Mäntykankainen yöpaikkamme palveli meitä hyvin. Aamulla heräsimme ohi ajaneen auton ääneen, mikä oli pienoinen yllätys, sillä tiehän ei varsinaisesti johtanut mihinkään. Liekö tuolla sitten metsätöihin kiirehditty.
Aamutoimet selätettyämme suuntasimme kohti Rovaniemeä, jossa päätin vielä muutamasta liikkeestä tiedustella, josko Reiskan harmaavesisäiliön poistoputkeen liittyvän vian voisi korjata.
Kävin läpi kymmenisen liikettä, mutta juuri missään korjaaminen ei olisi onnistunut kahden viikon sisällä. Vain yhdessä korjaamossa homma olisi ehkä hoitunut saman tien, mutta työhön ei ryhdytty, koska korjaamohallin katto oli Reiskaa ajatellen kovin matalalla. Luovuimme toiveesta saada auto kuntoon matkan aikana.
Kesäkuun matkallamme yritimme tavoitella Muurolan länsipuolella olevaa Louevaaraa. Hanke ei tuolloin huonon sään vuoksi toteutunut, joten päätimme nyt yrittää uudelleen. Kurvasimme Muurolasta kääntyvälle Aavasaksantielle, jonka varrelta löytyisi myös Mellajärven SFC-alue, jonne voisimme kenties myöhemmin hakeutua yöksi.
Retken lähtöpaikaksi kaavailemamme Kenttämaa ei kuitenkaan tarjonnut mahdollisuuksia Reiskan pysäköintiin. Vaaralle olisi ehkä päässyt myös Louevaaranlamujen kautta, mutta samalla matkasta olisi tullut merkittävästi pidempi, hellepäivä huomioiden ehkä tarpeettoman pitkä.
Päivä olikin todella kuuma, joten pettymys ei ollut ylenpalttinen. Rehkimisen sijaan päätimme lopulta suunnata SFC Ryynäsenniemen leirintäalueelle, joka Kemijoen varressa saattaisi tarjota kaivattua viilennystä.
Ryynäsenniemi osoittautuikin mainioksi paikaksi. Vastaanotto oli ystävällinen, ja uudehkojen rakennusten palvelut toimivia.
Kun päivän retkeily jäi vähiin, suuntasin illalla asfaltille.
Suora tie ja kuuma asfaltti kuulostaa äkkiseltään ikävältä yhdistelmältä, mutta juoksumielessä se on ihan parasta. Harmikseni juoksukuntoni ei vain enää ole samalla tasolla kuin nuorempana. Keuhkot kyllä ovat kuin nuorella varsalla ja mielikin vetää eteenpäin, mutta jalat haraavat vastaan. Hetkittäin ajattelen, että minuunkin on tullut joku tekninen vika, mutta en tiedä, mikä se voisi olla.
Lenkin jälkeen pääsi saunaan ja pulahtamaan Kemijokeen. Tykkään puskaparkeista niiden rauhallisuuden vuoksi, mutta on näissä SFC-alueissakin omat hyvät puolensa.
Minulla on viime aikoina ollut ongelmia kopterien kanssa. Erityisesti murhetta on tuottanut uusin ja kaunein Salla-kopterini, jonka kameramoduulissa lienee jotain vikaa, koska sen automaattitarkennus toimii joko huonosti tai ei lainkaan. Kolme vuotta vanhalla DJI Mini 3 Pro -kopterilla ei enää ole takuuta, ja vaikka moduulin voisi vaihtaakin, sen uusiminen ei ole ilmaista ja mahdollisesti edellyttäisi kopterin lähettämistä huoltoon.
Tehdäkseni jotain asian eteen avasin kameramoduulin nähdäkseni, onko siinä jotain ilmeistä vikaa. Moduuli on helppo avata, koska siinä on vain kaksi hyvin pientä ruuvia, joihin sopiva ristipäämeisseli minulta onnekseni löytyi. (Ilmeisesti myös kopterin mukana tuleva, propellien vaihtamiseen tarkoitettu pieni meisseli olisi soveltunut tähän hommaan.)
Rakenteesta ei löytynyt mitään erityistä, mutta ruuvattuani osat takaisin kiinni kameran tarkennus tuntui yllättäen taas toimivan. Luulen, että ongelma liittyy moduulin sisällä olevaan pieneen lattakaapeliin, joka saattoi kasaamisen jälkeen asettautua hieman paremmin paikoilleen. "Korjaukseni" tuottama ilo voi siis jäädä lyhytaikaiseksi.
Kestävämpi ratkaisu olisi hankkia Sallan tilalle joku sellainen kopteri, joka käyttää samaa kauko-ohjainta. Käytännössä vaihtoehdot rajoittuvat DJI Mini 3- ja DJI Mini 3 Pro -malleihin. Ensin mainittu on teknisesti vaatimattomampi, mutta valitsipa kumman tahansa, uuden kopterin kameramoduulissa saattaisi olla sama piilevä vika kuin Sallan kamerassakin.
Lopulta päätin jättää Sallan lepäämään, ainakin hetkeksi. Tilannehan on se, että minulla on ennestään myös DJI Mavic Mini- ja DJI Mini 2 -kopterit (jälkimmäisiä itse asiassa kaksi), joten maisemakuvausmielessä en tarvitse yhtään uutta laitetta.
Olen silti kaivannut retkikuvauksen tueksi kopteria, joka osaa matalalla lentäen seurata valittua kohdetta, ja toimii täysin ilman kauko-ohjainta. Sellainen on Verkkokaupasta tilaamani DJI Neo 2, joka sai laivastossani nimen Niilo.
DJI Neo tukee useita erilaisia lentotiloja (SelfieShot, Dronie, Circle, Rocket, Spotlight, Helix, Boomerang, ...), joista itselleni hyödyllisin on Follow-tila: sitä käytettäessä kopteri seuraa ja kuvaa valittua kohdetta halutusta suunnasta. Ennen lentoon lähtemistä tarvitsee vain asettaa kopterin
sijainti (kohteen edessä / takana / sivulla),
etäisyys (kaukana / keskellä / lähellä) ja
korkeus (malatalla / keskellä / korkealla).
Parametrit säädetään kohdalleen laitteessa olevia painikkeita ja pientä näyttöä käyttäen, minkä jälkeen kopteri vielä toistaa ne puhemuodossa ennen lentoon lähtemistä.
Laite havainnoi ympäristöään paitsi kameroiden myös edessä olevan LiDAR-anturin avulla. Kuvat tallennetaan laitteen sisäiseen 49 gigatavun muistiin. Akku kestää ehkä vartin, ja se on vaihdettavissa.
DJI Neoa voi ohjata joko puhelimella, kauko-ohjaimella tai eleiden avulla. Itselleni käsieleet ovat ensisijainen vaihtoehto, koska käytän Niiloa vain poluilla tapahtuvaan lähikuvaamiseen. Esimerkiksi lennon päättäminen tapahtuu niin, että käyttäjä ojentaa käsivartensa suoraksi, minkä havaittuaan kopteri palaa takaisin ja laskeutuu avatulle kämmenelle. Ilmassa olevan kopterin suhteellista sijaintia voi myös säätää käsimerkkien avulla. Ääniohjauskin on mahdollista, mutta edellyttää puhelimen käyttöä mikrofonina, mitä en ole kokeillut.
Avoimella paikalla navigointi on helppoa, mutta kiinnostavampaa on ollut seurata, miten tällainen tekninen laite suoriutuu polulla, puiden keskellä. Yleisesti ottaen voi sanoa, että yllättävän hyvin, mutta ei täydellisesti. Puiden välissä mutkitteleva polku tuottaa Niilolle päänvaivaa, ja joskus se voi päätyä väärälle puolelle kuvattavaa kohdetta. Tällöin se saattaa hätääntyä, ja väkisin yrittää asetetulle paikalleen.
Kopterin käyttöönotto firmware-päivityksineen oli vähän monimutkainen operaatio, koska homma edellytti sekä wlan- että mobiiliyhteyttä. Käytännössä päivitystä ei siis voinut tehdä puhelimella, jossa ei ole sim-korttia. Puhelimessani ei liioin ollut tehtävässä tarvittavaa DJI Fly -sovellusta, jota ei nykyään löydy Google Play -kaupasta, vaan se täytyy ladata suoraan DJI:n sivulta.
Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, miten Niilo on sittemmin suoriutunut tehtävästään. Kovalla tuulella sitä ei uskalla päästää ilmaan, mutta muuten tuollainen pieni kuvauskopteri on kätevämpi kuin gimbaalin varassa oleva kamera, eikä 4K-kuvanlaadussakaan ole moittimista. Kohtalaisen edullisesta hinnastaan (249 €) huolimatta Niilon tuottama lisäarvo on siten suurempi kuin uudella DJI Mini 3/4/5 -kopterilla.
