lauantai 6. tammikuuta 2024

Yhden ajan loppu

Vuosi 2024 toi tullessaan koptereihin lennättämiseen liittyviä muutoksia. Aiemmin voimaan astuneiden EU-säännösten kahden vuoden siirtymäaika päättyi, mikä tarkoittaa, että vanhempia droneja ei välttämättä saa lennättää yhtä vapaasti kuin aiemmin.

Uutena myytävissä koptereissa täytyy nyt olla C-merkintä, (C0, C1, C2, ...), joka suoraan kertoo, minkä avoimen alakategorian (A1, A2, A3) sääntöjä lennätettäessä täytyy noudattaa. Vanhemmissa koptereissa - joista C-merkintä puuttuu - kategoria määräytyy laitteen painon mukaan.

Oma laivastoni sisältää kaksi DJI Spark -kopteria, joihin muutokset vaikuttavat erityisesti. Sparkin lentoonlähtöpaino on 300 grammaa, joten sitä täytyy jatkossa lennättää A3-kategoriassa, joka on lähtökohtaisesti tarkoitettu huomattavasti painavammille lennokeille, aina 25 kiloon asti.

Merkittävin rajoite A3-kategoriassa on se, että siihen kuuluvia laitteita saa lennättää "vähintään 150 metriä asuin-, liike-, teollisuus- tai virkistysalueilta", pääasiassa siis taajamien ulkopuolella. Jos Spark olisi 50 grammaa kevyempi, sen kohdalla voitaisiin soveltaa A1-kategorian sääntöjä, eikä tällaista etäisyysvaatimusta olisi.

Itselleni muutoksella ei silti ole kovin suurta merkitystä. Luovuin hiljattain retkivideoissa aiemmin käyttämämästäni Full HD -tarkkuudesta, minkä myötä myös Sparkin käyttö entisestäänkin väheni, koska se ei tue suurempia 2.7K- tai 4K-tarkkuuksia. Olen viime aikoina hyödyntänyt Sparkia lähinnä taloyhtiömme kattokuvauksissa, mutta sekään ei enää jatkossa onnistu yllä mainitun 150 metrin rajan vuoksi.


Kaukolle asia kuitenkin oli vaikeampi käsitellä. Se taisi pettyä tajutessaan, että aika on ajamassa siitä ohi.
  • Kuule, meidän täytyy puhua.
  • Lähdetäänkö taas tarkastamaan kattoja!?
  • Ei oikeastaan. Tätä ei ole helppoa sanoa, mutta sinun ehkä kannattaa alkaa valmistautua edessä oleviin eläkepäiviin.
  • Olenkin aavistellut jotain tällaista. Et ole enää aikoihin ottanut minua mukaan retkillekään.
  • Päätös ei ole yksinomaan minun. Mutta ollakseni rehellinen, sinä olet hieman liian painava myös noihin kattohommiin.
  • Niin kai, kun en ole saanut lentää! Kyllähän sellainen rapauttaa kenet tahansa. Jospa laihdutan hieman?
  • En usko, että se on mahdollista.
  • Äh. Taitaa sitten olla parempi, että lennän vain pois... itärajan taakse, merelle tai jonnekin.
  • Äläpä nyt dramatisoi asiaa liikaa. Ehkä keksin vielä jotain.
Spark on yksinkertaisen rakenteensa ansiosta ollut ihan kelpo talvikopteri, koska sen saa kohmeisilla käsilläkin nopeasti lentokuntoon. Lisäksi se sietää tuulta kohtalaisesti, kenties hieman paremmin kuin kaikkein kevyimmät kopterit. Kamerapuolella on kuitenkin puutteita, joiden vuoksi se soveltuu lähinnä still-kuvaukseen, eikä pienehköillä akuillakaan kovin pitkään pakkasessa leijuta.

Olen viime vuosina saanut Kaukon kanssa tutustua kopterien sielunelämään, ja ensi kohtaamisesta lähtien kokenut niin myötä- kuin vastoinkäymisiäkin. Kaukon terveys on joskus horjunut, ja yhteen aikaan sillä oli vähän hankala puberteettivaihe. Toisinaan suhteemme on muuten vain ollut koetuksella kohdeltuani Kaukoa kaltoin. Mutta asiat ovat aina ratkenneet viimeistään propellit vaihtamalla.

Mielestäni tällaiset pienet kopterit olisi edelleen voitu laskea mukaan A1-kategoriaan. On ilmeistä, että 300 grammaa painava kopteri on ihan väärässä sarjassa (A3) yli 20 kiloisten laitteiden kanssa. Kopterin paino tuskin onkaan ollut ainoa luokitteluun vaikuttanut tekijä; liekö tuo sitten etätunnistuksen puuttumisesta jäänyt kiinni?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti