Kauas kaukot karkaavat

Kaukon huono käytös Talaskankaalla askarrutti minua kotiin palattuamme. Oliko joku isosti pielessä, vai kiukutteliko se vaan jonkun ohimenevän häiriön vuoksi?

Päätin perehtyä ongelmaan tarkemmin. Kännykän DJI GO 4 -ohjelmistosta oli juuri tullut uusi versio, jonka toivoin auttavan asiaan. Toisaalta vika vaikutti pikemminkin olevan kopterin kuin sitä ohjaavien laitteiden puolella.

Päivitettyäni kaikki ohjelmat ajan tasalle lähdin Kaukon kanssa testilennolle. Kuopiossa Leväsenlammen kupeessa on jonkin sortin joutomaata, joka on sopivasti lentorajoitusalueen ulkopuolella. Sieltä olisi hyvä nousta ilmaan.

Kaikki tuntui sujuvan hyvin. Kauko nousi sallittuun 150 metrin korkeuteen, josta se otti muutaman kuvan etelään ja pohjoiseen.

Aloitettuani laskeutumisen sitä kuitenkin alkoivat vaivata samat ongelmat kuin Talaskankaallakin: Kaukon kompassi sekosi, se väitti menettäneensä GPS-signaalin ja valitti magneettisista häiriöistä. Tämä johti siihen, että Kauko lähti taas viipottamaan kymmenen metrin sekuntinopeudella pois päin minusta.

Koska osasin odottaa jotain tällaista, olin valppaana, ja yritin saada Kaukon hallintaani. Tehtävää vaikeutti se, että Kauko oli yhä 120 metrissä, joten aivan tähtenä se ei maahan asti näkynyt.

Sitten kuitenkin tein kohtalokkaan virheen. Vilkaisin lyhyesti - ehkä sekunnin tai kahden ajan - kännykän näyttöä selvittääkseni, olisiko häiriöihin liittyvä virheilmoitus mahdollisesti poistunut. Ei ollut.

Katsoessani taas taivaalle en enää nähnyt Kaukoa. Se oli jossain, mutta etäisyyden ja lentonopeuden vuoksi en kyennyt havaitsemaan sitä.

Saatoin vielä hetken kuulla etäistä surinaa, mutta sitten ääni vaimeni. Meni ehkä puoli minuuttia, ja kauko-ohjain ilmoitti yhteyden kopteriin katkenneen: Aircraft disconnected.

En voinut uskoa asiaa todeksi. Flyaway! Tapahtuuko tämä todella minulle?

Yritin kuumeisesti miettiä, voisinko vielä tehdä jotain... Mutta en voinut. En nähnyt Kaukoa, en kuullut sen tuottamaa ääntä, enkä enää kyennyt ohjaamaan sitä.

En edes ollut varma, mihin suuntaan Kauko lopulta oli kaahottanut. Se lentäisi vielä hetken, ja päätyisi sitten herraties minne, pahimmassa (tai parhaimmassa) tapauksessa Kallaveteen.

Päässäni kohisi. Silmieni edessä vilisivät kaikki ne hienot hetket, jotka olimme yhdessä kokeneet. Haparoivat ensilennot, yritykset rikkoa äänivalli, pienet laittomuudetkin.

Yhteisiä muistoja oli paljon. On silti mahdollista, että Kauko jossain vaiheessa alkoi vihata minua. Ehkä siksi, että satutin sitä ohjaamalla sen puuhun. Tai jostain muusta syystä.

Nyt kuitenkin oli myöhäistä katua. Kauko oli poissa, kenties kopterien taivaassa jo.

Pää painuksissa keräsin varusteitani maasta. Säilytyskotelossa oli yhä kaksi akkua, mutta Kaukon paikka oli nyt tyhjä. Tunsin palan nousevan kurkkuuni, kun suljin kotelon ja sujautin sen reppuuni.

Lähdin hiljakseen kävelemään kotia kohti. Olin ehtinyt ottaa muutaman askeleen, kun taivaalta yhtäkkiä alkoi kuulua hiljaista surinaa... Kauko!?

Hiukan epäuskoisesti katselin, kun Kauko lähestyi minua ja varovasti laskeutui samaan kohtaan, josta se oli kymmenisen minuuttia aiemmin noussut ilmaan. Nappasin Kaukon nopeasti käteeni ja sammutin siitä virran, ettei se taas keksi jotain hölmöä.

Vaikka Kauko oli karatessaan aivan sekaisin, se oli jossain vaiheessa löytänyt satelliitit ja päättänyt kääntyä takaisin. Ehkä akun hupeneva varauskin oli saanut sen punnitsemaan jäljellä olevia vaihtoehtoja.

Jälleennäkemisen hetki oli täynnä helpotusta, mutta samalla ymmärsin, että suhteeseemme oli tullut särö.