Hiljaisten miesten valtakunta

Siitä ei ole pitkä aika, kun edellisen kerran piipahdimme Martinselkosen luonnonsuojelualueella. Alue kuitenkin herättää minussa positiivisia tunteita, joten eipä selkosten kutsua ole syytä vastustaa.

Vaimon tunteet saattavat erota omistani, mutta jatkoimme joka tapauksessa Vuokatista kohti Lehtovaaraa ja sieltä edelleen Taivalkosken pysäköintialueelle, jonka kautta Martinselkosen läpi etenevä Itärajan retkeilyreitti kulkee.

Perimmäinen ajatuksemme oli tavoitella Teerilammen autiotupaa, mutta matka Sotkamon liepeiltä kesti yllättävän kauan, ja tavoite alkoi vaikuttaa ylimitoitetulta. Se oli hämmentävää, koska lähdimme kotoa jo edellisenä iltana ehtiäksemme pikemmin näille seuduille. Enkö aja riittävän kovaa?

Toisaalta Teerilammen saavuttaminen ei ollut meille kynnyskysymys, koska olemme käyneet siellä aiemminkin, etelän suunnasta tosin.

Martinselkosen retkeilyinfrastruktuuri on takavuosina päässyt rapistumaan, mutta nyt alueella on tehty korjaustöitä. Uusia pitkospuita näkyi siellä täällä, tosin 90-luvun alkupuolella asennettuja lankkujakin oli yhä käytössä. Kuivan kesän jälkeen vanhempien pitkosten huonokuntoisuus ei kuitenkaan haitannut.

Alueen läpi kulkemisen kannalta merkittävää on se, että Löytöjoen ylittävä silta on uusittu. Joki ei ole kovin leveä, mutta ruohikkoisen ja pusikkoisen uoman kahlaaminen olisi silti voinut mietityttää.

Vanha silta koki loppunsa viime syksynä, kun tulva vei sen mennessään. Ehkä niin oli tarkoitettu, uusi rakennelma on joka tapauksessa parempi.

Juoksutuksenahon tulipaikalla tapasimme yllättäen muutaman retkeilijän. Osa taisi olla ulkomaalaisia ja siten vaitonaisia, mutta suomalaisen naisen kanssa vaihdoimme pari sanaa.

Miehet sen sijaan vaikuttivat hiljaisilta. Sitä täytyy kunnioittaa, joutavaa läyryämistä on maailmassa ihan liikaa.

Nuotiopaikan jälkeen aloimme miettiä, mahtaisiko Martinjoen laavulle mennä minkäänlaista polkua. Kartassa sellaista ei näkynyt, mutta arvelimme, että moni muukin on pohtinut samaa.

Lopulta kuitenkin löysimme Iso Löytövaaran länsipuolelta mukavan pitkospuupenkin, johon jäimme evästelemään. Suon laitaan paistoi kivasti aurinko, emmekä enää kaivanneet laavua mihinkään.

Uuden muistutuksen Nutella-suklaalevitteen soveltumattomuudesta retkikäyttöön saimme, kun tuulenpuuska tarttui juuri avaamaani rasiaan. Töhnän olisi ehkä voinut vielä pelastaa, mutta tehtävä vaikutti vaarallisemmalta kuin siitä saavutettava hyöty, joten söin sämpyläni kuivana.

Tauon jälkeen kävimme vaaran laella etsimässä Martinjoelle menevää jälkeä, sellaista kuitenkaan löytämättä. Laavulle ei olisi polun varrelta ollut kuin vajaa kilometri, mutta kun varsinaista asiaa ei enää ollut, käännyimme paluumatkalle.

Vaan hieno paikka on Martinselkonen. Ja lähempänä kuin lähimmät tunturit!