Edenissä vietetyn yön jälkeen automme keula kääntyi kohti Nikkaluoktaa. Tavoite siis oli, että pystytämme telttamme Nikkaluoktassa operoivan yrityksen alueelle, ja teemme siitä päiväretkiä läheisille tuntureille.
Välittömästi Nikkaluoktaan saavuttuamme kävi selväksi, ettei suunnitelmamme tulisi toteutumaan. Ahtaat parkkipaikat olivat tupaten täynnä, ja linja-autot kuskasivat tauotta paikalle niitä, joilla ei ollut omaa autoa mukanaan. Paikka tuntui jotenkin luotaantyöntävältä.
Päivitimme suunnitelmamme pikaisesti. Nikkaluoktaa lähestyessämme olimme ajaneet ohi levähdyspaikasta, joka sijaitsi muutama kilometri Nikkaluoktasta Kiirunan suuntaan. Palasimme sinne, pysäköimme alueen reunaan ja lähdimme kipuamaan viereiselle Alip Gáhttarille. Se saisi kelvata hiukan pilvisemmän päivän ohjelmaksi.
Ohjelman muutos oli onnistunut. Puskainen rinne tosin sai vaimon äreäksi (hanuri-sanaa käytettiin, vaikka rouva jälkikäteen kiistikin asian), mutta ylös päästyämme kaikki oli taas hyvin.
Alle 700-metrinen Alip Gáhttar ei ole alueen muihin mäkiin verrattuna kovin korkea, mutta laelta avautui ihan kelpo näkymä Vistasin laaksoon.
Parinkymmenen kilometrin päässä kohoava Kebnekaise jäi silti muiden töppäreiden taakse, eikä Kaukokaan voinut nousta niin korkealle, että se olisi osannut kertoa, mitä vuorella tapahtuu.
Suuret vuoret tuntuivat muutenkin saavan Kaukon pään sekaisin. Kertaalleen Kauko hukkasi GPS-signaalinsa ja lähti laukkaamaan kohti Norjaa, mutta sain vielä houkuteltua sen takaisin.
Paluumatkalla koukkasimme Alesjaureen menevän polun kautta. Se helpotti etenemistä, mutta jos hiukan yksitoikkoista polkua pitäisi mennä 30+ kilometriä... No, Visstasvaggia kulkiessaan ainakin ehtisi käydä läpi kaikki mieltä askarruttavat asiat.
Vierailumme jetset-laaksoon jäi lopulta ennakoitua lyhyemmäksi, mutta arvelen silti, että Nikkaluokta on nyt riittävässä määrin nähty. ✓
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti