lauantai 26. lokakuuta 2013

Kun aika pysähtyy

Lumi tuli ja lumi suli, mutta ehkä silti on aika päästää kesästä irti ja alkaa odottaa hiihtokelejä. Puijollakin tosin hiihdettiin jo viikko sitten, mutta lämpimien päivien jälkeen suksi ei taida enää luistaa samalla tavalla.

Marraskuun tienovilla aika tuntuu usein kuin pysähtyvän. Hehkein retkeilykausi on ohi, mutta talviset harrastukset eivät vielä luonnistu. Onneksi lajillemme tyypilliset kestävyysominaisuudet suosivat ympärivuotista juoksemista. Ilman juoksuharrastusta alkaisin todennäköisesti pelätä marraskuuta.

Talven lähestyessä huomaa, mikä merkitys varusteilla on näinkin yksinkertaisessa lajissa. Viime viikon loskakeleillä kiskoin pitkästä aikaa jalkoihini Nike Steens Gore-Tex -lenkkarit, jotka olin ostanut jo vuosia sitten. Kyseessä taisivat itse asiassa olla ensimmäiset vedenpitävät lenkkikenkäni.


Vaikka olen koko ikäni juossut pääasiassa Niken kengillä, Nike Steensit olivat huono ostos. Ilmeisesti kalvon vuoksi kenkä on niin jäykkä, että juokseminen on todella työlästä. Muutamat kävelylenkit ovat notkistaneet kenkää hieman, mutta ero tavalliseen lenkkariin on silti suuri.

Suunto Ambit näytti, että Steensit jalassa juoksulenkin keskinopeus tippui melkein kilometrin tunnissa, mistä osa tosin menee sohjon piikkiin. Toisaalta eipä tuo vauhti ole viime vuosina muutenkaan ollut kiihtymään päin. Onneksi juokseminen tekee hyvää, vaikka etenisi vähän hitaamminkin.

Retkeilyn suhteen taakse jäänyt kesä oli varsin mukava. Aika riitti monenlaisiin reissuihin, ja kelitkin olivat lopulta ihan hyvät, vaikka kesälomajakso alkoikin hieman sateisissa merkeissä. Mieleenpainuvin retkikohde taisi lopulta olla Ruotsin Sylarna. Ehkä siksi, että ajatus vierailla Jämtlandissa oli soinut päässä jo pidemmän aikaa.

Erikoisinta kesässä oli se, että hyttysistä ei juurikaan ollut haittaa. Käytin kesän aikana hyttysmyrkkyä vain yhden kerran (kesäkuussa ensimmäisenä vaelluspäivänä UKK-puistossa), eikä hyttystiheys silloinkaan ollut aivan tolkuton. Eniten inisijöitä oli kesäkuussa Pisalla, mutta muilla retkillä lähinnä ihmeteltiin sitä, mihin kaikki hyttyset ovat kadonneet. Toivottavasti ihmettely jatkuu ensi kesänäkin.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Talvi yllätti retkeilijän

Olen viime aikoina tuijottanut Kolin kansallispuiston karttaa aika usein, mutta Kolin retki ei vaan ole ottanut tulta alleen. Nyt meteorologit povasivat aurinkoista viikonloppua, joten päätin viimein ruoskia itseni ja vaimoni liikkeelle. Koska Kuopiosta on Kolille 2 - 3 tunnin ajomatka, pakkasin repunkin valmiiksi jo edellisenä iltana.

Päiväretkeilyyn soveltuvan reitin olin suunnitellut jo aiemmin: lähtisimme liikkeelle Herajärven rantatien varrelta, Lakkalan P-paikalta, ja patikoisimme Ylä-Murhin kautta Pirunkirkolle ja takaisin. Matkaa kertyisi reilut 10 km, joka olisi vuodenaika ja aikataulu huomioiden juuri sopivasti.

