sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Telineurheilua

Kuopion syväväylä on viimein umpeutunut, joten eteläisestä Kuopiosta pääsee nyt jäätä pitkin keskustaan ja Puijon kautta vaikka kaupungin ympäri! Avoimesta väylästä on muistona vain röykkiöinen ahtojää, jonka yli pääsee helposti suksilla.

Olen yleensä jäällä kulkiessani vältellyt laivaväyliä, jos en ole täysin varma niiden jäätymisestä. Tuijottelin menneellä viikollakin rosoista väylää hetken ennen kuin uskaltauduin vaimon kanssa hiihtämään sen yli. Sinänsä huoli oli aiheeton, koska kapea väylähän jäätyy parhaimmillaan alle vuorokaudessa, ja reitti näkyi jo kaupungin latukartassakin. Ehkä hämmennystä herätti tieto siitä, että samasta kohtaa oli kuitenkin muutama päivä aiemmin menty laivalla.

Viime aikoina on tullut mietittyä myös suksihuoltoon liittyviä juttuja. Suosin yleensä pikavoiteita, koska suksien perusteellisempi voitelu edellyttäisi tilaa, jossa sivakat saa lukittua vaakatasoon. Pyrinkin aina hiihtolomilla hyödyntämään hotellien suksihuoltotiloja, joissa välineitään voi tuunata huolella.

Nyt tulin kuitenkin hankkineeksi oman suksenvoitelutelineen ja voiteluraudan. Teline oli hinnaltaan halvimmasta päästä, mutta ajaa silti asiansa erinomaisesti! Raudan käyttöä en tosin oikein hallitse, koska voitelun lopputuloksen laatu vaihtelee suuresti. Vaikuttaa siltä, että voide ei aina sula tai levity tasaisesti, koska siklauksen jälkeen suksen pohjaan jää helposti röppöisiä kohtia; varsinkin kovia voiteita käytettäessä. Vai enkö vaan siklaa riittävän tarkasti?

No, ehkä harjoittelu tekee mestarin. En tosin tiedä, kuinka suuresti pohjustus lopulta vaikuttaa suksen luistavuuteen, mutta toimenpiteen henkistä merkitystä ei silti auta vähätellä.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Pimeän aikaan

Kuopion latuverkko on tammikuun alun jälkeen laajentunut nopeasti. En ainakaan viime vuosilta muista, että jäälatuja olisi tammikuussa ollut hiihdettävänä yhtä paljon kuin nyt. Kun vielä syväväyläkin saisi rauhassa jäätyä, kaupungin ympäri pääsisi mukavasti hiihtäen.

Kuopiossa hyödynnetään Fastroi-nimistä hiihtolatujen kunnossapidon seurantajärjestelmää. Sama systeemi on käytössä myös monissa muissa kaupungeissa, ainakin Joensuussa, Kouvolassa, Mikkelissä, Pieksämäellä ja Oulussa. Järjestelmä on hyvä, koska siitä näkee nopeasti, milloin ladut on viimeksi lanattu - ja alkutalvesta samalla sen, mitkä reitit ylipäänsä ovat hiihdettävissä.

Silmäilinpä huvikseni, millaisia reittejä muualla hiihdetään. Vaikuttaa siltä, että ainakin latukilometreillä mitaten useimpien kaupunkien latuverkot ovat varsin laajoja. Kuopiolaisittain mukavaa on se, että ladustossa ei juurikaan ole irrallisia osia, vaan lähes kaikki reitit ovat yhteydessä toisiinsa. Halutessaan voi siis tehdä hyvinkin monenlaisia lenkkejä. Toinen kuopiolainen erityispiirre on jäälatujen suurehko määrä, mikä tietysti selittyy sillä, että kylä on Kallaveden ympäröimä.

Jäällä hiihtäminen on muuten mukavaa, mutta iltaisin sieltä puuttuu valaistus. Jos menee pertsaa, otsavalo riittää hyvin, mutta luistellessa valoa ei ole koskaan liikaa. Onneksi kaupungin kupeessa kulkevilla jääladuilla näkee iltaisinkin hyvin, koska taajaman valot heijastuvat ladullekin.

On kuitenkin yksi asia, johon en ole koskaan jäällä liikkuessani tottunut: jään paukkuminen pakkasella. Tunne siitä, että alla oleva jää halkeaa, on aina yhtä inha.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Putkessa

Hyvien kelien myötä olen päässyt aika mukavaan hiihtoputkeen. Ennuste lupaa seuraaville kymmenelle päivällekin suotuisaa säätä, joten nyt kaipaisin vain aikaa hiihtää latuja läpi. Varsinkin päivänvalossa olisi mukava mennä enemmänkin, mutta tammikuussa se on mahdollista lähinnä viikonloppuisin. No, onneksi jokainen päivä on nyt 3 - 4 minuttia edellistä pidempi.

Toistaiseksi hiihtolenkit ovat olleet aika lyhyitä, mutta etenkin Puijon mäet ovat tehneet jaloille hyvää. Ja kun kroppa jaksaa paremmin, myös into hiihtää kasvaa. Harmi, että jäälatuja on valmiina aika vähän, eikä esimerkiksi Kuopion ympäri vielä pääse. Pidemmät lenkit olisi kiva aloittaa tasaisessa maastossa.

Samalla mieli kuitenkin karkailee jo kevätladuille. Päässä pyörii taas ajatus Pallas-Hetta -hiihdosta, joka edellisen (ja toistaiseksi ainoan) kerran toteutui toissakeväänä. Silloin menin pertsaa, mutta matka oli voiteluongelmien vuoksi melko työläs, joten nyt varmaankin olisi luistelutyylin vuoro.

Toisaalta myös viime kevään Kilpisjärven reissusta on mukavat muistot, ja kaipa sitä joskus pitäisi tutustua myös Ruotsin ja Norjan hiihtokeskuksiin. Tietty lopulta tärkeintä on vaan se, että elämä maistuu hyvältä.

Eilen huomasin, että Salomonin luistelumonossa on säädettävä kantaremmi, jolla kengän voi kiristää tiukemmin nilkan ympärille. Mono onkin tuntunut hieman väljältä, joten kiristin remmiä hieman. Toivottavasti säätö on osunut kohdalleen, koska ladulla sitä on hankala tehdä uudestaan.