lauantai 22. kesäkuuta 2013

Jälkipuinti

Saariselän reissun jälkeen on taas aika pohtia, miten mukaan valitut varusteet toimivat käytännössä. Yksi retkeen liittyvistä tavoitteista oli, että kantamusten paino pyritään minimoimaan mukavuuden sallimissa rajoissa. Käytännössä tämä tarkoitti, että kaikki turhalta kuulostavat himmelit jätetään repusta pois, mutta yöpymismukavuudesta ei tingitä.

Makuupusseiksi valittiin kilon painoiset untuvapussit, vaikka hiukan kevyemmilläkin olisi varmaan pärjätty - sääennusteiden mukaan yölämpötilat pysyttelisivät +5 C:n yläpuolella. Myöskään majoitetta ei haluttu liikaa tuunata, joten matkaan lähti Nallo 2. Vauden Power Lizard olisi ollut kilon kevyempi ja periaatteessa kahden hengen teltta, mutta herääminen Voimaliskossa sateisena aamuna kahdestaan vaimon kanssa on jo ajatuksena haastava.

Ilmanvaihto ei liene Nallonkaan kehutuimpia ominaisuuksia, mutta enpä tämän reissun perusteella osaa sitä moittiakaan. Vaikka kahtena yönä satoi vettä, sisäteltta oli aamuisin täysin kuiva. Toki jalkopäässä (maanrajassa) olevat tuuletusaukot oli rullattu auki, ja teltta oli mahdollisuuksien mukaan pystytetty tuulen suuntaisesti, mutta joka tapauksessa ero vaikkapa Voimaliskoon on merkittävä.


Viime kesänä ostamani 58-litrainen Osprey Exos osoittautui jo edellisellä Saariselän vaelluksella hyväksi kantolaitteeksi. Niinpä otin sen nytkin mukaan, ja jotta vaimo pääsisi liikkeelle samalta viivalta, hänellekin hankittiin oma Exos (tosin S-kokoinen eli 55-litrainen versio). Jo yksistään tällä valinnalla taakka keveni liki kaksi kiloa isompaan rinkkaan verrattuna.

Exosit riittivät hyvin näin lyhyelle vaellukselle. Yhteiset tavarat jaettiin niin, että minä pakkasin reppuuni teltan, keittimen ja kaasun, ja vaimo puolestaan kantoi suurimman osan ruokatarvikkeista. Solumuovialustaa, crocseja ja vaellussauvaa lukuunottamatta kaikki tavarat pakattiin repun sisäpuolelle. Rinkkojen lähtöpainoja ei punnittu, mutta arvelisin niiden olleen 11-13 kilon paikkeilla.


Kun telttailee tupien läheisyydessä, voi hyödyntää veroina maksamaansa kaasua. Tällä reissulla kävikin ensi kertaa niin, että mukana ollut retkikeitin oli täysin turha, koska sekä illallinen että aamiainen tehtiin aina tuvassa. Jos oman keittimen kaasuineen olisi jättänyt rinkasta pois, painoa olisi kertynyt 900 grammaa vähemmän. Kynnys lähteä liikkeelle ilman keitintä on melko korkea, mutta seuraavalla tupakierroksella reppuun voi ainakin pakata pienemmän kattilan ja kaasupullon.

Uutena varusteena oli tällä kertaa mukana Samsung Xcover 2, jota käytin lähinnä kamerana. Tuoreemman käyttöjärjestelmäversion myötä käytettävyys on hiukan parantunut, mutta vaelluksella tärkeä ominaisuus eli akun kesto tuntuu puolestaan heikentyneen. Vaimolla oli matkassa Xcoverin vanhempi malli, mikä mahdollisti pienen vertailun. Puhelimet ladattiin ennen patikointia täyteen ja asetettiin sitten lentotilaan (Flight Mode). Puhelimia käytettiin lähes yksinomaan valokuvien ottamiseen, ja ne säädettiin käyttämään samaa kuvatarkkuutta.

Neljän päivän jälkeen vanhemman Xcoverin akkumittari näytti edelleen täysiä palkkeja, mutta Xcover 2:sen varaus oli tippunut neljänneksen. Toki testi oli tällaisenaan varsin epätieteellinen (puhelimilla otettujen kuvien määrä ei esimerkiksi ollut sama), mutta vaikuttaa siltä, että pidemmillä vaelluksilla Xcover 2 tarvitsee kaverikseen toisen akun. Sellaisia ei vaan vielä taida olla saatavana.

Toinen itselleni uusi varuste oli muovinen karttatasku... Siis sellainen, joka suojaa paperikarttaa sateelta. Olen aiemmin säilyttänyt karttaa takin tai housujen taskussa ja kaivanut kartan aina tarvittaessa esille. Sateellahan homma ei toimi alkuunkaan, ja tuulisessa tunturissakin kartan avaaminen kerta toisensa jälkeen on vaivalloista. Kaulassa pidettävä karttatasku ratkaisee molemmat ongelmat. En tiedä, miksi olen sinnitellyt ilman sitä näinkin pitkään.

Muonapuoleen ei tällä kertaa liittynyt uusia innovaatioita. Pähkinävoin käytettävyys jäi edelleen testaamatta, koska en tähän hätään löytänyt sille sopivan pientä purkkia. Jos nyt retkellä jotain testattiin, niin parhaat päivänsä nähneitä retkiruokapusseja sitten. Kaikki meni eikä mitään tullut takaisin.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Puistossa

Meillä taisi lopulta olla onnea. Alun perin kovin vetisiltä vaikuttaneet sääennusteet kääntyivät viime hetkellä poutaisiksi, mikä johdatti meidät kesän ensimmäiselle vaellukselle UKK-kansallispuistoon. Muitakin kohteita harkittiin, mutta Saariselkä tuntui tähän hätään helpoimmalta kohteelta.

Retken lähtöpaikkaa mietimme hetken. Koska tavoitteena oli yltää Saariselän isoille tuntureille, ei Kiilopää aikarajoitteet huomioiden tullut kyseeseen. Ainoa mielekäs vaihtoehto oli oikeastaan Aittajärvi, josta viime syksynäkin lähdin omalla vaelluksellani liikkeelle.

Aittajärven soratietä (30 km suuntaansa) on vähän ikävä ajaa. Niinpä harkitsimme ensin, että siirrymme Aittajärvelle taksilla ja kävelemme sitten tuntureiden kautta takaisin Kiilopäälle. Lopulta kuitenkin päädyimme ajamaan sinne omalla autolla, koska rengasreitti mahdollistaisi useamman tunturipäivän. Eikä taksimatka olisi ihan ilmainenkaan ollut - Kiilopäällä tapaamamme taksikuski arveli hinnaksi 120 €.

Itse en halunnut retkestä viime syksynä tekemäni reissun toisintoa, joten lähdimme kulkemaan Suomun vartta pitkin Porttikosken suuntaan. Ensimmäisen yön vietimme Porttikosken autiotuvan läheisyydessä seuranamme pari muuta vaeltajaa. Ruuhka ei siis kiusannut, vaikka Aittajärven P-alueella olleet kaksi bussia ja kymmenisen henkilöautoa olivatkin ennakoineet muuta.

Toisena päivänä patikoimme Suomun vastakkaista rantaa kohti Sotavaaranojaa, josta edelleen jatkoimme Maantiekurua pitkin Luirojärvelle. Luirolla sentään oli enemmänkin telttailijoita, mutta busseilla Aittajärvelle tulleet rippikoululaiset ja partiolaiset olivat jo ehtineet siirtyä toisaalle.

Kolmas päivä toi tullessaan uudenlaiset maisemat, kun nousimme Sokostin kautta Saariselän tuntureille. Sokosti (718 m) ei ehkä ole maailman töppäreistä merkittävin, mutta tarjoaa kuitenkin muikean näköalan itäisen Lapin yli. Sokostilta matka jatkui Riitelmäpäiden ja Lumipään kautta kohti Ukselmapäätä, josta laskeuduimme Paratiisikuruun ja patikoimme edelleen Sarviojalle yöksi.

Viimeisen retkipäivän ohjelmassa oli paluu Aittajärvelle. Aluksi kiipesimme Kaarnepään ja Kuotmuttipään yli, ja loppumatkan taitoimme Maantiekurua pitkin kohti Suomun rantaa. Suomun ylitys onnistui helposti, ainakin vaellussauvoja tukena käyttäen.

Kaiken kaikkiaan retki onnistui hyvin. Kovin aurinkoiseksi sää ei yltynyt missään vaiheessa, mutta sateetkin olivat maltillisia ja ajoittuivat pääosin yöaikaan. Myös hyttysten määrä oli siedettävä, mikä tosin osittain oli tuulisen sään ansiota.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Polun perässä

Kesäloma alkoi juuri. Olen viime vuosina tavannut lomailla 1 - 2 viikon pätkissä, ehkä kuvitellen kesän näin tuntuvan pidemmältä. No, tuleepa ainakin katsottua tätäkin vuodenaikaa vähän eri suunnista. Ovathan alkukesän valoisat yöt ihan erilaisia kuin elokuun pimeät illat.

Tuijottelen parhaillaan Pohjois-Suomen sääennusteita tulevalle viikolle. Poutasäätähän tässä toivotaan, mutta sadettakin tuntuisi olevan tyrkyllä. Toisaalta ennusteet heiluvat vielä miten sattuu, eivätkä eri laitosten arviot ole välttämättä edes samansuuntaisia.

Olimme alustavasti haaveilleet muutaman päivän reissusta joko Saariselällä, Muotkatuntureilla tai Kevolla, mutta jos tiedossa on jatkuvampaa sadetta, täytynee miettiä asiaa uudelleen. Vaihtoehtona on aina tehdä lyhyempiä retkiä siellä täällä. Kiinnostavia kohteita voisivat tällöin olla ainakin Kaarestunturi, Kumputunturi, Puljutunturi sekä Pakasaivo, joka meiltä jostain syystä on edelleen näkemättä. Taitaa kuitenkin olla niin, että retkihousujen lahkeisiin on joka tapauksessa syytä sutia hieman vahaa.

Kesän vaelluksia odotellessani tulin päivittäneeksi retkikännykkäni uudempaan versioon. Viime kesänä kannoin repussani Samsung Galaxy Xcoveria, joka olikin mainio laite. Keväällä Xcoverista julkaistiin II-versio, jossa on ainakin parempi kamera, tarkempi näyttö, enemmän muistia, nopeampi prosessori ja uudempi käyttöjärjestelmäversio.

Minulla ei varsinaisesti ollut pakottavaa syytä vaihtaa puhelinta, mutta kun vanhempi Xcover löysi uuden kodin vaimon rinkasta, asia eteni ihan omalla painollaan. Nyt vaan odotellaan, että uudesta laitteesta kertyy käyttökokemuksia.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Rajaa hipoen

Petkeljärvelle vai Talaskankaalle? Retkikohteen valinta on joskus hankalaa, kun suuri osa lähipoluista on jo koluttu, eikä yhden päivän aikana ehdi kovin etäälle. Petkeljärvi kiinnosti eniten, mutta sijaitsi suunniteltu lenkki huomioiden sittenkin liian kaukana. Talaskangas on hiukan lähempänä, mutta ajatus suoretkestä helteisenä päivänä - hyttystenkin ehkä jo herättyä - lakkasi lyhyen mietiskelyn jälkeen kiehtomasta.

Lopulta kisan voitti Pisan luonnonsuojelualue. Pisalla on käyty ennenkin, mutta edellisestä kerrasta on aikaa yli kymmenen vuotta, ja paikka on sopivan ajomatkan päässä. Siispä suuntasimme kohti Lastukosken pysäköintipaikkaa, josta on helppo nousta Pisanlammen kiertävälle rengasreitille.

Pisan tärkeimpiä nähtävyyksiä on vaaran päällä sijaitseva Täyssinän rauhan rajakivi, johon Ruotsin ja Venäjän edustajat muinoin raapustivat omat merkkinsä. Kiven lähellä on näkötorni, joka tarjoaa kohtuulliset näkymät joka suuntaan. Sanovat, että Puijon tornikin näkyisi, mutta itse en huomannut sitä näköpiiriini etsiä. Mikäli takavuosien muistikuviin on luottamista, näköalat olivat aiemmin paremmat, koska tornia ympäröivät puut olivat matalampia.



Pisanvaara on kiva paikka, mutta Pisanlammen reitti ei ole maisemiltaan erityisen hehkeä. Suuri osa polusta kulkee ryteikköisessä sekametsässä, jossa tunturiorientoitunut ihminen ei tunne oloaan kotoisaksi. Suositeltua kulkusuuntaa noudattaen reitin parhaat palat onneksi säästyvät loppuosuudelle. Vaaran laelta löytyvät vuosisatojen takaiset kivikaiverrukset ovat myös mielenkiintoisia.

Hyttyset inisivät jo siellä täällä, varsinkin kosteikkojen läheisyydessä. Suurta kiusaa niistä ei vielä ollut, mutta arvatenkin tilanne muuttuu huonompaan suuntaan lähiviikkojen aikana.