sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Halleluja, mä kaupunkiin kuljen

Harras isäni tapaa joskus hyräillä hengellisiä lauluja. Muistelen, että yksi hänen suosikeistaan on venäläistä alkuperää oleva "Olen kuullut on kaupunki tuolla".

Pienenä poikana minulle jäi epäselväksi, mistä kaupungista laulu oikein kertoo. Vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, että kyseessä selvästikin on Kuhmo.

Taivasten rannat mielessä välkkyen lähdimmekin lauantaiaamuna ajamaan kohti Kuhmoa, ja erityisesti Jonkerinsaloon. Menomatkalla poikkesimme hetkeksi Uuronrotkoon lämmittelemään lihaksia.


Uuronrotkon polulle pääsee helpoiten 75-tien varresta, ja kartasta arvioiden parhaat palat ovat tarjolla juuri rotkon luoteispäässä. Mekin lähestyimme rotkoa tästä suunnasta, koska kaakkoiskulmassa - Peurakankaalla - olemme käyneet joskus aiemmin.


Korkeuserojensa puolesta Uuronrotko vastaa Volokin polulta löytyvää Uuranrotkoa, mutta avoimemman maaston ansiosta nähtävää on enemmän. Itse olin havaitsevinani Uuronrotkossa häivähdyksen Korouomaa, pienemmässä mittakaavassa toki.

Uuronrotkon laavulla vietetyn kahvihetken jälkeen palasimme samaa reittiä takaisin autolle, ja jatkoimme sitten Lauvuskylän ohi Kuhmosta Lieksaan menevälle 524-tielle.

Googlen Street View näyttää, että 524-tie on Teljon ja Nurmijärven välillä sorapintainen, mutta tämä ei enää pidä paikkansa, koska tie asfaltoitiin muutama vuosi sitten. Jonkerinsalon Kangasvaaran pysäköintipaikalle joka tapauksessa pääsee autolla helposti.

Kangasvaaran P-paikan lähellä oleva laavu on pystytetty Kuhmolle epätyypilliseen lehtoon, mutta siitä eteenpäin kohti Hiidenporttia polku etenee mukavassa mänty- ja kuusimetsässä.

Jonkerinsalon Hiidenportti on hieno, vaikka se ei olekaan yhtä jylhä kuin Hiidenportin kansallispuistosta löytyvä kaimansa. Kangasvaaran suunnasta lähestyttäessä rotko syvenee vähitellen, ja parhaat palat tarjoillaan lähellä Hiidenportin laavua.


Odotusarvon mukaisesti laavulla oli hyvin rauhallista. Miellyttävän maaston ohella tämä on yksi Kuhmon seudun parhaimmista piirteistä.


Lähtiessämme laavulta paluumatkalle metsästä kuitenkin alkoi kuulua koiran haukuntaa. Tosin kun ääntä kuunteli tarkemmin, kyseessä ei sittenkään tainnut olla koira. Pikemminkin kuulosti siltä, että metsässä oksennettiin jotain suurta. Tuolla hetkellä kumpikaan meistä ei osoittanut halukkuutta selvittää asiaa, mikä näin jälkikäteen harmittaa hieman.

Jonkerinsalosta poistuttuamme ajelimme Nurmijärven ja Viekijärven kautta takaisin Nurmekseen, Bomballe. Illalla oli vielä aikaa maleksia hetki pitkin Pielisen rantaa.

Sunnuntaipäivälle olimme poimineet kotimatkan varrelle yhden kohteen, joka oli Rautavaaran Kipari.

Kiparinmäen rinteessä oli aikoinaan kelkkarata, jossa on järjestetty luonnonratakelkkailun maailmanmestaruuskilpailutkin. Sittemmin rata on purettu, mutta sen pohjaa kävellen voi nousta mäen päälle, josta avautuu näkötorniavusteinen näköala Keyritty-järven yli.

Kipari on vähän mainostettu, mutta varsin mainio paikka! Kuin bonuksena Kiparin kupeessa on myös messevä uimaranta, Hiekkahäikkä.

Mutta palatakseni vielä matkan varsinaiseen kohteeseen, Kuhmon seutua ei voi liikaa kehua. Mikäli joskus tarvitsemme uuden pääkaupungin, äänestän Kuhmoa.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Volokin poloku P

Kävimme viime syksynä koeponnistamassa Volokin polun eteläisen osan. Polku vaikutti mukavalta, ja kesäisenä sunnuntaina heräsi ajatus tutustua myös sen pohjoispäähän.

Vaimo ei tällä kertaa päässyt mukaan, joten lähdimme Subben kanssa liikkeelle miesporukalla. Tarkoitus oli ajaa Jyrkän kylälle ja patikoida sieltä Salmiselle ja takaisin. Tämän jälkeen voisi siirtyä lähemmäksi Holinmäkeä, ihmetellä hetki Uuranholin rotkoa, ja mahdollisesti paluumatkalla vielä poiketa Rautavaaran eteläpuolelta löytyvällä Kiparin mäellä.

Olen monesti ajanut 5-tietä pohjoiseen ja matkan varrella katsellut Jyrkän Ruukille opastavaa kylttiä, mutta vasta nyt tie vei ensimmäisen kerran Jyrkälle asti. Ruukkialue museoineen ja kahviloineen on hieno ja toimii myös Volokin polun alku- tai loppupisteenä.


Me kuitenkin jatkoimme hiukan pidemmälle, jotta ehtisin päivän aikana kulkea suunnitellut reitit.

Autolla pääsee hyvin lähes Kangaslamminsärkälle asti, minkä jälkeen Salmiselle on enää 5 - 6 kilometriä suuntaansa. Ruukilta matkaa on kolmisen kilometriä enemmän.

Kaunis särkkäalue on Volokin polun pohjoispään parasta antia. Sen jälkeen polku muuttuu etelään mennessä metsäiseksi, ja reitti kulkee osittain myös metsäautoteitä pitkin. Salmisen rannassa on uudehko laavu, mutta sen sijainti aivan tien kupeessa ei ole erityisen viihtyisä.

Polulla vastaan tulleen naisporukan jäsen kertoi, että alueella liikkuu susia. Nainen sanoi kuuluvansa paikalliseen metsästysseuraan, joten tieto epäilemättä oli oikeansuuntainen. Oman reittini varrelle ei kuitenkaan osunut mitään suurta.


Salmiselta palattuani matka jatkui suunnitelman mukaisesti Haajaistenjärven länsipuolta kohti Holinmäkeä. Uuranholille johtavat opasteet olivat selkeitä, mutta aivan loppumetreillä auttoi se, että olin etukäteen satelliittikuvista etsinyt sopivan parkkipaikan Kyrönsuon ja Myllylammen välistä. Myös m.retkikartta.fi toimi nyt tiesuunnistuksessa, kun sitä käytti Chromen sijaan Androidin omalla selaimella.

Uuranholin kupeessa kumpuileva polku oli pienoinen pettymys, koska rotkon jylhyys ei oikein välittynyt metsäisessä maastossa. Onneksi Holinmäeltä kuitenkin avautui mukava maisema kohti Haajaistenjärveä. Nuotiopaikan fasiliteetit olivat päässeet rapistumaan, mutta ehkä ne jossain vaiheessa uusitaan - pitkospuiden kunnostustyöt ainakin olivat meneillään Kangaslamminsärkän lähettyvillä.


Koska tarkoitus oli ehtiä vielä Rautavaaran Kiparillekin, päätimme paluumatkalla oikaista metsäautoteitä pitkin Susi-Kerviselle. Kartan mukaan tämä lyhentäisi matkaa ainakin 30 kilometriä isompaan tiehen verrattuna.

Ajatus ei ollut hyvä, sillä aluksi hyväkuntoinen tie ...


... muuttui pidemmälle ajettaessa melko kapeaksi ...


... ja Viitamäen kupeessa sen kuntokin oli jo heikko.


Pahimmillaan liki 20-senttisissä urissa pujottelu arvelutti hiukan, mutta kun Subbe puhkui intoa, en tohtinut ehdottaa kääntymistäkään, eikä se kapealla tiellä olisi oikein onnistunutkaan. Mutta voi siis sanoa, että Susi-Kervistä ei kannata autolla tavoitella pohjoisen suunnasta eikä Uuranholia etelästä. En tosin tiedä, onko tie myöhemmin kesällä paremmassa kunnossa.

Saatuamme metsäautotien kyntötyöt valmiiksi kello oli jo sen verran paljon, että päätimme jättää Kiparin väliin ja kiirehdimme kotiin katsomaan jääkiekon MM-finaalia.

Jälkikäteen ajatellen olisi tietysti voinut mennä sinne Kiparillekin.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Turvallisuus ennen kaikkea

Ihmettelin muutama viikko sitten sitä, miksi m.retkikartta.fi -sivuston paikannustoiminto ei enää toimi. Tämä siis vaivaa silloin, kun sivustoa käyttää Chrome-selaimella.

Asiaan taisi nyt löytyä selitys. Kun selaimessa klikkaa Retkikartan hakutoimintoa (suurennuslasin kuva) ja valitsee sitten "Lähellä minua", näytölle saa ihan oikean virheilmoituksenkin: "Only secure origins are allowed (see https://goo.gl/Y0ZkNV)".

Ongelman ydin siis on, että Retkikartta-sivusto ei käytä suojattua yhteyttä. Aiemmin suojausta ei vaadittu, ja tästä syystä palvelu edelleen toimii vanhemmalla kännykällä, myös Chrome-selaimessa. Toisaalta maps.google.fi -sivusto toimii aina, koska se käyttää suojattua protokollaa (https).

En tiedä, onko Retkikartasta tulossa salausta käyttävä versio, mutta toistaiseksi palvelua täytyy käyttää jollain muulla selaimella kuin Chromella (jos siis tarvitsee paikannusominaisuutta). Kännykässä ainakin Androidin oma Internet-selain tuntuisi (vielä) toimivan.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Uusintastartti

Viikon takaisesta Pohjois-Karjalan kierroksesta jäi sen verran hyvä vire päälle, että päätimme seuraavana viikonloppuna ottaa uusintalähdön. Tällä kertaa tosin hieman pohjoisemmaksi, Kainuun puolellekin.

Homma lähti liikkeelle niin, että ajelimme perjantai-iltana Nurmekseen, Bomballe, josta lauantaina tavoittelisimme Kuhmon suunnasta löytyviä kohteita. Niistä olimme poimineet seuraavat:


Teerisuota lukuun ottamatta kohteet olivat osittain tuttuja, mutta kaikkia polkuja ei sentään ole koluttu. Ensimmäisenä hakeuduimme Peurajärvelle, jossa ajattelimme käydä katsomassa Paistinvaaralla nököttävää, Kärnänkiveksi nimettyä siirtolohkaretta.

Siirtolohkareita on alueella aika paljon, mutta Kärnänkivi on kyllä omalaatuinen. Miten se on onnistunut pysymään pystyssä?

Kapea kivenjärkäle on kallellaan alamäen suuntaan, joten sen voisi ajatella kaatuvan helposti. Kaatuminen ei toki ole mahdotonta, mikä lienee syynä sille, että kivi on rauhoitettu. Erikoinen luonnonihme on helposti tavoitettavissa, koska lähimmältä tieltä Kärnänkivelle on alle kilometrin matka.

Peurajärveltä jatkoimme edelleen kohti Kuhmoa, Teerisuolle. Kainuun suopoluilla on joskus toukokuussa märkää, mutta tällä kertaa vetisyys ei ollut ongelma.


Eläimetkin viihtyvät syrjäisellä suoalueella. Itse bongasimme ainakin teeren ja pari kurkea. Pitkospuiden yli oli myös loikkinut todella iso eläin, jota ensin jälkien perusteella epäilimme norsuksi. Ne eivät kuitenkaan ole Kuhmossa tavallisia, joten kyseessä lienee sittenkin ollut karhu.

Teerisuon jäätyä taakse matka jatkui Vepsän kautta kohti Risteliä. Paikan nimi kuulosti jotenkin tutulta, vaikka en tietääkseni ole käynyt siellä aiemmin. Sitten muistin, että takavuosina kuuluisuudesta nautti elokuvatähti, jolla oli samantapainen nimi. Olisikohan ollut Sylvia Risteli?

Vaimo piti kulttuuriaiheista knoppailuani turhanpäiväisenä, mutta Ristelin kautta joka tapauksessa pääsee helposti Jämäsvaaran reitistön länsiosaan. Itäpuolen polkuja tallasimme jo viime kesänä, mutta nyt jäi sellainen vaikutelma, että lännempänä kulkeminen on miellyttävämpää.

Lähdimme liikkeelle Miettulantien P-paikalta, josta patikoimme Petranpolkua Hepolammen laavulle ja takaisin. Varsinkin Hepovaaralla oli hienoa, ja maaston puolesta olisi voinut kuvitella olevansa pohjoisempanakin.


Kolmen kohteen jälkeen retkieväät oli syöty ja kellokin sen verran paljon, että päätimme säästää Uuronrotkon toiseen kertaan. Bomballa odotti höyrysauna ja pehmeä peti.

Itä-Suomi on kyllä melkoinen aarreaitta.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Tauno Palon jalanjäljissä

Kalliojärveltä poistuttuamme vetäydyimme Joensuuhun yöksi. Olin jossain vaiheessa iskenyt silmäni Ilomantsissa sijaitsevaan Koitajoen alueeseen, joka oli yksi vaihtoehto seuraavan päivän ohjelmaksi.

Suunnitelmaan liittyi kuitenkin esteitä. Koitajoen reitteihin sisältyy vetolautalla tapahtuvia joen ylityksiä, mutta lautat ovat ilmeisesti käytettävissä vasta kesäkuun alusta lähtien.

Lisäksi joen rantaa myötäilevien polkujen vetisyys toukokuussa arvelutti hieman. Alkoi tuntua siltä, että Ilomantsiin olisi parempi hakeutua jonain toisena ajankohtana.

Onneksi Koitajoki on melko pitkä joki, joten sitä voi ihmetellä vielä Enossa ja Uimaharjussa asti. Uimaharjun kaakkoispuolelta löytyvälle Ala-Koitajoen retkeilyreitille pääsee helposti 513-tieltä käsin. Se sopi meille hyvin.

Ennakkoon reitti vaikutti samantapaiselta kuin Kalliojärven kierros, mutta Ala-Koitajoen polkuun liittyy myös kulttuurihistoriallista arvoa. Joki on aikoinaan ollut merkittävä tukkien uittoväylä, ja siellä onkin filmattu useita aihetta sivuavia elokuvia.

Tukkien uittaminen ei ole ihan lastenleikkiä, mistä syystä aidot tukkijätkät olivat kysyttyjä stuntmiehiä 50-luvulla. Yleensä Tauno Palo kutsuttiinkin paikalle vasta sitten, kun naamaa tarvittiin johonkin.

Koitajoen vieressä kohoavan Rupukkavaaran laella oli joskus uittofirman konttorikin. Lienee ollut kätevää, että konttori sijaitsee noinkin keskeisellä paikalla. Nykyisinhän ne pystytetään jonnekin hevonkuuseen; Helsinkiin, Espooseen tai mitä näitä nyt on.

