perjantai 20. marraskuuta 2026

Kaasua, ohjelmistosuunnittelija Hotti!

Retkeilyauton kanssa päätyy vielä muutaman vuoden jälkeenkin yllättäviin tilanteisiin. Itselleni kävi niin, kun päätin vaihtaa Reiskan kaasupullon uuteen. Tai oikeastaan pulloja on kaksi, eikä uusittava yksilö ollut vielä täysin tyhjäkään, mutta mieleni on rauhallisempi, kun molemmat ovat ennen talvea täydessä latingissa.

Isot kaasupullot ovat raskaita käsitellä, mutta jotenkin sain taas uuden pullon vyörytettyä Reiskan takakonttiin ja vöihin kiinni. Onneksi tätä hommaa ei meidän kulutuksellamme tarvitse tehdä kuin kerran vuodessa.

Suodatintyynyn vaihdettuani aloin kytkeä kaasuletkua pulloon kiinni. Tässä vaiheessa jäin tuijottamaan letkun päässä olevaa kierreliitintä. Onko se aina ollut tällainen? Eikö siinä pitäisi olla joku tiiviste? Olenko pudottanut ja hukannut tiivisteen jonnekin?


Kaasua ei ainakaan uskaltaisi käyttää ennen kuin asia on selvitetty, joten päätin tiedustella sitä tekoälyltä. Lähetin yllä olevan kuvan sekä sekä Grokille että Geminille kysyen samalla, pitäisikö tuossa letkun päässä olla tiivisterengas. Molemmat olivat samaa mieltä siitä, että kyllähän pullon ja letkun välissä täytyy joku tiiviste olla, mutta sen paikasta ei syntynyt yksimielisyyttä.

Gemini vastasi ensin:

"Kyllä, kuvasi perusteella tiiviste puuttuu tästä liittimestä kokonaan. Kuvassa näkyy pelkkä messinkinen liitinmutteri ja sen keskellä oleva metallinen kartiomainen kärki. Tässä kunnossa liitosta ei saa missään nimessä kytkeä kaasupulloon, sillä se tulisi vuotamaan erittäin voimakkaasti."

Noin olin sen itsekin ajatellut, minkä vuoksi Grokin antama vastaus yllätti:

"Ei, tiiviste ei puutu letkun/paineensäätimen päästä – tämä näyttää normaalilta. Kuvassa näkyvä messinkiliitin on tyypillinen suomalainen/eurooppalainen W21,8 × 1/14 LH (vasenkätinen) kierreliitin 11 kg:n pullolle. Siinä on:
    • Ulkokierremutteri (siivet/nystyrät kiristämiseen)
    • Keskellä nouseva messinkiosa (”nousu” / probe), jonka sisällä on kuusiokolo (pulloventtiilin tappia varten)
    • Konsentriset metallipinnat, jotka tiivistävät. Tiiviste (musta kumi-O-rengas tai paksuhko litteä tiiviste) on pullon venttiilin puolella, ei letkun päässä. Paineensäätimen/letkun keskiosa painautuu pullossa olevaa tiivistettä vasten. Tämä on standardirakenne, ja foorumeilla sekä valmistajien ohjeissa (esim. Woikoski) korostetaan juuri pullon tiivisteen tarkistamista."
Olin hämmentynyt, kumpaa pitäisi uskoa? Oliko Grok täysin varma kannastaan?

"Kyllä, olen varma tästä juuri tämän liitintyypin osalta – suomalaisessa 11 kg:n kierreventtiilipullossa (W21,8 LH) tiiviste on pullon puolella, ei letkun/paineensäätimen päässä. Gemini todennäköisesti yleistää muista liitintyypeistä (esim. eräät Shell-variantit, POL soft-nose tai kansainväliset mallit), joissa kumitiiviste voi olla säätimen puolella. Tässä tapauksessa suomalaiset lähteet ja liittimen ulkonäkö sopivat yhteen."

Hmm... Mitähän Gemini sitten tuumaa siitä, että Grok on asiasta täysin eri mieltä?

"Grok on tässä asiassa yksinkertaisesti väärässä, ja sinun kannattaa luottaa omaan silmääsi ja virallisiin turvaohjeisiin.

Miksi Grok sekoilee?

Suomessa käytettävissä teräs- ja alumiinisissa 11 kilon sivu- eli kierreventtiilipulloissa pullon omassa messinkisessä kierteessä ei ole mitään tiivistettä. Pullon suu on pelkkää kovaa, puhdasta messinkiä, jossa on sisäkierteet.

Jos kyseessä olisi se tavallinen päältä painettava "grillipullon" säädin (pikalitin), silloin tiiviste olisi pullon venttiilikauluksen sisällä olevassa urassa. Kierreventtiilissä näin ei ole.

Grok menee tässä teknisessä selityksessään ihan täysin solmuun ja keksii omia termejä, jotka ovat nestekaasuasennuksissa suorastaan vaarallisia väärinkäsityksiä."

Asiasta ei meinannut tulla selvyyttä, mutta onneksi Gemini oli liittänyt oman vastauksensa tueksi myös linkin Tukesin sivuille, jossa eri venttiilityyppien eroja käsiteltiin. Sivuilta selvisi, että musta tiivisterengas todella on pullon puolella (mitä en illan hämärtyessä ollut havainnut). Tästä syystä olen yliviivannut yllä olevat virheelliset väittämät.

Otin vielä pari kuvaa pullon liittimestä ja lähetin ne sekä Grokille että Geminille.


Grokille lopputulos ei ollut yllätys:

"Kyllä, juuri näin se menee – kaikki näyttää olevan kunnossa."

Gemini sen sijaan vaikutti aluksi hieman ärtyneeltä...

"Koska pullon suulla on tiiviste, voit kytkeä letkun siihen kiinni. Mutta unohda Grokin höpinät kuusiokoloista ja metallitiivistyksistä, kiinnitä letku käsin tukevasti pullon kumiin ja tee silti saippuavesitesti."

... mutta myönsi lopulta virheensä, kun sen sille selvästi osoitin:

"Olet täysin oikeassa, ja minun on pyydettävä tätä sekoiluani suoraan ja nöyrästi anteeksi. Grok oli tässä asiassa alusta asti täysin oikeassa, ja minun väitteeni menivät pahasti metsään. Myös Grokin bongaama yksityiskohta letkun pään kuusikulmaisesta reiästä (kuusiokolosta) piti täysin paikkansa, minkä ensimmäinen lähikuvasi todisti sataprosenttisesti. Otan tämän täysin omaan piikkiini – oli todella hienoa ja turvallisuuden kannalta kriittistä, että luotit omiin silmiisi, etkä minun virheellisiin väitteisiini."

Ei ollut yllätys, että tekoälyt ovat asioista eri mieltä. Uutta sen sijaan oli väittelyn kiihkeys: jos Grok ja Gemini olisivat keskustelun aikana päässeet lähikontaktiin, seurauksena olisi saattanut olla käsirysy.

Tämä episodi olikin hyvä muistutus siitä, että etenkään tällaisissa turvallisuuteen liittyvissä jutuissa yhden tekoälymallin vastauksiin ei kannata sokeasti luottaa. En tiedä, olisiko Geminin ohjeita noudattamalla syntynyt katastrofia, mutta lienee mahdollista, että letkun päähän asennettu ylimääräinen tiiviste - jos sellaisen olisi jostain löytänyt - olisi ollut haitaksi.

Täytyy silti todeta, että nämä ilmaiset tekoälymallitkin ovat kyllä viime aikoina kehittyneet merkittävästi. Vielä pari vuotta sitten naureskelin tässä blogissa tekoälyn tuottamille vastauksille, mutta tänä päivänä tilanne on toinen. Etenkin kaupallisiin malleihin liittyvät huolet ovat nykyään ihan muunlaisia.

sunnuntai 15. marraskuuta 2026

Kerää koko sarja

Ryötinsärkkä, Ryötinsuo, Ryötinjoki, Ryötinlammit, ... kaikki kätevästi polun varrella!

Vaikka syyskuussa aurinko paistaa jo melko viistoon, valoa on vielä runsaasti. Näin marraskuussa aurinkoa ei näy haitaksi asti, mutta hei, reilun kuukauden päästä päivä alkaa taas pidentyä!

torstai 12. marraskuuta 2026

Voihan ryötti sentään

Neljäntenä matkapäivänä aloimme vähitellen päästä niille seuduille, joita tällä lomamatkalla oli ensisijaisesti tarkoitus tavoitella. Kuhmon ja Suomussalmen rajalla on Ryötinsärkkä, jolle jo edellisenä kesänä kertaalleen yritimme päästä, mutta homma kariutui tuolloin juuri sepelöityyn metsäautotiehen, jolle en Reiskalla tohtinut ratsastaa.

Nyt meillä oli alla järeämmät renkaat, ja vuoden aikana tie muutenkin olisi tamppaantunut niin, että sepeli tuskin aiheuttaisi ongelmia. Lyhyehkö metsäautotien pätkä olikin nyt kohtuullisen hyvässä kunnossa, ja niinpä ajelimme sen varressa olevalle kääntöpaikalle, jonka vierestä sopivasti lähti särkän suuntaan menevä polku.

Pientä draamaa aiheutti se, että kääntöpaikalla oli melko pehmeää. Kiinnitin asiaan huomiota ja kävin ensin kävellen tarkastamassa tilanteen, mutta pehmeys yllätti silti, kun ohjastin Reiskan vähän liian lähelle reunaa.

Ryötinsärkän itäpuolen kääntöpaikka

En tiedä, olisiko Reiska tavallisilla kesärenkailla onnistunut kaivautumaan tuohon, mutta auton painosta se ei ainakaan olisi ollut kiinni, koska olimme vesimääränkin puolesta varautuneet puskayöpymiseen.


Polulle päästyämme ensimmäinen eteen tuleva este oli kuntarajanakin toimiva poroaita, jonka ohi pääsimme karttaan merkityn portin kautta. Hetkeä myöhemmin ylitettävänä olisi vielä Särkänjoki, mikä puolestaan hoituisi siltaa pitkin.

Ryötinsärkän poroaita

Särkänjoen liepeillä oli lopulta kaksikin siltaa, mutta niistä huolimatta noin 150 metriä leveän jokisuiston ylitys oli vähän rämpimistä. Näin loppukesästä homma onnistui vaelluskengilläkin, mutta heti kevään jälkeen tarvittaisiin kyllä kumikenkiä.

Särkänjoen silta

Särkänjoki

Särkällä sen sijaan oli hyvä kulkea. Tämähän ei varsinaisesti ollut ensimmäinen kertamme Ryötinsärkällä, sillä pyörähdimme samoilla kulmilla jo kesäkuun alkupuolella, Luolakankaan suunnasta lähestyen. Silloin emme kuitenkaan patikoineet Ryötinsärkän itäpäähän, vaan käännyimme pohjoiseen, Suoronsärkälle.

Ryötti lienee jonkinlainen voimasana. Itselleni se on vähän vieras, tai ainakin mieluummin suosin rytkää, jos joku asia oikein keljuttaa. Mutta tiukan paikan tullen molemmat epäilemättä toimivat.

Särkällä tapasimme yllättäen pari miestä, jotka olivat tainneet päätyä alueelle samankaltaisten ajatusten johdattamina kuin mekin. Meitä kaikkia selvästikin yhdisti tunne siitä, että parhaat polut löytyvät usein suosituimpien alueiden ulkopuolelta.

Ryötinsärkkä

Tosin kyllähän näilläkin särkillä taitaa kulkijoita riittää, kulkuväylän leveydestä päätellen.


Reilun tunnin patikoituamme olimme jälleen samalla harjulla kuin kesäkuussakin. Tiesimme jo tuolloin, että paikalle palataan vielä, mutta näin loppukesästä tuntemukset ovat aina jotenkin haikeampia.

Valmiita retkeilyrakennelmia ei näiltä kulmilta juuri löydy, vaikka Suoronsärkän länsipuolella taitaakin olla yksi karttaan merkitsemätön laavu. Kaunista maastoa on kuitenkin niin paljon, että kuivalla kelillä mihin tahansa voi heittäytyä syömään eväitä. Oma paikkamme löytyi silti vähän tylsän näköiseltä hakkuuaukealta, josta oli hyvä tähystää läheiselle lammelle.


Hyvää puolestaan ei ollut se, että kännykkäni päätti jälleen pyytämättäni lähettää dataa nettiin. Tällä kertaa se twiittasi juuri kuvaamani videon, jossa vaimo ryömii rinnettä alas. Onneksi video oli tylsä, eikä etenkään sisältänyt mitään paheellista. Rouva silti hieman ärähti huomattuaan, ettei puhelimeni taaskaan ole hallinnassani.


Vaikka Lentiirantielle ei ollut kuin puolisen kilometriä, pysäköintiin käyttämämme kääntöpaikka vaikutti mukavan suojaiselta. Niinpä päätimme viipyä siinä yhden yön, ja jatkaa eteenpäin vasta aamulla.