maanantai 30. huhtikuuta 2012

Vielä kerran

Kilpisjärveltä palattuani vein jo sukset kesää varten varastoon, mutta ihan turhaan... On aika helppoa keksiä syy vielä yhdelle hiihtoreissulle, jos vaan peräkkäisiä vapaapäiviä on riittävästi. Vapunpäivä osuu tänä vuonna tiistaille, mikä houkuttelee pitämään maanantainkin vapaata. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Saariselkä kutsui vielä kerran hiihtämään, tällä kertaa kahdestaan pojan kanssa. Poika tosin jatkoi omaa matkaansa kyläreissulle Kaamaseen.

Kelit voivat vielä huhtikuun lopussa vaihdella paljonkin. Jos on yöpakkasia, ladut säilyvät hiihdettävässä kunnossa ja varsin aamupäivisin olosuhteet todennäköisesti ovat erinomaiset. Jos taas sataa päiväkausia vettä, latupohja pehmenee liikaa, ja laji muuttuu vesihiihdoksi.

Kun lauantaina iltapäivällä saavuimme Saariselälle, takana oli pari sateista päivää, mikä teki ensimmäisestä hiihtolenkistä vähän raskaan. Latu upotti, ja alamäkeen luistelukin tuntui ainakin Kolleneilla työläältä. Luistokaan ei ollut kovin hyvä, mikä osittain selittyi sillä, että olin jostain ihmeen syystä jättänyt suksen pohjat siklaamatta vahauksen jälkeen.

Kahtena seuraavana päivänä hiihtäminen oli miellyttävää, koska pääsin liikkeelle heti aamulla. Öisin ei ollut kovin kylmää, mutta sen verran viileää kuitenkin, että latupohja oli aamulla rapsakka ja kantoi hyvin. Juuri tällaisilla keleillä teräskanttiset Kollenit ovat (hybridimonojen kanssa) mainiot yleissukset: niillä on hyvä luistella jäisellä lumella, mutta välillä voi mennä mummoa, jos se tuntuu paremmalta.

Olosuhteiden innoittamana päädyin myös tekemään varustehankintoja. Olin jo pitkään haaveillut vähän leveämmistä tunturisuksista, joilla olisi mukavampi mennä latureittien ulkopuolella. Tätä tarkoitusta varten olin aiemmin hankkinut monot, ja nyt Saariselän Partioaitasta matkaan tarttuivat Madshus Voss -sukset.

Suomupohjaiset Vossit sopivat mainiosti yhteen omaksumani pitovoiteettoman hiihtotavan kanssa ja täydentävät hyvin muita hiihtovälineitäni. Ne eivät ole tunturisuksista leveimmät ja mahtuvat jopa latu-uriin, ainakin näin keväällä. Toki ensisijaisesti tarkoitukseni on käyttää niitä silloin, kun reitti myötäilee kelkkauria tai kun kantava hanki houkuttelee hiihtäjän ylemmäksi tunturiin.

Testasin Vosseja lyhyellä reppuretkellä Saariselältä Rumakuruun ja takaisin. Suksi on koostaan huolimatta hyvin hiihdettävä. Suomupohja rallattaa alamäessä jonkun verran, mutta luisto on silti kohtalaisen hyvä, ainakin nollakelillä. Ylämäissä pito on odotetusti hyvä.

Toinen hiihtämiseen liittyvä hankintani liittyi Kolleneihin, joiden kavereiksi hankin Madshus Intelligrip -nousukarvat. Jos ylämäkeä on noustavana kilometrikaupalla, luistelu hivenen painavilla suksilla on raskasta, ja tällöin karvojen käyttö säästää voimia. Ja mikä parasta: mäen päällä karvoista voi taas luopua, ja matka jatkuu luistellen. Liisteriä tai muita pitovoiteita käyttäen se ei olisi mahdollista (tai ainakin hankalaa).

Kokeilin nousukarvoja aamuisella Kuukkelilammen rengasreitillä. Menin reitin vastapäivään, jolloin edessä on Moitakurusta Palopään huipulle johtava parin kilometrin nousu. Rinne ei ole kovin jyrkkä, mutta nostaa silti sykettä mukavasti. Luistelin Kolleneilla mäkeä ylös sen verran kuin mukavalta tuntui, ja kiinnitin sitten suksiin karvat. Loppunousu menikin helposti, vaikka latu oli osittain jäinen. Mäen päällä rullasin karvat takaisin koteloonsa, ja laskin rinteen alas suksenpohjat puhtaina. Oikeastaan aika kätevää.

Nyt taitaa kuitenkin olla se hetki, kun talven hiihdot on syytä unohtaa. Jos seuraavalla reissulla on vielä sukset mukana, olen keksinyt jotain todella hölmöä.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Jälkitunnelmia

Lomareissu on takana ja paluu arkeen edessä. Mukavaa oli, tosin täytyy sanoa, että (hiihto)matkailu käy kyllä voimillekin. Välillä täytyisi muistaa levätä, jotta väsyneet jalat saisivat elpyä. Mutta on vaikea malttaa, jos käytettävissä on vain viikko ja aurinko paistaa koko ajan... Viimeisimmän hiihtolenkin jälkeen Suunto Ambit oli sitä mieltä, että 115 tuntia on riittävä palautumisaika ennen seuraavaa harjoitusta. Yleensä lukema on 8 - 24 tunnin paikkeilla.

Ennen reissuun lähtöä tuijotan yleensä sääennusteita aika tarkkaan, jotta en suotta aja tuhannen kilometrin päähän kyyhöttämään kurjassa säässä. Tällä kertaa pelivaraa ei juurikaan ollut, koska virallinen hiihtokausi päättyy monessa hiihtokeskuksessa viimeistään vappuna. Onneksi säät kuitenkin suosivat niin, että menomatkan sateista selvittyäni aurinko paistoi joka päivä. Tulevan viikon ennuste ei näytä lainkaan yhtä hyvältä.

Talvinen Kilpisjärvi oli itselleni uusi tuttavuus. Kyllähän käsivarren maisemat ovat Suomen mittakaavassa erikoislaatuisia, mikä vielä korostuu talviaikana. Hankiaisista en päässyt nauttimaan, mutta kylän ladut ovat erittäin hyvin hoidettuja. Toisaalta sen jälkeen kun kolmen valtakunnan rajapyykillä on käyty ja Saanan ympäri hiihdetty, valmiit ladut alkavat loppua kesken. Kilpisjärven jäällä kuitenkin riittää hiihdettävää ja aurinkoisella säällä samoja latuja kiertää mieluusti uudestaankin.

Joka reissulta jää yleensä jotain hauskaa mieleen. Tällä kertaa koin Déjà vu -tunteen, kun Kilpiksen aamiaispöydässä aloin ihmetellä, miksi hotellin tunturiopas näytti tutulta. Selvisi, että kyseessähän oli sama henkilö, jonka tunturiaiheista blogia olin aika ajoin lueskellut. Jotain samankaltaista tapahtui pari vuotta aiemminkin, kun Pyhätunturilla tapasin paljon erämaita kiertäneen miehen, jonka myös tunnistin hänen nettisivunsa perusteella.

Hetassa puolestaan huvitti se, kun peräkkäisinä päivinä törmäsin (kuvainnollisesti) kahdesti latujen risteyskohdissa samaan henkilöön. Ensimmäisellä kerralla nousin Sammalvaaran ladulta Sioskuruun menevälle reitille, joiden risteyksessä nuorehko nainen piti taukoa. Seuraavana päivänä hörpin itse mehua Pyhäkeron tuvan edustalla, kun sama nainen pölähti paikalle Onnasvaaran suunnasta. Ei aivan poikkeuksellista, mutta Hetan latuverkon laajuus huomioiden hiukan hupaisaa kuitenkin (tai siltä se ainakin tuntui).

Näyttää siltä, että ennakkoon suunnittelemani Pallas-Hetta -hiihto jää tänä keväänä tekemättä. Toisaalta väli on jo ennestään tuttu, joten eipä asia isommin harmita. Pallaksen vierailukaan ei ollut kuin vuorokauden mittainen, mutta lyhytkin piipahdus rauhoittaa. Pallaksen ympäristö kun on ainutlaatuinen jo siksi, että siellä ei tarvitse väistellä moottorikelkoilla huvikseen pärrääviä. Tällä kertaa huomasin myös, että hotellin asiakaskunnassa alkaa olla monia aiemmilta vuosilta tuttuja kasvoja.

Voi olla, että tämän kevään hiihdot on nyt hiihdetty. Mutta parin kuukauden päästä on juhannus, ja silloin jalassa on monojen sijasta jo vaelluskengät!

torstai 19. huhtikuuta 2012

Kevätlomailua osa V

Taitaa olla niin, että hiihtomäärää voisi pikku hiljaa alkaa vähentämään. Kipeä ranne ei tykkää varsinkaan pitkistä ylämäkiosuuksista. Viime yönä heräsin siihen, kun vasen käsi oli aivan tunnoton olkapäästä alaspäin. Tätähän tapahtuu aika ajoin muutenkin (jos nukkuu kätensä päällä tms.), mutta tällä kertaa ilmiö toistui yön aikana pari kolme kertaa.

Paitsi että heräily katkoi unta, aloin yön pimeinä tunteina huolestua, mahtaisiko puutumisella olla yhteys ranteessa olevaan ongelmaan. Entä jos käsi aamulla herätessäni onkin ihan raato? Ja kotiinkin pitäisi vielä ajaa? Tällaisia juttujahan kannattaa yöllä pohtia, jos haluaa nukkua hyvin.

Harkitsin vielä eilen, pitäisikö Hettaan jäädä kolmanneksikin yöksi. Sää suosi edelleen, enkä ollut vielä hiihtänyt Närpistön laavulle, jonka kautta kulkevaa latua pidin yhtenä reittivaihtoehtona. Yön jälkeen päätin kuitenkin luopua suunnitelmasta, koska arvelin, että ranne arvostaisi lepoa enemmän kuin hiihtämistä.

Niinpä ajelin Pallakselle, jossa tunnustelin käden vointia. Etsin netistä käsivarren puutumiseen liittyvää tietoa, jotta selviäisi, voiko kipeä ranne liittyä asiaan mitenkään. Kyllähän faktatietoa löytyy, mutta väheksyä ei sovi myöskään keskustelupalstojen tarjoamaa vertaistukea, joka sai minut ainakin hyvälle tuulelle.

Luulen, että rannettani vaivaa jonkinlainen tulehduksen ja rannekanavaoireyhtymän sekoitus, tosin kyynärhermoon liittyen. Lepo varmaankin olisi hyväksi, mutta myös sopivanlaatuinen liikunta voi päästää hermon pinteestä. Vähäsuolaista ruokavaliotakin suositellaan, miltä osin yöllä itselleni antama ensiapu ei ollut aivan täsmähoitoa, koska söin hätäpäissäni perunalastuja kohottaakseni verenpainettani...

Asiaa punnittuani päätin lähteä Pallakselta lyhyelle hiihtolenkille. Etukäteen olin kaavaillut poikkeavani Nammalakurussa, mutta rannetta säästääkseni menin matkasta vain puolet, ts. Kerässiepin risteykseen asti. Aurinkoinen ja tyyni sää tekivät hiihdosta mukavaa.

Arvelen, että rannevamma on aikoinaan syntynyt siksi, että hiihtosauvojeni rannelenkki on ollut säädettynä liian lyhyeksi. Tästä syystä lenkki ei ole asettunut tukemaan rannetta vaan pikemminkin kämmenen alasyrjää, jolloin ranne on hiihtäessä päässyt taipumaan luonnottomasti. Olen nyt kiinnittänyt asiaan huomioita ja säädän lenkin aina niin, että se tulee kunnolla ranteen alle. Toivottavasti tämä auttaa jatkossa.

