Taistelutanner

Kun Suomen karttaa katsoo, on vaikea löytää paikkoja, jotka olisivat täysin sivussa asutuksesta ja liikenteestä. Suomessahan varsinkin metsäautoteitä on paljon, mikä toisaalta on hyväkin asia, koska se helpottaa retkikohteiden saavuttamista.

Keskisessä Suomessa yksi syrjäisimmistä paikoista lienee Talaskangas. Autolla pääsee alueella kulkevan poluston varteen, mutta muuten Talaskankaan luonnonsuojelualueella ei juurikaan risteile metsäautoteitä, vanhojakaan.

Karttaa tutkiessa herää väkisinkin kysymys, että mahtaisikohan Talaskankaasta olla Martinselkosen korvikkeeksi?

Kävimme Talaskankaalla edellisen kerran viisi vuotta sitten, mutta silloin en erityisemmin pitänyt paikasta. Nyt minulla kuitenkin oli sellainen tunne, että mieli on saattanut edellisen vierailun jälkeen muuttua.

Kesä oli jo auttamatta takana, kun lähdimme aurinkoisena lauantaiaamuna ajamaan Iisalmen taakse. Pakkasyön jälkeen Talaskankaalle johtavan metsäautotien lätäköt olivat jäässä.

Talaskankaalla ei tarkalleen ottaen ole pysäköintialuetta, mutta tien sivussa on kuitenkin tilaa muutamalle henkilöautolle. Vähän ennen P-paikkaa vesi oli tulvinut tielle, ja viereinen suo oli kokonaan veden peitossa. Olisikohan metsässä yleisemminkin märkää?

Vesi ei estänyt ajamista, mutta tarvittaessa liikkeelle olisi voinut lähteä aiemminkin, esimerkiksi esimerkiksi Aarnikotkan polkua seuraten. Kulkemista tosin olisi ollut päiväretkeä ajatellen vähän liikaa.

Talaskankaan maastoissahan käytiin 80-luvun loppupuolella ankaria taisteluita Metsähallituksen ja luonnonsuojelijoiden välillä. Sotaan osallistui muutamia vihreän liikkeen jäseniä, joiden nimet vielä näinä päivinäkin vilahtelevat otsikoissa. Toki nykyvihreätkin päätyvät silloin tällöin lehtiin, mutta useimmiten muiden kuin luonnonsuojeluun liittyvien asioiden vuoksi.

Ampumisen ääniä kuului ympäriltämme vieläkin. Vaikka kyse taisi tällä kertaa olla metsästäjistä, asia tuntui hermostuttavan Kaukoa, joka ei poikkeuksellisesti olisi halunnut lentää lainkaan.

• Tilulii, minua pelottaa. Ne ampuvat minut alas!
• Höpö höpö, ei täällä ammuta muita kuin fasaaneja, haahkoja, haapanoita, hanhia, isokoskeloita, kurppia, kyyhkyjä, metsoja, nokikanoja, pyitä, sorsia, taveja, teeriä, telkkiä ja tukkasotkia.
• Sotkevat minut kuitenkin johonkin teeren poikaan!
• Eivät sotke. Sinähän olet täynnä vilkkuvia valoja, eikä mikään lintu muutenkaan surise lentäessään niin kuin sinä teet. Mutta älä silti hoe tuota tiluliitä, se voi hämätä metsästäjiä.

Hiukan vastahakoisesti Kauko lopulta nousi taivaalle, mutta lateli mennessään kaikki tietämänsä herjat ja virheilmoitukset. Se valitti puuttuvaa GPS-signaalia, kompassivirhettä ja - pahimpana kaikesta - magneettista häiriötä.

Magneettinen häiriö tarkoittaa kopterien kielessä jonkinlaista mielen järkkymistä. Kopteri voi siis käyttäytyä täysin arvaamattomasti, ja niin Kaukokin nyt teki. Se lähti yllättäen paahtamaan täyttä vauhtia järven toiselle puolelle, ja vain vaivoin sain houkuteltua Kaukon takaisin luokseni.

Epäselväksi jäi, oliko maastossa 80-luvun taisteluiden jäljiltä erityisen paljon metallia, vai halusiko Kauko vain niskoitella. Miten vain, lentäminen riitti tälle päivälle.

Pikku-Talaksen ympärillä kiertävä reitti etenee pääasiassa suolla tai suomaisessa metsässä...

... ja kuten arvelinkin, Talaskankaan maasto heijastui nyt silmiini paljon kauniimpana kuin viisi vuotta aiemmin.

Reitillä olevat pitkospuut ja muut kulkurakenteet olivat paikoin heikossa kunnossa...

... mutta tulipaikat olivat yhä kelvollisia, ja varsinkaan niiden sijaintia ei voinut moittia.

Muistelen, että ajauduimme edellisellä kerralla tappeluun hirvikärpästen kanssa, mutta nyt niitä ei nähty ensimmäistäkään. Ehkä pakkasella oli jotain tekemistä asian kanssa, vaikka ihan pientä kylmyyttä ne eivät kai säiky.

Metsässä voi tunnetusti olla pimeän aikaan jännittävää. Oman retkemme loppupuolella oli korkeintaan hämärää, mutta puiden lomassa saattoi jo erottaa kasvoja, jotka tarkkailivat kulkuamme.

Ehkä takavuosien taisteluissa kaatuneet ovat jääneet metsään kummittelemaan. En aivan varauksetta suosittelisi Talaskangasta yöretkien kohteeksi.

Vain yksi kysymys on enää vastausta vaille: onko se niin kuin Martinselkonen?

Maastonsa puolesta paikat muistuttavat kyllä toisiaan, mutta joskus pienikin yksityiskohta saattaa rikkoa päässä olevan harmonian. Talaskankaan tapauksessa se oli tämä:

Ja olihan kankaalla aika paljon väkeäkin, ehkä enemmän kuin osasimme odottaa. Myös alituinen ampuminen häiritsi hiukan, tosin kyllähän itärajan suunnaltakin voi joskus kuulua satunnaista laukaustenvaihtoa.