sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Sielun tilasta

Kirkkopolun risteyksessä ollut alttari oli huonossa kunnossa eikä pappikaan ilmestynyt paikalle, mutta sielu kyllä tykkäsi kulkemisesta.

torstai 29. syyskuuta 2022

Onks paavia näkyny?

Hossasta kesäinen matkamme jatkui sadealueiden liikkeitä myötäillen Iso-Syötteelle. Sieltä löytyvää Kide-hotellia on helppo lähestyä, koska valtavan pysäköintialueen ansiosta autopaikkaa ei juuri tarvitse etsiä.

Majapaikan vaihtaminen sen sijaan on työlästä, minkä vuoksi samassa paikassa viipyisi mieluiten useamman yön. Tällä kertaa olimme kuitenkin ajatelleet jatkaa Syötteeltä Jumiskon suuntaan, mutta aamuinen tuijotushetki sadetutkan kanssa sai meidät epäilemään valintaa. 

Lopulta hotelli päätti asian puolestamme ehdottamalla, että mitäpä jos jäisitte vielä toiseksi yöksi, 69 eurolla. Hinta ei ollut paha, ja kun Syötteen aamukin näytti ennakoitua paremmalta, tarjoukseen oli helppo tarttua. 

Myös päivän ohjelma syntyi nopeasti, sillä Kirkkopolun läntinen osa oli meiltä edelleen koluamatta. Niinpä pakkasimme reppumme ja lähdimme ajamaan kohti Särkiperänahoa, jonka kautta polku kulkee.

Kartasta katsoen suorin ajoreitti kohteesen menisi Latvavaaran ja Kortevaaran välissä kulkevaa metsäautotietä pitkin. Mustasta värimerkinnästä päätellen tie oli pienehkö, mutta vaikutti satelliittikuvissa ihan ajettavalta, vaikka pientä keskikumparetta olikin paikoin havaittavissa.

Vaihtoehtoinen reitti Siekkisen kautta näytti pikaisesti vilkaisten merkittävästi pidemmältä, ja olisi sekin osittain hiekkatietä. Valinnalla ei muuten olisi merkitystä, mutta voisimme kenties välttyä illaksi luvatuilta sateilta, jos emme aamupäivällä vitkastele autossa istuen.

Päätös lähteä mustalle tielle oli kuitenkin virhe. Tie oli paitsi pusikkoinen myös hyvin kivinen. Kivet eivät kokonsa puolesta uhanneet matkan etenemistä, mutta 5 - 10 senttisiä lohkareita oli paljon, minkä vuoksi kilometrit taittuivat todella hitaasti. Reittivalinnasta seurasi kuitenkin se hyvä, että Kovajärvenharjujen ja Martinkankaan kautta menevä isompi tieosuus havaittiin hienoksi, mikä antaisi meille syyn palata sinne uudestaankin.

Loppupätkä Vähäjärven kupeesta Särkiperänahoon oli muutenkin parempaa. Pysäköimme auton pienen sivutien kohdalle ja lähdimme lompsimaan kohti Pikku Jylkynvaaraa, jonka oli tarkoitus toimia retkemme kääntöpisteenä.

Kirkkopolun läntinen osa etenee Paavinkorven kautta, Paavinsuon viertä ja Paavinojan yli...

... kohti Paavinlampea, joten kyseessä selvästikin on polun katolinen haara.

Mahtaako nimiin kätkeytyä jotain erityistä? Muoniossahan on polku, johon liittyy tarina Ranskan kuninkaan pojasta, jonka kerrotaan syntyneen Hirvaslompolon rannassa olleessa kalapirtissä. Olisiko joku paaveista kenties päästänyt ensi parkaisunsa näillä syrjäisillä seuduilla? Luulen, että selitys kuitenkin on tätä maallisempi.

Mitä polkuun muuten tulee, Kirkkopolun haarat eivät ole ihan veljeksiä. Idän suunnasta tulevaa ortodoksista polkua kuljettaneen eniten, ja se erottuu maastossa hyvin. Etelästä lähestyvää reittiäkin on enimmäkseen helppo seurata, mutta Salmitunturin pohjoispuolelta tuleva polku katoaa silloin tällöin maastoon. 

Läntinen haara oli ennakko-odotuksiin nähden yllättävän näkyvä, eikä reittimerkintöjä tarvinnut etsiä kuin parissa kohtaa. Pitkospuiden kunto oli paikoin heikko, mutta vielä se ei haitannut etenemistä.


Pikku Jylkynvaaran "levähdyspaikka" ei sitten edellisen vierailun ollut juuri muuttunut. Mitään virallista tulipaikkaahan risteyksessä ei olekaan, pöytä penkkeineen vain. Tai joskus oli.

Paluumatkalla oli jälleen pientä säätöä ukkosen kanssa, mutta lopulta ehdimme takaisin autolle edes kastumatta yhtään.

Kirkkopolku alkaa nyt olla taputeltu. Vain aivan läntisin kulma Mähkyränkunnaalla samoin kuin muutaman kilometrin pätkä Pikku Jylkynvaaran ja Salmitunturin välissä on vielä kulkematta. Ehkä joskus teen niistä itselleni ongelman, jota sitten yhdessä ratkomme.

Illaksi palasimme jälleen Iso-Syötteelle. Pitäisi joskus poiketa myös mäen päällä olevassa hotellissa, jossa emme ole tulipalon jälkeen yöpyneet. Kide-hotellikin täyttää omat tarpeemme mainiosti, mutta aika useastihan tuolla on viime aikoina oltu.

lauantai 24. syyskuuta 2022

Katson autiota hiekkarantaa

... vaikka harvoinpa Hossan hiekkarannat ihan autioina ovat. Eivät ainakaan heinäkuussa, jolloin tyhjää rantaa on jopa vaikea löytää.

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Hiekkaa varpaissa

Vaikka Hossa on leppoisa retkikohde, olemme viime vuosina hiukan vältelleet paikkaa. Lähinnä siksi, että etenkin kansallispuistostatuksen (2017) myötä alueen kävijämäärä on merkittävästi kasvanut, ja moni vähäisempi paikka on siten vetänyt enemmän puoleensa.

Heinäkuussa ihanteista täytyi kuitenkin joustaa, sillä Hossassa paistoi aurinko ja muualla satoi vettä. Ranskalainen majoituksemme oli varattu kahdeksi vuorokaudeksi, joten voisimme välipäivänä vaikkapa kipaista Kokalmuksen ympäri

Jostain syystä reitin nimi on nimenomaan Kokalmuksen kierto, vaikka samallahan siinä mennään myös Pitkä-Hoiluan ja parin Valkeaisenkin ympäri.


Koska olemme kiertäneet Kokalmusta aiemminkin, päätimme tällä kertaa kulkea järven ympäri toiseen suuntaan, myötäpäivään. Edellisestä reissusta tosin on jo kymmenisen vuotta, joten eipä reitti ihan kirkkaana ollut mielessä.


Hossan järvet rantoineen ovat kyllä hienoja. Maisemassa on paljon samaa kuin Patvinsuon Suomunjärvellä, mutta Hossassa harjuja ja hiekkaa lienee vielä enemmän. Ei ihme, että ranskalaisetkin ovat tykästyneet alueeseen, vaikka toiminta taitaakin keskittyä talvikuukausiin. 


Metsäinen kangas on kuitenkin herkkää kulumaan, ja polkuja risteilee siellä täällä. Kaikkia kulmia emme ole vielä kolunneet, ja esimerkiksi Värikallio on edelleen näkemättä. Myös Julman Ölkyn uusi riippusilta on testaamatta, molemmat kai kokolailla helposti saavutettavia paikkoja nykyään. 


Suuri osa kohtaamistamme ihmisistä - joita oli kymmeniä - oli liikkeellä maastopyöräillen. Eihän tänne erämaan rauhan perässä tultu, mutta välillä tuntui siltä, että liikennettä on aika paljon. 


Ihmettelin kesän aikana moneen otteeseen, mihin kaikki hyttyset ovat kadonneet. Ilmeisesti niitä on pohjoisemmassa ollut ihan entiseen tapaan, mutta kesäkuun reissuillamme emme nähneet kuin muutaman, eikä asia Hossassakaan vaivannut millään lailla. En silti vielä osaa huolestua asiasta.

Kuikkaperheen touhuilua sen sijaan oli hauska seurata. Vanhempien snorklatessa pinnan alla...


... jälkikasvu pyristeli jo ylemmäksi, mutta ihan vielä siivet eivät kantaneet.


Poutaisista ennusteista huolimatta ukkostava sadealue puski retken loppuvaiheessa päälle, joten viimeiset pari kilometriä edettiin melko rivakasti. Muikkupurolla sade lopulta saavutti meidät, mutta vain hetkeksi. 


Näin jälkikäteen tulee mieleen, että pitäisi ehkä poiketa Hossassa muulloinkin kuin pahimpaan sesonkiaikaan. Syksyllä majoitus on edullisempaa, ja tuskinpa poluilla on sen enempää väkeä kuin kesälläkään. Ei ainakaan Hossantien itäpuolella, joka on itsellemmekin vieraampaa seutua.

lauantai 17. syyskuuta 2022

Valoa kohti

Heinäkuussa 2022 Keski-Euroopassa oli monin paikoin kesäisen lämmintä, mutta Suomeen asti lämpö ei jaksanut nousta. Itäiseen osaan maata oli myös luvassa yli 60 millin sademääriä, mikä ei ole lähelläkään Suomen ennätystä, mutta tuotti haasteita lomasuunnitteluun. 

Iltapäivälehdessä psykologi lohdutti lomalaisia: "Kannattaa hakea tilanteesta mahdollisuuksia. Sadepäivänä voi laittaa elokuvan pyörimään tai lukea kirjaa..."

Heinäkuisen loman alkupäivinä näytti todellakin siltä, että sohva on ainoa järkevä paikka viettää aikaa, joten jäimme odottamaan säätilan paranemista. Muutaman päivän jälkeen hermostuneisuus oli kuitenkin sitä luokkaa, että hyppäsimme autoon ja lähdimme ajamaan kohti Hossaa, joka sillä hetkellä näytti parhaalta vaihtoehdolta.

Hossassa olikin poutaista ja lämmintä, jopa aurinkoista. Perille päästyämme majoituimme Hossan Lomakeskukseen, jonka tarjoamat huoneistot olivat meille uusi juttu. 


Ilmeisesti ranskalaisessa omistuksessa oleva lomakeskus palvelee talvisin lähinnä ulkomaisia viikkomatkaajia, mutta kesällä lyhyemmätkin varaukset onnistuvat. Viitisen vuotta vanhat huoneistot olivat aiemmin hieman tyyriitä, mutta nyt majoitushinta oli jokseenkin kohtuullinen (110 € per 2hh/yö). Omistuspohjan vuoksi suomenkielistä palvelua ei tosin välttämättä ole tarjolla.

En ymmärrä rakentamisesta paljoakaan, mutta talojen design näytti omaan silmääni erikoiselta. Eikö toisiinsa kiinni rakennettujen huoneistojen katon taitteeseen kerry talvella hirmuisesti lunta? Muiden kuin oman kotini lumikuormasta huolehtiminen heinäkuussa on toki parasta mitä tiedän.

Edellisen lomajakson alussa tuumailin, että minun pitäisi jotenkin helliä jalkojani. Yritin tuolloin poistaa takareisissä olevaa kireyttä pitämällä silloin tällöin 2 - 3 päivän juoksutaukoja, mutta niistä ei ollut merkittävää apua. Jalat kyllä tykkäsivät levosta, mutta aina kun jatkoin juoksemista, kireys palasi takaisin.

Loman jälkeen päätin kokeilla täysin vastakkaista metodia: juoksin muutaman viikon ajan joka päivä, tosin hiukan lyhyempää matkaa kuin tavallisesti.

Tiiviimpi harjoittelu tuntui yllättäen lievittävän ongelmaa, mutta se saattoi olla vain harhaa. Ihan ilmaistakaan hoito ei ollut, koska toinen nilkka alkoi lisääntyneen rasituksen myötä oireilla.

Hossassa kokeilua oli silti hyvä jatkaa. Harjumainen maasto on paitsi kaunista katsella myös miellyttävää juosta, ja polut eivät ihan heti lopu kesken.  

Vaimo on sittemmin alkanut vihjailla, että juoksupaitaani on kertynyt melko tuhti setämiehen aromi. Itseäni se ei haittaa, mutta saattaisi herättää pahennusta esimerkiksi vihreiden puoluekokouksen lähistöllä. Täytynee jossain vaiheessa kokeilla pestä paita vaikkapa wc-istuimen pesuaineella.