Löytäjäiset

Retkeilymieltymykseni ovat vuosien myötä hieman muuttuneet. Kun muinoin aloitin retkeilyharrastuksen - mikä tapahtui jo vuosia ennen tämän blogin perustamista - retket olivat tyypillisesti perheen kanssa tapahtuvia pieniä kirmailuja lähimaastoon. 

Jossain vaiheessa pidemmät reissut alkoivat kiehtoa enemmän, mikä johti valtavaan varustelukierteeseen. Sen myötä tuli hankittua (tarpeettoman) suuri määrä yöretkeilyyn liittyviä välineitä; telttoja, makuupusseja, ruokailuvälineitä ja niin edelleen. Toki niitä kaikkia käytettiinkin - ainakin kerran - mutta vähempikin olisi riittänyt. No, vuosikausiin ei sitten tarvinnutkaan ostaa mitään.

Viime aikoina olen taas palannut lähtöruutuun ainakin siinä mielessä, että telttaretkeily on ollut vähäistä. Yksi syy tähän on se, että valokuvaaminen eri muodoissaan on lisääntynyt, enkä jaksa kantaa mukanani sekä kameroita että yöpymisvarusteita. Yöretket myös edellyttävät enemmän pakkaamista, mikä on vanhemmiten alkanut rasittaa.

Myös päiväretkien osalta mielenkiinnon kohteet ovat ajan myötä vaihtuneet. Nykyään minua kiehtovat erityisesti pienet ja syrjäiset paikat, mikä usein tarkoittaa vain pohjakarttaan merkittyä polkua, jos sitäkään. Näin tapahtui myös myös heinäkuisen kesälomamatkamme edettyä Paasonvaaralta Iso-Syötteelle.

Tällä kertaa kartasta paljastui mukavan oloinen harjumuodostelma. Helppokulkuiselta vaikuttavan Löytöharjun kupeessa oli myös pieni vesistö, mikä teki paikasta riittävän houkuttelevan päiväretkeilykohteen.

Enää piti vain löytää sopiva kohta jalkautua. Harjulle näytti pääsevän etelästä tai lännestä kahtakin eri reittiä, mutta käveltävänä olisi tällöin pitkähkö tieosuus. Niinpä päädyimme pohjoiseen vaihtoehtoon ja ajoimme autolla Huovisenjärven kiertävän tien varteen, josta harjulle olisi Joukokummun kautta sopivasti muutaman kilometrin matka.

Myös pohjoinen reitti eteni aluksi vanhaa, nyt jo poluksi merkittyä tienpohjaa pitkin. Maisemilla ei tässä vaiheessa juuri hemmoteltu, mutta ehkä itse harjulla olisi hienompaa.

Joukokummun liepeillä oli vanhoja hakkuuaukeita...

... ja jonkin verran ojituksia, joiden vuoksi askelmerkkejä piti paikoin vähän hakea. Lopulta kuitenkin saavutimme Löytöharjun pohjoisen puoliskon, jonka päällä tai vieressä meni yllättävän hyvä polku, vaikka sellaista ei oltu karttaan merkittykään.

Paikassa oli jotain samaa kuin Niliharjussa. Pienten kohteiden aatelia!

Edessä oli kuitenkin yksi hidaste, joka saattaisi estää meitä pääsemästä Löytöharjun eteläiselle puoliskolle: harjun halkaiseva Löytöoja. Toisaalta jos harju ja oja on jo löydetty, täytyyhän sieltä löytyä siltakin... ja näin myös tapahtui.

Ojan yläjuoksulla oli pieni rakennelma, jota pitkin vesieste oli helposti ylitettävissä. Eikä purossa lopulta ollut paljon vettäkään, mutta johonkin toiseen aikaan vuodesta ylitys voisi olla hankalampi.

Lammen rantaan etelästä tuleva tie oli yllättävän hyväkuntoinen, vaikka se näytti satelliittikuvissa hiukan kapealta. Heinikkoinen lampi ei erityisemmin vetänyt puoleensa, joten päätimme kiivetä harjun päälle...

... josta avautuikin mainio näköala vetisen suoalueen yli.

On eväitä joskus syöty pöllömmissäkin paikoissa!

Retkeilyautollakin voisi kukaties päästä lammen rantaan asti. Tämä muistuttaa minua siitä, että tilaamaamme Adriaan arvioitu toimitusaika ei enää ole siirtynyt marraskuusta eteenpäin. Lieköhän vaunu nyt oikeasti saapumassa? En usko tähän vieläkään, mutta aika näyttää.

Toisinaan mietin, että tämän jutun alussa mainittuja ylimääräisiä retkeilyvarusteita voisi ehkä myydä pois. Esimerkiksi teltoilla lienee kysyntää käytettynäkin, ja tavaran vähentäminen olisi muutenkin järkevää.

Toisaalta hyvistä varusteista luopuminen on henkisesti vaikeaa. Nykyisessä maailmantilanteessa jonkinlainen kotivara muutenkin arvossaan, eikä lämmin makuupussikaan liene haitaksi. Tai retkeilyautokaan, vaikka sekin lienee lähinnä tuulensuoja, jos oikein kunnolla SHTF.