Tarkoituksemme oli lähteä liikkeelle polun itäpäästä, mutta se sijaitsi leirikeskuksen tontilla, eikä puomeineen ja kyltteineen vaikuttanut toivotulta paikalta jalkautua.
Hetken järjestelyä ihmeteltyämme jatkoimme autolla Kaarisuvannon itäpuolella olevalle metsäkankaalle, josta reitin varrelle ei ollut kuin muutaman sadan metrin matka.
Toisaalta asialla ei enää tässä vaiheessa ollut merkitystä, koska lähtömme kotoa oli viivästynyt, eikä meillä ollut aikaa tutustua varsinaiseen polkuun... Se vähän harmitti, mutta ehtisimme ainakin juoda kahvit Sopenjärven laavulla.
Laavu oli verrattain siisti ja sijaitsi pienessä niemessä, josta saattoi kuikuilla ympäri järveä.
Vaikka patikoitavaa ei olisi paljoakaan, retkikohteeseen pitäisi aina muistaa suhtautua tietyllä pieteetillä. Jos kamera ei ole kaiken aikaa käsillä, metsästä todennäköisesti juoksevat peräkanaa hirvi, karhu, ilves ja ahma.
No ihan näin ei nyt tapahtunut, mutta rantaa hipoen ohitsemme lentänyt suurehko petolintu jäi taltioimatta, kun kamera ei samalla hetkellä ollut kaulassani, vaan laavun vieressä penkillä. Lohdutin itseäni ajatuksella, että olisin kamera kädessäkin saattanut sössiä tilanteen jotenkin.
Silmiinpistävintä Sopenjärvessä oli veden pintaa puhkovien pienten kivien määrä. Kuivan kesän jälkeen ne ehkä ovat normaalia selvemmin näkyvissä, mutta mikään moottoriveneilijän unelmakohde Sopenjärvi ei taida olla. Miltähän viereinen Kivijärvi mahtaakaan näyttää?
Vähän hätäisen pyrähdyksen jälkeen palasimme autolle ja jatkoimme Vuokattiin yöksi. Ensimmäinen ilta ei kaiken kaikkiaan edennyt ihan suunnitellusti, mutta parin-kolmen tunnin ajorupeama ainakin keventäisi seuraavien päivien ohjelmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti