Sääennuste näytti, että lounaasta on lähestymässä sateita. Kuusamoon ne ennättäisivät illaksi, mutta sitä ennen ehtisimme tutustua johonkin kohteeseen, mieluiten Rukan itä- tai pohjoispuolella.
Mitäs sieltä suunnasta löytyisikään? No Karhunkierros ainakin. Hienoja maisemia ja huollettuja laavuja, mutta... hmm... jotenkin ei.
Vaan entäpä Keroharjun reitti? Se on vähän syrjemmässä, eikä ilmeisesti kovin ruuhkainenkaan. Jos Martinselkosessa ei ollut teitä, ei niitä ihan Keroharjun kupeessakaan mene.
Keroharju vaikutti voittavalta arvalta, joten lähdimme ajamaan kohti Liikasenvaaraa ja polun eteläpäätä.
Kartan perusteella Keronharjulla ei ole suuria vaihteluja ainakaan maaston korkeuden suhteen. Itse harjun ohella tarjolla olisi lähinnä metsää, suota ja luonnonrauhaa, mutta niillähän pääsee jo pitkälle.
Emme lomamatkamme aikana olleet juurikaan nähneet eläimiä, mikä tuntui vähän oudolta. Aloinkin nisäkkäiden puuttuessa tähystää lintuja, joita en kuitenkaan tunne hyvin.
Tässä vaiheessa mikä tahansa kotkakin olisi kelvannut, mutta sellaisia ei nyt ollut tarjolla. Jotain pienempiä kuitenkin tarttui kennolle.
Ääneen sanomaton ajatuksemme oli tavoitella Kerojärvellä olevaa autiotupaa, mutta koska aamulla vetelehdimme liikaa, emme ehtineet aivan sinne asti. Pidimme taukoa jossain Aapalamminaavan kupeessa, ja käännyimme sitten takaisin autolle.
Vaikka retkemme jäi ennakoitua lyhyemmäksi, meni siihen silti liki puoli päivää. Reittikin oli aika kiva, joten Keroharjulle palattaneen vielä uudestaankin, seuraavaksi ehkä pohjoisen suunnasta.
Luontoon.fi-sivustolla mainitaan, että Keroharjun reitillä olevat pitkospuut saattavat olla huonossa kunnossa. Voi pitää paikkansakin, mutta ainakin eteläisen kolmanneksen varrella pitkokset olivat ehjiä.
Enemmän vikaa oli vaimon vaelluskengissä, joista matkan aikana irtosi pohja. Se vaikeutti kävelyä, mutta aiheutti myös päävaivaa, koska ongelma pitäisi ratkaista ennen seuraavaa retkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti