sunnuntai 31. elokuuta 2014

Pitkä viikonloppu ja muita ongelmia

Pidennetty viikonloppu, umpiaurinkoinen sääennuste ja Suomen luonnon päivä. Mukava kombinaatio, joka kuitenkin tuotti paineita lähteä liikkeelle, jonnekin. Parin liukumapäivän voimin ei ehtisi Kiinaan asti, mutta lähiretkeily onnistuisi mainiosti.

Ihan ensimmäiseksi tosin mieleen nousi ajatus lähteä Kebnekaiselle, josta on hyvää vauhtia kehkeytymässä itselleni jonkinlainen pakkomielle. Mutta 1700 kilometrin ajomatka, 3 x 20 km:n patikointi, nousu 2000 metriin, neljä päivää... Toteutettavissa kyllä, mutta harha-askeliin ei olisi varaa. Yksikin pitkäksi mennyt risteys olisi sotkenut koko aikataulun.

Punnitsin erilaisia vaihtoehtoja mielessäni. Kolille kenties? Herajärven kierroksen eteläinen laajennus on näkemättä.

Vai seuraisinko kerettiläisiä ajatuksiani ja matkustaisin vaihteeksi etelään? Netissä kerrotaan tarinoita Nuuksio-nimisestä paikasta, jossa en ole koskaan käynyt. En tosin ole käynyt Valkmusassa, Sipoonkorvessa tai Teijossakaan.

Ongelma ratkesi, kun vaimokin ilmoittautui matkalle mukaan. Olimme jo aiemmin korvamerkinneet Kajaanin koillispuolella sijaitsevan Kivijärven kierroksen, joka nyt soveltui viikonlopun kohteeksi. Niinpä lähdimme lähdimme lauantaiaamuna ajamaan kohti Sotkamoa.

Kivijärven ympäri kiertävän polun varrelta löytyy kaksi 2 - 3 taukopaikkaa ja autiotupa. Itse lähdimme patikoimaan Sakarankankaalta, jossa ei ole varsinaista P-paikkaa, mutta tien sivuun saa pysäköityä muutaman auton.

Kivijärven itärannalla on puolikota, johon pysähdyimme ruokailemaan. Järven itäpuoli olikin yleisesti ottaen ihan mukavaa maastoa, mutta muuten reitti ei kohonnut suosikkieni joukkoon. Liikaa sotkuista metsää, jossa ei juuri kameraa tarvita.

Myös reitin pitkospuut olivat aika huonossa kunnossa. Retkeilyalueen kupeessa oleva puolustusvoimien ampuma-alue on ilmeisesti laajenemassa, mikä uhkaa retkeilyreitin olemassaoloa. Mitäpä sitä pitkoksia korjaamaan, jos ne kohta kuitenkin ammutaan hajalle. Voi olla, että alueella tupakirjoitusten mukaan nähdyt karhupesueetkin säikkyvät taisteluharjoituksia.

Kivijärveltä palattuamme yövyimme Vuokatissa. Aamiaispöydässä syntyneen ajatuksen johdattamina päädyimme vielä kotimatkalla koukkaamaan Jauhovaaran kautta.

Jauhovaaran lenkki ei ole kovin pitkä, mutta oikein miellyttävä silti! Matkalle mahtuu niin isohonkaista aarnimetsää kuin suotakin, jopa yksi näköalapaikkakin.

Ennen sotavuosia tehtyjen istutusten ansiosta alueen puusto on hyvin monipuolista. Myös polun varrella olevat uudehkot opasteet olivat mielenkiintoisia. En esimerkiksi tuntenut umpipuun parantavia ominaisuuksia!


Mitä aurinkoisiin sääennusteisiin tulee... Aurinkoa ei näkynyt koko viikonloppuna. Onneksi ei satanut vettäkään, vaikka pilvet paikoin vaikuttivat aika tummilta.

Jäljellä on vielä pari vapaapäivää. Lähtisinkö nyt ajamaan kohti etelää? Vai olisiko parempi hoitaa käytännön asioita? Minun pitäisi ainakin tehdä optikkokierros, koska taidan tarvita uudet silmälasit. En enää näe lukea karttoja.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Jännitystä arkeen

Kun nyt alkuun päästiin, niin ihmetelläänpä sääasioita vielä lisää... Tuijottelin tänä aamuna Pallastunturin ennusteita, mutta tällä kertaa hieman pidemmältä ajanjaksolta.

Yli kolmen vuorokauden ennusteet eivät yleisesti ottaen ole kovin luotettavia, mutta toisaalta niitä on hauska verrata, koska hajontaa on enemmän. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, millaista säätä Foreca ja yr.no povaavat Pallakselle torstaiksi 4.9.

Forecan näkemys säätilasta on tämä:


Yr.no puolestaan näkee asian näin:


Ennusteet on tulostettu aamupäivällä 27.9. Selvää on, että molemmat eivät voi olla oikeassa. Aikaa on viikko, joten ennusteiden tarkentumista on mielenkiintoista seurata. Kumpi joutuu antamaan periksi?

perjantai 22. elokuuta 2014

Ennaltanäkemisestä

Ennustaminen on usein vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Ilta-Sanomissa oli taannoin taannoin leikkimielinen vertailu, jossa tutkittiin Ilmatieteen laitoksen ja Forecan sääennusteiden osuvuutta. Vertailun voitti Foreca - ehkä hiukan yllättäen?

Testin informaatiosisältö tosin oli melko vähäinen, koska siinä vertailtiin vain lämpötilaennusteita. Muutaman asteen lämpötilavaihteluilla ei yleensä ole merkitystä, ainakaan kesällä. Huomattavasti kiinnostavampaa on tietää, sataako taivaalta jotain, ja jos sataa, mitä sieltä tulee.

Itse seuraan Ilmatieteenlaitoksen ja Forecan ennusteiden lisäksi myös norjalaisten yr.no -palvelun tuottamia ennusteita, joilla on hyvä maine. Kun ennustesivuja tuijottaa paljon, niiden luotettavuudesta syntyy jonkinlainen mielikuva. Itse olen mieltänyt parhaiksi Ilmatieteenlaitoksen ja yr.no:n tuottamat arviot. Lisäksi on sellainen tuntuma, että Forecan ennusteet ovat keskimäärin poutaisimpia, kun taas norjalaiset ennustavat herkemmin sadetta.

Päätin hieman tutkia asiaa ja vertailin ennusteita omien käyttötottumuksieni suhteen: missä sataa, missä on poutaa, mihin kannattaa lähteä? Etsin Pohjoismaista muutaman kohteen, johon kilpailevat laitokset ennustivat sädemäärän suhteen erilaista säätä. Se ei ollut aivan helppoa, koska useimmiten ennusteet kuitenkin ovat samansuuntaisia. Lisäksi päiväkohtaisten ennusteiden resoluutio (1h, 3h) tarkentuu ajan myötä, mikä vaikeuttaa eri aikoina laadittujen ennusteiden vertailua.

Muitakin hankaluuksia oli. Kun vertailee ennusteiden osuvuutta, tulee ensimmäiseksi mieleen verrata niitä toteutuneeseen säähän. Havaintoihin liittyvät tiedot eivät kuitenkaan ole aina kovin yksityiskohtaisia. yr.no esimerkiksi raportoi ne hyvinkin tarkasti, Foreca puolestaan melko epämääräisesti. Ruotsalaisen SMHI:n sivuilta taas ei löydy havaintoja kuin viimeisimmän vuorokauden ajalta, joten ne täytyy muistaa samantien ottaa talteen.

Erinäisten vaiheiden jälkeen päädyin vertailemaan Oslon, Nikkaluoktan ja Ivalon sääennusteita su 17.8. - ma 18.8. välisenä aikana. Tulostin ennusteet sunnuntaiaamuna tarkoituksenani jälkikäteen tarkistaa, mikä ennusteista osui parhaiten kohdalleen. Ajatukseni siis oli vertailla kahden seuraavan vuorokauden ennusteita, koska omilla reissuillani säähän liittyvät valinnat syntyvät yleensä niiden pohjalta. Lisäksi 1 - 3 vuorokauden ennusteiden pitäisi jo olla melko luotettavia.

Paikkakuntien valinta johti siihen, että vertailussa olivat lopulta vastakkain vain Foreca ja yr.no, koska Ilmatieteenlaitos ei tuota ulkomaiden ennusteita. Lisäksi Nikkaluoktan havainnot piti tarkistaa Forecan sivuilta, koska SMHI:n tiedot olivat jo ehtineet vanhentua. Mistähän Foreca ne lukee? Hämmennystä herätti myös se, että Ivalon havaintosivulla ei koskaan näy sademäärää kuvaavia tolppia, vaikka sääsymbolit kertovat vettä sataneen. Onko kyseessä aistinvarainen havainto vai mitä?

Tulosten esittäminen on vähän hankalaa, koska ennusteisiin ja havaintoihin liittyvät kuvat ovat melko isoja. Siksi alla onkin vain sanallinen yhteenveto tuloksista; kuvat löytyvät tekstissä olevien linkkien takaa.

Sunnuntai 17.8.


Maanantai 18.8.


Ottelu Forecan ja yr.no:n välillä päättyi tällä kertaa tasapeliin 3 - 3. Yritin sattumoisin tehdä samantapaisen vertailun jo aiemminkin (heinä-elokuun vaihteessa), mutta testi jäi tuolloin kesken lomahässäköiden vuoksi. Tuossa vaiheessa Foreca oli niskan päällä, mutta lopullinen tulos siis jäi selvittämättä.

Mutta onko tällaisella vertailulla mitään merkitystä? Testi pitäisi toistaa aika monta kertaa, jotta lopputuloksen voisi olettaa olevan muutakin kuin pelkkää sattumaa. Lisäksi testin toteutukseen liittyy niin monta epävarmuustekijää, etten usko siihen itsekään:

  • Eri laitosten ennusteet on laadittu hieman eri aikoina
  • Ennusteiden tulkinta on omavaltaista
  • Ennusteiden kohteina olevat alueet eivät välttämättä ole yhteneväisiä
  • Havaintotiedot ovat osittain epämääräisiä

Olenkin sitä mieltä, että minkään laitoksen ennusteisiin ei kannata varauksetta luottaa ainakaan silloin, kun muut tahot ovat asiasta eri mieltä. Parhaaseen lopputulokseen pääsee, kun lukee kaikki mahdolliset ennusteet ja interpoloi niistä oman arvionsa. Ja pakkaa vielä reppuunsa niin sade- kuin untuvatakinkin.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Juhlat on juhlittu

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin käy väistämättä lomamatkallekin. Nyt olemme jo kotona, mutta Pallakselta lähdettyämme ehdimme vielä piipahtaa parissa paikassa.

Itse olen käynyt Särkitunturilla ennenkin, mutta koska kukkula oli vaimolle vieras, päätimme kiivetä yhdessä ylös. Tunturillehan pääsee erittäin helposti Kittilä-Muonio -tien varressa olevalta P-paikalta.

Polku tunturiin on lähes kokonaan sorastettu, joten kolmen kilometrin mittaisen nousun taittaa halutessaan nopeasti. Huipulta erottuvat kaikki Länsi-Lapin merkittävät töppäreet: Levi + Kätkätunturi, Ylläksen tunturit sekä Pallas keroineen. Paluumatkalla voi vaikka kahvitella puolivälin hienolla kodalla.

Jostain syystä Särkitunturilta laskeuduttaessa on usein vähän haikea olo. Ehkä tämä johtuu siitä, että siellä on aina tullut käytyä loman tai kesän päättyessä.

Alkuperäinen ajatuksemme oli edetä lomamatkan viimeiseksi yöksi Rovaniemelle, jossa voisimme viettää LH-kesäpassiin kertyneen ilmaisyön. Särkitunturin parkkipaikalla sääennusteita tutkiessamme kävi kuitenkin ilmi, että Rovaniemellä sataa vettä ja ukkostaa. Lisäksi siellä oli joku rock-tapahtuma, joka ei sillä hetkellä ainakaan lisännyt paikan houkuttelevuutta.

Vaihtoehdot Ounasvaaran hotellille selvisivät nopeasti: Ylläksen majoitusliikkeet olivat kiinni ja Luosto sivussa ajoreitiltämme, joten jäljelle jäi vain Levin Sirkantähti. No, mikäs siinä, Levillä oli ihan mukavaa menomatkallakin.

Koska luppoaikaa oli nyt suunniteltua enemmän, poikkesimme vielä Levin pohjoispuolella sijaitsevalla Ruoppakönkäällä. Köngästä voisi luonnehtia pieneksi kohteeksi, jossa kannattaa käydä, jos muutenkin ajaa paikan ohi. Kovin kaukaa ihmettä ei kannata lähteä katsomaan.

Leville päästyämme kiskoin iltapalaksi Isoporon. Sen jälkeen olikin aika hyväksyä tosiasiat ja vetäytyä murheen laaksoon.

Mutta hetkinen... Minullahan on vielä yksi lomaviikko syksyllä! Ehkä tämä tästä.

lauantai 9. elokuuta 2014

Kalmansuot ja muuta mukavaa

Pallas-Hetta -reitiltä poistuttuamme majoittauduimme pariksi päiväksi Pallakselle. Samalla saimme Lapland Hotels -kesäpassimme täyteen, joten tiedossa oli "ilmainen" yöpyminen jossain LH-ketjuun kuuluvassa majoitusliikkeessä.

Lepopäivän ohjelmaksi suunnittelimme lähinnä kevyttä matkailua. Karttoja hetken tuijotettuamme lähdimme ajamaan kohti Peltovuomaa, josta käännyimme itään Nunnasen tielle.

Nunnasesta eroaa Kalmakaltioon menevä tie (Kalmantie), jonka varrella on Hietatievoiksi kutsuttu laajahko dyynialue. Ennen dyynejä tien molemmin puolin on myös paljon soita. Kai ne Kalmansoita ovat, mitäs muutakaan?


Ajelimme mielenkiinnosta katsomaan hiekkoja, joita riittikin usean kilometrin matkalle. Kävimme yksin tein kääntymässä Kalmakaltiossa asti, joka kuitenkin oli hiljaisen oloinen paikka, koska siellä aiemmin toiminut majoitusliike on lopettanut toimintansa.


Hietatievoilta jatkoimme 956-tietä etelään kohti Puljutunturia, joka varsinaisesti oli päivän pääkohde. Tunturi on helppo saavuttaa: tien sivussa on tilaa muutamalle autolle, ja heti sen toiselta puolelta lähtee kolmen kilometrin mittainen merkitty polku.

Jo muutaman minuutin patikoinnin jälkeen rinteeltä aukeaa mukava näköala Puljun erämaa-alueen suuntaan. Kilometrin kohdalla eteen tulee pieni järvi, jonka rannalla on evästelyyn soveltuva laavu.

Laavulta on vielä pari kilometriä tunturin laelle, mutta polku on helppokulkuista ja nousu hyvin loivaa. Huipulta näkee hyvällä säällä koko Pallas-Hetta -tunturijonon!

Palattuamme autolle maantiekierroksemme jatkui kohti Tepastoa, josta käännyimme Raattamaan menevälle tielle ja sieltä jälleen kohti Pallasta.

Raattaman soratiellä meillä oli vähän ylimääräistä ohjelmaa, kun auton jarruihin (tai jonnekin) jäi kivi jumiin. Seurauksena tietysti oli kirskuva ääni, joka todennäköisesti kuului Ruotsiin asti.

Yritin irrottaa kiven peruuttamalla autoa ja kokeilemalla eri nopeuksia, mutta vasemman eturenkaan luota kuulunut ulvonta ei ottanut loppuakseen. Juuri kun olin tehnyt periaatepäätöksen renkaan irrottamisesta, murikalle lopulta tapahtui jotain ja vinkuna lakkasi. Kyseessä selvästikin oli yksi ensimmäisen maailman ongelmista, mutta äärimmäisen rasittava sellainen.


Loppumatkalla poikkesimme vielä Punaisille hiekoille, jolla nimellä Pallasjärven etelärannan hiekkarantoja kutsutaan. Alueen hiekka todella onkin punertavan sävyistä. Paikka on suosittu uimaranta, eikä vähiten siksi, että matalaa vettä tuntuu riittävän aika pitkälle.

perjantai 8. elokuuta 2014

Kurusta toiseen

Alkumatkan päiväretkien jälkeen teki mieli vähän pidemmälle polulle. Sattasvaaralta laskeuduttuamme pitikin päättää, jatkuisiko matka Saariselän suuntaan vai kenties läntisempään Lappiin.

Netti- ja paperikarttoja selaamalla Länsi-Lapista löytyi muutama uusi päiväretkeilyyn soveltuva paikka. Vaelluskohteeksi kuitenkin valikoitui vanha kunnon Hetta-Pallas -reitti, josta muokkasimme omiin tarpeisiimme soveltuvan lyhennetyn version. Retkeä edeltäväksi yöksi ajelimme Leville, joka näin elokuussa onkin ihan siedettävän oloinen paikka.

Patikkaretkemme rakentui Hietajärven ja Hannukurun ympärille. Niinpä jätimme auton Vuontispirttiin ja ajoimme sieltä taksilla Ketomellaan, josta pääsee kätevästi Hietajärvelle ja siitä edelleen ylös tunturiin.


Olin etukäteen selvittänyt taksikyydin hinnan netistä löytyneen sivuston avulla. Ihan eurolleen arvio ei osunut kohdalleen, mutta kun linja-autoja ei kulje, vaihtoehdot ovat vähissä.

Aluksi harkitsimme jäävämme Hietajärvelle yöksi, mutta oli epäselvää, saako kodan läheisyydessä telttailla. Pallas-Yllästunturin kansallispuiston järjestyssäännöstä ei juurikaan ollut iloa, koska se on niin monimutkainen.

Puisto on jaettu lukuisiin (lue: liian moniin) vyöhykkeisiin, joista jokaisella on omat kulkemiseen, leiriytymiseen, syömiseen, juomiseen ja ties mihin liittyvät rajoituksensa. Bongasimme ohjeista ainakin syrjä-, erämaa-, erityis-, virkistys-, kulttuuri- ja rajoitusvyöhykkeet. Olisikohan kulttuurivyöhykkeen vastapainoksi tarvittu vielä urheiluvyöhyke? Entäpä sinipunavyöhyke? Tai nudistivyöhyke?

Yksityiskohtien tavaaminen alkoi siinä määrin rasittaa, että päätimme suosiolla patikoida Hannukuruun asti. Sinne on nähty muidenkin telttojaan pystyttävän.

Matkamme Hannukuruun kulki Pahakurun kautta. Ruotajoen yli oli rakennettu pari pientä siltaa, tosin tähän aikaan vuodesta ylitys ei muutenkaan olisi ollut hankala.

Helteisen päivän jälkeen illalla satoi vettä ja ukkosti. Se ei kuitenkaan mukavassa seurassa haitannut, kun odottelimme kelin parantumista autiotuvassa teetä hörppien. Terveisiä vaan Orivedelle, Turkuun(koseoli?) ja Jerikseltä Hettaan kauppareissulle lähteneille tytöille! (Edit: Osa porukasta oli jotenkin tutun oloista, mille sitten kotona Retki-lehteä lukiessa löytyikin selitys... ;)

Vesisade jatkui silti pitkälle yöhön, joten aamulla varusteiden kuivattelu otti aikansa, vaikka päivä valkenikin taas helteisenä.


Päästyämme seuraavana päivänä liikkeelle jatkoimme tunturireittiä kohti Nammalakurua ja Vuontispirttiä. Liikennettä oli aika paljon, tosin suuri osa siitä koostui kanssamme samaan suuntaan matkanneesta espanjalaisesta seurueesta.

Taukopaikoilla tuli välillä seurattua sitä, mitä kaikkea ihmiset tuovat tunturiin mukanaan. Joillakin saattoi olla vain pieni vesipullo (esimerkiksi 0,5 l limsapullo), mutta hyönteisten torjuntaan oli varustauduttu tiiliskiven kokoisilla hyttyskarkottimilla. Hyttysistä, mäkäröistä tai polttiaisista ei muuten tällä reissulla ollut haittaa.

Vuontispirttiin saavuttuamme nostimme vain reput autoon ja ajoimme Pallakselle saunomaan.

torstai 7. elokuuta 2014

Lisää kaasua

Lappiin päästiin, viimein. Koskaan ennen ajomatka Kuopiosta pohjoiseen ei ole kestänyt kolmea päivää. Oli kuitenkin tietoinen valinta käydä pieniä kohteita läpi yksi kerrallaan, ja hidas tahti tuntuu vaan lomalla hyvältä.

Myös blogin päivitys lagaa. Tällaisilla matkoilla olisi kätevää, jos mukana olisi sihteeri. Siis sellainen, joka kirjoittaa ajatukset ylös silloin, kun ne tulevat mieleen. Vaimo ei ala, tosin en ole kysynytkään. Myös sherpalle olisi hetkittäin käyttöä, mutta vaimo tuskin suostuu siihenkään.

Ensimmäinen Lapin-kohteemme oli Oulangan kanjoni. En suoraan sanoen miellä Karhunkierrokseen liittyviä seutuja Lapiksi, mutta samapa tuo, jos kartta niin sanoo.

"Kanjonin kurkkaus" on joka tapauksessa hieno päiväreitti. Polku tosin löytyy vähän hankalan tien takaa, mutta maisemat ovat sitäkin hienommat.

Me kiersimme kurkkauksen vastapäivään, mikä oli jälkikäteen ajatellen hyvä valinta. Sorastetun polun alkuosa on hiukan lepikkoista, mutta Kirkasvetisenlammen paikkeilla reitti muuttuu upeaksi. Matkan helmiä ovat Oulankajoen korkeat töyräät, jotka tarjoavat paitsi kauniita näköaloja myös siedätyshoitoa korkeanpaikankammoisille.

Kanjonin jälkeen jatkoimme Sallan ja Savukosken kautta Sodankylään. Matkalla ohitimme Kivitunturin, jota olisin mieluusti esitellyt vaimollekin, mutta päästäksemme hieman pidemmälle ajelimme saman tien Sattasvaaralle asti.


Sattasvaaralle nouseva polku on vain 1,5 kilometrin mittainen, mutta loppuosan kivikkoisuus hidastaa matkantekoa. Vaaran huipulla on entinen palovartijan tupa, jossa voi suojautua tuulelta - jota omalla reissullamme riittikin - ja mussuttaa eväitä.

Sattasvaaran huipulla huomasimme, että koillisessa nousee toinenkin kummallisen näköinen töppäre... Kartan mukaan se taitaa olla Postovaara. Täytyyköhän sinnekin joskus kivuta?

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Lepopäivän Pyhitys ja muuta mukavaa

Matkamme kohti pohjoista etenee hitaasti, mutta varmasti. Vuokatista lähdettyämme ajoimme Ristijärven kautta Puolangalle ja sieltä edelleen Iso-Syötteelle ja Kuusamoon. Matkan varrelle poimimme paitsi meille uusia kohteita myös sellaisia paikkoja, joissa emme olleet käyneet aikoihin.

Hiisijärvi

Hiisijärvi on yksi niistä paikoista, joissa asiat ovat joskus menneet pieleen. Pitkä tarina lyhyesti:

Sadonkorjuutöitä helpottaakseen isännät päättivät 1700-luvulla vähän laskea Hiisijärven pintaa. Arviointivirheen vuoksi vesi kuitenkin karkasi ja vei mukanaan paitsi järven kaloineen myös paljon irtainta omaisuutta. Veden pinta laski lopulta 14 metriä, ja sen alta paljastui paljon hiekkapohjaa, jonka nykyihmiset ovat kekseliäästi valjastaneet muun muassa rantalentopalloilua varten.

Laahtanen

Laahtanen on pieni järvi Sotkamosta Ristijärvelle menevän tien varressa. Ensin ajattelimme säästää sen tulevia retkiä varten, mutta lopulta poikkesimme järven rannassa ja kävelimme sen ylikin. Laahtasen pieni erikoisuus on nimittäin se, että kapean järven poikki pääsee pitkospuita ja paria siltaa pitkin. Toisella rannalla ei tosin ole mitään erityistä.

Hepoköngäs

Täällä on vaimon mukaan käyty aiemminkin, itse en vain muista sitä. Suomalaisittain köngäs on näyttävä, mutta laajemmin ajatellen toki melko vaatimaton putous. Täällä hilppasimme lyhyen luontopolun, jonka varrella olevat opastaulut kertovat alueen geologisesta historiasta.

Jaurakkajärvi

Jaurakkajärven (Puolangan ja Pudasjärven välissä) ohi on tullut ajettua monesti, mutta alueen luontopolku on jäänyt kutsuvista porteista huolimatta etäiseksi. Nyt asia päätettiin korjata. Jätettyämme auton levähdyspaikalle lähdimme kävelemään kohti Kupsonvaaran rinteellä sijaitsevaa "Lumoukseksi" nimettyä paikkaa. Sieltä löytyi paitsi kota myös mainio näköalatasanne, jossa oli mukava mussuttaa eväitä.

Soiperoinen

Seuraavan yön vietimme Iso-Syötteellä, josta jatkoimme aamulla kohti Taivalkosken koillispuolella sijatsevaa Soiperoisen luonnonsuojelualuetta. Alue järviharjuineen muistuttaa suuresti Peurajärveä, jossa edellisenä kesänä patikoimme.

Soiperoinen itse on kirkasvetinen pieni järvi, jonka rannalta löytyy niin kota kuin päivätupakin. Oikein mukava aurinkoisen päiväretken kohde, siis!

Pyhitys

Päivän toiseksi kohteeksi olimme kaavailleet lähellä Posiota sijaitsevaa Hirsiniemen harjupolkua. Syötteen kansallispuistossa oleva Pyhitys - joka on vaara tai tunturi riippuen siitä, keneltä kysytään - alkoi kuitenkin toistua keskusteluissamme. Koska olimme jo valmiiksi Pyhitykselle vievän tien varrella, vaihdoimme harjupolun paremmin pyhäpäivän teemaan soveltuvaan kohteeseen.

Taivalkoskelta on Pyhitykselle matkaa noin 30 kilometriä, eikä soratie ole kauttaaltaan kovin joutuisaa edetä. Patikointiosuus on kuitenkin helpohko, ja maisemat 422 metrin korkeudesta hienot. Pyhitykselle omalaatuista on sen melko pieni laki.

Huomenna on tarkoitus viimein siirtyä Lapin läänin puolelle. Ajatus yön tai parin retkestä kytee päässä, mutta asiaan liittyvät logistiset ongelmat vaativat vielä prosessointia.

perjantai 1. elokuuta 2014

Liikkeelle

Kun kesäloma alkaa kolmannen kerran, tunne ei ole enää yhtä väkevä kuin kesän alussa, mutta eipä asiassa silti ole valittamista. Nyt lomaa on vain viikko, joten kuuhun asti ei keritä, mutta Suomen ja Ruotsin pohjoisosat ovat kuitenkin kantaman sisällä.

Valinta taidetaan tällä kertaa tehdä seuraavien vaihtoehtojen välillä:

  1. Nikkaluokta (useamman päivän vaellus)
  2. Itä- ja Pohjois-Suomi (useita pienempiä kohteita)

Nikkaluokta ja Kebnekaisen seutu olisi kohteena kiinnostava, koska siellä emme ole toistaiseksi käyneet. Toisaalta kuljettavaksi kaavailtu reitti (Nikkaluokta - Vistas - Nallo - Sälka - Singi - Kebnekaise - Nikkaluokta) on viikon aikataulu huomioiden hieman pitkä. Sen ehtii mennä, mutta mihinkään muuhun ei sitten jääkään aikaa.

Voi olla, että kakkosvaihtoehto vetää pidemmän korren. Viime kesänä ajelimme hissukseen itärajaa pitkin, mikä oli aika mukavaa. Retkikartta.fi -palveluun näkyy ilmestyneen uusia päiväretkeilyyn soveltuvia kohteita, joita voisi matkan varrella käydä läpi. Ja Sattasvaarakin odottaa edelleen kiipeämistä... En tiedä, miksi se töppäre kiehtoo niin.

On epäselvää, millainen hyönteistilanne Pohjois-Suomessa tällä hetkellä on. Hyttysten kanssa kyllä pärjätään, mutta mihinkään mäkärätappeluun emme Kevon reissun jälkeen halua osallistua. Heinäkuun alku taisi tosin tältä osin olla poikkeuksellisen hankalaa aikaa, koska asia päätyi iltapäivälehtiin asti. Tapasimmekin Suohpášájalla kyseisen vaellusporukan jäseniä, joten uutinen helikopterioperaatiosta ei sinänsä tullut yllätyksenä.


Tämän matkan alkajaisiksi ajelimme Vuokattiin, jossa majoituimme Hotelli Vuokattiin.  Hotelli on uudehko, joten kaikki perusasiat ovat hyvällä tolalla. Todennäköisesti hiihtokaudella vilskettä on enemmän, mutta näin kesäaikaan paikka on mukavan rauhallinenkin. Tänne on helppo tulla uudestaan!