Menneen talven lumia

Kohta päättyvä talvi ei jätä jälkeensä erityisen positiivisia muistoja. Hyvä hiihtotalvi se kuitenkin on ollut, paras vuosiin. Lunta ja pakkasta on riittänyt koko kauden ajaksi, vaikka maaliskuussa kevät jo puskeekin päälle.

Erityisen tyytyväinen olen ollut siihen, että jääladut olivat pitkän aikaa mainiossa kunnossa. Suuri osa Kuopion latuverkosta menee jäällä, joten asialla on merkitystä etenkin silloin, jos hiihtää päivät läpeensä.

Itselleni hiihtokilometrejä ei aurinkoisista keleistä huolimatta ole kertynyt aivan menneiden vuosien tahtiin, mutta satoja kuitenkin, ja vielähän tässä ehtii, jos sää lyhyen hellejakson jälkeen taas kylmenee. Takavuosien hiihtokuopasta on ainakin päästy ylös.

Muutama vuosi sitten avattu Lehtoniemen kierto on tänä talvena tullut erityisen tutuksi. Niemen takana menevää pitkää suoraa on mukava lykkiä myötätuuleen, jos tuulen suunnan huomaa tarkastaa etukäteen. 

Hetkittäin mielessä vilkkuu myös ajatus lähteä pitkästä aikaa pohjoiseen hiihtelemään. Tunne ei silti ole kovin voimakas. Kulkutaudit ovat syöneet matkustusintoa, vaikka mistäpä tuon tietää, millaiset mietteet huhtikuussa päässä pyörivät.

Lähtemistä hillitsee myös se, että ainakin hotellitason majoitus on Lapin keväässä melko kallista. Minulla on hieman ikävä Lapland Hotels -ketjun huutokauppakonseptia, jota moneen kertaan omilla reissuillani hyödynsin. Tosin niin tekivät monet muutkin, ja palvelun loppuaikoina kaupankäynti olikin melkoista pokeria.

Lapinreissuja enemmän odotan helmikuussa tilaamaamme retkeilyautoa, vaikka luulen, että kevään reissuille se ei ehdi saapua. Hiihtomajaksi Adrian kaltainen pieni koppi tuskin soveltuisikaan, mutta kylminä loppukevään öinä autossa voisi olla viihtyisämpää kuin teltassa.

Olen kuitenkin kauhun sekaisin tuntein seurannut dieselin hinnan nousua. Jos sama tahti jatkuu, retkeilyautoilustakin voi tulla kallista. Maailman ääriin ei onneksi ole tarve päästä, ja koppiauton myötä reissut ainakin saavat uuden luonteen.

Kun maaliskuussa oli hetken leutoa, kaivoin Maurin laatikosta ja lähetin sen tutkimaan, vieläkö Rauhalahden suunnalla näkyisi hiihtokelpoisia jäälatuja.

En kovin usein lennätä kopteria kaupunkialueella, koska taajamassa hommaan sisältyy monenlaisia rajoituksia niin varoetäisyyksiin kuin yksityisyydensuojaankin liittyen. Avoimella jäällä kaikki on hieman yksinkertaisempaa.

Linkki videoon

Kerran kävi niin, että saatuani kopterin ilmaan minua lähestyi lintubongarin oloinen ihminen, kamera kaulassa. Hän oli saanut päähänsä, että kuvaan kopterilla läheisellä uimarannalla olevia lapsia, ja alkoi tivata, ymmärränkö sellaisen olevan kiellettyä. Ajatus oli outo, joten häkellyin kysymyksestä hieman, mutta sain lopulta hänet uskomaan, että tavoitteeni olivat toisenlaiset.

Jälkeenpäin kuitenkin pohdiskelin, että jos joku oikeasti haluaisi (sala-)kuvata rannalla olevia ihmisiä, kannattaisiko tehtävään todella käyttää ilmassa pörisevää kopteria, jonka kamerassa on kiinteä 24-millinen objektiivi? Vai olisiko järjestelmäkamera pitkällä objektiivilla - jollainen bongarilla itsellään oli kamerassaan - sittenkin parempi vaihtoehto? Olisi pitänyt ottaa asia puheeksi.

Karmea halla

Rati riti ralla, tuli talvihalla, Syvänniemelle jo joulukuussa.

Linkki videoon

Häslinkiä

Kohta taakse jäävä talvi ei liiemmin odotuttanut itseään. Marraskuussa lunta oli Pohjois-Savossa jo sen verran, että lumikenkäily oli mielekästä ja hiihtämäänkin pääsi. Virallisia jäälatuja sen sijaan piti vartoa yllättävän pitkään, mutta etenkin maaliskuussa ne ovatkin sitten olleet priimaa.

Itse siirryimme talvilajien pariin tekemällä joulukuussa pienen lumikenkäretken. Kuten tavallista, retken kohde aiheutti hieman päänvaivaa, mutta lopulta päädyimme ajamaan kohti Syvänniemeä ja Kivelän kotaa.

Kuopiosta löytyy lukuisa määrä erilaisia laavuja ja kotia. Suurin osa niistä on itselleni vieraita, mikä osittain selittyy sillä, että monet ovat saaressa, mikä rajoittaa niiden saavutettavuutta. Kesällä tulipaikkaa ei välttämättä kaipaakaan, mutta talvella pienikin suoja tuo elämään laatua.

Kivelän kodalle johtaa pienehkö tie, jonka talvikunnossapitostatuksesta ei ole tietoa, mutta ainakin joulun alla tie oli ihan ajettavassa kunnossa.  Kodan kautta menee myös moottorikelkkareitti, jota ajattelimme omalla retkellämme hyödyntää. Reittiä seuraten pääsisimme Mäkilammelle, joka sopisi hyvin retken kääntöpisteeksi.

Yleisesti ottaen kelkkareiteillä käveleminen ei liene suositeltavaa, jos nyt ei täysin kiellettyäkään. Kelkkauraa ei kuitenkaan oltu vielä ajettu, vaikka jotain painaumaa maastossa näkyikin. Kävelemistä ura ei siten helpottaisi, mutta olipahan ainakin avoin väylä, jota seurata.

Jossain vaihessa eteemme kuitenkin pölähti takaviistosta tuore kelkan jälki. Ihan Mäkilammelle asti sitä ei riittänyt, mutta raskaassa lumessa telamaton jättämä painauma kevensi askelta merkittävästi. 

 

Mäkilammen jälkeen kelkkareitti jatkuu kohti Hoikkalammen laavua, jonka ympärillä on myös joskus lumikenkäilty. Matkan varrelle kuitenkin osuu kilometrikaupalla vesistöjä, mikä selittänee sen, miksi kelkkoja ei vielä joulukuussa näkynyt.

Suurin piirtein retkemme puolivälissä kuljimme Raja-ahoksi nimetyn paikan ohi.  Talviasutusta siellä ei näyttänyt olevan, vaikka tie oli aurattu miltei perille asti. Tien kääntöpaikalta olisi myös voinut lähteä liikkeelle.

Paluumatka takaisin Kivelän kodalle sujui hämärtyvässä iltapäivässä joutuisasti.  Retken alussa kohtaamamme miehet sanoivat nähneensä viereisellä pellolla kauriita, mutta nyt eläimet olivat jo poistuneet paikalta.

Kun vuodenaika vaihtuu, harrastuksiin sisältyy usein pientä häslinkiä. Tällä kertaa sähläämistä oli ehkä vielä enemmän kuin tavallisesti.

Ennen liikkeelle lähtöä on tapana poistaa muovitulpat, jotka ovat lumikenkien pohjapiikkien suojana. Minä en muistanut tehdä niin, minkä johdosta tulpat ovat nyt pitkin metsää. En liioin muistanut poistaa sauvojen kärkitulppiakaan, mutta ne onneksi pysyivät paikallaan koko retken ajan.

Kodalle palattuamme lennätin vielä Kaukoa, joka ilmiselvästi ilahtui päästessään taas vapauteen. Kovin pitkään vapautta ei kuitenkaan riittänyt, sillä jo muutaman minuutin jälkeen peruutin Kaukon koivuun. 

Törmäyksestä aiheutuva sirkkelimäinen ääni on aina yhtä kamala. Oksiin osuttuaan Kauko menetti tasapainonsa ja putosi maahan kuin kivi.  

Maassa ollut hanki pehmensi alastuloa, mutta kolme neljästä propellista murtui tai katkesi silti, ja hätäännyttyään Kauko hukkasi vielä akkunsakin.  

Onneksi löysin kopterin nopeasti, joten se ei päässyt kastumaan ja kylmettymään pahasti. Pienistä ruhjeista huolimatta vaikuttaa siltä, että saatuaan uudet propellit Kauko toipuu entiseen kuntoonsa.

Kättä päälle taas!

Vaikka nykyinen maailmantilanne ei suosi tulevaisuuteen liittyvää haaveilua, olemme silti työstäneet matkailuautoasiaa, josta taannoin kirjoitin. Haaveilu johti siihen, että teimme kaupat automaattivaihteisesta Adria Twin Plus 540 SP:sta. Auto ei ole vielä Suomessa, mutta sen laskettu aika on maaliskuun lopussa, ja toimitus kevään aikana.  

