Kesäkumeista

Reiskan renkaiden kanssa on ollut vähän huonoa tuuria. Jo ensimmäisenä kesänä sepeli rikkoi yhden renkaan, ja nyt muutama päivä sitten toinen alkoi vuotaa saatuaan ruuvista.

Vika ilmeni, kun asioin Reiskan kanssa paikallisessa palosammutinhuollossa. Autolle palatessani huomasin toisen eturenkaan olevan aavistuksen lytyssä (mutta ei täysin tyhjä). Hassua sinänsä, olin juuri hetkeä aiemmin pohtinut, miten matalia rengaspaineita Ducatossa uskaltaa käyttää.

Vajaa rengas ei ajossa tuntunut mitenkään erikoiselta, ainakaan taajamanopeuksissa. Huoltoaseman mittari kuitenkin näytti, että ilmaa oli vain 1,5 barin verran. Yllättävän pienellä paineella rengas oli vielä hämävän ajokelpoinen.

Rengas korjattiin alan liikkeessä, jossa sattumoisin oli samaan aikaan vierailemassa myös Michelinin edustaja (ns. Michelin-ukko). Tilanne tarjosi mahdollisuuden hankkia ajantasaista tietoa BFGoodrich All-Terrain -renkaiden saatavuudesta. Yhdysvalloissa uutta KO3-mallia myydään jo, mutta vaikutti epätodennäköiseltä, että rengasta saataisiin Suomeen ainakaan kesän aikana. 

Samalla puhuimme myös rengaspaineista... Virkansa puolesta edustaja ei suositellut Ducaton renkaisiin muita paineita kuin mitä auton valmistaja on ilmoittanut (5,5 baria), mutta epävirallisesti taisimme olla yhtä mieltä siitä, että kolmitonninen Adria saattaisi pärjätä hiukan vähemmälläkin.

Mitä rengasrikkoon vielä tulee, minulla taisi käydä pieni tuuri, kun huomasin vian kaupunkialueella. Jos olisin sammutinhuollon sijaan ollut matkalla jonnekin muualle, rikkinäisestä renkaasta olisi saattanut muodostua isompi ongelma.

Palosammutin ei taida nykyään olla matkailuautossa pakollinen varuste, mutta tärkeä silti. Sammuttimelle on kuitenkin joskus vaikea löytää paikkaa, jossa se ei ole tiellä, mutta josta sen toisaalta saa nopeasti käyttöön.

Adria Twinin keittiöryhmän ja tavaratilan väliin on jäänyt (tai jätetty) pieni kolo, joka on sammutinta ajatellen periaatteessa aika hyvä.  

Sammuttimen asentaminen tähän tilaan on silti vähän konstikasta. Asennuksen pitäisi olla ehdottoman vahva niin, ettei painava sammutin pääse ajon aikana irtoamaan.

Aluksi ruuvasin asennuskehikon tilan takaseinään, mutta eihän se pysynyt ruuveilla tuollaisessa vanerissa kiinni, ei järeän asennusteipin kanssakaan. Pulttikiinnitys olisi parempi, mutta pultteihin liittyviä muttereita on hankala saada vanerin taakse.

Lopulta ongelmaan kuitenkin löytyi yksinkertainen ja riittävän hyvä ratkaisu. Leikkasin ohuesta makuualustasta palan, jonka pyöräytin sammuttimen ympärille. Koko hoito pysyy kiilattuna tukevasti paikoillaan, mutta tarvittaessa sammuttimen saa silti muutamassa sekunnissa käyttöön.

Paketti ei ole erityisen kaunis, mutta ei toisaalta ole jatkuvasti näkökentässä eikä häiritse muuta elämistä. Vaakasuuntainen asennus voisi toimia myös, jos se ei yllä käytävälle asti. Ehkä kokeilen sitäkin vielä.

Autokärpänen

Jokainen lienee joskus kohdannut Eppu Normaalin baarikärpäsen, jota valtiovallan toimet tuntuvat kaltoin kohtelevan:

"Ne jossain pohtii nytkin viinan hinnan nostoa
mä istun baaritiskillä janoten kostoa
Vaan eipä taida kannattaa nenillensä hyppiä,
on multa liian helppoa näet siivet nyppiä."

Monella karavaanarilla lienee tällä hetkellä samanlaiset tuntemukset matkailuautojen verotuksen suhteen. Niiden käyttövoimaveroahan ollaan lähitulevaisuudessa korottamassa melko rankalla kädellä.

Matkailuautoilun verotus on tähän asti ollut Suomessa yllättävänkin kevyttä. Uuden auton myyntihintaan sisältyvää autoveroa ei matkailuautoilta ole peritty lainkaan, ja myös ajoneuvovero (= perusvero + käyttövoimavero) on ollut maltillinen, koska käyttövoimavero on pakettiautojen tapaan määräytynyt alemman verokannan mukaisesti.

Mutta koska on maamme köyhä ja siksi jää, kaikkien täytyy osallistua säästötalkoisiin - ja etenkin autoilijoiden. Ensimmäinen ajatus lienee ollut, että matkailuautot olisi laitettu samalla tavalla autoverolle kuin henkilöautotkin. Tämä olisi kuitenkin merkittävästi nostanut uusien matkailuautojen hintoja, ja näin torpannut ainakin uusien kuluttajien pääsyn markkinoille. Ja ehkä tyrehdyttänyt autokaupan muutenkin.

Niinpä hallitus on viisaudessaan päätynyt korottamaan matkailuautojen käyttövoimaveroa. Tämäkin on hiukan ongelmallista, sillä kyseinen vero lasketaan ajoneuvon kokonaismassan (= omamassa + kantavuus) perusteella, ja matkailuautot tunnetusti ovat painavia. Veron nostaminen samalle tasolle henkilöautojen kanssa (eli veron kuusinkertaistaminen) johtaa siten myös euromääräisesti isoon korotukseen.

Korotuksen merkitystä pyritään vähättelemään sillä, että auton voi laittaa osaksi vuotta seisomaan. Etenkin moni retkiautoilija kuitenkin käyttää autoaan kaikkiin ajoihin, eikä auton seisottaminen tällöin ole mahdollista.

Korotus iskee kokolailla samalla tavalla suurimpaan osaan karavaanareita, koska valtaosa autoista on kokonaismassaltaan 3300 tai 3500 kilon painoisia. En tiedä, oliko hallituksen kaavailuissa mukana sellainen vaihtoehto, että käyttövoimavero laskettaisiin matkailuauton omamassan perusteella. Tämä olisi paitsi inhimillistänyt korotusta myös ohjannut kulutusta pienempiin ja vähäpäästöisempiin matkailuautoihin, mikä kai muutenkin on ollut älymystön tavoitteena.

Mutta mitäpä minä tässä ruikutan; vuoden 2026 alusta alkaen maksettavana on ylimääräinen 600 euron vero, kuten monella muullakin matkailuautoilijalla. Jos se pelastaa Suomen, raha ainakin menee hyvään tarkoitukseen.

Omalle luonteenpiirteelleni tyypillisesti alan kuitenkin heti pohtia, mistä saan vuosittaisen 600 euron maksun säästettyä. Pienistä puroista tuollaista summaa on vaikea kuroa umpeen, ja ainoalta järkevältä vaihtoehdolta tuntuu luopua toisesta autosta.

Meillähän on tällä hetkellä retkeilyautona Reiska (Fiat Ducato) ja henkilöautona Subaru. Ratkaisu on ylimitoitettu, koska vaimolla ei ole ajokorttia, eikä kahden auton omistaminen siten tuota suurta hyötyä. Ajojakin on nykyään vähän, eikä etenkään Subarun mittariin kerry kuin muutama tuhat kilometriä vuodessa, koska suurin osa menoista ajetaan kesäaikaan Reiskalla.

Pitäisikö Subarusta siis luopua? En haluaisi tehdä niin, mutta säästöä kertyisi helposti 1700 - 1800 euroa vuodessa (vakuutukset, verot, huollot, rengaspalvelut). Ja kun vuosittainen arvonalenema lasketaan mukaan, puhutaan jo useista tuhansista euroista.

Jos kyse olisi yksistään siitä, että autolla täytyy päästä paikasta A paikkaan B, luopuisin mieluummin Fiatista. En luota Fiatiin samalla tavalla kuin Subaruun, ja etenkin nykydieseleiden päästöjenhallintaan liittyvä tekniikka on aivan perkeleestä. Selvää myös on, että nelivetoinen Subaru vie kelistä riippumatta varmemmin perille.

Retkeilyauto on kuitenkin viimeiset kaksi vuotta ollut iso osa elämäämme. Se on tuonut mukanaan sellaisia positiivisia kokemuksia, jotka eivät henkilöauton kanssa olisi olleet mahdollisia. Ducaton käyttäminen arkiajoihin edellyttäisi tiettyjä kompromisseja, mutta Reiskasta olisi myös vaikea luopua.

Hankala asia siis, mutta onneksi sitä ei tarvitse päättää ihan tällä minuutilla. Jos toinen auto myydään, ja siihen liittyvät verot ja maksut jäävät jatkossa maksamatta, mitä valtio lopputulemasta sitten hyötyy? Yllä esitetyillä säästöoletuksilla tuskin paljoakaan.

Alusta-asiaa

Uudella retkeilyautollamme ei vielä ole paljon retkeilty, mutta käyttökokemuksia kertyy myös korttelirallin myötä, joten kerronpa nyt niistä. Koska auto oikeastaan tulee kahdelta eri tehtaalta, puolet havainnoista liittyy Fiat Ducatoon (alusta) ja toinen puoli Adria Twiniin (asunto-osa). Aloitan nyt Ducatosta, ja tarkastelen myöhemmin asiaa Adrian kannalta.

Nykyisten pakettiautojen henkilöautomaisia ominaisuuksia kehutaan usein. Uusi Ducato onkin ohjaamonsa osalta melko nykyaikainen, mutta tiettyjä traktorimaisia piirteitä löytyy silti. Istuimen ja ratin säätömahdollisuudet esimerkiksi ovat niukat, eikä ergonomia muutenkaan yllä henkilöautojen tasolle, vaikka kojelauta muuten näyttääkin freesiltä.

Ratin painikkeet eivät ole kovin kätevät. Ylä- ja alanapit (esimerkiksi usein tarvittavat vakionnopeuden säätimet) ovat oudosti muita alempana, ja niitä on hankala käyttää - etenkin hansikkaat kädessä - ilman että ensin vilkaisee rattia.

Toisaalta kaikkeen tottuu, eikä ajossa jatkuvasti häiritseviä asioita oikeastaan ole. Sähköinen ohjaustehostin vaikuttaa maantieajossakin ihan kelvolliselta; tosin vertailupohjaa vanhempaan Ducatoon ei itseltäni juuri löydy.

Ducatoon saa lisävarusteena täysdigitaalisen mittariston, mutta myös perinteinen malli on keskinäytön osalta pienesti konfiguroitavissa. Itse toivoisin, että siinä näkyisivät aina matka- ja trippimittareiden lukemat sekä ulkolämpötila, mutta kaikkia näitä ei taida saada yhtä aikaa esiin. Moottoriöljyn ja AdBlue-aineen määrän määrän näyttävä ominaisuus on kuitenkin kätevä.

 

Lämmitettävä tuulilasi on mainio varuste, mutta jostain syystä sivupeilit eivät lämpene lainkaan. Taustapeiliäkään ei ymmärrettävästi ole, mutta ajon aikana toimiva peruutuskamera hiukan kompensoi tätä puutetta.

Omassa autossamme on Fiatin turvapaketti, joka sisältää kaistavahdin, törmäysvarottimen, sade- ja hämärätunnistimen sekä ajovaloautomatiikan. Valoihin liittyvät automatiikka toimii hyvin, vaikka ei kaukovalojen osalta osaakaan tehdä muuta kuin vaihtaa tarvittaessa lähivaloille ja takaisin.

Muiden turvavarusteiden olemassaolo ilmenee lumiseen aikaan usein vain virhevalona mittaristossa. Kaistavahtiin liittyvä tunnistin on tuulilasin yläreunassa alueella, joka tuppaa talvella jäätymään (lasin lämmitinkään ei yllä sinne asti). Jos ajon aikana ei sada lunta, vahti saattaa auton lämmettyä herätä henkiin, ja samalla myös liikennemerkkien tunnistus alkaa toimia. Nopeusrajoituksen alentuessa kuuluu aina pieni kilahdus, joka sopivasti kiinnittää kuljettajan huomion.

Arvioisin, että Ducaton kaistavahti ei toimi ihan yhtä luotettavasti kuin esimerkiksi Subarun vastaava, sillä virhehälytyksiä tulee aika ajoin. Toisaalta vahdin voi halutessaan kytkeä pois päältä, ja sen herkkyyttäkin on mahdollista säätää. 

Sähköinen käsijarru ja automaatti-ilmastointi olivat varusteita, joista jouduimme autoa valitessa tinkimään. Tällä hetkellä niiden puute ei vaivaa lainkaan, mutta nähtäväksi jää, miten paljon manuaalinen ilmastointi vaatii kesähelteillä huomiota. 

Ducatoon saa lisävarusteena avaimettoman lukituksen, mutta meidän autossamme ei sellaista ole, ja Subarun jälkeen Fiatin avain tuppaakin unohtumaan milloin minnekin. Toivottavasti auto ei itse keksi lukita oviaan esimerkiksi silloin, kun avain on jäänyt virtalukkoon.

Kylmällä kelillä Fiatin moottori esilämpiää Webaston avulla. Webasto on retkikäytössä mainio varuste, mutta valitettavasti Fiatin moottorinohjaukseen tunnetusti liittyvä ongelma eskaloitui jo ensimmäisen lämmityskerran jälkeen: mittaristoon syttyi samantien Check Engine -virhevalo. Pulma ilmeisesti kumpuaa moottorin ja ulkoilman välisestä lämpötilaerosta, jota auto arvelee anturivirheeksi. 

Kävin nollauttamassa virhekoodin Fiat-liikkeessä toivoen samalla saavani vinkkejä, miten ongelman voisi jatkossa välttää. Järkevimmän oloiset neuvot ohjaavat käyttämään lämmitintä riittävän pitkään, ja sen jälkeen odottamaan hetken, jotta lämmöt ehtivät ennen moottorin käynnistämistä tasaantua.

Ainakaan puolen tunnin lämmitys ja puolen tunnin odottelu eivät riittäneet, sillä virhevalo syttyi taas seuraavalla lämmityskerralla, enkä ole päässyt siitä eroon millään virta päälle/pois- tai moottori käyntiin/sammuksiin -sekvenssillä. Suomen talvessa lämmitin on kuitenkin niin tärkeä varuste, että en ole antanut valon kiusata itseäni. Ehkä se sammuu kesän tullen. Jos ei, täytynee hankkia joku OBD-lukija, jolla virhekoodit voi itse tarkistaa ja nollata.

Istuinlämmityksen puute ei ehkä ollut niin iso juttu kuin ennalta ajattelin, mutta ostin silti takapuolen alle pari edullista roiskeläppää. Ne ovat lyhyen kokemuksen perusteella ihan kelvolliset, ja toimivat samalla myös istuinsuojina.

Lisäksi hankin autoon sähkökäyttöisen sisätilanlämmittimen (~2 kW), joka yksistään lienee pienitehoinen tämän kokoiseen koppiin, mutta auttaa Webaston ohella silloin, kun sähköä on saatavilla. Laitteen toiminta on tosin vielä testaamatta.

Yhdeksänportaista automaattivaihteistoa on kehuttu, eikä itsellänikään ole siitä pahaa sanottavaa. Ajettuani pitkään Subarulla olen kuitenkin tottunut portaattomaan CVT-vaihteistoon, jota pidän miellyttävämpänä. 140-heppainen moottori ei ole ylimittainen edes pieneen retkeilyautoon, mutta vie sentään paikasta toiseen. Maantiellä (ohitettaessa) vaihteiston power-tila auttaa vähän, ja ehkä kone kilometrien myötä vielä vertyy.

Konepellin alla ei juuri ole hukkatilaa, mutta tärkeimpiin huoltokohteisiin pääsee silti helpohkosti käsiksi. Vain jäähdytysnesteen lisääminen edellyttää pientä purkamista, mutta onneksi sitä ei tarvitse kovin usein tehdä. Paitsi että kun juuri äsken kuvaa ottaakseni vilkaisin moottoritilaan, niin alarajallehan tuo nesteen määrä näkyy vajuneen, joten purkamista on tiedossa.

Ducaton polttoaineen kulutus on ollut yllättävän maltillista. Talvikelillä ajotietokone näyttää 80 km/h-nopeudella maantiekulutukseksi 7 - 8 litran lukemia. Tietokone saattaa hieman huijata, mutta kesärenkaiden kanssa tuohon lukemaan luulisi yltävän oikeastikin. Tätä on mielenkiintoista kesän tullen seurata.

Mitä talvikäyttöön muuten tulee, lähemmäs kolme tonnia painava retkeilyauto jää aika helposti lumeen kiinni. Traction+ on todella hyvä varuste, mutta jos on tottunut nelivetoiseen autoon, Fiatin etenemiskyky on helppo yliarvioida. Onneksi kotipihaan johtava pieni ylämäki ei ole toistaiseksi tuottanut vaikeuksia.  

Suurempi talviajoon liittyvä ongelma on Ducaton raideväli, joka on levämpi kuin henkilöautoissa. Ajaminen polanteisilla teillä on siten... aivan hirveää, etenkin kitkarenkailla. Rengaspaineetkin ovat henkilöautoon verrattuna korkeat (4,5 - 5,0 bar), joten erityisen pehmeältäkään meno ei tunnu, jos tie on yhtään rosoinen.

Ducatolla ei siis tee mieli lähteä ihan millaisille teille tahansa. Alkuperäinen ajatukseni käyttää retkeilyautoa kaikkiin ajoihin ei näin ollen toimi, ainakaan talvella. Mutta ehkä kesällä mieli muuttuu.

Tuulilasin takaa

Elokuussa hankitun Subaru Outbackin mittarissa on nyt viitisen tuhatta kilometriä, joten kerronpa lyhyesti tähän mennessä kertyneistä kokemuksista.

Pääosin olen ollut autoon tyytyväinen, ja etenkin uusi korirakenne vaikuttaa jämäkältä. Kitkarenkaat korkeahkon auton alla ei välttämättä ole optimaalinen ratkaisu, mutta uusi Outback kulkee talvikelilläkin vakaasti. Etukäteen hieman vierastin aiempaa matalampaa (225/60-18 vs. 225/65-17) rengastusta, mutta käytännössä ero on pieni, ja talvirenkaat joka tapauksessa ovat saman kokoiset kuin ennenkin.

Kovin huonoilla teillä ei vielä ole tullut möyrittyä, joten nelivedon toimintaan mahdollisesti liittyvistä muutoksista ei toistaiseksi ole käsitystä. X-MODE -järjestelmään näkyy ilmestyneen samantapaisia ajo-ohjelmia (snow/dirt/mud) kuin monissa muissakin nelivetoisissa autoissa on, mutta aika harvoinpa X-MODE:a lopulta arkiajossa tarvitsee.

Bokserikone käy luonnostaan melko tasaisesti, mutta aluksi tuntui siltä, että moottorin värinä välittyy (tyhjäkäynnillä) ohjaamoon enemmän kuin vanhassa mallissa, etenkin kylmänä. Johtuneeko tuo sitten jäykemmästä korista vai mistä. Kilometrien myötä värinä tosin on ehkä hieman vähentynyt.

Polttoaineen kulutukseen en ole suuremmin kiinnittänyt huomiota, koska auto on yhä uusi ja lukemat vasta tasoittumassa. Talvella ja talvirenkailla kulutus kuitenkin näyttäisi maantieajossa asettuvan 6 - 7 litran hujakoille, taajamassa 8 - 11 litraan. Kesärenkailla pääsee 0,5 - 1,0 litraa vähemmällä. Ajotietokoneen näyttämät luvut tuntuvat pitävän aika hyvin kutinsa, ehkä aavistuksen paremmin kuin vanhassa mallissa.

Talviominaisuuksista voi todeta ainakin sen, että istuinlämmittimien säätösysteemi on huono. Uudessa Outbackissahan säätäminen tapahtuu kosketusnäytön kautta, kun vanhassa mallissa käytettiin mekaanisia painikkeita.

Kosketusnäyttö ei sinänsä ole ongelma, koska se toimii varsin hyvin, myös hansikkaat kädessä. Joskus tosin ärsyttää, että auton käynnistämisen jälkeen täytyy odottaa muutama sekunti ennen kuin näytön toiminnot ovat käytettävissä.

Suurempi pulma on, että näyttöä täytyy koskettaa monta kertaa, jotta lämmittimet saa päälle. Ensimmäisellä kosketuksella nimittäin...

... avautuu vasta dialogi, jossa varsinainen säätäminen tapahtuu. Jos siis molempien etuistuinten lämmityksen haluaa suoraan asettaa I-asentoon, näyttöä täytyy koskettaa kahdeksan kertaa.

Mekaanisten painikkeiden aikakaudellakin painalluksia tarvittiin kuusi, mutta kosketusnäytön kanssa toimenpide vaatii enemmän huomiota, mikä ei ole ajaessa suotavaa. Vaikuttaa siltä, että toiminnon suunnittelija ei itse ole autoilevaa tyyppiä, tai edes käyttöliittymäsuunnittelevaa tyyppiä. Amerikan malleissa tämä asia on saatu kuntoon vuonna 2023, joten toivo elää, että softapäivityksellä homman voisi korjata myös 2021- ja 2022-malleihin.

Ohjauspyörään vaikuttava kaistavahtikin toimii nyt eri tavalla kuin ennen, enkä ole ihan tyytyväinen siihenkään. Olkoon vain turvaominaisuus, mutta tunne siitä, että joku toinen ohjaa autoa, on epämiellyttävä. 

Ominaisuuden saa kyllä pois päältä, mutta vahti aktivoituu aina uudestaan, kun auton käynnistää. Ohjekirjan mukaan toiminnon voi Amerikan malleissa kytkeä pysyvästi pois päältä - kuten edellisessä Outbackissakin - mutta eurooppalaisissa autoissa tämä ei ole mahdollista. Onko kyseessä joku EU-säädösten sanelema juttu?

EyeSight-kameranäkö lienee yhä yksi keskeisimmistä Subarun kehityskohteista. Parannusta tuntuu tapahtuneen esimerkiksi siinä, miten hyvin järjestelmä tunnistaa tilanteet, joissa edellä ajava auto siirtyy kääntyvälle kaistalle. Myös konfiguroitavuus on lisääntynyt, ja nyt käyttäjä voi valita vaikkapa sen, miten terhakasti auto kiihdyttää aiemmin asetettuun vakionopeuteen. Puutelistalle jää edelleen mahdollisuus säätää etäisyys edellä ajavaan autoon hiukan suuremmaksi.

Uudessa Outbackissa on vakionopeussäätimen lisäksi myös nopeudenrajoitin, mutta en oikein tiedä, milloin sitä pitäisi käyttää. Taajamassa kai, koska maantiellä vakkari on kätevämpi. Ehkä rajoittimen toimintaan olisi syytä perehtyä paremmin.

Ajovalojen osalta vertailu edelliseen malliin on hankalaa, mutta arvelisin, että vanhat saattoivat olla hieman tehokkaammat. Uusissa valoissa on kuitenkin enemmän älyä, koska automatiikka ei pelkästään vaihda lähi- ja kaukovalojen välillä vaan myös aktiivisesti säätää valokeilaa valaistusolosuhteiden mukaan. Uuteen toiminnallisuuteen liittyy jonkin verran opeteltavaa, mutta pimeällä pärjää kyllä, kun valokytkimen asettaa auto-asentoon.

Automaattivaihteistokin tuntuu nyt käyttäytyvän hiukan eri tavalla kuin aiemmin. Subaruhan otti takavuosina käyttöön "ohjelmalliset" vaihteet, joiden oli tarkoitus matkia perinteisen automaattivaihteiston toimintaa. Moottorilla jarrutettaessa mahdollisuus lukita välityssuhde on hyvä, mutta muuten toiminnosta ei juuri ole hyötyä.

Nyt järjestelmä toimii kiihdytettäessä enemmän CVT-vaihteistolle tyypillisellä tavalla, eli moottorin kierrokset pysyvät vakiona, vaikka kaasua polkisi reippaamminkin; ainakin (I)ntelligence-ajotilassa. Mutuahan vertailu vanhaan malliin tältä osin on, mutta minusta näin on parempi.

Hidastettaessa vaihteisto puolestaan siirtyy usein rullausmoodiin, jossa kulutus pienenee menemättä kuitenkaan aivan nollaan. Ei ole selvää, miten auto valitsee rullauksen ja moottorijarrutuksen välillä, mutta tasaisella rullaaminen tuntuisi aktivoituvan herkemmin (ja ehkä kylmänä myös).

Yhdistetty kattokaide- ja taakkatelinerakenne lienee kätevä, vaikka en ole sitä vielä boksin kanssa testannutkaan. Kaiteet ovat kuitenkin sen verran korkeat, että katto on aiempaa vaikeampi putsata lumesta. 

Myös konepellin kannatintoiminto on erilainen kuin ennen. Aiemmin pelti oli kevyt nostaa ylös teleskooppituen avulla, mutta nyt sitä kannattelee vain tukirauta. Tykkäsin enemmän teleskoopista, mutta muutokselle lienee syynsä. Takaluukkukin on entistä raskaamman oloinen, mutta sulkeutuu silti aiempaa pehmeämmin.

Pienemmistä tyytyväisyyden aiheista voisi mainita ainakin liikennemerkkien tunnistustoiminnon. Järjestelmä ei tunnista kaikkia merkkejä 100%-varmuudella, mutta siitä on hyötyä esimerkiksi silloin, kun nopeusrajoituksesta on muuten epäselvyyttä.

Toinen pieni parannus on se, että mute-toiminnolla hiljennetty audiojärjestelmä pysyy nyt hiljaisena myös virran katkaisun yli. Aiemmin radio pomppasi aina itsestään päälle, kun auton käynnisti, ellei järjestelmää ollut tyystin sammuttanut pitämällä power-näppäintä painettuna kahden sekunnin ajan (hankalaa). Nyt siis lyhyt mute-napin painallus riittää kaikissa tilanteissa.

Adventure-tasoisessa autossa ei ole navigaattoria, mutta jokseenkin samaan lopputulokseen pääsee, kun jakaa kännykän näytön mediasoittimeen. Korven keskellä jakotoiminto voi olla kätevämpikin, koska navigaattoreiden kartat eivät aina tunne pienimpiä teitä.

Voi tosin olla, että ensin kesänä korpeen ajetaan useammin Fiatilla kuin Subarulla, sillä marraskuussa bongaamamme Adria oli kuin olikin meille tuleva auto! Sen luovutuspäivä lähestyy jo, mutta tästä lisää myöhemmin.

Paradigm shift

Retkeilyautotilauksemme matelee edelleen. Alunperin keväällä saapuvaksi odotetun auton toimitus siirtyi aluksi heinäkuuhun, sitten syyskuuhun, ja tällä haavaa viimeisin arvaus toimitusajankohdaksi on marraskuun loppupuoli. 

Odottamiseen on jo turtunut, enkä totta puhuen usko, että marraskuun toimituskaan toteutuu. Maailmalta kantautuneiden tietojen mukaan matkailuautokauppoja on jouduttu perumaankin Ducato-alustojen heikon saatavuuden vuoksi. Odottaako meidän Adriaamme sama kohtalo?

Matkailuautoilun osalta vuosi 2022 menetettiin jo aikoja sitten, mutta pitäisikö katse siirtää tuleviin kesiin? Vai olisiko parempi dumpata koko hanke, lopullisesti?

Jonkinlainen ajattelutavan muutos tapahtui elokuussa, kun lompsin paikalliseen Subaru-liikkeeseen ja tein kaupat uudesta Outbackista. Liikkeen pihaan oli juuri tullut neljä autoa, joten toimitusaikaan liittyvät riskit ainakin olisivat minimaaliset.

Valitsin autoista valkoisen, kuten ennenkin.

Jos jotain, Subaru-kauppa kuvastaa epäuskoani Adrian toimitusta kohtaan. Olen muutenkin miettinyt retkeilyautoasiaa ihan liikaa, joten lienee parempi laittaa ajattelumyssy hyllylle siihen asti, kunnes auto viimein saapuu (jos saapuu).

Uusi Outback on 2,5-litraisella bokserikoneella varustettu Adventure-malli, karvalakkiversio siis. Vanhalla Subarullakin olisi vielä päässyt - auto oli edelleen hyvässä kunnossa - mutta sillä kuitenkin kurvailtiin yli neljä vuotta ja lähemmäs 100000 kilometriä. Jossain vaiheessa tuon ikäiseeen autoon täytyy alkaa vaihtaa ensimmäisiä kuluvia osia, enkä varsinaisesti halunnut, että se hetki koittaa jossain metsäautotien päässä.

Kun Outback viime vuonna (2021) uudistui, muutos oli Subaru-asteikolla melko iso. Auton alusta on täysin uusi, eikä sisäpuolellakaan ole paljon yhteistä aiempaan 2018-malliin. Ratti tuhansine painikkeineen sentään on ennallaan, mutta muilta osin kojelauta on uudenlainen, ja sitä hallitsee nyt suurehko kosketusnäyttö. 

Osaan niistä toiminnoista, joita aiemmin ohjattiin mekaanisia painikkeita käyttäen, pääsee käsiksi vain kosketusnäytön kautta. Sellaisia ovat esimerkiksi ilmastoinnin ja istuinlämmittimien säätimet, pois lukien sisäilman lämpötilan säätö. En tällä hetkellä näe asiassa ongelmaa, mutta lopullisesti asia selviää vasta talvella.

Perinteisellä analogitekniikalla toteutettu mittaristo on aavistuksen freesimmän näköinen, vaikka ei informaatiomielessä juurikaan eroa entisestä. Yksi uusista toiminnoista on liikennemerkkien tunnistus, jonka myötä kulloisenkin nopeusrajoituksen näkee mittaristosta. Lisäksi vakionopeussäätimeen ja kaistavahtiin liittyvät merkkivalot heijastetaan nyt tuulilasiin.

  

Viimeisin 2022-vuosimalli toi mukanaan lähinnä uuden kuljettajan istuimen. Säädettävällä reisituella varustettu jakkara on hyvä, samantapainen kuin Audin urheiluistuin (alla olevassa kuvassa Limited-mallin nahkapenkki).

Uusi alusta on aiempaa vääntöjäykempi, minkä huomaa ajossa selvästi. Autosta ei ainakaan uutena kuulu minkäänlaisia nitinöitä, ja maavarakin on hiukan kasvanut: reilut 21 senttiä on henkilöautolle hyvä lukema, ja riittää useimmille metsäautoteille.

Uuden Outbackin bokserikoneessa on muutama hevosvoima vähemmän kuin edellisessä mallissa, mutta vääntöä on tullut lisää. Arvelen, että uudella mallilla ehtii kohteeseen ihan yhtä hyvin kuin edelliselläkin.

Mutta ei niin hyvää etteikö jotain huonoakin. Vanhassa Outbackissa oli pari mainiota kamerainnovaatiota, joihin ehdin vuosien myötä rakastua. Autossa nimittäin oli peruutuskameran lisäksi myös etukamera... 

... sekä oikeassa peilissä oleva sivukamera, joka kuvasi keulan katveeseen jäävää oikeaa etukulmaa.

Itse käytin molempia kameroita melko säännöllisesti, ja harmikseni huomasin, että uudesta Outbackista ne on jätetty pois. Tai ilmeisesti ne edelleen sisältyvät kalleimpaan Touring-varustetasoon, mutta puuttuvat muista malleista (Adventure / Limited / Field).

Asia ärsyttää myös siksi, että Subarun nettisivuilla olevat 3D-sisäkuvat antavat ymmärtää, että kamerat sisältyvät kaikkiin muihin paitsi Field-malliin. Tämän voi päätellä vaihdekepin oikealla puolella olevasta painikkeesta, jolla kamerat on tarkoitus kytkeä päälle.

Mielestäni markkinoinnissa pitäisi tältä osin olla tarkempi, koska kyse on varusteesta, jota ei (ilmeisesti) jälkikäteen voi hankkia. Muuten Adventure-tason auto on omaan käyttöömme aivan riittävä, enkä kaipaa kalliimpien mallien nahkapenkkejä, kattoluukkua tai muita härpäkkeitä.

Kolmensadan ajokilometrin jälkeen kokemusperäinen tieto autosta on vielä rajallista, mutta yksi asia rassaa jo hieman: kuljettajan oven kyynärnojan paikka.

Olen Outbackissa arvostanut sitä, että kuljettajan ovessa ja keskikonsolissa olevat käsituet on kunnolla pehmustettu. Tämä periaatteessa pätee myös uuteen malliin, mutta ovessa oleva tuki on nyt itselleni (176 cm) liian takana.

Ongelma on, että kun ajoasennon säätää kohdalleen, vasen kyynärpää ei luontaisesti osu pehmustettuun kohtaan vaan koloon tai kahvaan, josta ovi vedetään kiinni. Pulma ratkeaa, jos penkkiä siirtää taaksepäin, mutta sitten jalat eivät yllä polkimille, ainakaan ilman korkkareita. 

Pinnan alla on myös paljon uusia juttuja, joihin tutustuminen ottaa aikansa. Esimerkiksi EyeSight-kameranäköön liittyvät toiminnot ovat kehittyneet, oletettavasti parempaan suuntaan. Varovasti arvioisin, että järjestelmä esimerkiksi havaitsee edessä olevan ylämäen aiempaa herkemmin.

Subaru myös tunnistaa kuljettajansa, ja tarkkailee tämän edesottamuksia ajon aikana. Toistuvat Pidä katse tiessä!- tai Pidä kädet ratissa! -kehotteet onneksi saa pois päältä, koska vaimo huolehtii tällaisista asioista pyytämättäkin.

Uudella Outbackilla pärjätään taas muutama vuosi. Seuraavalla autonvaihtokierroksella tarjolla kukaties on jo muihinkin käyttövoimiin pohjautuvia vaihtoehtoja; järkeviä sellaisia, siis.

Lisää vielä Euroopasta uutisia huonoja

Heinäkuun lähestyessä ajatus on taas kääntynyt kohti kuun lopussa saapuvaksi arvioitua retkeilyautoamme. Olenkin tässä kesäkuun aikana pohtinut, mitä Outbackille nyt kannattaisi tehdä. Pitäisikö se jättää toiseksi autoksi, vai olisiko parempi vaihtaa se johonkin pienempään autoon?

Jos autoja on kaksi, toisen täytyy joka tapauksessa olla nelivetoinen, käytännössä Subaru. Paikallisessa liikkeessä myytiin sopivasti parin vuoden ikäistä, Summit-varusteltua XV:tä, joka alkoi kiinnostaa minua. XV on merkittävästi pienempi kuin Outback, mutta etenkin kakkosautoksi se olisi erittäin riittävä.

Varustelun puolesta Ridge/Summit -tasoinen XV ei Outbackille häviä. Merkittävin asia, josta joutuisi tinkimään, on tavaratilan koko.

Muutama kassi takakonttiin mahtuu, mutta jos sinne täytyy sovittaa telttoja, rinkkoja ja makuupusseja, ahdasta tulee. Toisaalta virittämällä katolle suksi-/tavaraboksin ongelma paljolti ratkeaa.

Otin XV:n koeajoon. Autossa oli edellisen omistajan jäljiltä viehko naisen tuoksu - joka tosin saattoi olla peräisin Wunderbaumistakin - mutta yritin välttää antamasta sen vaikuttaa ostopäätökseeni (ja ainakaan en voisi sitä käyttäen markkinoida autoa vaimolle). Lopulta asia kuitenkin ratkesi itsestään, kun en saavuttanut myyjän kanssa yhteisymmärrystä välirahasta. 

Tässä vaiheessa päätin tiedustella matkailuautomyyjältä tarkempaa arvioita Adria Twinin toimitusajankohdasta. Sainkin sellaisen, mutta tieto ei ollut mieluinen. Toimitus oli viivästynyt lisää, tällä kertaa syyskuulle asti.  

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kesäkauden 2022 retkeilyautoilut on kyllä autoiltu. Jälkikäteen minulle vielä unessa kerrottiin, että kyse itse asiassa on ensi vuoden syyskuusta. 

Koko maailman mittakaavassa tällainen ei ole ongelma lainkaan, mutta kun edellinen kesäkin meni autoa varrotessa, koko retkeilyautoasia on alkanut hiukan tympiä. Olisiko sittenkin pitänyt vain vaihtaa Subaru uudempaan? Ja entä jos musta joutsen lennähtää paikalle; onko kallis matkailuauto silloin uhka vai mahdollisuus?

No, kun koeajohousut olivat jo valmiiksi jalassa, päätin testata myös uutta Outbackia.

2022-mallisessa Outbackissa on paljon uutta, mutta siihen on silti kotoisaa istahtaa, kun tutut vimpaimet ovat entisillä paikoillaan. Istuminen on jopa entistä mukavampaa, koska uuden mallin myötä kuljettajan penkki on saanut säädettävän reisituen. 

Lisää muutoksia löytyy etenkin kojelaudasta ja keskikonsolista, jossa on nyt entistä suurempi medianäyttö. En oikein innostu näistä isoista kosketusnäytöistä, mutta ainakin näyttö toimii riittävän hyvin myös hansikkaat kädessä, ja tärkeimmille toiminnoille kuten lämpötilan säädölle on yhä mekaaniset näppäimet.

Uusi malli on jonkin verran vanhaa hiljaisempi, mikä tietysti on odotettua. Outback näkyy myös viimein saaneen kameran rinnalle peruutustutkan, joka on kaupunkikäytössä kätevämpi. Muuten en kiinnittänyt varusteisiin suurta huomiota, koska nykyautoissa on kuitenkin kaikki tarvittava vakiona.

Mutta jos XV:n kohdalla auton pieni koko hieman mietitytti, Outbackissa päänvaivaa aiheuttavat uuden mallin mukanaan tuomat lisäsentit. Omalla parkkipaikalla on etenkin talvella hiukan ahdasta, ja vanhaa Outbackiakin täytyy joskus tarkasti sompailla ruutuun ja siitä pois. Uusi malli on kasvanut hieman joka suuntaan, mikä ei yhtään helpota tilannetta.

Myös vannekoko on tuumaa aiempaa suurempi. En tiedä, onko sillä tavoiteltu näyttävyyttä vai maavaraa, mutta jälkimmäistä ainakin on tullut reilu sentti lisää. 

Poikittain kääntyvät kattokaiteet ovat kätevä joskaan eivät uusi juttu. En kovin usein kuljeta katolla mitään, mutta helpompaa tietysti on, jos erillistä taakkatelinettä ei tarvita.

Vai pitäisikö sittenkin vaihteeksi kokeilla Foresteria? Se olisi ulkomitoiltaan hieman maltillisempi, mutta tarjoaisi silti riittävät sisätilat.

No, vanhaan Outbackiin tuli jo ostettua uudet kesärenkaat, ja huoltokin on tilattu. Onhan tässä siten aikaa pohtia.

Syvällä etelässä

En Seitsemisestä palattuani malttanut olla paikollani kuin pari päivää, kun olin taas tien päällä.  Tällä kertaa ajelin kohti Hämeenlinnaa, jossa ajattelin töiden lomassa viettää hetken.

Menomatkalla kiinnitin huomioita E12-tien varressa olevaan liikkeeseen.  Vaikutti siltä, että siellä myytiin panssaroituja ajoneuvoja.  Mielenkiintoista!

Kun aikoinaan hankin nelivetoisen auton, ajattelin huonokuntoisten teiden päässä olevien retkikohteiden olevan helpommin saavutettavissa.  Neliveto onkin mainio juttu, mutta vaikka maavaraa on nyt enemmän, auton pohja voi yhä osua kiviin, ja umpeen kasvavilla metsäautoteillä täytyy vieläkin pysähdellä raivaamaan puskia.

Vielä muutama viikko sitten haaveilin myös retkeilyautosta, mutta liikkeen pihaan pysäköityjä ajoneuvoja katsellessani ymmärsin, että ihan oikeasti minä tarvitsen panssarivaunun!  Sellaisen myötä kaikki - siis ihan kaikki - teiden kuntoon liittyvät ongelmat ratkeaisivat lopullisesti, eivätkä pienet joetkaan olisi enää esteenä, kun tavoitellaan optimaalista paikkaa jalkautua maastoon.

Kävelin sisään liikkeeseen.

• Päivää!  Haluaisin ostaa panssarivaunun.
• Ostaa?  Emme yleensä kyllä myy näitä kuluttajille.  Vai millaiseen käyttöön vaunu tulisi?
• Lähinnä retkeilykäyttöön.  Ensisijainen tarkoitus olisi ajaa vaunulla metsäautoteitä pitkin, mutta myös metsätraktoriurat, hakkuuaukeat, suot ja joenpohjat saattaisivat tulla kyseeseen.
• Hmm... Ymmärrättehän, että panssarivaunulla liikkuminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin?
• Eipä kuulu, ei.  Siksi haluaisinkin vaunun, joka ei herätä turhaa huomiota.
• Vai niin.  No, itsepä tiedätte parhaiten.  Voisikohan tällainen kevyt panssariauto tulla kyseeseen?  BA-20M on varsin hiljainen laite, ainakin muihin ajokkeihimme verrattuna.

• Pelkäänpä, ettei tämä ratkaise ongelmaani, ja minulla sitä paitsi on jo auto.  Tilanne on se, että ajoreitillä voi  olla kaatuneita puita ja muita esteitä, jotka täytyisi tuhota, tai ainakin raivata pois.  Tämähän pysähtyy ensimmäiseen puunrunkoon, eikä siinä ole edes tykkiä!
• Ymmärrän.  No entäpä tällainen pieni ja sievä Vickers?  Vaunu on vuosimallia 1933 ja painaa vain 1400 kg, joten se kulkee mukana vaikka trailerilla.  Ja menee puunrunkojen yli niin että heilahtaa!  Tykkiä ei tässäkään ole, mutta eiköhän tuohon jonkinlainen kanuuna saada kylkeen.

• Se on tosiaan pieni, mahtuneeko tuonne aikuinen sisälle lainkaan?  Näin meidän kesken: minä hiukan kärsin klaustrofobiasta.  En usko, että tuntisin oloni kotoisaksi tämän laitteen ohjaimissa.
• Hmm... Alkaa kuulostaa siltä, että Leopard 2 A 4 on kuin tehty tarpeitanne ajatellen.  Se on merkkituote, jonka sisällä on tilaa vaikka nukkua!  Kun tällä porskuttaa eteenpäin, siinä ei pieniä kantoja huomaakaan.

• Kuulostaa hyvältä!  Mutta onko iso vaunu kallis ylläpitää?  Paljonko tämä malli kuluttaa polttoainetta?
• Kulutus on noin nljstkskmmntltrsdllklmtrll...
• Anteeksi paljonko?
• Neljäsataakuusikymmentä litraa sadalla kilometrillä!
• Taivas varjele. Pikaisesti laskien yhden Lapin reissun polttoainekulut olisivat... 15000 euroa!  Se on liikaa, ja luulen myös, että noin suuren vaunun kanssa olisi vaikea liikkua huomaamattomasti.  Mihin tämän nyt Luirojärvelläkin pysäköisi?
• No sitten olisi tällainen T-72 M1.  Se on hiukan pienempi, mutta raivaa tieltää miinatkin!

• Oi, raivausominaisuus on juuri se, jota olen kaivannut!  Huoltokirja on varmaankin tallella, ja omistushistoriakin lienee tunnettu?
• Tuota noin... Se ei ole tällä alalla tavallista.  Monet vaunuistamme on tuotu Suomeen Karjalankannaksen kautta, joten edellinen omistaja on kyllä tiedossa, mutta huoltokirjaa ei valitettavasti taida löytyä.
• Onko kyseessä siis neuvostoliittolainen vaunu?  Hmm.... se epäillyttää hieman.  Niitähän hyytyi Raatteen tiellekin kymmenittäin.
• No entäpä tämä Sturmgeschütz III Ausführung G?  Se on saksalainen laatutuote!

• Niin, natsisaksalainen, ja pakosarja ihan ruosteessa!  Liekinheitin voisikin olla kätevä, mutta tämä sylkee tulta ihan väärästä päästä.  Saako tähän enää edes varaosia?  

• Teillä on kyllä vaativa maku!
• Älkää ymmärtäkö väärin, kyseessä on ensimmäinen panssarivaununi, joten valinta ei ole ihan helppoa.  Nämä vaunut vaikuttavat myös aika kalliilta.  Olisiko tarjolla jotain budget-vaihtoehtoa?
• Ulkoa voisi löytyä yksi.

• Uh, tuostahan lentävät linnutkin läpi.  Enkä ole varma, saisinko korjattua telan itse.
• Tiedän yhden pätevän kaverin, joka tuntee nämä vaunut kuin omat taskunsa.  Igor korjaa käden käänteessä laitteen kuin laitteen!

• Kiitos, mietin asiaa vielä hetken.

Panssarivaunun ostaminen oli vaikeampaa kuin kuvittelin.  Lopulta kaupat jäivät tekemättä, mutta ehkä niin oli parempi.  Mihin minä olisin tumpannut vaunun sitten, kun rahat on kaasuteltu pitkin kairoja?  Käytetyn vaunun myyminen ei liene sen helpompaa kuin ostaminenkaan.

Kun aika on

Subben mittariin pyörähti hiljattain 45000 kilometriä osoittava lukema. Se merkitsi jälleen määräaikaishuoltoa, joka minun ajoillani on ajankohtainen pari kertaa vuodessa.

Yhteiselomme on edennyt suotuisasti, eikä mitään suurempia murheita ole tullut eteen. Syksyn kosteilla keleillä jousituksesta - jostain kumiosista kai - tosin kuului hidasteisiin ajaettaessa narinaa, mikä oli vähän ärsyttävää. Huollon yhteydessä niitä ei saatu paikallistettua, koska pakkasten myötä äänet vaimenivat.

Toinen häiriöksi laskettava asia on se, että rengaspainevahti sotkee joskus etu- ja takarenkaat keskenään. Mittaristossa siis näkyy eturenkaan kohdalla takarenkaan paine ja päinvastoin. Tätä ei tapahdu kovin usein, mutta pakkaskelillä useammin kuin muulloin, tai siltä minusta ainakin tuntuu.

Talven myötä neliveto ja riittävä maavara ovat taas olleet arvossaan. Volokin polulle suuntautuneesta retkestämmekin olisi ehkä tullut erilainen, jos Uuranholia olisi tavoiteltu tavallisella henkilöautolla.

Rehvontietä Susi-Kervisen suuntaan en tosin silloinkaan tohtinut lähteä kyntämään. Tietä oli ilmeisesti menty maastoautolla, ja urat olivat sen mukaiset. Neliveto auttaa monessa kohdin, mutta jos auton pohja karahtaa jäiseen saveen, eteneminen voi loppua kesken.

Hesarissa oli taannoin Outbackin koeajojuttu. Mielenkiintoisesta artikkelista pisti silmään muutama asia.

Kaukovaloautomaatiikan toimintaa moitittiin, koska pitkät valot kytkeytyvät pimeään siirryttäessä liian hitaasti. Itseäni tämä ei ele häirinnyt, vaikka totta on, että kaukovalot eivät kytkeydy turhan hätäisesti.

Toisaalta olen kiinnittänyt huomiota siihen, että illan hämärtyessä kaukovalot eivät ylipäänsä aktivoidu kovin herkästi, ts. itse kääntäisin ne päälle jo hiukan aiemmin. Automatiikka kuitenkin helpottaa pimeässä ajamista niin paljon, että enpä muista kertaakaan raplanneeni valoja manuaalisesti.

Jutussa mainitun liikkeellelähdön äkkipikaisuuden tunnistin itsekin, kun aikoinaan hyppäsin Outbackin ohjaimiin. Sittemmin olen tottunut asiaan, ja nykyään en huomaa sitä lainkaan. Ahtaissa paikoissa autoa siirrettäessä tosin kytken joskus päälle maastoajo-ohjelman (X-Mode), koska se vähentää kaasun vastetta.

Parkkitutkien puuttumisesta olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Kamerat ovat maastossa erinomaiset, mutta taajamissa ja etenkin parkkihallissa tutkat olisivat kätevämmät. Tuskin homma tekniikan yleisyys huomioiden ainakaan rahasta on kiinni?

Artikkelissa myös verrataan Subarun yleisyyttä täällä ja muualla. Suomessahan Outbackeja ei tule vastaan ihan joka risteyksessä, mutta...

"Yhdysvalloissa on toisin: siellä Outback on farmariauton synonyymi. Jos amerikkalainen ostaa farmarin, se on 85 prosentin todennäköisyydellä Subaru Outback."

Toki Subaru on rapakon takana suhteellisestikin suositumpi kuin täällä, mutta tuskin se ihan noin yleinen kuitenkaan on?

Uusia sähköautoja ja hybridejä tuntuu pukkaavan markkinoille miltei päivittäin. Sellaiset lienevät tulevaisuutta, mutta vaikka auto kulkisi ilmalla, en tee sillä paljoakaan, jos autolla ei pääse polun varteen.

Subarun mallistoonkin sisältyy nykyään hybridivaihtoehto uuden Forester-mallin myötä. Pitäisi kai joskus käydä kokeilemassa.

Pientä juhlaa

Subben elämässä oli taannoin pieni tähtihetki, kun se pääsi 30 tonnin huoltoon. Yleensä tuo lukema tulee täyteen vuoden kurvailun jälkeen, niin tälläkin kertaa.

Yhteiselo Subarun kanssa on pääsääntöisesti ollut auvoista. Talven pakkasjakson aikana oli kuitenkin ongelmia auton mediakeskuksen kanssa. Ajettuani pakkasessa seisoneen vaunun lämpimään halliin radion näyttö nimittäin pimeni (tai oikeastaan se valkeni).

Hetken odotettuani näyttö osoittain toipui, mutta ei ollut täysin entisensä.

Kyseessä oli paikallisen kauppaliikkeen paikoitushalli, jossa moni samaan aikaan sulatteli autoaan. Hallissa ollut korkea ilmankosteus ilmeisesti tiivistyi sähköjärjestelmään, mikä lienee saanut sen oireilemaan. Seuraavana aamuna kaikki oli taas kunnossa, eikä vika sittemmin toistunut.

Toinen vuoden aikana ärsytystä aiheuttanut asia on auton jousituksesta kuulunut ylimääräinen ääni. Kiinnitin asiaan ensimmäisen kerran huomiota joulukuussa sään kylmetessä.

Ongelma oli, että vasemman etupyörän suunnalta kuului pakkasaamuina kolahdus, kun autolla ajoi esimerkiksi korokkeiden tai kaivonkansien yli. Ääni tuntui liittyvän jousituksen ulosjoustoon ja etenkin tilanteeseen, jossa pyörä "putoaa" auton alta. Muutaman ajokilometrin jälkeen kolina aina vaimeni, mutta ei missään vaiheessa poistunut kokonaan.

Asiaa tutkittiin kahdellakin eri korjaamolla, mutta päällisin puolin jousituksessa ei näkynyt vikaa. Lopputulema oli, että kyseessä täytyy olla iskunvaimentimessa oleva vika.

Mutta miksi vaimennin olisi rikki? Ainoa tien päällä kohtaamani vastoinkäyminen oli se, kun ajoin viime kesänä Bodenin tiellä vauhdilla terävään asfaltin reunaan. Se kyllä täräytti autoa ikävästi, mutta toisaalta kiinnitin kolinaan ensimmäisen kerran huomiota vasta kuukausia myöhemmin. On tietysti mahdollista, että täräyksestä syntynyt vaurio on pahentunut ajan myötä.

Toinen vaihtoehto on, että iskari on ollut viallinen uudesta asti. Oli miten oli, paikallinen Subaru-liike hoiti asian mallikkaasti. Viallinen vaimennin meni ongelmitta takuun piikkiin, ja saadakseni samalle akselille samanveroiset osat vaihdatin myös toisen etuvaimentimen, jonka maksoin itse.

Etuvaimentimien vaihdon jälkeen auto tuntui taas aivan uudelta. Ja onhan vaimentimien toiminta muutenkin tärkeää, koska varsinkin kesäisin tulee ajettua paljon pieniä teitä, joiden kunto on joskus mitä sattuu.

Subaruun perinteisesti liitetyt ominaisuudet ovatkin ajan myötä muuttuneet itselleni entistä tärkeämmiksi. Neliveto ja kohtuullinen maavara auttavat eteenpäin, vaikka tie olisi karumpikin.

Kaikenlaisten teknisten härpäkkeiden merkitys on sen sijaan vähentynyt. Aikoinaan tuntui hienolta, kun VW osasi itse peruuttaa taskuparkkiin, mutta nyt en kaipaa sellaista ominaisuutta mihinkään. Parkkitutka on oikeastaan ainoa varuste, jonka toivoisin Subarun vakiovarustelistalta löytyvän, mutta yleensä kameratkin riittävät.

Sähköautoista puhutaan nykyään paljon. Autoilun tulevaisuus voi hyvinkin olla sähköinen, mutta toistaiseksi sellaisille ei ainakaan takamailla ole käyttöä.

Ehkä asiat kuitenkin ovat muuttumassa, tarjoaahan Teslan X-mallikin jo 21 sentin maavaran. Suurempi ongelma onkin se, miten auton toimintasäde riittää kuoppaisia metsäautoteitä hinkattaessa.

Jostain syystä esimerkiksi Martinselkosen lähettyviltä ei silti löydy yhtään Supercharger-latausasemaa. Miksi näin? Kaupungissahan pääsee bussillakin, ei niitä sinne tarvita yhtään enempää.

Jos siis joku asioista päättävä sattuu lukemaan tätä, ehdotan uusien latausasemien sijainneiksi seuraavia maantieteellisesti merkittäviä paikkoja:

• Pihlajavaara
• Kitsi
• Nurmijärvi
• Rastinkylä
• Lentiira
• Suomussalmi
• Juntusranta
• Murtovaara
• Jyrkänkoski
• Käylä
• Kotala
• Martti

Enemmänkin saa rakentaa, mutta noilla päästään alkuun. Kiitos.