Viikonlopun aikana Suomeen vyörynyt talvi tuotti kuitenkin yllätyksen. Vaikka Kuopiossa lunta oli vain muutamia senttejä, Lakkalaan valkoista puuteria oli satanut 10 - 20 sentin verran. Hetken parkkipaikalla patsasteltuamme sovimme, että emme lähde tarpomaan suunniteltua reittiä, vaan keksimme jotain muuta.


Koska Pirunkirkko sijaitsee lähellä tietä, päätimme lopulta siirtyä kohteeseen autolla. Sinne johtavan lyhyen polun lumisuus ei haittaisi, ja meille jäisi vielä aikaa poiketa jossain muuallakin.

Pirunkirkko ei ehkä ole lumiseen aikaan parhaimmillaan, mutta aurinkoiset näkymät Pieliselle kompensoivat lumen peittämiä luonnon ihmeitä. Syvälle luolaan emme uskaltautuneet, vaikka paikan isäntä ei tällä erää tainnutkaan olla maisemissa.

Kolilta Ahmovaaran suuntaan jatkaessamme bongasimme tien varresta kyltin, joka näytti tietä Räsävaaran näkötornille. Kurvasimme tielle, jonka varrelta löytyi noin kolmen kilometrin jälkeen P-paikka, laavu ja näkötornille johtava 400 metrin mittainen polku. Vaaran laelta avautuikin hieno näkymä sekä Pieliselle että Ukko-Kolin suuntaan! Räsävaaralla kannattaa ehdottomasti poiketa, jos Kolin tietä muutenkin ajelee.

Päiväretkemme ei siis ihan edennyt ennalta kirjoitettujen nuottien mukaisesti, mutta valkoinen hanki ja auringonpaiste pitivät silti tunnelman korkealla. Hetkittäin tuntui melkein... keväältä.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Itsetutkiskelua

Kävipä aamulla mielessä, että jospa tänä viikonloppuna viimein ajelisi Kolille ja Pirunkirkkoon... Mutta sitten huomasin, että tänään Kolilla juostaan Vaarojen Maraton. Ehkä polulle ei kannata lähteä samaan aikaan satojen juoksijoiden kanssa.

Saman tien aloin miettiä, että minkähän takia en ole itse koskaan ottanut osaa Vaarojen Maratonille. Kyseessähän on Suomen oloissa varsin omalaatuinen tapahtuma, tosin vielä aika uusi sellainen. Ilmeisesti osallistujia on silti ulkomaita myöten, koska tapahtumaan liittyvät nettisivut on - hauskasti keksittyä nimeä ("Marathon of dangers") myöten - käännetty myös englanniksi.

Luulen, että oma kuntopohjani riittäisi 43 kilometrin matkalle, vaikka mäkinen maasto tietysti lisää rasittavuutta katumaratoniin verrattuna. Muutaman vuoden takaisesta Herajärven kierroksesta jäi erityisesti mieleen Ryläyksen nousu, joka epäilemättä on reitin haastavimpia kohtia. Tuplamaratonista on minun harjoitusmäärilläni turha haaveilla, ja ehkä sellaista olisi muutenkin kannattanut kokeilla jo hiukan nuorempana.

Mitä harjoitteluun muuten tulee, minun pitäisi selvästi enemmän juosta polkuja pitkin. Kun on tottunut juoksemaan teitä pitkin, polulla tuppaa herkästi menemään nenälleen. Kaatuminen on harvoin vaarallista, mutta arastelen edelleen viime syksynä leikattua rannetta. Käsi ei koskaan tervehtynyt 100-prosenttiseen kuntoon, mutta vamma ei juurikaan haittaa elämää. Käsilleen kaatuminen olisi ehkä pahinta, mitä ranteelle voisi normaalioloissa tapahtua.

Toisaalta helppoja polkuja juoksemalla lajissa voisi kehittyä - ja tulihan noita kesällä muutaman kerran mentyä. Eri asia sitten on, miten koordinaatio toimii pitkällä matkalla, väsyneenä ja mäkisessä maastossa.