tiistai 22. marraskuuta 2016

Cityretkeilyä

On marraskuu, ja partiohenkisen mieslippukuntamme vuosikokoontumisen aika. Perinteisesti se on tarkoittanut pienimuotoista retkeilyä Tampereen lähiseuduilla, emmekä tänäkään vuonna halunneet poiketa hyväksi havaitusta käytännöstä.

Olimme viiden hengen voimin sopineet kokoontuvamme tutulle mökille, jossa saunottuamme lähtisimme liikkeelle. Yleensä kai on tapana ensin retkeillä ja vasta sitten saunoa, mutta arvelimme päinvastaisen järjestyksen toimivan paremmin.

Retkelle varustautuminen mietitytti minua. Olin ajatellut pakata vähäiset tavarani taannoin ostamaani 20-litraiseen päiväreppuun...


... mutta alle neliömetrin kokoinen retkipyyhkeeni näytti repun pohjalla naurettavalta.


Luovuin repusta ja tungin pyyhkeen taskuuni. Grammanviilaus on selvästikin tuottanut tulosta, koska alunperin yli 15 kilon lähtöpaino on nyt pudonnut alle maagisen 100 gramman rajan.

Aamupäivän aikana satoi lohduttomasti vettä, mutta mökille päästyämme sää poutaantui. Järvi näytti sulalta, vaikka todellisuudessa sen pinnalla oli ohuen ohut jääkerros.


Puusaunan löylyt olivat pehmeät. Niiden lomassa seisoimme rivissä kuistilla ja tuijotimme hiljaa, kun aurinko pilvien takaa kurkkien painui järven taakse. Ryhmämme keski-ikä alkaa olla viidenkympin tietämillä, joten tällaisten hetkien merkitystä ei voi liikaa korostaa.

Saunottuamme siirryimme lähemmäs Tampereen keskustaa päätyäksemme jälleen Plevnaan, aivan kuten edellisellä retkellämmekin. Paikka oli melko täynnä, mutta kun tuhdit ruoka-annokset kannettiin pöytään, ympärillä oleva hälinä unohtui.


Ruokapöytäkeskustelun aikana kävi ilmi, että meistä viimeinenkin oli lopulta hankkinut itselleen älypuhelimen. Teknologiasta humaltuneina perustimmekin lippukunnallemme oman whatsapp-ryhmän.

Kaikkien houkutteleminen whatsapp-käyttäjiksi olikin sitten vaikeampaa, ja asia on oikeastaan yhä kesken. Mutta eiköhän homma siltäkin osin tule valmiiksi; eihän tässä nyt mihinkään Facebookiin sentään olla liittymässä.

Tarjoilijoiden työ ei ole ruuhka-aikana kadehdittavan helppoa. Kun asiakkaat tilaavat syötävää ja juotavaa eri tahtia, ja jotkut vaihtavat välillä pöytääkin, transaktioiden päättäminen virheittä ei ole yksinkertaista. Olosuhteisiin nähden meidän "makkarapannu ja muutama olut" -tyyppiset loppulaskumme taisivat silti olla lähellä totuutta.


Kun ilta päättyi, jatkoin vielä muista poiketen kävellen kohti Lentävänniemeä. Vuotta aiemmin kulkemani reitti oli suboptimaalinen kulkien junaratojen ja hylättyjen tehdasrakennusten kautta, mutta tällä kertaa oppaaksi lähti Tampereella opiskeleva poikani, joten eksymisen riski oli olematon.

Tampereellehan on juuri valmistunut uusi parin kilometrin mittainen maantietunneli. Harmi vaan, että se on tehty väärään paikkaan.

Tunneli olisi ehdottomasti kannattanut rakentaa keskustan ja Lentävänniemen välille, esimerkiksi Särkänniemestä Reuharin kautta kohti Lentsua. Tai vaihtoehtoisesti Lapinniemestä lähtien, Siilinkarin kautta.

Nykyinen ratkaisu ei lainkaan lyhennä yöllisiä kävelyitäni anoppilaan, eikä tunneliin edes ole tehty kevyen liikenteen väylää.

Jos tunneli olisi rakennettu järkevästi, sitä olisi myöhemmin voinut jatkaa Lentävänniemestä Aitolahden suuntaan, jolloin se nopeuttaisi myös kotimatkaamme Tampereelta Kuopioon. Orivedelle asti etenevä tunneli olisi tietysti paras.

Kuka näitä oikein suunnittelee? Näkeehän tuon jo karttaa vilkaisemallakin, mihin se reikä kannattaa porata.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Savon tuntureilla

Maa on taas valkoinen. Kun lumi ei vielä haittaa kävelemistä, päätin käydä tutkimassa Nilsiän kupeessa kohoavaa vaaraa, Kinahmia.

Kinahmi muistuttaa hieman profiilinsa puolesta Luostotunturia. Ja ehkä samantapaisia pinnanmuotoja löytyy Saariselältäkin.

Ihan oikeiden tuntureiden korkeuksiin ei Kinahmi yllä, mutta 313 metrissä viipottava laki ei ole huono saavutus näillä leveyspiireillä. Tahkovuori on vain metrin korkeampi, eikä Savon korkein huippukaan (Maaselänmäki, Rautavaara) ole kuin viitisen metriä ylempänä.

Kinahmin kautta kulkee lyhyehkö retkeilyreitti. Siihen liittyvät rakenteet on synnytetty vuosituhannen vaihteessa, mutta reitti on kai sittemmin päässyt rapistumaan.

Pitkulainen vaara on yli kymmenen kilometriä pitkä. Säästääkseni aikaa lähdin liikkelle lähellä Konttimäkeä olevalta pysäköintipaikalta, josta Kinahmin korkeimmat kohdat ovat helpoimmin tavoitettavissa.


Kinahmille sivusuunnasta nouseva mäki oli paikoin aika terhakka...


... mutta ylempää sitten avautuikin ihan kohtuullinen näköala luoteeseen. Aurinko paistoi länsirinteeseen mukavasti.


Lähimpänä Kinahmin lakipistettä sijainneen kodan ympäristö oli rehevöitynyt...


... mutta sisältä kota oli ihan viihtyisä. Tuletkin hehkuivat valmiina.


Valmis nuotio ei ole itsestäänselvyys, koska Kinahmin reitti taitaa nykyään olla aika hiljainen. Talvella kävijöitä tosin voi olla enemmän, koska kodan kautta näytti menevän jonkinlainen moottorikelkkaura.

Reitin pohjoispäässä on toinenkin, huonokuntoisempi kota. Sen ympärillä on kai joskus ollut enemmänkin elämää, mutta markkapohjaisesta hinnastosta päätellen liiketoiminta on loppunut jo hyvän aikaa sitten.

Olin haaveillut, että Kinahmin korkeimmalta kohdalta avautuisi näkymä ympäri Pohjois-Savoa, mutta vähän nihkeää se oli. Vaikka metsää on takavuosina harvennettu, puusto peittää maisemat moneen suuntaan.

Jälkikäteen huomasin, että lakikohdan alapuolella olisi kartan mukaan ollut kolmaskin tulipaikka, joka näytti sijaitsevan rinteessä olevalla tasanteella. Ehkä se olisi ollut oikea paikka kiikaroida Puijoa?


On harmi, että Kinahmin reitti on päässyt rapistumaan. Tai ei polku itsessään vaikuttanut erityisen metsittyneeltä, mutta se voisi kiinnostaa enemmän, jos vaaran lakea hiukan parturoisi; vaikka pienen näkölavan verran.

Retkeilyrakenteita täytyisi muutenkin kunnostaa. Tämä edellyttäisi ulkopuolista rahoitusta, koska hommaa tuskin halutaan toiseen kertaan tehdä talkootöinä.

Ehkä Kinahmin voisi naittaa yhteen Tahkon reittien kanssa? Kinahmilta Tahkovuorelle kävelisi leppoisasti päivässä, mikä sopivasti tuotteistettuna saattaisi kiinnostaa matkailijoitakin. Itsekin poikkesin vielä Tahkolla, autolla tosin.

Tahkon korotussuunnitelmat taitavat nykyään olla jäissä, mutta tilalle on noussut uusia haaveita, kuten Tahkon tropiikki. Sellaisen toteutuminen voisi tietää renessanssia Kinahmillekin.

Dubai-tasoinen, ympärivuotinen elämyskeskus maksaisi kuulemma 150 miljoonaa euroa. Hanke ei ole hullunhalpa, mutta toisaalta samalla rahalla ei Ruuhka-Suomeen saa edes pyöräilysiltaa.