keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kaikkien kaveri

Ajauduin eilen matkailuvaunuliikkeeseen, vahingossa kai. Tai ehkä siinä joku ajatuskin oli, mutta tuskin mitään järkevää. Aika kuitenkin kului varsin mukavasti autoja ja vaunuja katsellessa.

Joskus takavuosina tuli muutamana kesänä matkailuautoiltua Norjassa. Niistä reissuista jäi ihan mukavat muistot, vaikka emme sittemmin ole autoa tai vaunua vuokranneetkaan.

Kuten moni muukin, olen aina pitänyt matkailuautoa helpompana vaihtoehtona. Tuskinpa kukaan saa mitään kiksejä peruuttaessaan asuntovaunua muiden ihmisten ihastellessa suorituksen etenemistä.

Vaunussakin on silti omat hyvät puolensa: edullisempi hankintahinta, pienemmät käyttökulut, suuremmat tilat ja vapaus käyttää vetoautoa erikseen. Meilläkin olisi Passatissa tappi, mutta ei mitään, mitä siihen laittaisi.

Mutta mitä iloa matkailuautosta tai -vaunusta sitten olisi? En ole ihan varma. Minua on kyllä aina viehättänyt täydellinen riippumattomuus kaikesta. Ehkä ajatus matkailla ja asettua yöksi sopivaksi katsomaansa paikkaan kumpuaa juuri tästä.

Yöpymisasia ei silti ole aivan ongelmaton. Suomessa vaunupaikan voi valita melko vapaasti, kunhan kyse ei ole varsinaisesta leiriytymisestä, mutta ulkomailla tilanne on toinen. Pelkästään leirintäaluekäyttöön mobiilikotia ei mielestäni kannata hankkia. Vaunupaikka maksaa helposti kymmeniä euroja, mikä kääntää oman vaakani kiinteän majoituksen (hotelli, retkeilymaja, ...) puolelle. Mutta entäpä jos vaunun voisi parkata tunturin kupeeseen...!?

Nykyiset vaunuthan ovat hienoja. Koneellinen pyykin tai astioiden pesumahdollisuus yleensä puuttuu, mutta muuten edellytykset kohtuulliseen asumiseen ovat olemassa. Ilman sähköä ei tosin talviaikaan kovin pitkään selviä, mutta täytyyhän sitä joskus kaupassakin käydä.

Avoimia juttujakin silti on. Jos vaunu ei ole ympärivuotisessa käytössä, sille täytyisi löytää välisijoituspaikka, joka yleensä maksaa. Jos taas vaunussa olisi tarkoitus asua enemmän, sen pitäisi olla mahdollisimman tilava, mikä asettaa omat vaatimuksensa vetoautollekin.

Kun tunturista palaa hikisenä autolle, saniteettitilojen merkitys korostuu. Monissa vaunuissa on suihku, mutta vesisäiliöt ovat tyypillisesti aika pieniä (matkailuautoissa kai hiukan isommat). Talvi tuo vedenkäsittelyyn omat hankaluutensa, ja märkien vaatteiden kuivatuskin lienee niissä oloissa ihan oma taiteenlajinsa.

Ilman mitään reunaehtoja joku Morelo Palace -tyyppinen ratkaisu olisi tietysti hieno. Kyseisen auton kuljettaminen kuitenkin edellyttää miltei lentolupakirjaa, jota minulla ei ole. Lisäksi rahoituksen järjestämiseksi pitäisi myydä ykkösasunto, henkilöauto, vaimon perintöastiastot, teltat, sukset, rinkat ja vaelluskengät uusine nauhoineen, eikä sekään vielä riitä.

Luulenpa, että tästä asiasta riittää haaveiltavaa moneksi vuodeksi. Aiheeseen liittyviä pulmiahan voi ratkoa vähitellen, vaikkapa etsimällä valmiiksi jonkun kivan tunturin.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Paluu lakeuksille

Lomalla pitäisi kai levätä ja virkistäytyä, mutta itse tunnen parin viikon jälkeen lähinnä väsymystä... Osa johtuu helteestä, mutta tottapa matkustaminenkin rasittaa. Ainakin, jos siirtyy joka päivä uuteen paikkaan, kuten meillä yleensä on tapana.

Guivin kierroksen myötä matka sai tormakan alun, mutta siihen suuri osa virrasta taisi mennäkin. Abiskossa noustiin vielä pari kertaa tunturiin (tai laaksoon - jostain syystä niihinkin täytyy Ruotsissa nousta...), mutta sen jälkeen aktiivisuus laski rantalomailun tasolle. Päivittäiset ajomatkat onneksi olivat maltillisia, joten iltaisin ehti hyvin kierrellä kylillä.


Alkuperäinen ajatuksemme oli palata Norjasta Hemavanin ja Tärnabyn kautta, mutta lopulta ajelimme takaisin 77/95 -tietä pitkin. Matkalle osui Vuoggatjålmen tunturikylä, jonne pikaisesti poikkesimmekin, mutta kiipeäminen ylös vuorille ilman erityistä päämäärää ei enää innostanut. Maisemat kyllä olivat hienoja, hieman kauempanakin Norjan rajasta.

Tällä matkalla erityisen mukavaa oli se, että kännykän käytöstä aiheutuvia kuluja ei tarvinnut miettiä. Soneran Sopiva-liittymä toimii kaikkialla Pohjoismaissa samaan hintaan kuin Suomessakin, dataliikenne mukaan lukien. Sääennusteiden tutkiminen ja majapaikan etsiminen oli siis erinomaisen helppoa. Tätä osaa arvostaa, kun on joskus lomamatkan jälkeen saanut maksettavakseen 500+ euron puhelinlaskun.

Kevon vaelluksella rinkassa oli valikoima erilaisia näkkileipiä, joista jo aiemmin höyrysin. Dr Kargin näkkäri vaikutti maukkaimmalta ja säilyi parhaiten ehjänä, mutta nälkäisenä muutkin maistuivat.

Norjasta samantapaisia leipätuotteita löytyi lisääkin. Esimerkiksi Coopin myymä Northug Sports Knekkebrød oli hyvää erityisesti oluen kera. Luulenpa, että tuote onkin suunniteltu juuri kaljan kanssa nautittavaksi.

Kevolla kokeilin viimein Esbitin spriitabletteja miettien samalla, voisiko tupareiteillä kaasusta luopua kokonaan. Puolen litran vesikiulu kuumeni neljällä tabletilla, mikä on hiukan luvattua enemmän.

Tekniikkani tosin saattoi olla väärä, koska aloitin homman yhdellä kokonaisella tabletilla ja lisäsin aina puolikkaan, jos vesi ei kiehunut. Puolikkaan palan tuottama liekki ei nuole kattilan pohjaa kuin hetken, joten tabletti kerrallaan lisäämällä vesi olisi mahdollisesti kiehunut nopeammin. Asiaa täytynee tutkia lisää.


Muuten mentiin aika samoilla vermeillä kuin ennenkin. Kantolaitteina molemmilla oli Osprey Exos 58. Vaimo pakkasi omaan reppuunsa suurimman osan ruoista, ja minä teltan (Nallo 2). Reppujen lähtöpainot lienevät olleet 11 - 12 kilon luokkaa.

Koska tiedossa oli useampi telttayö, suunnittelin ensin ottavani mukaan kahden hengen Kaitumin (+ 1 kg). Tällöin rinkaksi olisi käytännössä pitänyt valita Kajka (+ 2 kg). Kokeilin tätäkin yhdistelmää, mutta jo pelkkä rinkka ja teltta tuntuivät selässä painavilta... Tämä on huono juttu, koska kymmenen kiloa on aika säälittävä mukavuusraja.

Kevyehköstä kuormasta huolimatta minua kiusasi Guivin kierroksella vanha vaiva, joka ilmenee pistävänä kipuna selkärangan yläosassa. Pari ensimmäistä päivää menee aina hyvin, mutta sen jälkeen oireet alkavat. Kokeilin kulkiessa pyöritellä käsiä ja kyynärpäitä, mutta paras hoito tuntuu olevan laskea rinkka hetkeksi selästä.

Kaiken kaikkiaan lomamatkasta muodostui hiukan erilainen kuin olin kaavaillut. Ainakin ulkomaanosuus jäi suunniteltua lyhyemmäksi. Toisaalta autoilu varsinkin Norjassa on rasittavaa. Mäkiä ja mutkia riittää, ja isoimmatkin tiet ovat paikoin kapeita. Kerran kesässään sen jaksaa, mutta niiden teiden jatkuva höylääminen voisi ottaa kunnon päälle.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kivilabyrintti

Björklidenistä matkamme jatkui kohti Norjaa. Ennen Riksgränseniä tien eteläpuolella avautuu Kärkevagge, jota myös "kivilaaksoksi" kutsutaan.


Nimi johtuu siitä, että laakson pohjalla on satapäin suuria siirtolohkareita, suurimmat kerrostalon kokoisia.

Kärkevaggen ympäri kulkee kymmenisen kilometriä pitkä polku, jonka ajattelimme ennen Norjan puolelle siirtymistä kiertää. Lähtöpaikaksi valikoitui Vassijauren aseman vieressä oleva P-paikka, josta reitille olisi helppo nousta.

Emme lähtiessämme huomanneet pakata reppuumme crocseja. Tämä vähän haittasi, kun eteemme ilmestyi Vassejohka, jossa vettä tuntui vielä heinäkuussakin riittävän. Kolme varttia kierreltyämme onnistuimme kuitenkin kuivin jaloin ylittämään joen kaikki 5 - 6 haaraa.

Parin tunnin patikoinnin jälkeen saavuimme Kärkevaggeen. Kivilaakso todella oli nimensä veroinen. Suurten lohkareiden välissä tuntui siltä, kuin olisi ollut suuressa labyrintissä. Hetkittäin tunnelma oli jopa hiukan painostava.

Kaikkein suurimpia kiviä emme edes ehtineet nähdä, koska vuorten takaa alkoi nousta tummia pilviä ja kuulua ukkosenjylyä. Paha ilma ei ehkä ollut tulossa suoraan päälle, mutta koska olimme jo nähneet suuren osan laaksosta, päätimme palata autolle samaa reittiä kuin mitä olimme tulleetkin. Jouduimme näin ylittämään Vassejohkan uudestaankin, mutta toinen kerta sujui helpommin, kun ylityspaikat olivat vielä tuoreessa muistissa.

Emme onnistuneet saamaan majoitusta Ruotsin puolelta, joten ajelimme illalla Narvikiin asti. Hieman E6-tien vierestä löysimme siistin hotellin, joka oli hintatasoltaan (995 NOK) muita lähiseudun majoitusliikkeitä edullisempi. Myös hotellin tarjoama buffet-päivällinen oli maan yleiseen hintatasoon nähden kohtuuhintainen (179 NOK). Sinne siis.

Illan myötä aloimme kohdata vastoinkäymisiä. Kaikki alkoi, kun yritin ensi kertaa hotellihuoneestamme ulos: en saanut oven lukitusta avattua. Kun vaimo kokeili samaa, ovi kuitenkin aukesi heti. Ahaa, ehkäpä yritin avata ovea väärään suuntaan... Sattuuhan näitä.

Myöhemmin sama ongelma kuitenkin toistui. Oven avausvipu ei toiminut alkuunkaan, ja olimme jumissa huoneen sisällä. Yritin hätäsoittaa huonepuhelimella vastaanottoon, mutta puhelinkaan ei toiminut. Juuri kun olin löytänyt kännykällä hotellin puhelinnumeron, ovi taianomaisesti avautui. Hetkeä myöhemmin oven lukkopesäkin tosin lensi käytävälle, mutta se sentään saatiin takaisin paikoilleen.

Ovi piti sitten jättää yöksi auki, kun ei sitä uskaltanut lukkoonkaan laittaa. Onneksi ovessa oli turvaketju; se vaan piti ennen käyttöönottoa korjata.

Ilta siis eteni hiukan valjusti, mutta yöllä nukutti hyvin. Hotellikin suhtautui lukko-ongelmiimme ymmärtäväisesti ja tiputti laskun loppusummasta 20 % pois, mikä oli mielestämme kohtuullista.

Parhaillaan majailemme Fauskessa, josta huomenna kääntynemme takaisin Ruotsiin. Norja on kyllä kaunis maa; varsinkin, kun aurinko paistaa. Toisaalta täällä on tullut ajeltua niin paljon, ettei suuria yllätyksiä enää ole tarjolla. Lisäksi pintaan puskee jonkinlainen ahtauden tunne, joka johtuu kai siitä, että täällä on... aika vähän tilaa.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Jotain puuttuu

Kevon vaellus otti yllättävän koville. Vielä Hetassa vietetyn lepopäivän jälkeenkin olimme varsin nuutuneita, eikä intoa temmeltää maastossa oikein löytynyt. Niinpä emme tehneet muuta kuin ajelimme hissukseen kohti Abiskoa, joka jotenkin haarukoitui seuraavaksi matkakohteeksi.

Itäisessä Abiskossa majoituimme Abisko Guesthouseen. Kyseinen retkeilymaja avattiin viime syksynä, ja se oli siten meille uusi tuttavuus. Majapaikan huoneet olivat pieniä, mutta eipä niitä ajan tappamiseen ole tarkoitettukaan. Majatalon isäntä oli mukava ja avulias.


Illalla lähdimme pitkästä aikaa lenkille ja juoksimme Torneträskin rantapolkuja kohti Abiskon keskustaa. Voisi luulla, että järven rantaa ravatessaan ei oikein voi eksyä, mutta meille kävi niin. Ensin luulimme epähuomiossa juosseemme liian pitkälle, mutta todellisuudessa emme koskaan käyneet lähelläkään suunniteltua kääntöpistettä. Sössimisestä huolimatta juoksentelu vieraassa maastossa oli yhtä hauskaa kuin aina ennenkin.

Seuraavana aamuna edessä oli vanha tuttu ongelma: mitä tänään tehtäisiin? Meitä kiehtoi ajatus kiivetä Ruotsin korkeimmalle (1228 mpy) tunturituvalle Låktatjåkkolle, ja viettää siellä seuraava yö.

Suunnitelmaa rajoitti sääennuste, joka povasi seuraavaksi iltapäiväksi sadetta, 10+ m/s tuulta ja ukkosta. Paluumatka ukkospilven sisällä ei tuntunut hyvältä ajatukselta, joten päädyimme lopulta tekemään Låktatjåkkolle päiväretken.

Björklidenistä on tunturituvalle matkaa yhdeksän kilometriä suuntaansa (nousua 750 m). Riksgränsenin kautta menee lyhyempikin reitti, mutta saatuamme huoneen Hotel Fjälletistä päädyimme hoitamaan nousun huolella.


Matka kesti kolmisen tuntia suuntaansa, ja maisemat olivat hienot! Kevon jälkeen jotain tuntui silti puuttuvan... nimittäin hyttyset ja mäkärät. Muutama paarma pörräsi siellä täällä, mutta kaiken kaikkiaan hyönteisrasitus oli 0.5 %:n luokkaa. Aivan kuten viime kesän Ruotsin reissullakin. Täytyykö tässä yhä enemmän alkaa juosta länsimaan tuntureilla?

torstai 10. heinäkuuta 2014

Ja se kanjonin sota oli kauhea

Kesälomaa pukkaa taas! Ensimmäinen lomajakso kesäkuussa meni kylmässä hytisten, mutta tällä kertaa ei villasukkia tarvittaisi. Tosin pitäähän ne silti ottaa reissuun mukaan, kaiken varalta. Ja untuvatakki myös...

Tien päälle lähdettiin ajatukset lerpallaan kuten aina ennenkin. Tunsimme jonkinlaista vetoa niin Ruotsin tuntureille kuin Kevollekin, mutta lopullinen suunta taisi selvitä vasta Tupoksen absilla. Sääennusteen mukaan Kevolla tuulisi hiukan enemmän kuin esimerkiksi Saltoluoktassa, mikä voisi olla hyvä juttu, jos hyönteisiä on erityisen paljon. Kohti Utsjokea siis.


Itse olen käynyt Kevolla kerran aikaisemminkin. Nytkin tarkoituksemme oli patikoida Guivin kierros, mutta vaihtelun vuoksi myötäpäivään. Auto jäi Sulaojalle, ja me lähdimme talsimaan kohti Njavgoaivia, joka olisi ensimmäinen yöpaikkamme.

Njavgoaivin autiotupa on vähän hassussa paikassa, koska lähin vesipiste sijaisee miltei kilometrin päässä. Sanovat, että Kekkonen olisi istuttanut tuvan juuri kyseiseen kohtaan, mutta asiasta ei liene täyttä varmuutta.

Tuntuu vähän tyhmältä lähteä sangon kanssa alarinteeseen hakemaan vettä, kun vesilasti täytyy sitten hinata ylämäkeen takaisin tuvalle. Eihän siinä mene kuin vartti suuntaansa, mutta päiväpatikan jälkeen senkin ajan voisi käyttää toisin. Njavgoaivilla ei ollut muita, vaikka vieraskirjan mukaan tuvalla on käynyt väkeä lähes päivittäin.

Toisen päivän aikana kuljimme Guivin tuvalle, jossa tapasimme kolme kuopiolaista kaverusta sekä helsinkiläisen vaeltajan. Ilta menikin mukavasti nuotiolla istuen. Kuopiolaiset olivat ystävällisesti tuoneet tunturiin viiniäkin; tosin vain maitotölkin kokoisia tetrapurkkeja. Ehkä kahvalliset hanapakkaukset olisivat olleet kätevämpiä kantaa?


Kolmantena päivänä saavutimme viimein Kevon kanjonin. Vaikka kyseessä ei olekaan mikään Grand Canyon, paikan mittasuhteet säväyttävät silti joka kerta. Viimeisen yön vietimme Suohpášájan telttailualueella, josta retken lopuksi patikoimme takaisin Sulaojalle.

Jo Guiville kävellessämme meille selvisi, mikä tulisi olemaan päävastustajamme tällä reissulla. Mäkäräarmeija oli paikoin todella runsaslukuinen, ja kun vaatetuksemme oli helteisen sään vuoksi kevyt, olimme sille helppo kohde.

Onhan hyönteisiä vastaan taisteltu ennenkin, mutta tässä mittakaavassa ei kertaakaan. Matkan jälkeen näytti siltä, kuin minua olisi ammuttu haulikolla jalkaan. Ja vaimoa päähän. "Tämä taistelu hävittiin", vaimo totesikin.

Autolle päästyämme ajelimme Norjan puolelle yöksi. Onneksi meitä ei pysäytetty tullissa, koska olisimme pilkukkaan olemuksemme vuoksi todennäköisesti joutuneet karanteeniin.

Parhaillaan majailemme Hetassa miettien jatkosuunnitelmaa. Ruotsiin tekisi vielä mieli, mutta kohteesta ja aktiviteetista ei ole selvyyttä. Todennäköisesti jotain pientä ja kevyttä kuitenkin, hyttysverkko päässä.