Nenä jäätyy taas

Kesäiset kelit ovat käymässä vähiin. Vielä edellisenä viikonloppuna Keihäsjoella oli mukavan leutoa, mutta seuraava viikko toi tullessaan pakkaskelit myös Pohjois-Savoon, ainakin hetkeksi.

Minulle tarjoutui mahdollisuus pitää pari päivää lomaa. Ajattelin hyödyntää tilanteen nitomalla lomapäivät yhteen viikonlopun kanssa, ja lähteä pienelle Itä-Suomen kierrokselle.

Rouva ei nyt pääsisi mukaan, mutta välillä on ihan kiva edetä omaa tahtia. Yleensä retkemme alkavat niin, että vaimo taittelee päähänsä huivin, mikä voi kaikkine säätämisineen kestää parikin minuuttia. Oma päähineeni näyttää hyvältä jo puolen sekunnin asettelun jälkeen, joten yksin kulkiessani minulla on ensi metreistä lähtien käytössäni 121,5 sekuntia enemmän aikaa.

Subben kanssa on tehty monta hyvää reissua, mutta tällä kertaa matkaan lähtisi myös Kauko. Ajattelin, että on kohteliasta tiedustella, millaisia odotuksia reissuun liittyy.

• No niin pojat, mihinkäs lähdetään? Nyt saa esittää toiveita!
• S: Mennään niin kauas kuin ehditään! Lofooteilla ainakin oli kivaa.
• K: Minä haluan lentää!

Oikeastaan tiesin vastaukset jo etukäteen, mikä olikin vähän ongelmallista. Muutamassa päivässä ei ehdi kauas, ja jatkuvasti lyhenevä päiväkin rajoittaa vaihtoehtojen määrää. Itse olin silmäillyt karttaa Martinselkosen kulmilta, mutta 3 - 4 päivän reissu Suomussalmen taakse vaikutti työläältä.

Lopulta suuntasimme hiukan sekavissa tunnelmissa kohti Älännettä. Voisimme aluksi ainakin tavoitella Haatainniemeä, jonne edellisen kerran yritimme muutaman vuoden takaisella kevätretkellä. Tuolloin matka tyssäsi kevättulviin, mutta nyt vettä tuskin olisi riesaksi asti.

Subbe jäi Näätähiekan P-alueelle, kun lähdin Kaukon kanssa porhaltamaan kohti Haatainniemeä. Älänteen hiekkaiset rannat ovat hienoja lokakuussakin, mutta järveltä puhaltava kylmä tuuli muistutti talven lähestyvän.

Rannassa oleva ohut jää ritisi hauskasti. Tällä kertaa selvisimme Haatainniemen kärkeen asti, vaikka alkumatkan varrelle osuneita kosteikkoja piti nytkin vähän kierrellä. Kaukoa asia ei tosin tuntunut vaivaavan.

Haatainniemessä ei ollut erityisen märkää, mutta aamupäivän viipymäsumu värjäsi maiseman harmaaksi.

Niemessä oleva laavu ei tarjonnut optimaalista tuulensuojaa, ja hetken luulinkin, että kahvini jäätyy kuksaan kiinni. Kun paikalle sattumalta kurvasi myös päiväretkelle lähtenyt työkaveri, jäin silti vielä hetkeksi nuotiolle.

Taivas alkoi samoihin aikoihin avautua, ja niin Kaukokin sai uuden mahdollisuuden kaarrella niemen päällä.

Paluumatkalla huomio kiinnittyi Älänteen takana nousevien Keyritynmäen ja Kiparinvuoren rinteisiin. Auringonpaisteessa hohtavat kuuraiset puut loihtivat niihin tunturimaisen vivahteen.

Loman jatkosuunnitelmat olivat kuitenkin yhä levällään. Vaikutti jälleen kerran siltä, että matkan suunta ratkeaa lopullisesti vasta sitten, kun vilkun viiksi on pakko kääntää johonkin asentoon.