Cityretkeilyä

On marraskuu, ja partiohenkisen mieslippukuntamme vuosikokoontumisen aika. Perinteisesti se on tarkoittanut pienimuotoista retkeilyä Tampereen lähiseuduilla, emmekä tänäkään vuonna halunneet poiketa hyväksi havaitusta käytännöstä.

Olimme viiden hengen voimin sopineet kokoontuvamme tutulle mökille, jossa saunottuamme lähtisimme liikkeelle. Yleensä kai on tapana ensin retkeillä ja vasta sitten saunoa, mutta arvelimme päinvastaisen järjestyksen toimivan paremmin.

Retkelle varustautuminen mietitytti minua. Olin ajatellut pakata vähäiset tavarani taannoin ostamaani 20-litraiseen päiväreppuun...

... mutta alle neliömetrin kokoinen retkipyyhkeeni näytti repun pohjalla naurettavalta.

Luovuin repusta ja tungin pyyhkeen taskuuni. Grammanviilaus on selvästikin tuottanut tulosta, koska alunperin yli 15 kilon lähtöpaino on nyt pudonnut alle maagisen 100 gramman rajan.

Aamupäivän aikana satoi lohduttomasti vettä, mutta mökille päästyämme sää poutaantui. Järvi näytti sulalta, vaikka todellisuudessa sen pinnalla oli ohuen ohut jääkerros.

Puusaunan löylyt olivat pehmeät. Niiden lomassa seisoimme rivissä kuistilla ja tuijotimme hiljaa, kun aurinko pilvien takaa kurkkien painui järven taakse. Ryhmämme keski-ikä alkaa olla viidenkympin tietämillä, joten tällaisten hetkien merkitystä ei voi liikaa korostaa.

Saunottuamme siirryimme lähemmäs Tampereen keskustaa päätyäksemme jälleen Plevnaan, aivan kuten edellisellä retkellämmekin. Paikka oli melko täynnä, mutta kun tuhdit ruoka-annokset kannettiin pöytään, ympärillä oleva hälinä unohtui.

Ruokapöytäkeskustelun aikana kävi ilmi, että meistä viimeinenkin oli lopulta hankkinut itselleen älypuhelimen. Teknologiasta humaltuneina perustimmekin lippukunnallemme oman whatsapp-ryhmän.

Kaikkien houkutteleminen whatsapp-käyttäjiksi olikin sitten vaikeampaa, ja asia on oikeastaan yhä kesken. Mutta eiköhän homma siltäkin osin tule valmiiksi; eihän tässä nyt mihinkään Facebookiin sentään olla liittymässä.

Tarjoilijoiden työ ei ole ruuhka-aikana kadehdittavan helppoa. Kun asiakkaat tilaavat syötävää ja juotavaa eri tahtia, ja jotkut vaihtavat välillä pöytääkin, transaktioiden päättäminen virheittä ei ole yksinkertaista. Olosuhteisiin nähden meidän "makkarapannu ja muutama olut" -tyyppiset loppulaskumme taisivat silti olla lähellä totuutta.

Kun ilta päättyi, jatkoin vielä muista poiketen kävellen kohti Lentävänniemeä. Vuotta aiemmin kulkemani reitti oli suboptimaalinen kulkien junaratojen ja hylättyjen tehdasrakennusten kautta, mutta tällä kertaa oppaaksi lähti Tampereella opiskeleva poikani, joten eksymisen riski oli olematon.

Tampereellehan on juuri valmistunut uusi parin kilometrin mittainen maantietunneli. Harmi vaan, että se on tehty väärään paikkaan.

Tunneli olisi ehdottomasti kannattanut rakentaa keskustan ja Lentävänniemen välille, esimerkiksi Särkänniemestä Reuharin kautta kohti Lentsua. Tai vaihtoehtoisesti Lapinniemestä lähtien, Siilinkarin kautta.

Nykyinen ratkaisu ei lainkaan lyhennä yöllisiä kävelyitäni anoppilaan, eikä tunneliin edes ole tehty kevyen liikenteen väylää.

Jos tunneli olisi rakennettu järkevästi, sitä olisi myöhemmin voinut jatkaa Lentävänniemestä Aitolahden suuntaan, jolloin se nopeuttaisi myös kotimatkaamme Tampereelta Kuopioon. Orivedelle asti etenevä tunneli olisi tietysti paras.

Kuka näitä oikein suunnittelee? Näkeehän tuon jo karttaa vilkaisemallakin, mihin se reikä kannattaa porata.