tiistai 30. kesäkuuta 2015

Överit

Minulla ei yleensä ole ongelmia kenkien kanssa, mutta sunnuntaina onnistuin juoksemaan varpaaseeni aika mehevän rakon. Lenkkarit eivät olleet ensimmäistä kertaa jalassa, mutta olen aiemmin juossut niillä vain talvella. Kesällä jalka tietysti turpoaa enemmmän, ja kun sukkakin oli nyt ohuempi, yllätys oli valmis.

Koska varvas ei eilen ollut juoksukunnossa, otin kameran mukaan ja lähdin ulos kävelemään. Toivoin kai löytäväni jotain mielenkiintoista kuvattavaa, mutta harvoinpa kaupunkialueella mitään maakotkia tapaa.

Joutsenia näkyy silloin tällöin, mutta tällä kertaa kohtasin vain uikun. Siitäkään en saanut kunnon kuvaa, koska lintu sukelteli jatkuvasti, ja lopulta kyllästyin odottelemaan. Tyypin fleda oli joka tapauksessa ihan vimpan päälle laitettu.



Kun kohteista tuntui olevan pulaa, päätin keskittyä väreihin, ja roiskin kameralla sinne tänne. Kotiin palattuani vedin vielä överit kuvankäsittelyohjelman kanssa.





lauantai 27. kesäkuuta 2015

Ei nimi paikkaa pahenna

Karttoja on hauska selata. Yleensä silmäilen niitä löytääkseni uusia paikkoja (kallioita, jyrkänteitä, harjuja yms.), joita kannattaisi käydä katsomassa. Tällainen voisi olla vaikkapa Porttilouhi, jossa täytynee joskus poiketa.

Kartoissa näkyy myös paikkoja, joihin ei välttämättä liity mitään ihmeellistä, mutta joilla on hauska nimi. Sellaisia on ympäri Suomea, mutta varsinkin Lapin paikannimistö on ihan oma lajinsa. Toisaalta aivan pohjoisimmat paikat on yleensä nimetty saameksi, joten niiden merkitys jää helposti ymmärtämättä.

Monet lapinsukuisista paikannimistä ovat jonkin sortin tekemiä:

  • Otuksennulkastama
  • Silmänpaistama
  • Härjänpaskantama
  • Kangerkongottama

Lienee myös tavallista, että paikalle annetun nimen takana on joku todellinen tapahtuma. Esimerkiksi nämä kuulostavat sellaisilta:

  • Ainoanpojanvaara
  • Kärpänkillerimaa
  • Huonontuurinkuusikko
  • Pyssynvääntämäselkä

Joskus paikalliset nimetkin ovat hauskoja, kuten Ivalojokeen etelästä laskevan haaran varrelta löytyvät "pankit" (kyse lienee joen törmistä):

  • Kolmenmontunpankki
  • Villipankki
  • Maailmanpankki
  • Karhupankki
  • Suupankki
  • Rovaniemenpankki

Sitten on paljon sellaisia nimiä, jotka vaan muuten kuulostavat erikoisilta:

  • Utkuputkunmaa
  • Tuotaveivinjänkkä
  • Seitsemänpaskanräme
  • Nuluspuksan tuore
  • Suksettomanlaki
  • Pahamaailma
  • Pirunpolkema
  • Muotrikkilehto
  • Mustapakkula
  • Piernakansarvi
  • Kaskankukkavaara
  • Kuhpakkivittikko
  • Katoslompolonkuolpuna

Oma suosikkini kuitenkin on Rosvohotti, jonka tarkan sijainnin olen jo unohtanut. Olisikohan tuo jossain Nunnasesta koilliseen?

torstai 18. kesäkuuta 2015

Kiintiö täynnä

Juhannus painaa päälle, ja samoin tekee loman loppu. Huomenna täytyy jo olla kotona, mutta tänään ehtisi vielä jonnekin.

Loman ja oikeastaan koko alkukesän aikana on tullut kiivettyä useammallekin vaaralle, mutta yhtään tunturiksi kutsuttua kukkulaa ei ole matkan varrelle osunut. Ajattelimme korjata puutteen ja hakeuduimme 81-tien pohjoispuolella olevalle Palotunturille.

Tunturin huipulla olevalle autiotuvalle nouseva pistopolku erkanee metsäautotieltä, joka saa alkunsa Kuusamo-Rovaniemi -tieltä. Polku on noin kahden kilometrin mittainen, vaikka reitin alussa oleva kyltti lupaileekin enemmän.

Palotunturin maasto on mukavaa kulkea, mutta paljakkaa ei vajaa 400 metriä korkean töppäreen päältä löydy. Maisemat jäävät siten hieman puiden kätköön, mutta jotain laelta kuitenkin näkee.


Tämä lomareissu taitaa nyt olla retkeilyn osalta päätöksessä. Alkumatkasta näytti siltä, että poutaiset hetket ovat kortilla, mutta umpisateisia päiviä ei lopulta ollut kuin yksi. Tänään meillä tosin kävi tuuri, koska Palotunturilla paistoi aurinko, vaikka tunturille mennessä ja sieltä palatessa ropisi vettä.

Syrjäisiä seutuja on ollut hauska kiertää, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että ainakin viikon metsäautotiekiintiö on jo täynnä. Tällainen kukkulaelämä on silti mukavaa, voisin jatkaa samalla rytmillä pidempäänkin.

Mutta mikä oli kohteista miellyttävin? Keskustelimme asiasta päivällispöydässä, ja kaksi nousi yli muiden: Miekojärvi ja Iivaara.

Miekojärven reitti oli monipuolisin, koska se sisälsi niin metsää, vaaramaisemia kuin hienoja rantojakin. Toisaalta Raakonvaaran polku kulki vähän sotkuisten metsien läpi.

Iivaaralla tarjoiltiin lähinnä metsäistä maastoa ja komeita maisemia, mutta kokonaisuus oli aivan timangia. Eli kyllä pokaali Kuusamoon menee.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Miekon tiellä

Ounasvaaran Sky-hotelli alkaa pikku hiljaa käydä tutuksi. Hakeuduimme Rovaniemelle jo maanantaina pääasiallisena tarkoituksenamme patikoida Miekojärven kupeessa oleva Raakonvaaran lenkki.

Suttuisen sään vuoksi olemme joutuneet siirtämään retkeä, koska ei vaaralle sumussa tee mieli. Niinpä lomailemme Rovaniemellä jo kolmatta päivää.

Tänään kuitenkin oli Miekojärven vuoro. Ajelimme Miekojärven rannassa olevalle Mäntylaen parkkipaikalle ja lähdimme nousemaan kohti Lehtilakea, ja siitä edelleen Raakonvaaralle.

Raakonvaaran lenkissä on hyvät ja huonot puolensa. Metsäosuudet ovat enimmäkseen aika vaatimattomia, mutta kun polku nousee vaarojen päälle... Voi pojat, mitä helmeä siellä piilotellaan. Varsinkin vaaran itäinen laki kallioineen ja keloineen on hieno!


Itse Miekonjärvestäkään ei ole pahaa sanottavaa. Me lounastimme Raakonniemen laavulla, mutta Orhinselänniemessä oleva alue kotineen ja nuotiopaikkoineen on vielä hienompi. Tänään siellä tosin tuuli aika navakasti.


Miekonjärven alueella on monia muitakin reittejä, joista varsinkin Pieskänjupukan polkua voi maisemallisesti suositella, vaikka sen varrelta ei samanlaisia kallioita löydykään kuin järven toiselta puolelta.

Vaikuttaa siltä, että tämän lomaviikon aikana ei ehditä Rovaniemeä pohjoisemmaksi, mutta hyvä näinkin. Naamakin on tainnut saada vähän väriä, mikä tosin ei ole ihme, koska aurinko paistoi viime yönä huoneen ikkunasta suoraan sänkyyn.


tiistai 16. kesäkuuta 2015

Vaarallista elämää

Taisin eilen olla jotenkin sekaisin, kun mietin jo kolmen matkapäivän jälkeen paluuta Keski-Suomeen. Sitä se sade teettää, liekö mennyt vettä korvaan tai jotain.

Tänään kaikki kuitenkin oli toisin. Ihan poutaa ei tosin ollut vieläkään, mutta törkeimmät sateet näyttäisivät jääneen taakse.

Suomalais-norjalaisiin sääennusteisiin pohjautuvan riskianalyysin laadittuamme päätimme viipyä Rovaniemellä vielä toisenkin yön. Valintaa helpotti se, että Kätkävaaran suuntaan oli luvassa hiukan kuivempaa keliä. Se sopi meille, koska Kätkävaaran seutu oli vielä näkemättä.

Itse asiassa ajattelimme ensin kivuta Kätkävaaran vieressä olevalle Pisavaaralle, mutta kävi ilmi, että Pisavaaran luonnonpuistossa ei saa liikkua ilman lupaa. Onhan luonnonsuojelu tärkeää, mutta en suoraan sanoen ymmärrä sitä, että kulkeminen kielletään kokonaan.

Kätkävaaralla kiertävä seitsemän kilometriä pitkä reitti oli kuitenkin mukava. Alkumatka kulki kulotetun metsäalueen läpi...


... mutta reitin varrella oli myös vehreämpiä osuuksia.


Kätkävaaran yleisilme on kuitenkin hyvin kivinen. Entistä merenpohjaa, kuulemma.


Noin 180 metriä korkealta vaaralta ei näe koko Lappia, mutta huipulla oleva pieni näkötorni auttaa vähän. Vaaran kupeessa on myös kota, jossa pidimme sadetta ja söimme eväitä.

Opastaulujen mukaan Kätkävaarassa on tavattu muun muassa ilveksiä (lat. Lynx lynx). Kodan vieraskirjaan tehdyistä merkinnöistä voi päätellä, että talvisin alueella liikkuu myös muiden lajien edustajia, ainakin Ocke ocke, Pola pola ja Skid skid.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Pientä turhautumista ilmassa

Taivalkoskella vietetyn yön jälkeen oli aika siirtyä hiukan idemmäksi. Karttoja aiemmin selatessani minulle oli päässyt syntymään Iivaara-niminen pakkomielle, joten päätimme koukata Kuusamon kaakkoispuolelle.

Noilta seuduilta löytyisi myös toinen korvamerkitty kohde, Närängänvaara. Otimme suunnan kohti Hossaa, jonka kautta kulkevalta 843-tieltä sekä Näränkä että Iivaara olisivat saavutettavissa.

Närängänvaaralle pääsee lähinnä kahta reittiä: Hyöteikönsuon P-paikalta ja aivan vaaran kupeesta, Suojärveltä. Me lähdimme liikkeelle Suojärveltä, johon johti noin 14 kilometriä pitkä, yllättävän hyväkuntoinen soratie.

Meillä ei varsinaisesti ollut Näränkään liittyviä ennakkotoiveita, mutta oletimme sieltä löytyvän metsäistä polkua, ja mahdollisesti jotain maisemantynkääkin.

Olikin yllätys, kun parkkipaikan kupeessa näkyi uusia opastauluja. Niiden vierestä lähti sorastettu polku, joka johti vaaralla olevalle vanhalle tilalle. Polun varrella olevat taulut kertoivat paikkaan liittyvää mielenkiintoista historiikkia. Olimme selvästikin aivan impivaaralaisuuden alkulähteillä.


Tilan rakennukset kätkivät sisäänsä jonkinlaisen näyttelynkin, mutta sen sisältö jäi arvoitukseksi, koska ovet olivat lukittuja. Milloinkahan näyttely mahtaa olla auki? Varsinainen maisemapläjäys kuitenkin tarjoiltiin vasta polun noustessa vaaran laelle, Kirkkokalliolle ja Yheksänsylenkalliolle.

Näränkä sijaitsee aivan itärajan kupeessa, joten karhu kuuluu alueen vakiokalustoon. Opastauluissa kerrottiin, kuinka 1950-luvulla paikallinen isäntä pyydysti karhua trotyylitäytteisellä separaattorilla, johon oli kytketty ansalanka.

Koimmekin hämmennyksen hetken, kun Yheksänsylenkalliolle saapuessamme rinteestä kuului räjähdyksestä varoittava sireenin ääni. Pyydetäänkö täällä taas karhua?

Kävi kuitenkin ilmi, että paikalle oli juuri ennen meitä ennättänyt maastopyöräilijöitä, joiden jarrut vinkuivat alamäessä ronskisti. No, eipä tarvinnut itsekään pelätä joutuvansa karhun ruokalistalle.

Närängänvaaralta ei ole Iivaaralle linnuntietä kuin 20 - 30 kilometriä, mutta pieniä sorateitä pitkin siirtymä kesti miltei kaksi tuntia. Polulle oli kuitenkin mukava lähteä, koska myös Iivaaran opasteet olivat priimaa.


Iivaaran ympäri kiertävä Iirinki-reitti on todella hieno. Polku on miellyttävää kulkea, ja maisemat vaaran laelta ovat joka suuntaan upeat. Lisäksi huipun kupeessa on hyvin varustettu nuotiopaikka.

Iiringin varrella alempana on Näätälammen autiotupa, jonka kautta kulkee talvisin myös hiihtoreitti. Pienenä bonuksena Näätälammella on suuri lähde, jota sanotaan Iijoen alkulähteeksi.

Iivaaran jäätyä taakse ajelimme yöksi Rukalle. Etelästä tullut sadealue oli juuri saavuttamassa meidät, mikä vaikeutti matkan jatkosuunnitelmia. Kannattaisiko jatkaa Lappiin ja toivoa sadealueen väistyvän, vai olisiko parempi vetäytyä takaisin keskiseen Suomeen, jossa olisi poutaisempaa?

Lopulta päädyimme ajamaan Rovaniemelle tarkoituksenamme tavoitella Miekojärven kupeessa olevaa retkeilyreittiä. Koko päivän tauotta jatkunut vesisade on kuitenkin latistanut tunnelmaa ja saanut meidät epäilemään koko suunnitelmaa. Viimeisin sääennustekaan ei näytä kovin heleältä.

Rovaniemelle menevän tien varrelta laitoimme kuitenkin muistiin Kaihuanvaaran alueen, jonne lienee joskus syytä palata. Myös Autissa oleva pengerkoski oli ihan näyttävän näköinen sadekelilläkin.


Kun hongat humisevat

Lomanmääräytymisvuosi on taas vierähtänyt. Vuosien kierto ei synnytä yksinomaan positiivisia tunteita, mutta kesäloman alku on aina hieno juttu.

Sääennusteiden suhteen ajankohta olisi voinut olla otollisempikin. Kuopion pohjoispuolelle on tiedossa melko epävakaista keliä, mutta ehkäpä sateiden lomasta löytyy poutaisia hetkiäkin.

Aurinkoiset ajatukset mielessämme lähdimme ajamaan Kuopiosta kohti Kajaania. Kajaanissa kävin kokeilemassa bensa-Outbackia, mutta olen kohkannut Subarusta jo niin paljon, että eiköhän tuo riitä.

Tämän jälkeen matka jatkui Paltamon kautta kohti Taivalkoskea, jossa ajattelimme viettää ensimmäisen yön. Ajelimme pieniä teitä pitkin, ja olin uskonut kartanlukijan luottamustehtävän vaimolle, joka kuitenkin nukahti.

Vesisade ropisi auton tuulilasiin, kun vaimo yhtäkkiä säpsähti hereille.

- Seuraavasta risteyksestä vasemmalle!

- Jaa vasemmalle? Miksi?

- Vielä niitä honkia humisee tuolla Suomen sydänmailla.

- Niin, tosin kelojakin näkyy olevan aika paljon. Mutta miksi vasemmalle?

- Siellä korpikuusen kannon alla on Mörri-möykyn kolo.

- Hetkinen...

- Ja jos vastaan tulee näätä, niin pakoon täyttä päätä!

- Onkos verensokeritasapainosta nyt huolehdittu?

- Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan, loiva vasen, antaa mennä vaan!

- Minähän en lähde mitään kuraista sivutietä kyntämään.

- Tuosta vasemmalle, nyt heti. Aja!

- Kyllä, kyllä.

Jotenkin näin eteni keskustelu, joka johdatti meidät Siikavaaralle. Sadekin lakkasi sopivasti juuri saavuttuamme Kometon kierroksen alussa olevalle P-paikalle.

Vaaran laelle nousi mukavanoloinen polku, jonka varressa oli itään avautuva näköalapaikka. Hieman ylempää polun varresta näkymät tosin olivat vielä avarammat.

Söimme vaaran rinteessä eväitä, ja jatkoimme sitten kohti Taivalkoskea. Matkalla poikkesimme ölkyllä, joka ei ollut aivan yhtä julma kuin Kuusamon kaimansa, mutta hieno paikka silti.

Ölkylle menevä metsätie oli kuitenkin melko julma, ainakin henkilöautolle. Matkaa päätieltä ei ollut kuin kolmisen kilometriä, mutta muutamassa kohdin kivet olivat sen kokoisia, että niitä piti kiertää ihan ajatuksen kanssa.

Kävelymatkaa ei toisaalta sitten jäänytkään kuin pari sataa metriä. Opaskylteissä mainittua laavua emme nähneet, mutta nuotiopaikka sentään löytyi, aivan rotkojärven vierestä.


Ajomatka huomioiden päivään sisältyi vähän liikaa ohjelmaa, koska saavuimme majapaikkaamme vasta klo 20 aikaan. Onneksi sitten olimmekin jo oikeilla leveyspiireillä.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kiinalainen juttu

Koeajettavien autojen listassa luki seuraavana Volvon nimi. Volvoja minulla ei ole koskaan ollutkaan lukuun ottamatta yhtä V40-sarjan autoa, jolla joskus ajelin muutaman viikon ajan.

Paikallisesta liikkeestä löytyi itseäni eniten kiinnostava malli eli XC70, mutta auto oli vain esillä myymälässä, ei ajettavana. Jonkinlaisen käsityksen vaunusta kuitenkin pystyi muodostamaan. Volvo ei ole autoista edullisimpia, mutta korkea hinta sitten näkyykin sisätilojen laadukkuutena. Myös varustelu on jo vakiona runsas.

XC70 jäi siis tällä erää ajamatta, mutta myyjä tarjosi mahdollisuutta kokeilla XC60-mallia. Kyseessähän on katumaasturi, mutta moottorin, vaihteiston ja varusteiden osalta isoja eroja XC70-farkkuun ei ole. XC60:n tavaratilakin on varsin suuri - miltei farmariauton luokkaa - joten se saattaisi täyttää omatkin tarpeeni. Ratin taakse siis!


XC60:n ajotuntuma tuotti yllätyksen. Vaikka autossa istutaan korkealla (maavara 22 - 23 cm), iskunvaimennus on säädetty sen verran jäykäksi, että (katu)maastureille ominaista kallistelua ei juurikaan esiintynyt. Maantiellä Volvo siis oli hyvin henkilöautomainen. Koeajoautossa tosin saattoi olla erikoisalustakin.

Toisaalta auton olisi kuvitellut 235/60-kokoisten renkaiden ansiosta kulkevan huonokuntoisella tiellä hieman säädyllisemmin. Ajoin Volvolla saman lenkin kuin aiemmin Subarulla, ja jälkimmäinen kyllä eteni kuoppaisella tiellä miellyttävämmin. Myyjä sanoikin, että XC70 on mukavampi auto soratielle. Leveähköt renkaat tuottivat myös melua, joka asfaltilla häiritsi hieman.

Koeajoauton varustelu oli kattava sisältäen muun muassa avaimettoman käynnistyksen ja mukautuvan vakionopeussäätimen. Parin kokeilun jälkeen täytyy sanoa, että mukautuva säädin on kyllä erinomainen varuste! Tähän asiaan täytyy selvästikin kiinnittää huomiota sitten, kun autonvaihtoaika on käsillä.

Volvossa vakionopeutta pystyi säätämään kätevin 5 km/h askelin. Aika harva lopulta asettaa nopeuden tarkalleen 80 km/h tai 100 km/h -viivan kohtaan, vaan lukemaksi säädetään 85 tai 105. Esimerkiksi Passatissa tämä edellyttää aika montaa painallusta, jos nopeutta ei halua säätää kaasujalkaa käyttäen.

Mielestäni optimaalisin vaihtoehto silti olisi, että nopeuden voisi asettaa vaikkapa 85 km/h:een, ja sitten viiksen avulla muuttaa sitä 10 km/h portain. Onnistuukohan tämä missään autossa? Useimmiten nopeus muljahtaa edelliseen tai seuraavaan tasakymmeneen.

Volvo osasi myös varoittaa viereisillä kaistoilla liikkuvista, katveessa olevista autoista. Lisäksi tuulilasiin ilmeisesti heijastui edellä ajavasta autosta varoittavia huomiovärejä, mutta niistä ei päivänvalossa saanut selvää.


Kaikkiaan koeajotilanne oli kaksijakoinen. Aluksi täysin uudenlainen auto herätti innostusta, ja varustelun puolesta tuntui siltä kuin olisi ollut matalalla lentävän hävittäjän ohjaimissa.

Kilometrien kertyessä rengasäänet alkoivat kuitenkin häiritä, samoin dieselmoottorin vähän karkea sävy. Kuljettajan kyynärnojan pehmustekin oli niin ohut, että pitkällä ajomatkalla käsien asentoa saa varmasti moneen kertaan miettiä. En tiedä, mikä koeajoauton tarkka hinta mahtoi olla, mutta jonkinlainen ristiriita hintaluokan ja ajokokemuksen välillä tältä osin oli.


Autoa palauttaessani huomasin, että taidan olla liian maalainen kalliin citymaasturin rattiin. Peruutin auton ruutuun ja lukitsin ovet kaukosäätimellä. Varmistin vielä kahvasta vetäen, että ovet todella menivät lukkoon. Eivät menneet.

Uusi yritys. Kakella ovet lukkoon ja varmistus kahvasta, ovi aukeaa jälleen. Hmm.

Ongelma ei ratkennut omin voimin, mutta myyjä tiesi kertoa, että kyseessä on avaimettomaan ajojärjestelmään liittyvä ominaisuus. Voi olla käteväkin toiminto, mutta ei todellakaan sovi henkilölle, jolla on vähänkään taipumuksia tarkisteluun.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Oriverellä

Edessä viikonloppuvierailu Tampereelle ja lauantaiksi tiedossa hieno kesäpäivä. Siinäpä syitä hakeutua pienelle retkelle. Niinpä pakkasin vaimon ja anopin autoon, ja ajelimme Orivedelle, Pukalan virkistysmetsään.


Lähdimme liikkeelle pienehköltä P-paikalta, joka sijaitsee Siitinjärven tyvessä. Järven nimeä on epäilemättä mietitty kieli poskessa, mutta ehkä vesistön muoto kartalla on vaikuttanut lopputulemaan.

Polku kierteli havumetsikössä kohti Valkeajärveä, jonka rannalla oli laavu. Meillä ei varsinaisesti ollut laavulle käyttöä, mutta poikkesimme kuitenkin paikan päällä herättämässä vielä unten mailla olleet riippumattoilijat.

Yleensä tulee liikuttua vähän karummassa maastossa, joten pirkanmaalainen metsä tuntui varsin rehevältä. Itse Pukalajärvellä emme käyneet, mutta onneksi paikalle pääsee helposti uudestaankin. Alueelle vievällä soratiellä tosin oli aika miehekkäitä sadekuoppia, mutta kaipa se jossain vaiheessa kesää lanataan kuntoon.

Pukalassa ei näkynyt lokkia suurempia eläimiä. Tämä herättikin kiivaan keskustelun siitä, mitä eläimille oikein tapahtuu, kun ne kuolevat.


Metsäthän ovat väärällään eri kokoisia nisäkkäitä, mutta miksi niiden raatoihin ei koskaan törmää? Kuolleita hiiriä tai sopuleita voi joskus polulla tavata, mutta onko kukaan nähnyt kuollutta kettua, hirvestä tai karhusta nyt puhumattakaan?

Vaimolla on asiaan liittyvä outo päähänpinttymä. Hän yrittää uskotella minulle, että kuolleet eläimet jotenkin "maatuvat". Siis maatuvat, heh heh.

Asiahan on niin, että kuolleita eläimiä ei näy, koska ne temmataan pois. Tai ehkä kaikkein pienimpiä piipertäjiä ei temmata, mutta sudet, ahmat ja sen sellaiset, ne otetaan. Niin se homma vaan menee.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Herätealusta

Tulipa pitkästä aikaa poikettua Partioaitassa. En varsinaisesti mennyt hankkimaan mitään, mutta aitan hyllystä pilkisti silmään aika näppärän näköinen makuualusta: Exped AirMat Lite 5 UL.

Erityisen kätevältä AirMat vaikutti pienen pakkauskokonsa (22 cm x 7 cm) vuoksi. Tästa huolimatta kyseessä on täysimittainen (183 cm x 52 cm) ilma-alusta, jolla on paksuutta viisi senttiä. Sen siis voisi olettaa oleva kohtuullisen mukavakin, ainakin 2,5-senttisiin alustoihin verrattuna.

AirMat painaa 350 g eli se ei ole kevyistä kevyin, mutta lukema on silti pitkälle patjalle maltillinen.

Valmistajan ilmoittama alin käyttölämpötila on +5 C, joten kyseessä on selvästi kesäkäyttöön tarkoitettu alusta. Eristävyysarvo onkin varsin vaatimaton, R1.7.

Hetken alustaa hypisteltyäni ostin sellaiset itselleni ja vaimolle. Ostopäätökseen epäilemättä vaikutti sekin, että patjan hinta ei ollut merkkituotteeksi ihan tolkuton (79,90 €).

Pikainen makuutesti olohuoneen lattialla vahvisti kesäalustaan liittyvää mielikuvaa. Kyllähän lattia hiukan paistoi patjan läpi, mutta solumuovialustan kera, pehmeällä sammaleella, heinäkuun helteisenä yönä ongelmia tuskin on.

AirMat voisi myös toimia tupamajoitukseen liittyvänä varavarusteena ja muutenkin silloin, kun lisäpehmeys ja pieni pakkauskoko on eristävyyttä tärkeämpää.


Partioaitassa myytiin myös Expedin pumppua, jolla patjan saa sutjakasti täytettyä. Parin kympin hintainen pumppu ei ole ylen painava (noin 50 g), mutta pakattuna (16 cm x 5 cm) se olisi käytännössä syönyt uudella patjalla säästyvän tilan. Pumppu jäi kauppaan.