Jaaskamonvaaran prinsessa

Jaaskamonvaaran kupeessa oli rauhallista yöpyä, mitä nyt hyttyset hieman häiritsivät. Tähän aikaan vuodesta retkeilyautoiluun liittyykin aivan erityinen aamurutiini: hyttysimurin säiliön tyhjentäminen. Se on nopea toimenpide, mutta tuottaa joka kerta tunteen siitä, että maailma on taas hieman parempi paikka.

Aamulla pohdimme, jatkaisimmeko saman tien autoillen eteenpäin, kenties Sallan suuntaan, vai kävisimmekö ensin Peuronlammella. Oli sellainen tutina, että lammelle vievällä metsäisellä polulla saattaisi hellepäivänä väijyä hyttysarmeija, mutta päätimme silti katsoa tämän kortin, koska eipä näille kulmille ihan joka päivä ajella.

Peuronlampea etelästä lähestyvä polku puikkelehtii melko yksitotisen metsän siimeksessä, eikä sen varrelta juuri avaudu maisemia ympäröivään kansallispuistoon, vaikka reitti vaaran rinteeseen nouseekin.

Pitkospuut ovat myös paikoin kehnossa kunnossa, mutta tähän aikaan vuodesta se ei suuremmin haittaa.

Torpparin taipaleeksi nimetty reitti koukkaa aluksi Lomaojan kautta. Hämyisen ojan varrella on laavu, kuivakäymälä ja hyttysiä.

Lomaojalta Peuronlammelle on nelisen kilometriä, mutta matka tuntui pidemmältä, koska polku oli pääosin aika pientä. Perillä odotti avaralla ja melko kauniillakin paikalla oleva laavu. Sen vieraskirjassa oli muutamia tuoreita merkintöjä, joten kyllä näille syrjäisemmillekin paikoille retkeillään, molemmista suunnista.

Laavun kattoa oli hiljattain kunnostettu. Ehkä tämä kolkka on jatkossakin tarkoitus pitää huollon piirissä, vaikka Syötteen kansallispuiston reittien ylläpitoa on viime vuosina karsittu esimerkiksi Salmitunturin liepeillä.

Jos Peuronlammelta jatkaa viisi kilometriä pohjoiseen, päätyy Rytivaaran kierroksen varrelle. Kyseinen etappi on yhä kulkematta, mutta nyt siihen ei ollut mahdollisuutta tutustua. Raatetuvallakaan ei ole käyty; ehkä joskus Ukonvaaran suunnasta sitten.

Alkumatkan jälkeen hyttysiä oli lopulta odotettua vähemmän, tai itsestäni ainakin tuntui siltä. Asia tosin saattoi osittain selittyä sillä, että olin varustautunut taisteluun hyttysverkolla, jollaista en yleensä käytä. Pelkään silti, että olisin tällä habituksella voittanut Jaaskamonvaaran prinsessa -palkinnon, jos sellainen olisi ollut tarjolla.

Retkeltä palattuamme hyppäsimme autoon ja jatkoimme matkaa kohti ihmisten ilmoja. Ihan aluksi meidän täytyi vielä kertaalleen selviytyä tien kohdasta, jossa edellisenä iltana oli ongelmia, mutta kun kivi oli siivottu tieltä pois, Reiska ylitti kohdan vaivatta.

Illaksi päätimme ajella johonkin lähellä olevaan paikkaan. Sellainen löytyi Anetjärven rannalta, jossa on Aneen loman tukikohta. Vaikka paikka on sopivasti syrjässä, puitteet ovat hyvät. 

Matala hiekkaranta lienee ainakin lapsiperheiden mieleen, ja uudehko huoltorakennus miellyttänee kaikkia.

Aneen loman Camping-puolta oltiin parhaillaan laajentamassa, joten pientä remontinjälkeä näkyi siellä täällä. Alkukesä oli ollut sateinen, ja isännän neuvoa noudattaen täytyi vähän katsoa, mihin autonsa ajaa, jotta ei jää jumiin. Oma paikkamme oli silti mainio, vaikka ihan suoraan järveen ei autosta voinutkaan astua.

Ehtoopuolella

Heinäkuussa kesä alkaa jo olla ehtoopuolella, mutta menettelee vielä.

Katso video YouTubessa

More problems

Viimekesäisen lomamme toinen jakso koitti heinäkuussa 2025. Tällä kertaa yhteiskunnan oravanpyörä pysähtyisi jopa kahden viikon ajaksi, mikä tarjoaisi mahdollisuuden tavallista pidemmälle lomamatkalle. Suomen Lappiin nyt ainakin, mahdollisesti jopa Ruotsiin tai Norjaan asti?

Sääennusteiden valossa vaikutti siltä, että ainakin loman ensipäivät olisivat poutaisia, joten ajoreittiä ei juurikaan tarvitsisi optimoida. Päätimme silti heti matkan alussa ottaa kunnon loikan kohti pohjoista, ja ajaa kerralla jonnekin Iso-Syötteen kulmille. Muutenhan siinä käy helposti niin, että matka etenee vain 50 kilometriä päivässä, eikä kahdessa viikossakaan ehdi kuin Kuusamoon asti.

Olin jo aiemmin etsinyt kartasta paikan, jonka ajattelin soveltuvan pysäköintiin, ja kenties yöpymiseenkin. Kyseisestä silmukasta pääsisi helposti UKK-reitille, jota pitkin voisi kipittää joko Toraslammelle tai Peuronlammelle; molemmat meille ennestään vieraita paikkoja.

Koska ensimmäinen yö oli tarkoitus viettää puskassa, tankkasin auton raikasvesisäiliöön vettä. Vielä kotipihassa ollessamme huomasin kuitenkin, että Adrian vesijärjestelmässä oli jotain ongelmia. Hanasta ei nimittäin pienen odottelunkaan jälkeen tullut vettä, vaikka sähköinen vesipumppu kyllä kuului surisevan.

Samanlaisen tilanteen voi saada aikaan unohtamalla Truman pakkasvahdin varoventtiilin auki, mutta tästä ei nyt ollut kyse. Auto ei vuotanut vettä alleen, joten vika ei myöskään vaikuttanut liittyvän letkuihin tai niiden liitoksiin.

Vesijärjestelmä on kesällä ja etenkin hellekelillä tärkeä juttu, joten pohdimme kiivaasti, mitä asialle voisi tehdä. Kurkkasin vesisäiliön sisälle nähdäkseni, onko siellä jotain ilmeistä vikaa.

Säiliön pohjalla oleva vasaranmuotoinen osa herätti aluksi ihmetystä, koska se näytti aivan kuin irronneen jostain ja pudonneen säiliön pohjalle. Mutta eihän tuollainen voi pudota säiliöön mistään, joten se ei selittäne ongelmaa.

Vaikka vesipumppu kuulosti toimivalta, vian täytyi jotenkin liittyä siihen. Oliko se kenties tukossa? Google ehdotti, että pumpussa oleva magneettiventtiili saattaisi olla jumissa, mikä kuulosti järkevältä selitykseltä, sillä edellisellä käyttökerralla ongelmia ei vielä esiintynyt.

Jos vika on magneettiventtiilissä, se saattaisi tärinän vuoksi korjaantua itsestään, kun autolla hetken ajaa. Vaihtoehtoisesti pumppua voisi pienesti kolistella säiliön seinään.

Päätimme alkumatkasta poiketa Siilin Caravanissa, joka oli lauantaipäivänä ainoa karavaanareita palveleva liike Kuopion seudulla. Liikkeen pihassa kokeilin taas juoksuttaa vettä, ja nyt sitä yllättäen hanasta tulikin. Nähtävästi magneettiventtiili todella aiheutti pulman.

Vaikka ongelma vaikutti ratkenneen, ostin Siilin Caravanista uuden pumpun siltä varalta, että vika alkaisi myöhemmin toistua. Osa ei ollut tolkuttoman kallis, ja vaikutti siltä, että se on metsän keskelläkin helppo vaihtaa.

Pumppuhässäkkä vei sen verran aikaa, että pääsimme kunnolla tien päälle vasta iltapäivän puolella. Ajelimme kahden pysähdyksen taktiikalla Iso-Syötteelle ja Karsikkoperäntielle, jolta kohteeseemme vievä metsäautotie erkani.

Tässä vaiheessa matkaa aiemmin samalla viikolla hankkimani General Grabber AT3 -renkaat pääsivät viimein tositoimiin, soralle. Jo ensimmäiset kilometrit saivat minut ihmettelemään, miksi en hankkinut tällaisia renkaita jo aiemmin. Eivät ne Reiskasta maastoautoa tee, mutta soratiellä eteneminen on merkittävästi aiempaa miellyttävämpää.

Asialla oli kuitenkin myös kääntöpuolensa, sillä taisin innostua uusista renkaista liikaa. Jaaskamonvaaran kupeeseen vievällä metsäautotiellä oli huonokuntoinen kohta, joka mahdollisesti oli syntynyt jonkun pidemmän auton jäätyä pohjastaan kiinni ylämäen harjaan.

Mietin ohikiitävän hetken verran, pitäisikö edessä oleva kohta tarkastaa jalkaisin. Tässä vaiheessa luottamukseni General Grabbereita kohtaa kuitenkin oli huipussaan, joten päätin suoraan yrittää huonon kohdan yli.

Se oli virhe. Ei tosin renkaiden vuoksi vaan siksi, että mäen harjan jälkeen tiellä odotti isohko irtokivi, jota en lainkaan havainnut, koska mäkeen piti ottaa vähän vauhtia. Kivi kolisi Reiskan pohjaan aika ikävästi.

Silmäilin tapahtuneen jälkeen auton pohjaa nähdäkseni, oliko mitään mennyt rikki. Ilmeisesti kivi oli osunut harmaavesisäiliön kannakkeisiin auton vasemmalla puolella, koska ne olivat hieman vääntyneet. Säiliö itse kuitenkin vaikutti ehjältä, onhan siinä aika paksut eristeetkin suojana. Mutta ehkä alustaa kannattaisi vielä käydä näyttämässä jollain korjaamolla, jos sellainen matkan varrelta löytyisi.

Tien silmukkaan päästyämme totesimme, että se on riittävän hyvä paikka yhden yön yöpymiseen. Hiukan myöhemmin tarjolla olisi ollut toinenkin levike, mutta silmukan jälkeen tie näytti kapenevan, ja juuri kokemamme pohjakosketus rajoitti intoamme ajaa pidemmälle.

Silmukassa ei näkynyt mitään P-merkkejä, mutta aiemmin tien varressa ollut kyltti kuitenkin viittoi Jaaskamonvaaran P-paikalle, joten ehkä se oli tämä.

Koska koko päivä oli mennyt autossa istuen, lähdimme illan päätteeksi kävelylle Torasvaaran tuvan suuntaan. Hyttysiä oli jonkun verran, mutta illalla helle ei enää kurmoottanut.

Tupa on verrattain kivalla paikalla, vaikka ranta nuotiopaikkoineen ei ihan helmi olekaan.

Muistelen jostain kartasta nähneeni, että Kumpu-Torasvaaran kupeessa menee Rytivaara Winter Highway -niminen reitti. Jonkin sortin highwayta nämä polut tosin ovat kesälläkin.

Patikoinnin aikana havahduin siihen, että takapuolestani kuului puhetta. Kävi ilmi, että kännykkäni oli jälleen lähestynyt ihmisiä ilman lupaani. Tällä kertaa se oli päättänyt soittaa rengasmyyjälle, jolta muutama päivä aiemmin tiedustelin maastorenkaiden saatavuutta. Asialle täytyisi ehkä tehdä jotain.