Kiertue mausteilla

Hangon kiertueelta ei kertynyt ylenpalttisesti videomateriaalia, mutta poiminpa tähän lisämausteeksi muutamia still-kuvia.

Linkki videoon

Valkoisia valheita

Olisin mieluusti jäänyt Tammisaareen pidemmäksikin ajaksi, jos siihen olisi ollut mahdollisuus. Nyt täytyi kuitenkin alkaa hivuttautua lähemmäksi Tamperetta.

Olin ajatellut pysähtyä vielä yhdeksi yöksi jonnekin Liesjärven kansallispuiston lähettyville. Ajoreittiä suunnitellessani bongasin kartasta kohteen, jolla oli kiehtova nimi: Temppeli. Päätin selvittää, mistä oikein on kyse.

Kävi ilmi, että Temppeli on osa Mustion linnan tiluksia. No, mikäs siinä, en muista aiemmin käyneeni Mustiossakaan, ja linna joka tapauksessa olisi reittini varrella.

Mustion Linnalla ei ole sellaisia ulkoisia piirteitä, jotka itse liittäisin linna-sanaan. Muuten paikan palvelut vaikuttavat monipuolisilta, sillä alueelta löytyy hovin lisäksi ainakin ravintola ja hotelli.

Saavuttuani linnaan tunsin tarvetta pistäytyä rakennuksen saniteettitiloissa. Samalla sain tietää, että linnan opastettu kierros oli niillä sekunneilla alkamassa. Olisin mieluusti lähtenyt mukaan kierrokselle, mutta tunnin mittainen kierros kupla otsassa olisi ollut vaikea, enkä liion halunnut viivästyttää muiden kierrosta henkilökohtaisten syideni vuoksi. 

Linnakierros jäi siten väliin, mutta onneksi piha-alueellakin oli paljon nähtävää. Ja ainakin minulla olisi riittävästi aikaa tutustua temppeliiin, jonka vuoksi alunperin paikalle tulin.   

Temppeliin ei kuitenkaan päässyt sisälle, eikä rakennuksesta muutenkaan riittänyt hupia kuin muutamaksi minuutiksi. Mutta näyttävä se silti oli, tai erikoinen ainakin.

Iltapäivän myötä näläntunne alkoi nostaa päätää, mikä herätti ajatuksen poiketa linnan ravintolaan syömään. Paikka vaikutti hienolta, ja sisäänpääsykin edellytti pöytään ohjausta.

Silmäillessäni ravintolan ulkopuolella olevaa viinilistaa mieleeni palautuivat vaimon ohjeet siitä, miten tällaiseen ravintolaan ei pukeuduta.

• Lippalakki
• Auringon kuluttama T-paita
• Retkeilyhousut, joiden lahje on korjattu purjeveneissä käytetyllä tekniikalla
• Kengät, jotka olivat parhaimmillaan kymmenen vuotta sitten juuri ennen Suomujoen ylitystä

Asukokonaisuuteni täytti helposti kaikki nämä ehdot, joten pidin mahdollisena, että pöydän sijaan minut ohjattaisiin jonnekin ihan muualle. Katsoin parhaaksi vetäytyä autolle syömään omia eväitäni. Vaimo ainakin olisi minusta ylpeä.

Lounastettuani Reiskan kanssa päätin palata mukavuusalueelleni ja lähdin ajamaan kohti Liesjärveä. Suurta retkeilypäivää tästä ei enää olisi tulossa, mutta toivoin ainakin löytäväni meille jonkun yöpaikan.

Liesjärven kansallispuistossa on monta minulle ennestään tuntematonta P-aluetta, joita ajattelin käydä läpi, kunnes sopivan rauhallinen kolo löytyy. Korteniemen P-alue ei ainakaan ollut sellainen.

Tehtävä osoittautui yllättävän vaikeaksi, mutta ajettuani Sikomäelle minua lopulta onnisti: pysäköintialueella ei ollut yhtään autoa. Arvelin myös, että Sikomäeltä Peukalolammin suuntaan menevä polku olisi muutenkin mukava kulkea. Kun sääennusteen povaamia sateita ei kuulunut, voisin iltakävelynä hilppasta vaikkapa Kaksvetisen kodalle.

Pakkasin nopeasti reppuni ja lähdin kulkemaan Ilvesreittiä kohti Peukalolammia. Aivan uusia pitkospuita!

Puolen kilometrin jälkeen saavuin yllättäen P-alueelle, jota en ollut karttaa tutkiessani huomannutkaan. Se oli tarkoitettu linja-autoille, mutta...

... vieressä oli myös henkilöautoille osoitettu Peukalolamminkankaan pysäköintialue, jossa oli vain muutama auto. Paikka näytti avarammalta kuin Sikomäen alue, joten päätin retkeni jälkeen siirtää Reiskan sinne.

Parkkipaikalta eteenpäin reitti oli esteetön, joten myös polku muuttui leveämmäksi. 

Jos olisin arvannut asian, olisin vaelluskenkien sijaan lähtenyt matkaan lenkkareilla ja ilman reppua.

No, matka taittui nopeasti myös repun kanssa, ja tuossa tuokiossa olin jo Kaksvetisen kodalla.   

Reitin esteettömyys ei yltänyt ihan rantaan asti, mutta ehkä se ei ole tarpeenkaan.

Kodan uudehko WC-rakennus oli samaa formaattia kuin muutama päivä aiemmin Torronsuon pysäköintialueella. Lienevät peräisin samasta tehtaasta.

Kodan jälkeen baana leveni vielä lisää, mutta aivan loppumatka takaisin Sikomäelle oli taas mukavaa metsäpolkua.

Kilometreissä mitaten Liesjärven reitistö on laaja, joten pieniä polkuja löytyy varmasti enemmänkin. Erityismaininta täytynee antaa Liesjärvenkierrokselle, jota ChatGPT suositteli näin kauniisti:

 

Ongelmallista on, että tällaista reittiä ei oikeasti löydy kartasta, eikä etenkään annetun pituisena.

 

Niin se mieli muuttuu. Valkoisia valheita ehkä, mutta voiko muuhunkaan tietoon sitten luottaa?

Viimeisen matkayön vietimme Peukalolamminkankaalla, jossa oli mukavan hiljaista, vaikka muutama ihminen siinä kävikin illan aikana kääntymässä.

Aamulla radiossa soi Drive.

Who's gonna hold you down when you shake?

Who's gonna come around when you break?

Who's gonna drive you home tonight?

Reiskakin taisi tykätä biisistä.

• Kaunis laulu!
• Ihan jees minustakin.
• Renkaani kuitenkin ovat tasapainossa, enkä muutenkaan koe olevani hajoamassa!
• En usko, että laulussa on kyse siitä. 
• Ahaa. No, ehkä tiedät paremmin.
• Mutta eiköhän lähdetä kotiin?
• Joo, mennään!

Alla vaahterapuun

Päätös matkustaa Hangonniemeen oli hyvä. Vaikka en itse ole meri-ihminen, en ihmettele, että se on joillekin tärkeä elementti.

Leirintäalueella majailu toi myös mukavaa vaihtelua tavallisiin lomarutiineihin. Silversand on alueena luonnonkaunis, ja vaikka väkeä saapui paikalle jonkun verran, ihan kylki kyljessä autoja ei ollut kuin korkeintaan lähellä rantaviivaa.

Hangosta poistuttuani matkani jatkui kohti Tammisaarta, koska... no, eipä Hangosta juuri muuhun suuntaan pääse. Tai Raaseporihan kaupungin nimi taitaa nykyään olla, mutta kuitenkin.

Matkalla ajelin taas rintamamuseon ohi kunnes muistin, että museohan olisi nyt avoinna! Jos tänne asti matkustaa, ei hommaa kannata jättää puolitiehen. 

Tein U-käännöksen ja kurvasin museon parkkipaikalle. Kympillä pääsi sisään, mikä vaikutti kohtuulliselta, vaikka museo ei ole kovin iso.

Päärakennuksen sisällä on Hangon miehityksestä ja siihen liittyvistä taisteluista kertova näyttely. Vieressä on myös pienehkö tykkihalli, jossa on esillä sodanaikaista kalustoa. Tältä osin kattaus on ei ole kovin runsas, mutta tukee kuitenkin muuta kerrontaa.

Vaikka Hankoa pommitettiin talvisodan aikaan rajusti, jatkosodassa alueella käydyt taistelut olivat lähinnä paikallisia kahakoita. Niistä kertovia varsin seikkaperäisiä juttuja oli silti kiehtovaa lukea.

Suomessa oli jatkosodan alussa pulaa saaristosodankäyntiin soveltuvasta kalustosta, minkä vuoksi näkemyserot neuvostoliittolaisten kanssa johtivat herkästi miestappioihin. Ajan myötä tilanne kuitenkin parani, ja lopultahan ongelma ratkesi kuin itsestään, kun Neuvostoliitto näki parhaaksi perääntyä alueelta. 

Rintamamuseoon liittyy läheisesti Harparskogissa sijaitseva Irma-bunkkeri, jota myös päätin käydä katsomassa.

Harparskogin bunkkeri oli kuitenkin avoinna vain viikonloppuisin. No, ehkä seuraavalla kerralla sitten. Onneksi bunkkerin lähellä olevaa panssarivaunuestettä voi sentään ihailla kaikkina viikonpäivinä.

Nelisen kilometriä pitkää rakennelmaa ei lopulta koeteltu tositoimissa, mutta Salpalinjan ohella se on silti mielenkiintoinen osa Suomen sotahistoriaa.

Tammisaareen päästyäni ohjastin Reiskan paikalliselle Camping-alueelle. Tammisaari Campingia on monessa yhteydessä kehuttu; kilpailevia vaihtoehtoja ei tosin juuri ollutkaan.

Jo päärakennuksen huoltotilat paljastivat, että paikka on varsin moderni. Alla oleva kuva voisi olla jostain hotellistakin, mutta kyseessä todella on leirintäalueen WC-/suihkutila. Kelpaa minulle.

Viihtyisä leirintäalue jakautuu kahteen osaan. Suurempi puoli on puistomaisempi...

... ja lähellä päärakennusta oleva pienempi osa lähempänä merta.

Valitsin oman paikkani aivan rannan vierestä, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus. Rantapaikat tuntuivat täyttyvän nopeasti, joten alueelle kannattaa saapua hyvissä ajoin, jos veden läheisyys on tärkeää.

Ilma oli mukavan lämmin, eikä aiemmin povatusta sateesta ollut tietoakaan, joten päätin jälleen tutustua kaupunkiin juosten. Uudessa ympäristössä jo pelkästään totutusta poikkeava kasvillisuus herättää mielenkiintoa. Tammipuita ja vaahteroita... oh!

Holtiton juokseminen on aliarvostettua, sillä se tarjoaa mahdollisuuden nähdä paikkoja, joihin ei ehkä muuten tulisi mentyä. 

Autolle palattuani huomasin, että viereisellä autopaikalla majaili pari ruotsalaista miestä. Miehet saivat jossain vaiheessa vieraakseen hieman pahaäänisen naisen. Jännitin koko illan, aikooko nainen huutaa läpi yön, mutta onneksi rauha laskeutui alueelle, kun leidi illan hämärtyessä poistui paikalta.

Tämähän se on leirintäalueiden ongelma: itse paikka voi olla hyvinkin viihtyisä, mutta jos alueelle osuu samaan aikaan joku äänekäs porukka, rauha ja yöunet ovat mennyttä. Metsäautotiet ovat tässä mielessä turvallisempia, koska niiden varrella harvoin on häiriöitä.

Pienestä meluhaitasta huolimatta tammien katveessa oli oikein viihtyisää. Ja vaikka minusta tuskin tämänkään reissun jälkeen tulee leirintäalueiden vakioasiakasta, kokemukset niin Hangosta kuin Tammisaaresta olivat voittopuolisesti myönteisiä. Ehkä joskus lähden samanlaiselle reissulle vaimon kanssa.

Hangon keksinä

Torronsuolta lähdettyäni matkani kohde ei vieläkään ollut ihan selvä. Hanko kiinnosti eniten, mutta mieleni laukkasi alati vaihtuvien sääennusteiden perässä. Olisiko Turun suunta sittenkin parempi?

Lopulta Hangonniemi kuitenkin vei voiton. Seitinohut suunnitelmani piti sisällään lähinnä sen, että hakeudun ensi töikseni jollekin leirintäalueelle - mahdollisesti Silversandiin - ja yritän sitten keksiä jotain puuhasteltavaa. 

Olen edellisen kerran vieraillut Hangossa joskus 1990-luvulla tarkoituksena päästä laivalla Saksaan. Sen jälkeen on kerran poikettu Kasnäsissä kylpemässä, mutta siitäkin on jo 10 - 15 vuotta. Hanko saaristoineen on siis minulle kokolailla vieras paikka.

Mahdollisuus tutustua alueen historiaan tarjoutui, kun huomasin Hankoniementien varressa Hangon rintamamuseon kyltin. Sitä helposti ajattelee, että Suomessa on sodittu lähinnä itärajan läheisyydessä, mutta onhan sitä tapeltu täälläkin, ihan verissäpäin. 

Harmillisesti oli kuitenkin maanantai, ja museo kiinni. Miksi museot ovat kiinni maanantaisin? En kovinkaan usein käy museoissa, mutta aina kun asia tulee eteen, on maanantai. Tai siltä se ainakin tuntuu.

Museorakennuksen ulkopuolellakin oli onneksi jonkin verran nähtävää...

... mutta korkeintaan vartiksi.

Rakennusta ympäröivässä metsässä meni myös lyhyehkö polku, jonka varrella oli numeroituja kuoppia (juoksuhaudoilta näyttivät), mutta ilman selitteitä - jotka varmaankin olisi saanut museosta - asia avautui huonosti. 

Läheinen korsukaan ei ollut avoinna.

Pikaisen museovierailuni jälkeen jatkoin kohti Hankoa, jonne saavuin hyvissä ajoin. Silversandin leirintäalueella oli vielä runsaasti vapaita paikkoja, joista valitsin omani aivan alueen laidalta. 

Kahdenkymmenenkuuden euron hinta sähköttömästä paikasta tuntui aluksi tyyriiltä, mutta ehkä se ei lopulta ollut sitä. Lähempänä rantaa ja palveluita paikat joka tapauksessa olivat kallimpia. Ja löytämäni vihreä lokero oli kyllä ihan mainio.

Illan myötä porukkaa lappasi lisää, mutta tilaa riitti silti hyvin. Rannassa näytti pääasiassa olevan kausipaikkalaisten pysyviä paikkoja.

Hanko ei varsinaisesti ole retkeilijän paratiisi, mutta kesällä on helppo keksiä muutakin tekemistä. Vieraaseen kaupunkiin on aina mukavaa tutustua juosten, ja lenkkikengät kaivoin tälläkin kertaa esiin. Tarjolla oli myös sähköpotkulautoja ja muita nykyajan kotkotuksia, mutta niihin en sentään langennut. 

Parasta Hangossa kuitenkin on sitä ympäröivä meri. Silversandin rantakaistaleelta tai sen vieressä olevalta yleiseltä uimarannalta ei löydy maailman hienointa hiekkaa, mutta vedessä on aina kiva uittaa varpaitaan.

Olin etukäteen selaillut Silversandin Google-arvosteluita, joista jäi hieman ristiriitainen tunne. Paikka ei ole upouusi, mutta sitä on viime aikoina pyritty kehittämään nykyaikaisempaan suuntaan. 

Leirintäalue on varsin laaja, joten huolto- ja palvelurakennuksia on siellä täällä. Osa niistä on uudempia, toiset taas vanhoja. En kurkannut kaikkiin sisälle, mutta omalla asteikollani palvelut vaikuttivat ihan hyvätasoisilta. Täytyy toki muistaa, että verrokkiryhmäni koostuu lähinnä metsäautoteistä, joiden varsilla palvelut tyypillisesti ovat vaatimattomia.

Leirintäalueen vieressä oli myös vanha motelli, joka ei enää ollut käytössä. Sulkemisesta ei liene pitkä aika, koska rakennuksen katto näytti verrattain uudelta.

Taisin vuorokauden mittaisen viipymäni aikana lompsia leirintäalueen ympäri 5 - 6 kertaa. Kun reissaa yksin eikä tarvitse mukautua muiden toiveisiin, tällainen joutava oleskelukin tuntuu vaihteeksi mukavalta.

Oli myös mielenkiintoista seurata, mitä muut ihmiset puuhastelevat. Monella oli auton tai vaunun vieressä telttakatos tai markiisilla katettu pöytäryhmä. Itse vieroksun kaikkia ylimääräisiä härpäkkeitä, mutta ehkä ne lisäävät viihtyvyyttä, jos alueella meinaa viipyä pidempään. Muutamia telttailijoitakin näkyi, vaikka telttapaikan hinnassa taisikin olla vähän merilisää.

Hangon vierailuni oli kaikkiaan varsin miellyttävä, mikä yllätti erityisesti metsäisemmän aivopuoliskoni. Osa tunteesta epäilemättä selittyy ympäristöön ja retkeilyautoiluun liittyvällä uutuudenviehätyksellä, mutta voisin joka tapauksessa kuvitella tulevani tänne uudestaankin. En ehkä Hangon Regatan aikaan tai muinakaan ruuhkahuippuina, mutta jonkun rauhallisen viikon aluksi hyvinkin.

Mukavuusalueelta pois

Jaahas... missä olinkaan menossa? Kenties heinäkuussa. Näitä viime kesän juttuja on vähän tyhmä kelata keskellä talvea, mutta ehkä niistä voi saada vinkkejä tulevaan kesään.

Heinäkuun lähestyessä loppuaan lomaa oli vielä viikko, mutta miten se kannattaisi käyttää? Naruska kiinnosti, mutta sääennusteet eivät nyt tukeneet ajatusta lähteä ajamaan kohti Itä-Lappia.

Lopulta ongelma ratkesi kuin itsestään, kun vaimo päätti lähteä Tampereelle tapaamaan äitiään. Ehkäpä matkustaisimme sinne yhdessä, minkä jälkeen voisin jatkaa Reiskan kanssa eteenpäin. Selvästikin mukavuusalueeni ulkopuolelle siis, mutta pitkästä aikaa miesporukalla, jeah!

En ollut aikapäiviin käynyt Hämeenlinnaa etelämpänä, mutta nyt minua kiinnosti erityisesti Hangon seutu, koska se vaikutti Suomen poutaisimmalta ja aurinkoisimmalta kolkalta. Matkan suunta tarkoitti samalla sitä, että reissun painopiste ei nyt olisi retkeilyssä. Päätin silti aluksi ajella Torronsuolle, joka oli sopivasti Hankoon johtavan ajoreittini varrella.

Yöpyminen tuotti hieman päänvaivaa. Itä- ja Pohjois-Suomessa on aina helppo löytää joku metsätien pätkä, johon ajaa autonsa yöksi, mutta ruuhkaisessa Etelä-Suomessa tilanne ei ole niin yksinkertainen. Olinkin varautunut siihen, että majoitun ensisijaisesti leirintäalueille, mikä ei ollut vaihtoehdoista mieluisin.

Tampereelta lähdettyäni ajelin kuitenkin ensimmäisenä Forssaan. Kun yleensä matkailee Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan suunnalla, paikallisella ABC-asemalla tuntui jo aivan siltä kuin olisi ulkomailla. Miksi lähteä Kanarialle, jos voi jäädä Forssaan?

Forssasta oli enää lyhyt matka Torronsuon kansallispuistoon. Kartan mukaan puistossa on kaksi pysäköintialuetta, joista ensimmäisenä tuli eteen Kiljamon P-paikka. Toinen vaihtoehto näytti kartassa suuremmalta, mutta kun Kiljamoonkin mahtui, pysäköin autoni sinne. Molemmat ovat kokolailla sopivasti suota kiertävän reitin varrella.

Tarkoitukseni oli illalla poiketa vain Kiljamon lintutornilla, mutta sitten päätin käydä kurkkaamassa myös Torronsuon toista P-aluetta, jonne oli kilometrin matka. Kävi ilmi, että alue olikin todella iso, ja täysin tyhjillään. Hämmentävää.

Voisikohan tänne jäädä yöksi? Ainakaan sitä ei ollut erikseen kielletty, ja kyse sentään oli virallisesta P-paikasta. Tilaakin riittäisi.

Nähtyäni parkkipaikan päätin yksintein patikoida Torronsuon ympäri. Olin jo kulkenut suota kiertävästä Suotaipaleesta pienen pätkän, joten voisin yhtä hyvin mennä loputkin. Autolle palattuani siirtäisin sen tilavammalle P-alueelle, ja jos asialle ei näyttäisi olevan estettä, jäisin sinne yöksi.

Suotaipaleen pituus on 8 - 9 kilometriä, mutta reitti etenee paljolti pitkospuita pitkin, joten se on joutuisaa kulkea. Asiaa edesauttoi se, että vain parin vuoden ikäiset pitkospuut olivat oikein hyvässä kunnossa. 

Toinen tyytyväisyyttä lisännyt seikka oli se, että Torronsuolla olevat kulkurajoitukset on esimerkillisesti merkitty maastoon. Tämä ei ole itsestäänselvää, sillä monessa paikassa rajoitukset pitää tajuta etukäteen selvittää, ja maastossa olevia kiellettyjä alueita täytyy osata väistellä. Jos vahingossa päätyy väärään paikkaan väärään aikaan, seurauksena voi pahimmillaan olla sakkoa. 

Kuka on keksinyt jotain näin typerää? Nopeusrajoituksetkin ilmaistaan taajaman ulkopuolella liikennemerkeillä, jotta ihmiset tietävät, miten kovaa tiellä saa ajaa. No, Torronsuolla asia joka tapauksessa on hoidettu niin kuin pitääkin.

Jo alkumatkasta kiinnitin huomiota polun varrella olleisiin röykkiöihin. Yleensä käytöstä poistetut pitkokset kai tavataan jättää paikalleen lahoamaan, mutta Torronsuolla ne oli kerätty kasoihin. Liekö tarkoitus ollut kuljettaa ne toisaalle?

Aluksi kasat hieman kummastuttivat, mutta kun niitä tuli vastaan lisää ja lisää, näkyyn tottui. Jollain oudolla tavalla röykkiöt toivat mieleeni LOTR-trilogian merkkitulet, joita vuorten huipuille sytytettiin.

Pitkospuita pitkin oli nopea edetä, ja taisin suon eteläpuolisella tieosuudellakin kiiruhtaa liikaa, sillä lompsin vahingossa Idänpäänkalliolla olevien laavun ja lintutornin ohi. En virheen huomattuani viitsinyt enää kääntyä takaisin, mutta kiikaroinpa sitten tornia suon vastakkaiselta laidalta.

Kiljamon torni kuitenkin lienee kahdesta Torronsuon tornista suurempi. En aluksi ajatellut kiivetä torniin lainkaan, mutta kun näin sen profiilin mäen päällä, muutin mieleni. Täytyyhän näin komeaan rakennelmaan tutustua!

Vaikka torni on korkea, sieltä ei näe kovin hyvin kuin yhteen suuntaan. 

Tornilla on ikää jo 25 vuotta, joten rakennusaikaan tilanne lienee ollut olennaisesti parempi.

Kaikki muut fasiliteetit sen sijaan olivat nykyaikaisia. En kovinkaan usein itse käytä näitä palveluita, mutta on hyvä, että näitä kehitetään ja ylläpidetään. Hienoa!

Autolle palattuani ajoin suunnitelmani mukaisesti Torronsuon toiselle pysäköintialueelle, jonne ei edelleenkään ollut tullut muita.

Pysäköintialue WC-rakennuksineen muistuttaa hieman BestPark-alueita, joten nimesin sen TorroParkiksi. Kartoissa esiintyvä nimi lienee Pehkun pysäköintialue.

Somerontiellä oli yöaikaan jonkin verran liikennettä, mikä hetkittäin häiritsi, mutta kyllä tässä yhden yön silti vietti. Korvatulpillahan ongelma olisi ratkennut, vaan enpä tuota tullut etukäteen ajatelleeksi.

Talvella Torronsuolla näkyy menevän latujakin. Voisi kiinnostaakin, mutta jos tänne asti meinaisi talvella ajaa, pitäisi ehkä keksiä muitakin syitä.