Suotrilogia? Voiko typerämpää olla? Vaikea sanoa, mutta maaliskuun loppupuolella ja huhtikuussa ainakin on vuoden parhaat lumikenkäilykelit. Aurinko paistaa jo kirkkaasti, ja pakkasöiden jälkeen hanki kantaa hyvin. Jos ei pääse tuntureille asti, suotkin voivat siten tarjota paljon hupia.
Olen joskus silmäillyt kartalla Tahkon lounaispuolella olevaa Eitikansalon suojelualuetta. Sitä reunustaa Eitikansuo, jonka päätimme ottaa keväisen retkemme kohteeksi.
Suon itäpuolella menevältä Eitikantieltä erkanee pienempi tie, joka vie läheiselle laavulle. Tähän aikaan vuodesta auton pysäköinti on joskus haastavaa, mutta teiden risteys vaikutti sellaiselta, josta autopaikka saattaisi löytyä.
Aavistus osui oikeaan, sillä sivutien alkupäähän oli aurattu auton tai kahden kokoinen tila. Kiskoimme lumikengät jalkaan ja lähdimme lompsimaan kohti Eitikansuota tien toisella puolella olevaa metsäautotietä pitkin.
Niin, hankiaisilla on mukava lumikenkäillä, mutta sellaisia ei nyt ollut tarjolla. Ilma oli jo päiväkausia ollut leuto, mutta kuvittelimme silti hangen painuneen niin, ettei homma olisi ihan kahlaamista.
Olettamus oli väärä. Lunta oli yhä liki puoli metriä, eikä hangen pinta kantanut kuin muutamassa varjoisammassa kohdassa. Muualla jalka upposi jokaisella askeleella 20 - 30 sentin verran, ja matka eteni varsin hitaasti.
Kiirehän meillä ei ollutkaan, mutta sen verran raskasta kulkeminen oli, että parin kilometrin päässä olevaan Eitikansaloon tässä ei selvästikään oltaisi pyristelemässä. Suolla hanki ei kantanut senkään vertaa kuin metsässä, mutta auringonpaiste tuntui muuten mukavalta.
Alkuperäinen ajatuksemme oli kahvitella Eitikantien varressa olevalla laavulla, mutta rämpiminen oli siinä määrin kuluttavaa, että nälkä alkoi vaivata jo aiemmin. Niinpä tamppasimme suolle pienen leiripaikan, jossa voisimme pitää taukoa. Keräsimme metsästä muutamia puita ja risuja, joiden päälle istuinalustat asettelemalle saimme aikaan ihan kelvollisen penkin. Luksusta!
Suolla oli myös tilaa lennättää Kaukoa, joka on kohta jäämässä kesätauolle. Kauko tuntuikin jo olevan lomatunnelmissa, koska se hoiperteli oudosti sinne tänne, ja etenkin suoraan lentäminen oli vaikeaa. Vai liekö tuuli vaivannut lentäjää, tai sitten vanhuus ja aiemmat kolhut.
Eitikansuolle voisi palata myöhemmin uudestaan. Kun hanki kantaa, suoalueen kävelee helposti ympäri, ja Eitikansalokin tulisi samalla nähtyä. Ja pääseehän salolle kesälläkin, sen läpi näkyy jonkinlainen tiekin vievän.
Vanhoja jälkiä seuraten olisi ehkä ollut kevyempi kulkea, mutta päätimme silti palata autolle suon itälaitaan tulevan toisen metsäautotien kautta. Jälkikäteen huomasimme, että sen alkupäässä olisi myös ollut hyvä autopaikka.
Tarkoituksemme oli käydä vielä katsomassa Eitikantien kupeessa olevaa laavua, mutta autolle päästyämme tunsimme rämpineemme syvässä lumessa jo ihan tarpeeksi. Matkaa ei olisi ollut kuin reilut sata metriä, mutta se olisi ollut vartin keikka, joten lähetin vain Kaukon asialle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti