Keihäsvaaran jäätyä taakse aloimme pikku hiljaa päästä niille kulmille, joita pidimme matkamme ensisijaisina kohteina. Tai ehkä sellaisia oli useita, mutta Kairijoen seutu ainakin oli yksi.
Täydennettyämme auton varastot Sallassa jatkoimme kohti Savukoskea, ja sieltä edelleen Marttiin menevälle tielle. Tässä vaiheessa täytyy antaa erityismaininta Sallan S-marketille, joka on paitsi monipuolinen ruokakauppa, myös hyvä tukikohta auton tankkaamiseksi. Pihalta saa dieseliä, ja kaupan sisällä on mainio vesipiste, josta on hyvä ottaa kanistereihin vettä.
Etsiessäni uusia retkikohteita aloitan yleensä homman selaamalla maastokarttaa. Jos kartasta löytyy kiinnostava paikka, pyrin satelliittikuvia käyttäen selvittämään kohteen lähelle vievän tien kunnon. Tällöin hyödynnän myös Google Mapsin Street View -näkymää, mikäli sellainen on käytettävissä.
Parkkipaikka ja mahdollinen yöpaikka löytyvät usein samoja välineitä käyttäen. Ja kun tämän kaiken tekee etukäteeen, on paikan päällä helpompaa.
Tällä kertaa olin iskenyt silmäni Martin pohjoispuolella olevaan Vintilänkairan luonnonsuojelualueeseen. Siellä ei varsinaisesti ollut mitään erityisen merkittävää, mutta näytti siltä, että alueen läpi menee vanha tie (Vintiläntie), jota pitkin voisi aurinkoisena kesäpäivänä olla mukava lompsia. Seutuhan on jokseenkin asumatonta, ja ilmeisen rauhallistakin siten.
Toinen vaihtoehto olisi lähestyä aluetta pohjoisesta, Vintilätunturin kautta, jolloin Vintiläntietä voisi kenties päästä pidemmälle. Valitsimme tämän option, koska se vaikutti helpommalta.
Niinpä käännyimme Marttiin menevältä asfalttitieltä Kairijoentielle, joka oli meille tästä suunnasta vieras. Tie oli aluksi hieman kivinen ja sorainen, mutta muuttui noin kymmenen kilometrin jälkeen miellyttävämmäksi ajaa. Ehkä siksi, että samoille kulmille oltiin tultu myös Kairijoen eräkeskuksen suunnasta.
Reilun kolmenkymmenen kilometrin jälkeen saavuimme Vintiläntien risteykseen, josta käännyimme länteen, Vintilätunturin suuntaan. Tätä osuutta Google Mapsin auto ei ollut ajanut, mutta risteyksestä katsoen ainakin alkumatka näytti hyvältä.
Haaveemme oli, että voisimme edetä Vintiläntietä suojelualueen lähellä olevalle kääntöpaikalle asti, mutta lopulta pysäköimme auton jo tien alkupäässä olevalle levikkeelle.
Tie oli edelleen kohtalaisen hyväkuntoinen, ja hankalia paikkoja varoen Reiska olisi selviytynyt pidemmällekin, mutta kulkemaanhan tänne ensisijaisesti tultiin. Vasta Vintilätunturin jäätyä taakse tien kunto selvästi heikkeni.
Tiekävely on vähän yksitotista, mutta siinä on se hyvä puoli, että kun ei tarvitse koko ajan tuijottaa jalkoihinsa, voi paremmin tarkkailla puita ja lintuja. Yhtä koppeloa ja paria kuukkelia lukuun ottamatta mitään ei tosin nyt näkynyt, liekö tuo johtunut helteestä.
Yleensä kai tällaisiin paikkoihin vain laitetaan ajokieltomerkki, mutta ehkä sellainen ei Lapissa riitä. Kävellen eteneminen sentään onnistui, ja oli siitä puskien kautta mönkkärilläkin menty.
Patikoimme tietä pitkin jonnekin Hangasmurustan tienoille. Totta puhuen tavoitteemme oli päästä pari - kolme kilometriä pidemmälle, mutta tässä vaiheessa helle alkoi jo vähän vaivata. Polkupyörä olisi nyt ollut hyvä.
Vintilätunturin ympäristö kuitenkin oli kaunista, ja jälkeenpäin ajatellen oli ehkä kannattanut vain lompsia tunturin rinteillä, tai vaikka kiertää se ympäri.
Seuraavaksi yöksi ajattelimme hakeutua Kairijoen eräkeskuksen camping-alueelle. Matkalla kuitenkin poikkesimme katsomaan paikkaa, joka vaikutti potentiaaliselta puskapysäköintipaikalta.
Tästäkin on kai joskus menty autolla, mutta tämän tien lienee luonto vienyt mennessään.
Oma yöpaikkamme löytyi suunnitellusti Kairijoen varresta. Muita majoittujia ei tällä kertaa ollut, vaikka kahvilan puolella muutama ihminen poikkesikin.
Vaikka Kairijoellakin päivä oli helteinen, yöllä lämpötila laski yllättävän alas, noin +7 asteen tienoille. Radiossa höpötettiin jostain trooppisista öistä, mutta tämä ei kyllä ollut sellainen.
