Näytetään tekstit, joissa on tunniste Musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Musiikki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. huhtikuuta 2020

Kanteleeni

Vaimo on jo pitkään toivonut meille uutta sohvaa. Niinpä hän silminnähden innostui, kun eräänä päivänä huomasi minun mittailevan olohuoneessa vanhan sohvan leveyttä.

Uusien huonekalujen hankkimisesta ei kuitenkaan ollut kyse. Tilanne oli se, että Korg Kronosiin tilaamani bender-varaosa oli viimein saapunut, ja ajattelin asentaa sen paikalleen.

Kronos on melko painava soitin, joten sitä ei voi asetella ylösalaisin miten vaan. Alle on syytä laittaa ainakin pehmusteita, jotta laitteen kytkimet ja säätimet eivät vaurioidu. Esitutkimuksen perustella vaikutti siltä, että kahden hengen sohvamme olisi tähän tarkoitukseen paitsi riittävän pehmeä myös juuri oikean levyinen.


Keskikohdan alle asettelemani tyyny tuki Kronosta sopivasti puolivälistä jättäen silti benderin vapaaksi.

Sitten vain työn kimppuun. Niin, sanomattakin lienee selvää, etten kehota ketään avaamaan Kronosta tai muitakaan sähköisiä soittimia itse. Kronoksen takapaneelissakin varoitetaan sähköiskun vaarasta ja kielletään tekemästä näin (olkoonkin, ettei tällaisten laitteiden sisällä taida jännitteettömänä suuria virtoja olla).

Soittimen alapuolella oleva suojapelti oli kiinni lukuisilla ruuveilla, mutta ne eivät olleet kovin pitkiä, joten avaaminen onnistui sukkelasti ilman sähköisiä työkalujakin.


Vialliseksi epäilemäni komponentti näytti samalta kuin postin tuoma varaosa. Kahden liittimen irrottaminen vaati hetken nytkyttelyä, mutta muuten osa oli helppo vaihtaa, kunhan varoi pudottamasta kiinnitysruuveja laitteen syövereihin.

Ennen kotelon sulkemista imuroin varovasti sisältä pölyt pois. Sitten vaan kansi takaisin paikalleen ja ruuvit kiinni.


Laitteen käynnistäminen on aina jännä hetki, vaikka operaatio ei erityisen suuri ollutkaan. Kronos joka tapauksessa käynnistyi normaalisti, ja pikaisen kokeilun perusteella vaikutti siltä, että vika on poissa!


Operaatio eteni kaikkiaan hyvin sutjakasti. Minun ehkä kannattaisi perustaa soitinkorjaamo! Korjaisin hetkessä niin sähköiset soittimet kuin huilut, harput ja kanteleetkin.

Mitä 25-vuotiaaseen sohvaamme tulee, se on kyllä näissä korjaushommissa korvaamaton. Sitä ei siis parane vaihtaa, mikä täytyy ottaa puheeksi vaimon kanssa. Ehkä sohvaankin löytyy vielä varaosia.

Benderin hajoaminen muistutti minua siitä, että musiikkiharrastukseni on suuresti riippuvainen Kronoksesta, jonka ympärille kaikki muu on rakennettu. Kronos on soittimista monipuolisin, mutta samalla se on koko laitteiston kriittisin osa. Jos se menee rikki, en oikeastaan tee muillakaan laitteilla mitään.


Vielä pari sanaa varaosan tilaamisesta. Toimitus Yhdysvalloista kesti pari viikkoa, josta suuren osan paketti taisi odottaa satamassa laivaa (luulen).

Vaikka Suomen postilaitosta (tai mikä ikinä sen nimi nykyään onkaan) moititaan milloin mistäkin, olen itse pääosin tyytyväinen postin palveluksiin, niin tälläkin kertaa. Erityisesti arvostan sitä, että paketin voi aina itse hakea järkevällä etäisyydellä olevasta toimipaikasta, jos toimitus ovelle syystä tai toisesta epäonnistuu (kuten omassa tapauksessani lähes poikkeuksetta käy).

Kuriirifirmaa käytettäessä paketin vastaanottaminen on joskus käsittättömän vaikeaa, koska vaikka tilausta tehdessään olisi antanut puhelinnumeronsa, ei ole mitään takeita siitä, että numero päätyy paketin kanteen. Jos toimitys pysähtyy riittävän monta kertaa esimerkiksi lukossa olevaan kerrostalon alaoveen, paketti lähtee pahimmassa tapauksessa takaisin lähettäjälle.

lauantai 15. helmikuuta 2020

RTFM

"Choosing BPM is a big problem", muistutti Dr. Alban jo 90-luvulla. Osittain samojen ongelmien parissa painin itsekin yrittäessäni loihtia soittimistani ääntä ulos.

Sitten viime kerran laitteistoni on hiukan laajentunut, koska tulin hankkineeksi entisten Korgien rinnalle saman valmistajan Kross 2 -syntikan. Ehkä ilmankin olisi pärjännyt, mutta joskus muutama rinnakkainen koskettimisto helpottaa operointia, vaikka kovin montaa ei samanaikaisesti voi soittaakaan.

Verrattain pienikokoinen Kross ei vaadi alleen järeää tasoa. Kuorien alta löytyy silti iso läjä valmiita soundeja ja efektejä, sekvensseri, sampleri ja arpeggiaattori, joiden käytettävyyttä tosin pienehkö näyttö rajoittaa.

Laite painaa vain nelisen kiloa ja toimii tarvittaessa vaikka paristoilla. Jos joskus päädyn asumaan asuntovaunussa, Kross todennäköisesti on se soitin, jonka otan mukaan.

Krossin heikko kohta on sen koskettimisto, jonka tuntuma heijastelee laitteen hintaa. Itselleni asialla ei ole suurta merkitystä, koska pääsääntöisesti soitan Kronoksella, jonka puolipainoitettu koskettimisto on olennaisesti parempi.


Pelkkä soittaminen ei silti minua kiehdo. Se on vähän sama kuin jos käynnistäisi auton, mutta kaasuttelisi vain paikallaan aikomattakaan lähteä liikkeelle.

Musiikin säveltäminen sen sijaan on mielenkiintoista. Oikeat muusikot ehkä nauravat partaansa, mutta koen aina henkistä tyydytystä saadessani aikaan jotain (riittävän) konkreettista.

Valmiin biisin paketointi mp3-tiedostoksi voi silti olla yllättävän hankalaa. Nuotteihin jää usein virheitä, joita ei yhdellä tai kahdella kuuntelukerralla havaitse. Yleensä ne huomaakin vasta sitten, kun homma on jo paketissa ja biisi julkaistu.

Myös käytetty pakkaustekniikka voi rajoittaa lopputulosta, tai niin ainakin luulen. Useimmiten kyse on pienistä yksityiskohdista, mutta joskus mp3-tiedostoon ilmestyy outoja juttuja, etenkin efekteihin liittyen. Ilmiöön voi jossain määrin vaikuttaa hienosäätämällä soittimien tuottamaa ääntä, mutta se on vähän hankalaa.


Sähköiset soittimetkaan eivät kestä ikuisesti, ja yleensä niistä ensimmäisenä hajoavat eniten käytetyt painikkeet. Omasta MicroKORGistani kuitenkin petti virtakytkin, minkä vuoksi se pysyi päällä vain, jos kytkintä piti pohjassa.

Avasin laitteen nähdäkseni voiko asialle tehdä mitään. Vaikutti siltä, että kytkin olisi vaihdettavissa, eikä osakaan maksaisi kuin muutaman euron, jos sellaisen jostain löytäisi.

Aluksi sovelsin ongelmaan purukumiratkaisua.


Lopulta kuitenkin kyllästyin nykimään virtajohtoa kiinni ja pois, ja vein laitteen soitinhuoltoon. Kuudella kympillä MicroKORG sai uuden, persoonallisen virtakytkimen.


Kronos on ollut mainio soitin. Vaikka se on ollut käytössäni jo muutaman vuoden, en vieläkään tunne laitteen toiminnoista kuin pienen osan. Viime aikoina olen yrittänyt perehtyä sen Karma-moduliin, josta yksistään voisi kirjoittaa kirjan.

Muutakin opeteltavaa riittää vielä. Tajusin tässä hiljattain, että Kronoksen vasemmassa reunassa, bender-säätimen alla oleva tyhjä tila ei olekaan tarkoitettu muusikon nimilapulle... Kyseessä on Ribbon controlleriksi kutsuttu säädin, jota voi käyttää hiukan benderin tavoin. RTFM!


Sittemmin huomasin myös, että itse bender-säätimessä taitaa olla jotain vikaa. Kun säädintä käyttää ala-asennossa, nuotti jää toisinaan epävireeseen, mikä korjaantuu vain käyttämällä säädintä ylhäällä.

En aluksi osannut yhdistää ongelmaa säätimen asentoon, vaan epäilin syyksi softaongelmaa ja ties mitä. Muutaman nettikyselyn jälkeen kuitenkin selvisi, että vika on laitteistopohjainen.

Suomesta tai edes Euroopasta ei varaosaa löytynyt, mutta Teksasissa sellainen odotti hyllyssä. Osan vaihtaminen vaikutti helpolta, joten tilasin osan ja päätin tehdä työn itse.

Näillä potkitaan taas vähän matkaa eteenpäin. Soittotunnit ovat valitettavasti vieläkin ottamatta.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Takaisin viidakkoon

Kirjoitin joskus musiikkiharrastuksestani ja siitä, kuinka olin onnistunut pääsemään eroon ylimääräisistä soittimista ja niihin liittyvästä johtohässäkästä. Mutta niin siinä taas kävi, että luonto veti puoleensa, johtoviidakkoon nimittäin.

Asiat etenivät vähän samaan tapaan kuin kertaalleen raitistuneella juopolla. Aluksi kaivoin esille vanhan minikoskettimistolla varustetun microKORGin; ei kai sellainen pieni laite nyt mitään haittaisi. MicroKORGia varten piti tosin vetää muutama johto.

Korgin perässä kaapista tuli pian ulos myös toinen vanha syntikkamoduli, joka sai vielä seurakseen efektilaitteen. Kohta huomasin tarvitsevani uuden mikserinkin, eikä johdoista enää tässä vaiheessa ollut pulaa.


Mikserin hankinta ei sinänsä ollut huono juttu, koska sen ansiosta pääsin viimein eroon analogisista liitännöistä, joita olin aiemmin käyttänyt muuntaessani biisit mp3-muotoon. Saadakseni laitteet mahtumaan työpöydälle hain Ikeasta pari lisätasoa, joilla kasvatin pöytätilaa korkeussuunnassa.

Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä, ja kohta olin jo hankkimassa uutta kosketinsoitinta. Vanha Korg M50 sai tehdä tilaa Korg Kronokselle.

Kronos on melko painava laite, eikä sen raahaaminen musiikkiliikkeestä kotiin ollut helppoa. Ikävää oli myös se, että kotiin päästyäni soitin hyytyi jo puolen tunnin käytön jälkeen.

Tuijottelin aikani näytölle ilmestyvää virheilmoitusta. Kronos on pohjimmiltaan Linuxia pyörittävä PC-kone, mutta eipä tuolle mitään osannut tehdä.

Laite oli pakko kantaa takaisin liikkeeseen, mikä takuu huomioiden olikin paras vaihtoehto. Kronos kävi Helsingissä huollossa, jossa se sai uuden emolevyn, ja palasi reilun parin viikon päästä kotiin.

Kronoksen paino sai minut epäilemään työpöytäni sivutason kestävyyttä. Taso oli ennestäänkin vähän notkolla, joten päätin vahvistaa sitä metallilevyillä ja ylimääräisellä tukijalalla. Ratkaisu ei ole tyylikäs, mutta vähentää rämpyttämiseen liittyviä riskejä.

En uudesta soittimesta huolimatta raaskinut luopua hyvin palvelleesta M50:stä, vaikka osa sen painikkeista olikin jo sanonut sopimuksensa irti. Ostin M50:lle oman ständin, jonka avulla sain asemoitua sen miellyttävästi muiden laitteiden viereen. Muutama uusi johtokin taas tarvittiin, heh.

Lopulta kuulokkeetkin piti vielä uusia, tosin niiden hankinta olisi joka tapauksessa ollut edessä.


En ole varma, onko touhuilussani mitään järkeä. Johtoja risteilee taas sinne tänne, eikä lopputulos näyttäydy silmääni erityisen kauniina.

En edelleenkään osaa soittaa, enkä tunne Kronoksen toiminnoista kuin murto-osan. Sampleri siinä näkyy olevan, mikä on hyvä.

Mutta se ei ole hyvä, että kuuloni on entisestäänkin heikentynyt. Soittaminen on vähän raskasta korville. Minun on joskus vaikeaa saada selvää toisten ihmisten puheesta, varsinkin vieraskielisestä.

Harrastukseen on myös mennyt rahaa, mutta olen sentään onnistunut painamaan biisikeskihinnan alle sadan euron. Viidakossa tosin voisi kuvitella soittavansa halvemmallakin.