lauantai 30. tammikuuta 2016

Pieni lyhtykatsaus

Hyvä otsalamppu on ulkoilijan kaveri. Onkin ollut mielenkiintoista seurata, miten valaisintekniikka on etenkin led-valojen myötä kehittynyt. Nykyisinhän parhaat otsalamput vastaavat valoteholtaan auton ajovaloja.

Itse olen nilkuttanut eteenpäin aika monenlaisessa valossa; lähinnä kävellen, juosten ja hiihtäen. Viime vuosina päätä on useimmiten puristanut Led Lenserin H6 -valaisin.

Malli ei ole enää aivan uusi, mutta sen valomäärä (200 lm) on kohtuullinen ja säätöominaisuudet riittävät. Lisäksi valaisin on kevyt, joten sitä voi käyttää monenlaisessa liikunnassa. Kolmen AAA-pariston voimin lamppu hohtaa riittävän pitkään, ainakin säästöliekillä.

Retkireppuun pakkautuu yleensä Black Diamond Ion. Ion on hyvin kevyt (~30 g) ja sen valoteho riittää hitaaseen kulkemiseenkin, mutta lampun vaatima 6V-paristo on harvinainen ja joskus kalliskin. Valaisimen uudempi malli on hiukan suurempi ja käyttää erilaisia paristoja.


Täysin toista ääripäätä edustaa XGlow-otsalamppu, jonka joskus tilasin edullisesti verkkokaupasta. Kyseessä on monipuolinen ja järeä lamppu, mutta niin painava, ettei sitä oikein voi käyttää hikiliikunnassa. Kotiaskareisiin tai kävelylenkeille se kuitenkin soveltuu.


Vaimon polkua on puolestaan valaissut Photon Pump -merkkinen, melko edullinen valaisin. Sen tuottama valomäärä (80 lm) on jokseenkin riittävä, mutta muut ominaisuudet ovat vaatimattomat. Valon kirkkautta tai valokeilaa ei voi säätää, joten yleensä valoa on joko liikaa tai liian vähän.

Puutteen havaittuani päätinkin hankkia vaimolle uuden otsalampun. Aluksi ajattelin ostaa samantapaisen lampun kuin itsellänikin on, ehkä Led Lenserin uudemman mallin. Aiheeseen tarkemmin tutustuttuani kaupasta kuitenkin lähti mukaan Petzl Tikka RXP.


Tikka alkoi kiinnostaa ohjelmoitavuutensa ja älyominaisuuksiensa vuoksi: valaisin osaa automaattisesti säätää valotehoa ja valokeilaa ympäröivien olosuhteiden mukaisesti. Tarjolla siis on kaikki se hyvä, mitä omassa Led Lenserissänikin on, mutta ilman turhaa räpläämistä.

Tikka RXP sisältää kolme valotilaa: automaattitila, manuaalitila ja punavalo kartan lukemista varten. Petzlissä ei ole valokeilan säätömahdollisuutta, mutta erillinen lähi- ja kaukovalo ajaa jokseenkin saman asian. Niiden lisäksi etupaneelissa on valomäärän anturi.

Sekä automaatti- että manuaalitilaan voi liittää enimmillään kolme esiohjelmoitavaa tehoasetusta. Asetukset luodaan tietokoneella ja siirretään sitten valaisimeen. Haluttu tila ja tehoasetus aktivoidaan käytön aikana lampun kytkimillä.

Automaattitilaan liittyvillä asetuksilla käytännössä määritetään, kuinka pitkään lampun halutaan palavan (1 .. 10 h). Tämän jälkeen valaisin säätää valotehoa itse ja päättelee tilanteen mukaan, tarvitaanko lähivaloa, kaukovaloa vai molempia.

Manuaalitilassa taas asetuskohtaisesti valitaan, käytetäänkö lähivaloa, kaukovaloa vai molempia, ja millä teholla. Ajatus lienee, että käyttäjä voi luoda yhden asetuksen vaikkapa teltassa notkumista varten (lähivalo, heikko teho) ja kaksi muuta asetusta liikkumista varten (lähi-/kaukovalo, suurempi teho).

Käyttökokemusten perusteella voi sanoa, että automaattitila on kätevä ja toimii aktiivisessa liikunnassa hyvin. Automaattitilan kanssa lamppuun ei juurikaan tarvitse koskea. Kun laitteeseen ohjelmoi muutamia eripituisia paloaikoja, niistä voi sitten aktiviteetin keston perusteella valita sopivimman.

Manuaalitilan hyödyllisyys sen sijaan mietityttää. Jo laitteeseen siirretyt asetukset osoittautuvat käytön aikana huonoiksi, asialle ei voi tehdä mitään. Itse tykkäisin, että lampussa olisi portaattomat säätimet valotehoa ja lähi-/kaukovalovalintaa varten.

Tikka RXP (215 lm) vaikuttaa kirkkaammalta kuin oma Led Lenserini, vaikka molempien valomäärä on jokseenkin sama. Tikka RXP:n ladattavuus on hyvä juttu, mutta erikseen ostettavan adapterin avulla valaisinta voi käyttää myös paristoilla.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Kuinka pysytellä terveenä

Lehdissä puhutaan taas influessa-aallosta. Sairastaminen on yleensä ikävää, minkä itsekin uudenvuoden lomalla huomasin. Kuumeeton nuha ei ollut taudeista pahimpia, mutta teki silti olosta epämiellyttävän.

Olen viime vuosina väistellyt kulkutauteja aika hyvin. Muistelen, että edellisen kerran kärvistelin kuumeisena keväällä 2013, kun flunssa iski huhtikuisella hiihtoreissulla.

Tuolloin sairastinkin oikein huolella. Kyseessä ei ollut ensimmäinen pieleen mennyt lomareissu, joten aloin tervehdyttyäni miettiä, kuinka taudeilta voisi välttyä. Tuntuu tyhmältä ajaa tuhannen kilometrin päähän huomatakseen, ettei hiihtämisestä tai retkeilystä tulekaan mitään.

Joskushan sitä väkisinkin sairastuu, mutta voisiko todennäköisyyttä jotenkin pienentää? Sekin auttaisi, jos on kipeänä vain joka toinen vuosi sen sijaan, että sairastaa kahdesti vuodessa.

Matkoilla perusongelma on se, että kun ihminen poistuu tutusta elinpiiristään, vastaan tulee ihan uudenlaisia bakteereja ja viruksia. Yleiskunnolla ja terveellisellä ruokavaliollakin voi olla merkitystä, mutta paras vaihtoehto lienee silti karttaa pöpöjä parhaan kykynsä mukaan.

Käytännössä tehokkain keino on pestä kädet mahdollisimman usein. Jos peseminen ei onnistu, voi käyttää käsidesiä, vaikka se ei välttämättä tehoakaan viruspohjaisiin tauteihin.

Hygieniaa voi vielä täydentää niin, että välttää paljain käsin koskemasta sellaisiin pintoihin, joita suuri määrä ihmisiä koskettelee. Käytännössä tämä siis tarkoittaa ovenkahvoja, ostoskoreja, pankkiautomaattien ja maksupäätteiden näppäimistöjä, rahaa ja niin edelleen.

Talvella tämä on helppoa, koska käsineitä käytetään muutenkin. Itse en nykyään luovu niistä kauppareissuillakaan. Kesällä taas pyrin pesemään kädet jo kaupasta poistuessani - tai käytän käsidesiä, jota on autossa mukana.

Toisinaan pintojen välttely on hankalaa, aiheuttaa hihojen venymistä ja näyttää oudolta. Esimerkiksi oven avaaminen kyynärpäällä tai hanurilla voi olla vaikeaa. Pienet vaikeudet on kuitenkin helppo hyväksyä, jos niillä huomaa olevan merkitystä terveenä pysymisen kannalta.

Jos tauti kaikesta huolimatta pääsee yllättämään, kannattaa asiaan suhtautua analyyttisesti. Mikä meni pieleen ja miksi? Asia voi selvitä, kun muistaa yleisimpien tautien itämisajan olevan 1 - 3 vuorokautta.

Itse laadin oman analyysini Saariselällä. Se sai minut pohtimaan ruokailutilanteita, jotka ovat lomareissuilla tavallisia.

Olisi hienoa, jos kaikki ihmiset pesisivät kätensä ennen hotelliaamiaista. Todennäköisempää kuitenkin on, että joku on juuri ennen ruokailua kaivanut yhdellä kädellä nenäänsä ja toisella muniaan, mikä ei voi olla vaikuttamatta aamiaispöydässä olevien ottimien puhtauteen. Jos siis tapaa tarttua ottimiin oikealla kädellä, ei saman käden sormia kannata ainakaan nuolla puhtaaksi, vaikka niihin menisikin vähän hilloa.

Mutta vaikka pyrkisi huomioimaan kaikki asiat, on tiettyjä juttuja, joihin ei itse voi vaikuttaa. Yksi hankalimpia asioita on oluen tilaaminen ravintolassa.

Mitä tapahtuu, kun tilaat tuopin hanaolutta? Tarjoilija valuttaa oluen tuoppiin, ja toimittaa tuopin sinulle. Parhaassa tapauksessa tarjoilija pitää kiinni tuopin alaosasta, mutta joskus lasiin tartutaan ylempää, ja pahimmillaan tuoppi kannetaan pöytään sormiotteella yläpuolelta roikottaen. Siis samasta kohtaa, jonka kohta työnnät suuhusi. Mitä kaikkea ne sormet ovet koskettaneet? Milloin ne on viimeksi pesty?

Hiukan vainoharhaista? Ehkä. Asian liiallinen pohtiminen johtaa helposti ylilyönteihin.

Toisaalta jos pähkäilyt pelastavat yhdenkin hiihtoreissun, niistä ei ole haittaakaan. Saunaoluen voi yhtä hyvin ostaa kaupastakin, kunhan vain muistaa pestä tölkin ennen käyttöä...

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Takaisin lähtöruutuun

Vuodenvaihteen loma jäi lopulta vähän torsoksi. Köhiminen jarrutti menoa sen verran, etten päässyt ladulle ihan niin usein kuin olisin toivonut. Järkevästi ajatellen sairaana ei pitäisi rehkiä lainkaan, mutta kun lomaan liittyy tiettyjä odotuksia, valinnat eivät ole helppoja.

Majailimme Saariselällä kolme vuorokautta. Kolmas päivä meni enimmäkseen huiliessa, mutta teimme silti pienen kävelylenkin lähiympäristöön.

Saariselälle on sitten viime vierailun rakennettu talvikävelyreitti, joka on nimetty Revontulipoluksi. Polku on lyhyehkö, mutta soveltuu ulkoilureitiksi yskästä ja nuhasta kärsiville sekä niille, joilla ei ole mahdollisuutta harrastaa muita lajeja. Liikuntarajoitteisille maasto lienee kuitenkin liian mäkistä.

Revontulipolun varrelle ollaan pystyttämässä päivätupaa, josta näyttäisi tulevan aika reilun kokoinen. Tupa sijaitsee Kaunispään ja Iisakkipään välimaastossa, joten sille on terasseineen helppo povata suosiota.


Polun käveltyämme kipusimme Kaunispäälle juomaan munkkikahvit. Kaunispää saattaa olla turistirysän maineessa, mutta laelta avautuvat maisemat ovat kyllä Lappia parhaimmillaan.


Lomalla kertyneet vähäiset hiihtokilometrit vahvistivat viime talvena saatuja kokemuksia. Tällä kertaa myös vaimolla oli käytössään mini-Yokot, joista itse tykkään kerta toisensa jälkeen yhä enemmän.

Lyhyet sukset ovat kevyet ylämäessä, näppärät kapealla latupohjalla ja helpot käsitellä alamäessä. Kaiken lisäksi ne mahtuvat autoon melkein miten päin vain. Yokojen huolto tosin on joskus hankalaa, koska voitelupöydät on yleensä suunniteltu pidemmille suksille, eikä 150 cm mittaisia suksia ehkä saa kunnolla kiinni.

Kotimatkalla kiersimme Haaparannan kautta. Syynä tälle oli paitsi vaihtelunhalu myös meneillään oleva Ruotsin seteliuudistus, jonka johdosta osa vanhoista seteleistä lakkaa ensi kesänä käymästä maksuvälineinä. Eivät ne toki saman tien ongelmajätteeksi muutu, mutta kun kruunuja oli vielä taskun pohjalla Ruotsiin suuntautuneiden lomamatkojen jäljiltä, päätimme ainakin tankata niillä auton.

Viimeisen matkayön vietimme Oulussa, Lapland Hotels -ketjun uusimmassa hotellissa, joka syksyllä avattiin aiemmin samassa kiinteistössä toimineen Holiday Innin paikalle. Uusi hotelli on aina hieno, eikä LH Oulu tehnyt tässä poikkeusta. Kaupunkihotellina se myös on hiukan erihenkinen kuin saman ketjun muun toimipaikat.

Omaan makuuni LH Oulu oli vähän liiankin pramea. Tämä kävi selväksi viimeistään aamulla, kun aamupalalle mennessä piti hetki miettiä, että kuinkas paikassa kuuluukaan käyttäytyä. Henkilökunta onneksi oli avuliasta, kuten olettaa sopiikin. Lähtötelineviaksi voitaneen laskea se, että huoneemme kahvikupit olivat edellisten vieraiden jälkeen jääneet vaihtamatta puhtaisiin.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Räkä poskella

Saariselällä ei ole tullut käytyä aikoihin, ehkä toissa talvena edellisen kerran. Nyt kuitenkin jatkoimme Sallasta Sodankylään ja sieltä edelleen kohti Ivaloa.

Oma pääni oli alkanut jo eheytyä, mutta ajaessani 4-tietä pohjoiseen kurkkua alkoi aristaa. Taisin olla vilustunut. Pahus!

Kuumetta ei tuntunut olevan, mutta perille päästyämme halusin ottaa vähän rauhallisemmin. Niinpä jätimme hiihtolenkin väliin ja suuntasimme lumikengillä Iisakkipäälle.

Iisakkipäällä tuuli kovaa. Aika ajoin piti ihan ajatuksella pysähtyä tarkistamaan, että molemmat sauvat ovat edelleen mukana.

Hiukan alempana rinteessä oli mennyt muitakin vipeltäjiä.


Seuraavana päivänä tauti oli edennyt uuteen vaiheeseen, ja nyt nenä valui kuin Imatrankoski. En enää halunnut vältellä hiihtämistä, joten lähdimme sutimaan kohti Luttoa.


Vuotava nenä epäilemättä synnyttää vaikutelman, että kaverihan hiihtää ihan tosissaan, mutta suurimman nautinnon se hiihdosta vie. Toisaalta lenkin jälkeen klyyvari sitten onkin mukavan tyhjä.

Räkätaudin haittapuoleksi täytyy laskea myös se, että hotellihuoneemme wc-paperiresurssit ovat ehtyneet epärealistisen nopeasti. Toivottavasti henkilökunta ei luule, että hamstraamme paperia jälkimarkkinoita varten.

Riekonlinnan saunassa saa usein kylpeä yksinään, mutta tällä kertaa seuranani oli ryhmä japanilaisia. En itse osaa montaakaan sanaa japania, mutta kun heti alkuun heittää Subaru! -tervehdyksen, jää sulaa nopeasti. Sen jälkeen kiukaan käyttöön liittyvä perehdytyskin sujuu kuin vettä vaan.

Huomisesta eteenpäin matkamme ohjelma riippuu omasta kunnostani. Olen päättänyt olla terve, mutta aamullahan tuon näkee.