Riskienhallintaa

Aamu Kairijoen rannassa oli kaunis. Mutta minne jatkaisimme uutena päivänä? Suksennulkki kiehtoi edelleen mieltä, mutta sen tavoittelemiseen kävellen menisi koko päivä. Fillarista olisi jälleen kerran ollut hyötyä.

Lopulta löysimme lähiseudulta pari pienempää paikkaa, jotka olisivat helpommin saavutettavissa. Niistä ensimmäinen oli Sulkarikuru, jonka eteläpuolelle näytti pääsevän helposti Niekantien varresta. Päätimme käydä katsomassa kurua.

Siirtymän aikana huomasin, että Adrian harmaavesisäiliön poistoputki näytti kaiken aikaa pienesti liruttavan vettä. Eikö sen sulkuventtiili ollut kunnolla kiinni?

Pysäytin auton tutkiakseni asiaa, jolloin havaitsin, että putken sulkuvipu liikkui jotenkin epäterveellä tavalla, poikkeuksellisen kevyesti. Putkeen menevä, venttiiliä ohjaava osa näytti kuitenkin pyörivän molempiin suuntiin, joten sitä liikuttavat vaijerit mitä ilmeisemminkin olivat ehjiä.

Tämä muistutti minua ongelmasta, joka autossa oli jo aivan uutena: tuolloin harmaavesisäiliön venttiiliä ei saanut avattua, mikä tuli kuntoon vasta käytettyäni autoa huollossa. Oliko autossa taas samantapainen vika? Vai liittyikö asia jotenkin Jaaskamonvaaran tiellä tapahtuneeseen pohjakosketukseen? Koska ongelmalle ei heti voitu tehdä mitään, jatkoimme suunnitellusti kohti kurua.

Sulkarikuru ei kokonsa puolesta vaikuttanut maailmannähtävyydelta, mutta joskus pienemmätkin kohteet voivat olla hienoja. Ajoimme Reiskan parkkiin Niekantien varteen, ja lähdimme lompsimaan metsäkoneuraa pitkin kohti kurua.

Jälki johdatti meidät kurun lounaiskulmalle, jossa rotko on melko leveä.

Laakean kurun pohjoisreuna on merkittävän kivikkoinen. Pohjoisen suunnasta lähestyen maastomuodostelma olisi ehkä ollut näyttävämäpi, mutta olisi edellyttänyt liikkumista louhikossa. Eteläpuolella maasto on pääsääntöisesti helppokulkuista.

Tekoälyn mukaan kurun nimi on mahdollisesti johdettu sulka-sanasta, ja saattaa viitata sen leveähköön muotoon. Selitys kuulostaa hieman... no, tietokoneen keksimältä, mutta valtioneuvoston sivulla Sulkarikuru joka tapauksessa on mainittu valtakunnallisesti arvokkaana kivikkona.

Kurulta jatkoimme Ruuvaojan suuntaan poiketaksemme matkalla Kuopslauttainvaaralla. Jos Sulkarikurulla oli aavistuksen erikoinen nimi, niin on tällä vaarallakin. Nimi voi hyvinkin olla peräisin vaaran itäpuolella olevista, nähtävästi ihmisen tekemistä kivirakennelmista.

Kuopslauttainvaaralle pääsee helpoiten Järviseljäntien varresta. Alkumatka edetään hyväkuntoista metsätraktoriuraa pitkin, mutta vaaran laella on metsäisempää.

Kuopslauttainvaaran korkeudesta (325 m) päätellen maisemat eivät ehkä olisi ihan Mettovaaran tasoa, mutta laen koillispuolelle merkitty kivikko ylläpiti toiveita jonkinlaisesta Lappi-näkymästä.

Tien varresta on vaaran laelle nelisen kilometriä. Nälkä kuitenkin yllätti meidät jo aiemmin; kohdalle osunut lounaspaikkamme ei vain näköalamielessä ollut optimaalinen.

Ruokailun jälkeen suuntasimme uudestaan kohti kivikon reunaa, jossa tilanne olennaisesti parantui. Pienistä polkujäljistä päätellen muutkin ovat joskus tavoitelleet samaa paikkaa, mutta varsinaista yleisöryntäystä tänne ei koskaan liene ollut.

Kivikon yli näkyivät ainakin Lattunavaara sekä sen takana kohoava Ranninmainen sotatunturi. Myös Niekka vilkkui jälleen puiden välistä.

Seuraavaksi yöksi ajelimme Tulppioon, Tulppion majoille. Edellisellä kerralla pari vuotta aiemmin yöpyminen Reiskan kanssa ilman sähköä maksoi kympin, nyt hinta sähkön kera oli SFC-alennus huomioiden 25 euroa. 

Mäntykankaalla sijaitseva lomakylä on viihtyisä, vaikka oma paikkamme aivan rautatieaseman vieressä hieman mietityttikin.

Tulppion leirintäalue on kehittynyt nykyiseen muotoonsa ajan ja käytön myötä. Koska merkittyjä paikkoja ei ole, viereen saattaisi myöhemmin putkahtaa toinenkin auto. Hallitakseni pysäköintiin liittyviä riskejä päätin merkata oman reviirini puihin ripustetuilla kalsareilla.

Paikan valintaan liittyi myös pientä häslinkiä, sillä aluksi oli epäselvää, mistä asti sähkö on tarkoitus vetää. Pysäköin ensin auton niin, että sähköjohdon pituus ei riittänyt, minkä vuoksi autoa täytyi vielä kertaalleen siirtää. Rouva oli kuitenkin jo ehtinyt asettaa astinlautana käytetyn muovijakkaran auton ulkopuolelle, mikä jäi itseltäni huomioimatta, ja oli jakkaran kannalta kohtalokasta.

Runomittari: Sammakko

Katso YouTubessa

Mittarissa 5479 askelta

Tänään on erityinen päivä, sillä Askelmittari-blogi täyttää viisitoista vuotta. Perustin blogin vapunpäivänä vuonna 2011, minkä jälkeen olen julkaissut 5479 päivän aikana yhteensä 1230 kirjoitusta.

Blogin tyyli on ajan myötä hieman muuttunut, mutta ensimmäisessä kirjoituksessani mainitut tavoitteet ovat pääosin pitäneet paikkansa. Ulkoasun osalta muutoksia olisi voinut olla enemmänkin, mutta asiaan liittyvien teknisten hankaluuksien vuoksi ne ovat jääneet tekemättä.

Alussa julkaisuni taisivat olla aika kuivakoita, koska en yleensä liittänyt niihin edes kuvia. Visuaalinen anti on onneksi vuosien myötä parantunut, ja nykyään kuvia on muutenkin paljon.

Yhdenlainen tyylimuutos on myös se, että jos blogi alunperin olikin henkilökohtainen kanavani, viime vuosina myös vaimoni merkitys sisällön tuottamisessa on kasvanut.

Vaimo paitsi esiintyy useissa kuvissa myös kuvaa itse, ja moni kirjoituksissa ja videoissa näkyvä kuva onkin rouvan ottama. Tekstit ja muun sisällön sentään tuotan itse, mutta ehkä Askelmittari-blogi on nykyisin jossain määrin myös meidän yhteinen hiekkalaatikkomme.

Blogini elämänkaareen sisältyy kaksi asiaa, jotka ovat suuresti vaikuttaneet julkaisuiden sisältöön. Ensimmäinen tapahtui vajaat kymmenen vuotta sitten, kun hankin ensimmäisen droonini. Ilmakuvaus vei minut mukanaan, ja johti myöhemmin siihen, että aloin kuvata videomateriaalia myös muilla laitteilla.

Toinen iso juttu oli muutaman vuoden takainen retkeilyauton hankinta, joka merkittävästi muutti retkeilyharrastuksemme luonnetta. Usean päivän vaellukset - joita nykyään hieman kaipaan - jäivät pois, mutta eri mittaisia päiväretkiä tehdään sitäkin enemmän. Toisaalta kun ikää alkaa kertyä, homma on ehkä mielekkäämpää näin, ja caravan-aiheiset jutut kyllä sointuvat yhteen retkeilyn kanssa.

Retkiin liittyvää oheismateriaalia on runsaasti, ja erityisen tyytyväinen olen blogini karttanäkymään, jonka kautta tiettyyn paikkaan liittyvät tekstit, kuvat ja videot ovat helposti löydettävissä. Karttasivun ensimmäisen version tuottaminen tosin oli kymmenen vuoden bloggaamisen jälkeen vähän puuduttavaa.

Videoiden editointi kuitenkin vaatii työtä, mikä käytännössä on johtanut siihen, että en ole enää aikoihin tuottanut omaa musiikkia. Aika ei riitä kaikkeen, mutta toisaalta kyseessähän on vain harrastus. Olenkin sittemmin alkanut videoissani hyödyntää YouTube Audio Libraryn tarjontaa, vaikka aluksi välttelin sitä.

Blogissani on nykyään paljon päiväretkiin liittyviä julkaisuja. En yleensä kovin tarkkaan tekstissä kuvaile reittien sisältöä, koska parhaiten asia välittyy videolta, jollainen myöhemmin tulee tarjolle. Toisaalta yritän myös vältellä sitä, että blogini toimisi vain retkikertomusten hakemistona.

Toisin kuin YouTube-videot yleensä, omat videoni ovat tarkoituksella "äänettömiä", koska niihin liittyvä kerronta löytyy blogistani. Ja muutenkin ajattelen niin, että minun on turha höpöttää videoilla yhtään mitään, koska netti on täynnä sellaisia videoita, joissa jo selitetään kaikki asiat. Itse keskityn välittämään maisemia ja tunnelmia, vaikka kovin suuria katsojamääriä videoni eivät olekaan saavuttaneet.

Viisitoista vuotta on kuitenkin blogille pitkä aika, ja motivaation ylläpitäminen edellyttää, että keksin silloin tällöin uusia juttuja. Viimeisin villitykseni - jonka tosin ideoivat minulle läheiset ihmiset - on se, että tekstimuotoisen viestin sijaan lisään retkikohteiden vieraskirjoihin tällaisia Askelmittari-tarroja. Joko olet löytänyt sellaisen?

Viidessätoista vuodessa ihminenkin vanhenee paljon. En enää ajattele kaikista asioista samalla tavalla kuin blogin alkumetreillä, ja fyysiset rajoitteetkin tuntuvat nykyään konkreettisemmilta kuin vuonna 2011.

Juoksu ei enää kulje (en koskaan taida yltää kuuhun asti), iltaisin sattuu niskaan, aamuisin selkään ja käsien niveliin kaiken aikaa. Sauna on ainoa paikka, jossa ei koske mihinkään, mutta ei sielläkään voi kaiken aikaa olla.

Ja muista Luojaasi nuoruudessasi,
ennenkuin pahat päivät tulevat
ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova:
"Nämä eivät minua miellytä" (Saarn. 12:1)

Mainittakoon vielä, että kaikki tässä jutussa olevat kuvat ovat vuodelta 2011; ennen pahoja päiviä siis.