Kättä päälle vaan!

Matkailuauton hankintaa edeltänyt pitkä pohdinta päättyi lopulta hiukan yllättävästi.  Kuten aiemmassa kirjoituksessa mainitsin, olimme jo tekemässä kaupat Adria Twin Supreme 640 SLB -retkeilyautosta. 

Läpi käydyistä vaihtoehdoista Adria oli tyylikkäin ja parhaiten varusteltu, mutta käyttötarkoituksemme huomioiden siinäkin oli omat puutteensa.  Ensinnäkin 6,36 -metrinen auto on iso.  Pienillä teillä sen kääntäminen ei aina olisi helppoa, eikä se oikein mahdu kotipihaankaan, milloin sellaista tarvitsee. 

Twinejä kyllä myydään lyhyempinäkin versioina, mutta ainakaan 600-mallia en löytänyt automaattivaihteisena, liekö sellaista olemassakaan.  Ja vaikka Adria on pitkä auto, sen sisätilat ovat retkeilyautojen tapaan hiukan niukat, etenkin leveyssuunnassa.

Myös varustepuoli mietitytti yhä.  Tarvitsemmeko nestekiertoista Alde-lämmitystä, jos autolla ajetaan lähinnä keväästä syksyyn?  Olisiko ilmakiertoinen Truma muutenkin kätevämpi vaatteiden kuivatusta ja satunnaista talvikäyttöä ajatellen?

Ajatusten sinkoillessa sinne tänne netin myyntipalstalta pomppasi esiin autotyyppi, jota en ollut aiemmin noteerannut lainkaan.  Van-tyyppiset autot - erotuksena camper vaneista eli retkeilyautoista - kiinnittivät huomioni, sillä ne tuntuivat tarjoavan ratkaisun moniin niistä ongelmista, jotka itseäni vielä vaivasivat.  

"Vanilla" tarkoitan tässä tavallista matkailuautoa pienempää ajoneuvoa; eräänlaista retkeilyauton ja matkailuauton välimuotoa, siis.  Termi tosin on hieman epämääräinen, koska joskus sillä viitataan myös peltikuoriseen retkeilyautoon.

Vaneja löytyy usean valmistajan mallistosta, ainakin Bürstnerilta, Caradolta, Knausilta ja Sunlightilta.  Mielenkiintoinen on myös uusi Challenger X150.  

Itseäni alkoi kuitenkin kiinnostaa Fiat Ducaton alustalle rakennettu Carado V132.  V132 on perusratkaisuiltaan melko konservatiivinen, mutta tuntui tarjoavan paljon hyvää; etenkin ulkomittoihin nähden käytännölliset tilat.  Lisäksi Carado oli uudeksi autoksi kohtuuhintainen.  Autoa ostaessaan sitä usein kärsii vauhtisokeudesta, jossa tonnin setelit vilistävät silmissä niin että niiden todellinen arvo hämärtyy. 

Koska vatulointimme oli kestänyt jo viikkoja, päätimme kaupat melko nopeasti, sillä automaattivaihteisia Caradoja tai vastaavia verrokkeja oli tilattu maahan tasan yksi kappale.  Meille siis tulee V132, jonka tällä näkymin saamme kesällä.

Mitä se on?

V132 on parisenkymmentä senttiä "oikeita" matkailuautoja kapeampi (2,14 m), mutta silti 8 - 9 senttiä retkeilyautoja leveämpi.  Kuusimetrisen auton sisätilat ovat siten aavistuksen avarammat kuin saman mittaisessa retkeilyautossa.

Toisaalta V132:n akseliväli on vain 3,45 metriä eli samaa luokkaa kuin 5,40-metrisillä retkeilyautoilla.  Tällä on merkitystä, koska ennemmin tai myöhemmin päädymme tilanteeseen, jossa auto täytyy hinkata pienellä tiellä ympäri.  Ja maltilliset mitat tietysti helpottavat pysäköintiäkin.

Caradon perusversio painaa vain reilut 2500 kg, joten 3,5 tonnin kokonaismassa huomioiden sen kantavuus on varusteltunakin reilu.  Vaikka suurelle kantavuudelle ei olisi muuta käyttöä, kevyt paino ainakin pienentää kulutusta ja päästöjä, ja siten myös autosta maksettavia veroja.

Fillareiden kuljettamista varten V132-mallissa on lyhyt mutta korkea takatalli, jonka arvioin riittävän kahdelle polkupyörälle. Arkikäyttöä ajatellen talliratkaisu tuntui kätevämmältä kuin pyörien kuljettaminen esimerkiksi retkeilyauton takatilassa.  

Lyhyehkö akseliväli yhdistettynä takatalliin tarkoittaa jonkinlaista peräylitystä, mutta sekin on silmämääräisesti arvioiden maltillinen, ja joka tapauksessa matkailuautojen pienimpiä.  Asia täytynee silti huomioida niin kaupungissa kuin metsäteilläkin.

Hyvää tilankäyttöä edustaa myös kääntöseinällä varustettu wc-/suihkutila.  Tämä on tärkeä asia, koska metsästä palatessa on kiva päästä suihkuun, eikä muuta vaihtoehtoa välttämättä ole tarjolla.  Vesisäiliötkin ovat riittävän kokoisia, joten puskissa asumista rajoittaa kesällä lähinnä sähkön riittävyys.

Truma 6E -lämmittimellä lattialämmityksen kera pärjättäneen talvellakin, jos asia muodostuu tärkeäksi.  Puoli-integroidun Caradon talviominaisuudet lienevät muutenkin kohtuullista tasoa, eikä autoa tarvinne tilkitä kuin korkeintaan etuikkunoiden osalta.

Automaattivaihteisto helpottaa ajamista, mutta on hyvä juttu myös siksi, että Ducaton kuljettajan penkin säätöominaisuudet eivät ole henkilöautoluokkaa.  Automaatin kanssa säätöjen ei tarvitse olla viimeisen päälle kohdillaan.

Mitä se ei ole?

Kaikkea ei kuitenkaan voi saada, ja muutamista toiveista täytyi Caradon tapauksessakin tinkiä.  Osittain jo siitä syystä, että valmiiksi tilattuun autoon ei enää voinut tehdä tehdasmuutoksia.

Ensinnäkin, V132:ssa on poikittaisvuoteet, joihin täytyy kiivetä pieniä tikkaita käyttäen.  Ei ylenpalttisen kätevää, mutta hyväksyttävissä, jos vertailukohtana pitää telttamajoitusta. 

Toinen puutteeksi laskemani asia on se, että V132:ssa - kuten monissa muissakin matkailuautoissa - on Fiatin matala-alusta.  Joissakin vaihtoehdoissa olisi ollut normaalialusta ja siten korkeampi maavara, mutta tällöin puhutaan muutenkin suuremmista autoista. 

Lisäksi V132:sta taitaa puuttua Traction+ -järjestelmä.  Kun nelivetoa ei kerran ole ja maavarakin on vaatimaton, olisin toivonut, että autosta löytyvät kaikki muut mahdolliset etenemistä edistävät toiminnot.  Tunne siitä, että auton kanssa voi jäädä jumiin asfaltoidulle parkkipaikalle, on vahva.

Dieselkäyttöinen lämmitysratkaisu olisi ehkä meidän käytössämme ollut kätevämpi, mutta jos talvella yövytään, ollaan todennäköisesti sähköroikan päässä, jolloin asialla ei niin ole merkitystä.

Ja mitä ulkonäköön tulee, retkeilyauton oloinen kokonaisuus olisi miellyttänyt silmää enemmän.  Se ei kuitenkaan tärkeämmistä kriteereistä joustamatta olisi ollut mahdollista, joten näillä mennään.

Jälkikäteen autoomme asennetaan vielä peruutuskamera, mediasoitin ja mahdollisesti asuinosaan toinen akku.  Niidenkin jälkeen V132:n hankintahinta jää kohtuulliselle tasolle.