sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Piikkinä pihassa

Poikkesinpa viikonloppuna Partioaitassa. En varsinaisesti etsinyt mitään, mutta lopulta kuitenkin poistuin liikkeestä uudet talvijuoksukengät (Salomon Spikecross 3 CS) kainalossani.

Olen muutaman vuoden juossut Asicsin GEL-Arctic WR -nastalenkkareilla, mutta niiden piikit ovat siinä määrin kuluneet, ettei niistä enää ole iloa. Nastat voi kyllä vaihtaa, mutta sekään ei ole ilmaista, ja kun Asicsit muutenkin ovat vähän huonossa hapessa, päätin kokeilla Salomonin kenkiä.


Koejuoksun perusteella kengät vaikuttavat mukavilta. Olen ennenkin huomannut, että Salomonin kenkien ja hiihtomonojen lesti sopii omaan jalkaani hyvin. Olen tykännyt myös Asicsin kengistä, mutta niihin verrattuna Spikecross on pykälää tossumaisempi, mikä sopii minulle.

Uusien kenkien tuottama lisäpito tuntui hämmentävältä, vaikka ulkona ei mikään luistinkeli ollutkaan. Nastoista ei joka paikassa ollut hyötyä, mutta kengän karkea pohjakuvio piti lumellakin hyvin. En yleensä kaatuile juostessa - paitsi metsässä - mutta liukastumisia sattuu aika ajoin. Joskus jalan lipeämisestä aiheutuva äkkiliike voi tuntua selässä monta päivää.

Sitä kuitenkin ihmettelen, miksi Salomonin kengissä on kiinteät nastat. Jos kengät muuten kestävät, piikit voisi olla kiva jossain vaiheessa uusia. Mutta eiköhän Salomoneilla ainakin 2 - 3 vuotta pääse.

Juoksulenkin jälkeen kävi kyllä mielessä, että pitäisiköhän joskus kokeilla autossakin nastarenkaita...

lauantai 24. tammikuuta 2015

Kun me erottiin

Satunnainen haahuilija on viime aikoina kunnostautunut hiihtoaiheisten laulujen uudelleensovittamisessa. Asian innoittamana päätin kantaa omankin korteni kekoon.


Olen tänä talvena kohkannut aika paljon ladulla kävelemisestä. Aihe kyllästyttää jo itseänikin, mutta jatketaan nyt vielä kerran munapäälinjalla, kun sille tielle on lähdetty. Tällä kertaa Jenni Vartiaisen tahtiin.


Mettään

Kun me tavattiin oli mukavaa
Harrastuksia mistä valita
Ja kun Puijonkadun kaksioon muutettiin
Käytiin ulkona pariskuntana
Silti myöhemmin ohuesti harmittaa
Miks piti sanoa, ladulla voi kävellä

Sillä kun me erottiin
Sä menit heti mettään
Ja kun huolto ladut lanasi
Sinäkö ne tallasit?
Kun me erottiin
Sä menit heti mettään
Koko latu on nyt pilalla
Talvikengän jäljistä, ei siinä enää hiihdetä

Sinä munapää et voi ymmärtää
Latupohjat hauraita, ei niillä kävellä
Tietyt asiat on hyvä pitää mielessä
Pyörätien reunassa on kiva kulkea
Kaupan kassalla myyjä tuijottaa
Onko nähnyt hän sinut ladulla?

Sillä kun me erottiin
Sä menit heti mettään
Ja kun huolto ladut lanasi
Tätäkö ne tarkoitti?
Kun me erottiin
Sä menit heti mettään
Joku Ismo sua katselee
ja mielessään sadattelee

Eikö mikään ole enää pyhää?



perjantai 16. tammikuuta 2015

Munapää-gaala

Eilen illalla huomasin, että kotikorttelin lähiladut oli viimein ajettu. Sehän tarkoittaisi samalla, että toissapäivänä tekemäni synti on pyyhitty pois. Todella hienoa!

Lähdinkin samantien koeponnistamaan uutta baanaa. Oli mukava huomata, että nyt ladut oli lanattu ihan oikealla latukoneella, siis sellaisella panssarivaunun näköisellä laitteella. Latupohja olikin hyvin topakka, ja suksen luistokin oli lauhtuneen pakkasen vuoksi kohdallaan.

Ikävää kuitenkin oli, että latuja oli höylätty muillakin laitteilla. Vuoden munapääpatsas voidaan ihan tältä istumalta myöntää henkilölle, joka oli keksinyt jyrsiä latupohjaa kilometrikaupalla moottoripyörää käyttäen. Siinäpä sitten pimeässä väisteltiin 5 - 10 cm syviä renkaanjälkiä. On ihme, jos kukaan ei ole niihin hiihtäessään mennyt nurin.

Ja tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun Kuopion laduilla pitää kirota tahallista ilkivaltaa. Voi tätä vähämielisten kaupunkia!

torstai 15. tammikuuta 2015

Synnin teillä

Taisin jossain aiemmassa blogikirjoituksessani mainita, että olen melko tyytyväinen Kuopion kaupungin latuhuollon tasoon. Eilen en enää ollut asiasta yhtä varma. Oli nimittäin lähes viikko siitä, kun oman kaupunginosani reitit oli latuinfon mukaan huollettu, vaikka lunta on satanut miltei päivittäin. Ei niitä ihan jokaisen lumisateen jälkeen tarvitsekaan kaulita, mutta joskus edes?

Kuopion latutilanne on muutenkin ollut hankala. Puijon ladut on suljettu, koska reiteille on tykkylumen vuoksi kaatunut puita. Toisaalta voisi ajatella, että koneita sitten riittäisi muiden alueiden kunnostamiseen. Muutamia jäälatuja on avattu, mutta ne kaikki löytyvät toiselta puolelta kaupunkia, eikä syväväylä ole vielä ummessa.

Alankin latuinfoa tuijottaessani epäillä, mahtavatko sen tiedot olla ihan ajan tasalla. Ehkä ladut on kaikesta huolimatta tehty, mutta tämä ei vaan jostain syystä näy palvelussa. Päätän lähteä pienelle iltakävelylle saadakseni selville, mikä lähilatujen tilanne oikein on.

Lumiseen aikaan kaupungissakin voi olla hienoa. Lumen painosta taipuvista oksista aiheutuu haittaakin, mutta kyllähän lumiset puut ovat silti sikamakeita!

Kotipihasta vähän matkaa käveltyäni pyörätieltä erkanee pienempi polku. Se on talvipoluksi hyväkuntoinen ja alkupäästään jopa valaistu. En ole aiemmin mennyt sitä talvella, mutta nyt lähden seuraamaan polkua, koska tiedän sen vievän latujen suuntaan.

Luminen polku kapenee ja valaistuskin ehtyy, mutta kulkeminen on edelleen helppoa. Pian saavun kohtaan, jossa valaistu latu risteää oman reittini kanssa. Juuri samaan aikaan ohi menee kaksi hiihtäjää. Tunnen oloni hiukan vaivautuneeksi, vaikka eihän tässä missään pahanteossa olla. Melkein pysäytän hiihtäjät sanoakseni sen heille.


Latu ei näytä kovin hyvältä, sitä ei selvästikään ole huollettu päiväkausiin. Pertsaa siinä voisi mennä, mutta luistelua ajatellen se on kovin kapea. Lyhyet Yokot saattaisivat ehkä toimia, mutta pidemmät sukset hörppäisivät kyllä lunta.


En pysty kuvittelemaan itseäni sellaiseen paatumuksen tilaan, että lähtisin kävelemään latua pitkin. Loikin baanan toiselle puolelle, jossa oma polkuni jatkuu, tosin yhä pienempänä. Osa kävelijöistä ei selvästikään ole päässyt ladun yli.

Ehkä vartin kuljettuani polkuni johtaa uudestaan ladun varteen, eikä se enää näytä jatkuvan mihinkään. Paikka kuitenkin vaikuttaa tutulta, ja kävelytielle onkin vain 50 metriä.

En halua kääntyä takaisin, koska eteneminen lumisessa metsässä on ollut vähän rämpimistä. Siirryn aivan latualueen reunaan ja yritän askeltaa hyvin varovasti. Ei kai kukaan näe?

Juuri nyt en pystyisi katsomaan itseäni peilistä. Ahdistaa, alan miltei juosta. Välillä astun harhaan ja uppoan polviani myöten lumeen. Askel painaa kuin synti. Herra armahda!

Kuinka pitkältä 50 metriä voikaan tuntua? Ylämäki vielä, päässäkin sumenee. Vanhat hiihtoreissut vilisevät silmieni edessä kuin filminauha. Lopulta kuitenkin saavutan asfaltin reunan. Vedän syvään henkeä ja putsaan vaatteeni lumesta.

Voi sentään, olen langennut ladulla kävelyn syntiin. Mea culpa, mea culpa, mea maxima culpa.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Poikas valveil' on

Poika lähti viikko sitten armeijaan, Kajaaniin. On tapana, että alkutohinoiden jälkeen omaiset kutsutaan varuskuntavierailulle ympäristöön, jossa alokkaita koulutetaan. Tällaisille "kotiväkipäiville" mekin viikonloppuna osallistuimme.

Kuopiosta on Kajaaniin 170 kilometriä. Ei siis ihan tolkuttomasti, mutta houkuttelee jo majoittumaan matkan varrella.

Kajaanin hotellit tuntuivat haistaneen Kotiväkipäivissä mahdollisuuden vähän parempaan bisnekseen. Huonehintoja hetken ihmeteltyäni varasin lopulta huoneen Vuokatin Sokos-hotellista. Se on riittävän lähellä Kajaania, ja lisäksi Vuokatilla on hyvän hiihtopaikan maine, joten suksillekin voisi löytyä käyttöä.

Vuokatissa vallinnut säätila ei ihan vastannut odotuksia, sillä taivaalta pyrytti lunta. Hiihtämään kuitenkin lähdettiin, koska Vuokatin hiihtomaastot olivat meille uusia. Hiihtoputkeakin harkittiin, mutta 15 euroa maksava lippu tuntui vähän tyyriiltä. Siihen hintaan kilometrin mittaisen putken olisi tosin saanut hiihtää useampaankin kertaan.

Putken ulkopuolella ladut olivat lumisateen vuoksi tukkoisia, mutta kaikesta näki, että normaalisti Vuokatin ladut ovat priimaa. Hiihtelimme Sokos-hotellilta Katinkullan kylpylän taakse menevää baanaa, joka oli todella leveä jopa luistelijoita ajatellen. Aurinkoisena talvipäivänä Vuokatissa on varmasti upeaa hiihtää!

Luisto lumisella ladulla oli yllättävän hyvä. Kerran vaimo hiihtikin ulos ladulta ja kaatui niin, että vyöltä lennähtänyt mehupullo meinasi hukkua metsään... Muutama arpikin tilanteesta jäi, mutta taistelun jälkiähän kelpaisi seuraavana päivänä esitellä kasarmilla. Ja tämä kaikki tapahtui ylämäessä!

Vierailu matkan pääkohteessa eli Kainuun Hoikankankaalla oli viihdyttävä. Riviin järjestyminen taisi uusilta varusmiehiltä ottaa muutaman ylimääräisen sekunnin, mutta epäilemättä suoritus kevään myötä paranee. Muuten päivän ohjelma oli sopivan vapaamuotoinen, ja tapahtuma eteni joutuisasti ihan vaan paikkoja katsellenkin.


Vieraille tarjoiltu hernekeitto maistui pakkaspäivänä hyvältä. Jos jostain pitäisi huomauttaa, niin ne pään kokoiset hillomunkit voisivat maksaa vähän enemmänkin kuin 0,30 €/kpl.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Mitä oikeastaan tapahtui

Edellisen blogikirjoitukseni otsikko tietysti viittasi Teuvoon, joka myös maanteiden kuninkaana tunnetaan. Se, mitä tapahtui Teuvolle, voi tapahtua myös latujen kuninkaalle, kuten Satunnaisen haahuilijan riimittely kirjoitukseni kommenttikentässä osoittaa. Siltä varalta, että joku ei ole sattunut riimejä huomaamaan, nostan ne vielä tähän esille:

Kotikaupungin latu oli hiekkainen tie
Siinä hiihtäjä turvalleen kääntyi
Vielä vinossa rillit ja sauvatkin lie
Jotka ohjausvirheestä vääntyi

Latu-uralta penkan yli lennettyäni
Olin pyörinyt hankea pitkin
Männyn juurella hampaita sylkiessäni
Minä oksensin verta ja itkin

Tässä naamassa arpikin kaunistus olisi
Ja hampaat voi uusiksi laittaa
Mut uudet sukset ja sauvat vei naapuri
Se harrastustoimintaa haittaa


- Satunnainen haahuilija




torstai 8. tammikuuta 2015

Kotikaupungin latu oli hiekkainen tie

Hiihtokausi kotikulmilla on lähtenyt verkkaisesti käyntiin. On tammikuu, enkä vielä eiliseen mennessä ollut hiihtänyt Kuopiossa kertaakaan. Niinpä päätin korjata tilanteen ja ajelin keskiviikkona töiden jälkeen Puijon hiihtostadionille, josta on helppo lähteä liikkeelle.

Olin jo kiskonut monotkin jalkaani, kun alkoi tuntua siltä, että jotain puuttuu. Missä ovat suksisauvat?

Matkassa olivat uudet Yokot, mutta sauvat tietysti jäivät toiseen pussiin vanhempien suksien seuraksi. Sauvoitta luistelullekin on oma aikansa ja paikkansa, mutta se ei ole talven ensimmäinen lenkki Puijon maastossa. Ei auttanut muu kuin ajaa kotiin hakemaan sauvoja.

Sählääminen otti päähän, ja hiihtostadionille palattuani tunsin epämääräistä kiireen tunnetta. Viivästelyn kompensoimiseksi päätin polkea yhden lämmittelykierroksen jälkeen suorinta reittiä ylös Puijolle, Ylä-Antikkalaan.

Lämmittelykierrosta lukuun ottamatta ajatus oli huono. "Suorin reitti" on jyrkkä, ja tällä kertaa se oli myös luminen. Jo mäen puolessa välissä yskin ladun varteen päivälliseksi syömiäni kinkun palasia. Ylä-Antikkalaan päästyäni jalat olivat ikävästi hapoilla ja nuoret tytötkin hiihtivät minusta ohi. Siitä eteenpäin onneksi oli helpompaa.

Puijon latujen yleisilme oli lumisateiden jälkeen nuhruinen, mutta jäisyys ei ainakaan kiusannut. Vasemman käden sormet sen sijaan kramppasivat taas, minkä arvelen johtuvan ranteessa olevasta viasta. Olen kuitenkin tyytyväinen, jos vaiva pysyy tällä tasolla.

Seuraavana aamuna lähestyin Kuopion latuverkkoa vielä uudelleen. Tutkiessani Kuopion latuinfoa huomasin, että lähellä kotia menevät ladut oli juuri lanattu. Päätin lähteä liikkeelle saman tien, jotta ehtisin tehdä lenkin hyvällä baanalla ennen kuin kävelijät saapuvat.

Kumpikaan toive ei varsinaisesti toteutunut. Latu oli lanattu moottorikelkalla ja pääosin vain yhteen suuntaan, joten se oli pehmeä ja melko kapea. Voisi luulla, että upottavaa latupohjaa on tyhmä kävelläkin, mutta ehkä en vaan tajua asiaan liittyvää kauneutta; niin monet kengänjäljet ladulla jo näkyivät.

Savon Sanomien jutussa Kuopion latuverkko saa hiihtäjältä hyvän arvosanan (9,5). Latuverkon laajuudesta ja I-alueiden (kuten Puijo) tilanteesta sen voisi myöntääkin, mutta muuten en vielä tekisi aaltoja.

Kuten artikkelissakin mainitaan, lunta saisi olla vielä enemmän. Hiekka saattaa metsäosuuksilla pilkottaa lumen alta, ja muhkurainen latupohja haittaa varsinkin vapaan hiihtäjiä. Latujen ylläpitoon olen silti tyytyväinen, huoltoporukka epäilemättä tekee sen mitä tehtävissä on. Lumiongelmakin helpottanee lähiaikoina.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Haloo Kuopio!

Ajatus ladunvarteen pystytettävistä kylteistä jäi elämään mieleeni.  Olisikohan sellaisista oikeasti apua?

Päätin jatkojalostaa asiaa laatimalla pari havainnekuvaa:




Kuopion päättäjät!  Idea on vapaasti käytettävissänne.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Erittäin hyvä (ellei täydellinen)

Lapin reissu on jälleen kerran takana. Alkumatkan kovien pakkasten jälkeen olosuhteet olivat oikein miellyttävät, vaikka aurinkoa ei paljon näkynytkään. Varsinkin retki Kuertunturille jäi mukavalla tavalla mieleen.


Lähtömme Ylläkseltä eteni vähän nihkeästi. Tämä johtui siitä, ettei yksimielisyyttä lomareissun viimeisen päivän kohteesta meinannut löytyä. Vaimo olisi halunnut Ouluun ja Stockmannille, mutta itse vierastin läntistä reittiä Ruotsista saapuvien, huonoa ajokeliä tietävien sateiden vuoksi.

Lopulta lähdimme ajamaan kohti Kuusamoa. Rukalla voisi vielä hiihtää, ja Kuusamon taajamassakin kulkee jonkinlainen kaupunkilatu. Netissä jopa kehuttiin kyseisen ladun kuntoa, mihin tosin suhtauduimme epäillen.

Matkalla pysähdyimme Rukanporttiin tankkaamaan ja ruokaostoksille. Se oli huono ajatus. Molempien (Sale + Neste) tankkausasemien mittareilla oli pitkät jonot moottorikelkkailijoita täyttämässä tankkejaan. Kaksitahtikoneet kärysivät ja kivet lentelivät, kun kelkkailijat yksi toisensa jälkeen kaasuttivat liikkeelle.

Eipä tehnyt mieli jäädä Rukalle. Onneksi saimme huoneen Kuusamon Sokos-hotellista. Sinne päästyämme suuntasimme saman tien ladulle, joka sopivasti meni aivan hotellin vierestä.

Ulkona oli alkanut sataa räntää, mutta nuhruinen keli unohtui mielestä nopeasti. Kuusamon taajamalatu nimittäin on erittäin hyvä! Vaikka latupohja ei ollut aivan tuore, se oli silti hämmentävän hyvässä kunnossa. Siis eikö Ladullakävelijäin Yhdistyksellä ole lainkaan toimintaa Kuusamossa?!

Valaistuksesta päätellen latu oli pohjattu rannassa kulkevalle kävelytielle. Kuopiossa sellaiset tuhotaan hetkessä. Miten ihmeessä Kuusamo on tämän ongelman ratkaissut?

Latuopasteet Kuusamossa on ainakin rakennettu huolella. Reitin varrella oli säännöllisin välimatkoin säänkestävä kartta samoin kuin ohjeet siitä, mitä ladulla saa tehdä ja mitä ei. Esimerkiksi ladulla kävely oli selvästi kielletty niin sanallisesti kuin symboleita käyttäenkin.

En tosin ole varma, olisiko vastaavista opasteista apua Kuopiossa. Täällähän tilanne on se, että vaikka kävelijöille lanataan ja osoitetaan oma kävelybaanansa ladun viereen (jäällä), latu vetää silti kävelijöitä puoleensa. Tai jos ladun kupeessa (maalla) 10 metrin päässä menee valaistu kävelytie, osa porukasta kulkee silti mieluummin latua pitkin. Koiralatukin tarkoittaa kuopiolaisille sitä, että ladulle kannattaa lähteä kävelemään koiran kanssa.

Voisiko opasteen koolla olla merkitystä? Kuopio on järvikaupunki, ja sen rannat väärällään isoja keltaisia kylttejä, joissa lukee "KAAPELI" tms. Ehdotan, että Kuopion kaupunki merkkaa hiihtoladut vastaavanlaisilla kylteillä:


Latuverkon kriittisimpiin kohtiin voisi vielä asetella hiukan yksityiskohtaisempia ohjeita:


Puiset kyltit eivät voi maksaa liikaa. Niitä odotellessa kannattaa ajella vaikka Kuusamoon hiihtämään.

torstai 1. tammikuuta 2015

Pientä hortoilua taas

Vuosi sitten vaihtui, jöpöttäen. Raketteja ei kuitenkaan tarvinnut väistellä, koska tänä vuonna Äkäslompolossa ei järjestetty yleistä ilotulitusta. Ammuntojen sijaan Jounin Kaupan takaa taivaalle nousi satoja paperilyhtyjä, joita ihmiset paikan päältä ostivat. Siis sellaisia kuumailmapallon näköisiä, mutta ämpärin kokoisia.

Raketteihin verrattuna lyhdyissä on monta hyvää puolta. Ne ovat ainakin edullisia, hiljaisia, turvallisia ja näkyvät kirkkaalla säällä pitkään. Samasta paikasta lähetetyillä lyhdyillä tuppaa olemaan yhteinen suunta, joten valovanaa voi parhaimmillaan ihailla kymmeniä minuutteja. Ja mikä parasta, lyhdyn mukana taivaalle voi lähettää toiveen, joka tulee sitten alkavan vuoden aikana toteutumaan.

Vuoden ensimmäisenä päivänä kiskoimme lumikengät jalkaan ja kipusimme Kuertunturille. Lähdimme liikkeelle Pyhän Laurin kappelin vierestä, josta tunturin laelle on reilun parin kilometrin matka.

Lumikenkäily tuntui hiihtämisen lomassa mukavalta kropassa. Lisäksi näkymät Kuerin rinteestä muiden Ylläksen tuntureiden suuntaan olivat oikein hienot. Aurinkokin pinnisti etelästä näkyviin juuri sen verran, että sen saattoi sanoa paistavan.

Tarkoituksemme oli palata Kuerilta samaa reittiä kuin mitä olimme tulleetkin, mutta eihän siinä ihan niin käynyt. Tunturille on noustu useasta eri suunnasta, ja lähdimme aika huolettomasti laskeutumaan summamutikassa valittua jälkeä pitkin.

Lopputulos oli, että pölähdimme metsiköstä Hannukaiseen menevän tien varteen, josta lähtöpaikkaamme oli vielä pari kilometriä. Onneksi sentään päädyimme takaisin Äkäslompolon puolelle, koska tunturin takana olisi ollut... No, eipä juuri mitään.


Hotellilla tankattuamme lähdimme vielä lyhyelle hiihtolenkille Konijänkän suuntaan. Jos eilen oli sään puolesta hieno päivä, niin tänään sitten oli suksen luisto kohdallaan.

Yöllä oli satanut hiukan vettä tai räntää, joka oli seuraavaksi päiväksi jäätynyt. Lenkistä tuli siis mukavan kevyt, vaikka pimeässä hiihtelimmekin parissa risteyksessä vähän edestakaisin. Taidamme olla jotenkin alttiita hortoilulle.

Huomenna jää Ylläs taakse. Vielä ehtisi päiväksi jonnekin, mutta eipä tuosta mitään päätöstä ole.