Koitajoen sanotaan olevan Suomen vanhin joki. Väite tietysti herättää paljon kysymyksiä, mutta näin homma opastaulun mukaan menee.


Koitajoelta matkamme jatkui Patvinsuon ohi kohti itää, Ukonsärkälle. Luontoon.fi-sivustolla kerrotaan, että polun alkupäässä on pysäköintialue, mutta se jäi meiltä löytämättä. Niinpä jätimme auton Ukonsärkäntien varteen, josta harjulle pääsi helposti.


Ukonsärkän kautta kulkeva Ukonpolku on kyllä Itä-Suomea parhaimmillaan. Lähistöllä risteilee jonkin verran metsäautoteitä, mutta luonnonrauha on silti käsin kosketeltavaa, ja alueen salomaisuus viehättää. Ukonlammen laavukin on hienolla paikalla.


Joskus sitä miettii, että mitähän kaikkea tuonne rajan taakse onkaan mahtanut jäädä.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Lorvailua

Helatorstain asema vapaapäivänä on kuulemma uhattuna. Tai palkkaa ei ainakaan helatorstaina tapahtuvasta lorvailusta maksettaisi, mikä sinänsä... No, kuulostaa ihan järkevältä.

Tänä vuonna kuitenkin eletään vielä vanhoja hyviä aikoja. Niinpä otin perjantainkin vapaaksi, ja lähdimme parin vuorokauden automatkalle Pohjois-Karjalaan. Kartalta oli etukäteen poimittu muutamia mielenkiintoiselta vaikuttavia päiväretkikohteita, mutta enimmäkseen tarkoitus oli mennä tuulen mukana.

Ensimmäisenä tuuli johdatti meidät Outokummun kupeessa olevalle särkkäalueelle, Valkeisensärkille. Paikka on meille ennestään tuttu, mutta vuosien tauon jälkeen sinne oli kiva poiketa uudestaan. Pinta-alaltaan pieni alue ei ehkä parhaiten sovellu retkeilyyn, mutta lorvimiseen se on juuri sopivan kokoinen.


Toukokuussa särkät eivät vielä olleet hehkeimmillään, mutta toisaalta alueella oli rauhallista. Valkeisenlammen pohjoisrannalla kurnuttaneet sammakot tosin pitivät sellaista meteliä, että luulin ensin Jonsered-kuoron laulavan.

Valkeisensärkiltä jatkoimme Joensuun ohi kohti Kiihtelysvaaraa, jonka läheltä löytyy Suuri Kalliojärvi. Järvi ei nimestään huolimatta ole erityisen suuri, vaan nimi selittyy sillä, että vähän matkan päässä on myös Pieni Kalliojärvi - joka sitten onkin aika pieni, ainakin järveksi.

Vaikka Kalliojärvelle ei ole Joensuusta kuin parikymmentä kilometriä, paikka tuntui jotenkin syrjäiseltä. Se kuitenkin oli harhaa, sillä perille päästyämme parkkipaikalla odotti jo useita autoja.

Kalliojärven varsinaista antia ovat sen itäpuolella kohoavat kalliojyrkänteet. Kalliot eivät korkeutensa puolesta ole aivan suomenmestaruustasoa, mutta ihan näyttäviä silti, ja muutaman narukaiteen arvoisia.

Järven ympäri kiertävän reitin varrella on yksi huollettu nuotiopaikka, mutta evästelyyn soveltuvia, messevän järvinäköalan tarjoavia paikkoja löytyy useampiakin. Polkua oli muutenkin kiva kulkea, koska Kalliojärvi on melko pieni kohde, eikä maasto ole siten ehtinyt kulua puhki.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Kotiseutukierroksella

Kevät puskee päälle niin että päätä huimaa. Huimaus oli myös syy sille, ettei vaimo lähtenyt mukaani kotiseutukierrokselle, jonka varrelle olin poiminut pari uutta näkötornia. Ensimmäinen niistä odotti minua Karttulan Sourussa.

