Muistoja

Muistoja ajalta ennen babylonialaisia.

Katso YouTubessa

Viidakkoon

Jokohan Hopeaperästä pitäisi kääntyä kohti Kuopiota? Periaatteessa kyllä, mutta jos lämpimiä kesäpäiviä koko talven odottaa, kotiin palaamisen kanssa ei kannattane hötkyillä.

Länsirannikolla näytti sitä paitsi yhä olevan aurinkoista, joten miksipä emme vielä koukkaisi sitä kautta? SFC Lohenpyrstö Raahessa osoittautui aiemmin kesällä viihtyisäksi paikaksi, joten se voisi toimia vielä yhden yön tukikohtana. Vai pitäisikö jatkaa Kalajoelle asti, tai peräti SFC Sautinkarille?

Lopulta päätimme tavoitella Sautinkaria ensisijaisesti siksi, että se oli meille ennestään vieras paikka. Ajamista olisi hieman enemmän, mutta tien koko huomioiden sittenkin aika maltillisesti. Ja onhan Sautinkarillakin meri lähellä, mikä tehnee maakravulle hyvää, joskus.

Sautinkarin leirintäalueelta löytyikin meille kelpo paikka. Retkeilyajatukset nostivat vielä päätään, kun huomasimme, että aivan leirintäalueen vierestä lähtee muutaman kilometrin mittainen Meksin luontopolku. Päätimme vilkaista, miltä polku näyttää.

Luontopolun alku ei herättänyt minussa suuria intohimoja. Jos koko matka olisi samanlaista pusikkoa, loppuilta vietettäisiin punkkeja irti nyppiessä. Olisiko mielekkäämpiä vaihtoehtoja tarjolla?

Vaimoa asia ei tuntunut samalla tavalla vaivaavan, joten tässä vaiheessa polkumme erkanivat. Rouva suuntasi punkkiviidakkoon - tai niin uskoin - ja itse kirmasin juosten asfalttiviidakkoon.

Lopulta asiat etenivät niin, että minä hölkkäsin teitä pitkin samaiseen Meksinmetsään, johon rouvakin oli valitsemaansa oikopolkua pitkin ryöminyt.

Itse palasin lenkiltäni vaimoa aiemmin, minkä jälkeen teimme hänelle perusteellisen punkkitarkastuksen. Yhtään punkkia ei löytynyt, mikä oli yllätys. Ehkä helle ja kuiva sää olivat punkeillekin liikaa. Tai sitten vaimo huijasi, ja oli jo matkan varrella raapinut kaikki ötökät irti.

Sautinkarin leirintäalue on hyvällä paikalla, mutta itse kari ei ollut kuvittelemani kallioinen luoto, jossa voisi illan hämärtyessä istuskella, kun aurinko laskee meren taa. 

Pikemminkin kyse oli vähän ikävän näköisestä jättömaasta (varsinainen karikko tietysti vaanii meren puolella). Isohko nurmialue sinne kuitenkin oli lanattu, liekö tuossa jonkinlaiseen telttainvaasioon varauduttu.

Aivan leirintäalueen kupeessa oleva uimaranta oli ilta-auringon paistaessa kiva, ja korvasi luotoon liittyvät puutteet.

Jälkikäteen analysoiden oli kätevää, että vaimo tällä kertaa retkeili yksinään, ja otti blogiini tulevat kuvat samalla kun itse juoksentelin omilla teilläni. Järjestely tuntui toimivalta; samaa voisi kokeilla toistekin. Mutta miten saisin vaimon tekemään videotkin puolestani?

Miten minusta tuli parittaja

Olen jo pitkään kaavaillut, että alan ilmakuvauksessa suosia Mauri-kopteria (DJI Mini 2) vanhemman Mallan (DJI Mavic Mini) sijaan. DJI Mini 2 on monessa suhteessa parempi laite, sillä se sietää paremmin tuulta, ja kantamakin on DJI Mavic Miniä pidempi.

Lomareissulla kohtaamani kuumenemisongelma kuitenkin synnytti uuden pulman: en voinut enää käyttää Mauri-kopteria, koska minulla ei ollut sen kanssa toimivaa kauko-ohjainta.

Mistä löytäisin uuden ohjaimen? DJI Mini 2:n käyttämän DJI RC-N1 -ohjaimen saatavuus ei ole kovin hyvä, koska kopterimalli on jo vanha. Mikään muu DJI:n drone ei liioin käytä samaa ohjainta, joten uudemman kopterin hankintakaan ei auttaisi asiaan.

Onnekseni huomasin, että Oulun Kaakkurin Power-myymälän outlet-laarista löytyisi DJI Mini 2 -kopteri oheislaitteineen. Pelkän ohjaimen ostaminen tuskin olisi mahdollista, mutta hankkimalla koko paketin ainakin saisin Maurin taas henkiin.

Koska sattumoisin ajelimme Oulun suunnalla, kävin kaapimassa laarin pohjat Kaakkurista. Normaalisti ehkä vieroksuisin kopteria, jonka kyljessä lukee asiakaspalautus, mutta koska olin ensisijaisesti kiinnostunut vain ohjaimesta, se ei haittaisi.

Lopulta kävi ilmi, että itse kopterikin oli avaamattomassa paketissa, joten myös se olisi 100 %-kunnossa. Onpahan ylimääräinen laite siltä varalta, että Maurille tapahtuu jotakin. Lisäbonuksena sain vielä paketin mukana uuden akun aiemmin vioittuneen tilalle, ja hintakin oli kohtuullinen.

Kaupassa myytävät kopterit on tehtaalla valmiiksi paritettu kauko-ohjaimensa kanssa. Koska tarkoitukseni oli käyttää uutta ohjainta vanhan kopterin kanssa, parittaminen täytyi tehdä uudestaan. Toimenpide oli minulle vieras, mutta onnistui helposti DJI Fly -sovellusta käyttäen.

Aiemmin tapasin aina päivittää kopterini uuteen malliin, kun sellainen tuli tarjolle - käytännössä vuoden välein. Uusi tekniikka on yleensä etevämpää, mutta eihän hommassa oikein ole järkeä, jos vanha laitekin on riittävän hyvä. Uuteen kopteriin täytyy myös hankkia lisävarusteita kuten uusia suotimia - vanhat eivät kuitenkaan ole yhteensopivia - mikä lisää kustannuksia entisestään.

Olenkin tästä syystä tyytyväinen Maurin saamaan jatkoaikaan. Tunnen myös oudolla tavalla mielihyvää siitä, että nämä vanhemmat kopterit eivät lähetä RemoteID-signaalia, jos sellaista nyt joku sattuisi seuraamaan.

Mauri kuitenkin lentää tai kuvaa hiukan vinossa asennossa, mitä en ole saanut kalibrointitoiminnollakaan korjattua, joten asia täytyy aina huomioida videoita editoitaessa. Jossain vaiheessa Mauristakin täytyy siten luopua, mutta vielä ei ollut sen aika.

Martimomuijasta vielä

Voi olla, että Martimomuija todella puhkeaa kukkaan vasta jonain pimeänä syysyönä.

Katso YouTubessa

Lihansyojäkasveja ja muuta kaunista

Olimme hiljaisesti sopineet, että lomamatkamme viimeiset päivät edetään hiukan pienemmällä höyryllä. Yksi totaalinen taukopäivä riitti kuitenkin rikkomaan sopimuksen, sillä Ryynäsenniemessä herättyämme aloimme välittömästi suunnitella uuden retkipäivän ohjelmaa.

Koska olimme valmiiksi lähellä Tervolaa, meitä alkoi kiinnostaa Martimoaapaa kiertävä Järviaavan reitti. Avoimella suolla menevä reitti saattaisi helteen yhä kurmottaessa olla raskas, mutta ainakaan siihen ei sisältyisi kovin suuria nousuja ja laskuja.

Ohjastin Reiskan Hangassalmenahon P-alueelle, jossa oli hyvin tilaa.

Lähistöllä ei näyttänyt olevan muita kuin muutamia aasialaisia marjanpoimijoita, ja tietysti Martimomuija, jota ei ole siunattu erityisen kauniilla kasvonpiirteillä.

Marjanpoiminnan täytyy näillä keleillä olla raskasta. Marjojakaan ei vielä ollut paljoa, tuskin sen enempää kuin poimijoitakaan.

Hommaa ei helpota sekään, että kesän hyttyssesonki vaikutti olevan kuumimmillaan. Aavalla oli vielä jotenkin siedettävää, mutta metsäiset osuudet täytyi juosta läpi. Lopulta jouduin 30 asteen helteestä huolimatta kiskomaan päälleni takin, mikä oli lähtökohtaisesti epämiellyttävää, mutta helpotti oloa vähän.

Aavalla näkyi jonkin verran kihokkeja, jotka ilmeisesti syövät sääskiä, kärpäsiä ja pieniä perhosiakin. Kasvi on hieno, mutta ilmeisesti niitä ei hyttyspopulaation koko huomioiden ole riittävästi.

Huolestuttavaa oli myös se, että joku oli tehnyt Järviaavan kotalaavulle tulet ja poistunut paikalta sammuttamatta nuotiota, vaikka oli +30 C helle ja maa rutikuivaa. Vai oliko tuli puutteellisen sammutuksen jälkeen syttynyt uudestaan? Tulipaikka oli irti maasta, ja hormikin löytyi, mutta tuli herätti kodan puoliavonaisen rakenteen vuoksi huolta. 

Laavu on vähän hankalassa paikassa, sillä ihan lähellä ei näytä oleva vesipistettä, ja Martimojärvelle on liki kilometri. Suolla voi olla vettä, mutta sitä täytyy etsiä. Koska olimme jo lähellä autoa, sammutimme näkyvät liekit omia vesipullojamme käyttäen.

Retken jälkeen kokoonnuimme automme baaritiskille keskustelemaan päivänpolttavista aiheista, kuten matkan jatkosta.

Vaikutti siltä, että lähellä oleva SFC Hopeaperä oli ainoa järkevä vaihtoehto yöpaikaksi, joten päätimme ajaa sinne.

Hopeaperästä kuulemma löytyvät Taininiemen ainoat liikennevalot. Voi hyvinkin pitää paikkansa, Hopeaperässä niitä tosin käytetään vain saunaliikenteen ohjaamiseen.

Martimoaavan lenkki oli odottamattoman raskas, ja nyt alkoi ensimmäisen kerran tuntua siltä, että metsä ei enää tämän loman puitteissa vedä puoleensa. Pitäisiköhän kokeilla vaikka kulttuuria välillä?

Illalla meitä koetteli matkan ensimmäinen ukonilma. Reiskan jääkaappi taisi hiukan säikähtää jyrinää, sillä täysin odottamatta se hyökkäsi kimppuuni ja puri kahvallaan polvestani palasen. Kaikenlaista sitä voi pienessä retkeilyautossa tapahtua.

Illalla havaitsin, että Mauri-kopterin kanssa käyttämäni Asus Zenfone 8 -puhelin piippaili ladattaessa oudosti. Onko sekin hajoamassa, akun ja kauko-ohjaimen ohessa? 

Tässä vaiheessa ymmärsin viimein, mistä eri laitteitani kohdanneet ongelmat mitä todennäköisimmin johtuvat. Kun Adrian tupla-USB-porteista lataa laitteita yksi toisensa jälkeen, portit lämpenevät merkittävästi.

Normaalisti tämä ei ole ongelma, mutta jos autossa muutenkin on 30 astetta lämmintä, portit alkavat katkoa virtaa, joko heikkouttaan tai tarkoituksella. Riippuen ladattavasti laitteesta tämä joko on ongelma, tai sitten ei.

Asus Zenfone 8 ei hätkähtänyt huonoa virtaa, mutta alkoi ladattaessa pitää ylimääräistä ääntä. Myös Lenovon tabletti käyttäytyi testatessa oudosti, ja sen näytössä vilkkui vuorotellen "hidas lataus" / "nopea lataus". Laite kuitenkin säilyi toimintakuntoisena.

Maurin akku sen sijaan oli USB-portin ensimmäinen uhri. Nähtävästi kopterin latauslogiikka ei osanut käsitellä tilannetta oikein, vaan latasi akkua liikaa, jolloin se meni pilalle. Myöskään Maurin kauko-ohjain ei sietänyt huonoa virtaa, vaan ladattaessa hajosi.

Kun USB-pistokkeen antoi jäähtyä, ongelmat poistuivat, joten pistokkeessa itsessään tuskin on pysyvää vikaa. Asiaan täytyy kuitenkin jatkossa kiinnittää huomiota, ja suosia 12V-pistoketta muita kuin puhelimia ladataessa.

Runomittari: Kyy

Katso YouTubessa

Teknisiä vikoja

Mäntykankainen yöpaikkamme palveli meitä hyvin. Aamulla heräsimme ohi ajaneen auton ääneen, mikä oli pienoinen yllätys, sillä tiehän ei varsinaisesti johtanut mihinkään. Liekö tuolla sitten metsätöihin kiirehditty.

Aamutoimet selätettyämme suuntasimme kohti Rovaniemeä, jossa päätin vielä muutamasta liikkeestä tiedustella, josko Reiskan harmaavesisäiliön poistoputkeen liittyvän vian voisi korjata.

Kävin läpi kymmenisen liikettä, mutta juuri missään korjaaminen ei olisi onnistunut kahden viikon sisällä. Vain yhdessä korjaamossa homma olisi ehkä hoitunut saman tien, mutta työhön ei ryhdytty, koska korjaamohallin katto oli Reiskaa ajatellen kovin matalalla. Luovuimme toiveesta saada auto kuntoon matkan aikana.

Kesäkuun matkallamme yritimme tavoitella Muurolan länsipuolella olevaa Louevaaraa. Hanke ei tuolloin huonon sään vuoksi toteutunut, joten päätimme nyt yrittää uudelleen. Kurvasimme Muurolasta kääntyvälle Aavasaksantielle, jonka varrelta löytyisi myös Mellajärven SFC-alue, jonne voisimme kenties myöhemmin hakeutua yöksi.

Retken lähtöpaikaksi kaavailemamme Kenttämaa ei kuitenkaan tarjonnut mahdollisuuksia Reiskan pysäköintiin. Vaaralle olisi ehkä päässyt myös Louevaaranlamujen kautta, mutta samalla matkasta olisi tullut merkittävästi pidempi, hellepäivä huomioiden ehkä tarpeettoman pitkä.

Päivä olikin todella kuuma, joten pettymys ei ollut ylenpalttinen. Rehkimisen sijaan päätimme lopulta suunnata SFC Ryynäsenniemen leirintäalueelle, joka Kemijoen varressa saattaisi tarjota kaivattua viilennystä.

Ryynäsenniemi osoittautuikin mainioksi paikaksi. Vastaanotto oli ystävällinen, ja uudehkojen rakennusten palvelut toimivia. 

Kun päivän retkeily jäi vähiin, suuntasin illalla asfaltille.

Suora tie ja kuuma asfaltti kuulostaa äkkiseltään ikävältä yhdistelmältä, mutta juoksumielessä se on ihan parasta. Harmikseni juoksukuntoni ei vain enää ole samalla tasolla kuin nuorempana. Keuhkot kyllä ovat kuin nuorella varsalla ja mielikin vetää eteenpäin, mutta jalat haraavat vastaan. Hetkittäin ajattelen, että minuunkin on tullut joku tekninen vika, mutta en tiedä, mikä se voisi olla.

Lenkin jälkeen pääsi saunaan ja pulahtamaan Kemijokeen. Tykkään puskaparkeista niiden rauhallisuuden vuoksi, mutta on näissä SFC-alueissakin omat hyvät puolensa.

Tilulii!

Minulla on viime aikoina ollut ongelmia kopterien kanssa. Erityisesti murhetta on tuottanut uusin ja kaunein Salla-kopterini, jonka kameramoduulissa lienee jotain vikaa, koska sen automaattitarkennus toimii joko huonosti tai ei lainkaan. Kolme vuotta vanhalla DJI Mini 3 Pro -kopterilla ei enää ole takuuta, ja vaikka moduulin voisi vaihtaakin, sen uusiminen ei ole ilmaista ja mahdollisesti edellyttäisi kopterin lähettämistä huoltoon.

Tehdäkseni jotain asian eteen avasin kameramoduulin nähdäkseni, onko siinä jotain ilmeistä vikaa. Moduuli on helppo avata, koska siinä on vain kaksi hyvin pientä ruuvia, joihin sopiva ristipäämeisseli minulta onnekseni löytyi. (Ilmeisesti myös kopterin mukana tuleva, propellien vaihtamiseen tarkoitettu pieni meisseli olisi soveltunut tähän hommaan.)

Rakenteesta ei löytynyt mitään erityistä, mutta ruuvattuani osat takaisin kiinni kameran tarkennus tuntui yllättäen taas toimivan. Luulen, että ongelma liittyy moduulin sisällä olevaan pieneen lattakaapeliin, joka saattoi kasaamisen jälkeen asettautua hieman paremmin paikoilleen. "Korjaukseni" tuottama ilo voi siis jäädä lyhytaikaiseksi.

Kestävämpi ratkaisu olisi hankkia Sallan tilalle joku sellainen kopteri, joka käyttää samaa kauko-ohjainta. Käytännössä vaihtoehdot rajoittuvat DJI Mini 3- ja DJI Mini 3 Pro -malleihin. Ensin mainittu on teknisesti vaatimattomampi, mutta valitsipa kumman tahansa, uuden kopterin kameramoduulissa saattaisi olla sama piilevä vika kuin Sallan kamerassakin.

Lopulta päätin jättää Sallan lepäämään, ainakin hetkeksi. Tilannehan on se, että minulla on ennestään myös DJI Mavic Mini- ja DJI Mini 2 -kopterit (jälkimmäisiä itse asiassa kaksi), joten maisemakuvausmielessä en tarvitse yhtään uutta laitetta.

Olen silti kaivannut retkikuvauksen tueksi kopteria, joka osaa matalalla lentäen seurata valittua kohdetta, ja toimii täysin ilman kauko-ohjainta. Sellainen on Verkkokaupasta tilaamani DJI Neo 2, joka sai laivastossani nimen Niilo.

DJI Neo tukee useita erilaisia lentotiloja (SelfieShot, Dronie, Circle, Rocket, Spotlight, Helix, Boomerang, ...), joista itselleni hyödyllisin on Follow-tila: sitä käytettäessä kopteri seuraa ja kuvaa valittua kohdetta halutusta suunnasta. Ennen lentoon lähtemistä tarvitsee vain asettaa kopterin

• sijainti (kohteen edessä / takana / sivulla),
• etäisyys (kaukana / keskellä / lähellä) ja
• korkeus (malatalla / keskellä / korkealla).

Parametrit säädetään kohdalleen laitteessa olevia painikkeita ja pientä näyttöä käyttäen, minkä jälkeen kopteri vielä toistaa ne puhemuodossa ennen lentoon lähtemistä.

Laite havainnoi ympäristöään paitsi kameroiden myös edessä olevan LiDAR-anturin avulla. Kuvat tallennetaan laitteen sisäiseen 49 gigatavun muistiin. Akku kestää ehkä vartin, ja se on vaihdettavissa.

DJI Neoa voi ohjata joko puhelimella, kauko-ohjaimella tai eleiden avulla. Itselleni käsieleet ovat ensisijainen vaihtoehto, koska käytän Niiloa vain poluilla tapahtuvaan lähikuvaamiseen. Esimerkiksi lennon päättäminen tapahtuu niin, että käyttäjä ojentaa käsivartensa suoraksi, minkä havaittuaan kopteri palaa takaisin ja laskeutuu avatulle kämmenelle. Ilmassa olevan kopterin suhteellista sijaintia voi myös säätää käsimerkkien avulla. Ääniohjauskin on mahdollista, mutta edellyttää puhelimen käyttöä mikrofonina, mitä en ole kokeillut.

Avoimella paikalla navigointi on helppoa, mutta kiinnostavampaa on ollut seurata, miten tällainen tekninen laite suoriutuu polulla, puiden keskellä. Yleisesti ottaen voi sanoa, että yllättävän hyvin, mutta ei täydellisesti. Puiden välissä mutkitteleva polku tuottaa Niilolle päänvaivaa, ja joskus se voi päätyä väärälle puolelle kuvattavaa kohdetta. Tällöin se saattaa hätääntyä, ja väkisin yrittää asetetulle paikalleen.

Katso YouTubessa

Kopterin käyttöönotto firmware-päivityksineen oli vähän monimutkainen operaatio, koska homma edellytti sekä wlan- että mobiiliyhteyttä. Käytännössä päivitystä ei siis voinut tehdä puhelimella, jossa ei ole sim-korttia. Puhelimessani ei liioin ollut tehtävässä tarvittavaa DJI Fly -sovellusta, jota ei nykyään löydy Google Play -kaupasta, vaan se täytyy ladata suoraan DJI:n sivulta.

Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, miten Niilo on sittemmin suoriutunut tehtävästään. Kovalla tuulella sitä ei uskalla päästää ilmaan, mutta muuten tuollainen pieni kuvauskopteri on kätevämpi kuin gimbaalin varassa oleva kamera, eikä 4K-kuvanlaadussakaan ole moittimista. Kohtalaisen edullisesta hinnastaan (249 €) huolimatta Niilon tuottama lisäarvo on siten suurempi kuin uudella DJI Mini 3/4/5 -kopterilla.