Askelmittari
Kun kulkeminen on tärkeää eli asiaa reissuista sinne ja takaisin
tiistai 26. tammikuuta 2021
Viimeinen näytös
perjantai 22. tammikuuta 2021
Kohti vuoria!
perjantai 15. tammikuuta 2021
Nenä tuulta päin
Viime talvi meni hiihtämisen puolesta koko lailla puihin. Enpä joulukuussa 2019 suksitun 9,51 kilometrin mittaisen kierroksen jälkeen arvannut, että pyrähdys jäisi koko talven ainoaksi hiihtokerraksi.
Voisi ajatella, että tuon jälkeen sitä ryntäisi ladulle heti, kun maassa näkyy yhtään valkoista, mutta jostain syystä tänä talvena hiihtämään ei ole ollut hirmuista kiirettä. Lunta näyttäisi kyllä olevan riittävästi ja kotikaupungin latujen ylläpitokin pyörii jo täyttä häkää, mutta toistaiseksi olen vain katsellut tieltä muiden sutimista. Edes suksien voitelu ei ole herättänyt intohimoja, vaikka yleensä verryttelen talven liikkeelle huoltamalla kalustoa.
Muutama päivä sitten alkoi kuitenkin tuntua siltä, että asialle on tehtävä jotain. Tässä vaiheessa minua tosin ensisijaisesti kiinnosti latujen kunto, koska paikoin muhkuraiset reitit eivät ihan pienestä lumimäärästä tasoitu.
Kuopion seudulla on tällä hetkellä noin parikymmentä senttiä lunta, mihin nähden oman kulmakunnan latujen kunto oli paikoin heikko. Kivet paistoivat yhä lumen läpi, ja pari kertaa runttasin sellaiseen suksineni ihan kunnolla, pimeää kun oli. Toinikaan ei ollut Etelä-Suomen kiireiltään ehtinyt Kuopioon avuksi.
Mahtaisikohan verovaroista liietä muutama lantti, jotta pahimpia kohtia voisi vähän tasoitella, vaikkapa kärräämällä niille vähän sepeliä (kesällä siis)? Jos haluaa kaiken olevan priimaa, voi toki aina lähteä Puijolle, mutta into hakeutua ladun varteen autolla on tällä hetkellä aika vähäinen.
Muuten suksi tuntui luistavan kahden vuoden takaisilla voiteilla yllättävän hyvin. Ehkä voitelun kanssa ei jatkossakaan kannata liikaa hifistellä. Toisaalta olen nyt jo hiihtänyt 50 metriä enemmän kuin koko viime talvena yhteensä, joten pahimmat paineet ovat siltä osin poissa.
Mikäli pitkän ajan sääennusteeseen on uskominen, pakkasia riittää ainakin tammikuun ajaksi. Jäälatujen osalta tilanne siis muodostunee paremmaksi kuin viime talvena, vaikka Forecan mukaan Kallavedellä oli viikonloppuna jäätä vasta pari senttiä. Odotin vähän tuhdimpaa lukemaa.
Järvien jäätyminen ilahduttaa mieltä, mutta onhan pakkasesta usein haittaakin. Käydessäni pari päivää sitten juoksemassa nenästäni alkoi yllättäen valua verta. Kylmä ilma oli tainnut jotenkin purra klyyvariani.
Verenvuoto oli kiusallisen runsasta. Yritin siinä matkaa tehdessäni ratkoa ongelmaa, mutta koska nenäni ei yleensä juostessa oireile, mukanani ei ollut edes nenäliinaa.
Yritykseni tyrehdyttää vuoto johti siihen, että pian verta oli myös käsissäni ja takin rinnuksella, eikä naamanikaan tainnut enää näyttää hyvältä. Aikana, jolloin viaton aivastaminenkin johtaa paheksuviin katseisiin, ebola-look ei ainakaan lisää sosiaalista hyväksyntää.
Etenkin lapset tuntuivat kavahtavan olemustani, vaikka pimenevä ilta taisi säästää heidät pahimmalta. Täytynee jatkossa paremmin varautua tällaiseen.
sunnuntai 10. tammikuuta 2021
Taistelulinjojen takaa
Vaikka vaimon ja Molokin välistä taistoa ei ollut mahdollista taltioida, filmille tarttui muita asioita.
tiistai 5. tammikuuta 2021
Molokin polkua
Lopulta löysimme kohdan, josta pääsimme yli konttaamatta kovin pahasti. Sen verran sotkuista touhu kuitenkin oli, että paluumatkalla kannattaisi ehkä kokeilla jotain toista paikkaa.
Ajomatkan aikana ympärillämme vellonut sumu oli sopivasti haihtunut, ja nyt aurinko paistoi mukavasti. Kervisten välissä menevä kapea harju tosin on hieno melkein kelillä kuin kelillä.
Lähestyessämme autoa päätimme vältellä alkumatkalla kohtaamiamme hankalia kohtia. Itse löysin paikan, jossa mutaisen ojan yli pääsi loikkaamaan melko helposti. Vaimo ei kuitenkaan seurannut minua, vaan etsi itselleen mieluisemman ylityspaikan.
Ja niinhän siinä kävi, että vaimo loikkasi mutaan - kuin Molokin kitaan - ja vajosi sinne polviaan myöten. Tilanne oli kiusallisen huvittava, aivan kuten Piilolan polulla joskus aiemmin.
- Heh... köhköh! Hihii.
- En pääse täältä ylös! Tee jotain, äläkä vain tuijota siinä!
Oikeastaan käteni hapuili jo kameraa, mutta... pitäisikö vaimoa sittenkin auttaa? Pääni sisällä käytiin ankaraa kamppailua.
- Hahaa! Itsepä valitsi reittinsä! Kuvaa nyt, kun siihen kerrankin on mahdollisuus! Tälle on hyvä nauraa jälkeenpäin!
- Älä nyt jätä vaimoasi pulaan! Etkö näe, nainenhan vajoaa koko ajan syvemmälle mutaan!
- Ääh... muta tekee naiselle hyvää! Ja sitä paitsi, mikset jo kuvaa?
- Tuohon voi upota kaulaansa myöten! Auta nyt kun vielä voit, jotta ei tarvitse jälkeenpäin katua!
- Tässä mitään hätää ole... ja vaikka olisikin, tuo nainenhan marmattaa milloin mistäkin asiasta! Eiköhän vain paeta paikalta!
- Nyt herätys, hyvä mies! Ojenna auttava kätesi.
Hmm... no, kaipa asialle pitäisi tehdä jotain. Mielestäni pieni nöyryys ei kuitenkaan olisi pahitteeksi.
- "Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä..."
- Mitä!?
- "... niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." (Psalmit 50:15)
- Nyt pulinat pois! Vedä minut ylös täältä, heti!