Haukea mä metsästän

Juuka on yksi suosikkipaikoistani silloin, kun on tarve löytää mukavaa retkeilymaastoa läheltä Kuopiota. Juukaan ajaa reilussa tunnissa, mikä on päiväretkeilyä ajatellen jokseenkin siedettävää, ja vaihtoehtoja retkikohteiksi on paljon.

Juukaan taannoin perustettu Haukisuon luonnonsuojelualue oli pitkään roikkunut kohdelistamme kärjessä, mutta lähteminen ei ollut ottanut toteutuakseen. Elokuun viimeinen viikonloppu näytti lopulta tarjoavan hyvät puitteet Haukisuo-vierailulle.

Ilma oli yhä kohtuullisen lämmin, kenties viimeistä kertaa kuluvana vuonna. Loppukesästä suolla on muutenkin helppo liikkua, kun maasto ei ole aivan umpimärkää.

Sattumoisin oli myös Suomen luonnon päivä, joten liikkeellä saattaisi olla muitakin retkeilijöitä. Haukisoilla tuskin silti haitaksi asti, koska nevalla ei ole tarjolla muita kuin luonnon itsensä järjestämiä retkeilyrakenteita.

Suojeltu alue ei ole kovin iso, mutta polkujen puuttuessa pienempikin alue riittää. Kulkemisen osalta ennakko-odotus oli, että Haukisoiden maasto olisi samankaltaista kuin Vuoripurolla kesäkuussa. 

Karttaa katsoen näytti siltä, että soita olisi helppo lähestyä joko pohjoisesta, Perävaaran suunnasta, tai etelästä, Koppalanjärventien kautta. Valitsimme ensimmäisen vaihtoehdon, koska pohjoisen puolelta löytyi sopivan oloinen pysäköintipaikka, vieläpä aivan suoalueen laidasta.

Eteläinen reitti olisi tarjonnut mahdollisuuden tutustua pieneen pätkään Timanttitaivalta, mutta kulkemista se tuskin olisi helpottanut, eikä polku olisi tuonut meitä yhtään lähemmäksi suota.

Haukisuon luonnonsuojelualueelle ovat ominaisia pitkulaiset suot ja niitä erottavat metsäiset saarekkeet. Elokuun lämpimien päivien myötä suoalueet olivat sopivasti kuivuneet, joten kumikenkiäkään ei tarvittu.

Suolla ei loppukesästä näkynyt suuremmin elämää, mutta oli sinne joku luojanluoma kuopan kaivanut. 

Työnsin tietysti pääni kuoppaan, mutta siellä ei ollut ketään, joten jäi epäselväksi, millainen otus kuopan oli tehnyt. 

Syvälammen itäpuolella tuuli oli paikoin kaatanut puita, mikä hidasti liikkumista. Muuten metsäkaistaleet olivat kallioisia ja varsin kauniitakin, joten niillä oli mukavaa kulkea.

Reilun kilometrin päässä olevalle Tahkovaaran ympärille kaavaillaan Juuan kunnan puolesta kansallispuistoa. Puiston koko olisi 3000 hehtaaria, mikä ilmeisesti tarkoittaisi, että myös Haukisuot päätyisivät osaksi puistoa.

Polkujen puuttuminen varmaankin vähentäisi kulkijoiden määrää, ainakin aluksi, mutta parin laavun rakentaminen tuskin olisi ylivoimainen ponnistus. Tällä hetkellä ainoa rakennelma näillä kulmilla taitaa olla Muurahaisenpolun varresta löytyvä laavu. 

Suolla kulkiessani pohdin, miksi suoalueelle on annettu tällainen nimi. Liekö suon paikalla joskus ollut järvi? Maasto oli kyllä aavistuksen viettävää.

Ihan viime aikoina haukea ei ole tainnut nousta, mutta hirvikärpäsiä metsässä pörräsi senkin edestä. Ne eivät onneksi ole samalla tavalla ikäviä kuin vaikkapa punkit, mutta aavistuksen inhoja silti, kun päässä tai paidan alla vipeltää koko ajan jotain.

Kärpäsiä löytyi vaimon hiuksista vielä seuraavan päivänäkin. Voi tosin olla, että ne edustivat jo uutta sukupolvea, koska äkkiäkös kärpänen laskee munansa pahaa arvaamattoman ihmisen päähän.

Valoa päin

Hetken vielä on pimeää, mutta valoa kohti mennään jo. Hyvää joulua!

Riskibisnes

Haatainniemessä vallinnut tuulinen sää lisäsi kopterin lennätykseen liittyviä riskejä, mutta tällä kertaa Malla selvisi tehtävistään ongelmitta.

Linkki videoon

Oi muistatko vielä ne helteet

Vaikka elokuussa kesä veteli jo viimeisiään, lämpöä tuntui riittävän vielä kuun loppupuolellekin. Eihän se poikkeuksellista ole, mutta toisinaan syyskuun alku tuo jo tullessaan pakkaset. Lämmöstä pitäisi ymmärtää nauttia silloin, kun sitä on tarjolla. Näin joulun lähestyessä asian ainakin tajuaa hyvin.

Lapinlahden ja Rautavaaran puoliksi jakama Älänne-järvi soveltuu retkikohteeksi ympäri vuoden. Älänteen rantoja onkin vuosien myötä kierretty monesti, mutta kesähelteillä ei sittenkään kovin usein. Yleensä on liikuttu lumikengillä, tai kun on muuten ollut holotna.

Elokuussa päätimme lähestyä Älännettä järvelle kurottavan Haatainniemen kautta. 

Niemen kärkeen vievälle polulle voi loikata monesta kohdin, mutta helpoiten ehkä Näätähiekan uimarannan pysäköintialueelta. Vaikka Jaakko oli jo aikoja sitten heittänyt kylmän kivensä järveen, Näätähiekalle oli saapunut muitakin ruokakuntia viettämään päivää, uimaankin. Ehkä rautavaaralaisia tai lapinlahtelaisia, ihan kuntarajalla kun ollaan.

Muistan jossain vaiheessa ajatelleeni, että Haatainniemen polulle käy kuten niin monille vähäisemmille reiteille: ne pikkuhiljaa kuihtuvat pois. Opasteet P-paikalla varoittivatkin, että pitkosten ylläpito on lopetettu, mutta tosiasiassa ne oli juuri uusittu, kesän aikana kai. Kyllä näillä taas yhden vuosikymmenen pärjää.

Elokuussa pitkoksille harvoin on todellista käyttöä, mutta alkukesästä Haatainniemen polulla on muutama kohta, jossa ne ovat tarpeen. Kerran on käännytty takaisinkin, kun eteneminen on alkanut muistuttaa puolisukeltamista. Nyt oli hyvä mennä, ja polku hienompi kuin muistinkaan.

Haatainniemen polulla olikin tällä kertaa yllättävän paljon reppuretkeilijöitä. Kun on koko kesän kulkenut näkemättä juuri ketään, tuntuu oudolta tervehtiä vastaantulijoita. Laavullakin pitäisi osata lausua jotain fiksua, jos viereen tulee ihminen istumaan. Hyvänen aika, näytänkö minä mieheltä, jolla on mitään järkevää sanottavaa?

Täytyy kuitenkin todeta, että vaikka Haatainniemessä saattoi paikallisesti ottaen olla ruuhka, laajasti ajatellen siellä ei ollut juuri ketään. Suosituimmissa retkeilykohteissa samalle nuotiopaikalle voi ahtautua viisikin ihmistä, tai niin olen kuullut. Ihan niin paljon väkeä ei sentään ollut.

Hiekkarantoja Älänteellä kyllä riittää vaikka isommallekin väkimäärälle.

Jälkikäteen kävi ilmi, että Haatainniemen reissu oli vuoden 2022 viimeinen kesäretki, tai ainakin viimeinen helleretki. Sellaisten voimin pitäisi ilmeisesti jaksaa ensi kevääseen... No, päivän piteneminen ainakin on jo alkamassa.

Nuo miehet loosheissaan

Retkeilyaiheinen blogini laahaa taas aikaansa jäljessä, joten kerrotaanpa välillä hieman tuoreempia kuulumisia.

Kuten joskus paljastin, olen jo pitkään ollut mukana pienimuotoisessa partiotoiminnassa. Joku tosin saattaisi kutsua lippukuntaamme salaseuraksi, sillä setävoittoinen porukkamme kokoontuu yleensä hämyisissä kellareissa, eikä jäseniksi missään olosuhteissa hyväksytä naisia.

Toimintamme vireystila on vuosikymmenten aikana vaihdellut, mutta marraskuussa päätimme jälleen tavata Plevna-ravintolassa Tampereella. Omalta osaltani tämä tarjoaisi myös mahdollisuuden pienimuotoiseen kaupunkiretkeilyyn, sillä Lentävänniemessä sijaitsevasta asentopaikastani keskustaan olisi sopivasti muutama kilometri.

Huhutaan, että Tampereella liikkuu nykyään raitiovaunua muistuttava liikenneväline, mutta itse en sellaista havainnut, joten suuntasin kävellen kohti Näsinneulaa, joka olisi hämärtyvässä illassa hyvä kiintopiste.

Reittini kulki aluksi Hiedanrannan ja Lielahden kartanon kautta. Jostain syystä en ole koskaan poikennut kartanossa, vaikka samoilla kulmilla tulee aika ajoin häärittyä. Siellä olisi ollut kahvilakin, mutta se oli juuri sulkeutumassa, eikä kuksakaan ollut nyt matkassa. Ehkä sellaisen olisi tosin saanut lainaan.

Hiedanrannassa tehtiin maatöitä, mikä ei suosinut tapaani edetä kompassisuorasti pisteestä toiseen. Keskustaan päästyäni minulle jäi silti ylimääräistä aikaa, jonka käytin Tammerkosken rantoja kierrellen.

Viimein oli aika siirtyä Plevnan suojiin. Paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa edellisen tapaamisemme jälkeen, mitä ei voinut jo tilaisuutemme alustuspuheenvuorojen aikana olla huomaamatta. Nähdäkseni tämä oli ensimmäinen kokoontuminen, joka alkoi niin, että kukin vuorollaan toi esiin omat vaivansa ja terveysmurheensa.

Tämän jälkeen kävimme läpi kaikki päivänpolttavat asiat autoiluun, energiahuoltoon ja maamme nykytilaan liittyen. Lisäksi tietysti keskustelimme aiheista, joista ei naisten ja lasten läsnäollessa sovi puhua lainkaan. Tilaisuuden päätteeksi loimme katseen edessä siintävään eläkeaikaan, mikä oli virkistävän pelottavaa.

Plevna loosheineen tarjoaa salaseuratoiminnalle hyvät puitteet. Ruoka on poikkeuksellisen ravitsevaa, ja tuleepa kerrankin syötyä myös makkaraa, mikä ei omilla retkillä aina toteudu. Seuraavan kokoontumisen sovimme jo ensi kevääksi, mikä on hyvä juttu, koska eihän tapaamisia voi tässä iässä enää viiden tai kymmenen vuoden päähän suunnitella.

Ravintolasta poistuttuamme poikkesimme vielä pikaisesti yhdessä baarissa. Johtuneeko ikääntymisestä vai mistä, mutta näihin partiohommiin tyypillisesti liittyvä ryyppääminen on merkittävästi vähentynyt. Asiaan voi tosin vaikuttaa sekin, että viinan hinta tuntuu inflaation myötä nousseen pyöristyttävän korkealle.

Tampereella on poliisin mukaan tapahtunut syksyn aikana runsaasti ryöstöjä, jotka ovat kohdistuneet etenkin yksin kulkeviin ihmisiin. Savosta tulleena en ehkä täysin tajunnut vaaran suuruutta, mutta yritin silti houkutella muita lippukuntamme jäseniä seurakseni paluumatkalle.

Kaikki muut kuitenkin päätyivät suosimaan autokyytiä (ehkä hyvästä syystä). Odotukseni yhteishenkeämme kohtaan olivat suurempia, mutta lähdin silti yksin lompsimaan kohti Lentävänniemeä.

Väkivallan uhka lienee pimeän aikaan suurempi kuin päivällä. Yritin jälkikäteen lehtijutun avulla selvittää, miten suurelle riskille olin altistunut. 

• "Neuvo koskee erityisesti tätä pimeää pikkujouluaikaa." - Pikkujouluaika oli, joo. ✔ 
• "Jos sitä ystävää tai lähiomaista ei päästettäisi yksin kulkemaan tuonne kaduille. Sillä ohjeella, että kaveria ei jätetä, voisi päästä aika pitkälle." - Jättivät kuitenkin, ja ajoivat itse autolla pois. ✔ 
• "Tapauksia on silti myös keskeltä viikkoa ja muistakin kaupunginosista: Hervannasta, Lielahdesta, Linnainmaalta ja Tesomalta." - Sinnepä juuri olin matkalla, Tesoman suuntaan ja Lielahteen. ✔ 
• "Pahalta näyttää ainakin silloin, jos vastaantulijan päässä on kommandopipo. Osa tekijöistä on peittänyt kasvojaan muuten." - Ainakin yksi vastaantullut pyöräilijä oli nostanut kaulurin epäillyttävän korkealle. ✔ 
• "Joskus on tullut nyrkistä suoraan tauluun, mikä on aika valitettavaa." - Nyrkistä en saanut, mutta yhteen tauluun olin valitettavasti pimeässä kävellä. ✔

Luettuani jutun ymmärsin, kuinka onnekas olin selvittyäni vahingoittumana takaisin Lentävänniemeen. Täytynee silti jatkossa varustautua näihin reissuihin paremmin, esimerkiksi retkikirveen kera.

Turvaväli

Hiiden vastustelusta huolimatta onnistuin kuvaamaan Hiidenporttia sen yläpuolelta, turvavälin säilyttäen.

Linkki videoon

Hiiden kirous

Kolmen päivän minilomani alkoi olla ohi, mutta kotimatkan varrelta voisi vielä löytyä jotain mukavaa. Sellainen voisi olla vaikkapa Kuhmon ja Lieksan välissä oleva Jonkerinsalon hiidenportti.

Jonkerinsalon portti pienempi kuin lännempänä sijaitseva kaimansa, mutta ihan näyttävä silti. Olen joskus käynyt Jonkerinsalossa vaimon kanssa, joten menemällä sinne yksin en rikkoisi minulle asetettuja rajoja, mutta voisin silti venyttää sääntöjä lähestymällä porttia lännen suunnasta, mikä olisi itselleni uusi juttu.

Niinpä jälleen kurvasin Nurmes-Kuhmo -tieltä Heinävaarantielle, jota jo paria päivää aiemmin autoilin Tetrijärvelle, ja siltä edelleen pienemmille metsäautoteille, jotka johdattivat minut Suolakankaan P-paikalle. 

Asfalttiteiden jälkeen hiekkatiet ovat hitaampia ajaa, mutta... sittenkin niin mukavia, ja tällä kertaa myös verrattain hyväkuntoisia.

Tien varressa oli muutamassa kohtaa Kapulatie-kylttejä. En aluksi ymmärtänyt, mihin ne liittyvät, mutta asiaa on selvitetty täällä, ja myös Wikipedia valaisee termiä yleisellä tasolla.  

Suolakankaalta Hiidenportin laavulle menevä polku on niin sanottu saapasreitti, mikä käytännössä tarkoittaa, että pitkospuita ei ole kuin korkeintaan pahimmissa kohdissa (suot, ojien ylitykset). Jos ei olisi tiennyt pitkospuiden puuttuvan tarkoituksella, asiaan tuskin olisi kiinnittänyt mitään huomiota.

Hiidenportin laavu sijaitsee kauniilla paikalla, josta portille ei ole kuin muutaman sadan metrin matka. Kahvittelin ensin aikani kuluksi, ja päätin sitten lennättää Mallaa saadakseni rotkosta muutaman yleiskuvan.

Tämän jälkeen saapastelin itsekin rotkon reunalle, jossa sain ajatuksen videokuvata kanjonia alempaa. Se olisi muuten hankalaa, mutta kopterilla periaatteessa helppoa. Kuvaamisen aikana tapahtui kuitenkin outoja asioita. 

Asensin Mallaan uuden akun, ja laskin sen sitten muutaman metrin päähän veden pinnasta. Tuijottaessani kännykkää en aluksi huomannut, että Malla hivuttautui kohti pystysuoraa kalliota, eikä se tuntunut tottelevan ohjausta. Osuma kallioon olisi tuhoisa, koska se rikkoisi propellit saman tien.

Minulla oli vaikeuksia saada kopterin sivuttaisliike loppumaan, mutta onnistuin kuitenkin nostamaan sen hiukan ylemmäksi. Tuloksena oli, että kallion sijasta Malla törmäsi jyrkänteen reunalla olevan puun oksiin, mutta pysyi kuitenkin ilmassa, ja samalla myös kontrolli palasi.

 

Tilanne oli pelottava, ja Mallan menettäminen oli lähempänä kuin koskaan. Unohtamatta sitäkään, että jos Malla olisi pudonnut veteen, olisin varmaan refleksinomaisesti hypännyt perään.

Olen pohtinut, mikä ongelman mahtoi aiheuttaa. Mieleeni tulevat seuraavat vaihtoehdot:

1. Malla hämääntyi alla olevasta vedestä. Kopteri voi joskus alkaa seurata veden liikkeitä yrittäessään pitää itsensä paikoillaan. Toisaalta rotkossa oleva vesi ei juurikaan virrannut.
2. Rotkon reunat peittivät GPS-signaalin. 
3. Kalliot olivat poikkeuksellisen magneettisia, mikä sotki kopterin kompassin.
4. Olimme hiiden reviirillä, eikä silloin pitäisi lentää lainkaan.

On mahdollista, että tilanne oli seurausta kaikista yllä mainittuista asioista. Onneksi katastrofilta kuitenkin vältyttiin, eikä Malla päätynyt osaksi Lentoturmatutkinta-sarjaa.

Vetten päällä

Taidan näyttää tällä videolla jotenkin huolestuneelta; ehkä olen miettinyt asioita ihan liikaa. Tai sitten tämä johtuu siitä, että vaimo ei ollut mukana. No, Malla sentään oli kaverina, vaikka kirmasikin aika pian taivaalle.

Linkki videoon

Sinäkö se oot?

Elokuinen aamu Kuhmossa oli siinä määrin miellyttävä, että päätin jäädä Kalevalaan myös toiseksi yöksi. 

Niiden välisen päivän ajattelin käyttää jossain maltillisen ajomatkan päässä Kuhmosta, ja päädyin lähtemään Iso-Palosen suuntaan. Järveä kiertävä reitti oli ennestään tuttu, mutta eipähän ainakaan tulisi sanomista, ja vastapäivään kuljettuna polku voisi tuntua riittävän tuoreelta.

Koska aikaa oli runsaasti, poikkesin menomatkalla myös Lentuankoskella. Koski ei loppukesästä ollut hurjimmillaan... 

... mutta kalastajien ohella ainakin telkkäperhe tuntui nauttivan olostaan veden virtauksessa.

Viime kesänä retkeilimme osittain samalla suunnalla. Poiketessamme tuolloin Iso-Tahkosen laavulla lähdimme liikkeelle Iso-Palosen pohjoispuolelta, Valkeiskankaalta. Niinpä ajelin tällä kertaa järven länsipuolelle, Matokankaalle, jossa en ollut käynyt kymmeneen vuoteen. 

Iso-Palosen ympärillä on kaunista metsää, ja etenkin järven itäpuolella maasto on miellyttävää kulkea. Elokuussa ei enää ollut hyttysiäkään, vaikka ilma oli yhä mukavan lämmin.

Kun olen liikkeellä yksinäni, etenen hitaammin kuin vaimon kanssa. Pysähdyn useammin kuvaamaan luontoa, ja joskus saatan pitkäänkin istuskella rannalla tai kannon nokassa ihan vain miettien asioita. Joskus mietin vähän liikaakin.

Kainuu on yksi suosikkimaakunnistani Suomessa. Jos pitäisi muuttaa jonnekin, niin ehkä tänne. Lähteminen ei vain ole helppoa.

Jälkeenpäin huomasin, että kymmenen vuoden takaisessa blogikirjoituksessani oleva kuva on otettu samalla rannalta kuin nyt ottamani kopterikuva. Eipä tuo paljoa ole muuttunut.

Papinsalmen silta sen sijaan on uusi. Viime vuonna jännitimme hieman, pääseekö salmesta lainkaan yli - jossain taisi olla maininta sillan huonosta kunnosta - ja peruuttelu olisi tuolloin pidentänyt kävelymatkaa kilometrikaupalla.  

Kymmenen vuoden takaisella vierailulla näimme useita karhun jälkiä, mutta nyt en sellaisia havainnut. Hiukan erikoisemman saappaanjäljen kuitenkin löysin, lieköhän tuo ihan kivikaudelta peräisin? 

Tämä jälki ainakin on suden jättämä.

Iso-Palosen reitit kulkevat luonnonsuojelualueella, jonka itäisin osa - Maariansärkät - yltää rajavyöhykkeelle asti. Särkkien läntistä reunaa voisi kuitenkin joskus käydä tutkimassa. Ehkä ensi kesänä, kun alla toivottavasti on uusi retkeilyauto.

Poikkesimmekin menneenä viikonloppuna matkailuautoliikkeen pihassa vähän stalkkaamassa tilannetta.

Darling, oletko se sinä?

Tyyneyttä

Tetrijärveltä poistuttuani ajelin kohti Kuhmoa ja päädyin - kuten niin monesti aiemminkin - Lammasjärven rannalle yöksi. Seuraava aamu oli tyyni ja lämmin, ihan parasta elokuuta!

Linkki videoon

Ongelmien yläpuolella

Mujejärvellä ja Tetrijärvellä on muutamia hienoja niemiä, joissa pitäisi joskus poiketa. Marjovaaraltakin avautui kiva maisema, jolle kännykällä kuvattu video ei tee oikeutta.

Linkki videoon

Peliongelmastani

Elokuussa minulla oli muutama päivä vapaata niin, että vaimo oli samaan aikaan töissä. Se tietäisi pienimuotoista yksinretkeilyä, jota en olekaan viime vuosina paljon harrastanut.

Voisi ajatella, että omaan tahtiin matkatessa kaikki olisi helpompaa, kun ei tarvitse mukautua toisen tekemisiin. Mutta ei se mene niin.

Minulle on asetettu tiettyjä rajoituksia, joita minun täytyy noudattaa, jos vaimo ei ole mukana:

1. Saan kulkea vain sellaisia reittejä, joita olemme jo yhdessä aiemmin menneet.
2. Saan patikoida vain sateessa (ainakin pieni tihkusade vaaditaan).
3. Jos kaikesta huolimatta on liian mukavaa, täytyy heti palata kotiin.

Vaikka rikon sääntöjä aika häikäilemättömästi, 1-kohdasta olen yrittänyt pitää kiinni. Valitsen kuitenkin kuljettavakseni sellaisia reittejä, joiden koluamisesta on jo aikaa tai jotka vuodenajan tai muun syyn vuoksi tuntuvat vierailta.

Tätä periaatetta noudattaen riensin lomani aluksi Mujejärvelle, jossa emme olleet käyneet kymmeneen vuoteen. Tarkalleen ottaen minua kiinnosti Tetrijärven kierros, joka Talvilahden pysäköintipaikalta liikkeelle lähtien sisältäisi riittävän uutuusmomentin.

Heti retken alussa oli pientä hässäkkää, kun kännykkä ilmoitti käyttöjärjestelmäpäivityksen olevan saatavilla. Toiminto periaatteessa edellyttää käyttäjän interaktiivisuutta, mutta pelkäsin silti, että puhelin alkaa ladata ja asentaa päivitystä juuri silloin, kun tarvitsen sitä johonkin muuhun. Hylkäsin päivityksen ja lähdin kiertämään Tetrijärveä vastapäivään.

Mujejärven alue ei ole erityisen tiheästi asutettua, joten todennäköisyys kohdata eläimiä on sopivasti koholla. Jo muutaman kymmenen metrin jälkeen pyyparvi (tai niin luulen) pyrähti lentoon aivan polun vierestä.

Hiltuslahden poukamassa oli mukavan lämmintä, joten päätin lennättää kopteria. Jatkettuani taas matkaa vilkaisin kännykkää, joka yllätyksekseni kysyi minulta PIN-koodia. Hmm... ilmeisesti käyttöjärjestelmäpäivitys oli sittenkin asentunut omia aikojaan, ja puhelin tämän jälkeen käynnistynyt uudelleen.

Koodin syötettyäni puhelimeen kilahti hetkeä myöhemmin outo tekstiviesti: 

"Kuukausittainen XYZ-tilauksesi aktivoitiin onnistuneesti. Tilaus uusiutuu automaattisesti: 9,99 EUR/kuukausi."

Lisäksi viestissä oli linkki jollekin pelisivustolle ja toinen linkki, jolla tilauksen voisi "perua". Koska en ollut tilannut mitään, oletin, että kyseessä on huijausviesti, ja varoin erityisesti klikkaamasta linkkejä.

Asia jäi kuitenkin vaivaamaan. Tekemäni Google-haku paljasti, että moni muukin oli saanut samanlaisen viestin. Päätin varmuuden vuoksi tarkastaa kännykkälaskuni tilanteen, ja säikähdin huomatessani, että laskuuni oli todella ilmestynyt ylimääräinen veloitus.

Oliko PIN-koodikysely sittenkin johonkin pelitilaukseen liittyvä maksutapahtuman valtuutus? Miten olisin tietämättäni onnistunut tekemään sellaisen? 

En edelleenkään uskaltanut "perua" tilausta tekstiviestissä olleen linkin kautta, mutta löysin netistä sähköpostiosoitteen, joka mahdollisesti kuului kyseisen lafkan tukipalvelulle. Lähetin osoitteeseen sähköpostia, jossa ilmaisin närkästykseni aiheettoman laskutuksen johdosta, ja vaadin tilauksen perumista.

Hiukan yllättäen minulle vastattiin jo muutaman minuutin päästä. Kyseessä lienee standardivastaus, mutta laitan sen tähän, koska asia voi kiinnostaa muitakin:

​"Arvoisa käyttäjä,

Kiitos, kun otitte yhteyttä XYZ-asiakastukeen. Perustuen meidän järjestelmätietoihin, niin tähän tilauspalveluun liitytään vapaaehtoisesti ja kun painaa ‘Payment (maksa)’ painiketta, jolloin tietoisesti hyväksyy tämän palvelun käyttöehdot. Tästä syystä meillä ei ole oikeudellisia velvoitteita korvata teille kustannuksia. Kuitenkin koska kyseessä on vahinkotilaus, niin olemme sekä peruuttaneet että hyvittäneet tilauksen.

Hyvitys näkyy seuraavassa puhelinlaskussa ja asiasta tulee vielä tekstiviestivarmistus.

Tilaus oli mahdollinen Mobiilimaksu (mobiilimaksuinfo.fi) mobiilimaksun takia. Suosittelen tutustumaan. Useassa tapauksessa käyttäjän alaikäiset lapset ovat tilanneet esimerkiksi Youtube-mainoksen, tai vastaavan mainoksen tai jaetun verkon välityksellä. Kannattaa tarkastaa omaan mobiilinettiin liittyvät laitteet asiaa koskien."

Peruutusvahvistuskin tuli saman tien, ja myöhemmin ilmeni, että myös virheellinen veloitus oli hyvitetty.

Mieltä kuitenkin edelleen kalvasi epätietoisuus siitä, mitä kautta kyseinen tilaus oli alunperin syntynyt. Voiko lukittu puhelin taskussa olleessaan saada sellaisen aikaan? 

Kännykän selaimen historiatiedoissa ei näkynyt, että olisin (tarkoituksella tai vahingossa) vieraillut muilla sivuilla kuin niillä, joilla tiesin käyneeni. Käyttämilläni nettisivuilla tai ohjelmissa ei liioin ollut mainoksia, joita olisin voinut edes vahingossa tökätä.

Kun kotona tutkin Googlen tallentamia selaustietoja retken ajalta, löysin kuitenkin seuraavaa:

Huomio kiinnittyy ASUS Weather -ohjelmaan, joka on puhelimen mukana tuleva nettisovellus.  En tiedä avanneeni sitä, mutta lokin mukaan näin on (juuri ennen tilauksen aktivoitumista) tapahtunut, ja Google Play -kaupan mukaan kyseinen sovellus "sisältää mainoksia". Onko se sisältänyt myös pelisivuston linkin, jota käyttäen tilauksen voi tehdä ilman tunnistautumista? Kun nyt katson, ohjelmasssa ei kuitenkaan näyttäisi olevan mitään mainoksia. 

Saamassani viestissä mainittu mobiilimaksu on kyllä perkeleen keksintö, mutta jostain ihmeen syystä se on oletusarvoisesti käytettävissä, ainakin Telian liittymissä. Kokemukseni jälkeen estin koko toiminnon, koska se selvästikin on helvetistä.

Niin, siitä retkestä... Totta puhuen retki meni ainakin alkumatkan osalta hieman sumussa, koska jouduin taistelemaan pelitilauksen kanssa. Se on harmi, koska jossain vaiheessa taivaalla kirkui iso haukka, jota en kuitenkaan saanut metsän keskeltä kuvattua, kun ajatus oli toisaalla.

Yksi hiisi sentään tarttui kennolle. Niitä ei ollutkaan pitkään aikaan näkynyt, liekö ilmastonmuutos verottanut kantaa. Tämä yksilö keräili rinteestä mustikoita, joita olikin aika runsaasti.

Tilaushässäkän synkimmässä vaiheessa satoi hieman vettäkin, mutta tilanteen ratkettua aurinko alkoi taas paistaa, ja Tetrijärven laavulla oli mukava istuskella.

Palattuani autolle ajattelin jatkaa Kuhmoon yöksi, mutta kun vaimo ei ole vieressä lukemassa nuotteja, ajan suu auki minne tie vie. Tällä kertaa se vei Marjovaaraan, jonne vahingossa kruisailin, kun en keskittynyt ajamiseen. 

Vahinko ei sinänsä ollut suuri, koska vaaralle noustessani kohtasin pöllön ja jonkun pieneksi haukaksi arvelemani linnun, joita kumpaakaan en saanut ratin takaa kuvattua. Vaaralla oli kuitenkin hakkuiden jälkeen ilmavaa, ja näköala moneen suuntaan kelpo.