Alla vaahterapuun

Päätös matkustaa Hangonniemeen oli hyvä. Vaikka en itse ole meri-ihminen, en ihmettele, että se on joillekin tärkeä elementti.

Leirintäalueella majailu toi myös mukavaa vaihtelua tavallisiin lomarutiineihin. Silversand on alueena luonnonkaunis, ja vaikka väkeä saapui paikalle jonkun verran, ihan kylki kyljessä autoja ei ollut kuin korkeintaan lähellä rantaviivaa.

Hangosta poistuttuani matkani jatkui kohti Tammisaarta, koska... no, eipä Hangosta juuri muuhun suuntaan pääse. Tai Raaseporihan kaupungin nimi taitaa nykyään olla, mutta kuitenkin.

Matkalla ajelin taas rintamamuseon ohi kunnes muistin, että museohan olisi nyt avoinna! Jos tänne asti matkustaa, ei hommaa kannata jättää puolitiehen. 

Tein U-käännöksen ja kurvasin museon parkkipaikalle. Kympillä pääsi sisään, mikä vaikutti kohtuulliselta, vaikka museo ei ole kovin iso.

Päärakennuksen sisällä on Hangon miehityksestä ja siihen liittyvistä taisteluista kertova näyttely. Vieressä on myös pienehkö tykkihalli, jossa on esillä sodanaikaista kalustoa. Tältä osin kattaus on ei ole kovin runsas, mutta tukee kuitenkin muuta kerrontaa.

Vaikka Hankoa pommitettiin talvisodan aikaan rajusti, jatkosodassa alueella käydyt taistelut olivat lähinnä paikallisia kahakoita. Niistä kertovia varsin seikkaperäisiä juttuja oli silti kiehtovaa lukea.

Suomessa oli jatkosodan alussa pulaa saaristosodankäyntiin soveltuvasta kalustosta, minkä vuoksi näkemyserot neuvostoliittolaisten kanssa johtivat herkästi miestappioihin. Ajan myötä tilanne kuitenkin parani, ja lopultahan ongelma ratkesi kuin itsestään, kun Neuvostoliitto näki parhaaksi perääntyä alueelta. 

Rintamamuseoon liittyy läheisesti Harparskogissa sijaitseva Irma-bunkkeri, jota myös päätin käydä katsomassa.

Harparskogin bunkkeri oli kuitenkin avoinna vain viikonloppuisin. No, ehkä seuraavalla kerralla sitten. Onneksi bunkkerin lähellä olevaa panssarivaunuestettä voi sentään ihailla kaikkina viikonpäivinä.

Nelisen kilometriä pitkää rakennelmaa ei lopulta koeteltu tositoimissa, mutta Salpalinjan ohella se on silti mielenkiintoinen osa Suomen sotahistoriaa.

Tammisaareen päästyäni ohjastin Reiskan paikalliselle Camping-alueelle. Tammisaari Campingia on monessa yhteydessä kehuttu; kilpailevia vaihtoehtoja ei tosin juuri ollutkaan.

Jo päärakennuksen huoltotilat paljastivat, että paikka on varsin moderni. Alla oleva kuva voisi olla jostain hotellistakin, mutta kyseessä todella on leirintäalueen WC-/suihkutila. Kelpaa minulle.

Viihtyisä leirintäalue jakautuu kahteen osaan. Suurempi puoli on puistomaisempi...

... ja lähellä päärakennusta oleva pienempi osa lähempänä merta.

Valitsin oman paikkani aivan rannan vierestä, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus. Rantapaikat tuntuivat täyttyvän nopeasti, joten alueelle kannattaa saapua hyvissä ajoin, jos veden läheisyys on tärkeää.

Ilma oli mukavan lämmin, eikä aiemmin povatusta sateesta ollut tietoakaan, joten päätin jälleen tutustua kaupunkiin juosten. Uudessa ympäristössä jo pelkästään totutusta poikkeava kasvillisuus herättää mielenkiintoa. Tammipuita ja vaahteroita... oh!

Holtiton juokseminen on aliarvostettua, sillä se tarjoaa mahdollisuuden nähdä paikkoja, joihin ei ehkä muuten tulisi mentyä. 

Autolle palattuani huomasin, että viereisellä autopaikalla majaili pari ruotsalaista miestä. Miehet saivat jossain vaiheessa vieraakseen hieman pahaäänisen naisen. Jännitin koko illan, aikooko nainen huutaa läpi yön, mutta onneksi rauha laskeutui alueelle, kun leidi illan hämärtyessä poistui paikalta.

Tämähän se on leirintäalueiden ongelma: itse paikka voi olla hyvinkin viihtyisä, mutta jos alueelle osuu samaan aikaan joku äänekäs porukka, rauha ja yöunet ovat mennyttä. Metsäautotiet ovat tässä mielessä turvallisempia, koska niiden varrella harvoin on häiriöitä.

Pienestä meluhaitasta huolimatta tammien katveessa oli oikein viihtyisää. Ja vaikka minusta tuskin tämänkään reissun jälkeen tulee leirintäalueiden vakioasiakasta, kokemukset niin Hangosta kuin Tammisaaresta olivat voittopuolisesti myönteisiä. Ehkä joskus lähden samanlaiselle reissulle vaimon kanssa.