sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kevät keikkuen tulevi

Talvi on ollut lyhyt ja mitätön, ja kevät puskee päälle. Aurinkoa ei tosin vielä ole ylenpalttisesti näkynyt, mutta valon määrä on selvästi lisääntynyt, mikä on mukavaa.

Viikon päästä alkaa talviloma, tai hiihtoloma, kuten ennen vanhaan sanottiin. Se taitaa tietää Lapin reissua. Kuopioonkin on tosin jo saatu maalatuja - muuallekin kuin Puijolle - mutta esimerkiksi Puijon laturetki on tältä vuodelta peruttu.

Itse olen toistaiseksi pysytellyt jäällä. Vaatimattoman talven vuoksi jäälatujen kuntokin on vaihdellut upottavasta vesisohjosta röpelöiseen jäähän. Tänään vietin vaimon kanssa hääpäivää hiihtämällä Rönöä ympäri. Matkan varrella oleva retkiluistelurata muistutti paikoin kanavaa:


Tarkistin juuri Movescountista tämän talven hiihtosaldon. Se on vaatimaton. Olen joulukuun alun jälkeen hiihtänyt 13 kertaa, yhteensä ~180 km. Viime talvena kilometrejä kertyi hieman yli 1200, joten on selvää, että samoille lukemille ei nyt ylletä. Toisaalta jos hiihtäminen on muutenkin fiilispohjaista, ei km-määrällä ole suurta merkitystä. Pientä hupia tuotti se, että 500 suorituksen raja oli mennyt rikki.

Olen pyrkinyt kompensoimaan vähäisiä hiihtokilometrejä juoksemalla enemmän. Mutta täytyy sanoa, että talvella juostessa on vaikea saavuttaa samaa fiilistä kuin kesällä. Lenkit tuppaavat olemaan aina samanlaisia, niin reitin kuin nopeudenkin puolesta. Lisäksi olen vähän laiska, enkä harjoittele riittävän kovaa. Ehkä ikäkin jo hiukan potkii vastaan.

Mietin joskus, että jos voisi vapaasti toivoa elämältä jotain, haluaisin viettää kevätkuukaudet pohjoisen hangilla. Mihin tässä maailmassa on niin kiire, ettei se onnistuisi? Olen kehittänyt itselleni mielihalun, joka koostuu sinisestä taivaasta, valkoisesta lumesta, auringonpaisteesta, tuntureista, latu-urasta ja hyvästä ruoasta. Ehkä joskus hekumoin asialla vähän liikaakin.

Viime kevään hiihtoreissu meni osin pieleen sairastelun vuoksi. Toivottavasti tänä keväänä on parempi tuuri.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Huonot ja hyvät uutiset

Minullakin oli joskus mopo, useampiakin. Ehkä juuri tästä syystä suhtaudun suopeasti siihen, että kukin sukupolvi vuorollaan laajentaa omaa elinpiiriään parhaaksi katsomallaan tavalla.

Viime aikoina mopoilijoista (tai oikeammin moottoripyöräilijöistä) on kuitenkin ollut harmia. Kun jääladut on viimein saatu auki, muutamat kuljettajat ovat ajaneet latupohjat rikki niin, että varsinkin pimeässä hiihtäen on helppo teloa itsensä. Edellisenä talvena napattu kuva kertoo aika hyvin, mistä asiassa karuimmillaan on kyse.

Epäilemättä ongelma tunnetaan muuallakin Suomessa, eikä kyse ole pelkästään hiihtäjiä haittaavasta vahingonteosta.

Mitähän asialle voisi tehdä? Systemaattista valvontaa on hankala järjestää. Latua rikkovan kuljettajan voisi tietysti kohdatessa kuvata, mutta todennäköisyys osua paikalle oikeaan aikaan on osoittautunut pieneksi. Riittävän tarkan kuvan saaminen voi kännykällä olla hankalaa, ja action-kamerakin tuntuu ylimitoitetulta ratkaisulta. Ei kai silti auta muu kuin odottaa sopivaa tilaisuutta.

Hyvää on se, että Kuopion jäälatuverkosto on nyt täydessä laajuudessaan. Kaupungin itä- ja länsipuolen reitit eivät tosin ole maalatujen puuttuessa yhteydessä toisiinsa, mutta autolla pääsee nopeasti toiselle puolelle kylää, jos lähiladut alkavat kyllästyttää. Kohteeksi voi valita vaikkapa Pilpan majan, josta löytyy viikonloppuisin avoinna oleva latukahviokin.