sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Vähän parempaa korppua, osa II

Kun nyt on näkkileivän makuun päästy, tutkitaanpa asiaa hieman lisää.

Halpa-Hallista löytyi tuote, jonka selvästikin kilpailee Dr Kargin valmistaman näkkärin kanssa. Kyseessä on norjalaisen Sigdal bakerin valmistama gourmet-näkkileipä, jota myydään kolmena eri makuna: speltti & kurpitsansiemen, yrtti & merisuola sekä ruis & speltti. Ilmassa on selvää Saksa-Norja -maaotteluhenkeä.


Norjalainen leipä maksaa Halpa-Hallissa saman verran kuin saksalainen Prismassa (karvan verran alle neljä euroa), mutta on kilohinnaltaan tätä edullisempaa. Voi selittyä ostopaikallakin.

Koska halusin verrata tuotteita keskenään, testasin molempia laboratorio-olosuhteissa. Siis omassa työhuoneessani, ovet ja ikkunat suljettuina, ilman mitään lisukkeita. Tai no olutta olin hieman varannut ihan vaan varmistaakseni, että testi etenee jouhevasti.

On vaikea sanoa, mikä Sigdal bakerin tuotteista maistuu parhaimmalta, koska kaikki kolme makuvaihtoehtoa ovat hyvin samankaltaisia. Pelkästään maistamalla ei välttämättä arvaa, mikä maku on kyseessä. Näkkäreiden rasvaprosentti on lupaavasti 23 - 26, mutta tästä huolimatta ne ovat hiukan kuivakan oloisia.

Rakenteensa puolesta saksalaiset ja norjalaiset leivät ovat yllättävän erilaisia. Siinä missä Dr Kargin leipä on hyvinkin kiinteän oloista, Sigdal bakerin leipä muistuttaa pikemminkin Ryvita-näkkäriä. Se on siis ohuempaa ja murenee helpommin, mikä ei ole retkiolosuhteissa eduksi (joskaan ei ylitsepääsemätön haitta).

Kenttäkokeet on tarkoitus tehdä lähiaikoina puolueettomalla maaperällä, mahdollisesti Ruotsissa. Niiden tulosta odotellessa lienee syytä julkistaa laboratoriotestin voittaja, joka on... Fuller's Golden Pride.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Vähän parempaa korppua

Edellisessä blogikirjoituksessa kehumani näkkärin tyyppi jäi hiukan avoimeksi, joten selvitin sen nyt. Kyseessä on saksalainen Dr Karg's -merkkinen täysjyvänäkkileipä.

Prismassa paketti maksoi melkein neljä euroa, vaikka se sisältää vain kahdeksan palaa, joten kyseessä ei selvästikään ole Isä meidän -rukouksessa mainittu jokapäiväinen leipä. Ehkä niitä silti voi pakata retkireppuun paketin tai kaksi.

Leipä on tiiviimpää kuin tavallinen näkkäri ja paksumpaa kuin hapankorppu, joten se tuskin menee rinkassakaan aivan jauhoksi. Palasia on helppo mutustella sellaisenaan, mikä selittynee sillä, että niiden rasvaprosentti on 20%. Näkkileiväksi aika hyvin!

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kelaan

Suomen kesä etenee pelottavaa vauhtia. Juuri kun pimeä talvi jäänyt taakse ja ensimmäiset kesäreissut tehty, onkin jo juhannus ja pimeneminen alkaa taas. Ehkä tämä onkin hyvä syy viettää osa kesälomasta ennen juhannusta.

Oma lomani on palasina pitkin kesää. Seuraava pätkä on kahden viikon mittainen, joten sen aikana ehtii tarvittaessa hiukan pidemmällekin. Viime kesän Sylarna-kierroksesta jäi mukava jälkimaku. Tälläkin kertaa voisi ehkä suunnistaa jonnekin länteen.

Jostain syystä Ritsemin suunta kiehtoo minua. Kenties hienojen maisemien vuoksi ja siksi, että sieltä on helppo lähteä niin päiväretkille kuin pidemmille vaelluksillekin. Myös Norjan puolella oleva Sulitjelma vaikuttaa mielenkiintoiselta. Molempiin kohteisiin on pitkä ajomatka, mutta ei olennaisesti pidempi kuin Pohjois-Lappiinkaan.

Lueskelin pitkästä aikaa vaellusnet.com:in keskustelupalstaa. Yhdessä säikeessä puhuttiin Lapin reissuista ja siitä, voiko niihin kyllästyä. Itselleni niin ei ole vielä käynyt, vaikka olen viime vuosina polttanut Lapin kynttilääni molemmista päistä.

Sen olen kuitenkin huomannut, että retkeilyyn liittyvä arpominen on lisääntynyt, mikä lienee seurausta verrattain intensiivisestä Lapin-matkailusta. Kannattaako ajaa tuhat kilometriä suuntaansa päästäkseen räntäsateiseen tunturiin muutamaksi päiväksi?


Viimeisimmän reissun paluuosuudella itäinen Suomikin (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa) näyttäytyi sateesta huolimatta hienona. Tunturit puuttuvat, mutta maasto on paikoin samalla tavalla karua kuin Lapissakin. Saattaisikin olla hyvä, jos Lapin hulluus vaihtuisi johonkin lievempään Itä-Suomen tautiin.

Kokeilin Lemmenjoella ensimmäisen kerran keväällä hankkimaani uutta makuualustaa. Patja oli kyllä mukava, eikä sen täyttäminenkään vaatinut ylimaallisia ponnisteluita. En myöskään havainnut minkään rapinoiden haittaavan yöunta.

Täyspitkän ilmapatjan (ja varsinkin kahden) täyttäminen pienehkössä teltassa on kuitenkin ihan oma ohjelmanumeronsa. Kevytrakenteista patjaa täytyy myös käsitellä hiukan varovaisesti, tai siltä ainakin tuntuu. Lieköhän kukaan saanut NeoAiria polkemalla rikki?

Eväiden suhteen mentiin pääosin entisten nuottien mukaan, mutta rinkan leipätaskuun löytyi uusi tuote. Ostimme nimittäin Kuusamon Prismasta (vahingossa) "luomunäkkileipää", joka oli paitsi erinomaisen maukasta myös helppoa syödä ilman mitään lisukkeita.


Oikeastaan kyseessä on jonkinlainen näkkileivän ja hapankorpun risteytys, ja sitä myydään ainakin auringonkukansiemen- ja juustoversioina. Siemenillä höystetyt leivät olivat yllättäen maukkaampia.

Valitettavasti tuotteen nimi katosi paketin myötä, enkä pikaisesti kuuklaamallakaan löytänyt siitä tarkempaa tietoa. Läpinäkyvässä muovikelmussa myytävät leivät eivät olleet lajinsa edullisimpia (kymmenkunta palasta sisältävä paketti maksoi 3 - 4 euroa), mutta päätynevät reppuun jatkossakin.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Jussinpäivänä

Sattasvaara jäi sitten vielä näkemättä. Aamulla Saariselällä satoi räntää, ja sadealue liikkui etelään kohti Sodankylää. Elättelimme edellisenä iltana toiveita, että ehtisimme Sattaselle ennen sateita, mutta tuuli oli meitä nopeampi. Vaaralla ei olisi ollut hehkeää.

Seuraavaksi yöksi oli tarkoitus pyrkiä Sallaan. Jos siellä olisi poutaa, voisimme pienesti patikoida Sallatunturin ympäristössä. Sade kuitenkin jatkui edelleen, ja kun paikallisessa majoitusliikkeessä ei olisi ollut tarjolla aamupalaakaan, päätimme jatkaa Rukalle asti.

Matkalla poikkesimme Hautajärven luontotalolla. Kahvia hörppiessämme huomasimme, että Karhunkierroksen varrella on Kanjonin kurkkaukseksi nimetty pienempi ympyrälenkki. Jostain syystä se on jäänyt meiltä havaitsematta, vaikka onhan noita karttoja tuijoteltu. Kurkkaus laitettiin To Do -listalle.

Rukan juhannus vaikuttaa mukavan rauhalliselta. Vesisade ja +5 C:n lämpötila ei ole ihan sitä, mitä ihminen keskikesän juhlalta odottaa, mutta toisaalta säätila on pykälää kesäisempi kuin mihin olemme edellisten päivien aikana tottuneet.

Huomenna ajelemme kotiin. Jos sade loppuu, koukkaamme ehkä matkalla Suomussalmen Kalmosärkän kautta. Paikalla on niin hieno nimi, että eipä tuosta enää tohtine pysähtymättä ohi ajaa.

Kesäloman ensimmäinen osuus alkaa kuitenkin olla takana. Toivottavasti seuraavalla kerralla keitellään hiukan lämpimämmän sään vallitessa.


torstai 19. kesäkuuta 2014

Voi Juutua!

Lemmenjoelta palattuamme majoituimme mukavaan Hotelli Inariin. Majoituksen hinta ei ollut ihan edullisimmasta päästä - eikä perustaksalla edes päässyt hotellin saunaan - mutta ehkä hintataso on perusteltavissa sillä, että huoneet ovat uudehkoja. Päärakennuksen taakse näkyi myös ilmestyneen uusi rakennus, joka vaikutti hotellin laajennukselta.

Lemmenjoen kierroksen jälkeen lepopäivä tuntui hyvältä ajatukselta, joten jäimme lopulta Inariin toiseksikin yöksi. Kevyeksi lepopäivän kohteeksi suunnittelimme Juutuan luontopolkua ("Oi Juutua!"), joka lähtee aivan Inarin keskustasta, Juutua-joen yli menevän sillan kupeesta.

Reitin alkuosa ei ollut kovinkaan miellyttävää kävellä. Alunperin hiekkakankaalla kulkenutta polkua oli päätetty kehittää, ja sen paikalle oli EU:n varoin rakennettu "ulkoilureitti". Toivottavasti ajatus on, että baana toimii talvella myös latupohjana. Itse olisimme mieluummin tallustaneet sitä pientä polkua, joka tien alta paikoin vilkahteli.

Ulkoilureittiin aavistuksen leipääntyneinä teimme Jäniskosken (hienon!) sillan kohdalla reittimuutoksen ja käännyimme kohti Otsamotunturia. Onneksi repussa oli riittävästi ruokaa ja juomaa pidentynyttä päiväretkeämme varten.

Inarista Otsamotunturille menevä polku on oikein mukava. Matkan varrella on niin Saukkonivaa kuin Majavaojaakin, ja tunturin huipulla olevassa pienessä tuvassa on kiva syödä eväitä. Rinteen nousu hukkalaskuineen tuo tietysti tunteet pintaan, mutta niinhän se aina. Otsamotunturille pääsee myös toiselta puolelta lyhyempää reittiä pitkin, mutta tällöin nousuosuus taitaa olla vieläkin jyrkempi.

Tänä aamuna palasimme Inarista takaisin Saariselälle, jossa jo kertaalleen majailimme. Reppuja ei tänään ole tarvittu, mutta juoksentelimme kuitenkin hetken Kaunispään rinteillä ja ajoimme sitten Kiilopäälle syömään.

Huomenna on aika valua etelään päin. Jos sää suosii, pyrimme matkalla vielä poikkeamaan Sattasvaaralla, joka jäi Kaarestunturin reissulla kummittelemaan pääkoppaan. Viimeinen yö on tarkoitus viettää jossain sellaisessa paikassa, jossa pärjää illallakin ilman pipoa.

Miniristeily Lemmenjoella

Alkuperäinen ajatuksemme kipaista muutamaksi yöksi UKK-puistoon ei toteutunut. Syy on hiukan epäselvä, mutta reitinvalinta ainakin eteni jotenkin huonosti.

Olen itse muutama vuosi sitten (2010) kulkenut Lemmenjoen kansallispuistossa kiertävän reitin, mutta vaimolle se oli enimmäkseen vieras. Niinpä matkamme jatkuikin kohti Lemmenjokea, Njurkulahteen. Myös aikataulullisesti Lemmenjoki oli helppo sovittaa matkakuvioihimme.

Ajattelin, että nyt reitin voisi kiertää vähän eri rytmillä kuin edellisellä kerralla. Mahdollisesti siis eri suuntaan, ja kenties kahden yöpymisen taktiikalla - viimeksi yövyin matkalla vain kerran.

Venekuljetusta oli silti tarkoitus hyödyntää tälläkin kertaa. Venekyytiä käyttäen jokivartta ei tarvitse kulkea kahteen kertaan, mutta se on myös kokemuksena hauska, ainakin hyvällä kelillä. Ja tuohan se leipää paikallisille yrittäjille.

Lähdimme kuitenkin kävellen liikkeelle Njurkulahdesta. Vaikka viivästytimme lähtöhetkeä sään paranemisen toivossa, saimme ensimmäisenä päivänä niskaamme niin lunta kuin rakeitakin, eikä säätila lämpötilan puolestakaan ollut kovin kesäinen.

Iltaa kohti keli parani, mutta samalla lämpötila laski edelleen. Voisi ehkä ajatella, että jos aurinko paistaa yötä päivää, olisi hyvinkin lämmintä, mutta olettamus on selvästikin väärä.

Toisaalta kylmä sää herätti toiveita siitä, että joki jäätyisi yön aikana, mikä saattaisi helpottaa sen ylittämistä aamulla. Emme kuitenkaan olleet tästä varmoja, joten päätimme hinata itsemme Lemmenjoen länsirannalle Härkäkosken venelossia käyttäen.

Minulla oli edellisellä Lemmenjoen reissulla ongelmia kyseisen venelossin kanssa. En nimittäin meinannut saada venettä riittävän lähelle vastarantaa.

Sama ongelma toistui nytkin. Tällä kertaa vene oli hiukan erilainen ja siitä puuttuivat airotkin, mutta toisaalta meitä oli nyt kaksi. Silti viimeiset 2 - 3 metriä olivat työläitä, ja ehdimme jo pohtia, pitäisikö veneestä evakuoitua ennen rantaa.

Lopulta kuitenkin pääsimme rantaan asti kuivin jaloin. Ehkä aluksi yritimme rantautua sellaisessa kohdassa, johon veneen vaijeri ei vaan kerta kaikkiaan yllä...

Pian lossin jälkeen on Härkäkosken telttailualue, johon jäimme yöksi (niin tein itsekin 2010). Härkäkoski on mukava paikka, kuten muutkin Lemmenjoen retkeilyreitin varrella olevat yöpymiseen tarkoitetut alueet. Varsinkin Njurkulahdesta lähdettäessä upeat high-end -telttailualueet seuraavat toinen toistaan.

Lämpötila laski yöllä nollaan, mutta pakkasta ei sentään ollut. Seuraavana päivänä jatkoimme rengasreittiä vastapäivään kohti Jäkälä-äytsiä. Nyt oli jo aurinkoista, mutta ei edelleenkään erityisen lämmintä.

Lemmenjoen retkeilyinfrastruktuuria on viime aikona kohennettu. Esimerkiksi opaskylttejä ja siltoja on uusittu, ja osa reitin varrella olevista puuportaista on korvattu metallisilla. Aluksi sellaiset näyttävät hieman oudoilta, mutta ainakaan niitä ei tarvitse kymmenen vuoden välein uusia.

Jäkälä-äytsiltä soitin Ahkun tuvalle ja varasin meille paikat iltaveneeseen, joka lähtisi kohti Njurkulahtea klo 18.30. Paikkavaraus olikin tärkeä, koska vene tuli aivan täyteen, vaikka kiivain sesonki ei ole vielä edes alkanut. Venematka kesti miltei tunnin, joten lämmin vaatetus oli kolean sään vuoksi paikallaan.

Venematkustajista moni oli päiväretkellä, eikä vaellusreitin varrella juurikaan tullut väkeä vastaan. Vaikka itse tavoittelin tästä reissusta erilaista kuin edellisestä, tuloksena oli lopulta aika samanlainen retki. Vaan samapa tuo, raitis ilma on tärkeintä.

Keittimen kanssa käytetty Optimus Crux Lite -poltin on kuitenkin alkanut rasittaa, koska sitä täytyy jatkuvasti olla säätämässä, tai muuten se hyytyy.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Uudella tunturilla

Kesälomareissun toisena aamuna väsytti. Naapurihuoneeseen tultiin yöllä myöhään, siellä kolisteltiin pitkälle aamuun ja huoneesta lähdettiin liikkeelle varsin aikaisin, joten omakin uni jäi vähille.

Tulevan päivän ohjelmakin oli edelleen auki, mutta aamupalapähkäilyn aikana asiat lopulta loksahtivat kohdalleen helposti. Olin jo aiemmin iskenyt silmäni Sodankylän luoteispuolella sijaitsevaan Kaarestunturiin, joka tuntui nyt soveltuvan päivän kohteeksi.

Meillä ei ollut Kaarestunturin karttaa, mutta koska retkikartta.fi:n mukaan alueella kulkee merkitty reitti, lähdimme liikkeelle kompassin ja kännykän varassa. Lähtöpaikaksi valikoitui Rajalan kylän lounaispuolella sijaitseva Tikkalan tie, josta löysimme sopivan parkkipaikan läheltä Sattajoen siltaa. Kovin paljon pidemmälle ei henkilöautolla kannata ajaakaan, koska tie muuttuu pian huonokuntoiseksi.

Tikkalaavun kautta kulkeva rengasreitti Kaarestunturin autiotuvalle osoittautui alkumatkan osalta hankalaksi. Reitti kulki osittain kivikkoisessa maastossa, joten polkua ei ollut tarjolla, eikä reittimerkintöjä (matalat tolpat) ollut helppo seurata. Aina kun tolpan havaitsi, tuntui kuin olisi löytänyt Afrikan tähden.

Matka etenikin aluksi todella hitaasti, ja oli lähellä, ettemme kääntyneet takaisin autolle. Onneksi kännykän kautta ladattu retkikartta.fi kuitenkin opasti hankalimpien paikkojen ohi, ja loppumatka tuvalle ja siitä eteenpäin olikin helpompaa. Ilman kännykkäverkkoa kulkeminen olisi ollut pelkkää hortoilua.

Rajalaan menevän tien läheltä löytyy myös toinen kummallisen näköinen kukkula, Sattasvaara, jonne menevä polku lähtee avan tien varresta. Tällä kertaa polku jäi kulkematta, mutta onneksi paikalle on helppo palata uudestaan, koska se edellyttää vain 15 kilometrin poikkeamaa 4-tieltä.

Kaarestunturin jälkeen majoituimme Saariselälle. Ulkomaalaisten bussimatkaajien sesonki näkyy alkaneen.

Könkäillä

Tämän vuoden kesäloma on sitten polkaistu käyntiin. Aluksi tuhlattavana on vain viikko, mutta sekin tuntuu näin alkukesästä hyvältä.

Lomaan liittyvä suunnitelmallisuus oli jälleen kerran olematonta, ja nyhjäämisen välttämiseksi päätimmekin lähteä liikkeelle heti perjantaina töiden jälkeen. Mielessä ehkä välkkyi jonkinlainen ajatus Saariselälle suuntautuvasta 2 - 4 päivän retkestä, mutta lieköhän asiaa koskaan edes lausuttu ääneen.

Saariselälle olisi helppo mennä, koska siellä on tullut käytyä ennenkin. Toisaalta tämä myös vaikeuttaa reittivalintoja, koska matkan varrelle poimisi mieluusti uusia maisemiakin.

Jollakin logiikalla päädyimme kuitenkin ensimmäisenä iltana Rovaniemen Ounasvaaralle. Sky-hotellissa vietetyn yön jälkeen jatkoimme kohti Napapiirin retkeilyaluetta ja Vaattunkiköngästä. Valintaan vaikuttivat hieno sää ja se, että alue oli meille ennestään vieras.

Vaattunkikönkään ympärillä on polkuja ihan mukavasti. Itse kiipesimme Könkäänvaaralle ja kiersimme Könkäänsaaren, jossa oli aika paljon muutakin väkeä. Iltapäivällä ajoimme vielä Vikakönkäälle, josta käsin poikkesimme Vaattunkivaaralla. Se olikin kolmikon hienoin paikka, ja varsinkin vaaran laelta oli kiva näköala. Sodankylään menevän tien läheisyys ei tosin päässyt missään vaiheessa unohtumaan.

Retkeilyalueen jäätyä taakse epätietoisuus lähipäivien ohjelmasta puski taas pintaan. Jotta meillä olisi aikaa miettiä asiaa, jatkoimme yöksi Luostolle, johon oli vain lyhyt ajomatka.


Sääennusteiden tutkiminen tuntuu taas lähtevän lapasesta. Varsinkin sademäärien analysointi on muuttunut sellaiseksi hifistelyksi, että sillä ei ole mitään tekemistä tervehenkisen retkeilyn kanssa. Kaiken lisäksi suunnitelmat ovat tuntien pähkäilyn jälkeenkin edelleen levällään. Täytynee vaan luottaa siihen, että asiat jotenkin lutviintuvat, kun aamu koittaa.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Parasta +25 C:n jälkeen

En erityisemmin tykkää helteistä - ainakaan, jos ne jatkuvat päiväkausia - mutta yksi asia tuntuu lämpimällä kelillä erityisen mukavalta: juokseminen. Voisi jopa sanoa, että mitä kuumempi päivä, sen parempi.

Osittain tämä selittyy sillä, että juokseminen on helpompaa, kun vaatetta on vähemmän. Toisaalta keveyden tunnetta lisää sekin, että hikoilun vuoksi paino tippuu matkan aikana enemmän kun tavallisesti.

Talven jälkeen minulla oli jonkun aikaa ongelmia vasemman jalan polven kanssa. Vaihdoin lumien sulettua alle välikelin lenkkarit, joilla juoksin muutaman viikon. Luulin aluksi, että polven kipeytyminen johtui lumen alta paljastuneesta kovasta asfaltista, mutta ongelma taisi sittenkin liittyä kyseisiin kenkiin. Ehdinkin jo pelästyä, että polveen on tullut joku kulumavika.

Lopulta ymmärsin kaivaa kaapista vanhat, mutta edelleen juoksukelpoiset Nike Skylonit. Olen vuosien myötä juossut monenlaisilla tossuilla, mutta Skylonit ovat aina tuntuneet omaan jalkaani parhailta. Pari lenkkiä, ja polvivaiva oli poissa - unohtamatta sitäkään, että kyseessä on muutenkin mainio juoksukenkä.

Skyloneita ei enää valmisteta (oi miksi?), joten erityisen suurta mielihyvää tuotti, kun komerosta löytyi myös toinen, täysin juoksematon Skylon-pari. Minulla on tapana ostaa ale-hintaisia lenkkareita varastoon, jotta en hädän päivänä joudu maksamaan niistä täyttä hintaa. Nyt tosin epäröin ottaa uudet kengät käyttöön, koska samanlaisia ei enää taida saada mistään.

Täytyy silti sanoa, että viime vuosina juoksuharrastus ei ole tuottanut ihan samanlaisia fiiliksiä kuin aiemmin. Kyseessä ei ole leipääntyminen; en vaan ole aikoihin saavuttanut sellaista miellyttävää "leijumisen" tunnetta, jonka varsinkin kuumana kesäpäivänä juokseminen joskus tuotti.

Olen uskotellut itselleni, että asia johtuu ikääntymisestä, mutta en ole varma, onko se totta. Tiedossahan nimittäin on, että etenkin pitkän matkan juoksijoiden "paras ikä" on yllättävän korkea, eikä suorituskyky välttämättä laske merkittävästi ennen 50 vuoden ikää. Tosin voi olla, että kyky leijua heikkenee jo aiemmin.

Mutta jospa onkin niin, että vanhempana samojen fibojen saavuttaminen vaan edellyttää entistä kovempaa hellettä?