Joka päivä ja joka ikinen yö

Vaihteeksi jälleen retkeilyautoasiaa... Uuden Adria Twinin jälkeen tutustuin Eura Mobilin valmistamaan Forster-malliin. Eura Mobil on minulle vieraampi merkki, mutta nähtävästi Saksassa valmistetut autot ovat ihan laadukkaan tuotteen maineessa.

Forster on rakennettu 5,40-metrisen Ducaton alustalle kuten oma Adriammekin, mutta sisältä se vaikuttaa Twiniä ahtaammalta. Käytävällä asiaa selittää WC:n ovi, jota saranarakenteen vuoksi täytyy käytännössä aina pitää kiinni.

Myös keittiön yläkaapin luukku avautuu käytävällä niin pitkälle, että sitä täytyy melkein väistää. Olisiko hiukan matalampi malli riittänyt? Toisaalta kaappiin mahtuu kyllä hyvin tavaraa.

Auton sisäkorkeus vaikutti muita saman kokoisia autoja pienemmältä, vaikka en sitä tarkemmin mitannutkaan. Itseäni (176 cm) asia ei haitannut, mutta joku pidempi saattaa kokea sen ongelmaksi.

Pöydän taakse on helppo asettautua, koska sen jalka ei ole keskellä pöytää. Tämä ainakin todistaa sen, että istuinryhmästä on lyhyessä autossakin mahdollista tehdä käyttökelpoinen.

Istuimen alla ei yllättäen ollut juuri muuta kuin akku. Sitten muistin, että tämä autohan lämpenee dieseliä syövällä Webastolla (4 kW). Sähkövastusta ei nähtävästi ole, koska auton mukana toimitetaan erillinen keraaminen sähkölämmitin, joka tosin on Truma-versiota pienitehoisempi (1500 W).

Kaasua tarvitaan silti liettä ja käyttöveden lämmittämistä varten. Itseäni tietysti kiinnosti, missä niiden sulkukytkimet mahtavat olla. Sisätiloista en sellaisia löytänyt.

Forsterin kaasusulkujen sijoituspaikka selvisi, kun avasin auton takaovet. Adrian sulkuvipujen sijainti pöytäryhmän istuimen alla ärsyttää joskus, mutta Eura Mobilin ratkaisu on myös outo. Sulkimet nimittäin sijaitsevat auton takaosassa, sängyn alla.

Helpoiten vipuihin pääsee käsiksi takaovien kautta, mikä on kylmällä kelillä tai hyttysaikaan huono vaihtoehto. Mahdollisesti homma onnistuu myös sisäkautta, jos patjan kääntää pois paikaltaan, mutta kuka haluaa tehdä niin, joka päivä ja joka ikinen yö? Itse ainakin tapaan sulkea liedelle menevä kaasun yön ajaksi, varmuuden vuoksi.

Samassa tilassa taisi olla myös auton lämminvesivaraaja. Hukkatilaa on jonkun verran, koska putkien ja letkujen vuoksi tähän koteloon ei viitsi sijoittaa mitään painavaa. Raikasvesisäiliön tilavuus on 85 litraa, eli hieman tavallista pienempi.

Harmaavesisäiliö tyhjennetään auton oikealla puolella olevaa vipua käyttäen. Tyhjennysreikä näyttäisi oleva aika keskellä autoa, joten sitä voi olla vaikea kohdistaa ajokaivoon, jos asialla nyt on merkitystä. Toisaalta kun pidempää poistoputkea ei ole, siihen ei ainakaan voi ajon aikana takertua mitään.

Eura Mobilin vetolaatikot on varustettu pyöreillä painonapeilla. Mekanismi on sinänsä toimiva, mutta pienehköt napit eivät ole vetämiseen erityisen käteviä.

Forsterin takaosan yläkaapit ovat tilavat, mutta sarana-armeija nostimineen saa pienen hymyn huulille. No, ainakin luukkujen voisi olettaa pysyvän yläasennossa, ja hyllyn ansiosta tila on tehokkaasti hyödynnettävissä.

Takavasemmalla olevat kaapit ovat oikealta puolelta löytyviä korkeampia, mikä on käytännöllistä, koska takaseinässä kaappeja ei ole. Mutta mikähän tämän pohjaluukun merkitys mahtaa olla? Joskus samanlaisia näkee henkarikaappien yhteydessä, mutta tämä ei vaikuttanut sellaiselta.

Auton matalahko sisäkorkeus tuntui myös kylppärissä, jossa ripustimeensa asennettu suihkun hana oli ihan päässä kiinni. Ehkä hiukan pienempi suihkusuutin toimisi tässä paremmin.

Tätä kuvaa voi olla vaikeaa hahmottaa, mutta se esittää kylpyhuoneessa olevaa kaapin ovea, joka avautuu kohti seinässä olevaa peiliä niin, että oven avausnappi kopsahtaa helposti peiliin. Ei ovea mikään jousi ponnauta auki, mutta... onkohan tämä ratkaisu käytännössä kestävä?

Forsterin kylpyhuoneessa on käytetty piiloon kääntyvää lavuaaria. Se tuo lisää tilaa, mutta hieman jäi mietityttämään, mihin lavuaarin ylijäämävesi mahtaa päätyä. En tutkinut tarkemmin, mutta kai se lattialle valuu.

Dometik-jääkaapin ovi avautuu ilman mitään ylimääräisiä temppuja kahteen suuntaan.

Tämä on kätevä ominaisuus, vaikka sen johdosta ovi onkin hieman tavallista painavampi. En tiedä, onko ratkaisulla muita varjopuolia, mutta tällaisen haluaisin myös omaan Adriaamme.

Eura Mobilista jäi kaikkiaan vähän ristiriitainen mielikuva. Auton sisätilat on rakennettu jämäkän oloisesti, eikä varusteisiin muutenkaan sisältynyt sellaisia osia, jotka hajoavat jo ensimmäisestä kosketuksesta (ellei kylpyhuoneen peili ole sellainen).

Toisaalta käytettävyyteen liittyviä puutteita löytyi aika monta. Tämä yksilö taisi kuitenkin olla hinnat alkaen -malli, joten ehkä ratkaisuja ei voi yleistää koko merkkiin. Aika harvinainen autohan Forster silti Suomen markkinoilla on.

Pari sanaa kauneudesta

Peuronlammella ei kasvanut erityisen paljon lehtipuita, mutta minusta tuntuu, että paikka voisi silti ruska-aikaan olla kaunis. Prinsessa ainakin oli.

Katso YouTubessa

Jaaskamonvaaran prinsessa

Jaaskamonvaaran kupeessa oli rauhallista yöpyä, mitä nyt hyttyset hieman häiritsivät. Tähän aikaan vuodesta retkeilyautoiluun liittyykin aivan erityinen aamurutiini: hyttysimurin säiliön tyhjentäminen. Se on nopea toimenpide, mutta tuottaa joka kerta tunteen siitä, että maailma on taas hieman parempi paikka.

Aamulla pohdimme, jatkaisimmeko saman tien autoillen eteenpäin, kenties Sallan suuntaan, vai kävisimmekö ensin Peuronlammella. Oli sellainen tutina, että lammelle vievällä metsäisellä polulla saattaisi hellepäivänä väijyä hyttysarmeija, mutta päätimme silti katsoa tämän kortin, koska eipä näille kulmille ihan joka päivä ajella.

Peuronlampea etelästä lähestyvä polku puikkelehtii melko yksitotisen metsän siimeksessä, eikä sen varrelta juuri avaudu maisemia ympäröivään kansallispuistoon, vaikka reitti vaaran rinteeseen nouseekin.

Pitkospuut ovat myös paikoin kehnossa kunnossa, mutta tähän aikaan vuodesta se ei suuremmin haittaa.

Torpparin taipaleeksi nimetty reitti koukkaa aluksi Lomaojan kautta. Hämyisen ojan varrella on laavu, kuivakäymälä ja hyttysiä.

Lomaojalta Peuronlammelle on nelisen kilometriä, mutta matka tuntui pidemmältä, koska polku oli pääosin aika pientä. Perillä odotti avaralla ja melko kauniillakin paikalla oleva laavu. Sen vieraskirjassa oli muutamia tuoreita merkintöjä, joten kyllä näille syrjäisemmillekin paikoille retkeillään, molemmista suunnista.

Laavun kattoa oli hiljattain kunnostettu. Ehkä tämä kolkka on jatkossakin tarkoitus pitää huollon piirissä, vaikka Syötteen kansallispuiston reittien ylläpitoa on viime vuosina karsittu esimerkiksi Salmitunturin liepeillä.

Jos Peuronlammelta jatkaa viisi kilometriä pohjoiseen, päätyy Rytivaaran kierroksen varrelle. Kyseinen etappi on yhä kulkematta, mutta nyt siihen ei ollut mahdollisuutta tutustua. Raatetuvallakaan ei ole käyty; ehkä joskus Ukonvaaran suunnasta sitten.

Alkumatkan jälkeen hyttysiä oli lopulta odotettua vähemmän, tai itsestäni ainakin tuntui siltä. Asia tosin saattoi osittain selittyä sillä, että olin varustautunut taisteluun hyttysverkolla, jollaista en yleensä käytä. Pelkään silti, että olisin tällä habituksella voittanut Jaaskamonvaaran prinsessa -palkinnon, jos sellainen olisi ollut tarjolla.

Retkeltä palattuamme hyppäsimme autoon ja jatkoimme matkaa kohti ihmisten ilmoja. Ihan aluksi meidän täytyi vielä kertaalleen selviytyä tien kohdasta, jossa edellisenä iltana oli ongelmia, mutta kun kivi oli siivottu tieltä pois, Reiska ylitti kohdan vaivatta.

Illaksi päätimme ajella johonkin lähellä olevaan paikkaan. Sellainen löytyi Anetjärven rannalta, jossa on Aneen loman tukikohta. Vaikka paikka on sopivasti syrjässä, puitteet ovat hyvät. 

Matala hiekkaranta lienee ainakin lapsiperheiden mieleen, ja uudehko huoltorakennus miellyttänee kaikkia.

Aneen loman Camping-puolta oltiin parhaillaan laajentamassa, joten pientä remontinjälkeä näkyi siellä täällä. Alkukesä oli ollut sateinen, ja isännän neuvoa noudattaen täytyi vähän katsoa, mihin autonsa ajaa, jotta ei jää jumiin. Oma paikkamme oli silti mainio, vaikka ihan suoraan järveen ei autosta voinutkaan astua.