keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Äkkilähtö

Tiedän, että vaimo toisinaan haaveilee Keski-Eurooppaan kohdistuvasta kaupunkilomasta. Ehkä Müncheniin, Roomaan tai Venetsiaan, edes muutamaksi päiväksi.

Harmikseni en pysty täyttämään toivetta, koska en enää jaksa ajaa Saksaan, Italiasta nyt puhumattakaan. Eikä minua muutenkaan kiehdo ajatus hakeutua paikkaan, jossa on saman verran asukkaita kuin Suomessa yhteensä.

Mutta onhan Suomessakin paljon nähtävää. Löytyisiköhän lähiseuduilta jotain sellaista, joka vetäisi vertoja Keski-Euroopan kohteille? Mietitäänpäs.

Venetsia, kanaalit, sillat... Joku rantakohde ehkä? Rooma, Colosseum, gladiaattorit, taistelut, miekat... Keihäät! Keihäsjoki!

Todellakin, Juuan Mataran kylältähän lähtee tie Ala-Ruokosen rannalle, Keihäsjoen varrelle. Joen vartta myötäilee polku, josta vaimo varmasti tykkäisi!

Otin asian puheeksi.

  • Kultaseni, olen miettinyt sitä lomajuttua. Mitäpä tuumaisit, jos lähtisimme...
  • Venetsiaan...?!
  • No tuota.... Italia on aika kaukana, mutta miltä Keihäsjoki kuulostaisi?
  • Missä sellainen paikka on? Selvästikään ei Italiassa, mutta nimi ei kuulosta kovin saksalaiseltakaan.
  • Ehei, vieläkin lähempänä, Juuan Matarassa!
  • Ahaa.
  • Isoissa kaupungeissa on usein taskuvarkaitakin, mutta Keihäsjoki on rauhallisen paikan maineessa.
  • Niin.

Vaimo kätki taitavasti ehdotukseni synnyttämän innostuksen. Lähdimme ajamaan kohti Mataraa ja Keihäsjoen luonnonsuojelualuetta.

Ala-Ruokoselle menevä Panjantie oli soratieksi loistavassa kunnossa. Tiestä ei valitettavasti ole kuvaa, mutta lainaan tähän Münchenin ja Stuttgartin väliseltä autobahnilta otettua kuvaa, koska eroavaisuudet ovat vähäiset.


Jätettyämme auton Panjantien varteen aloimme tallustaa kohti Keihäsjoen autiotupaa. Matkalla poikkesimme kauniilla niemellä, joka tavoitteli Ala-Ruokosen selkää. Kesällä paikka olisi epäilemättä ollut vieläkin näyttävämpi.


Keihäsjoen autiotupa ei ole kovin iso, mutta miljöö sitäkin rauhallisempi. Keihäsjoki virtasi hiljalleen tuvan ohi kohti Nurmista ja Petäistä.



Jatkoimme jokea seuraten kohti Petäisen rannalla olevaa vuokrakämppää. Keihäsjoella selvästi kärsittiin samasta ongelmasta kuin Venetsiassakin: joen varressa oli paikoin aika märkää. Säärystimet jäivät harmittavasti kotiin, mutta onneksi olin juuri vahannut vaelluskenkämme, joten vesiongelma realisoituisi vasta varren loppuessa.


Talsiminen upottavassa maastossa oli silti vähän ärsyttävää, joten spekuloimme mahdollisuudella kulkea paluumatka joen toista puolta. Kartan mukaan joen yli menisi polku, mutta siltaa emme kyseiseltä paikalta löytäneet. Joskus sellainen kai on ollut, mutta liekö tuohon sitten joku täräyttänyt gondolilla.

Suomalaisissa retkikohteissa ei yleensä tarjoilla taide-elämyksiä, mutta Keihäsjoella oli selvästi meneillään joku biennaali. Lentävä lisko oli hauska, vaikka sitä olikin vaikea yhdistää suomalaiseen havumetsään. Pöllöltä näyttävä kivi sen sijaan sulautui maastoon täydellisesti.


Tällaiset äkkilähdöt ovat mukavia, koska suuria matkavalmisteluja ei tarvita, ja hintakin on usein edullinen. Myös vaimo taisi lopulta arvostaa valitsemaani kohdetta, vaikka ei sitä ääneen sanonutkaan.

Toisin kuin nimestä voisi päätellä, Keihäsjoki ei koskaan kuulunut Keihäsmatkojen vakiokohteisiin, ja alue onkin onnistunut säilyttämään idyllisyytensä tähän päivään asti. Yleensähän nämä pienet paikat menevät pilalle siinä vaiheessa, kun ihmismassat löytävät ne.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Elämää dronen varjossa

Kauko on nyt ollut meillä reilun kuukauden verran. Täytyy sanoa, että dronen kanssa on ollut hauska touhuta. Kun ei ole aiemmin lennättänyt mitään leijaa monimutkaisempaa, taivaalle nousevan laitteen ohjaaminen herättää pikkupoikamaista innostusta.

Touhuilun aikana on oppinut paljon uutta. Jotkut asiat ovat selvinneet lukemalla, mutta osan on tajunnut vasta käytännön myötä. Päätinkin kerätä tähän sellaisia juttuja, joita omaan haaviin on tarttunut.

Kun hankkii uuden kopterin, hinku lennättää sitä on tietysti suuri. Aluksi kannattaa kuitenkin malttaa mielensä ja perehtyä laitteeseen ja sen käyttöohjeisiin huolella. Pikaoppaan silmäily riittää korkeintaan silloin, jos koptereista on aiempaa kokemusta.

Dronen ohjaaminen on sinänsä melko yksinkertaista, mutta sen käyttäytymiseen ongelmatilanteissa liittyy asioita, jotka on hyvä selvittää etukäteen.

Käyttöohjeiden ohella myös netistä löytyvä tieto voi olla arvokasta. Jos esimerkiksi tuntee aloittelevan lentäjän tyypillisimmät virheet, osaa ehkä itse välttää ne. Muiden käyttäjien kokemukset ja kommelluksetkin ovat siten hyödyllistä luettavaa.


Jo ennen ensimmäistä harjoituskertaa on syytä selvittää, missä kopterilla saa lentää. Asiaan liittyy riskejä, joiden vuoksi lennättäminen on säädeltyä.

1. Drone törmää ilmassa johonkin.
Ikävin skenaario tietysti on, että drone kolaroi jonkun toisen ilma-aluksen kanssa. Vaikka riski saattaa vaikuttaa vähäiseltä, se on silti todellinen, ja vaaratilanteita on sattunut. Tästä syystä lennättämistä on rajoitettu esimerkiksi lentokenttien läheisyydessä.

Rajoituksista voi jossain määrin poiketa sopimalla asioista lennonjohdon kanssa, mutta mielestäni yksinkertaisinta on, kun dronea ei lennätä:
  • Alle viiden kilometrin päässä lentokentästä
  • Lentokenttien lähialueilla (yleensä 13 - 20 km kiitoradasta) yli 50 metrin korkeudella
  • Missään muuallakaan Suomessa yli 150 metrin korkeudella
Lentokenttäkohtaiset lähialueet selviävät netistä löytyvästä ilmailukäsikirjasta.  Esimerkiksi Kuopion ympäristön aluerajoitukset näkyvät täällä.

Netissä oleva karttapohja ei ole maastossa kovin kätevä, mutta onneksi tekniikka tulee avuksi. Kännykkään voi nimittäin ladata Droneinfo-sovelluksen, joka kertoo, mitä rajoituksia kulloiseenkin sijaintiin liittyy. Tämä mainio sovellus on Trafi:n laatima, ja siihen liittyvää lisätietoa löytyy droneinfo.fi-sivustolta.

Lentokorkeuden ohella myös kopterin etäisyys lennättäjään täytyy pitää kohtuullisena. Nyrkkisääntö on se, että lennättäjällä täytyy kaiken aikaa olla näköyhteys kopteriin. Iso kopteri tietysti erottuu kauempaa kuin pieni, mutta yleisesti ottaen maksimietäisyytenä pidetään 500 metriä.

Ruotsissa ja Norjassa säädökset ovat pääosin samansuuntaisia, suurimman sallitun lentokorkeuden kuitenkin ollessa vain 120 metriä (joka otettaneen jossain vaiheessa käyttöön Suomessakin). Ruotsissahan koptereilla kuvaaminen oli hetken aikaa kiellettyäkin, mutta 1.7.2017 alkaen se sallittiin taas.

Ruotsin rajoitusalueet selviävät netistä, mutta Norjan vastaavaa karttaa en ole löytänyt. Vähintään viiden kilometrin turvaetäisyys lentokenttiin toki vaaditaan Norjassakin. Ruotsiin liittyvää drone-tietoa voi lukea esimerkiksi dronesweden.se-sivustolta.
2. Drone putoaa taivaalta ja aiheuttaa pudotessaan henkilö- tai omaisuusvahinkoja.
Taivaalta hallitsemattomasti alas tuleva kopteri voi saada aikaan pahaa jälkeä. Mitä suurempi ja painavampi laite, sitä isommat vahingot.

