sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Vaarallisilla teillä

Olen joskus marmattanut, että uusien lähiretkikohteiden löytäminen on muuttunut vaikeaksi. Se on osittain totta, mutta ongelmaa voi kiertää tutkimalla karttoja entistä tarmokkaammin. Tämän fanaattisuuden hedelmistä saimme nauttia lähtiessämme viikonloppuna metsäretkelle Juukaan.

Olen aiemmin asunut Juuassa 15 vuotta, mutta pitäjästä löytyvät luontokohteet ovat minulle vähän vieraita. Niinpä hahmottelin ajoreitin, jonka varrelle poimin Juuasta löytämiäni mielenkiintoiselta vaikuttavia paikkoja.

Suunnitelma oli kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraava: 508-tietä Kuopiosta Juukaan, ja 506-tietä takaisin Kuopioon. Matkan varrelle osuvista kohteista kävisimme läpi niin monta kuin yhden päivän aikana ehditään:

1. Mataran erämaakirkko
2. Iso-Karhun erästely- ja luontoalue
3. Tahkovaara ja Pirunkirnu
4. Juuanvaara
5. Muurahaisenpolku Aisuksessa

Retkikartta.fi on kyllä mainio palvelu tämän tyyppisten reissujen suunnitteluun. Ei pelkästään sieltä löytyvän kartta-aineiston vuoksi, vaan myös tarkkojen satelliittikuvien ansiosta. On kätevää, jos etukäteen löytää autolle sopivan pysäköintipaikankin. Tämä ei tosin toteutunut päivän ensimmäisen kohteen kanssa, mutta autopaikka kuitenkin järjestyi aivan polun lähtöpisteestä.

Mataran erämaakirkko

Kirkolle ei ole metsäautotien varresta matkaa kuin puolisen kilometriä. Paikalta löytyy itse kirkon...


... lisäksi myös kirkkokahvitteluun soveltuva laatu pöytineen. Nuotiopaikan vieressä on vesipaikkakin, joka tosin lienee tarkoitettu vain nuotion sammuttamiseen.


Kirkko sijaitsee Kuohusuot-nimisen laajahkon suoalueen reunamilla. Karttoja kotona printatessani huomasin, että alueella kulkee myös noin viiden kilometrin mittainen Kuohunkierto-polku. Tulostamissani kartoissa polusta näkyi harmillisesti vain puolet, enkä laiskuuttani tullut printaneeksi reitin toista puolikasta.

Polku ei erottunut maastossa kovin hyvin, mutta koska reitti oli muuten hyvin merkitty, päätimme patikoida Kuohunkierron ympäri. Muistin reitistä lähinnä sen, että kääntöpisteessä pitäisi olla jonkinlainen nuotiopaikka.

Kuohunkierto eteni suurelta osin suolla tai sillä olevilla metsäisillä saarekkeilla. Näin alkukesästä reitti oli paikoin märkä, mutta kuitenkin vaelluskengillä kuljettavissa.

Mielessä välkkynyt nuotiopaikkakin tuli odotetusti eteen, mutta tämän jälkeen alkoi sählääminen. Paikalta näytti erkanevan kaksikin polkua, mutta emme tienneet, kumpi olisi oikea. Nuotion vieressä olevasta kyltistä ei ollut apua, joten valitsimme reitin, joka näytti lähtevän suurin piirtein oikeaan suuntaan.

Vähän aikaa kuljettuamme polku kuitenkin alkoi kaartaa ihan väärään suuntaan. Miksi en tulostanut sitä karttaa?

Koska ensisijainen tarkoituksemme oli palata autolle polkua pitkin, käännyimme taas Retkikartan puoleen. Pelkän GPRS-yhteyden kanssa mobiilisivustokin latautui hitaasti, mutta itse ongelma ratkesi helposti. Palasimme takaisin nuotiopaikalle, ja lähdimme sitten seuraamaan paikalta löytynyttä kolmatta polkua...

Iso-Karhu

Seuraavaksi ajelimme kohti Iso-Karhun aluetta. Ajattelimme ensin käydä katsomassa Juuanharjuiksi nimettyä maakaistaletta, ja sitten lounastaa Iso-Karhun rannalla olevalla laavulla.

Alueelle johtava Maaseläntie oli paikoin huonokuntoinen, joten vajaan kymmenen kilometrin ajomatka eteni aika hitaasti. Harjut kuitenkin löytyivät, ja taisimmepa nähdä harjun kupeessa isännän tassunjäljetkin.

Jälkeenpäin huomasin myös, että jos olisimme Kuohunkierrolta harhauduttuamme kulkeneet vielä kilometrin verran, olisimme päätyneet Iso-Karhulle ilman että Maaseläntietä olisi tarvinnut ajaa lainkaan.


Tahkovaara

Iso-Karhulta poistuttuamme koukkasimme Juuan keskustan kautta 506-tielle, jonka varrelta löytyisi Tahkovaara ja sen rinteessä oleva rotkomuodostelma, Pirunkirnu.


Aurinkoisena päivänä kirnu oli nimestään huolimatta kaunis paikka, ja rotkon vierestä avautui paikoin mukava näköala muille lähiseutujen vaaroille. Jyrkähköjen seinämien vuoksi kyseessä ei silti liene lapsiperheiden unelmakohde.

Tahkovaaran huipulla oleva palovartijan torni on ränsistynyt, eikä sinne ole lupa kiivetä. Harmi sinänsä, koska yli kolmensadan metrin korkeuteen kohoavan vaaran laelta epäilemättä näkyisi kauas.

Juuanvaara

Linnuntietä pitkin Tahkovaaralta on Juuanvaaralle vain muutama kilometri, mutta Ruokolanvaarantien kautta autolla pääsee lähemmäksikin, jopa aivan kumpareen viereen.

Tutkiessani ennalta Juuanvaaran satelliittikuvia huomasin, että alueella on tehty metsätöitä. Tämä herätti toiveen siitä, että vaaran huipulta saattaisi oikeasti nähdäkin jotain.

Käytännössä toive ei kuitenkaan toteutunut, koska puusto oli ehtinyt kuvien ottamisen jälkeen kasvaa. Kävimme kääntymässä vaaran rinteellä, mutta suuret elämykset jäivät kokematta.

Jälkeenpäin tosin tajusin, että taisimme kivuta rinteeseen vähän väärästä paikasta. Olisi ehkä kannattanut tavoitella 293-lammen koillispuolella olevaa jyrkännettä, mutta ehkä joskus toiste sitten.

Muurahaisenpolku

Päivän viimeisen kohteen kanssa oli jo vähän kiire illaksi sovitun kyläilyn vuoksi. Ajelimme kuitenkin Aisusjärven luoteispuolella sijaitsevan Muurahaisenpolun lähtöpaikalle, josta löytyvällä laavulla ehtisimme ainakin juoda kahvit.


Paikka oli aika viehättävä, koska retkeilyyn liittyviä rakenteita oli hiljattain uusittu. Itse polulle emme ehtineet, mutta saimmepa ainakin syyn palata Muurahaisenpolulle uudestaankin.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Subaru reloaded

Täytyy sanoa, että taannoin koeajamani Subaru Outback jäi vähän pyörimään mieleen. Jopa siinä määrin, että päädyin Subaru-kauppaan vielä uudestaankin.

Sattumoisin liikkeessä oli samaan aikaan Subarun EyeSight-järjestelmään liittyvä koeajopäivä. Käytännössä EyeSight tarkoittaa kahta tuulilasin yläreunassa olevaa etukameraa, joiden tuottamaa kuvaa analysoidaan muun muassa vakionopeussäädintä ja kaistavahtia varten.

EyeSightiin liittyy myös hätäjarrutusjärjestelmä, joka varsinaisesti olikin koeajopäivän teema. Järjestelmän idea siis on, että jos kuljettaja ei etutörmäyksen välttämiseksi tajua jarruttaa ajoissa, auto tekee niin itse.

Ajatus ei ole ihan uusi, ja muut merkit ovat esitelleet samanlaisia järjestelmiä jo aikaisemminkin. Itselleni tämä kuitenkin oli ensimmäinen konkreettinen tutustuminen aiheeseen.

Homma meni näin: parkkipaikalle oli pystytetty auton perää simuloiva seinä, jota kohti on sitten ajetaan 30 - 40 km/h nopeudella. Auto varoittaa esteestä äänimerkillä, minkä jälkeen kaasujalkaa höllätään, mutta annetaan auton hätäjarruttaa itse. Vauhtia ei siis ole tolkuttomasti, mutta äkkijarrutus kolmenkympin nopeudestakin töksäyttää jonkin verran.

Ensin myyjä näytti mallia, ja tämän jälkeen autoa sai testata itse.


On mahdollista, että järjestelmä ei talven liukkailla toimi ihan yhtä optimaalisesti, mutta tuskin siitä silloinkaan haittaa on. Olisi kuitenkin mielenkiintoista ajaa sama testi jäisellä tiellä, hieman ulospäin kallistuvassa mutkassa.

Kukaan tuskin hankkii autoa yksinomaan hätäjarrutustoiminnon vuoksi, mutta jos järjestelmä tunnistaisi myös tielle loikkivat hirvet ja porot, sen käyttöarvo olisi suurempi. Enpä tullut kysyneeksi, taipuuko Subarun systeemi tällaiseen.

Mutta ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Tekniikan Maailma kirjoittaa uudelle Outbackille tekemistään testeistä näin:

"Vaativassa maastoajossa ja ajossa syvässä lumessa voi tulla ongelmia, koska ajovakautusjärjestelmää ei saa täysin pois. Se vaikuttaisi puuttuvan ajoittain peliin, mikä vaikeuttaa menoa, jopa niin että auto pysähtyy.

Lisäksi ilmenee järjestelmän ylikuumenemista, mikä sytyttää kojelautaan merkkivalon ja katkaisee takavedon. Toiminnot palaavat, kun auto on jäähtynyt ja käynnistetään uudelleen.
"

Lämpenemisongelmat eivät ole nelivetoisissa autoissa tavattomia, mutta Subaru antoi pitkään ymmärtää olevansa niiden yläpuolella. Myös ajovakautusjärjestelmään liittyvä kommentti mietityttää. Outbackin kojelaudassa näyttäisi olevan nappi, jolla ajovakautuksen saa pois päältä. Eikö se toimi halutulla tavalla? Jos Passatin vastaavaa järjestelmää ei olisi kevättalvella saanut kytkettyä pois, hinkkaisin varmaan vieläkin autoa ylös Karilantien ojasta.

Hassua sinänsä, jarrutustestissäkin Outback piti muutaman "peräänajon" jälkeen sammuttaa ja käynnistää uudelleen. Ihmettelin tätä ääneen, mutta en oikein saanut selvää vastausta sille, miksi näin täytyy tehdä.

Asia vaivasi mieltä, joten lähestyin Subaru-liikettä vielä kolmannenkin kerran, ja otin taas Outbackin koeajoon. En tosin yrittääkseni saada autoa kuumenemaan, vaan fiilistelläkseni lisää ja kokeillakseni sellaisia juttuja, jotka ensimmäisellä kerralla jäivät vähemmälle huomiolle.


Muuten erinomaisesti palvellut myyjä ei ollut tietoinen TM:n havainnoista, ja sanoi uudelleenkäynnistämisen liittyvän EyeSight-kameroiden toimintaan. Siis kameratko ne ensimmäisenä hermostuvat, jos autolla vähän jarrutellaan? Miten vaan, normaalikäytössä ylikuumeneminen tuskin on ongelma Subarussakaan.

Itseäni Outbackissa viehättävät eniten sen mainiot huonontien ajo-ominaisuudet. Toisaalta vastaan potkivat hiukan vaatimaton suorituskyky ja tiheä huoltoväli. Itse ajan vuodessa 25 - 30 tkm, joten autoa pitäisi käyttää pajalla 6 - 7 kuukauden välein.

Myös valotilanne arveluttaa hieman. Vaikka Outbackin lähivalot on toteutettu LED-tekniikalla, kaukovaloina käytetään edelleen halogeenipolttimoita. Tähän aikaan vuodesta niiden arviointi on hankalaa.

Parkkitutkaakaan ei ole, vaan autossa on peruutuskamera. Tutkan tosin voi valita lisävarusteeksi muutaman sadan euron korvausta vastaan.

Asiaa tiedustellessani opin myös, ettei Subarulla ole lainkaan tehdasasenteisia lisävarusteita, vaan kaikki esivalittujen varustetasojen (Base, Ridge, Summit) ulkopuolella olevat varusteet asennetaan jälkikäteen Suomessa. Tavallaan kätevää, jos sopiva auto muuten jo löytyy maasta.

Loikka VAG-leiristä Subaru-talliin ei tulisi olemaan helppo. Jotain hyvää olisi tarjolla, mutta jostain täytyisi myös luopua. Onneksi Passat on juuri huollettu ja katsastettu, joten päätöksiä ei tarvitse tehdä ihan tällä minuutilla.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Näkötorniturnee

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena, ja teki mieli lähteä jonnekin. Ennen iltapäivällä ajettavaa Monacon kisaa ehtisi ainakin tekemään pienen lenkin lähiseuduilla.

Parin nettihaun jälkeen hahmottelimme ajoreitin, jonka varrelle osuisi Kuopion ympäriltä löytyviä näkötorneja:


Airaksela on lähimpänä Kuopiota, joten se valikoitui ensimmäiseksi kohteeksi. Laukaanvuoren torni on pystytetty ihan hiljattain, ja edellisenä päivänä itse asiassa vietettiinkin tornin avajaisia.

Autolla pääsee lähelle tornia niin, että kävelymatkaa jää vain noin 300 metriä: 5492-tieltä Karhulaan kääntyvän tien päässä on kääntöpaikka, johon mahtuu muutamia autoja kerrallaan. Tien viimeiset 1 - 2 kilometriä ovat aika kapeita, joten vastaantulijoiden kohdalla voi joutua peruuttelemaan.


Itse torni on jykevä, mutta ei kovin korkea.


Puusto rajoittaa näkymiä oikeastaan joka suuntaan. Reilun 20 kilometrin päässä oleva Puijon torni erottuu kuitenkin paljain silmin.


Ylhäällä tornissa tuleekin mieleen, että yksi lisäkerros ei ehkä olisi ollut pahitteeksi. Toisaalta jos ympäröivät puut joskus tukkivat maiseman totaalisesti, muutamia niistä voinee kaataa. Kriittisenä pisteenä voisi hyvinkin pitää sitä, että Puijo lakkaa näkymästä.

Tornin lähistöllä on kai jonkinlainen luolakin, mutta koska emme oikein ole luolaihmisiä, jätimme sen tällä kertaa väliin.

Laukaanvuorelta jatkoimme Karttulan kautta kohti Retvon kuntaa, joka ilmeisesti jonkun aivopierun vuoksi on nimetty Tervoksi. Sieltä kaarsimme edelleen 5460-tielle, jonka varrelta löytyy Haapamäen näkötorni.

Haapamäen torni on hiukan vanhempaa tuotantoa. Ensimmäinen versio rakennettiin jo 1936, ja sitä käytettiin toisen maailmansodan aikana valvontatehtäviin.

Toinen torni pystytettiin 1960-luvulla, ja kolmas ja viimeisin vuonna 1985. Nykyinen rakennelma on peruskorjattu 2009, joten se on edelleen hyvässä kunnossa.

Parasta tornissa kuitenkin on sen 18 metrin korkeus. Se on siis hyvinkin pari kerrosta korkeampi kuin Laukaanvuoren torni, joten maisemat joka suuntaan ovat erinomaiset.


Kun autolla lisäksi pääsee aivan tornin viereen, ja parkkipaikan vieressä on pari pöytääkin, voi kohdetta hyvinkin suositella. Parhaiten se on saavutettavissa Retvosta käsin, koska toisesta suunnasta lähestyen täytyy ajaa hiekkateitä pitkin.


Itse kahvittelimme vasta Säynätsalmen levähdyspaikalla. Paikka ei ollut tuulisella säällä erityisen hehkeä, mutta kun matkailiijoiden käytettävissä on oma liesi, pienet puutteet antaa helposti anteeksi.


Kuopiota lähestyessämme kello oli jo sen verran paljon, että päätimme säästää Mustamäen tornin seuraavaan kertaan. Tällöin voisimme myös poiketa Niittylahden retkeilyreitillä, jossa emme ole vuosiin käyneet.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Kun koolla on väliä

Se oli ihan tavallinen työpäivä, kun puoli neljän maissa havahduin siihen, että minua kutsuttiin.

- Ismo, herää! Sinä tarvitset uudet putken.

- Siis mitä, häh, uuden putken? Minkä hemmetin putken?

- Uuden objektiivin kameraasi.

- Mutta kamerassahan on jo objektiivi. Se on pieni ja näppärä, ja kulkee helposti mukana.

- Aivan, mutta mietipä miten kätevää olisi, jos kohteita voisi kuvata vähän kauempaakin. Ajatellaanpa, että kohtaat itärajalla leijonan. Eikö olisi mukavaa tarkkailla sitä hiukan etäämmältä? Ilman kuvaa kukaan ei nykyään usko mitään.

- Tuo on kyllä totta. Nyt taidetaan puhua jostain teleobjektiivista, vai?

- Kyllä vaan.

- Mutta sellaisethan ovat aika kalliita. Ja painaviakin.

- Kalliita ovat, mutta kameran vakio-objektiivin lisäksi et sitten muita tarvitsekaan. Paino ei ole ongelma, koska voit valjastaa vaimosi kantamaan kameralaukkua. Vaikka itse sanonkin, naisen kaularanka on nerokkaasti suunniteltu. Parhaat kantavat päänsä päällä kymmenien kilojen kuormia!

- Oh.

Sitten ääni vaikeni. Teleobjektiivi alkoi tuntua tärkeältä asialta. Niinpä ajelin töiden jälkeen Prismaan, josta löysin objektiivin, joka polttovälinsä osalta täydentää kameran mukana tullutta linssiä.

Seuraavana päivänä oli kaunis sää, joten lähdin Jynkänniemeen testaamaan hankintaani.

Kävin niemessä edellisen kerran viime syksynä, ja tuolloin kaaduin liukkaalla kalliolla niin, että rikoin vanhastaan puolikuntoisen ranteeni. Nyt käsi kuitenkin on aika hyvässä kunnossa, joten uskallan taas elää vaarallisesti.

Jynkänniemessä on muutamia ihan mukavia sammalkankaita. Toisaalta sieltä löytyy myös paljon sellaista, jota ei toivoisi näkevänsä: muovijätettä, öljytynnyreitä, jopa vanha heteka. Viime syksynä yhdessä puussa riippui supikoiran raato.

Pitkä objektiivi on kätevä, mutta sen sisältämä kuvanvakain on vieläkin hyödyllisempi. Käsivaralta kuvatessani olen tottunut siihen, että osa kuvista on aina suttuisia. Uudella objektiivilla ottamistani kuvista yksikään ei ollut täysin pilalla, vaikka en erityisesti kiinnittänyt huomiota kamerakäden vakauteen.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Takaisin vuorille

Yhtenä edellisen syksyn viimeisimmistä retkipäivistä kiipesimme Kuopion Vanuvuorelle. Nyt keväällä tuntui luontevalta jatkaa samalla vuoristoteemalla, joten ajelimme helaperjantaina Rautalammille, ja sieltä edelleen kohti Kalajanvuorta.

Kalajanvuori on osa uutta Etelä-Konneveden kansallispuistoa. Vuori ei ehkä korkeutensa (210 m) puolesta näy Ahvenanmaalle asti, mutta on silti paikallisesti merkittävä nähtävyys.

Alkuperäinen suunnitelmamme oli tavoitella Kalajanvuoren koillispuolella olevaa pientä tietä, jossa näytti ilmakuvien mukaan olevan pysäköimiseen soveltuva kääntöpaikka. Kävi kuitenkin ilmi, että kyseinen tie on yksityistie, ja sen päässä oli ajokieltomerkki.

B-vaihtoehto oli ajaa Törmälän loma- ja kurssikeskuksen parkkipaikalle, josta tosin olisi pidempi kävelymatka vuorelle. Törmälään saavuttuamme tapasimme miehen, joka opasti meitä ajamaan lähemmäksi Kalajanvuorta, koska sinne olisi aivan hiljattain tehty uusi parkkipaikka.


Parkkipaikalta Kalajanvuorelle oli patikoitavaa 2 - 3 kilometrin verran. Reitti oli enimmäkseen helppokulkuinen, mutta lähempänä vuorta maaston korkeuserot tietysti lisääntyivät.

Vuorelle kivutessa heräsi epäilys, että mahtaakohan mäen päältä sittenkään näkyä mitään. Useinhan käy niin, että puusto peittää näkyvyyden, ja maisemia ihaillakseen pitäisi itsekin kiivetä puuhun.

Huoli oli kuitenkin turha, koska kallioiselta laelta avautui ihan kelpo maisema varsinkin länteen. Paikalle oli myös rakennettu penkki, joten evästely mäen laella oli tyynenä päivänä leppoisaa.

Paluumatkalla laskeuduimme Kalajanvuoren pohjoisrinnettä pitkin Vuori-Kalajan rannalla olevalle laavulle. Rinne oli aika jyrkkä, joten ainakin sateiden jälkeen on mukavampi kulkea loivempaa eteläistä reittiä.

Laavu on hienolla paikalla, mutta muut fasiliteetit eivät vielä ihan olleet kansallispuisto-statuksen edellyttämällä tasolla. Kalajanvuoren alueesta jäi silti hyvä jälkimaku.

Maaston puolesta paikka hiukan muistutti Kuhmon suunnasta löytyviä kivikkoisia rotkolaaksoja. Se miellytti silmää, koska olen tänä keväänä muutenkin tuntenut erityistä vetoa Itä-Suomeen. Yleensä tähän aikaan vuodesta mielessä alkavat pyöriä kesäiset tunturit, mutta nyt tuntuu siltä, että varsinkin Nurmeksen ja Kuusamon välillä on paljon nähtävää.

Kalajalta poistuttuamme palasimme Kuopioon Karttulan kautta poiketaksemme matkalla Lintuniemessä. Lintuniemi on 548-tien varrella oleva noin kaksi kilometriä pitkä Virmasveteen kurottava kaistale, joka nimensä mukaisesti on erityisesti pesivien lintujen suosiossa.


Niemen kärkeen kävelee puolisen tuntia suuntaansa. Kapeimmillaan niemi ei ole kuin metrin levyinen, joten tuulisella säällä varpaat voivat vähän kastua.

Toukokuinen perjantai oli mukava päivä ulkoilla. Ilman lämpötila pysyi maltillisena, eikä sääskiäkään vielä ollut. Tai no, yksi ilmeisesti majaili Lintuniemen kärjessä, mutta kyseessä lienee ollutkin keskivertoa suurempi yksilö.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

AM kokeilee: Subaru Outback

Kirjoitussarjani "retkeilijän nelivetofarmarit" on nyt siinä vaiheessa, että on aika kurkistaa VAG-karsinan ulkopuolelle. Käytännössä tämä tarkoittaa tarttumista Subarun puikkoihin.

Minulla ei ole aikoihin ollut japanilaista autoa. Varsinkin Subaru on merkkinä itselleni vieras, vaikka jonkinlainen kiinnostus Outback-mallia kohtaan onkin retkeilyharrastuksen myötä virinnyt. Mielenkiinto on kuitenkin lopahtanut viimeistään istuessani Subarussa kuljettajan paikalle.

Viime vuoden lopulla Outbackista esiteltiin uusi malli. Jo pikaisen tutustumisen perusteella voi sanoa, että nyt on menty paljon eteenpäin. Tämä on sellainen Subaru, jonka voisin itsekin kuvitella omistavani!


Minulla ei ole ennenkään ollut ongelmia Outbackin ulkokuoren kanssa, mutta nyt myös sisätilat miellyttävät ensimmäistä kertaa omaa silmääni.


Mukavaa on myös se, että edellisen mallin perin muoviset istuimet ovat vaihtuneet kangas- tai nahkaverhoiltuihin jakkaroihin. Ne eivät ole erityisen hyvin muotoillut, mutta eivät sen huonommat kuin Passatissakaan.

Myös vakiovarusteiden määrä on lisääntynyt, ja tarjolla olevat kolme varustetasoa - Base, Ridge ja Summit - vaikuttavat järkeviltä. Koeajamani auto oli Base-tasoinen, mutta senkin varustelistaan sisältyivät jo esimerkiksi kaistavahti ja mukautuva vakionopeussäädin. Lisäksi keulalta löytyivät led-ajovalot.

Ridge-taso tuo mukanaan muun muassa:

  • Avaimeton lukitus ja painikekäynnistys
  • Nahkaistuimet

... ja Summit vastaavasti:

  • Sähkötoiminen takaluukku
  • Navigaattori
  • Kattoluukku

Autona Outback on maastofarmareiden järeimmästä päästä. Maavaraa löytyy mukavat 20 cm ja 225/65-kokoinen vakiorengastus paljastaa, että auto on todella tarkoitettu ajettavaksi muuallakin kuin huonokuntoisella asfaltilla. Outback onkin olemukseltaan jo melko lähellä kaupunkimaastureita, niin korkeutensa kuin peilien muotoilunkin osalta.


Matkustamossa on hyvät oltavat. Varsinkin takaistuimella tilaa on runsaasti, silmämääräisesti arvioiden jopa kolmelle aikuiselle. Tavaratila (559 litraa) sen sijaan ei ole ihan niin suuri kuin auton ulkomitat antaisivat ymmärtää. Kontti on hiukan matalan oloinen, ja lisäksi pyöränkotelot rajoittavat käytettävissä olevaa maksimileveyttä. Toisaalta takapenkit kaatamalla tilaa sitten onkin hulppeat 1848 litraa.

Koeajon ensituntuma on, että ohjaus on moottoritielläkin hyvin kevyt, mutta auto kuitenkin kulkee suoraan. Melutasossakaan ei ole valittamista, mitä korkeaprofiiliset renkaat epäilemättä tukevat.

Diesel-koneisen Outbackin suorituskyky ei huimaa päätä, mikä osittain johtuu kuminauhamaisesti toimivasta CVT-automaattivaihteistosta. Mahtaisiko muutaman tonnin edullisempi bensiinimalli jopa olla Subarussa mielekkäämpi vaihtoehto?

Varsinainen hupi kuitenkin alkaa vasta kun asfaltti päättyy... Outback nimittäin etenee sadekuoppien raiskaamalla hiekkatiellä kuin juna. Sama pätkä 50-sarjan renkailla varustetulla Passat Alltrackilla olisi todennäköisesti johtanut häntäluuvaurioon. Aittajärven erikoiskoe jäi tälläkin kertaa ajamatta, mutta jos pitäisi valita, lähdenkö Kuutuantielle Passatilla vai Outbackilla, valitsisin ehdottomasti jälkimmäisen.

Auton hankintaan vaikuttavat kuitenkin monet tekijät. Jotkut autot ovat kalliimpia käyttää kuin toiset, eikä Subaru taida tässä suhteessa olla ihan edullisimmasta päästä.

Pikainen vierailu vakuutusyhtiön nettisivulla antaa ymmärtää, että Outbackin kaskovakuutukset ovat 15 - 20 % kalliimpia kuin esimerkiksi Passatissa. Huoltohinnoissa ei sinänsä ole suurta eroa, mutta Subarun 15 tkm:n huoltoväli johtaa siihen, että lompakkoa saa kaivaa melko usein. Boxer-moottorilla varustettu Subaru ei myöskään liene yhtä taloudellinen kuin parhaat kilpailijansa.

Lisäksi Subarussa on muutamia vähän outoja ratkaisuja, jollaisia on vaikea kuvitella löytävänsä vaikkapa saksalaisista autoista. Tällainen on esimerkiksi Outbackin takaistuimen kaltevuussäätö.

Lähtökohtaisesti säätömahdollisuus kuulostaa hyvältä, mutta ratkaisu on johtanut siihen, että istuimen selkänojan ja tavaratilan peitteen väliin jää vaihtuvankokoinen rako. Rako täytetään lisäpeitteellä, joka asetellaan istuimen taakse niin, että se pysyy paikoillaan vain kumityynyihin liittyvän kitkan ansiosta. Ratkaisu saattaa toimia, mutta se ei ole kaunis katsella eikä kätevä käyttää.


Pienistä puutteistaankin huolimattakin Subaru Outback on silti hyvin kiinnostava auto. On nimittäin niin, Outbackin hinta on ~samalla tasolla Golf Alltrackin kanssa. Golfin koeajo tulee olemaan mielenkiintoinen.

Kiitämme:

+ Maavara
+ Varustelu
+ Hinta

Moitimme:

- Suorituskyky
- Tavaratilan koko
- Ylläpitokulut

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Tuherteita

Kännykällä on vaikea saada hyvää videokuvaa. Ehkä sellaista ei pitäisi yrittääkään, mutta alla kuitenkin pari keväistä otosta Taivaskerolta ja Mallalta.




Erityisen hankalaa kuvaaminen on silloin, kun on itsekin liikkeessä.  "Videosi kuva näyttää heiluvan. Haluatko, että vakautamme kuvan?", ehdottaa YouTube hyvin herkästi.

Kokeilin mielenkiinnosta, miten YouTuben kuvanvakautustoiminto selviytyy suksilla kuvatusta, alunperinkin melko vähän huojuvasta pätkästä. No, tärinä kyllä vähenee, mutta lopputulos vaikuttaa luonnottomalta:


Joskus epäonnistuminen kuitenkin on niin täydellistä, ettei siihen tehoa mikään tärinänpoistoalgoritmi.  Sellaiset tallenteet on parasta nauttia raakana.



Ja kaikki nämä tuherteet teille siis tarjoilee perheenisä, joka voisi ihan hyvin lainata jälkikasvultaan GoPro-kameraakin...

perjantai 1. toukokuuta 2015

Aika on tullut

Kyllä nyt on aika jättää talvi taakse. Ei enää hiihtämistä tai lumikenkäilyä, ei huokailua kantavien hankien perään. Seuraavalla viikolla vien auton huoltoon, jossa saavat vaihtaa kesärenkaatkin alle.

Aamulla Hetassa oli kurja keli. Lunta tuli taivaan täydeltä, ja auraamaton Raattaman tie oli huonossa kunnossa. Yleensä minua ei autoillessa pelota, mutta nyt vähän jännitti, että mitenkähän alkumatkasta selvitään.

Käytännössä tiellä oli vain yksi ajokaista, joten jokainen vastaantuleva auto oli potentiaalinen ongelma. Onneksi autoja liikkui vappuaamuna aika vähän.

Kunnolla keli parani vasta Levin jälkeen. Kittilässä tein päätöksen tavoitella tänään Kuusamoa. Vielä aamulla mielessä vilkkui ajatus jäädä Ylläkselle, mutta nuhruinen ilma torppasi haaveen aika nopeasti. Kuusamossa pitäisi ainakin olla poutaista.

Kemijärven ohitettuani koukkasin päätieltä Suomutunturin kohdalla. Suomun tilanne on tunnetusti vähän huono. Se on harmillista, koska paikassahan ei ole mitään vikaa. Ymmärtääkseni laskettelurinne oli varsinkin kumparelaskijoiden suosiossa, ja myös hiihtomaasto vaikuttaa mukavalta.


Suomun rakennuksetkin ovat kohtalaisen uusia. Hotelli Suomua peruskorjattiin hiljattain, eikä toinenkaan alueen hotelleista (joka taisi kuulua Best Western -ketjuun) ehtinyt rakentamisensa jälkeen toimia kuin muutamia vuosia. Jälkimmäisessä joskus kävimmekin, mutta olisi selvästikin pitänyt käydä useammin.

Olen usein sesonkiaikana vältellyt Rukatunturiakin, mutta tällä kertaa päädyin silti Rukan Rantasipiin. Aurinkoista rinnettä parvekkeelta katsellessa on ainakin hyvä tehdä loman päättymiseen liittyvä surutyö.