevien todistusten pohjalta päädyin kokeilemaan omahoitoa. Se sisältää turpajoogaa, jota pyrin harjoittamaan aina sopivan tilaisuuden tullen.

Esimerkiksi kaupan kassajonossa on usein ylimääräistä aikaa, jonka käytän liikuttamalla alaleukaani eteen, taakse, vasemmalle, oikealle... Ja sitten sama uudestaan, silmät kiinni, muminan kera.

Jooga on ehkä auttanut vähän. Leuat tosin rahisevat edelleen, mutta suu aukeaa nyt paremmin. Lisäksi minusta tuntuu, että kassajonossa joogaaminen nopeuttaa asiointia, tai ainakin se saa kassatytön kädet liikkumaan ihan eri tahtia.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Sotkamosta Suezille

Kun kotikulmat lähestyvät, uusien retkikohteiden löytäminen muuttuu haastavaksi. Tällä kertaa kuitenkin bongasimme Iisalmen länsipuolelta kolmekin paikkaa, jotka voisivat lomamatkan viimeisenä päivänä kiinnostaa:

  • Huvikallion luontopolku (Kiuruvesi)
  • Ukkopetäjän polku (Pyhäjärvi)
  • Vitikkamäen luontopolku (Pyhäjärvi)

Emme Sotkamosta lähtien ehtisi koluta kaikkia kolmea, joten päätimme säästää Huvikallion toiseen kertaan. Suuntasimme kohti Ukkopetäjää, joksi kutsutaan Pyhäjärven Vuohtomäestä löytyvää ilmeisen vanhaa ja suurta puuta.

Ukkopetäjän tavoittelu johti samantapaiseen kokemukseen kuin edellisenä päivänä Likajoella. Kilometrin mittaisen polun pää kyllä paikannettiin, mutta sen ensimetrit eivät herättäneet suuria tunteita ("Tuostako se menee?").

Kun auton pysäköintipaikatkin olivat kortilla, päätös jättää petäjä rauhaan syntyi nopeasti. Jatkoimme kohti Vitikkamäkeä, josta löytyikin - Suezintien varresta - reilun kokoinen pysäköintialue opastauluineen.

Vitikkamäen rengasreitti on luontopoluksi melko pitkä (10 km). Reitin alku oli vähän hämmentävä, koska pohjoiseen/vastapäivään lähti selvä polku, mutta etelän suunnassa sellaista ei näkynyt. Puihin maalatut reittimerkinnät kuitenkin erottuivat molempiin suuntiin.

Jos siis reitin kiertää vastapäivään, kuten opastaulukin suositteli, onko loppumatka ihan umpimetsää? Kuinka pitkälti?

Lähdimme kuitenkin seuraamaan polkua, joka vaikutti mukavalta kulkea. Ja mitä pidemmälle matka eteni, sitä hienommaksi maisema muuttui.


Reitin varrella oli hyvin monenlaista maastoa: soita, lehtoja, hienoja mäntykankaita ja kallioisia mäkiä. Varsinkin Havukkamäen ympäristö - jonka kupeessa reitin ainoa laavukin on - miellytti omaa silmää.


Paikoin saattoi melkein kuvitella olevansa jossain pohjoisempana, ehkä Rovaniemen korkeudella. Laiskuuttani otin polun varrelta vain kännykkäkuvia, jotka eivät tee oikeutta itse reitille.

Alueen luonnosta ja geologiasta kertovat opastaulut olivat uusia. Ja vaikka alueella oli tehty metsätöitä, reittimerkintöjä sisältävät puut oli järjestelmällisesti jätetty pystyyn.


Reitin loppuosa kuitenkin oli mielenkiintoinen. Pari kilometriä ennen maalia polku pölähti metsäautotielle, ja opastekyltit loppuivat siihen. Tulkitsimme asian niin, että loppumatka oli tarkoitus kulkea tietä pitkin.

Retkikartta.fi:ssä kuitenkin näkyi reitti, joka vei tien sijasta metsään. Metsästä myös löytyi reittimerkintöjä, mutta polkua siellä ei ollut.


Ehkä ajatus on ollut, että polku syntyy kyllä, kun ihmiset johdatetaan metsään, mutta näin ei selvästikään ollut tapahtunut, ainakaan vielä.

Oli miten oli, me lompsimme viimeisetkin kilometrit metsässä, mitä ei ihan varauksetta voi suositella. Reitti nimittäin suurelta osin kulki sammaleiden ja mättäiden peittämässä louhikossa, jossa on helppo teloa jalkansa. Mitään maisemallisesti erityistäkään ei loppumatkaan sisälly, joten tievaihtoehto tuskin on yhtään huonompi.

Vitikkamäkeen liittyvät odotusarvot eivät olleet korkealla, mutta ainakin minut paikka yllätti positiivisesti - loppupätkän haasteet huomioidenkin. Hirvikärpässesonki näkyi kuitenkin taas alkaneen, joten pitäkäähän napanne piilossa.

lauantai 13. elokuuta 2016

Plan B

Kuusamossa vietetyn yön jälkeen täytyi tunnustaa tosiasiat: Pohjois-Suomen sää ei tällä kertaa ollut yhteensopiva matkarytmimme kanssa. Poutaisiakin hetkiä olisi tarjolla, mutta niiden sovittaminen oman reittimme varrelle vaikutti hankalalta. Tuhannen kilometrin sateinen lisälenkki ei tuntunut mielekkäältä, joten päätimme luopua tavoittelemasta Lappia.

Koska etelästä lähestyvät sateet eivät vielä olleet Kuusamossa asti, poikkesimme aamulla pikaisesti Konttaisella.


Matkalta poimimme kyytiin nuoren miehen, joka oli rinkkoineen hyytynyt Konttaisen P-paikalle. Hautajärveltä liikkeelle lähteneen kaverin reppu oli edelleen niin painava, ettei sortuminen ollut ihmekään. Itse tuskin olisin jaksanut Kiutakönkäällekään asti.

Veimme miehen Rukalle, ja jatkoimme sitten Taivalkoskelle ja Näljängän eteläpuolelta löytyvälle Likajoen retkeilyreitille. Likajokea ei ole nimellä siunattu, mutta eipä ole reittiä nimeen katsominen. Bonuksena polku ainakin kulkisi vanhan myllyn kautta.

Reitin lähtöpiste paikallistui retkikartan avustuksella nopeasti. Alueella tehdyt metsänhakkuutyöt olivat kuitenkin vieneet opasteet mennessään, eikä itse polku erottunut työmaan keskeltä mitenkään. Kännykän avulla reittiä voisi seurata, mutta kovin kutsuva se ei ollut.


Vaaramaisema oli kuitenkin kaunis katsella, joten heitimme reput selästämme ja auringon vielä paistaessa asetuimme kannonnokkaan pohtimaan tilannetta ja syömään eväitä.

Pian tuuli kuitenkin yltyi ja taivaalta alkoi putoilla pisaroita. Pakkasimme tavaramme ja lähdimme ajamaan kohti Hyrynsalmea.

Hyrynsalmen kaakkoispuolelta poimimme matkamme varrelle Vuorilammen luontopolun. Polku ei ole kovin pitkä, mutta iltapäivän jo kääntyessä illaksi täysin riittävä.

Vuorilammelle menevä reitti eteni kivaa harjannetta pitkin. Sen päässä oli nuotiopaikka, mutta ennen kahvittelua ehdimme vielä kiertää lammen ympäri.

Kallioreunamilla kulkeva osuus oli paikoin hienokin, mutta alempana pitkokset olivat huonokuntoiset. Aurinkoinen nuotiopaikka laavuinen oli kuitenkin hyvässä kunnossa.

Vaikka Vuorilampi ei ole aivan kaukana kaikesta, suuremmat tiet ovat sen verran etäällä, etteivät liikenteen äänet lammelle kuulu. Sykähdyttävää korpimaisuutta ei ole tarjolla, mutta kyllä pari tuntia voisi käyttää huonomminkin.

perjantai 12. elokuuta 2016

Selkosilla

Itärajan retkeilyreittiä tulee tuskin koskaan käveltyä läpi, mutta pienissä paloissakin siitä riittää hupia pitkäksi aikaa. Tämä ajatus mielessä jatkoimme Suomussalmelta kohti Pirttivaaraa, josta pääsee Martinselkosen luonnonsuojelualueelle.

Muistan joskus lukeneeni, että jos Suomessa haluaa nähdä karhun luonnossa, kannattaa hakeutua nimenomaan Martinselkoselle. "Siellä on niin paljon karhuja, ettei ahmalle löydy tilaa", kirjoitti Ilta-Sanomat taannoin.

Emme varsinaisesti ajaneet Pirttivaaraan karhujen perässä, mutta olisihan se hienoa nähdä joskus kontio livenä. Ei siis niinkään kohdata, vaan hihitellä kiikarin tai kameran kanssa sopivan matkan päästä. Epätodennäköistähän sellainen kuitenkin on.

Kun matkustaa omalla autolla, kartasta toivoo mieluiten löytävänsä rengasreittejä. Martinselkosen alueella niitä ei juurikaan ole, joten päätimme tehdä pari pienempää pistoretkeä.

Aluksi ajoimme Liejukankalle, josta käsin poikkesimme Karttimonjoella ja Lintulammen autiotuvalla.


Lautarakenteinen tupa oli viihtyisällä, joskaan ei kovin korpimaisella paikalla. Paikallisista asukkaista muistutti lähinnä Nalle Puh -tyyny, jonka joku oli tuvalle tuonut.


Liejukankaalta jatkoimme autolla Porrasahon pienehkölle pysäköintialueelle, josta patikoimme Hoikkajärven kautta Teerilammelle ja takaisin. Hoikkajärven nuotiopaikka oli varjoisassa paikassa, mutta Teerilammen tupa sen sijaan paistatteli auringossa.

Teerilammen polun yksiriviset pitkospuut olivat paikoin huonossa kunnossa. Sateiden jälkeen maasto oli hiukan vetistäkin, ja jos pitkoksilta lipesi, päätyi helposti syvälle suohon. Lähempänä tupaa rakenteita kuitenkin oli uusittu.


Karhuja tai muitakaan eläimiä emme juuri nähneet. Voi olla, että iltapäivä ei edes ole otollisin aika bongata karhuja. Menomatkalla oma vatsani kuitenkin piti murinaa, mikä taisi vähän hermostuttaa vaimoa.

Jopa lintuja oli aika vähän, mutta ne äänet, jotka linnuiksi tunnisti, olivat kovin vieraita. Tämä epäilemättä on osa korpimaiden viehätystä. Itseäni ne kiehtovat vuosi vuodelta entistä enemmän.

torstai 11. elokuuta 2016

Hapuilua

Edellisestä kesälomajaksosta on hädin tuskin toivuttu, kun uutta lomaa puskee jo päälle. Toistuva tavaroiden pakkaaminen rasittaa hieman, mutta tuntuu silti hyvältä päästä liikkeelle.

Tällä kertaa meillä oli tarkoitus tavoitella Saariselän suunnalla olevia kohteita. Intoa kuitenkin latisti se, että lomaviikon sääennusteet eivät näyttäneet kovin hehkeiltä. Nyrkkisääntö tuntui olevan, että mitä pohjoisemmaksi ajaa, sitä enemmän sataa.

Sateiset ennusteet toivat mieleen outoja ajatuksia. Pitäisikö vaihteeksi suunnata etelään? Onhan Etelä-Suomessakin paljon reittejä, ja kuivalla säällä patikointi olisi mukavampaa. Etelässä on kyllä aika paljon väkeä, mutta jospa tuonne vielä mahtuisi sekaan?

Oltuaan hetken poissa järki kuitenkin palasi, ja me päätimme lähteä Kuhmoon. Ehkä pohjoisen sääennusteet tarkentuessaan kuivahtavat hieman.

Ajelimme illalla Vuokattiin, josta olisi seuraavana päivänä lyhyt matka Murhisaloon. Murhisalo ei tosin ole Kuhmossa vaan Suomussalmella, mutta riittävän lähellä kuitenkin.

Matkalla poikkesimme Jyrkän ruukilla, jossa pikaisesti pysähdyin myös käydessäni toukokuussa Volokin polulla. Tällä kertaa viivyimme ruukilla hieman kauemmin, joten ehdimme paitsi virkistäytyä kahvilassa myös tutustua ruukin historiasta kertovaan näyttelyyn.


Täytyy sanoa, että Jyrkän ruukki yllätti positiivisesti. Näyttely oli mielenkiintoinen, ja alue koskineen ja lampaineen muutenkin viehättävä. Ruukin kahvilakin on avoinna pitkään: elokuussa päivittäin klo klo 9 - 21, ja syyskuussakin vielä ti - su klo 10 - 19.

Vuokatissa nukutun yön jälkeen jatkoimme Kuhmoon ja sieltä edelleen kohti Vartiusta ja Murhisaloa. Saarijärven ympäri menevälle polulle pääsee helposti Kuivajärvelle menevältä 9124-tieltä.

Retkikartta.fi:stä löytyvät reittitiedot olivat hiukan epämääräisiä, mutta eipä polun pituutta tarvitse lomalla metrin tarkkuudella tietääkään. Kirnulammen laavu joka tapauksessa on hienolla paikalla.

Murhisalossa oli miellyttävän rauhallista. Pysähdyimme tyynellä ilmalla kuulostelemaan hiljaisuutta, joka ajoittain katkesi vain läheisellä suolla huutaneen kurkiperheen ääntelyyn.


Sään suhteen meillä oli onneakin, koska alueen yli pyyhkinyt ukkosrintama satoi vetensä juuri pitäessämme laavulla kahvitaukoa. Ensimmäinen salama iski vähän yllättäen, mutta ukonilman jälkeen keli tyyntyi taas, ja kurjet jatkoivat laulamistaan.


Murhisalosta olisi löytynyt muitakin reittejä kierrettäväksi. Sadetta pitäessä meni kuitenkin sen verran aikaa, ettemme ehtineet tutustua alueen pohjoispäähän. Joku toinen kerta sitten.