Siksi hommassa kannattaa käyttää maalaisjärkeä, eikä dronea ole syytä lennättää sellaisessa paikassa, jossa putoaminen olisi vaarallista; esimerkiksi ihmisjoukkojen tai liikenteen päällä.

Kopterit itse ovat varsin luotettavia, mutta myös käyttäjän tekemä virhe voi johtaa ongelmiin. Riskiin vaikuttaa olennaisesti se, osaako drone ongelmatilanteessa (akku loppumassa, yhteys ohjaajaan katkeaa, ...) palata itse lähtöpaikkaansa.


Yllä mainittujen tilanteiden lisäksi on myös mahdollista, että drone pudotessaan menee rikki tai katoaa. Kaikenlaisten ongelmatilanteiden varalta laitteeseen kannattaa liittää omistajan yhteystiedot.

Varsinaisen riskinhallinnan ohella on tietysti selvää, ettei dronen lennättäminen saa häiritä muita ihmisiä tai loukata yksityisyyden suojaa, ei lentämisen kuin kuvaamisen puolestakaan.

Mitä lennättämiseen muuten tulee, dronessa olevat visuaaliset tunnistimet on hyvä ennen lentoon lähtemistä tarkastaa. Yleensähän laite tekee perustarkistuksen itse, mutta se ei välttämättä huomaa esimerkiksi antureissa olevaa kuraa, mikä voi vaikuttaa sen käyttäytymiseen.

Jos kopterissa on GPS-vastaanotin, kannattaa ennen ilmaan nousemista odottaa, että laite paikantaa itsensä. Mikäli paikantaminen ei onnistu, alue ei ehkä muutenkaan ole riittävän avara kauko-ohjattavan laitteen lennättämiselle.


Pelkkään lentämiseen kyllästyy aika nopeasti, mutta mahdollisuus ottaa yläilmoista kuvia tuo hommaan uuden ulottuvuuden. Jo 50 metristä saa ihan erilaisia kuvia kuin maan pinnalta. Varsinkin, jos lähtee liikkeelle valmiiksi korkealta paikalta, kuten mäen päältä.


Syrjäseuduilla tapahtuvaa luontokuvausta lentorajoitukset eivät yleensä haittaa, mutta kaupunkien läheisyydessä tilanne on toinen. Kuopiossa kaupungin eteläiset alueet ovat tiukimpien rajoitusten ulkopuolella, ja idempänä esimerkiksi Kinahmin harjanteelta saa hyvällä sää mukavan ilmavia kuvia.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Kaukon kanssa kalassa

Lokakuu on alkanut sateisena, ainakin Kuopiossa. Syyskuussa aurinkoisia kelejä tuntui vielä riittävän, joten lähdin viikonloppuna Kaukon kanssa Vehmersalmen kierrokselle.

Ritoniemestä on muodostunut itselleni jonkinlainen suosikkipaikka, tai ainakin olen käynyt siellä viime vuosina usein. Ehkä tämä johtuu siitä, että vaikka olen asunut Kuopiossa liki 30 vuotta, en pitkään edes tiennyt Ritoniemi-nimisestä paikasta. Vahinko täytyy ottaa takaisin.

Itse niemi on jokseenkin rakentamatonta maata...


... mutta varsinaisesti alue on tunnettu hiekkarannastaan ja joitakin vuosia sitten hyytyneestä lomakylästään.


Onneksi alueella voi edelleen jokamiehen oikeuksin kulkea, koska vaikka rakennukset ovat ränsistyneet, paikka on kaunis ympäri vuoden. Mutta mikä nostaisi Ritoniemen entiseen loistoonsa?

Kun karttaa katsoo, Ritoniemihän kurkottaa jo valmiiksi Kuopion suuntaan, joten muutama siltahan tuolle välille tarvittaisiin; ehkä pari tunneliakin. Tiestä tulisi hyvä jatke Saaristokadulle, ja Ritoniemikin saisi uuden elämän.

Kun oli sunnuntai, eikä kiire mihinkään, annoin Kaukon hetken lentää ympäriinsä ennen kuin jatkoimme matkaa.


Ritoniemestä ajelimme Puutossalmen kautta takaisin Kuopioon. Puutossalmella on yksi harvoista näillä seuduilla edelleen liikennöivistä losseista.


Itse en varsinaisesti kaipaa vesiesteitä ajomatkani varrelle, mutta aurinkoisella ja tyynellä säällä lauttamatkailu on ihan mukavaa. Voi tosin olla, että jos Ritoniemen siltahanke toteutuu - mikä lienee vain ajan kysymys - kaunista keltaista lossia uhkaa ruostuminen.