torstai 26. heinäkuuta 2012

Varustekatsaus

Keväällä ajattelin, että tulevana kesänä ei tarvinne tehdä isompia varustehankintoja. Jotain on silti haaviin tarttunut, vaikka entisilläkin epäilemättä olisi pärjätty.

Moni retkeilijä käy jossain vaiheessa läpi vaiheen, jossa kantamusta pyritään keventämään kulkemisen helpottamiseksi. Itse elän tätä vaihetta, ja siihen liittyen hankin pari Osprey Exos -reppua lisää. Poika peri jo ennestään kaapista löytyvän 46-litraisen Exosin (koko M), vaimo sai uuden samanlaisen (S), ja itselleni hankin isomman 58-litraisen Exosin (M).

Exosiin liittyvät käyttökokemukset ovat olleet positiivisia: keveydestä (n. 1 kg) huolimatta repun kantomekanismi on jäykkä eikä vaadi esimerkiksi makuualustaa lisätueksi, pienempiäkin taskuja on tarpeeksi ja repun säätöominaisuudet ovat riittävät kiinteästä selänpituudesta huolimatta. Miinusta tulee lähinnä siitä, että tiukasti selkään kiristetyn repun kehikko tuntuu joskus ylähartioissa, mutta tästäkin pääsee säätämällä eroon, eikä asia ole koskaan vaivannut kävellessä.

Luulenpa, että 58-litraisesta Exosista tulee perusreppu, jota käytän omilla reissuillani. Toinen kevytrepuistani (Osprey Kestrel 68) ajaa myös asian, mutta siinä on yksi ikävä piirre: pyöreäpohjaiset litran juomapullot eivät oikein mahdu täyteen pakatun repun sivutaskuihin. Pienet litteät pullot mahtuvat, mutta eivät ole kovin käteviä vedenpuhdistustablettien kanssa.

Saltoluoktan vierailulla pakkasin Exosiin omien tavaroideni lisäksi Akka R/S 3:n, joka ei ole teltoista pienimpiä, mutta livahti silti Exosiin helposti. Omilla reissulla Akka vaihtuu Nallo 2:een tai Voimaliskoon, jolloin mukaan mahtuu enemmän ruokaakin. Muuten täytyy sanoa, että Akka R/S 3 on erinomaisen tilava teltta, eikä 3.5 kg:n painokaan ole ongelma kolmen hengen porukalla liikuttaessa.

Makuupusseista olen tänä kesänä käyttänyt vain Mountain Hardwear MTN Speed 32:ta, joka onkin pääosin osoittautunut hyväksi kesäpussiksi. On kuitenkin epäselvää, kuinka pitkälle syksyyn pussin lämpöarvot riittävät. Moitteen sana on sanottava pussin vetoketjusta, joka liian helposti vetää ketjun suojalistan hampaisiinsa. Käytännössä ketju liikkuu vain muutaman sentin kerrallaan, jonka jälkeen lista täytyy irrottaa ketjun välistä. Ongelmaan tottuu, mutta entä jos makuupussista pitäisi syystä tai toisesta päästä nopeasti ulos?

Peltotunturin reissulla kohtasimme yllättävän ongelman, kun Primuksen kaasupolttimen (MicronStove Ti) yksi kolmesta kattilan tukijaloista irtosi. Kyseessä on malli, jossa jalat taittuvat epäsymmetrisesti polttimen varren ympärille. Oireilu alkoi siten, että yksi jaloista ei enää kääntynyt yläasentoonsa, ja kun ongelman kanssa aikansa taisteli, jalka irtosi polttimesta kokonaan. Vian korjaaminen olisi vaatinut kolvaamista, joten keitintä olisi voinut käyttää vain kannattelemalla kattilaa jotenkin.

Hankin rikkoutuneen polttimen tilalle Primus Express Stove -mallin, joka on hiukan suurempi, mutta jossa tukijalat avautuvat eri tavalla. Mietin jälkeenpäin, olisiko rikki mennyttä poltinta pitänyt huoltaa jotenkin, esimerkiksi rasvaamalla jalkojen saranoita? Meidän retkeämme polttimen rikkoutuminen ei suuremmin haitannut, mutta jos kulkee sateisena aikana tuvattomilla seuduilla, keittimen toimivuus on tärkeämpää. Ehkä Esbitin spriipaloille voisi tällöin olla käyttöä?

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kotona taas

Perheen yhteinen kesälomareissu on sitten takana. Matka meni hyvin, vaikkakin hiukan liian nopeasti, mutta niinhän se aina. Toisaalta kotiinkin on välillä kiva tulla.

Pallaksella vielä ollessamme tuijotimme Pohjoismaiden sääennusteita, joista varsinkin Norjan ennusteet olivat lohduttoman sateisia. Niinpä luovuimme alkuperäisestä ajatuksestamme ajaa Trondheimin kautta Jämtlandiin, ja otimme uudeksi suunnaksi Saltoluoktan, johon ainakin viikonlopuksi oli luvassa mukavan aurinkoista keliä. Tarkoitus oli, että hakeudumme Saltoluoktan tunturiaseman kupeeseen, josta päiväretkeilemme lähituntureille.

Menomatkalla pysähdyimme yhdeksi yöksi Jällivaaraan, josta jatkoimme heti aamulla kohti Ritsemiä, jotta ehtisimme ensimmäiselle Saltoluoktaan menevälle lautalle. Auton jätimme Kebnatsin parkkipaikalle, josta M/S Langas noutaa kesäaikaan matkustajat kolmesti päivässä. Venekyyti kesti kymmenisen minuuttia ja maksoi ~12 € / nuppi (alennettu STF-hinta, joka myös Suomen Ladun jäseniltä peritään).

Saltoluoktan tunturiasema on hieno paikka, mikä ei sinänsä ole yllätys, koska kyseessä on yksi suurimmista Kungsledenin varrella olevista taukopisteistä. Varsinkin suomalaisittain tarkasteltuna taso on korkea, sillä asemalta löytyy majoituspalveluiden lisäksi monipuolinen kauppa, ravintola, sauna sekä keittiö, joka liesineen, jääkaappineen ja mikroaaltouuneineen vetää vertoja omalle kotikeittiölle. Kyllähän tänne kelpaa väsyneenä tulla rinkka selässä.

Toisaalta palvelut eivät ole ilmaisia, ja varsinkin heikon euron aikana kahden hengen huoneesta saa maksaa melkein saman verran kuin suomalaisessa hotellissakin (pelkkä petipaikka yhteismajoituksessa toki irtoaa 30 - 40 eurolla). Itse emme tästä syystä havitelleetkaan huonemajoitusta, vaan pystytimme telttamme tunturiaseman telttailualueelle, mikä sekin maksoi kolmelta hengeltä yhteensä n. 36 €. Aluksi hinta tuntui hieman kalliilta, mutta palvelutaso huomioiden se oli sittenkin kohtuullinen - telttapaikka leirintäalueella voi olla kalliimpikin.

Saatuamme teltan pystyyn lähdimme patikoimaan kohti Petsjaurea. Reitti kulki tunturin yli ja sillä oli pituutta kuutisen kilometriä suuntaansa. Tunturin päältä avautui hieno näköala Langas-järvelle, ja niinpä pidimmekin lounastauon rinteessä, johon aurinko paistoi mukavasti. Muotkan mäkäräsumun jälkeen kiinnitimme huomiota siihen, että Saltoluoktassa ei juurikaan ollut lentäviä hyönteisiä. Mäkäriä ei näkynyt lainkaan, ja hyttysiäkin oli niin vähän, että asialla ei ollut mitään merkitystä. Epäilemättä ötököitä on joskus enemmänkin, mutta nyt saimme ulkoilla oikein miellyttävissä olosuhteissa.

Jälkeenpäin ajatellen Saltoluoktaan olisi pitänyt jäädä pidemmäksi ajaksi, koska sinne luvattu sadekin taisi lopulta jäädä ennakoitua vähäisemmäksi. Selvää kuitenkin on, että Saltoluoktan ja/tai Ritsemin suuntaan ajetaan joskus uudestaankin.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Retkiä tunturissa ja muualla

Viikko kesälomaa on takana. Matka on edennyt Itä-Lapin, Hetan ja Pallaksen kautta Ruotsin Jällivaaraan, jossa parhaillaan majailemme. Etukäteen luvassa oli aika vaihtelevaa säätä, mutta ennusteita tarkkailemalla olemme onnistuneet kiertämään pahimmat sadealueet. Pidemmät vaellukset ovat tällä kertaa jääneet väliin, mutta lyhyempiä retkiä on tehty useitakin.

Loman alkajaisiksi ajelimme Muotkan Ruoktuun, josta käsin oli tarkoitus tehdä 2 - 3 päivän rengasretki Muotkatuntureiden suuntaan. Tässä ajassa ei pitkälle ehdi, joten ajattelimme vain tavoitella Koarvikoddsia siten, että leiriydymme Peltotunturin koilliskulmalla olevalle järvelle, jonka etukäteen tiesimme hienoksi paikaksi.

Jeageloaivin kautta kulkenut menomatkamme ei kuitenkaan edennyt ennakoitua vauhtia, koska reitille osui rinteessä olevia louhikoita, jotka on kuivallakin kelillä syytä ylittää varovasti. Niinpä pystytimmme telttamme jo Bealdoaivvásin rinteeseen, josta löysimmekin kelpo paikan.

Samalla kuitenkin selvisi, että Koarvikodds on liian kaukana, jos tavoittelemme sitä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Lisäksi olimme saaneet kimppuumme kunnioitusta herättävän mäkäräarmeijan, mikä teki ulkona ruokailusta varsin epämiellyttävää. Kun vielä kaasukeittimen poltinkin rikkoutui, päätimme säästää Koarvikoddsin tuleville reissuille ja tallustaa seuraavana päivänä autolle Peltojoen vartta pitkin.

Retki siis jäi hiukan lyhyeksi, mutta perheen yhteiseksi kesävaellukseksi se oli ihan OK. Peltotunturilla käytiin ja alunperin yöpaikaksi suunnitellulle järvellekin päästiin, tosin vasta toisena päivänä. Maisemat joka tapauksessa olivat hienoja.

Muotkalta lähdettyämme palasimme Saariselälle, josta käsin perheen nuorimmainen teki kaksikin reissua Pielpajärven erämaakirkolle, jossa tuttu kaveri oli töissä. Vaimon kanssa sen sijaan patikoimme Inarin Taimenjärvelle, koska Pielpajärvi oli meille ennestään tuttu paikka. Lisäksi osallistuimme Inarinjärven risteilylle, jonka kohteena oli saamelaisten pyhänä pitämä Ukonkivi.

Saariselän jälkeen ajelimme taas Muotkan ohi jatkaaksemme Karigasniemen ja Kautokeinon kautta Hettaan. Seuraavaksi päiväretkikohteeksi valitsimme Pallaksen lähellä olevan Keimiötunturin, jonka ympäri näytti menevän helpohko polku. Sitä se olikin, tosin vain Keimiöjärven päivätuvalle asti. Siitä eteenpäin maasto oli märkää ja varsinkin Keimiö- ja Sammaltuntureiden välisen satulan jälkeen metsäistä suota oli enemmän kuin tarpeeksi. Soita kiertäessämme helpoksi luultu 10 km:n päiväretki muuttui rämpimiseksi, jota lopulta riitti 6 - 7 tunniksi. Onneksi juomavettä oli riittävästi ja karttakin oli mukana, joten ihan hukkaan matkalla ei jouduttu.

Pallakselta lähdettyämme jatkoimme Ruotsin puolelle. Alunperin suunnittelimme ajavamme lenkin Norjan (ehkä Narvikin ja Trondheimin) kautta, mutta lähipäivien sääennusteet lupaavat siihen suuntaan niin sateista, että taidamme pysytellä Ruotsin suurtuntureiden itäpuolella.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Lomaa näköpiirissä

Toinen kesälomajakso odottaa alkamistaan. Nyt on tarkoitus ajella jonnekin pohjoisemmaksi, koska homma jäi kesäkuussa kesken. Tavoite on päästä muutamaksi päiväksi tunturiin ja toki muutenkin lomailla vähän avarammilla seuduilla. Kohdetta ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta ainakin seuraavat vaihtoehdot ovat perheensisäisessä neuvonpidossa nousseet esille:


Jämtland on melko kaukana riippumatta siitä, meneekö Ruotsiin laivalla vai Haaparannan kautta ajaen. Toisaalta mielenkiinnon kohteena oleva Jämtlandstrianglen lienee reittinä helpohko, joten se soveltuu mainiosti perheretkeilyyn. Storulvånista pääsee myös nopeasti tunturiin, mikä on hyttysaikana hyvä juttu. Muitakin kulkijoita Jämtlandissa varmasti on, mutta ainahan valmiilta reitiltä voi poiketa sivuun, jos Hej! lakkaa tulemasta luontevasti.

Padjelanta kiinnostaa siksi, että puiston itäosaan pääsee näppärästi Ritsemistä. Poikkesin niillä kulmilla kesällä 2010 ja ajattelin jo silloin, että samoihin maisemiin täytyy joskus palata uudestaan. Alustavasti kartasta on silmäilty Boalnotjåhkkån ympäri menevää reittiä, joka etenee kiintopisteinään Änonjálme - Kisuris - Kutjaure - Vájsáluokta - Änonjálme. Matka taittunee kolmessa päivässä, mikä mahdollistaa kevyet kantamukset. Toinen vaihtoehto voisi olla lentää Helikopterilla Ritsemistä Staloluoktaan ja kävellä sieltä takaisin, mutta jotenkin helikopterin käyttäminen tällaiseen tarkoitukseen tuntuu vähän turhamaiselta.

Kotimaiset kohteetkaan eivät ole huonoja. Muotka on yhä pääosin näkemättä, ja Saariselkääkin voisi tällä kertaa lähestyä vaikkapa Aittajärven suunnasta. Kuten aiemminkin, sääennusteita varmaan tuijotetaan tarkasti ennen kuin lopullinen suunta on selvillä. Yleensä kuitenkin on niin, että paikasta riippumatta mukavinta on siellä, missä sataa vähiten.

Vaikka heinäkuun loppupuolen säätilasta ei vielä ole tietoa, kulunut viikonloppu ainakin oli lämmin. Niinpä päätimmekin tehdä pienen retken Nurmeksen länsipuolella sijaitsevalle Raesärkkien alueelle. Maasto oli helppokulkuista, lukuisien pienten lampien ympäröimää hiekkakangasta. Itse patikoimme lounastamaan Tammenalussuvannon nuotiopaikalle, jonne menevä reitti oli leveää kärrypolkua. Aurinko paistoi ja miltei helteinen sää oli tainnut lannistaa hyttysetkin, koska niistä ei juurikaan tehty havaintoja.

Raesärkiltä lähdettyämme autoilimme vielä Kolille, josta avautui komea näkymä Pieliselle. Korkeuseroa Pielisen ja Kolinvaaran välillä on paljon, ja Ukko-Koli epäilemättä onkin hienoimpia paikkoja, joita näiltä leveyksiltä löytyy.

Tulevan loman jälkeenkin riittää jännitettävää, koska käytyäni käsikirurgin vastaanotolla selvisi, että jo 1.5 vuotta kipeältä tuntuneessa ranteessani on repeämä, joka vaatinee leikkaushoitoa. Ymmärtääkseni kyse on siitä, että osa ranneluuhun kiinnittyvistä jänteistä on irronnut, mikä ilmeisesti juontaa juurensa toissa talvena tapahtuneeseen kaatumiseen. Kompastuin tuolloin portaissa niin, että jouduin kaatuessani ottamaan käsillä vastaan, mistä ranne ei tykännyt. Hyvä, että asia selvisi edes neljännellä lääkärikäynnillä!