Kuopion seudulla ei juurikaan ollut lunta, joten lumikenkiä ei vielä tarvittaisi. Tupaoptio olisi kuitenkin mieluinen, koska ilma oli muuten talvinen. Rauhaisa ympäristökin olisi plussaa, ja se marraskuinen aurinko tietysti myös.
Näillä parametreilla kone ehdotti, että meidän kannattaisi lähteä Volokin polulle.
Ajatus oli mielestämme hyvä, joten hyppäsimme autoon ja otimme suunnaksi Sonkajärven ja sieltä löytyvän Jyrkän kylän. Tarkoituksenamme oli lähestyä Jussinlammen autiotupaa pohjoisesta eli Uuranholin suunnasta.
Jo menomatkalla alkoi näyttää siltä, että retkikohdekoneessa oli ollut joku häiriö. Auringosta emme nimittäin tehneet yhtään havaintoa, pikemminkin oli harmaata ja sumuista. On se kumma, että keskilämpötila viidenkymmenen vuoden päästä tiedetään kyllä puolen asteen tarkkuudella, mutta alkaneen päivän ennustetta ei saada millään kohdalleen.
Toisekseen, Iisalmen jälkeen maa muuttui valkoiseksi, ja metsässä lunta näytti olevan hyvinkin parikymmentä senttiä. Olisiko lumikenkiä sittenkin tarvittu? Tästä tosin voin syyttää vain itseäni, kun en tullut tarkastaneeksi, missä lumiraja kulkee.
Onneksi mukana olivat edes aiemmin hankkimani liukuesteet, jos polulla sattuisi olemaan liukasta.
Muilta osin välinepuutteet täytyi vain hyväksyä. Jatkoimme suunnitellusti Uuranholille, jonka ohi menevän tien varteen saimme auton parkkiin. Tietä ei kai talvella aurata, mutta vielä se oli ajettavissa ilmankin.
Vaikutti siltä, että ilman lumikenkiä pärjätään, mutta liukuesteet sidoimme kenkiin jo ensimmäisessä alamäessä. Holinlammella lisäksi ilmeni, että kumikenkiä olisi tarvittu lumikenkiä enemmän.
Hiljalleen soistuvan Holinlammen reunassa menee pitkospuut, jotka olivat syksyllä päätyneet tulvaveden alle. Pääosin pitkosten päällä oli jää, mutta paikoin reitti oli veden peitossa.
Epävarmuutta lisäsi se, että pitkokset eivät joka paikassa erottuneet jään alta. Lammen jää ei vaikuttanut erityisen kantavalta, joten siirryimme suosiolla metsän puolelle.
Kierrettävä matka ei onneksi ollut pitkä, ja kohta olimme taas polulla.
Eteneminen oli kesäkeliin verrattuna hidasta, mutta Jussinlammen tuvalle ei toisaalta ollut kuin reilu kilometri. Saadaksemme mittariin edes jonkinlaisen lukeman jatkoimme vielä kohti Susi-Kervistä palataksemme myöhemmin tuvalle evästelemään.
Tupa sijaitsee verrattain rauhallisella paikalla, vaikka Rehvontie ei olekaan kuin muutaman sadan metrin päässä. Kesällä tie on hyvin ajettavissa, mutta kelirikon aikaan ja talvella siitä voi olla vaikea päästä läpi henkilöautolla.
Jussinlampikin lienee soistuvaa sorttia, mutta nyt se tuntui pikemminkin valtaavan alaa ympäriltään. Ilman jääpeitettä olisi ehkä ollut vaikea nähdä, mistä vesiraja oikeasti alkaa.
Itse tupa on kyllä viihtyisä. Tällä kertaa seinistä ei kuitenkaan ollut suurta hyötyä, koska ulkona oli tyyntä. Kaminakin oli kylmillään, joten sisällä ei ollut erityisen lämmintä.
Talvisessa metsässä ei kuule juuri muuta kuin omien askeleidensa äänet. Yksinäinen hömötintti sentään puuhasteli tuvan edustalla. Maata se näytti kaivelevan, tai sitten oli vaan seurasta ilahduttuaan touhuavinaan jotain.