Mikä kallisti valinnan Adrian suuntaan? Etenkin vaihteistoratkaisu sekä toive uudesta Fiatista painoivat lopulta vaa'assa muita kriteerejä enemmän. Se pudotti pelistä nelivetoiset Karmannin ja Bürstnerin, ja etuvetoisista jäljelle jäi Adrian lisäksi vain liuta Caradoja sekä merkittävästi kalliimpi Pössl Summit.

Jos auton olisi halunnut heti ajoon, olisi täytynyt valita joku maassa olevista Caradoista. Adria Twin kuitenkin viehätti kokonaisuutena enemmän, ja kun sellainen ilmestyi nettiin myytäväksi, tartuimme tarjoukseen nopeasti. 

Autokaupasta on totta puhuen jo kuukausi, ja sen jälkeen maailmassa on tapahtunut paljon. Tuntuu vähän kiusalliselta suunnitella omia reissuja, kun Euroopassa samaan aikaan käydään sotaa, joka tuhoaa toisten ihmisten haaveita. Onneksi nykymaailmassa apua voi antaa muutenkin kuin poteroita kaivamalla.

Automaattivaihteiston ohella Adrian keskeisimmät varusteet ovat:

• Truma 6E -lämmitin
• Sähköinen lattialämmitys
• Lämmitetty ja eristetty harmaavesisäiliö
• Full Led -ajovalot
• Kaistavahti, törmäysvaroitin, sade- ja hämärätunnistin, ajovaloautomatiikka
• Aurinkopaneeli (80 W)
• Peruutustutka
• Traction+ 

Etenkin lämmityksen osalta varustelu vaikuttaa riittävältä, vaikka auto ei dieselillä lämpiäkään. Jos joskus tarvitsee vaikkapa etätyökoppia, tässä on sellainen. Pimeällä myös kunnon valot ja kaukovaloautomatiikka ovat hyvä juttu.

Puutelistalle jäävät lähinnä automaatti-ilmastointi, sähköinen käsijarru ja mukautuva vakionopeussäädin. Kokonaisuus on kuitenkin niin hyvä, etteivät pienet aukot varustelussa vaivaa mieltä.

Mitä hintaan tulee, Adria oli hiukan kalliimpi kuin vaikkapa Carado, mutta selvästi edullisempi kuin nelivetoiset vaihtoehdot tai Pösslin huippumalli. Jos olisi halunnut tinkiä enemmän, olisi pitänyt luopua automaattivaihteistosta tai tyytyä vanhaan Fiatiin. Se olisi tuntunut hölmöltä, koska uutta Fiatiahan sitä haikailtiin, kun kauppa viime kesänä peruuntui.

Jokseenkin samalla rahalla olisi saanut isommankin auton, sillä hintaero etenkin 6,00-metrisiin malleihin oli olematon. Lyhyempi akseliväli on kuitenkin näppärämpi, mikä voi realisoitua esimerkiksi siten, että metsästä ei tarvitse ajaa peruuttaen pois. Ja vaikka 5,40-metrinen retkeilyauto on sisätiloiltaan pieni, se on valtava, jos sitä vertaa telttaan. 

Fiatilla ei ehkä päästä jokaisen metsäautotien päähän, mutta riittävän pitkälle kuitenkin. Vaan mitä Subarulle pitäisi nyt tehdä?

Yksi motiivi pienen, automaattivaihteisen retkeilyauton hankinnalle oli se, että sitä voisi käyttää myös arkiajoihin, ainakin kesällä. Vaimolla ei ole ajokorttia, joten kahden auton omistaminen tuntuu vähän turhalta.

On mahdollista, Subaru myydään pois, ja katsotaan sitten alkutalvesta, miten retkeilyauton kanssa pärjätään. Jos elämä muuttuu vaikeaksi, hankitaan Adrian rinnalle joku Outbackia pienempi auto, vaikkapa Subaru XV. 

Toinen vaihtoehto on, että Outback jätetään talviautoksi. Tällöin rengasasioita, vakuutuksia ja muita juoksevia kuluja täytyy hieman miettiä, koska kyseessä ei ole enää ihan uusi auto.

Ajatus on, että saamme Adrian käyttöön ennen kesää, mutta aiempien kokemusten pohjalta osaamme suhtautua aikatauluun epäillen. Ukrainan tilanne ei ainakaan nopeuta auton toimittamista, eivätkä tulevan kesän näkymät ole muutenkaan erityisen kirkkaat. Ensisijainen toive tietysti on, että maailmanrauha palaisi, mutta pienemmätkin asiat mietityttävät. Mitä polttoaine maksaa, jos tuonti Venäjältä lakkaa? Mitä kaikki muu maksaa?

Viime kesänä päätimme jo kertaalleen, että yhtään autoa ei jäädä enää tehtaalta odottamaan, mutta tässä sitä taas ollaan.