Muistan joskus lukeneeni, että jos Suomessa haluaa nähdä karhun luonnossa, kannattaa hakeutua nimenomaan Martinselkoselle. "Siellä on niin paljon karhuja, ettei ahmalle löydy tilaa", kirjoitti Ilta-Sanomat taannoin.
Emme varsinaisesti ajaneet Pirttivaaraan karhujen perässä, mutta olisihan se hienoa nähdä joskus kontio livenä. Ei siis niinkään kohdata, vaan hihitellä kiikarin tai kameran kanssa sopivan matkan päästä. Epätodennäköistähän sellainen kuitenkin on.
Kun matkustaa omalla autolla, kartasta toivoo mieluiten löytävänsä rengasreittejä. Martinselkosen alueella niitä ei juurikaan ole, joten päätimme tehdä pari pienempää pistoretkeä.
Aluksi ajoimme Liejukankalle, josta käsin poikkesimme Karttimonjoella ja Lintulammen autiotuvalla.
Lautarakenteinen tupa oli viihtyisällä, joskaan ei kovin korpimaisella paikalla. Paikallisista asukkaista muistutti lähinnä Nalle Puh -tyyny, jonka joku oli tuvalle tuonut.
Liejukankaalta jatkoimme autolla Porrasahon pienehkölle pysäköintialueelle, josta patikoimme Hoikkajärven kautta Teerilammelle ja takaisin. Hoikkajärven nuotiopaikka oli varjoisassa paikassa, mutta Teerilammen tupa sen sijaan paistatteli auringossa.
Teerilammen polun yksiriviset pitkospuut olivat paikoin huonossa kunnossa. Sateiden jälkeen maasto oli hiukan vetistäkin, ja jos pitkoksilta lipesi, päätyi helposti syvälle suohon. Lähempänä tupaa rakenteita kuitenkin oli uusittu.
Karhuja tai muitakaan eläimiä emme juuri nähneet. Voi olla, että iltapäivä ei edes ole otollisin aika bongata karhuja. Menomatkalla oma vatsani kuitenkin piti murinaa, mikä taisi vähän hermostuttaa vaimoa.
Jopa lintuja oli aika vähän, mutta ne äänet, jotka linnuiksi tunnisti, olivat kovin vieraita. Tämä epäilemättä on osa korpimaiden viehätystä. Itseäni ne kiehtovat vuosi vuodelta entistä enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti