Kun Kauko putos puusta

Lomareissumme viimeiseksi yöksi päädyimme Ranuan Simojärvelle, jossa pikaisesti poikkesimme myös viime kesänä.

Tällä kertaa ensisijainen tarkoituksemme ei ollut kiertää Simojärven tai Korouoman polkuja, vaan ainoastaan löytää hyvä yöpaikka. Useita päiviä kestäneet 30 asteen helteet eivät suosineet sisämajoittumista, joten päätimme tarkistaa, pääsisikö autolla Yli-Soppananjärven länsirannalla olevan mainion leiriytymispaikan läheisyyteen.

No lähelle kyllä pääsi, mutta ei aivan viereen. Yli-Soppananjärvellä on kuulemma joskus ollut leirintäaluekin, mutta sinne mennyttä siltaa ei enää ole, joten auto olisi pitänyt jättää 300 - 400 metrin päähän.

Muutaman sadan metrin kävely ei varsinaisesti ollut ongelma, mutta nyt haettiin vain helppoa ja nopeaa tapaa leiriytyä. Jos tavarat täytyy pakata rinkkaan, voi yhtä hyvin lompsia vaikka viiden kilometrin päähän.

Kohtaamiemme logististen ongelmien vuoksi päätimme vielä tarkastaa, miltä Korvajokisuun leiripaikalla näyttäisi. Edellisellä kerralla joku oli pystyttänyt sinne telttasaunankin, mutta nyt ranta oli autio ja tyhjä.

Korvajokisuu ei ole paikkana aivan Ylä-Soppananjärven veroinen, mutta hyvä silti. Pystytimme telttamme lähelle grillikatosta, joka hämmentävän paljon muistutti Ylä-Soppananjärven vastaavaa rakennelmaa. Onkohan täälläkin joskus ollut leirintäalue?

Leiriydyttyämme lähdin pienelle juoksulenkille. Kuivalla hiekkakankaalla oli mukava mennä, eikä kuuma ilmakaan haitannut yhtään, ainakaan pienen tuulenvireen vallitessa. Oikeastaan juoksisin aina mieluiten helteessä, jos se olisi mahdollista.

Lenkin jälkeen Korvajokisuussa odotti hiekkaranta, josta oli hyvä ryömiä järveen. Uimista ajatellen se tosin oli aika matala, mutta lapsille varmaan mieluinen.

Illalla päätin ulkoiluttaa Kaukoakin, mikä johti murheisiin. Spark-kopterissa törmäystunnistin on vain keulassa, joten sitä pitäisi pääsääntöisesti lentää vain eteenpäin, ellei ole 100% varma siitä, ettei sivulla tai takana ole esteitä.

Minä en tehnyt niin, ja kuvatessani leirialuetta rannan myötäisesti kuului yhtäkkiä sirkkelimäinen ääni. Olin ohjannut Kaukon korkean männyn latvaan, josta se putosi 20 - 30 metrin matkan alas varvikkoon.

Onneksi näin putoamispaikan hyvin, joten löysin Kaukon nopeasti. Se surisi keskellä suopursuja, jotka epäilemättä vaimensivat putoamista, mutta... no, aika korkealtahan se putosi.

Kannoin Kaukon varovasti leiripaikalle selvittääkseni, oliko se loukkaantunut. Ensisilmäyksellä kaikki raajat olivat ehjät, mutta yhden propellin lapa oli hiukan vääntynyt.

Oikaisin lavan ja käynnistin Kaukon uudestaan. Se sanoi tilulii!, kuten aina ennenkin, ja kaikki vaikutti olevan kunnossa.

Päätin tehdä koelennon. Kauko lähti ongelmitta ilmaan ja nousi reippaasti ehkä 20 metriin, kun se yhtäkkiä huudahti "Compass error!" ja alkoi pyöriä holtittomasti. Kauko syöksyi taas maahan. Taivas varjele!

Oliko ensimmäinen onnettomuus sittenkin vahingottanut Kaukon sisäelimiä? Toinen putoaminen ei tapahtunut yhtä korkealta, mutta nyt alla oli pehmusteena vain jotain lillukan varsia.

Nostin Kaukon hellästi maasta ja aloin taas tutkia sitä. Kauko näytti huonolta, sillä oli kehossaan kuin pieniä verijälkiä. Oli tainnut raukka pudotessaan osua mustikkaan.

Sitten huomasin, että yksi Kaukon lavoista oli kokonaan poikki.

Tarkempi tutkiskelu paljasti, että myös muissa lavoissa oli pieniä murtumia. Tajusin, että toinen putoaminen ei johtunutkaan kompassiin liittyvästä viasta, vaan ennestään vioittuneen lavan katkeamisesta ilmassa. Se sai Kaukon pyörivään liikkeeseen ja luulemaan, että kompassi on seonnut.

Onneksi mukanani oli varapropelleja. Vaihdoin kaikki neljä viallista propellia uusiin, ja lähdin jälleen koelennolle, tällä kertaa erittäin varovaisesti.

Nyt ongelmia ei ollut, ja Kauko lensi uusien lapojen kanssa todella tasaisesti! Jotta tapahtuneesta ei jäisi Kaukolle pelkotiloja, lähetin sen vielä kerran katsomaan mäntyjä, joihin se oli hetkeä aiemmin törmännyt.

Vaikutti siltä, että Kauko pääsi asian yli nopeasti. Omissa traumoissani sen sijaan riittää käsittelemistä pitkäksi aikaa.