Yöllisiä ajatuksia

Kairiverissä oli miellyttävää yöpyä, vaikka palveluidensa osalta paikkaa pitäisi ehkä leirintäalueen sijaan kutsua matkaparkiksi. Toisin kuin edellisellä kerralla, saunaankaan ei nyt myöhäisen saapumisen vuoksi päästy, mikä hieman harmitti.

Aamulla päätimme jatkaa ajamalla Kairijoen puretun sillan suuntaan. On oikeastaan hassua, että pohjakartassa Ruuvaojalta Lokkaan menevä tie näyttää menevän juuri tätä kautta, vaikka todellisuudessa tie on poikki. Toki puuttuvasta sillasta tiedotetaan jo hyvissä ajoin liikennemerkillä.

Ajatuksemme oli, että jos Ylä-Kairintieltä itä-koilliseen erkaneva pienempi tie (Mettovaarantie taisi jossain lukea) on riittävän hyväkuntoinen, voisimme kenties sen varresta tavoitella Suksennulkkia. Tämä toive ei kuitenkaan toteutunut: ajoimme tietä vähän matkaa, mutta sen kunnon heiketessä päädyimme lopulta peruuttamaan puolisen kilometriä takaisin Ylä-Kairintielle.

B-suunnitelmamme oli tutustua Mettovaaraan, joka oli lähempänä. Niinpä jätimme Reiskan Mettovaarantien risteykseen, ja lähdimme jalkapatikassa kohti vaaran suuntaan menevän metsätraktoriuran alkupäätä.

Olisi ollut erityisen kiehtovaa autoilla Mettovaarantietä jonnekin Urakkaselän liepeille asti, mutta etenkään se ei nyt onnistunut. Olisi Subaru-aikaan pitänyt koluta nämä seudut tarkemmin.

Kännykkä ja siten nettikarttakaan ei Mettovaaran ympärillä toiminut, mutta vanhoja traktoriuria seuraten eteneminen oli helppoa, vaikka paikoin nekin olivat jo alkaneet häipyä maastosta.

Yleensä emme vieraassa ympäristössä hortoile ilman karttaa kovin kauas, mutta Mettovaara oli lähellä tietä, ja riskit siten pienet. Tällaisissa tilanteissa laadimme silti aina varasuunnitelman, jota seuraten osaamme takaisin autolle, jos kuljettu reitti täysin katoaa mielestä. Siis tyyliin: kun suuntaan etelään, pääsen tielle, jonka länsipäässä auto on.

Vaaran kallioinen laki on persoonallisen näköinen. Sen ympäriltä on joskus kaadettu metsää, mutta laki on säästynyt hakkuilta - kenties kivikko on pelastanut sen.

Vaikka Mettovaara ei ole kovin korkea, sen päältä erottuu ainakin Niekka mastoineen. Yritimme silmillämme tavoitella myös Melmettivaaraa ja Kalkovaaraa, joilla pari vuotta sitten poikkesimme, mutta ne taisivat jäädä Järvimuotkan taakse.

Tuulisella vaaralla hyönteistilanne oli siedettävä, joten vaaran rinteessä oli mukava istuskella samalla retkieväistä nauttien.

Mettovaara jäi mieleen positiivisella tavalla. Paikka on helppo saavuttaa, loivarinteisellä vaaralla on hyvä kulkea, eikä sen laelta avautuvia maisemiakaan voi moittia. Lähinnä ponnisteluita edellyttää automatka perille.

Uuden tunturin tai vaaran valloittaminen tuottaa aina myös henkistä tyydytystä, vaikka kyllähän homma taitaa tältä osin jäädä kesken.

Palatessamme autolle paarmat kiusasivat jonkin verran. Se palautti mieleeni vanhan ajatuksen pingismailan käytöstä paarmojen torjunnassa. Maila saattaisi olla tehokas, mutta sellaisia ei löydy ihan joka liikkeestä. Kairijoen retkeilykeskuksessa oli myytävänä kalastustarvikkeita; ehkä valikoimaan kannattaisi sisällyttää myös muutama pingismaila.

Autolle palattuamme päätimme jatkaa Kairijoen puretulle sillalle, jonne oli vain muutaman kilometrin matka. Voisikohan siellä puskaparkkailla yhden yön? Olemattoman sillan kupeessa liikennettä tuskin olisi häiriöksi asti.

Pienen pähkäilyn jälkeen jäimmekin yöksi joen liepeille. Myös jokilaaksossa tuuli sen verran navakasti, että hyttyset eivät suuremmin vaivanneet.

Joen toiselle puolellekin oli päätynyt yksi matkailuauto. Tuntui hassulta, että linnuntietä meitä erotti vain joki ja sata metriä, mutta tietä pitkin vastarannalle olisi yli neljäkymmentä kilometriä.

Tällaisessa syrjäisessä paikassa puskaparkkailussa on etunsa ja haittansa. Eduksi on laskettava se, että oma rauha on yleensä rikkomaton.

Toisaalta tietyissä asioissa täytyy olla poikkeuksellisen huolellinen. Yksi varottavista jutuista on itsensä lukitseminen auton ulkopuolelle. Sellainen onnistuu esimerkiksi näin:

1. Nukkumaan mennessä auton ovet lukitaan.
2. Yöllä tulee tarve hetkeksi poistua luontoon. Auton sivuovi avataan ilman että sen lukitusta ensin avataan (mikä onnistuu sisältä päin).
3. Autosta poistutaan ilman avaimia.
4. Auton ovi läimäistään takana kiinni (jotta hyttyset eivät pääse sisälle).

→ Ollaan auton ulkopuolella kalsareissa, ovet lukossa, avaimet ja kännykkä auton sisällä, hyttyset imevät verta, Marttiin 80 km.

On siis hyvä iskostaa päähän ajatus siitä, että aina kun autosta poistutaan, avaimet ovat mukana.

Southern Latitudes

Tämä video on jatkoa aiemmin julkaisemilleni Northern Latitudes- ja Eastern Longitudes -videoille.

Nyt joku tietysti ihmettelee, miten videon nimi voi olla Southern Latitudes, jos kaikki otokset on kuvattu päiväntasaajan pohjoispuolella. No, päiväntasaajahan ei liity asiaan mitenkään, koska se edustaa harhaista maailmankuvaa.

Oikea tapa ilmaista leveys- ja pituuspiirit on ilmoittaa ne suhteessa mualiman napaan. Jos siis ajatellaan vaikkapa Tammisaarta, kyllähän kyse selvästi on eteläisistä leveyspiireistä.

Katso YouTubessa

Baijerin hevonen

Samassa liikkeessä nelivetoisen Caradon kanssa oli esillä myös pari Weinsbergin retkeilyautoa. Saksan Baijerissa rakennettavat Weinsbergit ovat paljolti samanlaisia kuin Knaussin valmistamat autot, mikä ei ole yllätys, sillä kyse on saman konsernin tuotteista.

Samanlaisia autopareja on oikeastaan aika monta:

• Knaus - Weinsberg
• Pössl - Roadcar
• Adria - Sun Living
• Hymer - Carado / Sunlight

Tällaisista merkkipareista toinen on yleensä kalliimpi vaihtoehto, ja toinen edustaa budget-luokkaa. Weinsberg- ja Knaus-autoissa ei päällisin puolin näytä olevan suuria laatueroja, mutta ehkä pinnan alta tai varustelusta löytyy jotain.

Yksi retkeilyautojen suunnitteluvalinnoista liittyy siihen, miten ohjaamon yläpuolella oleva tila on hyödynnetty. Adriassa tila on jätetty tyhjäksi, kun taas Weinsbergissä ohjaamon päälle on rakennettu isohko hylly.

Aiemmin ajattelin, että hylly haittaa liikkumista ohjaamon ja asuinosan välillä, mutta Weinsbergissä hylly ei tuntunut olevan erityisen pahasti tiellä. En tiedä, hakkaako siihen sitten pitkässä juoksussa päätään, mutta ainakin se kompensoi auton takaosasta puuttuvaa poikittaista yläkaappia.

Ratkaisun hyvänä puolena voinee pitää myös sitä, että hyllyyn voi helposti kiinnittää vaikkapa ylimääräisen lämpöverhon asuintilan ja ohjaamon väliin. Tämä kuva on käytetystä autosta:

Toki selvää on, että tyhjäksi jätettynä ohjaamon yläpuolinen tila tuo pieneen autoon avaruutta, valoakin. Joissakin autoissa - monissa Pössleissä ainakin - hylly on liikkuvaa sorttia niin, että sen voi tyhjänä kääntää ylös ja kiinnittää kattoon. Tämä saattaa olla paras kompromissi kiinteiden ratkaisujen välillä.

Ylähyllyn alareunassa olevat valaisimet ovat vähän halvan oloiset. Luulin näitäkin edellisen käyttäjän asentamiksi, mutta kyllä ne taitavat olla tehtaalta peräisin.

Totesin joskus, että en erityisemmin tykkää puusomisteista, mutta Weinsbergin sisätilat miellyttävät silti minua. Auton yläkaapit hyllyineen ovat verrattain tilavat ja käytännölliset, ja lisäksi niissä on kunnon vetimet, ehkä parhaat nyt kokeilemistani.

Weinsbergissä oleva jalaton pöytä on periaatteessa kätevä, mutta jälleen mietityttää se, miten paljon pöydän alta kääntyvälle jatko-osalle uskaltaa laittaa painoa. Jatko-osa tosin näyttää siinä määrin lyhyeltä, ettei siihen taida edes tietokone mahtua, ja peruspöytä muutenkin on aika pieni. Jalallisia vaihtoehtojakin on tarjolla, mutta pientä ahtauttahan ne sitten tuovat tullessaan.

Kylpyhuoneen oven "jousi" on erikoinen. Kai tämä jousi on?

Kylpyhuoneen ovi muutenkin on se osa, jota Weinsbergissä hieman vieroksun. Pieneen retkeilyautoon ei mielestäni kannata asentaa käytävälle kääntyvää ovea, koska avattuna se on tiellä, ja suljettuna ovi tekee kylppäristä hukkatilan. Rullaovi tuo käytävälle tilaa, ja haitariovikin (kuten Bürstnereissä) toimii paremmin, vaikka niihinkin liittyy omat ongelmansa.

Myös alakaapin ovi ihmetyttää. Ylileveän rivan vuoksi se ei avaudu tätä enempää, vaikka tilaa olisi muuten ollut. Nämä ovat pieniä juttuja, mutta tätäkö ei sitten mitenkään ollut mahdollista toteuttaa paremmin?

Weinsbergissä kaasunsulkimet ovat helposti tavoitettavissa. Eivät aivan yhtä kätevästi kuin Caradossa, mutta hyvin silti.

Kun puhutaan 5,40-metrisistä autoista, Knaus tai Weinsberg on Pösslin ohella sellainen merkki, jota saattaisin Adrian tilalle harkita. Weinsbergin autot ovat kodikkaan oloisia, mutta hintaluokka näkyy esimerkiksi siinä, että niissä ei ole vakiona raami-ikkunoita. Tämä onkin yksi ilmeisimmistä eroista Knauseihin verrattuna.

Toisaalta Weinsbergin varusteluun voi tehdastilauksen yhteydessä suuresti vaikuttaa, ja erityismaininta täytyykin antaa monipuoliselle konfiguraattorille, joka merkin nettisivuilta löytyy. Esimerkiksi tuon ikkunatyypin voi vaihtaa, mutta jostain syystä Suomeen valmiiksi tilatuista Weinsbergeistä ei upotettuja ikkunoita juuri löydy.

En ole koskaan vaihtanut matkailuautoa toiseen, mutta voin kuvitella, että tavaroiden siirtäminen uuteen autoon voi merkin vaihtuessa olla vähän ärsyttävää. Monet niistä laatikoista, kipoista ja purkeista, joille on vanhassa autossa löytynyt täydellinen paikka, muuttuvat vähintään epäkäytännöllisiksi. Weinsbergissä säilytystilat sentään ovat kohtalaisen runsaat, takakontti mukaan lukien.