Lomaviikko alkaa olla takana. En tiedä vielä, ajanko huomenna kotiin asti vai pysähdynkö matkalla yhdeksi yöksi jonnekin. Viikonlopuksi on etelään luvassa lumisateita, jotka mieluusti tien päällä välttäisin. Suurimmat hiihtopaineet ovat viikon aikana purkautuneet, ja jalatkin varmaan tykkäisivät muutamasta lepopäivästä.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Kevätlomailua osa IV

Majailen edelleen Hetassa. En malttanut lähteä vielä pois, koska sääennuste lupasi edelleen säädyllistä keliä ja Hetan Majatalon mukava miljöö houkutti jäämään toiseksikin yöksi.

Ajattelin aluksi pitää tänään lepopäivän (tai ainakin kevennetyn hiihtopäivän), mutta jotenkin ajauduin silti Pyhäkeroa kiertämään. En ollut aiemmin hiihtänyt Sioskuruun Onnasvaaran kautta, mutta kun sinne nyt meni ihan koneella tehty latu, täytyihän tilaisuus käyttää hyväkseen. Ei lenkki sen kevyempi ollut kuin eilenkään, mutta ainahan uusia maisemia on kiva suksia.

Minulla eli eilen ongelmia juoman riittävyyden kanssa, joten otin tällä kertaa repun selkään, jotta saan tarpeeksi mehua matkaan. Samalla tuli testattua viime syksynä hankkimani Osprey Exos 46, joka oli nyt ensimmäistä kertaa selässä. Hiihtorepuksi se on isohko ja hiukan väärän mallinenkin, mutta hoiti kuitenkin tehtävänsä tyydyttävästi. Taukovaatteet ainakin mahtuivat hyvin mukaan.

Olen ottanut tavaksi mennä vuoropäivin vapaata ja perinteistä. Tänään oli pertsan ja teräskanttisten Madshusien vuoro, mitä myös repun käyttö vyölaukun sijaan tuki. Menin silti aika suuren osan matkasta luistellen, koska en ollut tehnyt suksiin pitovoitelua lainkaan. Luisto vaihteli paljon. Jäisellä latupohjalla oli erinomaisen hyvä mennä (jopa ylämäkeen), mutta pehmeämmällä alustalla jyrkemmät mäet tuntuivat tervaisilta. Välillä piti vaihtaa haarakäyntiin, kun jaloista loppui puhti. Matka kuitenkin vahvisti ajatusta siitä, että pitovoitelun sijaan on parempi keskittyä suksen luistavuuteen - myös retkisuksien kohdalla.

Nyt on taas pohdittavana sama asia kuin aiempina iltoinakin. Mihin huomenna? Lepo voisi tehdä hyvää, mutta kesä lähestyy, joten ei kai tässä ihan hiihtämättömäksi uskalla heittäytyä.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kevätlomailua osa III

Aurinkoinen sää taitaa nyt illalla olla vaihtumassa pilvisempään suuntaan. Ehkä se on vaan hyvä, koska naamatauluni ei (aurinkovoiteesta huolimatta) taitaisi sietää paistetta juurikaan enempää. Tosin täytyyhän UV-säteilyä varoa pilviselläkin säällä; ainakin, jos ei ihan lumipyryssä hiihdä.

Myös silmien suojaaminen on tärkeää. Jos käyttää silmälaseja, asiassa on omat ongelmansa. Vaihtoehtoja ovat lähinnä:

1) Linssien päälle asennettavat aurinkolinssit (ns. aurinkoklipsit)
2) Omien silmälasien päällä pidettävät kehykselliset aurinkolasit (aika suuret siis)
3) Erilliset aurinkolasit omilla vahvuuksilla

Ensimmäinen vaihtoehto on ehkä helpoin, mutta jos omat linssit ovat pienet, aurinkolinssit eivät suojaa silmiä sivusta tulevalta hajavalolta. Lasien päällä pidettävät aurinkolasit suojaavat paremmin, mutta eivät ole kovin mukavat. Erilliset aurinkolasit taas ovat teoriassa parhaat, mutta usein niiden kaveriksi tarvitaan kuitenkin tavalliset lasit.

Itse olen toistaiseksi käyttänyt klipsejä, vaikka mukana ovat usein myös 2-kohdassa mainitut aurinkolasit. Karu totuus kuitenkin on, että jos kehykselliset lasit asentaa omien lasien päälle ja vetää vielä pipon päähän, lopputulos ei mairittele. Ja vähän huonosti isot sangat pipon alle mahtuvatkin.

Kilpisjärveltä aamulla poistuttuani ajelin Hettaan, jossa majoittaudun erinomaisen mukavaan Hetan Majataloon. Saatuani huoneen lähdin hiihtämään Ounasjärven yli. Sammalvaaraan menevä latu houkutti, mutta olin kaavaillut tälle päivälle hiukan lyhyempää lenkkiä, joten jatkoin Pyhäkeron kahvilan suuntaan.

Parin kilometrin jälkeen saavuin Rautulammelle menevän reitin risteykseen. En ollut koskaan käynyt Rautulammella, latu näytti oikein hyvältä, eikä matkaakaan ollut kuin kolmisen kilometriä, joten otin uudeksi suunnaksi Rautulammen. No, sinne päästyäni olin kuitenkin Sammalvaaran ladulla, joten lopulta hiihtelin Postitupajärven kautta Pyhäkerolle. Hieno reitti, tosin Postitupajärveltä alkava nousu oli aika uuvuttava.

Päivittäiset hiihtolenkit alkavat hiukan tuntua väsymyksenä kropassa. Illalla ei oikein jaksa valvoa, mutta nukkumaankaan ei viitsisi kovin aikaisin mennä, koska se johtaisi vain tarpeettoman aikaiseen heräämiseen.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kevätlomailua osa II

Kilpisjärvellä on kivaa! Tänään hiihtelin kirkkaan aurinkoisessa kelissä Saanan ja Salmivaaran ympäri. Juuri tämän vuoksi tänne jaksaa ajaa, vaikka matka on pitkä. Toisaalta aurinkoinen, tyyni sää taitaa olla harvinaista herkkua Kilpparillakin, koska täällä kai sataa aika usein; meri on sentään aika lähellä.

Lähdin liikkeelle teräskanttisilla Madshuseilla, vaikka hankikantoa ei ollutkaan tiedossa. Koska alkumatka sisälsi jonkun verran nousua, voitelin pitoalueen ulomman puoliskon pitovoiteella ajatellen, että tällöin suksilla voisi vielä luistellakin. Pitovoitelu osoittautui kuitenkin turhaksi, koska voide kului nopeasti pois, eikä siitä ollut ylämäessä merkittävää apua.

Luulen, että luovun jatkossa pitovoiteista kokonaan. Jyrkät mäet mennään joka tapauksessa haarakäynnillä ja loivemmat pääsee helpoiten ylös luistelemalla - jos siis pohjassa ei ole menoa hidastavia mömmöjä. Tasamaalla matka etenee riittävän hyvin käsivoiminkin, ja välillä voi aina vaihtaa luistelutyyliin, jos nopeutta tarvitaan lisää.

Jollakin oudolla tavalla tykkään Hotelli Kilpiksestä. Hotelli ei ole mitenkään loistokas eikä edes edullinen majapaikka, mutta siinä on jotain samanlaista menneen ajan taikaa kuin Hotelli Pallaksessakin. Ehkä Kilpikselle hakeutuva väkikin on samanhenkistä kuin Pallaksella.

Kilpisjärvellä on kuitenkin yksi asia, joka minua häiritsee: moottorikelkkojen yletön määrä. Ymmärtääkseni kelkkailuun liittyvät säännöt ovat täällä samat kuin muuallakin, mutta esimerkiksi vaatimus käyttää merkattuja reittejä koskee vain ulkopaikkakuntalaisia. Paikalliset (joihin laskettaneen Kilpisjärvelle loma-asuntojaan rakentaneet norjalaiset) voivat kelkkailla vapaammin, mikä näkyy ja kuuluu. Jos järvellä on koivikkoinen luoto, sen yli on takuulla kelkanjälkiä joka suunnasta.

Huomenna on aika poistua Kilpisjärveltä. Aurinkoisimmat päivät lienevät toistaiseksi takana, mutta poutaa on edelleen tiedossa, mikä on mukavaa ainakin hiihtoharrastuksen kannalta. Seuraava kohde on vielä valitsematta, mutta sääennustetta myötäillen edettäneen jatkossakin.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kevätlomailua

Olen taas päässyt lomailun makuun, kun tuli tarve käyttää pois töissä kertyneitä liukumavapaita. Niinpä pakkasin autoon kaksi suksiparia ja suuntasin keulan kohti pohjoista. Kovin tarkkaan en ollut kohdetta miettinyt, vaan ajattelin sääennusteita seuraten pyrkiä aina sinne, missä paistaa aurinko. Lähinnä läntisen Lapin alueella oli kuitenkin tarkoitus liikkua.

Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Olos. Menneenä talvena on jo tullut vierailtua Ylläksellä ja Pallaksella, joten sopivan ajokantaman sisällä olevat vaihtoehdot olivat lähinnä Olos ja Levi. Leville päästyäni ymmärsin kuitenkin aika nopeasti haluavani sieltä pois. Hulinaa on minun makuuni ihan liikaa.

Oloksella oli mukavan rauhallista, ja lähiseudun latuverkosto on paitsi monipuolinen myös hyvin hoidettu. Lomani alkua on hieman häirinnyt vatsaan liittyvä oireilu. Ilmeisesti sen vuoksi hiihtokin on tuntunut raskaalta, mutta sivakoin silti Oloksella iltalenkin Särkijärvelle ja takaisin.

Olokselta jatkoin Kilpisjärvelle, jossa parhaillaan majailen. Majapaikaksi valikoitui vanha tuttu Hotelli Kilpis, joka ei ole seudun edullisin majoitusliike, mutta johon on helppo tulla. Ehkä pitäisi joskus kokeilla muitakin?

Huoneen saatuani ponnistin Kilpisjärven jääladuille, joita pitkin pääsee mm. kolmen valtakunnan rajapyykille. Poikkesin siellä vaimoni kanssa viime kesänä, mutta täytyyhän sama toistaa hiihtäenkin. Niinpä lähdin Kilpiksen luota liikkeelle kohti Malla-laivan lähtösatamaa.

Matkan pituus oli aluksi epäselvä, koska Kilpiksen rannassa oli kyltti, jossa kerrottiin rajapyykin olevan 10 km päässä. Se hiukan epäillytti, koska muistelin satamastakin olevan rajapyykille kymmenen kilometriä suuntaansa. Ja niinhän siinä kävi, että hiihdettyäni 4 - 5 kilometriä Kilpikseltä satamaan, vastassa oli täysin samanlainen 10 km -kyltti... Odotettua, mutta hiukan turhauttavaa silti.

Matka rajapyykille oli aika tasaista puurtamista, koska suurin osa reitistä kulki Kilpisjärven jäällä. Vasta kolmisen kilometriä ennen kohdetta latu nousi maalle, ja maisemat hieman monipuolistuivat. Lumihuippuisia tuntureita riitti katseltavaksi.

Myös huomiseksi on luvassa hienoa säätä. Jos vatsa edelleen kiukuttelee, täytynee valita joku maltillinen reitti hiihdettäväksi, mutta kevätauringosta voi nauttia silloinkin. Pitäisiköhän kaivaa suksipussista Madshusit ja taapertaa vaihteeksi perinteisellä tyylillä?

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kuin viimeistä päivää

Tänä pääsiäisenä on aurinkoa riittänyt. Olen aloittanut päivän jos toisenkin Kallavedelle suuntautuvalla hiihtolenkillä. Parhaat hankiaiset tosin kuihtuivat edellisen viikon lumisateisiin, eikä uusia ole syntynyt, koska auringonpaisteesta huolimatta päivisin on ollut aika koleaa. Pieni vesisade tai yksi oikein lämmin päivä voisi tässä suhteessa tehdä terää. Toisaalta tähän aikaan vuodesta mikä tahansa lämpöjakso voi myös turmella hiihtokelit lopullisesti, joten nyt täytyy hiihtää kuin viimeistä päivää, koska kohta se on myöhäistä.

Suksittuani monena päivänä peräkkäin päätin silti tänään jättää hiihtolenkin väliin ja lähdin vaihteeksi juoksemaan. Pyörätiet ovat jo enimmäkseen sulat, mikä innosti juoksemaan vähän eri reittiä kuin tavallisesti. Matkan varrella tiirailin jäälle, jossa ihmiset etenivät suksineen valkoisen hangen keskellä, ja lopulta tunsin itsekin pakottavaa tarvetta lähteä hiihtämään... Niinpä kotiin päästyäni kävin vain pikaisesti suihkussa, söin hiukan ja suuntasin sitten sukset kainalossa jäälle.

Arvelin, että jään päällä on samanlainen 2 - 3 sentin lumikerros kuin edellisinä päivinäkin. Eihän se luistelua estä, mutta hidastaa kuitenkin vauhtia ja tekee hiihtämisestä hiukan työläämpää - ainakin edellisen viikonlopun olosuhteisiin verrattuna. Siten lähdinkin pitkästä aikaa liikkeelle perinteisellä tyylillä tarkoituksenani hiihdellä kiireettömästi valmiita reittejä pitkin. Se olikin mukavaa, varsinkin kun aurinko edelleen paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Jäällä liikuttaessa fiilikset ovat osittain samanlaisia kuin avotunturissakin; ehkä siksi, että molemmissa ympäristöissä silmä kantaa kauas.

Eihän tässä ole enää kuin pari kuukautta, ja rinkan hiplaaminen alkaa taas. Sitten taas puhistaan, kun tavarat painavat liikaa, eikä mistään muka voi luopua. Vai voisiko olla, että jotain olisi viime kesästä opittu? No, ensin pitää kuitenkin puhista talvi alta pois.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kausi jatkuu

Ei ole ihan jokakeväistä se, että Kuopiossa pääsee vielä huhtikuussa hiihtämään hyvillä hankiaisilla. Usein käy niin, että useita päiviä kestävä leuto sää pehmentää lumen ja jään sohjoksi, joka jäädyttyäänkään ei ole miellyttävää hiihtää. Sama näytti toistuvan tänä keväänäkin, mutta viime päivien kylmä sää on jatkanut hiihtokautta mukavasti. Kaikki eivät tietysti talvesta tykkää ja odottavat ja lämpimiä kelejä, mutta kyllä se kesäkin sieltä tulee, ja sulaa maata saadaan taas katsella puolen vuoden ajan.

Luisteluhiihtäjälle hetkellinen takatalvi on hieno juttu. Järven jäällä oleva hanki on nyt kovaa ja kantaa hiihtäjän hyvin, ainakin aamupäivällä. Mutta vähitellen täytyy alkaa miettimään alla olevan jään kestävyyttä, kuten oheinen Pölläkänlahden suulta otettu kuva antaa ymmärtää.

Tein tänä viikonloppuna pari hiihtolenkkiä Kallavedellä sellaisissa paikoissa, joissa en ollut ennen käynyt. Kun ei kesällä veneile, kaupunki näyttää järveltä tarkasteltuna todella vieraalta. Myös itselle tuttujen lahtien ja poukamien tunnistaminen on kauempaa katsottuna vaikeaa. Tästä syystä vaihdoinkin latukartan Google Mapsista tulostamaani karttaan, josta järvialue lukuisine saarineen erottuu paremmin.

Vaikka olen asunut Kuopiossa yli 20 vuotta, en ole koskaan käynyt esimerkiksi Hietasalossa. Saaren ympäri hiihtäessäni mietin, että olisi mukavaa, jos voisi saaret voisi kesälläkin tavoittaa yhtä helposti. Ilman venettä, siis.