Sourussa sijaitsi aikoinaan myös rautaruukki, joka oli toiminnassa vuosina 1868 - 1908. Kun ajoin paikalle, eteeni ilmestyikin ensimmäisenä hämmentävän näköinen tiilirakennelma. Tuonneko olisi tarkoitus kiivetä?


Kävi kuitenkin ilmi, että kyseessä oli tehtaan vanha savupiippu - ainut asia, mitä ruukista oli jäljellä. Pienen matkan päässä jökötti varsinainen torni, josta ruukkialuetta saattoi ihastella.


Rakennelma ei juuri ollut hirvitornia korkeampi, mutta mediaominaisuuksiensa puolesta se kuului näkötornien eliittiin. Nappia painamalla ilmaan sai loihdittua 1900-luvun alkupuolta muistuttavan äänimaiseman, joka pulppusi lavan katossa olevista kaiuttimista. En aivan saanut tunnelmasta kiinni, mutta muuten ruukki torneineen oli helposti saavutettavaksi kohteeksi ihan hauska.


Sourusta jatkoin matkaani Karttulan keskustaan ja sen kupeessa olevalle Pörönmäelle. Siellä kohoavaa 17-metristä näkötornia voisi muuten verrata jopa Kolilta löytyvään Räsävaaran torniin, mutta rajoittavaksi tekijäksi muodostuu vain 150 metrin korkeuteen kohoava Pörönmäki itse. Tornista avautuvat maisemat ovat silti kohtuulliset.

Koska olin pakannut mukaani eväsrepun, ajelin vielä kierrokseni päätteeksi Suovulle tarkoituksenani kahvitella Lammasjärvellä.

Susilehdosta Lammasjärvelle menevä polku ei ollut erityisen hieno. Ei varsinkaan, kun metsäkone oli myllännyt osan reitistä ja samalla vienyt reittimerkinnät mennessään. Suunnasta ei varsinaisesti ollut epäselvyyttä, mutta vilkaisin silti kännykällä Retkikartta-sivustoa, jossa tiesin reitin näkyvän. Sivusto ei osannut näyttää sijaintiani.

Olen joskus ennenkin törmännyt samaan ongelmaan. Aiemmin se tuntui liittyvän Androidin Chrome-selaimeen, joka on temppuillut muidenkin sijantitietoa käyttävien sivustojen (kuten ut.no) kanssa. Yleensä pulma on ratkennut sillä, että kääntää gps:n päälle ennen selaimen käynnistämistä.

Nyt sama konsti ei enää tepsinyt. Käynnistin puhelimen (Samsung S5 Active, Android 5.0) uudestaan, laitoin gps:n päälle, avasin selaimen ja siirryin m.retkikartta.fi-sivulle, mutta paikannus ei edelleenkään toiminut. Google Maps -sovellus kuitenkin näytti sijainnin oikein, ja niin näytti selainkin, jos sillä surffasi maps.google.fi-sivustolle. Ongelma ei siis tällä kertaa tainnut olla Chromessa.

Kotona myöhemmin testaamani Samsung Xcover 3 (Android 5.1.1) käyttäytyi samalla tavalla, mutta vanhemmassa 4.1.2-pohjaisessa kännykässä (Xcover 2) palvelu vielä toimi. Kävin läpi käyttöoikeuksiin yms. liittyvät asetukset, mutta en löytänyt mitään, mikä voisi olla pielessä. Liekö tuo vaan jossain vaiheessa lakannut toimimasta?


Hienosta säästä huolimatta Suovulla oli yllättävän rauhallista. Vääräjärven rannassa sentään pyristeli pari joutsenta - joita ensin luulin lampaiksi - mutta tähän aikaan vuodesta niitä näkee kauppareissuillakin, joten kovin montaa sivuaskelta en asian vuoksi tehnyt.