Uhkia taivaalla

Koillis-Savon retkeilyreitti Kaavilla on yksi oman kotikulman pisimmistä retkeilyreiteistä. Reitti näyttää kartassa hyvältä, ja etenkin Makkarasärkän osalta se on aika hieno maastossakin. 

Reitin ongelma kuitenkin on, että polusto etenee suurelta osin teitä pitkin. Jos hamuaa yksinomaan kilometrejä, asia ei välttämättä haittaa, mutta yleisesti ottaen polulla on mielekkäämpää kulkea.

Reitistön pohjoisosasta, läheltä Mökkösen kylää löytyy silti osuus, joka näyttäisi sisältävän ihan metsäistä polkua. Kirkkotieksi nimetty pätkä voisi sopia vaikkapa kesäisen sunnuntaipäivän ohjelmaksi.  Päätimme heinäkuun alussa ottaa selvää, miltä Kaavin saloilla näyttäisi.

Jalkautumispaikaksi valikoitui kohta, jossa reitti erkanee tieltä metsään.  Ruohosuon luonnonsuojelualueen tienovilla metsäautotie oli jo hiukan puskittunut, mutta pysäköintiin soveltuvia levikkeitä oli silti mukavasti tarjolla.

Polun pää ei kuitenkaan avautunut ihan yhtä kutsuvana kuin mitä olimme toivoneet.

Reittiä ei selvästikään kuljeta paljon.  En tiedä, olisiko syvempää metsästä löytynyt jälkeä seurattavaksi, mutta kun pohjakartassa ei sellaista näkynyt eikä kirkkotien toinen pääkään vaikuttanut helposti saavutettavalta, päätimme keksiä vaihtoehtoista tekemistä.

Sinänsä pettymys ei ollut suuri, koska tienoo vaikutti muuten hienolta.  Jo yksistään Ylä-Kangaslammen ympäri menevä metsäautotie oli mukava, ja olisi hyvinkin täyttänyt pienen kävelyretken tarpeet.

Koska olimme jo ajamassa tietä pitkin, päätimme hakeutua Ala-Kangaslammen nuotiopaikan läheisyyteen, josta voisimme hiukan tutkia ympäristöä.

Yllä olevassa kuvassa näkyvät molemmat Kangaslammet.  Kuriositeettina mainittakoon, että maiseman yläreunassa erottuvat myös Pisa ja Tahkovuori.

Lampea kiertäessämme kohtasimme liron, joka käyttäytyi kovin uhkaavasti.  Ilmeisesti sillä oli pesä lähellä, koska jalkauduttuni autosta ulos lintu hyökkäili minua kohti.  

Uhka ei väistynyt edes palattuani takaisin autoon, sillä nyt lintu isotteli autolle.  Pelkäsin, että se kiukuspäissään lentää vielä tuulilasiin.

Hetkeä myöhemmin ärtymyksen syy selvisi: tiellä viipotti liron poikanen.  Vaikka emme itse vaanineet sen henkeä, taivaalla hetkeä myöhemmin nähty haukka olisi saattanut tehdä niin.  

Ala-Kangaslampi lienee suosittu uimapaikka, mutta viereinen nuotiopaikka pöytineen oli hiukan vaatimattoman oloinen.  Oli pöydän ääressä silti harrastettu kirjallisuuttakin, joten kyllä se kelpasi meillekin.

Päivän patikointiosuus jäi varsin lyhyeksi, mutta tepasteltuamme hetken tiellä edestakaisin saimme sentään kilometrin täyteen.  Tällaisia pienempiä kohteita kierrettäessä pitäisi aina olla joku varasuunnitelma, mutta sellainen puuttui nyt.

Kun alueen ilmakuvia jälkikäteen tutkii, niissä voi silti hyvällä tahdolla havaita jonkinlaista poluntynkää.  Ehkä Kirkkotietä kannattaa joskus lähestyä pohjoispäästä, kenties polku on sillä suunnalla laveampi.