perjantai 20. elokuuta 2021

Haaveet kaatuu

Olen saattanut käyttää samaa otsikkoa aiemminkin, mutta olkoon.  Joskus haaveet kaatuvat, useammankin kerran.

Ei tullut meistä karavaanareita, tai matkailuautoilijoitakaan; ainakaan vielä.  Tässä asiassa kävi lopulta niin, että auton toimituksen merkittävästi viivästyessä päätimme lopulta perua koko kaupan.  Koska kyseessä oli etäkauppa, peruminen tapahtui yhteisymmärryksessä myyjäliikkeen kanssa, eikä siihen liittynyt sen suurempaa dramatiikkaa

Mutta oliko järkevää perua kauppa nyt, kun auto kuitenkin kuukausien odottamisen jälkeen olisi kohta saapunut?  Oli ja ei.  

Jos tarkoitus on hankkia nimenomaan joku tietty yksilö tai malli, kaupan peruminen tässä vaiheessa ei tietysti kannattaisi.  Meillä ei kuitenkaan ollut sellaista rajoitetta.

Alkuperäinen tarkoituksemme oli saada auto ajoon ennen kesää. Jo ensimetreillä kuitenkin selvisi, että näin ei tule tapahtumaan. Kesän myötä alkoi pikemminkin näyttää siltä, että lomat ehditään pääosin pitää ennen kuin autosta nähdään vilaustakaan.

Lisäksi odotuksen aikana kävi ilmi, että Fiat Ducatosta on tulossa facelift-malli, joka on merkittävästi vanhaa mallia varustellumpi: vakio- tai lisävarusteeksi ovat tarjolla esimerkiksi LED-ajovalot, sähköinen pysäköintijarru, mukautuva vakionopeudensäädin, digitaalinen mittaristo ja pysäköintiavustin.

Vuoden 2022 matkailuautomallit tulevat suurelta osin pohjautumaan uuteen Ducatoon.  Ajatus hankkia vanha malli talveksi pihaan seisomaan ei enää tuntunut mielekkäältä.

Matkailuauton hankinta on yhä tapetilla, mutta yllä mainittujen syiden vuoksi päätimme pitää asiassa pienen tauon.  Kuinka pitkä tauosta tulee, on vielä epäselvää.  

Uuteen Ducatoon pohjautuvat autot kiinnostavat, mutta niiden hinnat tulevat oletettavasti olemaan nykymalleja korkeampia.  Hinnankorotukset saattavat olla 5 - 10 prosentin luokkaa, ilman uusia varusteitakin.

Myös matkailuauton säilytykseen liittyvät realiteetit ovat kevään jälkeen hieman muuttuneet.  Tällä hetkellä näyttää siltä, että auto pitäisi saada mahtumaan kerrostalon parkkiruutuun, mikä tarkoittaa, että verrattain maltillisen kokoisen Caradon kanssakin olisi ollut vaikeaa.  Käytännössä joudumme ottamaan retkeilyautot uudelleen tarkastelun alle.

Retkeilyautoasia ei sinänsä ole ongelma, koska uuden Ducaton henkilöautomaiset ominaisuudet saattaisivat mahdollistaa, että autoa voisi käyttää kaikkiin ajoihin.  Yhdessä pysäköintiin liittyvien rajoitusten kanssa tällöin kuitenkin puhutaan 5,40-metrisestä retkeilyautosta, mikä vaatii hiukan sulattelua.

Sulattelua vaatii myös uuden Ducaton korkeampi hinta, mistä syystä joku 2021-vuosimallinen autokin saattaisi yhä tulla kyseeseen.  Juuri tällä hetkellä sopivia ei vain ole tarjolla.

Kaupan peruuntumisen jälkeen päällimmäisenä fiiliksenä on pieni pettymys.  Uuden auton ostaminen, sen odottaminen ja siitä luopuminen tarjoaa kuitenkin sellaista tunteiden vuoristorataa, että onhan siinä oma hupinsakin.  Ja ehkä keitosta tulee lopulta parempi, kun sen oikein huolella valmistaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti