torstai 19. kesäkuuta 2014

Voi Juutua!

Lemmenjoelta palattuamme majoituimme mukavaan Hotelli Inariin. Majoituksen hinta ei ollut ihan edullisimmasta päästä - eikä perustaksalla edes päässyt hotellin saunaan - mutta ehkä hintataso on perusteltavissa sillä, että huoneet ovat uudehkoja. Päärakennuksen taakse näkyi myös ilmestyneen uusi rakennus, joka vaikutti hotellin laajennukselta.

Lemmenjoen kierroksen jälkeen lepopäivä tuntui hyvältä ajatukselta, joten jäimme lopulta Inariin toiseksikin yöksi. Kevyeksi lepopäivän kohteeksi suunnittelimme Juutuan luontopolkua ("Oi Juutua!"), joka lähtee aivan Inarin keskustasta, Juutua-joen yli menevän sillan kupeesta.

Reitin alkuosa ei ollut kovinkaan miellyttävää kävellä. Alunperin hiekkakankaalla kulkenutta polkua oli päätetty kehittää, ja sen paikalle oli EU:n varoin rakennettu "ulkoilureitti". Toivottavasti ajatus on, että baana toimii talvella myös latupohjana. Itse olisimme mieluummin tallustaneet sitä pientä polkua, joka tien alta paikoin vilkahteli.

Ulkoilureittiin aavistuksen leipääntyneinä teimme Jäniskosken (hienon!) sillan kohdalla reittimuutoksen ja käännyimme kohti Otsamotunturia. Onneksi repussa oli riittävästi ruokaa ja juomaa pidentynyttä päiväretkeämme varten.

Inarista Otsamotunturille menevä polku on oikein mukava. Matkan varrella on niin Saukkonivaa kuin Majavaojaakin, ja tunturin huipulla olevassa pienessä tuvassa on kiva syödä eväitä. Rinteen nousu hukkalaskuineen tuo tietysti tunteet pintaan, mutta niinhän se aina. Otsamotunturille pääsee myös toiselta puolelta lyhyempää reittiä pitkin, mutta tällöin nousuosuus taitaa olla vieläkin jyrkempi.

Tänä aamuna palasimme Inarista takaisin Saariselälle, jossa jo kertaalleen majailimme. Reppuja ei tänään ole tarvittu, mutta juoksentelimme kuitenkin hetken Kaunispään rinteillä ja ajoimme sitten Kiilopäälle syömään.

Huomenna on aika valua etelään päin. Jos sää suosii, pyrimme matkalla vielä poikkeamaan Sattasvaaralla, joka jäi Kaarestunturin reissulla kummittelemaan pääkoppaan. Viimeinen yö on tarkoitus viettää jossain sellaisessa paikassa, jossa pärjää illallakin ilman pipoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti