sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

Nyt naarataan

Kuten olen joskus todennut, pitkänajan tavoitteenamme on ollut tutustua Karhunpolkuun pala kerrallaan. Valittu strategia pohjautuu paljolti laiskuuteen olla kulkematta koko reittiä yhdellä kertaa, mutta toisaalta sen myötä Pielisen takana on aina tarjolla joku uusi pätkä patikoitavaksi.

KarhunpolkuKarhunpolun osalta tällaiset osuudet tosin alkavat olla vähissä, mutta Lieksan pohjoispuolelta sellaisia yhä löytyy. Yksi niistä on Niskavaarantien kautta kulkeva polku, johon päätimme syyskuun matkallamme tutustua.

Tien kupeessa olevalta parkkipaikalta pääsee näppärästi molempiin suuntiin, sekä Persaussärkille (pohjoiseen) että Raiskavaaralle (etelään). Särkillä olemme jo käyneet, joten nyt oli vastakkaisen suunnan vuoro. Naarajoen rannassa olevalle Niskavaaran laavulle ei ole kuin kolmen kilometrin matka, mutta tarvittaessa retkeä voisi pidentää kulkemalla reilun kilometrin päässä odottavalle Naarakosken laavulle.

Raiskavaaran etelärinne on hakattu melko paljaaksi. Joku voisi ajatella, että vaaran nimikin kumpuaa tästä, mutta ainakin sen laelta sitten avautuu avarahko näköala Naarajoen suuntaan.

Vaaran jälkeen polku muuttuu vähän pusikkoiseksi, mutta onneksi tympeämpi osuus on melko lyhyt. Puskien jälkeen reitti lopulta laskeutuu Naarajoen varteen, josta se jakaantuu Ruunalle ja Naarakosken laavulle meneviin polkuihin.

Niskavaaran laavu on kohtalaisen kivalla paikalla, vaikka sen nimi hieman hämmentää, koska lähin Niskavaara näyttäisi olevan kilometrin päässä.

Niskavaaran laavu

Kun sää suosi, päätimme yksintein jatkaa Naarajoen laavulle asti. Mielestäni sillä oli aiemmin Retkikartassa oma symboli, mutta enää sellaista ei näy. Liekö Metsähallitus sitten luopunut paikan ylläpidosta.


Naarajoen varressa menevällä polulla oli paikoin märkää, ja suopursujen keskellä oli muutenkin hidasta edetä. Hankalampi osuus oli kuitenkin vain kilometrin mittainen, ja senkin olisi halutessaan voinut kiertää hakkuuaukean reunaa pitkin. Sitten tosin Naarakosken kuohut olisivat jääneet näkemättä.


Naarajoen laavun ympärillä maasto on olennaisesti hienompaa. Laavun lähelle pääsee autollakin, joten paikka lienee etenkin kalastajien suosiossa muuten paitsi syksyllä, jolloin koskesta ei saa kalastaa.

Naarajoen laavu

Koska maasto ei menomatkalla ollut läpeensä helmeä ja alueen hirvikärpäspopulaatiokin vaikutti vahvalta, päätimme patikoida takaisin autolle tietä pitkin. Vähän tylsä ratkaisu, mutta samalla saisimme aikaan rengasreitin, jollaiset nykyään ovat harvinaista herkkua.

Ja eivätpä tieosuudetkaan kategorisesti huonoja ole, sillä joskus niillä kohtaa eläimiä, joita ei tiheässä metsässä näe. Niin tälläkin kertaa, kun moneen otteeseen hätistelimme teerilauman edestämme pois. 

Autolla liikuttaessa isot linnut tosin voivat säikäyttää, kuten samoilla kulmilla kävi kymmenisen vuotta aiemmin.


Retken jälkeen ilta-ohjelmaan sisältyi enää yöpaikan etsiminen. Ruunaa kummitteli vielä mielessä, joten jatkoimme autoillen Ruunaan retkeilykeskuksen suuntaan. Matkan varrelta täytyy antaa erityismaininta Junginsärkille, joiden päällä menevä tieosuus on hieno.

Ruunalla oli paljon muitakin matkailuautoja, eikä mieluista paikkaa oikein tuntunut löytyvän. Retkeilymielessä meitä eniten kiehtoi Lieksanjoen ja Ruunaanjärven yhdistävä uittokanava, mutta kannattaisiko sellaisen nähdäkseen jäädä Ruunaalle?

Lyhyen harkinnan jälkeen suuntasimme kohti Lieksaa ja Timitranniemen lomakylää.

Timitranniemen lomakylä

Timitranniemi oli paikkana ihan mukiinmenevä. Leirintäalueen suihkuosasto tosin kaipaisi remonttia, mutta muuten yleiset tilat olivat OK-kunnossa. Liekö lomakylällä sama omistaja kuin Kolin Merilänrannan camping-alueella; ainakin alueiden nettisivut näyttävät olevan yhteiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti