Pälä pälä

Ei pidä antaa outoa kieltä pulputtavan naisen hämätä. Tämä video on ihan Suomesta, Löytöharjulta.

Linkki videoon

Löytäjäiset

Retkeilymieltymykseni ovat vuosien myötä hieman muuttuneet. Kun muinoin aloitin retkeilyharrastuksen - mikä tapahtui jo vuosia ennen tämän blogin perustamista - retket olivat tyypillisesti perheen kanssa tapahtuvia pieniä kirmailuja lähimaastoon. 

Jossain vaiheessa pidemmät reissut alkoivat kiehtoa enemmän, mikä johti valtavaan varustelukierteeseen. Sen myötä tuli hankittua (tarpeettoman) suuri määrä yöretkeilyyn liittyviä välineitä; telttoja, makuupusseja, ruokailuvälineitä ja niin edelleen. Toki niitä kaikkia käytettiinkin - ainakin kerran - mutta vähempikin olisi riittänyt. No, vuosikausiin ei sitten tarvinnutkaan ostaa mitään.

Viime aikoina olen taas palannut lähtöruutuun ainakin siinä mielessä, että telttaretkeily on ollut vähäistä. Yksi syy tähän on se, että valokuvaaminen eri muodoissaan on lisääntynyt, enkä jaksa kantaa mukanani sekä kameroita että yöpymisvarusteita. Yöretket myös edellyttävät enemmän pakkaamista, mikä on vanhemmiten alkanut rasittaa.

Myös päiväretkien osalta mielenkiinnon kohteet ovat ajan myötä vaihtuneet. Nykyään minua kiehtovat erityisesti pienet ja syrjäiset paikat, mikä usein tarkoittaa vain pohjakarttaan merkittyä polkua, jos sitäkään. Näin tapahtui myös myös heinäkuisen kesälomamatkamme edettyä Paasonvaaralta Iso-Syötteelle.

Tällä kertaa kartasta paljastui mukavan oloinen harjumuodostelma. Helppokulkuiselta vaikuttavan Löytöharjun kupeessa oli myös pieni vesistö, mikä teki paikasta riittävän houkuttelevan päiväretkeilykohteen.

Enää piti vain löytää sopiva kohta jalkautua. Harjulle näytti pääsevän etelästä tai lännestä kahtakin eri reittiä, mutta käveltävänä olisi tällöin pitkähkö tieosuus. Niinpä päädyimme pohjoiseen vaihtoehtoon ja ajoimme autolla Huovisenjärven kiertävän tien varteen, josta harjulle olisi Joukokummun kautta sopivasti muutaman kilometrin matka.

Myös pohjoinen reitti eteni aluksi vanhaa, nyt jo poluksi merkittyä tienpohjaa pitkin. Maisemilla ei tässä vaiheessa juuri hemmoteltu, mutta ehkä itse harjulla olisi hienompaa.

Joukokummun liepeillä oli vanhoja hakkuuaukeita...

... ja jonkin verran ojituksia, joiden vuoksi askelmerkkejä piti paikoin vähän hakea. Lopulta kuitenkin saavutimme Löytöharjun pohjoisen puoliskon, jonka päällä tai vieressä meni yllättävän hyvä polku, vaikka sellaista ei oltu karttaan merkittykään.

Paikassa oli jotain samaa kuin Niliharjussa. Pienten kohteiden aatelia!

Edessä oli kuitenkin yksi hidaste, joka saattaisi estää meitä pääsemästä Löytöharjun eteläiselle puoliskolle: harjun halkaiseva Löytöoja. Toisaalta jos harju ja oja on jo löydetty, täytyyhän sieltä löytyä siltakin... ja näin myös tapahtui.

Ojan yläjuoksulla oli pieni rakennelma, jota pitkin vesieste oli helposti ylitettävissä. Eikä purossa lopulta ollut paljon vettäkään, mutta johonkin toiseen aikaan vuodesta ylitys voisi olla hankalampi.

Lammen rantaan etelästä tuleva tie oli yllättävän hyväkuntoinen, vaikka se näytti satelliittikuvissa hiukan kapealta. Heinikkoinen lampi ei erityisemmin vetänyt puoleensa, joten päätimme kiivetä harjun päälle...

... josta avautuikin mainio näköala vetisen suoalueen yli.

On eväitä joskus syöty pöllömmissäkin paikoissa!

Retkeilyautollakin voisi kukaties päästä lammen rantaan asti. Tämä muistuttaa minua siitä, että tilaamaamme Adriaan arvioitu toimitusaika ei enää ole siirtynyt marraskuusta eteenpäin. Lieköhän vaunu nyt oikeasti saapumassa? En usko tähän vieläkään, mutta aika näyttää.

Toisinaan mietin, että tämän jutun alussa mainittuja ylimääräisiä retkeilyvarusteita voisi ehkä myydä pois. Esimerkiksi teltoilla lienee kysyntää käytettynäkin, ja tavaran vähentäminen olisi muutenkin järkevää.

Toisaalta hyvistä varusteista luopuminen on henkisesti vaikeaa. Nykyisessä maailmantilanteessa jonkinlainen kotivara muutenkin arvossaan, eikä lämmin makuupussikaan liene haitaksi. Tai retkeilyautokaan, vaikka sekin lienee lähinnä tuulensuoja, jos oikein kunnolla SHTF.

Problem solved

Metsässä kohtaamamme pyy ei esiinny tällä videolla, mutta jälkikäteen ymmärsin, että linnun nimi taisi olla Paaso. Meille uhiteltiin, koska olimme päätyneet Paason vaaralle.

Linkki videoon

Parempi pyy oksalla

Olin ennen lomaa etsinyt kartasta retkikohteiksi soveltuvia paikkoja etenkin Savukosken suunnalta. Tarjontaa oli runsaasti, ja minua kiinnosti esimerkiksi Matrokanharju, jonka liepeillä poikkesimme viime syksynäkin.

Herätessämme Luostolla alkoi kuitenkin näyttää siltä, ettei meidän nyt kannattaisi tavoitella Savukoskea. Sääennusteet olivat jälleen kerran ottaneet takapakkia, ja vaikka sateelta on helppo suojautua, kuvaamista ja varsinkin kopterihommia se haittaa. 

Koko pohjoisin Lappi oli epävakaisen säärintaman alla, mutta jo hiukan etelämpänä - Pohjois-Pohjanmaalla - näytti merkittävästi paremmalta. Lyhyen miettimisen jälkeen pakkasimme tavaramme ja lähdimme ajamaan kohti Kemijärveä.

Autossa istuessamme nousi esiin ajatus, että toivelistallamme pitkään roikkunut Paasonvaaran näköalapolku voisi nyt olla kuljettavissa. Se edellyttäisi pientä koukkausta länteen, Simojärven suuntaan. 

Lähtöpaikaksi valikoitui vaaran eteläpuolella oleva metsäautotie. Tiellä oli ihan nimikin, vaikka sen varrella ei näkynyt muuta kuin vanhoja hakkuuaukeita. Viimeisin osuus oli aavistuksen heikkokuntoinen, mutta jo muutaman sadan metrin päässä odotti tilava kääntöpaikka. 

Päätös vetäytyä sateisesta Lapista vaikutti oikealta, sillä sää oli nyt mitä parhain. Ajomatka Luostolta Paasonvaaralle oli kuitenkin vienyt sen verran aikaa, että maisemareitin lisäksi emme juurikaan ehtisi kulkea ylimääräistä. Paasonsuon ympäri menevä osuus täytyisi ainakin säästää tuonnemmaksi.

Jo alkumetreillä kävi selväksi, että maisemapolku on nimensä veroinen, sillä maasto oli kaunista. Autopaikalta polku laskeutui Paha-Paason rantaan, jossa odotti Kostin kota.

Lähdimme kiertämään polkua myötäpäivään. Muutaman sadan metrin jälkeen meitä vastaan kaahotti lintu, joka taisi olla pyy.

En tiedä, pesiikö pyy vielä heinäkuussa, mutta närkästyneen oloinen eläin yritti selvästikin häätää meitä paikalta. Ymmärsimme yskän, ja annoimme linnulle mahdollisuuden tuntea itsensä voittajaksi. Parempi pyy oksalla kuin kymmenen kimpussa.

Maisemareitti mutkitteli aluksi pienillä soilla ja rehevässä kuusimetsässä, ja alkoi sitten nousta kohti Paasonvaaraa.

Ylempänä kallioiset männyköt toivat mieleen Länsi-Lapissa olevan Raakonvaaran, jossa vuosia sitten patikoimme. Hieno paikka!

Kallioisessa maastossa polku merkintöineen erottui paikoin huonosti, mutta alempana vilkkuvaa Paasonjärveä oli helppo seurata. Pian polku laskeutuikin järven rannassa olevalle melko hyväkuntoiselle laavulle.

Kuvista voi päätellä, että jyrkällä rannalla on joskus rytissyt, kun kallio on veden ja lämpötilan muutosten auttamana halkeillut. Nyt kuitenkin oli hiljaista, tyyntäkin.

Paluureitti eteni Paasonvaaran laen kautta takaisin autolle. Lakipisteen paikkeilta erosi Korouomaan menevä, noin kahdeksan kilometrin mittainen Paaso-Koron polku. 

Myös Korouoman suunnasta - Vohontien varresta lähtien - voisi kartan mukaan rakentaa rengasmaisen reitin, josta riittäisi patikoitavaa koko päiväksi. Pitkospuut eivät kuitenkaan noilla kulmilla liene ihan priimaa, vaikka jotain rantua ilmakuvissa näkyykin. Ehkä asiaa pitäisi joskus tutkia.

Ilta oli autolle palatessamme jo pitkällä. Päivä oli ollut hyvä, mutta yksi asia jäi vaivaamaan mieltä: kuka oli Paaso? Perämeren suunnalla Paasoja lienee ollut enemmänkin, mutta Googlekaan ei kerro, olisiko joku samanniminen vaikuttanut myös Ranuan ja Posion rajamailla.

Kivikausi

Keski-Luosto oli oikeastaan ainoa paikka, jossa hyttyset kesän aikana edes vähän kiusasivat. Eivätkä Mallaa sielläkään. 

Linkki videoon

Let there be rock

Edestakaisin vellovat sääennusteet hankaloittivat edelleen matkamme suunnittelua. Tunsin vetoa Martin ja Savukosken suuntaan, mutta sateen keskelle ei viitsisi pitkää matkaa ajaa.

Aamuinen sääkatsaus Iso-Syötteellä herätti kuitenkin optimismia. Sen siivittämänä suuntasimme kohti Posiota ja Jumiskoa ajatuksenamme käydä tutustumassa Pirttimaan seutuun, joka näytti kartassa mielenkiintoiselta. Toinen päivän kevytkohteista olisi Askantunturi, jonka kupeeseen voisi helposti päästä autolla.

Matkan aikana alkoi kuitenkin näyttää siltä, ettei molempiin paikkoihin mielekkäällä tavalla ehditä. Niinpä hylkäsimme Pirttimaa-suunnitelman ja päätimme panostaa Askantunturiin, joka vaikutti sään puolestakin varmemmalta vaihtoehdolta.

Mutta niin ei kai ollut tarkoitettu, sillä suunnitelmamme karahtivat kiville yksi toisensa jälkeen: Askantunturille vievän tien alussa oli karttaan merkitsemätön portti. Neljän kilometrin tieosuus olisi ehkä ollut käveltävissä, mutta kun sään haltija lisäksi helli tunturia sateella ja salamoilla, päätimme säästää Askantunturinkin toiseen kertaan.

Myös Savukosken sääennusteet olivat päivän myötä muuttuneet suttuisemmiksi. Jos asia olisi ollut tiedossa aamulla, emme olisi lähteneet Syötteeltä ainakaan pohjoisen suuntaan.

Koska olimme jo melko lähellä Kemijärveä, vedimme hätäjarrusta ja koukkasimme Räisälän lossin kautta Suomulle, jossa oleva hotelli oli viikkoa aiemmin avattu kesäkaudelle. 

Huone löytyikin helposti, sillä olimme paikan ainoita majoittujia. Sellainen ei yleensä ole hyvä merkki aamupalan monipuolisuutta ajatellen, mutta mökki- tai huoneistomajoitukseen aamiaista ei toisaalta sisältyisi lainkaan.

Vaikka päivä oli koostunut pääosin pienistä pettymyksistä, illalla aurinko pilkahteli, joten lähdin juosten katsastamaan Suomun ympäristöä. Tunturin itäpuolella on runsaasti loma-asuntoja, mutta kesäisin silti aika hiljaista. Hiljaisuus ei muuten haittaa, mutta mökkiläisiä varmaan ilahduttaisi, jos Suomulta löytyisi pieni kauppa. Hieman pohjoisempana - Joutsijärvellä - sellainen on, mutta siellä asiointi käytännössä edellyttää autoa.

Ennakko-odotuksista poiketen hotellin tarjoilema aamupala oli kuitenkin hyvä. Aamiaisen kattaminen vain kahdelle hengelle ei liene taloudellisesti kannattavaa, mutta tästä huolimatta hotellin johtaja tarjoili meille jopa kermakakkua, jota oli jäänyt yli jonkun asiakastilaisuuden jälkeen. Hyvää palvelua, mutta voi johtaa siihen, etteivät kermakakuttomat aamiaiset jatkossa enää maistu.

Savukosken suuntaankin oli vaihteeksi luvassa poutaa, ja vaikka luottamuksemme ilmatieteeseen oli jo romahtanut, päätimme jatkaa Suomulta Luostolle. Mieleni teki kylpylään, ja tutussa paikassa voisimme ainakin pähkäillä tulevien päivien ohjelmaa. 

Olen joskus aiemmin vieroksunut Keski-Luoston kautta menevää kesäretkeilyreittiä, mutta tällä kertaa se toisi sopivasti täytettä iltaohjelmaamme. Koko polkua emme ehtisi kulkea, mutta jos ajaisimme autolla Perhe-Luostolle asti, voisimme kukaties käydä kääntymässä Yli-Luoston autiotuvalla.

Päätimme tutustua erikoisen näköiseen harjanteeseen.

Lähtöpaikan valinta oli hyvä. Kuten kartastakin ilmenee, Keski-Luostolta ei kiviä puutu, joten eteneminen on paikoin hidasta.

Menomatkalla (pohjoiseen päin) kuljimme osittain mönkkäriuraa, joka menee hieman merkitystä reitistä sivussa. Se oli helpompaa kävellä, mutta näköala lännen suuntaan ei ollut hääppöinen.

Jo alkumatkasta kävi silti ilmi, että valitsemamme reitti olisi kylpylähaaveeni huomioiden liian pitkä. Autiotuvalla olisi ollut kiva poiketa, mutta koska sille ei ollut muuta erityistä syytä, ylempää rinteestä löytynyt kaatunut kelo sai toimia retken tauko- ja kääntöpisteenä.

Paluumatkalla seurailimme merkittyä retkeilyreittiä, joka ei juuri rakkapaikkoja kierrellyt, ja oli hankalampi kulkea. Kivikosta idän puolelle avautuvat maisemat olivat kuitenkin mainiot. Olen aivan turhaan vältellyt tätä reittiä!

Keski-Luoston eteläisin harjanne jäi vielä näkemättä, mutta sinnekin täytynee joskus palata. Ja ehkä 4-tien varresta alkavan pätkänkin voisi joskus tarkastaa, vaikka se ei varsinainen maisemapolku lienekään. 

Etsiessäni retken jälkeen kuvia tuosta läntisestä osuudesta törmäsin Seppo Suomisen sivuihin. Siellä kuvia olikin, tosin alkutalvisia ja reilun kymmenen vuoden takaa.  

Hassu asiaan liittyvä yksityiskohta on se, että Sepon tekstissä mainittu kulkija olen minä.

Sielun tilasta

Kirkkopolun risteyksessä ollut alttari oli huonossa kunnossa eikä pappikaan ilmestynyt paikalle, mutta sielu kyllä tykkäsi kulkemisesta.

Linkki videoon